Smarkin sävel – 5/2018

Smarkin sävel on kuukausittain ilmestyvä juttusarja, jossa tutustutaan painimusiikkiin. Artikkeleissa esitellään lyhyesti yksi moderni ja vanhempi sisääntulokappale sekä nostetaan esiin jokin obskuuri tai kiinnostava painiaiheinen kappale historian hämäristä. Biiseistä koostetaan soittolista YouTubeen, jota päivitetään sitä mukaa kun juttusarjan uudet osat julkaistaan.

CFO$ feat. Incendiary – “Root of All Evil” (2017)

TakeOver: Orlando -tapahtumassa NXT:n miehistöön saapui uusi, synkeä hahmo joka seuraavan vuoden kuluessa tulisi kohoamaan keltamustan brändin kovimpaan kärkeen. Alankomaista kotoisin olevan Tommy End oli niittänyt mainetta niin Euroopan, Japanin kuin Yhdysvaltojen painikehissä, ja oli nyt valmis nostamaan uuden nimensä, Aleister Blackin, painifanien huulille. Nimi muuten syntyi Triple H:n ja Blackin brainstormatessa yhdessä, ja on oletettavasti viittaus kuuluisaan brittiläiseen okkultistiin, Aleister Crowleyyn.

Kun Aleister Blackia katsoo, tyhmempikin tajuaa välittömästi mistä on kyse. Parrakas ja yltä päältä tatuoitu pitkätukka ammentaa inspiraatiota metallimusiikin ja okkultismin kuvastosta, ja erottuu sen myötä edukseen NXT:n painijoiden joukosta. Black paljasti Colt Cabanan podcastissa hänen isänsä kasvaneen uskonnollisessa kultissa, ja kertoo tämän olleen myös vahva vaikuttaja hänen synkälle hahmolleen.

Ketään tuskin yllättää CFO$:n säveltäneen Blackin sisääntulokappaleen ”Root of All Evil”, mutta WWE:n hovisäveltäjien lisäksi kappaletta luomassa oli muitakin – mm. Black itse.

Edgen ja Christianin podcastissa Black kertoi antaneensa CFO$:lle ja WWE:n musiikkiosaston johtajalle Neil Lawille esimerkkejä siitä miltä hahmon sisääntulomusiikin tulisi kuulostaa. Black sai myös itse kirjoittaa sanoitukset kappaleeseen, ja onkin tyytyväinen, että on saanut olla vahvasti mukana vaikuttamaan omaan hahmoonsa NXT:ssä

Projektiin otettiin mukaan myös newyorkilainen hardcore-bändi Incendiary. Vuonna 2007 perustettu bändi on julkaissut kolme albumia ja kourallisen pienjulkaisuja, ja Black tunnustaa Edgen ja Christianin podcastissa yhtyeen kuuluvan suosikkeihinsa. CFO$:n John Alicastro ja Mike Laurie tunsivat Incendiaryn hemmot entuudestaan, ja kun he kaipasivat Blackin kappaleeseen tiettyä soundia, päättivät he kääntyä ystäviensä puoleen. ”Päädyimme studioon ja teimme jotain, jonka olisimme luultavasti tehneet muutenkin ihan huvin vuoksi. Mutta siitä tulikin mahtava, ja jotain isompaa kuin kukaan meistä ehkä osasikaan odottaa” kertoo Incendiaryn kitaristi Rob Nobile Exclaim!:in haastattelussa.

Bändin laulaja Brendan Garrone kertoo kappaleen tekemisen olleen mielenkiintoista, sillä kyseessä on kuitenkin ensisijaisesti tunnusmusiikki painijalle tavallisen hardcore-biisin sijaan. Laulajan mukaan bändi on saanut myös uusia faneja ja lisää näkyvyyttä ”Root of All Evilin” ansiosta.

Diggailen henkilökohtaisesti enemmän vanhan liiton metallista ja punkista, eikä tällainen moderni hardcore ole pahemmin minun juttuni. ”Root of All Evil” toimii kuitenkin sisääntulokappaleena hyvin, ja pidän etenkin taustalla soljuvasta eeppisestä kuorosta joka antaa kappaleelle hieman tarttumapintaa pelkän suoraviivaisen runnomisen rinnalle. Varmasti Incendiaryn ansiota on myös se, että kappale ei uppoa siihen samaan CFO$-luuppiin kuten monet muut nykyiset sisääntulobiisit, joissa samaa pätkää kierrätetään useampi minuutti putkeen.

Black sai myös kunnian kävellä ensimmäisenä NXT:n historiassa kehään livemusiikin säestämänä, kun Incendiaryn nokkamiehellä vahvistettu Code Orange esitti ”Root of All Evilin” TakeOver: Brooklyn III -tapahtumassa:

The Fabulous Rougeaus feat. Jimmy Hart – ”All American Boys” (1988)

Siirrytäänpä edellistä synkistelystä hieman pirteämpiin tunnelmiin tämänkertaisen retrobiisin myötä.

The Fabulous Rougeau Brothers eli Jacques ja Raymond Rougeau saivat WWE-diilin helmikuussa 1986, ja saapuivat firmaan pesunkestävinä babyfaceina. Kaksikko kuitenkin käänsivät kantapäät heinäkuussa 1988, huiputtaen itselleen voiton ottelusta The Killer Bees -tiimiä vastaan. Rougeaut saivat myös managerikseen heidän vanhoista vihollisistaan, The Hart Foundationista erkaantuneen Jimmy Hartin.

Kanadanranskalaiset Rougeaut ryhtyivät hiillostamaan yleisöjä omaksumalla Yhdysvaltoja ihannoivan asenteen. Kehään saapuessaan he heiluttelivat koomisen pieniä Yhdysvaltojen lippuja, ja yrittivät käynnistää ”U-S-A! U-S-A!” huutoja yleisöä ärsyttääkseen. Näihin aikoihin myös sisääntulomusiikiksi otettiin Jimmy Hartin ja J.J. Maguiren säveltämä ”All American Boys”

Kappaleen laulavat Rougeaut itse, ja taustalla on toki myös Jimmy Hart. Pidän kovasti siitä, että painijat itse esittävät kappaleensa, sillä se tuo biisiin mukaan lisää tunnetta ja sielua. Yleisöä pilkkanaan pitävien Rougeaun serkusten kohdalla tämä toimii erityisen hyvin, sillä kappaleiden muutenkin hauskoihin sanoituksiin on jemmattu pieni yllätys.

Toisesta säkeistöstä löytyvä ranskankielinen pätkä ”On peut pas les sentir, Dans le monde ils sont les pires, On aime les faire fâcher quand on dit, we love the USA” viittaa yleisöön ja se voitaisiin kääntää suunnilleen muotoon ”emme piittaa heistä, he ovat maailman surkeimpia, rakastamme ärsyttää heitä sanomalla rakastavamme USA:ta.” Kerrassaan nokkela jekku, joka varmasti on aikoinaan ennen Google Kääntäjää mennyt valtaosalta yleisöä täysin yli hilseen.

Kappale on muutenkin erittäin toimiva, ja huokuu sympaattista 80-luvun meininkiä runsaine syntikoineen. Hemmetin tarttuva se on myös, ja jos ei nyt yksi kyseisen aikakauden parhaista sisääntulokappaleista, niin ainakin yksi omista suosikeistani.

AWA – ”Wrestlerock Rumble” (1986)

Kultaisella 80-luvulla rap ja hip-hop kohosivat kohti valtavirtaa, ja kuten mikä tahansa menestyvä genre päätyivät myös ne markkinointitarkoituksiin. Yksi ensimmäisistä esimerkeistä urheilumaailmassa oli vuonna 1985 julkaistu ”The Super Bowl Shuffle”, jenkkifutisjoukkue Chicago Bearsin räppisingle. Yli 500 000 kappaletta myyneestä sinkusta tuli musiikkivideon kera ilmiö Yhdysvalloissa, ja se oli jopa ehdolla Grammy-palkinnon saajaksi julkaisuvuonnaan.

Seuraavana vuonna American Wrestling Association eli AWA pyrki hyppäämään samaan kelkkaan omalla biisillään. ”Wrestlerock Rumble” tehtiin promottamaan AWA:n vastausta WrestleManialle ja Starrcadelle, eli Wrestlerock ’86 -tapahtumaa, joka muuten jäi AWA:n viimeiseksi stadiontapahtumaksi (se oliko biisillä kenties jotain tekemistä asian kanssa, jääköön mysteeriksi). Markkinointistrategiaan varmasti vaikutti vahvasti myös ensimmäinen WrestleMania, jolla Vince McMahon oli iskenyt kultasuoneen tuomalla showpainin maailmaan pop-tähti Cyndi Lauperin ja tekemällä yhteistyötä MTV:n kanssa.

Nyt ollaan 80-luvun estetiikan ja soundimaailman syvässä päädyssä. Kappaleen starttaava rumpukoneen jytke tekee heti selväksi mikä on homman nimi, ja mikäli biisi ei nosta suunpieliäsi ylöspäin, hankkiudu hoitoon. AWA:n starat heittävät kukin vuorollaan muutaman riimin itsestään hillittömän biitin päälle, ja välissä Playboy-tytöt kehottavat saapumaan paikalle Wrestlerockiin. Las Vegasissa kuvatulla videolla nähdään mm. Shawn Michaels ja Marty Jannetty maailman nopeimmat lasit päässään, The Sheik antamassa rahaa Bruiser Brodylle, Scott Hall ja Curt Henning hengailemassa uima-altaalla, sekä tietysti paljon painiklippejä. Kukaan ei varsinaisesti häikäise räppitaidoillaan, mutta hulluinta on, että kaikista heistä parhaiten vetää Larry Zbyszko joka sentään eläytyy ja onnistuu pysymään rytmissä.

Kappale on vuosien saatossa noussut jonkinlaiseen kulttisuosioon, ja mm. WWE:n nettiohjelmassa Are You Serious? jossa Road Dogg ja Josh Mathews naureskelevat videolle. Samassa jaksossa nähtiin myös parodia jossa Brodus Clay, Yoshi Tatsu ja Santino Marella räppäävät oman versionsa kappaleesta WrestleMania XXVIII:n alla.

Antoisia musiikkihetkiä, palataan asiaan jälleen ensi kuussa!