KolumnitUFC

Brock Lesnarin UFC 200 -ottelun seuraukset

Vapaaotteluorganisaatio UFC pudotti melkoisen pommin kesäkuun alussa, kun yhtiö tiedotti, että WWE:n mahdollisesti vetovoimaisin tähti, Brock Lesnar, tulisi ottelemaan UFC 200 -maksulähetyksessä lauantaina 9. heinäkuuta. ”Haluan edelleen kilpailla aidosti, ja minun oli tehtävä tämä”, Lesnar sanoi UFC:n uutisessa. Vastaansa Lesnar saa 42-vuotiaan Mark Huntin, joka on entinen nyrkkeilijä ja potkunyrkkeilijä.

En tiedä täysin tarkasti, kuinka vapaaottelun fanit uutiseen reagoivat, mutta me WWE-seuraajat olimme äimän käkenä. Emme siksi, ettemme tahtoisi nähdä Lesnarin ottelevan UFC:ssä, vaan siksi, että tällainen järjestely oli täysin ennenkuulumaton. WWE – tai tarkemmin sanottuna sen johtaja, Vince McMahon – ei nimittäin tavallisesti salli painijoidensa esiintyä esim. kilpailevissa painiohjelmissa, vaan WWE-tähdet ovat nimenomaan WWE:n painijoita. Koko uutinen tuntui lähinnä myöhäiseltä aprillipilalta, ei suinkaan todelliselta tiedotteelta.

Totta se kuitenkin oli, ja myöhemmin WWE vahvisti uutisen ja tiedotti, että Lesnar tulisi palaamaan painikehään jo SummerSlam-tapahtumassa 21. elokuuta. Tilanne tuntui yhä vain järjenvastaiselta, mutta nyt oli jo mustaa valkoisella. WWE ja UFC tulisivat tekemään rajoja rikkovaa yhteistyötä, ns. crossover-markkinointia, ja sen tuote olisi ”The Beast Incarnate” Brock Lesnar.

Tässä vaiheessa moni voi ihmetellä, mikä suo juuri Lesnarille mahdollisuuden otella myös UFC:ssä, jos WWE ei normaalisti anna painijoidensa esiintyä muualla. Syy on yksinkertainen: WWE tarvitsee Lesnaria enemmän kuin Lesnar WWE:tä. Kiinnostava ja kuuluisa Lesnar on esiintyjä, joka nostaa televisio-ohjelmien katsojalukuja ja suoratoistopalvelu WWE Networkin tilaajien määrää merkittävästi. Hän on ”tuote”, jolla WWE tekee rahaa ja jota McMahonilla ei ole varaa menettää. Hän saa niin ollen tehdä, mitä haluaa – eli tässä tapauksessa vapaaotella.

Se kielii ennen kaikkea siitä, että Lesnar on ainutlaatuinen ilmiö. Uskon, että vain ani harva WWE-tähti voisi tehdä jotain vastaavanlaista (ehkäpä legendaarinen The Undertaker, kärkinimi John Cena, johtoportaaseen lukeutuva Triple H tai maailmankuulu The Rock, joka vierailee WWE:ssä silloin tällöin). Lesnar on jo legenda ja suurempi kuin muut, ja siksi hän voi kulkea omaa polkuaan ja tehdä asioita toisin kuin toiset. Se – ja Lesnarin jääräpäinen ja määrätietoinen tapa neuvotella työsopimuksistaan – mahdollistaa sen, että Lesnar ottelee UFC:ssä lauantaina.

Mutta minkälaisia seurauksia Lesnarin UFC-ottelulla on?

 

brock lesnar undertaker wrestlemania 30

Paul Heyman ei voi uskoa, että Lesnar on juuri katkaissut The Undertakerin legendaarisen WrestleMania-voittoputken. Kuva tapahtumasta WrestleMania 30.

 

WWE-fanit tietävät, että Brock Lesnar, joka tulee lauantaina astumaan UFC:n häkkiin, ei ole sama mies kuin se, joka kilpaili UFC:ssä vuosina 2008–2011. Enkä viittaa nyt Lesnarin fyysisiin ominaisuuksiin, kuten vahvuuteen, kuntoon tai terveyteen, vaan hänen asemaansa WWE:ssä ja sen kaanonissa. Jos aikaisemmin Lesnar oli vain entinen WWE-tähti, jonka saavutukset McMahon saattoi tarvittaessa korvata ja unohtaa ja siten pyyhkiä pois, niin nyt Lesnar on nykyinen ja elintärkeä WWE-tähti, joka on yhtiön tarinankerronnan alfauros – ikään kuin tasohyppelypelin tai toimintaelokuvan ”loppuvastus”. WWE:llä on toisin sanoen paljon pelissä, ja (eritoten nöyryyttävä) tappio 42-vuotiaalle Mark Huntille voi pahimmassa tapauksessa vahingoittaa Lesnarin uskottavuutta ja erityisyyttä paitsi UFC:ssä myös WWE:ssä.

Tilanne on erityisen kiehtova siksi, että kyseessä on kaksi erilaista mutta kuitenkin tietyllä tavalla samankaltaista lajia. Oikeastaan laji on väärä sana, sillä vain toinen on todellinen urheilulaji (vapaaottelu), kun taas WWE on showpainia, joka on nähdäkseni teatterin genre eli lajityyppi. Vaan vaikka showpaini on taidetta eikä kilpaurheilua, niin se silti sekoittaa – ja on aina sekoittanut – faktaa ja fiktiota vahvalla tavalla. Showpainijan on näytettävä uskottavalta ja oltava uskottava, jotta (dramaattisen) ottelun tarinaan voi uppoutua ja ottaa siitä kaiken irti. Juuri se tekee Brock Lesnarista ilmiömäisen esiintyjän, sillä hän, jos joku, tuntuu toden totta painijalta, jonka voimatekoihin ja ylivoimaisuuteen voi uskoa.

Lesnarin uskottavuus ei kuitenkaan pohjaudu ainoastaan siihen, että mies on 191-senttinen ja 130-kiloinen hirviö, joka on paitsi äärettömän voimakas myös pelottavan vikkelä atleetti. Se pohjautuu siihen, mitä kaikkea Lesnar on saavuttanut showpainin ulkopuolella. Näistä saavutuksista tärkeimpänä pidetään usein UFC-mestaruutta, jota kukaan muu showpainija ei ole koskaan voittanut. Se erottaa Lesnarin kaikista muista WWE-tähdistä ja nostaa hänet hierarkian huipulle. Se tekee Lesnarista uskottavan, ja juuri siksi hänen WWE-otteluissaan on uniikki, melkeinpä taianomainen tunnelma. Lesnar ei siis ole ainoastaan painija, joka esittää vaarallista ottelijaa, vaan hän on todistetusti yksi maailman vaarallisimmista ottelijoista.

Ja juuri siksi tappio UFC:n häkissä voi olla kohtalokas.

 

brock lesnar summerslam 2014 2

Lesnar nousi WWE World Heavyweight -mestariksi tuhoamalla John Cenan vuoden 2014 SummerSlam-tapahtumassa.

 

Brock Lesnar on painija, joka on saavuttanut WWE:ssä melkeinpä kaiken mahdollisen ja jonka uskottavuutta on aivan alusta eli maaliskuusta 2002 saakka suojeltu ja varjeltu tarkoin. Väittäisin, ettei WWE ole nostanut (tai showpainitermein pushannut) ketään muuta yhtä nopeasti ja aggressiivisesti kuin Lesnaria – jopa Hulk Hogan ja Stone Cold Steve Austin jäävät mielestäni Lesnarin taakse. Lesnar nimittäin nousi WWE:n kiistattomaksi mestariksi jo 25-vuotiaana päihittäen megatähti The Rockin SummerSlamissa 2002. Samana vuonna hän napsi voittoja mm. Hoganista ja The Undertakerista, ja jo seuraavana vuonna Lesnar tähditti Royal Rumble -voittonsa myötä WWE:n ”Super Bowlia” eli WrestleManiaa, jossa hän nousi taas WWE-mestariksi päihittämällä olympiavoittaja Kurt Anglen. Lesnar kyllä koki kaksi isoa tappiota ensimmäisen WWE-uransa lopussa (ensin Eddie Guerrerolle, sitten Goldbergille), mutta se johtui vain WWE:n tavasta nostaa muita painijoita, kuten Guerreroa, yhtiöstä poistuvan painijan eli tässä tapauksessa Lesnarin kustannuksella. (Goldberg on tosin poikkeus, sillä myös hän jätti WWE:n oteltuaan Lesnaria vastaan WrestleMania 20:ssa; tappio Goldbergille saattoi siis yksinkertaisesti olla Vince McMahonin tapa näyttää Lesnarille keskisormea.)

Kun Lesnar lähti WWE:stä keväällä 2004, ilmapiiri oli myrskyisä. Muistan ajatelleeni silloin, etten tule näkemään Lesnaria WWE:n kehässä enää koskaan. Mietin, että Vince McMahonin on pakko kiehua raivosta, sillä hän oli panostanut kaikkensa painijaan, joka päättikin kääntää selkänsä WWE:lle ja vaihtaa showpainin amerikkalaiseen jalkapalloon – eli jälleen kerran siihen, mitä hän halusi tehdä. Showpainia Lesnar ei tosin missään vaiheessa vihannut, vaan ongelmat syntyivät WWE:n rajuista työkiertueista ja vähäisestä vapaa-ajasta; ”sapattinsa” aikana Lesnar kävikin ottelemassa japanilaisessa NJPW:ssä eli New Japan Pro-Wrestlingissä, jossa hän voitti arvostetun IWGP Heavyweight -mestaruuden lokakuussa 2005. Myöhemmin hän ryhtyi vapaaottelijaksi, ja loppu onkin historiaa.

Alkuperäisen UFC-uransa aikana Lesnarin saattoi siis mieltää entiseksi showpainijaksi, joka on siirtynyt kilpaurheilun puolelle. Lesnar ei siis ollut silloin Vince McMahonin palkkalistoilla eikä hänellä ollut – historiaa lukuun ottamatta – minkäänlaista yhteyttä WWE:hen. Niinpä Lesnarin menestys UFC-ottelijana oli WWE:n kannalta pitkälti yhdentekevää, sillä hänen voitoillaan tai tappioillaan ei ollut suoraa vaikutusta WWE:n tarinankerrontaan tai kaanoniin. Lesnarin menestys oli korkeintaan osoitus siitä, että myös showpainijat voivat olla taitavia ja vaarallisia taistelijoita, joita on syytä pelätä, mutta konkreettista vaikutusta Lesnarin UFC-uralla ei ollut.

Toisin kuin nyt.

 

lesnar ambose wrestlemania 32

Lesnar on ollut WWE-otteluissaan ylivoimainen UFC-uransa jälkeen. Kuva tapahtumasta WrestleMania 32.

 

Kun Lesnar palasi WWE:hen vuonna 2012, moni WWE-fani oli todella kiinnostunut siitä, kuinka Vince McMahon ”käyttäisi” (showpainitermein buukkaisi) häntä. Jännitys tiivistyi entisestään, kun Lesnar sai heti ensimmäisenä vastaansa WWE:n kiistattomaksi kärkinimeksi nousseen John Cenan, josta McMahon on vuosien saatossa tehnyt likipitäen voittamattoman sankarin. Tilanne oli kutkuttava: tuntuisi järjenvastaiselta, jos McMahon panisi Lesnarin häviämään heti ensimmäisessä ottelussaan UFC-uransa jälkeen, mutta tuntuisi yhtä lailla oudolta, jos McMahon antaisi hänelle selkänsä kääntäneen ja UFC:hen loikanneen henkilön marssia suoraa tietä WWE:n huipulle. Kyseinen ottelu – eli siis tarkemmin sanottuna WWE:n politiikka – herätti siksi melkoisen haloon, ja keskustelu kuumeni entisestään, kun matsi päättyi Lesnarin täydellisen dominanssin jälkeen Cenan voittoon. Monet ihmettelivät, miksi McMahon vahingoittaisi Lesnarin eli kaikista kuumimman ”tuotteensa” markkina-arvoa näin, ja fanit kauhistuivat miehen tulevaisuuden puolesta. Tappio aiheutti siis polemiikkia ja todisti sen, että vaikka showpainin voittajat on sovittu etukäteen, niin otteluiden lopputulokset eivät suinkaan ole yhdentekeviä, vaan ne vaikuttavat äärimmäisellä tavalla hahmoihin ja juonikuvioihin sekä niiden erityisyyteen ja vetovoimaan eli markkina-arvoon.

Lesnarin toinen – eli nykyinen – WWE-ura saikin kunnollisen lähtölaukauksensa vasta WrestleMania 30:ssa 4. huhtikuuta 2014, kun hän koko painimaailman valtavaksi yllätykseksi päihitti The Undertakerin, joka oli siihen saakka ollut voittamaton WrestleManiassa jo 21 ottelun verran. (WrestleMania järjestetään kerran vuodessa, joten Undertakerin voittoputki oli kestänyt jo yli kahden vuosikymmenen ajan, ja valtaosa faneista uskoi, ettei kukaan tulisi koskaan voittamaan Undertakeria juuri WrestleManiassa.) Voitto oli niin valtava, että monet pitivät sitä suurimpana mahdollisena meriittinä, jonka WWE:ssä voi saavuttaa, ja koska voittoputken voi katkaista vain kerran, McMahon oli – jälleen kerran – panostanut kaikkensa, siis aivan kaikkensa Brock Lesnariin. Voiton merkitystä ei välttämättä ymmärrä, ellei ole seurannut Undertakerin uraa ja WrestleMania-matseja, mutta jotain siitä kertonee jo se, että Mercedes-Benz Superdomen 75 167 katsojaa olivat suoranaisessa šokissa, kun ottelun tuomari nosti taistelun jälkeen Lesnarin käden ilmaan.

Järisyttävän WrestleMania-tapauksen jälkeen McMahon teki Lesnarista täysin ylivoimaisen ottelijan, joka teurasti John Cenan täydellisesti saman vuoden SummerSlamissa nousten WWE:n mestariksi ensi kertaa sitten vuoden 2004. Lesnar, jonka kuvaannollinen ”voimataso” nousi Undertakerin voittamisen jälkeen pilviin, on sittemmin ollut täysin pysäyttämätön ottelija, jota yksikään painija ei ole onnistunut päihittämään huijaamatta ja jota vain harva on onnistunut edes lyömään takaisin. Hänestä on tullut WWE:n voimakkain hahmo, loppuvastus, jonka päänahka on arvokkaampi kuin yksikään mestaruusvoitto tai muu saavutus.

Tämä on se syy, jonka vuoksi on WWE:n kannalta vaarallista, että Lesnar ottelee Mark Huntia vastaan UFC 200 -lähetyksessä – se nimenomainen syy, jonka vuoksi tappio UFC-häkissä voi vahingoittaa Lesnarin painihahmon erityisyyttä ja uskottavuutta pahemman kerran. Kyllä, vapaaottelu on eri asia kuin showpaini, mutta vapaaottelun vaikutus on silti todellinen. Tuntuu nimittäin kaltaiseni painifanin näkökulmasta väärältä, jos Lesnar saa UFC:ssä selkäänsä – oli miehen vihollinen kuinka kova tai taitava tahansa. Se johtuu siitä, että tappio tekisi ”myyttisestä” Lesnarista ”kuolevaisen urheilijan”, jolloin mies ei välttämättä tuntuisi yhtä ihmeelliseltä olennolta kuin aikaisemmin. Samalla se asettaisi The Undertakerin legendaarisen voittoputken kyseenalaiseen valoon. Herää kysymys siitä, oliko sittenkään järkevää luovuttaa suurinta mahdollista voittoa miehelle, joka on aikaisemminkin kääntänyt selkänsä WWE:lle ja voi vaarantaa kaiken vapaaottelun puolella.

WWE:ssä on ollut tyyntä ennen myrskyä; yhtiö ei ole hehkuttanut Lesnarin UFC-ottelua televisio-ohjelmissaan. Uskon sen johtuvan nimenomaan siitä, että McMahon pelkää ottelun lopputulosta eli sitä, että The Undertakerin päihittänyt ja kaikkia ylivoimaisesti dominoinut Lesnar nöyrtyisi UFC:ssä miehelle, josta WWE ei tule hyötymään millään lailla (ainakaan näillä näkymin). Mikäli taas Lesnar päihittää Huntin, niin uskon, että WWE tulee mainostamaan ottelun lopputulosta erittäin ylpeänä. Vaan jos Lesnar häviää, olen varma, ettei yhtiö tiedota tuloksesta mitään televisio-ohjelmissaan. Kyseessä on siis tilanne, jossa WWE voi voittaa tai hävitä – paljon. Lesnarin vaarallinen maine joko nousee uusiin sfääreihin tai kokee kovan, kenties kohtalokkaan kolauksen; myönsi WWE sen tai ei.

 

 

Jos siis Lesnar häviää UFC:ssä, miehen maine kokenee kolauksen, joka säteilee hänen painihahmonsa vetovoimaan saakka. En kuitenkaan usko, että se vaikuttaa tapaan, jolla Lesnaria esitetään WWE:ssä. Entinen WWE-selostaja Jim Ross uumoilee nimittäin podcastissaan, että Lesnar on lupautunut ottelemaan vielä kahdessa seuraavassa WrestleManiassa eli vuosina 2017 ja 2018. Uskomukseni on näin ollen se, että jos Lesnar häviää, niin WWE on kuin tappiota ei olisi koskaan tapahtunutkaan ja jatkaa siitä, mihin mies viimeisimmässä WWE-esiintymisessään eli WrestleMania 32:ssa jäi. Mahdollinen tappio kuitenkin vaikuttanee ”Pedon” erityisyyteen rankasti, eikä mies välttämättä tunnu enää siltä taianomaiselta ja ainutlaatuiselta spektaakkelilta, joka hän vielä ennen UFC-paluutaan oli. Lesnarin uskottavuus tulee toisin sanoen kärsimään (valveutuneiden) WWE-fanien silmissä, mutta toisaalta UFC-esiintyminen tekee hänestä jälleen kerran valtavirran tähden, jolloin miehen vetovoima nousee joka tapauksessa kuin varkain.

Tappio olisi siis kinkkinen tilanne, ja henkilökohtaisesti pitäisin sitä WWE:n kaanonin ja tarinankerronnan kannalta katastrofina. Paljon tietysti riippuu siitä, kuinka ottelu etenee ja millä tavalla Lesnar mahdollisesti häviää, mutta tappio on kaikesta huolimatta tappio. Joku saattaa tässä vaiheessa argumentoida, ettei Lesnar ollut voitokas viimeisimmissäkään UFC-otteluissaan Cain Velasquezia ja Alistair Overeemia vastaan, mutta hän ei myöskään vielä silloin ollut mies, joka oli päihittänyt The Undertakerin WrestleManiassa. Henkilö, joka ei ole uppoutunut WWE:n ”mytologiaan”, saattaa pitää tätä yhdentekevänä seikkana, joka ei ole millään lailla relevantti tässä yhteydessä, mutta Undertakerin WrestleMania-voittoputken katkaiseminen merkitsee WWE:ssä enemmän kuin mikään muu. Olisi siis WWE:n tarinankerronnan kannalta surullista, jos juuri Mark Hunt olisi se mies, joka kykenisi ensimmäisenä ihmisenä päihittämään Brock Lesnarin ratkaisevasti WrestleMania 30:n jälkeen. Tämä häiritsee siitä huolimatta, ettei Lesnarin UFC-ottelu lukeudu WWE:n mytologiaan tai ole osa sen tarinankerrontaa. Se on kuitenkin osa sitä tarinaa, jota urheilija-esiintyjä Brock Lesnar on meille kertonut maaliskuusta 2002 asti.

Mikäli taas Lesnar voittaa, miehen maine siis kasvaa entisestään. Vaikutus on erityisen myönteinen, jos Lesnar tuhoaa Huntin nopeasti ja ylivoimaisesti. Silloin Lesnar tuntuisi suuremmalta kuin koskaan ennen, ja miehen paluu WWE:hen herättäisi varmasti kiinnostusta myös showpainin ulkopuolella. WWE:n tarinankerronta ja todellisuus eli se, mitä UFC:n häkissä tapahtuu, kietoutuisivat silloin ihanteellisesti yhteen ja loisivat Lesnarista entistä ihmeellisemmän ilmiön – suurenmoisen supertähden. Voitto olisi siis jättipotti McMahonille, joka takuuvarmasti lypsäisi siitä vihoviimeisenkin pisaran irti. Tasan ainut ongelma tai haittapuoli voisi olla se, että Lesnar saattaisi janota voittonsa myötä lisää UFC-matseja, jolloin mies joutuisi tasapainottelemaan showpainin ja vapaaottelun välimaastossa – ja jos McMahon sanoisi, ettei Lesnar saa otella UFC:ssä enää, jääräpäinen ”Peto” saattaisi menettää motivaatiotaan työskennellä WWE:ssä. Hän ei saisi näet tehdä sitä, mitä hän haluaisi tehdä, eikä moinen yksinkertaisesti käy Brock Lesnarin pirtaan.

Kävi häkissä miten tahansa, UFC:n ja WWE:n historiallinen yhteistyö on erittäin mielenkiintoinen tapaus. Sen seurauksia – ja mahdollisuuksia – on vaikea ennustaa, mutta jokin siinä kihelmöi paljon. Tilanne on ennen muuta äärimmäisen raikas, ja Lesnarin visiitti saattaa avata aivan uusia ovia WWE:n (ja miksei myös UFC:n) toimintamalliin. Jos yhteistyö toimii niin, että jokainen osapuoli saa siitä jotain hyödyllistä irti, voisin kuvitella, että yhtiöt tekisivät yhteistyötä jatkossakin. Sellainen voisi ehkä jopa avata portin painimaailman unelmaotteluille, jos WWE joskus tulevaisuudessa soveltaisi samaa strategiaa myös vaikkapa New Japan Pro-Wrestlingin kanssa.

Toivon kuitenkin, että myös me fanit näkisimme yhteistyön myönteisenä seikkana ja nimenomaan mahdollisuutena. Se ei välttämättä realisoidu esim. YouTuben kommenttikentässä, sillä siellä törmää yhä edelleen showpainin ja vapaaottelun täysin tarpeettomaan vastakkainasetteluun, jossa WWE:tä nimitetään ”käsikirjoitetuksi” ja UFC:tä ”tylsäksi”. Tällainen riidanhaasto tuntuu mielestäni todella turhauttavalta, sillä showpaini ja vapaaottelu eivät edusta – saati edes yritä edustaa – samaa lajia tai lajityyppiä, vaikka ne muistuttavat toisiaan ja sekoittavat toistensa elementtejä. Parhaimmassa tapauksessa ne voisivat elää sulassa sovussa ja tehdä yhteistyötä, jolloin molemmat ainoastaan hyötyisivät toisistaan. Siitä esimerkkinä toimii tämä Brock Lesnarin ja Mark Huntin välinen matsi, jota ei toivottavasti nähdä ”WWE:n ja UFC:n välisenä mittelönä”, vaan kahden urheilijan koitoksena.


UFC 200 järjestetään 9. heinäkuuta. Tapahtuman pääottelut alkavat Suomen aikaa klo 5.00 lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Suomessa tapahtuman lähettää Viaplay.

Lisää...
Eetu Lehtinen

Eetu Lehtinen

Toimittaja, filosofian maisteri sekä harjoitteleva äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, joka rakastaa showpainia. Woooooo!

Previous post

Arvio: The Resurrection of Jake the Snake (2015)

Next post

Ennakko: Ultima Lucha II

2 Comments

  1. TheNotorious
    07.07.16 at 20:18 — Vastaa

    Hyvä artikkeli. Tykkäsin! Näin pitkäaikaisena wrestling fanina ja vapaaottelun harrastajana tämä Lesnarin UFC-ottelu tuntuu täysin upealta. Hyvin kävit kaikki pointit läpi mitä WWE tulee tekemään kun ottelun voittaja on julkistettu. Ainut korjaus tekstiin joka pisti omaan silmään oli se kun sanoit Lesnarin oleva ainut UFC:n mestaruutta pitänyt WWE-tähti. Näin ei kuitenkaan ole. Myös muuan Dan ”The Beast” Severn on onnistunut samaan. Vai eikö Severnia lasketa kun ei kauaa WWF:n leivissä pyörinyt?

  2. Bork Laser
    08.07.16 at 00:27 — Vastaa

    Kyllähän UFC fanit ovat olleet todella innoissaan saadessaan Brockin takaisin. Mikäli Lesnar onnistuu Huntin voittamaan niin ihmettelisin jos tämä jäisi yhden ottelun paluuksi. UFC New Yorkin kortille Lesnar varmasti lyötäisiin jos mies vielä haluaisi otella. Itse kyllä uskon että Lesnar voisi hyvin pomppia lajista lajiin. WWE aina silloin kun ei ole matsia tiedossa ja matsin lähestyessä keskittyy treenaamiseen ja vapaaotteluun. Lesnarin WWE sopimuksessa kun on tietyt esiintymispäivät voitaisiin aivan helposti sopia ne esiintymiset sellaiseen ajankohtaan että ei sotke harjoittelua liikaa mutta WWE saa mahdollisimman suuren hyödyn. Mutta matsi itsessään. En tiedä miten hyvin UFC katsomattoman tietää Mark Huntin mutta lyhyesti voi sanoa että mies on tunnettu yhden lyönnin tyrmäyksistään. Olemassa on siis suuri vaara Lesnarin nopealle tappiolle

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.