Kolumnit

Kolumni: Häviämisen jalo taito

Voitoilla ja tappioilla on merkitystä. Voitoilla yleensä enemmän.

Undertakerin maaginen voittoputki WrestleManiassa. Goldbergin yli kahdensadan ottelun mittainen voittoputki. Asukan kaksivuotinen voittokulku. Shingo Takagin yli yhdeksänkymmenen ottelun jakso ilman selätys- tai luovutustappiota.

Voittoputkilla tehdään tähtiä, tehdään legendoja.

Näin luodaan myös yksiulotteisia hahmoja. Klassinen tapa tuoda uusi hirviö promootioon on pitkä ja hirviömäinen terrorin aikakausi. Sankari toisensa jälkeen kaatuu pysäyttämättömän luonnonvoiman tiellä. Kunnes vihdoin joku onnekas saa vihdoin surmattua tämän pedon.

Mitä sen jälkeen?

Territorioaikakautena kyseinen kaadettu hirviö lähti autuaammille metsästysmaille toistamaan saman syklin jossain toisessa maailman kolkassa. Eräässä friikkisirkuksessa seuraa yleensä hillitön tanssinhimo. Yleensä hahmonkehityksen leimaksi jää ”oli ennen voittamaton, ei ole enää.” Vau, syvällistä.


Entäs ne häviäjät?

Urheilussa katsojan on helppo asettua altavastaajan puolelle. Kukapa ei olisi kannustanut jalkapallon MM-kisoissa lilliputtimaata epätoivoisessa taistossaan palloilujättiä vastaan. Kukapa ei toivoisi New England Patriotsin dynastian murentumista.

Täysistä luusereista on turha puhua. Joka ikisen ottelunsa häviävä jobberi on tuttua huttua. Curt Hawkinsin nälkävuoden pituisesta tappioputkesta yritettiin lypsää juonikuviota vielä viime hetkellä. WrestleManian pre-showssa tämä putken katkeaminen ei herättänyt suurempia tunteita. Hahmossa ja painijassa on oltava altavastaajan aura, jotta hänen otteluitaan ja juonikuvioitaan jaksaa seurata mielenkiinnolla. Joskus on voitettava, ettei leimaudu niin sanotusti ”vitun jobberiksi.”

Käännän katseeni muutamaan esimerkkitapaukseen siitä, miten häviäminen muokkaa hahmoa tai laajemman yleisön suhtautumista kyseiseen hahmoon.

Hirooki Goto, tuo New Japanin yksinäinen samurai. Tililtä löytyy kolme New Japan Cupin voittoa, useita mestaruuksia ja arvostetun G1 Climax -turnauksen voitto vuodelta 2008. Mutta yksi tilasto kummittelee Goton yllä. Goto on haastanut IWGP Heavyweight -mestaruudesta kahdeksan kertaa ja vetänyt lyhyen korren joka ikisen kerran. Internet on antanut Gotolle tämän takia hellyttävän lempinimen ”Choke Artist.” Viimeisin tappio tuli Kazuchika Okadalle vuonna 2016, jota seurasi liittyminen Okadan johtamaan CHAOS-liittoumaan. Goto luovutti ja alkoi seuraamaan johtajaa, todellista sukupolven johtotähteä. Voiko Goto koskaan voittaa sitä suurinta ja kauneinta? Kaikki on aina mahdollista. Goton asema ainakin länsimaalaisten fanien riveissä tuntuu kuitenkin järkkyneen, eikä mieheen enää suhtauduta vakavana haastajana päämestarille vaan sopivana palasena NEVER-kuvioihin.

Will Ospreay liihottaa jälleen aallonharjalla noustuaan IWGP Junior Heavyweight -mestariksi ja suunnatessaan kohti ensimmäistä G1 Climax -turnaustaan. Nuoren britin uralle mahtuu kuitenkin kaksi tappiosarjaa, joista se tunnetumpi on kilvoittelu Marty Scurllin kanssa. ”Death, taxes and Scurll beats Ospreay” oli mantra, joka piti tiukasti paikkansa vuoden 2015 loppuvuodesta aina viime vuoden Sakura Genesikseen asti. Yli kaksi vuotta Scurllin muotoinen peikko piti majaa Ospreayn selässä kaiken muun menestyksen rinnalla. Ospreayn itseluottamus ei kuitenkaan koskaan horjunut tappioiden edessä, vaan hän kulki päättäväisesti eteenpäin rinta rottingilla. Toisin kuin viimeinen esimerkkini ja oikeastaan syy tämän tekstin kirjoittamiseen.


David Starr ei ole koskaan voittanut Walteria.

Tämä on fakta, joka murjoo Starrin psyykettä päivittäin.

Kaksi manteretta, seitsemän promootiota ja yli kaksikymmentä ottelua.

”You’re never beating WALTER!”

David Starrin etenevissä määrin epätoivoinen taistelu itävaltalaista tuulimyllyä vastaan on kiinnostavin tarina painimaailmassa vuonna 2019. Tämä perustuu yhdelle karulle faktalle. Starr ei voita Walteria.

Toisin kuin muut tappiolliset tilastot, jotka eivät vaikuta muihin kuin tilastonikkareiden knoppitietoihin, Starrin pakkomielle Walterin voittamiseen ajaa koko hahmoa eteenpäin. David Starrin pakkomielle vaikuttaa hänen suhteisiinsa muiden hahmojen kanssa. Eikä tämä tarina jää vain kehän ulkopuolelle, vaan kehässä Starr hiipii kerta kerralta lähemmäs sitä yhtä ainoaa voittoaan. Vaikka Walter on kuinka rauhallinen ja väittää, ettei Starrin voittaminen ole hänelle pakkomielle, niin silti hän tiukan paikan tullen ottaa oikoreitin vain säilyttääkseen voittoputkensa. Sillä Walter välittää tästä ottelusta. David Starr välittää tästä ottelusta. Täten yleisöllä on syy välittää tästä ottelusta.

David Starr ei ole koskaan voittanut Walteria.

Mutta hän saa meidät uskomaan kerta toisensa jälkeen.


Häviäminen ei välttämättä tee hahmosta heikkoa. Häviäminen voi tehdä hahmosta syvemmän persoonan, jolla on vahvuuksia, heikkouksia, historiaa, unelmia ja päämääriä. Olisipa meillä enemmän David Starreja ja vähemmän Roman Reignsejä.

Lisää...
Semi Salmikannas

Semi Salmikannas

Ammattimainen tyhjäntoimittaja. Ähisee myös Smarksiden ääniaalloilla. Viettää myös aivan liikaa aikaa painimaailman päättymättömän uutisvirran parissa. Valmiina avautumaan brittipainin tilasta kaikille kiinnostuneille.

Previous post

"Tämä matsi saattaa varastaa koko show'n", toteaa Riku Forsström – Smarkside haastatteli miestä, joka keksi Wrestle Aidin

Next post

Viisi Pointtia: Progress Wrestling - Super Strong Style 16 2019

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.