Kolumnit

Kolumni: Mikä painimaailmassa on hyvää juuri nyt

Monesti meitä smarkkeja syytetään liiasta kyynisyydestä ja pessimismistä sekä siitä, että mihinkään ei olla ikinä tyytyväisiä. Osittain tämä luonnehdinta on aivan totta. Sillehän se näyttää. Negatiiviset tapahtumat aiheuttavat vain enemmän puhetta kuin positiiviset. Listaan seuraavaksi viisi asiaa, jotka ovat tällä hetkellä hyviä.


1. Showpainia on helppo katsoa

Vielä kymmenen vuotta sitten showpainia oli kyllä tarjolla, jos sitä vain osasi etsiä, mutta tarjonta oli hyvin rajoittunutta. Isoimmat tapahtumat toki löytyivät sekä laillisia että laittomia väyliä pitkin, mutta jos halusi nähdä jonkin pienemmän tapahtuman, se vaati tuhottomasti työtä.

Tätä nykyä lähes kaikki liigat tarjoavat jonkinlaista suoratoistomahdollisuutta joko omien suoratoistopalveluiden, Fite.tv:n, Twitchin tai YouTuben kautta, joten käytännössä kaikki on käden ulottuvilla. Ikävä kyllä vuorokaudessa on rajallinen määrä tunteja, joten kaikkea kiinnostavaa ei voi katsoa, mutta tästä tarjonnasta jokainen varmasti löytää oman juttunsa jos vain haluaa.


2. Painin laatu on parempaa kuin ennen

Pitkän linjan painijournalisti Dave Meltzerin tähtiarvosanoista voi olla mitä mieltä tahansa, mutta ne antavat silti jotain suuntaa. Yhä useampi matsi lähestyy viiden tähden arvosanaa tai jopa ylittää sen. Yhä nuoremmat tähdet säväyttävät varmoilla otteillaan.

Tästä voi varmaan kiittää sitä, että koulutus on mennyt koko ajan ammattimaisempaan suuntaan, ja jokainen uusi painija ottaa vaikutteita vanhoilta mestareilta – ja silti tuntuu, että näillä parikymppisillä kavereilla on vasta ura alussa. Pete Dunne on 25-vuotias. Maxwell Jacob Friedman ja Tessa Blanchard ovat 23-vuotiaita, ja Tyler Bate ja Ace Austin ovat molemmat 22-vuotiaita. Käytännössä jokaisella näistä on vain taivas rajana.

Vaikka nuorisossa tunnetusti on tulevaisuus, niin nelikymppiset Samoa Joe, AJ Styles ja Hiroshi Tanahashi painivat edelleen upeita otteluita.

Eikä unohdeta tietenkään niitä, jotka jäävät näiden kahden porukan väliin, kuten Seth Rollins, Jon Moxley, Daniel Bryan, Brian Cage, Kenny Omega tai Kazuchika Okada. Parhaassa iässä, ja hyviä otteluita tulee mahdollisuuksien mukaan ihan liukuhihnalta.


3. Mitä vain voi tapahtua

Tämä ei ole niinkään nykyajan ilmiö, vaan se on ollut olemassa vuosikymmeniä. Showpainissa ei voi ennustaa tapahtumia kuin maksimissaan muutaman kuukauden päähän, ja silloinkin ennustukset menevät harvoin oikein.

Kuka olisi vuosi sitten osannut aavistaa, että All In -tapahtuma poikii lopulta kokonaan uuden painiorganisaation? Tuskin edes Cody tai Young Bucks, jotka tapahtumaa olivat pistämässä pystyyn.

Koska laji elää orgaanisesti jonkinlaisessa symbioosissa fanien kanssa, myös yllättäviä ratkaisuja nähdään. Esimerkkinä Kofi Kingstonin nousu WWE:n mestariksi. Sitten kun tähän kaikkeen lisätään rajoja rikkovat indytapahtumat, kuten vaikkapa GCW:n Joey Janela’s Spring Break, DDT:n uima-allasshow tai kotimaisen FCF:n Sideshow’t, niin ensimmäiseen pointtiin palatakseni tarjontaa on paljon ja mitä tahansa voi tapahtua.


4. Tilanne näyttää ylipäätään valoisalta

Vaikka monet liigat ovat tuskissaan kilpailun lisääntyessä, minun mielestäni terve kilpailu parantaa skeneä näin yleensä. Suomipainin kummisetä StarBuck on sanonut, että tällä hetkellä eletään lajin suhteen uutta nousukautta, ja olen samaa mieltä.

Suoratoistopalvelut, uniikit erikoistapahtumat, painin laadun nousu, kaikki nämä lupaavat hyvää tulevaisuudelle.

Vaikka olen monesti kritisoinut sitä, että WWE ja nykyisin myös AEW imuroivat riveihinsä parhaat painijat, se ei ole välttämättä huono juttu. Se pistää pienemmissä liigoissa operoivat näyttämään illasta toiseen parastaan.

Ja se tahtoo sanoa hyviä otteluita.


5. Kotimainen skene kukoistaa

Pitää heti kättelyssä mainita, että katson liian vähän kotimaista painia, ja se on suuri harmi, sillä suomipainin taso on korkeammalla kuin koskaan aiemmin – ja korkeammalle mennään koko ajan.

Ihan yleisellä eurooppalaisella mittakaavalla Suomessa on uskomattoman kovatasoista showpainia. Meillä on Jami Aallon, Viktor Tykin, Shemeikan, Vili Raadon ja Polar Pekon kaltaisia tähtiä, jotka eivät häviä kansainvälisessä vertailussa vastineilleen.

Tähän kun lisätään se, että tapahtumat ovat yleisesti ottaen laadukkaita ja niissä on lähes poikkeuksetta tulikuuma yleisö, niin eihän tässä voi valittaa. Odotan, että tulevat tapahtumat tulevat vain nostamaan rimaa ylemmäs ja näemme kotimaan kamaralla jatkossakin hienoja tapahtumia.

Lopuksi: Vaikka kommenttikentät internetissä näyttävät monesti melko synkiltä ja negatiivisilta, niin showpaini on silti iloinen asia. Tilanne näyttää suurimmaksi osaksi hyvältä, ja koska kiinnostavia tapahtumia on tarjolla enemmän kuin koskaan, niin suosittelen tarttumaan niihin. Jos suosikkifirman seuraaminen maistuu puulta, niin tarjontaa kyllä on riittämiin. Tai sitten voi vain pitää taukoa lajista ja palata sen pariin sitten kun siltä tuntuu. Mitään oikeaa tai väärää tapaa seurata showpainia ei ole vaan kaikki tavat seurata ovat ihan yhtä hyviä.

Levitetään mieluummin hyvää mieltä kuin pahaa oloa!

Lisää...
Lauri Makkonen

Lauri Makkonen

Vuonna 2005 lajin pariin tiensä löytänyt kainuulainen. Painissa suuret tunteet ja isot käänteet ovat lajin suola. Painin ulkopuolelta sydäntä lähellä ovat vanhat videopelit, Aku Ankat sekä 80-luku.

Previous post

Eläköön humpuuki! #15 - Heyman ja Bischoff puikkoihin, Callihan vs. Blanchard Slammiversaryn pääottelussa, GCW-psykoosit

Next post

Jälkipyykkinaru #51: Dragon Gate Kobe Pro Wrestling Festival 2019

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.