KolumnitNJPW

Kolumni: Missä menet, New Japan?

Jos G1 Climax on käynnissä, mutta kukaan ei puhu siitä, onko New Japan Pro Wrestling oikeasti olemassa?

Vuosi 2021 on ollut vaikea New Japanille. Hype loistaa poissaolollaan, promootio nousee otsikoihin vain negatiivisessa valossa ja isot tähdet loukkaantuvat toinen toisensa perään.

Missä on menty vikaan, mihin pitäisi mennä seuraavaksi ja onko ongelmille mitään ratkaisua? Pohditaan sitä hetki.

COVID vie, muut vikisevät

NJPW-ässä Hiroshi Tanahashi (alarivissä oikealla) sekä monet muut painimaailman edustajat NOAH:sta, AJPW:stä, DDT:stä, Stardomista, TJPW:stä ja Dianasta olivat mukana tapaamassa Japanin hallituksen edustajia huhtikuussa 2020 liittyen painitapahtumien järjestämiseen pandemian aikana.

Vaikka Yhdysvalloissa mähistään jo täysille katsomoille lähes joka lajissa ja kotoisessa Suomessakin rokotekattavuus alkaa olla ihan kiitettävällä tasolla, niin koronaviruspandemia on edelleen käynnissä. Painimaailmassa pandemia näkyy ja eritoten kuuluu erityisesti juuri Japanissa. Edelleen jatkuvien rajoitusten mukaisesti painitapahtumissa ei vieläkään saa pitää ääntä. Lisäksi erilaiset alueelliset hätätilat ovat kerta toisensa joko peruuttaneet tai siirtäneet tapahtumia. Tämä on luonnollisesti puraissut myös New Japania ahteriin. Kaikki kolme Tokyo Domessa järjestettävää tapahtumaa, perinteisesti vuoden merkkihetkiä, ovat saaneet kärsiä. Kesken lipunmyynnin iskeneet hätätilat rajoittivat yleisömäärää suunnitelluista sekä toukokuulle suunniteltu Wrestle Grand Slam siirtyi lopulta kahdella kuukaudella eteenpäin.

Tavalliset Road to -tapahtumat, joita NJPW järjestää suurempien tapahtumiensa välissä, ovat kärsineet melkoisen inflaation. Normaalisti maata kiertävä mähinäsirkus on jämähtänyt Tokion painipyhättö Korakuen Halliin. Viikosta ja päivästä toiseen lähes muuttumattomana pysyvät tapahtumat ovat onnistuneet jopa jättämään Tokion paini-innokkaat valtavaan ähkyyn. Korakuen-tapahtumien yleisömäärät ovat olleet laskussa läpi vuoden. Syy ei ole puhtaasti ylitarjonnassa, vaan myös koronarajoituksissa. Tapahtumien kesto ja päättymisaika ovat olleet tiukasti rajattuja, mikä ei aina käy yksi yhteen japanilaisen palkansaajan aikataulujen kanssa. Korakuen-ongelmista huolimatta NJPW:n suuremmat tapahtumat ovat kuitenkin myyneet lippuja kohtuullisen hyvin katkuvista rajoituksista huolimatta.

Vuoden teema on kuitenkin ollut kasvun tyrehtyminen. Merkittävästi samaan aikaan kuitenkin muutamaa kokoluokkaa pienemmät firmat kuten Stardom ja NOAH ovat pystyneet jopa kasvattamaan katsojakuntaansa pandemiasta huolimatta. NJPW:n USA-siipi ei myöskään lipputuloilla juhli – Los Angelesin paluu yleisöjen eteen veti pirteästi, mutta tapahtumat Teksasissa ovat jättäneet toivomisen varaa ennakkomyynnin suhteen.

Bisneshommien ulkopuolella korona näkyy tietenkin yleisön metelitasossa. Kansa joutuu tyytymään taputtamiseen silloin kuin lehtereille pääsevät. Joissain yhteyksissä harras taputusilmapiiri on ollut tunnelmaltaan verrattavissa entiseen (suuret NJPW-pääottelut, GAEAISMin pääottelu, Masato Yoshinon eläköityminen), mutta pääosin jokainen ottelu tuntuu astetta kylmemmältä. Nyt kun ääntä pitävät yleisöt ovat tulleet takaisin muualla maailmassa, niin Japanin verrattain hiljainen tunnelma tuntuu entistä raastavammalta. Noin 5 000 henkeä taputtamassa 40 000 ihmisen areenalla näyttää ja kuulostaa vain surulliselta. Ongelma ei ole vain ja ainoastaan NJPW:n, se vaan korostuu maan suurimman promootion käyttäessä vakituisesti suurempia areenoita kuin muut.

Loukkaantumisia, loukkaantumisia kaikkialla

Tetsuya Naito, yksi NJPW:n suurimmista nimistä, joutuu jättämään G1 Climaxin kesken polvivamman vuoksi. Kuva: NJPW

Taikauskoisempi ihminen voisi luulla, että NJPW:n vuosi on ollut kirottu. Siihen tahtiin painijoita on loukkaantunut ja/tai sairastunut vuoden aikana kriittisillä hetkillä.

Shingo Takagi, Kota Ibushi, Hiromu Takahashi, Kazuchika Okada, El Desperado, Will Ospreay, BUSHI, Tetsuya Naito, Aaron Henare ja muut ovat viettäneet aikaa telakalla joko loukkaantumisten tai koronatapausten vuoksi. Yleensä vielä pahimpaan mahdolliseen rakoon.

Rikkaan loukkaantumishistorian omaava junioritähti Takahashi vietti jälleen puolisen vuotta poissa kehästä. Takahashin poissaolo näkyi ja tuntui välittömästi vastuun divisioonan kantamisesta siirtyessä El Desperadon kokeneille, mutta ykkösnimen asemaan tottumattomille hartioille. Henare, joka sai juuri NJPW-uransa ensimmäisen merkittävän roolin United Empire -joukon jäsenenä, loukkaantui ennen kuin hänen uusi hahmonsa ehti lähteä lentoon. Naito, LIJ-tallin johtaja, firman yksi suurimmista tähdistä ja G1 Climaxin ehdoton voittajasuosikki joutui jättämään turnauksen kesken heti ensimmäisen ottelun jälkeen.

Kaikki kolme IWGP World Heavyweight -vyön kantajaa (Ibushi, Ospreay ja Takagi) ovat kaikki kärsineet vammoista tai taudeista kausiensa aikana. Ospreayn loukkaantuminen johti jopa vyön vakatoimiseen. Ja Ospreaysta puheen ollen…

Will Ospreay ja muita PR-katastrofeja

Englantilainen Will Ospreay, 28, on matkalla NJPW:n kärkinimeksi kohuista huolimatta. Kuva: NJPW

Britti on ollut otsikoissa säännöllisen epäsäännöllisesti eikä suinkaan painitaitojensa vuoksi.

Kesällä 2020 painimaailman luurankoja kaapeista repinyt #SpeakingOut-liike jätti jälkensä myös Ospreayhin. Englantilainen naispainija Pollyanna syytti Ospreayn ystävää Scotty Wainwrightia raiskauksesta vuonna 2017. Ospreay puolusti ystäväänsä julkisesti ja oli mahdollisesti osana Pollyannan ”mustalistaamisesta” Englannin painiskenestä. Asia tuli julki kesällä 2020, joka johti Ospreayn enemmän tai vähemmän puolivillaiseen anteeksipyyntöön sosiaalisessa mediassa.

Ja miten NJPW on vastannut Ospreayn ympärillä pyörivään kohuun?

Arvasitte oikein, jättänyt asian huomioimatta.

Somepöhinä on aina somepöhinää, eivätkä länsimaisessa somekuplassa pinnalla olevat asiat nouse välttämättä esiin Japanissa. Niinpä NJPW jatkoi Ospreayn käyttämistä normaalisti miehen palattua Japaniin viime vuoden G1 Climaxia varten. Paikallinen yleisö ei ole ainakaan merkittävästi kritisoinut Ospreayn esiintymisiä, mutta kansainvälisesti Ospreayn kasvava rooli yhtenä NJPW:n suurista tähdistä on karkottanut ainakin osia fanikunnasta.

Ospreayn huima urakehitys johti New Japan Cupin voittoon ja sitä kautta IWGP World Heavyweight -mestariksi asti… vielä yhden yskähdyksen kautta. New Japan Cupin loppuottelun jälkeen nimittäin nähtiin kuvio, jossa Ospreay niittasi managerinsa ja puolisonsa Bea Priestleyn mattoon Ace Crusherilla. Miksi? Kukaan ei oikeastaan tiedä. Koko kuvio sai aika lailla täystyrmäyksen faneilta eikä siihen viitattu kertaakaan tapahtuneen jälkeen. Kuvio ei ainakaan lieventänyt Ospreay/Pollyanna-myllyä.

Vaikka Ospreayn loukkaantuminen (joka villien huhujen mukaan ei ollut niin vakava kuin annettiin ymmärtää)) pisti urakiidon hetkeksi paussille, näyttää NJPW olevan vielä sataprosenttisesti britin takana. Somekohuun ei missään vaiheessa ole tullut firman puolesta vastausta eikä Ospreayn ura ainakaan ulospäin näytä kärsineen. Mies palasi NJPW:n kehiin Yhdysvalloissa mukanaan ”oma kappaleensa” IWGP World Heavyweight -mestaruudesta. Mies jätti G1-turnauksen välistä, mutta näköpiirissä on varmasti paluu Japaniin ja epävirallinen mestaruuksien yhdistämisottelu tammikuun Wrestle Kingdomissa.

Ja aivan kuten Ostos-TV:ssä oli tapana sanoa, eikä siinä vielä kaikki!

Vanha ja uskollinen IWGP Heavyweight -mestaruus sai kirveestä kun se yhdistettiin IWGP Intercontinental -vyön kanssa keväällä. Uusi IWGP World Heavyweight -mestaruus ei saanut parasta vastaanottoa. Ulkonäkö jakoi vahvasti mielipiteitä, mutta kahden edellisen mestaruuden historian heivaaminen sivuun herätti sitäkin enemmän tunteita. Lisäksi #SpeakingOut-kohussa ryvettynyt Marty Scurll tuotiin jo mukaan NJPW Strong -ohjelman nauhoituksiin, mutta paskamyrsky sosiaalisessa mediassa jätti Scurllin paluun toteutumattomien ideoiden romukoppaan.

Ja jos villejä huhuja on uskominen, NJPW:n ulkomaalaisten painijoiden parissa on kiehunut. Wrestle Grand Slam -tapahtuman siirtäminen peruutti alun perin myös muut NJPW:n Road to -tapahtumat. Kotimaihinsa palaavat gaijinit kutsuttiin kuitenkin viime hetkellä takaisin, närkästyttäen koko köörin. Ospreay vetosi vakavaan niskavammaan, vakatoi vyönsä ja palasi kotiin Englantiin. Muista painijoista Jay White, David Finlay ja Juice Robinson palasivat Yhdysvaltoihin vahvistamaan NJPW Strong-ohjelmaa ja jättäen samalla väliin G1 Climaxin.

Jos joku asia NJPW:ssä on ottanut osumaa vuonna 2021, niin se on kohtuullisen puhtoisena ennen tätä pysynyt imago.

Kuherruskuukausi ei kestä ikuisesti – kahdeksan vuoden nousukauden päätös

Kazuchika Okada, NJPW:n viimeisen vuosikymmenen suurin tähti, oli mukana kantamassa olympiasoihtua matkalla Tokion olympialaisiin.

Kuinka kauan buukkaajan kynä voi pysyä terävänä?

Gedo on pysynyt pääbuukkaajan tuolissaan nyt noin kymmenen vuoden ajan, ensin aisaparinaan joukkuetoveri Jado vuoteen 2014 asti ja siitä eteenpäin yksin. Tähän väliin mahtuu mahtuu kahdeksan Best Booker -palkintoa Wrestling Observer Newsletterin vuosittaisessa äänestyksessä, eniten vuodesta 1986 eteenpäin jaetun palkinnon historiassa.

Kazuchika Okadan helmikuun 2012 ”Rainmaker Shockista” alkanut aikakausi johti 2000-luvulla takapakkia ottaneen purojätin uuteen tulemiseen. Japanissa bisnes koheni jopa historiallisen hyviin lukemiin. NJPW:n painijoista tuli kansansuosikkeja myös kotimaansa ulkopuolella suoratoistopalveluiden mullistettua showpainin katsomisen ympäri maailmaa. Maailman parhaat painijat tarjosivat klassikkokohtaamisia vuodesta toiseen. Bullet Club syntyi, mikä laukaisi Prince Devittin uran uusiin sfääreihin, elvytti AJ Stylesin uran viimeisten TNA-vuosien jälkeen, teki Kenny Omegasta painimaailman kuumimman nimen ja johti lopulta koko All Elite Wrestlingin syntyyn. Samaan aikaan Kazuchika Okada ja Hiroshi Tanahashi kamppailivat ässän tittelistä nyt jo legendaarisessa ottelusarjassa, Katsuyori Shibata palasi kotiin ja kohtasi runollisen loppunsa, Tomohiro Ishiistä ja Tomoaki Honmasta tuli kansan kulttisuosikkeja, Kota Ibushi laukaisi itsensä tähteyteen sekä Tetsuya Naito kulki läpi vuosien mittaisen tuskien taipaleensa Tokyo Domen pääotteluun ja New Japanin suosituimmaksi painijaksi.

Gedo ei lyönyt hutilyöntejä. Kansa puhui puoliksi vitsillä ja puoliksi tosissaan Gedon ruutuvihosta, johon oli kynäilty firman luovat suunnitelmat kolmea vuotta ennakkoon.

Vuonna 2020 vihkosta tuntuivat loppuvan sivut.

Osa ongelmista johtuu toki loukkaantumisista, vakiogaijineiden poissaolosta ja korona-ajan epävarmuudesta, mutta jokin sakkaa nyt ja pahasti. New Japan Cupin -finaalissa nähty kuvio oli lähinnä jäävuoren huippu. Chase Owens ja Yujiro Takahashi taitojaan suuremmissa rooleissa? Epävakaassa tilassa oleva junioridivisioona? Vuoden kohokohta, G1 Climax näyttää lähinnä masentavalta? EVIL Bullet Clubin nokkamiehenä? Dick Togo kuristamassa painijoita kerta toisensa jälkeen? Joukkuedivisioonat kärsivät oikeastaan samoista samojen otteluiden kierrätyksestä kuin aina ennenkin? Roppongi 3K:n välirikko?

Historiallisesti kymmenen vuotta on pitkä aika toimia kynämiehenä. Dick Togo on erinäisten lähteiden mukaan noussut Gedon seuraksi pääbuukkaajan asemaan, mutta nähtäväksi jää onko lisäys positiivinen vai negatiivinen.

Onko ruutuvihko kulutettu loppuun vai odottaako Gedo vain sopivampaa hetkeä pankin uudelleen räjäyttämiseen?

Eläkepommi tuntuu olevan vain ajan kysymys

Hiroyoshi Tenzan (vasemmalla) on uransa loppusuoralla, mutta Great O-Khanin kaltaiset nuoret nimet ovat vähissä. Kuva: NJPW

En ole vainoharhainen, mutta sama asia on huolestuttanut New Japanin osalta jo vuosien ajan. Kotimainen kokoonpano vanhenee ja vanhenee, samalla kun oma dojo tuottaa nuoria kykyjä kovin hitaasti ja vähälukuisesti paikkaamaan tulevia aukkoja.

NJPW:n pappaosasto jaksaa vielä painaa, mutta on eri asia jaksaako heitä enää katsoa. Satoshi Kojiman ja Yuji Nagatan kaltaiset legendat pystyvät kääntämään kelloa vielä taaksepäin pari kertaa vuodessa, mutta ei heilläkään voi näin hyviä vuosia olla enää montaa jäljellä. Hiroyoshi Tenzan, Tomoaki Honma ja Togi Makabe ovat loppuun kulutettuja, vaikka painivatkin enää osa-aikaisesti. Kauanko on aikaa jäljellä Hiroshi Tanahashin, Hirooki Goton ja Tomohiro Ishiin mittareissa ennen siirtymistä alakortin papparooleihin? ”Nuoret” ja ”nousevat” nimet parin viime vuoden aikana ovat olleet Taichin, Naiton, Ibushin ja Shingo Takagin kaltaisia nimiä, jotka ovat jo neljän kympin tienoilla.

Ne astetta nuoremmat nimet, kuten EVIL, SANADA ja Okada ovat kukin viettäneet NJPW:n lihamyllyssä jo vuosikausia. Okada tuntee lihoissaan vuodet ison profiilin pääotteluissa. EVIL ja SANADA ovat vielä kohtuullisen tuoreita, mutta kummaltakin tuntuu uupuvan vielä se ”jokin” mikä teki Tanahashista, Shinsuke Nakamurasta ja Okadasta tähtiä. Jay White ja Will Ospreay täydentävät nuorien pääottelijoiden katrasta, mutta riittääkö se?

Entäpä sellaiset nimet kuin Great O-KhanShota UminoYota TsujiYuya UemuraRen NaritaGabriel Kidd ja Master Wato?

New Japanin legendaarisen dojon viimeisimmät tuotokset ovat kukin omilla tahoillaan maailmalla tai O-Khanin ja Waton tapauksissa pistämässä ensimmäistä vuottaan paluidensa jälkeen pakettiin. Jokainen on paikoitellen väläytellyt kykyjään ja sitä kuuluisaa potentiaaliaan. Se potentiaalin realisoituminen on kuitenkin vielä vuosien päässä.

Young Lion -systeemin suurin vahvuus on tässä tilanteessa myös sen suurin heikkous. Koulutus on luonut timantteja jo 70-luvulta alkaen, mutta metodi ei ole se kaikista nopein paikkaamaan ikääntymisen muodostamia aukkoja.

Koulutus ja Young Lion -roolissa kestää vuosia, jonka jälkeen edessä on vielä matka ulkomaille taitoja hiomaan vuodeksi tai pariksi. Matka NJPW-painijaksi voi siis kestää jopa viitisen vuotta. Omat matkansa tällä tiellä ovat aloittaneet tänä vuonna Yuto Nakashima (joka loukkaantui uransa ensimmäisessä ottelussa), Kosei Fujita ja Ryohei Oiwa. Tämä kolmikko on ensimmäinen kasa nuoria leijonia sitten Tsujin ja Uemuran debyyttien vuonna 2018.

Se on pitkä aika.

New Japanin dojoon on asetettu tiukat pääsyvaatimukset pituuden ja urheilutaustan mukaan. NJPW hakee seuraavaa suurta raskaan sarjan tähteään, sillä junioreita riittäisi varmaan dojoon vaikka kuinka. NJPW ei ole ainoa, joka kamppailee tulokkaiden vähäisen määrän kanssa. Myös AJPW ja NOAH ovat tuottaneet viime vuosina kohtuullisen vähälukuisesti uusia tulokkaita. DDT ja etenkin Dragon Gate ovat poikkeuksia: Dragon Gaten omasta koulusta pukkaa pian enemmän väkeä kuin tapahtumissa olisi tilaa. Eikä jokainen NJPW:n dojoon astunut onnistu. Jokainen uusi leijona tuo aina oman piristysruiskeensa, etenkin kun nykyinen kokoonpano tuntuu kovin kaavoihinsa kangistuneelta.

Kun teoreettisesti vaikka Nakashima, jos hän koulutuksensa loppuun asti suorittaa, palaa opintomatkaltaan viiden vuoden kuluttua nälkäisenä 29-vuotiaana, niin missä ovat nykypäivän tähdet? Tanahashi olisi 49, Naito ja Ibushi 44, Takagi 43, Okada 38 ja kaikista tärkeimpänä Minoru Suzuki 58.

NJPW lähestyy päivä päivältä merkittävää sukupolven vaihdosta ja voimme vain toivoa, että seuraava sukupolvi onnistuu nousemaan edeltäjiensä tasolle.

Hopeareunuksia

Painilegenda Minoru Suzukin kiertue Yhdysvalloissa on saanut näkyvyyttä myös AEW:ssa. Kuva: AEW / Lee South

Satojen sanojen mittaisesta valitusvirrestä huolimatta New Japanin vuodesta 2021 löytyy myös hyvää sanottavaa.

Jopa yhtenä heikoimpina vuosinaan miesmuistiin, on NJPW silti jälleen tarjonnut kourallisen vuoden kovimpiin otteluihin luettavia koitoksia. Toki promootion yli puolituntiset pääottelut eivät pääsääntöisesti toimi yhtä hyvin kuin normaalisti, mutta timanttejakin on omasta mielestäni syntynyt. Jay Whiten ja Kota Ibushin pitkä ja hikinen vääntö Tokyo Domessa, Shingo Takagin ja Hiroshi Tanahashin sydänjuurista vedellyt taisto, Ospreayn kohtaamiset vanhojen vihollisten Takagin ja Zack Sabre Jr:n kanssa sekä Naiton ja Sabren kohtaaminen vasta muutama päivä sitten nousevat ainakin mieleen. Parhaimmillaan NJPW pystyy edelleen tarjoamaan parasta painia, mitä maailma voi tarjota. Olosuhteet osuvat vain kohdilleen harvemmin kuin miesmuistiin. Se korkea taitotaso ei ole vielä kadonnut mihinkään.

Promootio on myös hartiavoimin yrittänyt nostaa uusia nimiä yläkorttiin läpi pandemian. EVIL, SANADA, SHO, El Desperado, Will Ospreay ja Shingo Takagi ovat jokainen enenmmän tai vähemmän pakon edestä nostettu uusiin ja suurempiin rooleihin. Pääosin jokainen on onnistunut vähintään kelvollisesti, mutta todellinen tilannekatsaus on mahdollista vasta äänen palatessa katsomoihin. Miten ne EVILin metkut purevatkaan yleisöön? Otetaanko Shingo Takagi vakavasti päämestarina? Kaikuvatko tarinat Ospreaysta vihdoin Japaniin saakka?

Hämmästyttävää kyllä, energisintä New Japania on nähty tänä vuonna Yhdysvalloissa. NJPW-nimien vierailut Impactissa ja AEW:ssa ovat maistuneet hyvin. Minoru Suzukin ja Satoshi Kojiman kaltaiset painilegendat piristyvät silmissä, kun miekkoset pääsevät esiintymään jälleen äänekkäiden yleisöjen edessä. NJPW Resurgence -tapahtuma Los Angelesissa oli melkeinpä NJPW:n vuoden pirtein tapahtuma. Firman USA-siiven painijat ja muutamat vierailijat Japanin suunnasta tarjosivat maukkaan pakkauksen.


NJPW oli painimaailman huipulla pitkään. Koronapandemian (toivottavasti) lähestyessä loppuaan on firma kuvainnollisesti odottamassa hissiä. Jatkuuko matka alaspäin, joka olisi luonnollinen suunta lähes vuosikymmenen yläkerroksissa oleskelun jälkeen? Vai löytääkö Gedo ohjauspaneelista nappulan, joka vie hissin takaisin taivasta kohden? Vai pysähtyykö hissi kerrosten väliin, jääden villiin välitilaan?

On vain luonnollista lopettaa NJPW:n kohmeloista vuotta käsittelevä teksti vielä kohmeisempaan kielikuvaan.

Semi Salmikannas

Semi Salmikannas

Ammattimainen tyhjäntoimittaja, jonka elämässä showpaini on roikkunut mukana sitkeän torakan lailla yli vuosikymmenen ajan. Toimii vakioäänenä Smarksiden ääniaalloilla ja onnistuu unohtamaan velvoitteensa kirjoitetun sisällön tuottajana. Kaikin puolin stereotyyppinen paininörtti, jonka naama kelpaa vain ja ainoastaan radioon.

Previous post

Jälkipyykkinaru #102: FCF Wrestling Show Live! Mini (4.9.2021)

Next post

WWE- & AEW-veikkaus 2021: WWE Extreme Rules

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.