Kolumnit

Kolumni: Naisen näkökulma

Tyttö, joka tykkää showpainista… on monelle outo mielleyhtymä.

Liityin Smarksiden paini-nörttien sekaan vastikään, koska huomasin lähestyvän Royal Rumble -miitin. Olin kuitenkin pitkään empinyt, miettinyt ja pohtinut, josko uskaltaisin lähteä naisoletettuna tällaiseen toimintaan mukaan, ja sain vihdoin potkun siihen – lempi PPV:ni ja vielä asuinkaupungissani! Todellakin! Voin kertoa itse miitistä tarkemmin oman näkökulmani kautta, mutta tässä kolumnissa keskityn faniuteen naisena ja itseni esittelemiseen. Sen voin sanoa, että hauskaa oli!

Jotta voidaan saada kunnollinen kokonaiskäsitys, pitää palata aikaan, jota en edes vielä muista. Kyllä, juuri sieltä faniuteni on alkanut, koska olen showpainifani jo kolmannessa polvessa. Olen iskän tai äiskän sylistä ihan vauvaikäisenä ensimmäisen kerran katsonut painia ja heitä haastateltuani sain kuulla, että Bret Hart pinkkeine spandex-housuineen ja repäisevine musiikkeineen oli ensimmäinen painija, johon kunnolla reagoin.

On jännä huomata, miten kuullut asiat resonoivat kyllä hyvin muistikuvien kanssa lapsuudesta. Tykkäsin Bret Hartista vielä myöhemminkin ja tykkään vieläkin. Tykkäsin Hulk Hoganista ja The Ultimate Warriorista, varmasti niiden värikkyyden takia. Ei sitä ihan leikki-ikäisenä osaa eritellä mieltymyksiään samalla tavalla kuin näin aikuisiällä. Silloin tykkäsi mahdottomasti vain menosta ja meiningistä, viihdyttävyydestä ja värikkyydestä. Moni tunnari ja monet maneerit ovat jääneet ikuisiksi ajoiksi mieleeni. Mielenkiintoista on myöskin se, että ihan pienestä lähtien minulle on ollut hyvin selvää, että showpaini eroaa muista painilajeista sillä, että se on käsikirjoitettua, hyvin harjoiteltua ja hyvin näyteltyä. Se ei vähentänyt yhtään viehätystä lajista, edes pienenä tyttönä, joka kovasti halusi olla sankarinsa.

Olen siis vuonna 1987 syntynyt tyttölapsi ja Rovaniemeltä kotoisin. Siellä nähdyt jaksot tulivat useita viikkoja reaaliajasta jäljessä ja joskus jäivät näkymättä kokonaan, koska teknologia ei yllättäen ollut yhtä hienoa ja mahdollistavaa kuin tänä päivänä, jolloin painia voi seurata reaaliajassa ja olla koko ajan kartalla siitä mitä tapahtuu. Ala-asteikäisenä olin muutaman vuoden ilman showpainia, ja TVTV:n alkaessa näyttämään lähetyksiä uudelleen olin aloittanut jo yläasteen, ja tällöin koulussa painifanius näkyi ja kuului.

En muista, olisinko todistanut sen jälkeen yhtä suurta pöhinää showpainin ympärillä Suomessa niin, ettei ole erityisesti jokin painifanien kokoontuminen. Jätkät hyppivät alas katoilta ja pöydiltä, matkivat televisiossa näkemiään liikkeitä ja vahinkoja sattui. Tytöistä taisin olla ainoa, joka showpainia yhä hypetti. Silloin löysin ensimmäiset naispainijat joita fanitin aivan täysillä. Trish Stratus, Lita ja Beth Phoenix jättivät lähtemättömät jäljet teinitytön sieluun. Miespainijoista The Hardy Boyz, Edge ja Christian sekä The Hurricane olivat ehdottomia suosikkeja. Omista kavereista löytyi hädin tuskin pari kolme painifania, joiden kanssa saattoi tällaisen hulluuden jakaa, mutta siinäpä se. Oli vaikea olla ikäisensä tyttölapsi ja fanittaa aivan täysillä jotain, josta kukaan samanikäinen tyttö ei välittänyt. Onneksi samanmielisiä tyttöjä löytyi netistä.

Jossain vaiheessa showpainin näyttäminen televisiossa lopetettiin, mutta onneksi omat skillipisteeni olivat nousseet ja teknologia mahdollisti jo sen, että jaksoja sai ladattua kotikoneelle, jos osasi hakea oikeista paikoista. Jos ei jaksoja saanut haalittua, niin sitten tutki tuloksia ihan intoa piukassa. Omat suosikkini alkoivat vaan olemaan siinä vaiheessa vähemmän ruudussa, ja joitain uusia tylsiä naamoja rupesi tulemaan ruudulle.

Pitkään showpainia katsoneena siihen rupesi väsymään, että samat juonikuviot toistuivat, aina tuli uusi pahisporukka, jotka nostattivat rosterissa helvetin ja pistivät kaikkia pleksiin. Aina joku rakkauskuvio meni samalla tavalla, joku petti jotakuta ja sitten miehet machoilivat. Vaikka rakkaus showpainiin oli yhä olemassa, sitä ei vain jossain vaiheessa jaksanut ihan niin aktiivisesti viikoittain enää katsoa. 2010-vuoden jälkeen tuli katseltua aika lailla vain PPV:t, ja sitten joskus 2012 pidin kokonaan taukoa ja hiljalleen löysin kipinän katsomiseen taas 2016 aikana. 2017 vuodenvaihteen jälkeen on tullut aktiivisesti seurattua viikoittain. Ei se fanius mihinkään kuitenkaan ollut kadonnut. Elämä tuli vain rakkaiden harrastusten ja hulluuksien edelle, olin muuttanut Tampereelle ja etsin itseäni ja omaa paikkaani. Olin päätynyt paikkaan, jossa faniuttani ei jakanut kukaan, ja silloisessa kaveripiirissäni kuulin monesti olevani kummallinen ja vähintäänkin tosi outo, kun mielelläni katselin hikisiä miehiä kehässä ja kutsuin sitä viihteeksi. Myönnän, etten ole muutenkaan mitenkään kovin stereotyyppinen nainen. Elämän runnoma, amatsonivartaloinen, värikkäitä legginssejä rakastava poikatyttö enemmänkin. Löytyy sivusiilit, värikkäät hiukset ja lävistyksiä.

Tämänhetkiset suosikkini naisten joukosta löytyvät Shayna Baszlerista ja Nia Jaxista. Miesten puolelta viihtyvyyden tarjoaa Dean Ambrose ja Braun Strowman. Mikä showpainissa viehättää? En osaa vastata tuohon kovinkaan lyhyesti, mutta yritän. Ehkä se on se hienhajuinen draama – sekä kehässä että sen ulkopuolella. Ehkä se on se, kun saa taas ihan täysillä eläytyä johonkin, mennä hurmokseen ja hurrata suosikkiaan. Tyttö, joka tykkää showpainista, ei ole sen oudompi, vaan samalla tavalla hurahtanut johonkin kuin toiset tytöt heppatalleihin tai meikkaamiseen. Tämän olen viimein oppinut, ja nyt jos koskaan on mahtavaa olla naispuolinen showpainifani, kun naisten divisioona menee rytinällä eteenpäin ja tekee historiaa. Sanokaa mitä vain, mutta itse olen hyvin mielissäni tästä uudistuksesta naisten rintamalla ja joku tyttölapsi, teinityttö tai tämmöinen aikuinen nainen saa vielä hyvän esikuvan, idolin ja hurraamisen kohteen rosterin naisista!

Rakkaudella,
Kärtyperseprinsessa

Lisää...
Kärtyperseprinsessa

Kärtyperseprinsessa

Showpainifani jo kolmannessa polvessa. Omalaatuinen, värikkäitä legginssejä rakastava tyttölapsi vielä 80-luvun paremmalta puolen. Yhä showpainiin hurahtanut ja seuraa aktiivisesti sitä viikoittain.

Previous post

#MaanantainMatsi - Trevor Lee vs Chip Day (2017)

Next post

#MaanantainMatsi - Sami Callihan vs Fit Finlay (2011)

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.