Kolumni: Onko vallankumous peruttu?

“Se alkoi kuiskauksena, kunnes te huusitte keuhkojenne pohjasta. Me saimme voimaa ja te teitte meidät pysäyttämättömiksi. Me olemme muutoksen visio, mutta te teitte siitä vallankumouksen. Sanoimme teille olevamme tulevaisuus, kunnes kerroitte, että tulevaisuus on nyt. ME. OLEMME. N… X… T!”

Näin avasi Triple H ensimmäisen NXT TakeOver: Brooklynin yli kaksi vuotta sitten 22. elokuuta 2015. (Lue Enskan Smarkside-arvio tästä.)

Triple H:n sanat tuntuivat silloin todelliselta, olihan kortissa esimerkiksi Finn Bálorin ja Kevin Owensin tikapuuottelu sekä Bayleyn ja Sasha Banksin upea mestaruusottelu. Mutta miten näin kahden vuoden jälkeen? Miltä NXT maistuu nyt?

Aikoinaan, kun NXT oli WWE:n farmiliiga ja lähetti ensimmäisen tapahtumansa, Arrivalin, olin välittömästi myyty. Tunnelma oli ihan eri planeetalta kuin päärosterin tuotetta katsoessa, ja joka ikinen ottelu tuntui isolta. Ensimmäinen TakeOver: Brooklyn oli alkusoittoa, ja seuraavan vuoden WrestleMania-viikonloppuna käyty TakeOver: Dallas sinetti. (Lue Villen Smarkside-arvio tästä.)

NXT ei ole enää sama, mikä se oli Arrivalin aikoihin. Mutta mikä muuttui?

NXT esiintyi aluksi vaihtoehtona monoliitin sisällä. Tuotteena, joka on tuore ja innovatiivinen. Kai tässä on paino sanalla vaihtoehto. Nimittäin minua NXT ei enää nykyään yllätä kuin harvoin. Raw’n ja SmackDownin suhteen on aivan sama ongelma. NXT:stä on tullut hajuton, mauton ja ennalta arvattava.

Viime aikoina kuumimpien indy-skenen nimien tai WWE:n sanoin “vapaiden agenttien” debyytit ovat noudattaneet täsmälleen samaa kaavaa: tullaan ryminällä sisään ja narratiivi on se, että tämä jätkä osaa painia. “Entä sitten?” kysyn. En kamalasti katso WWE:n ulkopuolelta mitään, ja minulle se, että osaa kehässä paljon, ei ole mikään mittari; minulle tärkeämpää on tarina ja nimenomaan kehitystarina. Se, että nämä kuumimmat vapaat agentit menevät ohituskaistalla suoraan pääotteluun, tuntuu mielestäni vääryydeltä niitä kohtaan, jotka ovat olleet WWE:n farmissa vuosia. Henkilöiden kuten Tyler Breeze tai Tye Dillinger.

NXT:ssä olen päässyt seuraamaan monien mielenkiintoisten hahmojen kehitystä, ja Breeze on viimeinen, joka on päässyt haastamaan mestarin TakeOverissa ja silloinkin nelinottelussa. Luultavasti Finn Bálor, Shinsuke Nakamura ja Bobby Roode tuottavat paperilla parempia otteluita kuin Tyler Breeze, Tye Dillinger tai Elias Samson, mutta eikö “omille” tähdille voisi edes antaa mahdollisuutta yrittää haastaa siitä kirkkaimmasta?

Tässä on minulle isoin ongelma NXT:n suhteen. Nämä jatkuvasti parrasvaloissa olevat hahmot hyvin harvoin sytyttävät, sillä jokaisella on täsmälleen sama hahmo: maailmaa kiertänyt tyyppi, joka osaa painia. Entä sitten? Onko minulla muuta syytä kiinnostua heistä kuin se, että he ovat lahjakkaita kehässä?

En tarkoita sitä, että hahmon pitäisi olla yliampuva, mutta mielestäni mestaruusottelut pitää ansaita – nousta tyvestä puuhun. Tämän olisi ansainnut moni, mutta silti se “kuumin vapaa agentti” nousee suoraan tai yhden TakeOver-ottelun kautta suoraan päämestaruuskuvioihin.

Tämä kehitystarina on se, mikä tekee minulle ihmeitä. Kun Wyatt Family jätti aikoinaan NXT:n, se tuntui isolta asialta. Aivan siltä kuin joku independent-skenen tähti olisi hyvästellyt kotiliigansa. Ja näinhän asia oli. Bray perheineen nousi isompaan liigaan.

Onhan tuota yritetty ja jopa onnistuttu. Asuka on yksi esimerkki. Mutta Asuka onkin poikkeustapaus. Asuka oli NXT:n naistendivarin henkilöitymä, mutta silti juuri sellainen “indykulta”, mihin nyky-NXT:ssä on totuttu. Ei ollut Sasha Banksin tai Bayleyn kaltaista kasvutarinaa, mutta hahmo toimi, koska se erosi muista. Jos sama toimii naisilla niin miksi ei miehillä?

Alussa siteerasin Triple H:ta: “tulevaisuus on nyt”. Jos NXT on brändi, joka rakentaa tulevaisuutta, miksi siinä tapauksessa pitää luottaa tähtiin, jotka ovat saaneet isoimmat meriittinsä muualta?

Rajansa kaikella tässäkin tapauksessa. WWE:llä on omiakin tähtiä – ja niitä on mahdollisuus luoda enemmänkin ja samalla tehdä niistä pienempien liigojen isoista nimistä vielä isompia.