KolumnitNaispainijat

Naiset, jotka painivat miehiä vastaan

WWE ilmoitti alkuvuodesta värvänneensä Performance Centeriin neljä uutta naispainijaa. Heidän joukossaan on kaksi erittäin mielenkiintoista nimeä: Heidi Lovelace ja Kimber Lee.

Ennen kuin naiset siirtyivät WWE:n leipiin he ehtivät niittää viitisen vuotta mainetta indie-liigoissa. Kaksikko otteli näiden vuosien aikana muun muassa Shimmer Women Athletesissa, SHINE Wrestlingissä, Beyond Wrestlingissä ja pahamaineisessa Combat Zone Wrestlingissä. Liiga, jossa he kuitenkin tekivät ehkä suurimman vaikutuksen indie-vuosinaan ja jonka parissa minäkin tutustuin heidän otteisiinsa, oli pennsylvanialainen Chikara.

 

wwe performance center

WWE Performance Centerin uudet tulokkaat Julia Ho, Kimber Lee, Andréa ja Heidi Lovelace. Kuva: WWE.com.

 

Chikarassa Lovelacesta ja Leesta voidaan puhua jopa pioneereina. Joulukuussa 2014 Lovelace oli historian ensimmäinen naispainija, joka voitti Chikaran alle 25-vuotiaille tarkoitetun Young Lions Cup -mestaruuden – tittelin, josta otellaan vuosittain järjestettävässä turnauksessa. Joulukuussa 2015 Kimber Lee puolestaan voitti ensimmäisenä naispainijana koskaan Chikaran päämestaruuden ollen samalla myös ensimmäinen nainen minkään miesvaltaisen showpainiliigan päämestarina.

Lovelace ja Lee ovat siis uransa aikana otelleet lukuisia kertoja miehiä vastaan. Ehkäpä jopa useammin kuin naisia vastaan. Indie-painissa naisten ja miesten väliset ottelut eivät olekaan epätavallisia enää nykyään, ja esimerkiksi Chikara on jo aikoja sitten hylännyt sukupuolten ja painorajojen mukaiset luokittelut. ”Equal rights – equal fights”, kuten Mike Quackenbush on useasti todennut selostuspöydän takaa. Lovelacen ja Leen siirtyminen Performance Centeriin Floridan auringon alle sai minut kuitenkin pohtimaan sukupuolten välistä painia paitsi pienemmässä myös WWE:n mittakaavassa.

Sukupuolten välinen paini on asia, joka taatusti jakaa mielipiteitä. Toiset saattavat nähdä sen inhottavana eksploitaationa, toiset taas tärkeänä tasa-arvotyönä. Itse lukeudun jälkimmäisiin. Kun katson naisen ja miehen välistä ottelua, katson ottelijoita painijoina – en mies- tai naispainijoina. Ymmärrän kuitenkin myös sen, miksi joillekuille saattaa tehdä pahaa katsella tällaista kohtaamista. Myönnettäköön, etten itsekään haluaisi nähdä vaikkapa miesten ja naisten välistä jenkkifutis- tai vapaaottelumatsia.

Tässä on kuitenkin tärkeää muistaa ja tunnistaa showpainin luonne lajina, joka urheilullisista elementeistään huolimatta nojaa enemmän tarinankerrontaan kuin autenttiseen kilpaurheiluun. Showpainin kontekstissa voidaan tarinan kautta kenestä tahansa rakentaa uskottava haastaja kenelle tahansa, ja altavastaaja voi nousta vaikeuksista voittoon ylivoimaiselta vaikuttavaa vihollista vastaan. Esimerkkinä toimikoon vaikkapa juuri Kimber Lee, jonka hahmo Chikarassa oli ”prinsessa, joka pelastaa itse itsensä”.

 

chikara

Kimber Lee päihitti Hallowickedin mestaruusottelussa Chikara Special -luovutusliikkellään. Kuva: Zia Hiltey / Chikarapro.com.

 

Kun painijaa – oli hän mies tai nainen – buukataan sisukkaana ja periksiantamattomana taistelijana, ja painija hahmon takana vakuuttaa myös kehäotteillaan, ei ainakaan itselläni ole mitään vaikeuksia ostaa kuviota, jossa pienempi ottelija pystyy voittamaan suuremman ja vahvemman vastustajan. Kimber Lee otteli mestarina lähes aina isompiaan vastaan, ja hän oli mielestäni täysin uskottava niin tarinankerronnan kuin intensiivisen esiintymisensä ansiosta. Toisenlaisena esimerkkinä – jälleen Chikarasta – voidaan ottaa Team Sea Stars eli siskokset Delmi Exo ja Ashley Vox. He debytoivat liigassa viime vuonna, mutteivät ole toistaiseksi pärjänneet yhtä hyvin kuin Lee tai Lovelace. Tämä ei kuitenkaan johdu siitä, että he ovat naisia, vaan siitä, että he ovat Chikaran kaanonissa – kuten oikeastikin – vielä melko vihreitä painijoita uransa alkutaipaleella.

Uskoisin, että indie-painia seuraava fanikunta sulattaa sukupuolten välisen painin WWE-faneja nopeammin, sillä muutokset ja kehitykset tapahtuvat nopeammin alakulttuureissa kuin valtavirrassa. Mutta olisiko WWE:n mahdollista tuoda naisten ja miesten väliset ottelut mukaan ohjelmiinsa? Pidän tätä mahdollisena mutta äärimmäisen epätodennäköisenä skenaariona – ainakin lähitulevaisuudessa. Jos divisioonat sekoittuisivat, sen pitäisi olla orgaanisen kehityksen tulos (vrt. esim. Chris Jerichon ja Rey Mysterion nousu kevytsarjasta päämestaruuskuvioihin), ja uskoisin, että valtavirtayleisöä pitäisi pikkuhiljaa totutella konseptiin.

Sukupuolten väliset ottelut saattaisivat toisaalta olla looginen jatkumo WWE:n naisten divisioonan kehityksessä. En kuitenkaan pidätä hengitystäni sitä odotellessani. Muutos vaatisi pitkäjänteistä ja johdonmukaista buukkausta eli juuri jotain sellaista, johon en usko WWE:n kykenevän. Toki aikoinaan Chyna teki pioneerityötä otellessaan miehiä vastaan WWE:ssä jo 1990-luvulla ja voittaessaan jopa Intercontinental-mestaruuden, mutta uskon, että Chynan nousuun olivat eri syyt: hänen raamikas ulkomuotonsa ja WWE:n silloinen tapa mässäillä shokkiarvolla.

 

Lue myös: Chyna – Maailman yhdeksäs ihme (1969–2016)

 

Triple H:lle esitettiin kysymys sukupuolten välisistä otteluista tammikuussa. Hän vastasi, että ”ne ehkä toimivat pienemmissä liigoissa shokkiviihteenä, mutta WWE:n fanikunta olisi tuskin niille vielä valmis”. WWE haluaa tarjota nykypäivänä katsojilleen perheystävällistä viihdettä, mutta samoin tekee myös Chikara, joka on täysin PG (lapsille sopiva) – ja jossa sukupuolten väliset ottelut ovat arkipäivää. Vaikka Chikara on sarjakuvamainen liiga, se tarjoaa kevyempien ja huumoripitoisempien matsien lisäksi intensiivisiä otteluja, joissa ei paukkuja säästellä. Yleisössä onkin yleensä reilusti myös pienempiä poikia ja tyttöjä, jotka eivät kauhistu, kun mies lyö naista, vaan hihkuvat sen sijaan innosta, kun nainen vastaa samalla mitalla takaisin. Kimber Lee toteaakin alla olevassa minidokumentissa, että jos hän onnistuu olemaan esikuva ja innoittamaan yhtäkin pientä tyttöä – tai poikaa – on hän hommansa hoitanut.

 

 

Naiset – ja erityisesti pienet tytöt – saattaisivat ollakin merkittävä markkinarako ja kohdeyleisö tulevaisuudessa. Merkkejä tästä on jo nähty WWE-painija Bayleyn suosion myötä, ja ymmärtääkseni hänen fanituotteensa menevät hyvin kaupaksi. Naisten asema WWE:ssä on ylipäätään kohentunut huomattavasti parissa vuodessa, mistä kiitos NXT:lle ja sen ”neljälle hevosnaiselle” Bayleylle, Charlottelle, Sasha Banksille ja Becky Lynchille, jotka ovat olleet WWE:n ”naisten vallankumouksen” eturintamassa. Erityismaininta toki myös Performance Centerin valmentajalle Sara Amatolle, joka hänkin muuten oli Chikaran vakiokalustoa indie-vuosinaan.

 

Lue myös: WWE:n pornoistuminen vuosina 1996–2002

 

Kaukaisilta tuntuvat ajat, jolloin mallikatalogeista palkatut naiset ”ottelivat” vastakkain riisumalla toisiaan alusvaatteisilleen, ja Jerry ”The King” Lawler hihkui selostuspöydän takana ”koiranpentujen” perään. Vaikka WWE:n naisten divisioonasta löytyykin vielä paljon parannettavaa, suunta alkaa olla kuitenkin oikea. Mutta vasta sitten jos – tai kun – joku naispainija joskus nostaa WWE:n päämestaruusvyön ilmaan, todellinen vallankumous tapahtuu.

Vielä lopuksi haluaisin tarjota tärppinä Kenny Johnsonin sukupuolten välistä painia käsittelevä minidokumentin.

 

Lisää...
Ville Vuohtoniemi

Ville Vuohtoniemi

Rauha, rakkaus, showpaini.

Previous post

Karhulan kynsissä: FCF Wrestlingin painikoulutus

Next post

Salomon Strid: "Haluaisin tienata elantoni painimalla"

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.