2018Listat

Vuoden 2018 viisikymmentä kovinta ottelua

Yksi ikimuistoinen vuosi on jäänyt jälleen taakse. Mennyt vuosi on jälleen ollut tapahtumarikas painimaailmassa. NWA nousi tuhkasta yhden miehen vision voimin. Impact Wrestling pestasi laivaansa uuden kapteenin ja seilaa toiveikkaana eteenpäin. Ring of Honor löi ennätyksensä uusiksi. Iso-Britanniassa kuhisi. New Japan jatkoi siitä mihin vuonna 2017 jäi. WWE oli WWE.

Muistoissamme jäävät elämään ne suuret hetket. Viime vuosi oli jälleen kovatasoinen maailmanlaajuisesti. Nyt on aika katsahtaa vielä kerran taaksepäin vuoden viidenkymmenen kovimman ottelun muodossa. Jos haluat vajota clickbait-kliseisiin, voisi tätä listaa kutsua nimellä ”50 ottelua, jotka sinun on NÄHTÄVÄ vuodelta 2018 – numero 40 yllättää kaikki!”

Muutama huomio ennen kuin pääsemme alkuun. Lista edustaa puhtaasti henkilökohtaista mielipidettäni. Eli siis omat mieltymykseni showpainin saralta nousevat pintaan. Minulla ei ole myöskään ollut aikaa (tai kiinnostusta) katsoa jokaisen promootion jokaista tapahtumaa. Ja pyydän, älkää ottako tätä liian vakavasti. Jokainen listalla oleva ottelu on mielestäni huippuluokan ottelu, joten energiaa on turha tuhlata tietyn ottelun sijoituksesta inisemiseen.

Karsastan myös puhtaita top-listoja. Tämä listaus onkin järjestetty kronologisesti tammikuusta joulukuuhun. Ottelut on jaoteltu kolmeen kategoriaan: top 10, top 25 ja top 50. Top 10 on yksiselitteinen, top 25 sisältää sijat 11-25 ja top 50 sijat 25-50. Tarpeeksi yksinkertaista, eikö? Lisäksi pyrin jokaisen ottelun kohdalla tarjoamaan linkin kyseiseen otteluun tai kyseisen ottelun tarjoavaan suoratoistopalveluun.

Lisäksi, koska tämä lista ei ollut vielä tarpeeksi pitkä, heitän tähän alkuun vielä kymmenen kunniamainintaa:

Walter vs Mark Davis (Progress Chapter 63, 11.2)
Travis Banks vs Flash Morgan Webster (Progress Chapter 65, 25.3)
Musta Aukko vs Kolme Ässää (Wrestling Show Live! Omega, 26.5)
LAX vs OGz (Slammiversary XVI, 22.7)
Jeff Cobb vs Darby Allin (PWG Battle of Los Angeles Day 2, 15.9)
Lucha Bros vs Okami (wXw World Tag League Day 1, 5.10)
CCK vs Lucha Bros (wXw World Tag League Day 3, 7.10)
MAO vs Sanshiro Tagaki (DDT Peter Pan, 21.10)
Natural Vibes vs Mochizuki Dojo vs Maximum (DG Gate of Destiny, 4.11)
Mark Haskins vs Walter (Progress Chapter 78, 11.11)

Jos alkuhöpinöistä on selvitty, on aika matkustaa aikakoneella takaisin tammikuuhun…


Will Ospreay vs KUSHIDA vs Hiromu Takahashi vs Marty Scurll
IWGP Junior Heavyweight Championship

(NJPW Wrestle Kingdom 12, 4.1)

Jos jokin päivämäärä on viime vuosina tarjonnut laadukasta painia, niin tammikuun neljäs päivä. New Japan Pro Wrestling tarjoaa heti vuoden alussa kourallisen MOTYC-tason koitoksia. Vuosi 2018 ei tehnyt kaavaan poikkeusta. Legendaarisen Tokyo Domen yleisö ehti hädin tuskin vetää henkeä Hirooki Goton ja Minoru Suzukin brutaalin Hair vs Hair -ottelun jälkeen, kun estradille astelivat NJPW:n junioridivisioonan neljä kirkkainta nimeä. Will Ospreay, nuori britti, joka oli menettänyt mestaruuden juuri ennen NJPW:n vuoden suurinta tapahtumaa. KUSHIDA, divisioonan kiistaton ässä, moninkertainen mestari ja kulmakivi. Hiromu Takahashi, tikittävä aikapommi, Los Ingobernables de Japonin jäsen ja yleisön keskuudessa erittäin suosittu. Viimeisimpänä Bullet Clubin katala konna Marty Scurll, joka oli jälleen vetänyt pidemmän korren Will Ospreaystä vieden tämän mestaruuden ja astellessaan 43 000 ihmisen eteen mestarina. Kyseessä oli kaikkien aikojen ensimmäinen neljän hengen mestaruusottelu Junior Heavyweight -mestaruudesta NJPW:n kehässä.

On varmaan turha mainita mitä käy kun samaan kehään pistää neljä eliittitason painijaa. Kultaahan siitä tulee. Kaikilla neljällä oli enemmän tai vähemmän historiaa keskenään, joka vain auttoi siivittämään tämän ottelun tälle listalle. Henkeäsalpaavia hetkiä tykitettiin liukuhihnalta, pääosissa Ospreay ja Takahashi. Takahashi nautti myös jäätävää kansansuosiota yleisön eläessä mukana jokaisessa hetkessä, kun Takahashi esitteli räjähtävää offensiiviaan. Tätä oli ilo katsoa. Eikä kyseessä ollut edes illan huipennus…

Sijoitus: Top 25

Kenny Omega vs Chris Jericho
IWGP United States Championship

(Wrestle Kingdom 12, 4.1)

Loppuvuodesta 2017 Kenny Omegan ura oli vakaassa nousukiidossa. Kaikkien aikojen ensimmäinen IWGP United States -mestari oli siivonnut tieltään haastajia länsimaisia haastajia laidasta laitaan. Sitten saapui haaste Kanadasta. Power Struggle -tapahtumassa valot pimenivät ja ruudulle ilmestyi laskuri. Laskuri, joka oli tullut tutuksi vuosina 1999 ja 2007. Chris Jericho oli palannut. Kaksikon välit kiristyivät nopeasti ja vertakin ehdittiin vuodattaa. Lehdistötilaisuudessakaan ei säilynyt rauha maan päällä kanadalaisten janotessa toistensa päitä vadille. Yhteistuumin stipulaatioksi valittiin ottelu, jossa ei diskauksia tunnettu. Tämä oli ”Alpha” vastaan ”Omega.”

Ei ole varmaan kenellekään epäselvää, että Chris Jericho tulee jäämään historiankirjoihin yhtenä kaikkien aikojen painijoista. Mies Winnipegistä on luonut nahkansa useammin kuin keskivertokäärme. Nuorekkaasta leijonasydämestä salaliittoteorian uhriksi, millenium-miehestä kiistattomaksi mestariksi, pukumiehestä keski-iän kriisiä potevaksi rokkariksi ja lopulta ei niin vakavaa keski-iän kriisiä potevaksi yleisön suosikiksi. Paluu Japaniin merkitsi jälleen uutta vaihetta. Listaa heiluttelevasta hymynaamasta kuoriutui verenhimoinen ja brutaali taistelija, joka tahtoi tuhota Kenny Omegan.

Stipulaatio peitti mainiosti Jerichon iän myötä tuomat heikkoudet ja korosti miehen painiälykkyyttä. Nuoret leijonat ja tuomarit saivat kyytiä miehen käsittelyssä. Eikä Jericho olisi voinut löytää parempaa tanssiparia kuin Kenny Omegan, yhden planeetan parhaista. Toki cossaukset olisi voinut jättää vaatekaappiin. Yleisökin otti vanhan legendan vastaan yllättävän hyvin. Tuloksena oli mättö, josta tämä Wrestle Kingdom tullaan muistamaan. Sori vaan Naito ja Okada. Loppujen lopuksi tämä jää vain millien päähän paikasta kymmenen parhaan joukossa.

Sijoitus: Top 25

Johnny Gargano vs Andrade “Cien” Almas
NXT Championship

(NXT TakeOver: Philadelphia, 27.1)

Johnny Gargano, NXT:n ehkäpä rakastetuin painija, oli saanut uransa jälleen raiteilleen. Yhteistyö Tommaso Ciampan kanssa oli loppunut yhdessä väläyksessä. Kalju paskiainen oli kuitenkin kadonnut ja jättänyt Garganon ilman kostoa. Oli aika unohtaa menneet ja suunnata katse palkinnoista arvokkaimpaan, NXT:n mestaruuteen. Gargano onnistui taistelemaan tiensä voittoon neljän hengen ykköshaastajuusottelusta. Sateenkaaren päässä odotti hallitseva mestari, Andrade ”Cien” Almas. Meksikolaisella oli toki aihetta ylimielisyyteen, sillä kaksikon kaksi edellistä kohtaamista olivat päättyneet Almasin voittoon. Kaksikon kolmannen kohtaamisen näyttämöksi valikoitui Philadelphia. Suuren ottelun tunnelma leijui mukana sisääntuloista lähtien itärannikon mutanttien ollessa täysin Garganon puolella. Almas oli puolestaan kaivanut naftaliinista vanhan naamionsa, vaikkakin vain sisääntulonsa ajaksi.

TakeOverien pääottelut eivät petä. Tämä vuoden ensimmäisen TakeOverin kohtaaminen on saattanut jo muutamalta unohtua, niin kova oli taso myös myöhemmin tänä vuonna. Ensimmäinen kohtaaminen Brooklynissa oli jo kova, mutta tämä pisti paremmaksi. Almas päätti näyttää kaikille, että kuului firman eliittiin haparoivasta alustaan huolimatta. Gargano todisti, että on enemmän kuin joukkuepainija. Tahti pysyi kovana läpi ottelun ja near-fallit iskivät täysillä. Yleisö oli täysin mukana läpi ottelun. Zelina Vegan sekaantumiset toimittivat, kuten myös ottelun jälkeiset tapahtumat. Tämä oli malliesimerkki ottelusta, joka tekee molemmista tähtiä. Moni ehti huudella jo alkuvuodesta tämän olevan selvä vuoden ottelu. Mutta harva ottelu pystyy tuon kunnian nappaamaan jo tammikuussa…

Sijoitus: top 25

Timothy Thatcher vs Walter
Atlas Championship 

(Progress Chapter 62, 28.1) 

Lontoolaisen Progress Wrestlingin Atlas-divisioona on omistettu yli 205-paunaisille painijoille, aikamme raskassarjalaisille. Kuka olisikaan parempi mies kantamaan mestaruutta harteillaan kuin Itävallan järkäle, Walter. ”Der Ringgeneral” oli voittanut vyön Matt Riddleltä kolminottelussa elokuussa 2017 ja kantanut sitä ylpeänä siitä saakka. Vastustaja toisensa jälkeen oli jäänyt nuolemaan näppejään ja kantamaan rinnassaan arpia Walterin käsittelyn jälkeen. Tammikuun lopulla vastaan asettui kuitenkin mies, joka tunsi Walterin paremmin kuin ehkä kukaan. Joukkuetoveri Ringkampfista, entinen Evolven mestari, Timothy Thatcher. Ja mikä tärkeintä, mies jota ei ollut selätetty edellä mainitussa kolminottelussa.  

Kaksi miestä, joiden painifilosofiat käyvät täydellisesti yksiin. Kaksi miestä, jotka eivät anna pienten asioiden, kuten ystävyyden, tulla fyysisen koitoksen tielle. Kaksi miestä, joiden taistelutahto on kehon rajoituksia suurempi. Yksi kehä, yksi mestaruus, yksi filosofia. Ringkampf. Nyt ei selvitetä vanhoja kaunoja. Nyt selvitetään, kumpi on parempi.  

Yksi sana kuvaa tätä ottelua: väkivalta. Siitä hetkestä, kun Thatcher kieltäytyy kättelystä, katsoja tajuaa, että kyseessä ei tosiaankaan ole ystävyysottelu. Walter käyttää kuuluisaa, tuhovoimaista, avokämmentään kuin massatuhoasetta. Thatcher ei voi muuta kuin vastata samalla mitalla yläkoukuillaan. Molemmat pystyvät painimaan myös matossa erinomaisesti. Malliesimerkki ottelusta, joka ei tarvitse kuin ottelun sisäisen tarinan loistaakseen. Walterin tuhovoima kohtaa Thatcherin teknisen tehokkuuden. Lopputaistelu sisältää myös selostaja Glen Josephin lyhyen uran parhaimman one-linerin. En spoilaa, menkää itse katsomaan. 

Sijoitus: top 10 

Kazuchika Okada vs Sanada
IWGP Heavyweight Championship

(NJPW New Beginning in Osaka, 10.2)

Sen piti loppua Wrestle Kingdomissa. Oli lähes tähtiin kirjoitettu, että huippusuosittu Tetsuya Naito täyttää vihdoin ne suuret saappaat, mihin häntä on aseteltu jo vuosia sitten. Kazuchika Okada teki sen silti. Naiton hakiessa itsepäisesti voittoa Stardust Pressillä, riitti Okadalle tavaramerkkinsä Rainmaker. Tokyo Dome oli hiljennetty. Toisen lopusta syntyy kuitenkin toisen alku. Okadan seuraavaksi haastajaksi asettui Naiton aseveli Los Ingobernables de Japonista, mies joka aiheutti Okadan edellisen mestaruustappion puolitoista vuotta aiemmin, Sanada. Miten Sanadalla voisi olla mitään mahdollisuuksia, kun Naito kärsi sydämiä murskanneen tappion?

Yhteneväisyydet Sanadan ja vuoden 2012 Okadan välillä olivat kuitenkin hämmästyttävän osuvia. Nuori, karismattomana pidetty lupaus. Vastassa dynastia, ässä, hallitseva mestarina. Vuonna 2012 oli tuloksena ”Rainmaker Shock”, joka tärisytti koko New Japanin rakenteita. Entä vuonna 2018?

Alkuvuoden isoista Okadan otteluista suosikikseni nousi, ehkä hieman yllättäen, helmikuinen taisto Sanadaa vastaan. Kivikasvoinen Sanada oli kyllä hyvä, mutta tuntui aina jättävän haalean jälkimaun. Kaiken järjen mukaan hänen pitäisi pystyä vielä parempaan. Tässä ottelussa se kaikki sitten klikkasi. Sanada todisti kuuluvansa samaan kehään Okadan kanssa ja mikä tärkeintä, sai todella uskomaan mestaruusvaihdoksen mahdollisuuteen. Erinomainen NJPW-tyylin pääottelu, joka näytti, että Sanada voi kuulua huipulle.

Sijoitus: Top 50

Tyler Bate vs Zack Sabre Jr.

(Progress Chapter 63, 11.2)

Tyler Batella oli jotain todistettavaa. Moustache Mountain oli aikansa hallinnut Progressin joukkuedivisioonaa. British Strong Stylen keulahahmo Pete Dunne keikaroi edelleen WWE UK -mestaruuden kanssa. Dunne oli myös pitänyt hallussaan Progressin mestaruutta, toisin kuin Bate. Myös Baten oli todistettava olevansa eliittiä myös yksilöottelijana. Kuka olisikaan parempi tasonmittaus kuin varvaslukkojen vapahtaja, Iso-Britannian suurin tähti, Zack Sabre Jr.

Sattumalta listan ensimmäinen ottelu, jossa ei ole mestaruutta pelissä, on tekninen vääntö. Kumma juttu. Sabren kyvykkyyttä matossa on turha hehkuttaa. Parhaimpana päivänään Sabre on maailman paras mattopainija. Yhdessä Jack Gallagherin kanssa he pitävät yllä myös elementtejä klassisesta brittiläisen World of Sport -tyylistä. Tätä ottelua voisi tietyllä tapaa kuvailla juurikin World of Sport -tyylin kehittyneenä versiona. Valtaosa ottelusta käytiin nimittäin matossa ja ketjupainien. Eikä ottelu ollut missään vaiheessa tylsä, vaan kontrollin siirtyminen mieheltä toiselle ja eskaloituminen oli kiehtovaa seurattavaa. Bate saattaa hyvinkin olla paras ikäisensä painija maailmassa ja loistaa myös tällaisessa klassisemmassa koitoksessa. Molempien miehien vahvan vuoden varjossa tämä alkuvuoden kultakimpale saattaa unohtua monelta.

Katso ottelu Progress Wrestlingin suoratoistopalvelussa!

Sijoitus: Top 25

Will Ospreay vs Adam Brooks

 

(PWG Time is a Flat Circle, 23.3)

Will Ospreay suunnannut katseensa Australiaan ja päättänyt tuoda maailman katseet painimaailman kolkkaan, jonka tunnetuin vientituote oli Nathan Jones. New Japanin ja Englannin velvoitteidensa ohessa Ospreay kiersi Australiaa aina kun ehti. Matkoillaan Ospreay löysi itselleen uuden vihollisen, niljakkaan Adam Brooksin. Brooks, yksi Australian kärkinimistä, ei antaisi Ospreayn tulla hänen nurkilleen pokkuroimaan PWG päätti tuoda kaksikon kaksinkamppailun myös kolmannelle mantereelle. Niinpä Ospreay ja Brooks kohtasivat toisensa Globe Theaterin kirkkaiden valojen alla.

Pohdin pitkään saako listapaikan tämä PWG-kohtaaminen vai tammikuinen kohtaaminen Progressin kehässä. Hiuksenhienolla erolla valitsin lopulta tämän ottelun. Syynä oli varmaan suurempi kutkutus ottelun voittajasta. Brooks edustaa nousevan aussiskenen kärkiluokkaa, vaikka viettikin suurimman osan vuodestaan Englannissa. Kaksikon kemiat pelaavat erittäin hienosti yhteen. Ylimielinen ja oikopolkuja käyttävä ”Loose Ledge” on myös mainio vastapari nuorelle britille. Kaksikko ei keskenään huonoa ottelua paini ja PWG-tyyliin ottelu oli täyttä tykitystä alusta loppuun.

Osta tapahtuma Highspotsista tai PWG:n sivuilta!

Sijoitus: Top 50

Golden Lovers vs The Young Bucks

(NJPW Strong Style Evolved, 25.3)

Kenny Omegan ja Kota Ibushin tiet ovat kulkeneet rinnakkain siitä lähtien, kun kaksikko ensimmäisen kerran kohtasi DDT:n kehässä vuonna 2008. Golden Lovers nousi nopeasti yhdeksi DDT:n ja Japanin kärkijoukkueista. Kaksikko kuitenkin päätyi omia teitään New Japaniin, ei kuitenkaan joukkueena, vaan yksilöinä. Omega pestattiin nopeasti Bullet Clubiin eikä Ibushi voinut muuta kuin katsoa vierestä. Vuodet kuluivat. Ibushi nousi yleisön suosikiksi, mutta ei koskaan noussut kukkulan huipulle raskaassa sarjassa. Omega nousi Bullet Clubin johtajaksi ja voitti G1 Climaxin. Lopulta helmikuussa, juuri kun Cody Rhodes on päättänyt puukottaa Omegaa selkään, pelastaa Ibushi ystävänsä. Kultaiset rakastajat ovat jälleen yhtä. Käykää katsomassa Showbucklen video kaksikon tarinasta, se selittää historian ja kaiken tunteen paremmin kuin minä yhdessä tekstikappaleessa.

Bullet Clubissa kuitenkin kuohui. Cody teki jatkuvasti peliliikkeitä pedatessaan itselleen johtajan paikkaa. Pienet kuiskaukset Matt ja Nick Jacksonin korviin loivat eripuraa The Eliten sisällä. Pitikö Omega Young Buckseja VAIN juniorijoukkueena? Omega kuitenkin meni niin pitkälle, että julisti Golden Loversit maailman parhaaksi joukkueeksi heidän paluuottelunsa jälkeen. Tätä ei Matt sulattanut. Maailman parhaan joukkueen titteli oli ratkaistava.

Kyllä, tarinaa kuljetettiin paljon Being the Elite -sarjan kautta, mutta se ainakin ehosti ottelua sarjan innokkaille seuraajille. Tämä ei ollut puhdasta spottihuorausta… Okei, oli tässä sitäkin. Mutta pohjimmiltaan ottelu oli tarinankerronnan näytöstä. Erityisesti Omegan ja Matt Jacksonin välinen kiista vei tässä pääosan. Mattin selkävamma sai hetkensä parrasvaloissa, jälleen kerran. Katsoja sai mitä heille luvattiin, kohtaaminen maailman kahden parhaan joukkueen välillä. Young Bucks ei ole pelkkä spottiapinaduo, vaan pystyy myös oikeasti järkevästi rakennettuihin kamppailuihin. On myös aika turhaa edelleen huomauttaa tästä vuonna 2019. Omega ja Ibushi ovat eliittiä niin yksilöinä kuin joukkueena ja vaikka Golden Loversien paluusta ei ehkä otettu kaikkea irti vuonna 2018, niin kaksikko tuotti silti magiaa aina ollessaan yhdessä kehässä. Eikä unohdeta yleisöä, joka oli täysillä mukana. Vuoden paras joukkueottelu on tässä.

Sijoitus: Top 10

Marty Scurll vs Will Ospreay
IWGP Junior Heavyweight Championship

(NJPW Sega Genesis, 1.4)

Will Ospreay on kulkenut urallaan voitosta voittoon ja kohokohdasta toiseen. Mestaruuksia Englannissa, Best of Super Juniors -turnauksen voitto, finaalipaikka Battle of Los Angelesissa ja mikä tärkeintä, kaksinkertainen IWGP Junior Heavyweight -mestari. Ospreayn selässä matkusti kuitenkin edelleen yksi mörkö, Marty Scurll. Ospreay saattoi olla yksi maailman parhaista, mutta aina kohdatessaan Scurllin yksilöottelussa, oli ”Villain” onnistunut vetämään pidemmän korren. Kotimaassa, Yhdysvalloissa ja myös Japanissa. Toinen mestaruuskausi ei saisi päättyä samalla tavalla kuin edellinen, ei varsinkaan saman miehen kynsissä, joka on piinannut uraa viimeiset vuodet.

Kyllähän se on hieman outoa, että New Japanin ison tapahtuman kahdessa pääottelussa on mukana kolme brittiä. Kolme brittiä, joiden matkaa olen seurannut siitä asti, kun sukelsin brittiskeneen. Niinpä tämä ottelu tuntui sen tarinan kulminaatiopisteeltä, mitä Ospreay ja Scurll ovat kertoneet viimeisen kahden vuoden aikana. Ensimmäinen kohtaaminen York Hallissa tuntuu jo kaukaiselta muistolta.

Miehet tunsivat toistensa temput perin pohjin. Scurll myös tiesi, että Ospreay pysyy kasassa jeesusteipillä. Ottelu rakentuikin Ospreayn niskan varaan. Scurll pyrki systemaattisesti tuhoamaan Ospreayn niskan. Ospreay vauhditti prosessia yhdellä vuoden sairaimmista botcheista laskeutuessaan pää edellä kehänreunalle. Kuin ihmeen kaupalla ottelu jatkui vielä ja Scurll muuttui yhä sadistisemmaksi. Verinen Ospreay ei voinut muuta kuin taistella. Jopa gaijinien välisiin otteluihin yleensä puutuneesti suhtautuva yleisö eli mukana. Ottelu, joka todella palkitsee kaksikon historian seuraamisesta.

Sijoitus: Top 10

Walter vs PCO

(GCW Joey Janela’s Spring Break 2, 6.4)

Joey Janelan Spring Break oli yllättäen yksi WrestleMania-viikonlopun kohokohtia. Tämähän tarkoitti entistä isompia kekkereitä New Orleansissa. Toiselle kerralle saatiin vetonauloiksi The Great Sasuke, Mike Quackenbush ja legendaarinen Clusterfuck-ottelu. Kulmakarvoja nostatti kuitenkin ottelu Itävallan tuhokoneen Walterin ja PCO:n välillä. PCO oli siis takavuosien WWF- ja WCW-joukkuespesialisti Jean-Pierre Lafitte. Vanhalle jermulle oli tullut viisikymmentä vuotta mittariin ja palo palata vielä takaisin kehään. Janela haistoi mahdollisuuden sisällyttää tapahtumaansa jälleen hassunhauskan cameon 90-luvulta. Janelan kertoessa Walterille ottelusta, oli kehäkenraali parahtanut:

”En halua otella sitä hullua paskiaista vastaan uudestaan!”

”Uudestaan?”, oli Janela kysynyt.

Kyllä vain, Walter ja PCO olivat kohdanneet vuosikymmen takaperin Saksassa. Ja PCO:lla oli kalavelkoja perittävänään.

En ole koskaan katsonut yhtä psykoottista ottelua heti aamusta. Tapahtuman Jälkipyykkinarussa olimme kuin puulla päähän lyötyjä. Miten hitossa tästä tuli näin mahtava ottelu? Walter on toki maailman paras, mutta PCO? Kanadalainen paini kuin viimeistä päivää ja otti vastaan jokaisen chopin, mitä Walterilla oli tarjota. PCO poseeraamassa rintakehä mustana Walterin avokämmenien jäljiltä on yksi painivuoden ikonisimmista kuvista.

Tämä psykoosi oli koettavana suorana, kun kukaan ei odottanut PCO:lta puhdasta sekopäisyyttä. Se psykoosi heittää tämän vuoden kymmenen parhaan ottelun joukkoon. Pitäkää NXT-klassikkonne ja viisikymmentä NJPW-ottelua, PCO ansaitsee tämän. Tämä ottelu siivitti PCO:n indyjen kuumimmaksi nimeksi ja myös Ring of Honorin riveihin.

Katso tapahtuma Fite.tv -palvelussa tai osta SmartMarkVideosta!

Sijoitus: Top 10

Tommaso Ciampa vs Johnny Gargano
Unsanctioned Match


(NXT TakeOver: New Orleans, 7.4)

Joukkuetoverit. Ystävät. DIY.

Kateus. Petos. Viha.

Tommaso Ciampa. Johnny Gargano.

Unsanctioned.

Runollisempaa kertausta kaksikon välisen verifeudin kehittymisestä voi käydä lukaisemassa tämän TakeOverin arviossa. Mielipiteeni ottelun laadusta ei ole muuttunut. Planeetan paras babyface kohtaa maailman vihatuimman konnan. Tarina on ollut mainio. Ottelukin lunasti kaikki sille asetetut odotukset. Toki ajoittain lipsahdetaan melodraaman puolelle, mutta se ei hetkessä haittaa. Vuonna 2018 WWE onnistui rakentamaan heelin, jota kaikki pystyivät vihaamaan tasapuolisesti. Molempien miehien urien kirkkain tähtihetki, tähän mennessä.

Sijoitus: Top 10

Shane Strickland vs Matt Riddle
MLW World Heavyweight Championship

(MLW World Championship Finals, 12.4)

Major League Wrestling oli aloittanut toimintansa jo vuonna 2002. Alkuperäinen yritys kesti vain kaksi vuotta ennen lakkautusta. Paluu kuitenkin tapahtui Court Bauerin johdolla vuonna 2017. MLW onnistuikin saamaan TV-sopimuksen beIN Sportsin kanssa. Oli siis aika kruunata liigalle raskaan sarjan mestari. Kahdeksan miehen turnauksesta finaaliin tiensä taistelivat Shane ”Swerve” Strickland sekä Matt Riddle. Kaksi MLW:n kovinta sonnia kolistelivat sarviaan kullanjanoisina.

Tietyllä tapaa kyseessä on symbolinen ottelu. Matt Riddle oli hallinnut Yhdysvaltojen indyjen kruunaamattomana kuninkaana ja kärkinimenä edeltävän vuoden ajan. Entinen MMA-ottelija alkoi kuitenkin olla jo lähtökuopissa kohti imperiumia. Strickland oli puolestaan juuri noussut siihen ruutuun, jonka Riddle ja Keith Lee olivat jättämässä tyhjäksi. Lucha Undergroundin avulla urallaan edennyt Strickland halusi todistaa olevansa ’The Man.’ Se valtikka oli riistettävä väkivalloin.

Tätä voisi kutsua oppikirjamaiseksi esimerkiksi modernin indytyylin pääottelusta. Tunnustelevaa ketjupainia, siirtyminen iskujenvaihtoon ja isompien liikkeiden pariin. Kahden ammattilaisen kohtaaminen onnistui kuitenkin pitämään otteessaan päätyyn asti. MLW on tarjonnut Stricklandille parhaan alustan Lucha Undergroundin ohella ja näyttöpaikka on käytetty. Yksi MLW:n alkuvuoden valopilkuista.

Sijoitus: Top 50

Kay Lee Ray vs Meiko Satomura

(Pro Wrestling EVE – Wrestle Queendom, 5.5)

Lontoon suunnalla paiskittiin hartiavoimin töitä naispainin puolesta. Toisin kuin kilpasiskonsa rapakon takana, Iso-Britannian naispainijat eivät saaneet suuria parrasvaloja ja historiallisia hetkiä joka ikinen viikko. Vuosien kova työ palkittiin toukokuussa, kun Pro Wrestling EVE järjesti Wrestle Queendom -tapahtumansa Lontoon legendaarisessa York Hallissa. Tupa oli myyty täyteen, mikä tarkoitti sitä, että kyseessä oli Euroopan historian suurin puhtaasti naispainiin keskittyvä tapahtuma. Japanin suunnalta saatiin mukaan kaksi sikäläisen naispainin legendaa. Toinen heistä oli Sendai Girlsin perustaja, Meiko Satomura. Big Match Meiko sai vastaansa sumuisten saarien naiseliittiä, Skotlannin ässän, Kay Lee Rayn. Unelmaottelu oli valmis.

Olihan nyt aivan selvää nimiä katsomalla, että tästä ei huonoa ottelua tule. Hehkutimme ottelua jo tapahtuman Jälkipyykkinarulla emmekä syyttä. Kay Lee Rayn titteliä Euroopan parhaana naispainijana havittelee lähinnä Toni Storm. Satomuran ylläpitäjä Vuohtoniemi nimitti viime vuoden Ludvigeissa maailman parhaaksi. Päästyäni tutustumaan veteraanin tuotantoon reilu vuoden aikana voin sanoa olevani samaa mieltä (tietenkin). No niin, lopputuloksena oli sitten pirun toimiva ottelu, jossa yleisö söi molempien naisten kädestä. Sanon sen nyt suoraan, tämä on paras näkemäni naisten ottelu vuodelta 2018.

Katso koko tapahtuma täältä!

Sijoitus: Top 50

Chuck Mambo vs Zack Sabre Jr.

(Progress Chapter 68 Day One, 5.5)

Samana päivänä edellä mainitun Wrestle Queendomin kanssa Lontoossa järjestettiin myös toinen pienehkö tapahtuma. Progress aloitti kolmipäiväisen Super Strong Style 16 -turnauksensa Alexandra Palacen jylhässä hallissa. Kuudentoista miehen turnaus järjestettiin neljättä vuotta ja osallistujiin lukeutui jälleen indytaivaan eliittiä. Yksi nimi erottui kuitenkin muista. Chuck Mambo, Progressin oman painikoulun oppilas. Keskikortin satunnaisesti aikamatkailevaa surffaria ei voi oikein lukea samaan kastiin Pete Dunnen, Zack Gibsonin tai Keith Leen kanssa. Mambon unelma oli kuitenkin ollut viimeisten vuosien aikana päästä mukaan turnaukseen ja se unelma toteutettiin. Ensimmäisen kierroksen vastustaja? Brittipainin kuumin nimi, tuore New Japan Cupin voittaja, Zack Sabre Jr.

Minä rakastan Chuck Mamboa. Jokin tuossa nuoressa hemmossa, joka tuntuu olevan tuomittu ikuiseksi keskikorttilaiseksi viehättää. Mambo nyt on vaan kohonnut suosikikseni Progressin koulun kasvateista. Tämä oli se ottelu, missä hän todella pääsi näyttämään kykynsä. Kyllä, tuntuu olevan lähes mahdotonta painia huonoa ottelua Zack Sabrea vastaan, mutta kaikki lasketaan. Sabrekin sai tässä Mambon näyttämään erinomaiselta. Hieno tarina nuorukaisesta, joka käy lähes mahdottomalta tuntuvaan taistoon. Toivottavasti tämä on vain yksi tulevista Mambo-klassikoista.

Katso ottelu Progress Wrestlingin suoratoistopalvelusta!

Sijoitus: Top 50

Kassius Ohno™ vs Tyler Bate

(Progress Chapter 68 Day Two, 6.5)

Turnauksen toisena päivänä käynnisteltiin puolivälieräottelut. Nuori, iso ja vahva poika Tyler Bate oli avauskierroksella siivonnut tieltään Jordan Devlinin ja oli asettanut tähtäimeensä viime vuoden finaalitappionsa kirkastamisen voitoksi. Vastassa oli kuitenkin turnauksen ikänestori ja ehkäpä vaarallisin ottelija. Sankari, joka lennähti Floridan eläkekodistaan vielä kerran ottamaan osaa Euroopan yhteen merkittävämpään painiturnaukseen. Chris He- anteeksi, Kassius Ohno. Miksi parinkymmenen vuoden veteraani ei saanut käyttää vanhaa nimeään, jolla paini kaksi vuotta takaperin välieriin asti? Melkoinen mysteeri. Nimityksestä viis, Ohno oli avauskierroksella päihittänyt melkein kaimansa Chris Brookesin. Se ottelu oli ollut pettymys. Oliko vanha taika sittenkään enää tallessa?

Aikamatkamme ulottui sittenkin vuoden 2016 puolelle. Hero kaivoi itsestään vielä sen painijan, joka kuului kaksi vuotta sitten maailman ehdottomaan parhaimmistoon. Hero sai jälleen loistaa fyysisesti isomman kiusaajan roolissa lyhyempää Batea vastaan. Taistelusta tuli lopulta mainio, sillä Bate pystyi taistelemaan myös voimallaan. Heron kyynärpäät olivat jälleen iskussa, yleisö oli oman poikansa takana… Joskus huippuotteluun tarvitaan vain se vanha ja tuttuakin tutumpi asetelma Daavidin ja Goljatin välillä.

Katso ottelu Progress Wrestlingin suoratoistopalvelusta! 

Sijoitus: Top 25

Vili Raato vs Viggen

(FCF Wrestling Show Live! Omega, 26.5)

Ukkosen lailla kotimaahamme alkuvuodesta iskeytynyt Viggen oli aloittanut FCF-uransa kahdella tappiolla. Kolmas ottelu oli määrätty Wrestling Show Live Omegaan, Glorian kulttuuriareenan painipyhättöön. Vastustajaksi piti astella metallisoturi Stark Adder, mutta näin ei käynyt. Saatanallinen Vili Raato nimittäin kolkkasi Adderin tajuttomaksi kolikkorullan avulla jo sisääntulossa. Raato oli ilmeisen kovin tuohtunut siitä, että hänelle ei ollut ottelua löytynyt ja anasti Adderin paikan. Viggenillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin suostua, ei hän nyt turhan takia ollut lauttamatkaa taas tehty.

Kukaan ei varmaan arvannut, että Omega olisi voinut startata näin räjähtävästi. Toki Viggen oli jättänyt positiivisen vaikutelman otteluissaan Patrik ”Murskaaja” Mietoa ja Shemeikkaa vastaan ja Raato oli kivunnut tiukasti kohti yläkorttia verisestä veljessodastaan lähtien. Kaksikolla klikkasi kuitenkin täysin. Raato yritti pitää voimakkaamman Viggenin maassa keljuilla keinoillaan, mutta Viggen ammensi aina jostain lisää voimaa. Eikä Viggen ollut pelkästään lihaskimppu, vaan väläytteli atleettisia lucha libre -henkisiä manöövereitä. Viggen pistikin parastaan sairastakin sairaamman Dirty Driverin ja lähes housut jalastani räjäyttäneen Croyth’s Wrathin muodossa. Yleisö oli täysin tulessa koko ottelun ajan, sekä suomeksi että ruotsiksi. Viggenistä tuli yhdessä illassa Suomen (tai ainakin Helsingin) suosituin ruotsalainen. Paras FCF:n tapahtumissa näkemäni avausottelu ja melkoinen startti yhdelle vuoden parhaista FCF-tapahtumista.

Liput FCF:n tapahtumiin osoitteesta wrestling.fi

Sijoitus: Top 50

Hiromu Takahashi vs Taiji Ishimori
Best of Super Juniors XXV Final

(NJPW Best of the Super Juniors Day 14, 4.6)

New Japanin keväinen Best of the Super Juniors -turnaus järjestettiin jo kahdettakymmenettäviidettä kertaa. Kuusitoista painijaa kahdessa lohkossa taistelivat kolmen viikon ajan paremmuudesta. Lopulta lohkovoittajiksi selviytyivät Los Ingobernables de Japonin Hiromu Takahashi ja Bullet Clubin tuore Bone Soldier, NOAH-alumni Taiji Ishimori. Molemmilla oli mahdollisuus voittaa turnaus ensimmäistä kertaa urallaan. Arvostetun pokaalin lisäksi voittajalle olisi tiedossa mestaruusottelu IWGP Jr. Heavyweight -mestaruudesta vain viisi päivää myöhemmin.

BOSJ-turnaus jää syystä tai toisesta itselleni usein pienelle huomiolle tapahtuessaan. G1 Climaxia yrittää seurata mahdollisimman tehokkaasti, mutta junioreiden kohdalla menee joskus jopa koko turnaus sivu suun. Mutta finaali on aina pakko katsastaa, sillä se tuottaa erittäin kovia otteluita (Ospreay vs Taguchi vuodelta 2016, parempi kuin saman turnauksen internetsensaatio Ospreay vs Ricochet) tai jopa MOTYC-kaliiberin kohtaamisia (Kushida vs Kyle O’Reilly vuodelta 2015). Eikä tämäkään finaali pettänyt.

Ishimori toi tuoreena lisäyksenä tuoreen tuulahduksen junioridivisioonan ja toimitti myös tässä ottelussa. Takahashi jatkoi hullujen otteiden tasollaan. Erityisesti ottelun lopputaistelu loisti kaikessa hulluudessaan. Jonain toisena vuotena puhuttaisiin ilmiselvästä MOTY-ottelusta. Ei vuonna 2018. Toki mielipiteeseeni vaikuttaa pahasti se, että katsoin ottelun vasta jälkijunassa ja olin erittäin tietoinen lopputuloksesta. Ininät sikseen, kyseessä oli huippuottelu kahdelta eliittipainijalta erittäin kuuman yleisön edessä.

Sijoitus: Top 50

Kenny Omega vs Kazuchika Okada
2/3 Falls for the IWGP Heavyweight Championship

(NJPW Dominion, 9.6)

Neljäntenä päivänä tammikuussa 2017 Kenny Omega ja Kazuchika Okada kohtasivat kehässä ensimmäisen kerran yksilöottelussa. Tuon ottelun jälkeen mikään ei ollut enää entisensä. Ei edes Dave Meltzerin tähtiasteikko. Omegasta leivottiin yhdessä illassa todellinen supertähti ja Okada pönkitti asemaansa yhtenä kaikkien aikojen IWGP-mestareista. Okada vei pidemmän korren Tokyo Domessa.

Alle puolta vuotta myöhemmin, Dominion. Mestaruus jälleen pelissä. Kuusikymmentä minuuttia täyttyy ilman ratkaisua. Tasapeli on tosiasia.

Elokuussa kolmas kohtaaminen, jossa ratkaistaan G1 Climaxin toisen alkulohkon voittaja. Omega saa karistettua viimein peikon selästään ja onnistuu selättämään Okadan.

Toukokuu 2018. Kolmetoista miestä on kaatunut Okadan tiellä. Kaksitoista onnistunutta puolustusta, uusi ennätys. Okada on uransa huipulla. Niinpä hän haastaa sen ainoan miehen, joka venytti hänet tasapeliin asti. Sen ainoan miehen, joka voitti hänet G1 Climaxin aikana, eikä ole saanut vielä mestaruusotteluaan. Koska Okada pelkää Tomohiro Ishiitä liikaa, on haaste heitetty Omegan suuntaan. Mutta toinen tasapeli ei ole ratkaisu. Molemmilla on tilillään yksi voitto ja yksi tasapeli. Tämä on ratkaistava. Paras kolmesta. Ei aikarajaa.

Juu.

Juuh.

Niin.

En osannut Jälkipyykkinarussamme sanoa, onko tämä yksi kaikkien aikojen otteluista. En osaa sanoa sitä vieläkään. Kyseessä on kuitenkin eeppinen kohtaaminen, joka ammentaa kaksikon trilogiasta. Eskalaatio, ottelun sisäinen tarina, yleisö… kaikki on huippuluokkaa. Ei tästä voi oikein muuta sanoa.

Katso ottelu: Osa 1 & Osa 2

Sijoitus: Top 10

Oney Lorcan & Danny Burch vs Undisputed Era
NXT Tag Team Championship

(NXT TakeOver: Chicago, 16.6)

Undisputed Era oli suorittanut oman miniatyyri ROH-invaasionsa NXT:n puolelle. Adam Cole, Kyle O’Reilly ja Bobby Fish olivat liittoutuneet kesällä 2017 ja kylväneet siitä asti tuhoa keltabrändissä. Joukkuemestaruudet olivat siirtyneet joukkion haltuun marraskuussa. Joukkio oli vaan vahvistunut Roderick Strongin liityttyä mukaan New Orleansissa. Strong olikin paikannut Fishiä joukkueotteluissa Adam Colen keskittyessä omaan North American -mestaruuteensa. NXT:n joukkuedivisioonassa haastajista ei ainakaan ollut pulaa. Chicagoon mestaruusottelun oli tienannut kalju kaksikko Oney Lorcan ja Danny Burch, jotka tykkäsivät lyödä kovaa kaikkea mikä liikkuu.

Ah, kunnon joukkuetoiminta avasi illan ja varasti koko show’n. Vaikka yleisö ei oikein lämmennyt kaljupäille aluksi, niin viimeistään ottelun lopuksi he saivat raikuvat aplodit. Lorcan on yksi NXT:n aliarvostetuimmista painijoista, Strong on heelinä täyttä timanttia ja O’Reilly on Undisputed Eran kirkkain timantti vaikkei ilmakitaroisikaan mestaruusvyöllä. Räjähtävää toimintaa alusta loppuun, maustettuna muutamalla sairaalla sumpilla Lorcanilta. Ja kyllä, pidin tästä enemmän kuin Eran ja Moustache Mountainin kohtaamisesta. Ei hätyyttele Revivalin joukkueklassikoita, mutta oli silti parasta, mitä NXT:n joukkuedivisioona tuotti vuoden aikana.

Sijoitus: Top 25

Johnny Gargano vs Tommaso Ciampa
Street Fight

(NXT TakeOver: Chicago, 16.6)

Eihän verifeudia voi nyt yhteen otteluun päättää, vaikka lopetus olisikin kietonut kaksikon tarinan nätisti kasaan. Selvää oli se, että kaksikko ei pystyisi hengittämään saman areenan ilmaa yrittämättä repiä toistensa päitä irti. Jospa Street Fight päättäisi kaiken siinä samassa paikassa, jossa kaikki alkoi vuosi aikaisemmin.

On lopulta aika mielipidekysymys kummasta kaksikon ottelusta pitää enemmän (ei, trilogian kolmas ei ole vaihtoehto). Erittäin hyvä tarinavetoinen HC-rymistely, jossa ei iskuja säästelty. Kuten olettaa saattaa, oli Chicagon yleisö myös täysillä mukana. Melodraamamittaria oli väännetty vielä enemmän kohti kaakkoa. Ei siinä, nautin itsekin aivan liikaa vihkisormuksen viskelystä. Joka tapauksessa erinomaista jatkoa Ciampan ja Garganon tarinalle, jolle ei kirjoitushetkelläkään ole vielä selvää loppua näkyvissä.

Sijoitus: Top 50

Will Ospreay vs Jordan Devlin

(Progress Chapter 72, 26.6)

Ospreay ehti myös matkoiltaan palata Lontoon sydämeen ja Electric Ballroomiin. Paikkaan, jossa rakettimainen nousu kohti maailman kärkeä alkoi. Vanhoja naamoja oli vielä paikalla, mutta yksi tuore kasvo nousi suosiossa jatkuvasti. ’Killer Import’ oli lyhyessä ajassa noussut saarten kärkipainijoiden joukkoon eikä Progress aikaillut järjestäessään unelmaottelun Ospreayn ja Jordan Devlinin välille.

Tämä ylitti riman viime hetkellä ja nousi vielä mukaan listalle. Yksi niistä harvoista kerroista, kun ottelu katsominen uudestaan on kohottanut mielipidettäni siitä. Irlannin ja Englannin atleettiset ässät testasivat tässä toistensa tasot. Devlinin OTT-uraan tutustumattomille tämä tarjosi maistiaisen siitä Devlinistä, jota ei WWE UK -turnauksissa ole nähty. Ospreaylle tämä oli lähinnä yksi huippuottelu muiden joukoissa, vaikka repäisikin kikkapussistaan muutaman harvinaisemman tempun. Ottelun jälkeiset tapahtumat jatkoivat vielä mainiosti Ospreayn ja Jimmy Havocin päättymätöntä saagaa. Devlinistäkin kuullaan tällä listalla vielä…

Katso ottelu Progressin suoratoistopalvelussa!

Sijoitus: Top 50

Jay White vs Juice Robinson
IWGP United States Championship

(NJPW G1 Special in San Francisco, 7.7)

Vielä vuonna 2017 Jay White oli pirteä, iloinen ja tulinen ottelija, joka kiersi maailmaa oppimassa painin salojaan ennen paluutaan Japaniin. Sitten jotain meni pieleen ja miehestä kuoriutui ”Switchblade”, sadisti, joka oli aivan liian kiinnostunut veitsistä. White jätti kuitenkin monet kylmäksi Wrestle Kingdomissa ottelussaan Hiroshi Tanahashia vastaan. Sitten White kiemurteli sisään Kazuchika Okadan johtamaan CHAOS-joukkioon ja vei monen shokiksi United States -mestaruuden Kenny Omegalta. White olikin jättänyt haastajan jos toisenkin kanveesiin, kunnes haastajaksi oli Dominionissa kohonnut Juice Robinson. Robinson oli jo muutaman kerran epäonnistunut aivan kalkkiviivoilla mestaruusotteluissaan eikä tilanne näyttänyt yhtään paremmalta nytkään. Robinson nimittäin joutui painimaan käsi murtuneena.

Ne katsojat, jotka kurkkaavat New Japanilta ainoastaan vuodessa Wrestle Kingdomin, saattavat epäillä miten White on ansainnut ottelun Okadaa vastaan sen Tanahashi-ottelun jälkeen. Tämä ottelu on yksi niistä vastauksista miksi. White otti vuoden aikana suuria harppauksia kehityksessään ja alkoi loistaa heel-työskentelijänä. Tässä oli vielä vastaparina erinomainen babyface Juice Robinson, joka on noussut kovalla työllä yleisön suosioon. Ilkeä hippi CJ Parker on pelkkä muisto. Rakenne oli perin klassinen Whiten murjoessa Robinsonin kättä ja käyttäessään niitä kuuluisia oikoreittejä minkä ehti. Mikä parasta, White onnistui suututtamaan selostamon tönäistessään (vahingossa) vanhan kunnon Jim Rossin kumoon ja herättäessään Josh Barnettin pyhän vihan. Yksi vuoden perinteisimpiä otteluita yksinkertaisesti hyviksen ja pahiksen välillä.

Sijoitus: Top 50

Tomohiro Ishii vs Hirooki Goto


(NJPW G1 Climax Day 6, 21.7)

G1 Climax, tuo painiturnauksista kirkkain. Kahteen lohkoon jaetaan New Japanin ehdottomat kärkinimet (sekä Yoshi-Hashi) ja taistellaan kuukauden ajan paremmuudesta, kunniasta, turnauksen voitosta ja tien päässä odottavasta paikasta Wrestle Kingdomin mestaruusottelussa. Turnaus, joka on raskas niin painijoille kuin katsojille, jotka yrittävät pysyä katsomistahdissa mukana. Turnaus, jonka antimilla voisi täyttää tämän koko listan, mutta jätän valinnat tällä kertaa niihin muutamaan, jotka iskivät katsomishetkillä kovinten. Pahoittelut siis siitä että juuri SINUN suosikkisi ei ole mukana.

Turnauksen kuudentena päivänä B-lohkon ottelijat päästettiin irti legendaarisessa Korakuen Hallissa. CHAOS-jäsenet Hirooki Goto ja Tomohiro Ishii kohtasivat G1 Climaxin erikoisuudessa eli ryhmittymän jäsenten välisessä yksilöottelussa. Goto oli hallitseva NEVER Openweight -mestari ja myös Ishii oli pitänyt samaa vyötä hallussaan. Mestaruus ei ollut pelissä, mutta jos mestari voitetaan turnauksen aikana, joutuu hän kohtaamaan heidät haastajina myöhemmin.

Läski pistettiin tummumaan urakalla, mutta mitä muuta olisikaan voinut olettaa tältä kaksikolla. Ishii on keskikortin niskaton raataja, jota ei voi olla rakastamatta. Goto omaa yhden maailman parhaista sisääntulomusiikeista, mutta tuntuu muutenkin olevan aliarvostettu kehässä. Nämä kaksi edustavat sitä vanhaa tyyliä, jossa ei pelleillä hurricanranojen tai volttien kanssa. Mitä muuta voi haluta kun tarjolla on kyynärpääiskuja ja lariatteja? Kaksikymmentä minuuttia rytinää ja ryskettä. Nautin tästä.

Sijoitus: Top 25

Sami Callihan vs Pentagon Jr.
Luchas de Apuestas


(Impact Slammiversary XVI, 22.7)

Keväällä kaksi Impact Wrestlingin ehkäpä sairainta painijaa ajautuivat törmäyskurssille. Sami Callihan oli vastikään murtanut Eddie ”Eddie Edwards” Edwardsin kasvot pesäpallomailalla ja terrorisoi muutenkin Impactia oVe-jenginsä kanssa. Callihan kuitenkin alkoi haastaa riitaa väärän meksikolaisen kanssa. Pentagon Jr. oli menettänyt Impactin mestaruutensa ja oli erittäin vihainen. Homma eskaloitui nopeasti ja Impactin kuudenteentoista Slammiversaryyn saatiin sovittua ottelu. Eikä mikä tahansa ottelu, vaan Luchas de Apuestas. Mask vs Hair.

Se kilinä, se ikuinen kuuluisa kilinä. Kahden rautapiikin ihana ääni kaikuu varmaan edelleenkin ylläpitäjä Lehtisen painajaisissa. Tässä ei tosiaankaan sääntöjä tunnettu vaan kahden HC-otteluihin erikoismiehen annettiin vuodattaa verta miten huvitti. Molemmilla on historiansa verisistä otteluista ja saivat revittyä tässä toisistaan parhaat puolet esiin. Yksi niistä syistä, miksi Slammiversary oli yksi vuoden kovimmista tapahtumista.

Sijoitus: Top 50

Moose vs Austin Aries
Impact World Championship


(Impact Slammiversary XVI, 22.7)

Austin Aries oli aloittanut todellisen mestaruusvöiden metsästyksen ja kantoi parhaimmillaan kerralla kuutta vyötä. Vöistä arvokkain oli kuitenkin Impactin maailmanmestaruus, jonka Aries oli voittanut välittömästi palattuaan Impactin riveihin. Vuoden toisiksi suurimpaan tapahtumaan haastajaksi oli noussut Moose, joka tahtoi hyödyntää uransa suurimman tilaisuuden. Aries oli taas puhdasta itseluottamusta täynnä.

Olin ennen tapahtumaa skeptinen pääottelusta, sillä Moose ei ollut vielä vaikuttanut isoissa otteluissa. Etenkin kun kortissa oli kaksi suuremman profiilin ottelua, joilla oli parempi rakentelu allaan. Moose kuitenkin päätti repäistä hihastaan uransa parhaan ottelun. Moose hoiti tonttinsa niin täydellisesti kuin vain pystyi isokokoisempana, mutta kokemattomampana osapuolena. Austin Aries ansaitsee täyden kympin suorituksestaan. Jälkipyykissämme Enska vertasi Ariesia jopa Ric Flairiin. Ottelu, jolta en odottanut paljon mitään, nousikin lopulta illan, ja Impactin vuoden kohokohdaksi. Aries olisi varmasti korkeammalla monen listalla vuoden painijaa valittaessa, ellei olisi hölmöillyt tietään ulos Impactista…

Sijoitus: Top 50

David Starr vs Joey Janela
No-Rope Barbed Wire Death Match

(Beyond Americanrana ’18, 29.7)

Kilpailu Beyondin ässän tittelistä oli käynyt kovana David Starrin ja Joey Janelan välillä jo reilun vuoden ajan. Molemmat olivat voittaneet toisensa kertaalleen, yksi kohtaaminen oli päättynyt tasapeliin, Janela oli yrittänyt kuristaa Starrin muovipussilla ja Starr oli tarjonnut paalujunttaa Janelan tyttöystävälle Penelope Fordille. Mukavan urheiluhenkistä. Tämä piti siis taputella verisesti. Ottelussa, jossa kehäköydet oli korvattu piikkilangalla. Janela oli myös vannonut että tämä jää hänen viimeiseksi deathmatch-otteluksi. Street Fighteja ei tähän lupaukseen ilmeisesti laskettu.

Tämä oli tosiaan Americanranan pääottelu ja pelastava enkeli. En ole suurin deathmatch-otteluiden fani, mutta nautin kyllä ajoittaisista verilöylyistä. Tämä oli sitä parempaa kamaa. Ei se ottelu heikkohermoisimmille, sillä aika pian molempien miesten selkänahkaa raastoi piikkilanka. Selostamossa verikekkereiden asiantuntijat Nick Gage ja Matt Tremont nauttivat täysin siemauksin jokaisesta piikkilankaspotista. On varmaan turha sanoa, että molemmat pistivät kroppaa likoon. No, sanoin sen silti. Muutama omilla kriteereillä sairas spotti nähtiin ja myös Penelope Ford sai kauhistuttavasti maistaa piikkilankaista tuskaa. En ole asiantuntija, mutta Yhdysvalloissa ei välttämättä parempaa deathmatchia tänä vuonna tarjottu. Japanista en osaa sanoa. Jos haluatte nähdä Starrin ja Janelan välisen ottelun ilman verta, suosittelen kurkkaamaan kohtaamisen tämän vuoden BOLAsta.

Katso tapahtuma IndependentWrestling.tv-palvelussa!

Sijoitus: Top 50

Tomohiro Ishii vs Kenny Omega

(NJPW G1 Climax Day 14, 4.8)

G1 Climax alkoi lähestyä loppusuoraa ja B-lohkon tilanne näytti erittäin hyvältä Kenny Omegan kannalta. Kuudesta ensimmäisestä ottelusta oli selvitty puhtaalla pelillä. Johtopaikka oli ansaittu 12 pisteellä. Loppuohjelma ei kuitenkaan ollut helppo. Neljäntenätoista päivänä vastassa oli ”Stone Pitbull” Tomohiro Ishii. Ishiin voittohaaveet olivat jo menneet, sillä tähän mennessä pistesaldo näytti vasta neljää. Se ei kuitenkaan poistanut sitä faktaa, että Ishii lähti otteluun tappoasenteella, kuten aina. Olihan Omega onnistunut voittamaan hänet kaksi kertaa putkeen edellisenä vuonna, joista jälkimmäisessä Omegasta oli kruunattu ensimmäinen IWGP United States -mestari.

Omega ja Ishii eivät paini keskenään huonoa ottelua, se on selvä. Omega lähti jälleen ylimielisellä asenteella otteluun, olihan hän kirkkaassa lohkojohdossa ja historia oli hänen puolellaan. Se oli kuitenkin virhe Ishiin murjoessa Omegaa toinen toistaan kovemmilla iskuilla. Ei minulla oikeastaan ole sen enempää sanottavaa tästä, katsokaa ihmeessä jos Ishiin ja Omegan väliset ottelut eivät ole jo tuttuja. Samalla Omegan G1 Climaxin paras ottelu tältä vuodelta. Kyllä. Minä tykkäsin tästä enemmän kuin siitä Ibushi-matsista, joka oli lähinnä maistiainen tulevasta. Ristiinnaulitkaa rauhassa.

Sijoitus: Top 25

CCK vs LAX
Progress Tag Team Championship

(Progress Coast to Coast: New York, 7.8)

Lontoon Progress Wrestling teki jotain, mitä mikään britannialainen promootio ei ollut tehnyt. Lähti kuuden tapahtuman kierrokselle Yhdysvaltojen halki. Vuoden 2017 kahden tapahtuman keikka laajeni tänä vuonna Mania-viikonlopun kahdeksi tapahtumaksi ja loppukesän kuuden kaupungin kiertueella. Kolmantena pysäkkinä oli New York, tarkemmin Evolven kantapaikka La Boom. British Strong Style sai pööpöillä pääottelussa ilman panosta, mutta keskikortissa ratkottiin joukkuemestaruuksien kohtalot. CCK-duo eli Chris Brookes ja Kid Lykos olivat voittaneet mestaruudet Philadelphiassa, mutta vain päivää myöhemmin katastrofi iski. Lykos loukkaantui jälleen. Brookesilla oli onneksi kasa muitakin joukkuetovereita CCK-lipun alla, näistä vanhin toveri oli Jonathan Gresham, joka saatiin hälytettyä apuun puolustamaan mestaruuksia. Haastajaksi nousivat sen sijaan Impactin joukkuemestarit Ortiz ja Santana, tuttavallisemmin LAX, itärannikon rakastettu joukkue.

Tämä taisi olla yksi ensimmäisistä maistiaisista Jonathan Greshamin taidoista. Miestä ei ole kummemmin pituudella siunattu, mutta sen sijaan mattopainin salat taittuvat uskomattoman sulavasti. Tästä sai laajempikin yleisö esimakua Ring of Honorin Final Battlen ottelussa Zack Sabrea vastaan. Chris Brookeskin pääsi esiintymään pirteämmin kuin yleensä. Kotikaupungin suosikkeina LAX pääsi kuitenkin loistamaan sekä mahtavalla myymisellään, intensiivisellä kehätyylillään ja mahtavalla tiimipelillään. CCK, nuo ’vitun sairaiden joukkueliikkeiden’ isät, eivät jääneet jälkeen tiimityössä. Pienehkön tilan yleisö oli mainiosti mukana ja loppuminuutit olivat vuoden parhaimmistoa lopputaistelujen osalta tämän vuoden puolella. Kirkkaasti yksi vuoden parhaimmista joukkueotteluista. Olen kuullut paljon hyvää myös Englannin maaperällä käydystä revanssista, mutta en ehtinyt katsoa sitä tämän deadlinen puitteissa. Haukkukaa yliarvioiduksi, minä nautin tästä todella paljon.

Sijoitus: Top 10

Kazuchika Okada vs Hiroshi Tanahashi

(NJPW G1 Climax Day 17, 10.8)

Kaksi miestä ja heidän välisensä taistelu on yksi tärkeimmistä tekijöistä New Japanin 2010-luvun nousukauteen. Hiroshi Tanahashi, universumin ässä, ja Kazuchika Okada, sateentekijä. Kaksikon historia ulottuu vuoden 2012 ’Rainmaker Shockiin” ja siitä lähtien kaksikko on kohdannut kerta toisensa paremmuudesta ja New Japanin soihdunkantajan tittelistä kilpaillen. Wrestle Kingdom 11 -tapahtumassa soihtu siirtyi lopullisesti Okadalle. Saavuttaessa G1 Climaxin loppusuoralle ja A-lohkon viimeiseen päivään oli kisa tiukka. Illan viimeisessä ottelussa ratkeaisi lohkovoittaja. Tanahashi piti repiä vähintään tasapeli miehestä, jota hän ei ollut voittanut yksilöottelussa sitten tammikuun 2015. Okada ei kuitenkaan ollut aivan oma itsensä…

Pohdin kauan, mikä vuoden kolmesta kohtaamisesta listalle yltää. Pitkään pidin listalla toukokuun mestaruuskohtaamista, jossa Tana yritti epätoivoisesti kaataa lähes voittamattoman kultaisen kuninkaan. Viime hetkellä G1-kohtaaminen valtasi paikan listalta. Ehkä se on se kuuluisa 30 minuutin tikittävä kello, jota vastaan Okada joutui taistelemaan. Noh, kaikki kolme kohtaamista ovat sitä tuttua uskomattoman kovaa tasoa. Mielipiteeni voi muuttua vaikka huomenna siitä, mitä pidän näistä parhaimpana. Arvokas osa Okadan ja Tanahashin eeppistä ottelusarjaa, ehkäpä 2010-luvun parasta ottelusarjaa.

Katso ottelu NJPW World -palvelussa! 

Sijoitus: Top 25

Jordan Devlin vs Walter
OTT Championship

(OTT Wrestlerama 2, 18.8)

OTT Wrestling on Irlannin kärkipromootio. Vihreän saaren painijapohja ei kuitenkaan ole yhtä vahva kuin Englannin puolella ja OTT onkin luottanut vuosien varrella paljon tuontipainijoihin, importteihin, olivat he sitten Englannista tai kauempaa. Yksi timantti Irlannissa kuitenkin loisti yli muiden. Jordan Devlin, ”Import Killer.” Devlin oli raivannut tieltään toinen toistaan kovempia nimiä. Tyler Bate, Moose, Matt Riddle ja monet muut kaatuivat Devlinin viikatteeseen. Lopulta Devlin sai myös kultaa vyötäisilleen ja nousi kiistattomasti OTT:n suurimmaksi tähdeksi. Sitten maailma romahti. Itävallan karpaasi Walter saapui saarella ja sai Devlinin luovuttamaan. Devlin oli kärsinyt ensimmäisen tappionsa yli puoleentoista vuoteen. Walter oli muutamassa lyhyessä sekunnissa järkyttänyt koko OTT:n rakenteita. Walter pääsi esittelemään tuhovoimaansa vielä päihittämällä Devlinin ystävän Sean McGuinnessin suvereeniin tapaan. Vuoden suurin mestaruusottelu oli selvä.

Puhuin Ohnon ja Baten välisen ottelun kohdalla Daavidista ja Goljatista. Tämä noudattaa samaa arkkityyppiä ja asettikin kaavan loppuvuoden muille koville Walter-kohtaamisille. Walter on myös mestari pienempiensä kiusaamisessa ja OTT onkin yksi ainoista paikoista, joissa Walter on puhtaasti heel. Se kuuluisa dynamiikka oli tässä täydellinen. David Starr ja Timothy Thatcher loistivat kulmamiehinä. Yleisö oli aivan järkyttävän kuumana. Yleisö uskoi ja toivoi, että heidän taistelijansa valloittaisi jälleen yhden pysäyttämättömältä näyttävän esteen. Viimeistään tässä Devlin näytti kaikille, että hän ei ole mikään El Hijo del Finn Balor. Hän on parempi kuin opettajansa. Propsit myös vuoden parhaasta hypevideosta.

Sijoitus: Top 10

Kenny Omega vs Pentagon Jr.

(All In, 1.9)

Syyskuun ensimmäisenä päivänä yli 10 000 ihmistä pakkautui Sears Centeriin Chicagon liepeillä todistamaan historiaa. Codyn ja Young Bucksien järjestämä itsenäinen tapahtuma oli tosiaan ensimmäinen WWE:n ja WCW:n ulkopuolinen yrittäjä, joka oli vetänyt moisen yleisömäärän sitten vuoden 1993. Katsojille tarjottiinkin melkoinen tapahtuma. Cody ja Nick Aldis kohtasivat NWA:n mestaruudesta. Hangman Page yritti murhata myös Joey Janelan. Bandido sai valokeilan pääottelussa. Penisdruideja. Illan valovoimaisin tähti oli kuitenkin Kenny Omega, joka sai vastaansa todellisen unelmavastustajan. Pentagon Jr, Lucha Undergroundin läpimurtotähti ja Yhdysvaltojen yksi suosituimmista indytähdistä. Kaksikko oli astunut samaan kehään vain kerran aiemmin, edellisen vuoden Battle of Los Angelesin kuuden miehen joukkueottelussa. Nyt miehet olivat kaksin ja 400 hengen hikilaatikko Resedassa oli vaihtunut 10 000 mylvivään painifaniin.

Itseäni Pentagon on harvemmin sytyttänyt LU:n ulkopuolisissa yksilöotteluissa, etenkään PWG:ssä. Muutama Cero Miedo -huudahdus, hanska tuomarille ja pari laiskaa bumppia, hip hei. Fenixin kanssa joukkueena toimiessa Fenix pääsee hoitamaan raskaat työt Pentagonin tuodessa karisman pöytään. Voidaan siis sanoa, että olin huolestunut ennen ottelua. Onneksi on ihanaa olla väärässä. Pentagon oli vetänyt työhousut jalkaan eikä Omegassa näkynyt lainkaan vasta päättyneen G1 Climaxin infernaalinen rasitus. Ottelu, jonka ei kaiken järjen mukaan pitänyt olla mahdollinen näin suurella näyttämöllä. Erittäin kovatempoinen koitos muutamalla aivan sekopäisellä bumpilla varustettuna.

Sijoitus: Top 25

Ringkampf vs Ilja Dragunov & Shingo Tagaki

(PWG Battle of Los Angeles Day 1, 14.9)

Ah, Battle of Los Angeles. Vuoden suurin ja kaunein indyturnaus. Vuoden osallistujakatrasta voi kutsua vähintään mielenkiintoiseksi, niin paljon tähtiä oli kaikonnut Floridan aurinkoon. Siitä huolimatta kansainvälinen katras kokoontui ensimmäistä kertaa BOLA:n merkeissä Globe Theateriin, Pro Wrestling Guerillan uuteen kotipesään. Ensimmäisen illan painielämyksen päätti melkoinen joukkueottelu. Ringkampf, kokoonpanolla Timothy Thatcher ja Walter, oli rantautunut myös joukkuemuodossa Kaliforniaan vuonna 2018 ja oli ollut jo lähellä joukkuemestaruuksien voittamista. Vastaan asettui vähintäänkin ainutkertainen parivaljakko. ”Unbesiegbar” Ilja Dragunov oli turnauksen villi kortti Euroopasta ja räjähtänyt suosiossa wXw:ssä taisteltuaan Walterin kanssa. Shingo Tagaki oli uransa käännekohdassa. Dragon Gaten kasvatti, moninkertainen mestari ja yksi ’Kuudesta Suuresta’ oli jättämässä kotinsa ja siirtymässä vapaaksi agentiksi syyskuun lopussa. Vapaan agentin vaihe taisi kestää jopa kuukauden…

Melkoinen eri tyylien sekoitus. Toryomon-koulukunnan Tagaki, rujo mattopainija Thatcher, tuhovoimainen Walter ja eurooppalaista ja japanilaista tyyliä sekoittava Dragunov. Tuloksena mikä muukaan kuin erinomainen joukkueottelu. Shingolla klikkasi mainiosti sekä joukkuetoverinsa että vastustajiensa kanssa. Dragunov pääsi ammentamaan omista sodistaan Walterin kanssa ja sai rintaansa taas lisää arpikudosta. Sadistinen Thatcher vääntämässä vastustajiaan simppeleihin lukkoihin hymy naamallaan oli kaunis näky. Mainio kahden eri maailman kohtaaminen.

Sijoitus: Top 25

Shingo Tagaki vs Ilja Dragunov

(PWG Battle of Los Angeles Day 2, 15.9)

Niin, edellisen illan joukkuetoverit päätyivät vastakkain itse turnauksen ensimmäisellä kierroksella. Edellisenä iltana oli jo jännitystä ilmassa ottelun jälkimainingeissa. Kyseessä oli tosiaan ensikohtaaminen, mutta kaveria oli skoutattu tarkasti edellisen illan ajan lähietäisyydeltä.

Itselleni tämä oli tämän vuoden turnausotteluiden valopilkku. Dragunov todellakin on sanan ”intensiivinen” ruumiillistuma. Yksinkertainen kahden soturin mättö siitä, kumpi on parempi ja kumpi ansaitsee jatkopaikan. Oli myös erittäin mielenkiintoista nähdä Shingoa muualla kuin kotipromootionsa kehässä (vaikka oli toki tehnyt menneinä vuosina vierailuja Yhdysvaltoihin ja oli mukana AJPW:n Champions Carnivalissa). Tämä viimeistään viimeisteli Dragunovin aseman Manner-Euroopan kovimpana lupauksena. Onkin harmillista, jos venäläissyntyinen tähti ui NXT UK:n haaviin.

Sijoitus: Top 50

Yamato & BxB Hulk vs Masaaki Mochizuki & Shun Skywalker
Open the Twin Gate Championship

(Dragon Gate Dangerous Gate, 24.9)

Dragon Gate oli melkoisessa turbulenssissa. Kulunut vuosi oli yksi heikoimpia vuosikausiin juonikuvioiden ja otteluiden osalta. Eikä siinä vielä kaikki, koko liigan peruspilarit olivat romahtamassa. Cima, yksi kaikkien aikojen kevytsarjalaisista ja Dragon Gaten kiistaton johtohahmo, oli jättänyt promootion ja alkanut luotsaamaan kiinalaista OWE-liigaa. Mukaan hän oli ottanut kaksi suurta tulevaisuuden lupausta sekä T-Hawkin. Dragon Gate oli rakentanut viimeisten vuosien menestyksensä ’Kuuden Suuren’ varaan. Nyt Akira Tozawa oli WWE:ssä ja Shingo Tagaki lähtökuopissa. BxB Hulk ja Masato Yoshino olivat joutuneet lähes lopettamaan suuriin loukkaantumisiin. Uusi sukupolvi tähtiä olisi rakennettava. Pian.

Dangerous Gateen oli huhuiltu suurta paluuta, mutta oma huomio kiinnittyi joukkuemestaruusotteluun. Pitkän linjan veteraani Masaaki Mochizuki oli alkanut kerätä ympärilleen tuoreimman koulutuserän lupaavia kykyjä, tarkoituksenaan muovata heistä kunniallisia Dragon System -koulukunnan kasvatteja. Tähtioppilaana toimi naamioitu metriheikki Shun Skywalker. Nyt Mochizuki ja Skywalker olivat saaneet mahdollisuuden haastaa hallitsevat joukkuemestarit, Tribe Vanguard -ryhmittymän johtohahmot, BxB Hulkin ja Yamaton.

Puhuimme tapahtuman Jälkipyykkinarussa kuuluisasta Dragon Gate -vaihteesta. Se hetki, kun kaasu isketään pohjaan, nitrot suoneen ja ottelun vauhti saavuttaa järkyttävät lukemat. Siihen pystyy harva vastaamaan. Masaaki Mochizuki on todellinen teräsvaari, joka lukeutuu edelleen lähes 50-vuotiaana Dragon Gaten parhaisiin painijoihin. Hulk on myös löytänyt paikkansa joukkuekuvioista loukkaantumisputken jälkeen ja toimitti potkusarjansa vallan mainiosti. Skywalker sai myös todella valokeilan itseensä ja muutamaa haparointia lukuun ottamatta näytti ottelussa erinomaiselta. Ei nyt mikään suuri klassikko, mutta erinomainen näytös jokaisen neljän kyvyistä.

Katso tapahtuma Dragon Gaten suoratoistopalvelussa! tai vaihtoehtoisesti täältä!

Sijoitus: Top 25

Walter vs Tyler Bate
Progress Championship

(Progress Chapter 76, 30.9)

Progress Wrestling järjesti historiansa suurimman tapahtuman Wembley Arenalla. Itseoikeutetusti päämestaruutta puolustettiin illan pääottelussa. Walter oli noussut mestariksi kesän aikana ja jos kaikki askelmerkit olisivat menneet kohdalleen, olisi vastaan asettunut Zack Sabre Jr. NJPW kuitenkin veti Sabren pois tapahtumasta. Niinpä uusi ykköshaastaja piti ratkaista ”Three and In” -ottelusarjan avulla. Voita kolme yksilöottelua putkeen ja olet mukana mestaruusottelussa. Lopulta ainoa mies, joka haasteessa onnistui, oli British Strong Stylen nuorin jäsen Tyler Bate. Massiivinen Walter ja pippurinen Bate kohtasivat ensimmäistä kertaa yksilöottelussa. Esimakua oli saatu edellisvuonna Ringkampfin ja BSS:n kohdatessa joukkueottelussa. Tuolloin BSS veti joukkiona pidemmän korren.

Olkoon kuinka vaan Walter-lisää, minä seison arviossa antamani 10/10 arvosanan takana. Tyylillisesti tässä oli paljon samaa kuin OTT-ottelussa Devliniä vastaan. Baten ja Devlinin välillä oli kuitenkin muutama ero. Ensinnäkin, Bate pystyi järkyttäviin voimasuorituksiin, jopa nostamaan Walterin. Toisekseen, koko BSS tuntui nauttivan WWE-etuna vahvasta buukkauksesta. Olinkin koko ottelun ajan tuolini reunalla. Euroopan parhaiden painijoiden kohtaaminen suurella näyttämöllä. Nämä ottelut palkitsevat promootion seuraamisesta pitkällä aikajänteellä. Sain nähdä molempien miesten nousut Progressin ja Euroopan kärkikaartiin ja tämä oli tulos.

Katso ottelu ilmaiseksi Progressin suoratoistopalvelussa!

Sijoitus: Top 10

Shane Strickland vs Filthy Tom Lawlor

(MLW Fusion, 4.10)

MLW oli vuoden aikana rakentanut promootionsa Shane Stricklandin harteille. Strickland olikin kiistaton ässä ja piti hallussaan myös firman päämestaruutta. Taustalla väijyi kuitenkin jatkuvasti ”Filthy” Tom Lawlor, joka janosi asemaa firman ehdottomana ässänä. Lopulta kaksikko asettui törmäyskurssille, sillä ässän asema oli ratkaistava. Ottelua tarkkaili myös Low Ki, joka odotti ottelun lopputulosta erittäin kiinnostuneena.

On se kumma, miten MMA on tuottanut viime vuosina showpainin pariin kovia lupauksia. Matt Riddle oli indyjen kuumin nimi ja saa nauttia nyt kuumimman vapaan agentin statuksestaan ainakin hetken NXT:ssä. Shayna Baszler on ollut vakuuttava NXT:n naisten mestarina. Ronda Rouseyn siirtymä painin puolelle on ilmeisesti ollut kohtuullisen onnistunut. Nyt Filthy Tom on ottamassa Riddlen jättämää paikkaa indyissä. MLW:llä on erityisesti kovaa luottoa Lawloriin. Tämä kaksikon ensikohtaaminen ei pettänyt. Kovatasoinen kohtaaminen, jossa kaksikon tyylit pelasivat erittäin hyvin yhteen. Ehkä suurin heikkous on lopetus, jossa keskityttiin jatkamaan Lawlorin kuviota Low Kin kanssa. Ei siinä, osoitus siitä että myös MLW pystyy paukuttamaan kovia viikoittaisia otteluita, ja vieläpä ilmaiseksi!

Sijoitus: Top 50

David Starr vs Jurn Simmons
Hair vs Hair

(wXw World Tag League Day 1, 5.10)

Vuotta aiemmin David Starr ja Jurn Simmons olivat kuin veljiä. Massive Product -nimisenä joukkueena kaksikko pääsi World Tag Leaguen finaaliin, vain kärsiäkseen kirvelevän tappion Ringkampfia vastaan. Tämä sai kahden suuren egon välisen ystävyyden horjumaan. Joulukuussa veljellinen välienselvittely päättyi Starrin voittoon. Tämä oli Simmonsille, joka uskoi vakaasti Starrin olleen heikko lenkki ja syy tappioon, aivan liikaa. Simmons suorastaan mestasi Starrin kendokepillä. Loukkaantumiset viivyttivät kaksikon seuraavaa kohtaamista, mutta vihdoin ajauduttiin Last Man Standing -otteluun. Se päättyi tasapeliin. Starrille riitti ja hän halusi lopullisen ratkaisun ja antoi Simmonsin valita vielä stipulaation. Simmons tahtoi ultimaattisen nöyryytyksen, hän tahtoi Hair vs Hair -ottelun, jossa ei diskauksia tietenkään tunnettu.

Hetkinen, missä välissä David Starrista on tullut väkivaltaisten otteluiden erikoismies? Jälleen erinomainen brawli, josta välittyi tärkeimpänä vihan tunne. Kaksikko hääräsi ympäri Turbinhallenia ja pisti irtaimistoa palasiksi kiitettävään tahtiin. Massiivinen Simmons toimii pahiksena yllättävän hyvin eikä ole vaan tanssiva hölmö, kuten joskus takavuosina. Miehestä on kasvanut uskottava mörkö tulee varmasti olemaan tärkeä osa wXw:n yläkorttia tulevat vuodet. Tai sitten NXT Germanyssä, ken tietää.

Katso tapahtuma wXw:n suoratoistopalvelusta!

Sijoitus: Top 50

Bobby Gunns vs Ilja Dragunov
wXw Interim World Championship

(wXw World Tag League Day 2, 6.10)

Absolute Andy oli ryövännyt wXw:n mestaruuden Ilja Dragunovilta ja mies metsästi hänelle kuuluvaa kultaa kuumeisesti takaisin. Mutkan matkaan toi ”King of Smoke Style” Bobby Gunns, joka oli voittanut Shortcut to the Topin, wXw:n oman Royal Rumble -ottelun. Gunns oli tienannut tällä mestaruusottelun ja kolmikon välille viriteltiin mestaruusottelu World Tag Leaguen toisen illan pääotteluksi. Andy oli kuitenkin loukkaantunut aivan kalkkiviivoilla. Niinpä wXw teki päätöksen, että tämän ottelun voittajasta tulisi väliaikainen mestari ja kiistattoman mestarin titteli ratkaistaisiin, kunhan Andy palaisi kehäkuntoon.

Puhtaasti painiotteluna tämä on vain hyvä. Dragunov on jo Euroopan eliittiä ja Gunns on hyvää tahtia nousemassa sinne. Ottelu soljuikin mukavasti eteenpäin ja loi hyvän perustan toivottavasti tulevien vuosien revansseille. Pääosan tästä ottelusta vei kuitenkin uskomaton tunnelma ja lähes päättymätön chanttaus ottelun ajan. Jos saat oireita brittiläisestä yleisökulttuurista, suosittelen välttämään tätä. Teille muille, kannattaa kurkistaa tämä tulinen kohtaaminen.

Sijoitus: Top 50

Will Ospreay vs Walter
OTT Championship

(OTT 4th Anniversary, 13.10)

Walter oli hiljentänyt Irlannin ja noussut myös OTT:n mestariksi, pitäen samaan aikaan hallussaan kolmea jokseenkin merkittävää mestaruutta ympäri maailmaa. Kuka pystyisi pysäyttämään Walterin? Kukapa muu kuin ”Ilmojen Assasiini” Will Ospreay? Ospreay oli (omien sanojensa mukaan) janonnut OTT:n mestaruutta jo vuosia, olihan hän paininut siellä jo ennen kansainvälistä läpimurtoaan. OTT:n mestaruus olikin jäänyt kaivelemaan Ospreayta ja palasi nyt kotiin kohtaamaan luonnonvoiman. Englantilainen pelastamassa irlantilaista painia itävaltalaiselta? Hullua.

Hullu oli myös tämä ottelu, mutta mitä hittoa te odotitte. Walter jatkoi samalla linjalla, mihin jäi Devliniä ja Batea vastaan ja murjoi Ospreayta säälittä. Ospreay sai näyttämään Walterin hyökkäyksen suorastaan murhaavalta ja otti siinä ohessa muutaman järisyttävän/typerän bumpin. Irlannin yleisö oli jälleen loistavasti mukana menossa ja loppuhetkille saatiin jälleen mahtavaa draamaa. Ei tässä oikein muuta sanottavaa ole. Sijoituksessa ei missään nimessä ole Walter-lisää mukana…

Sijoitus: Top 10

Super Sasadango Machine vs Andreza Giant Panda

(DDT Peter Pan, 21.10)

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Katso tapahtuma DDT Universesta!

Sijoitus: Top 50

CIMA vs Konosuke Takeshita

(DDT Peter Pan, 21.10)

Cima oli tosiaan jättänyt Dragon Gaten taakseen ja ryhtynyt luomaan painimullistusta Kiinassa. Veri janosi kuitenkin kotimaan kamaralle. Niinpä Cima ja muu Strong Hearts -joukkio valloitti ensin Wrestle-1 -liigan ja sen jälkeen DDT:n. Firman nuori ässä Konosuke Takeshita ei erityisemmin arvostanut muukalaislegioonaa, joka oli putkahtanut hänen promootioonsa ja uhkaili pistää kaiken mukkelis makkelis. Vuoden suurimman tapahtuman toiseksi viimeinen ottelu oli näin selvä.

Cima pisti kaikille katsojille jauhot suuhun. Totta kai hän pystyy vielä repäisemään huippuottelun tyhjästä. Toki Takeshitaa ei ole tarkoitus mollata, mies on huippulahjakas (vaikka hieman karismaton) ja hoiti oman osuutensa tässä ottelussa mainiosti. Mutta odotinko Cimalta vielä tämäntasoista suoritusta vielä tässä vaiheessa uraa. En. On ihanaa olla väärässä. Uusi sukupolvi kohtaa vanhan, mikäs sen parempaa. En malta odottaa mitä Cima ja Strong Hearts -joukko tuovat pöytään AEW:ssa.

Sijoitus: Top 25

Walter vs Zack Sabre Jr
Progress Championship

(Progress Chapter 77, 28.10)

Zack Sabre Jr pääsi lunastamaan mestaruusottelunsa. Historiaa miesten välillä toki oli, jopa joukkueena Saksassa takavuosina. Edellinen kohtaaminen PWG:ssä oli päättynyt Walterin eduksi. Oliko Sabre valmistautunut nyt paremmin?

Se PWG-kohtaaminen oli jo täyttä timanttia, eikä tämä ottelu aivan yltänyt sen tasolle. Se ei poista sitä kylmää ja karua tosiasiaa, että tämä oli myös timanttinen kohtaaminen. Täydessä mulkero-moodissa oleva Sabre ratkomassa Walterin muotoista arvoitusta oli jälleen mainiota katseltavaa. Isoksi mieheksi Walter myy yllättävän hyvin ja pystyy myös painimaan matossa. Sabren pitikin löytää jatkuvasti uusia ratkaisuja ennen kuin Walter kairasi hänen rintaansa kraatterin. Listan loppu lähestyy, ei tässä voi jokaisesta ottelusta enää romaania kirjoittaa!

Katso tapahtuma Progressin suoratoistopalvelussa!

Sijoitus: Top 25

R.E.D vs Natural Vibes vs Tribe Vanguard vs Maximum

(Dragon Gate Gate of Evolution Day 1, 6.11)

Jos Kazma Sakamoto ei muuttanut Dragon Gaten pelikenttää, niin sen teki seuraavana päivänä todellinen jättipaluu. PAC, WWE:stä tuttu Neville, oli päässyt vuoden kamppailun jälkeen irti sopimushelvetistään. PAC huudatti Korakuenia ja liittyi heel-joukkio R.E.D:n armeijaan. PAC uhosi tuhoavansa kaikki Dragon Gaten sankarit yksi kerrallaan. Päättymätön joukkuesota sai jälleen uuden kipinän ja marraskuun Korakuen Hallin tapahtumaan järjestettiin 3 vs 3 vs 3 vs 3 -ottelu, jossa jokainen joukkio sai pistää kärkinimensä peliin. PAC seisoi punaisten joukossa mörssärikaksikko Big R Shimizun ja Ben-K:n kanssa, Natural Vibesin edustajina toimivat hallitsevat trios-mestarit Kzy, Susumu Yokosuka ja Genki Horiguchi. Tribe Vanguardia tähdittivät Yamato, BxB Hulk sekä Flamita ja Maximum täydensi ottelun Masato Yoshinolla, Naruki Doilla ja Jason Leellä.

Dragon Gate osaa usean joukkueen härdellin paremmin kuin mikään muu liiga planeetalla. Jokainen liikkuva osaa pelaa yhteen täydellisesti, tahti on parhaimmillaan uskomaton, jokaisen painijan keskinäinen historia painaa vaakakupissa ja mikä tärkeintä, samalla onnistutaan edistämään useaa eri tarinaa samassa ottelussa. Jokainen kahdestatoista painijasta saa oman hetkensä loistaa. Puhdasta DG-huumetta suoraan suoneen ja paras laatuaan tältä vuodelta.

Katso ottelu Dragon Gaten suoratoistopalvelussa!  tai vaihtoehtoisesti täältä!

Sijoitus: Top 50

Johnny Gargano vs Aleister Black

(NXT TakeOver: War Games II, 17.11)

Taistelu Tommaso Ciampaa vastaan ajoi Johnny Garganoa yhä syvemmälle pimeyden ytimeen. Niin pitkälle, että Garganon sekaantumisen ansiosta Ciampa nousi NXT:n mestariksi. Brooklynissa piti mestaruuden kohtalo ratkaista kolminottelussa, mutta toisin kävi. Aleister Blackin kimppuun hyökättiin parkkipaikalla eikä hän ollut ottelukykyinen kuukausiin. William Regal yritti selvittää syyllistä kuukausien ajan, kunnes Black palasi ruutuun ja konna paljasti itsensä. Gargano oli itse hyökännyt Blackin kimppuun. Mies piti itseään edelleen tarinan sankarina, jonka velvollisuus oli tuhota Ciampa, hinnalla minä hyvänsä. Nyt Garganon piti maksaa synneistään.

TakeOverit eivät petä isojen otteluiden osalta. Tämä ei ollut poikkeus. Gargano ja Black pistivät toisiaan palasiksi tulikuuman yleisön edessä. Gargano, vaikka onkin ollut yksi bisneksen parhaimmista babyfaceista, onnistui ujuttautumaan myös niljakkaan heel-painijan rooliin. Black sitten vastasi potkimalla Garganon vartalon uuteen uskoon. Mahtava ottelu, eritoten Garganon jatkuvan tarinan kannalta.

Sijoitus: Top 50

Velveteen Dream vs Tommaso Ciampa
NXT Championship

(NXT TakeOver: War Games II, 17.11)

Kalju paskiainen oli maailman huipulla, eikä kukaan pystyisi häntä sieltä pudottamaan. Mestaruuden haastajaksi oli erinäisten vaiheiden jälkeen noussut yleisön suosikki Velveteen Dream. Nuori ja värikäs Dream sai ensi kerran haastaa mestaruudesta, noin vuosi sen jälkeen kun oli varastanut show’n Aleister Blackia vastaan.

Jos Garganon ja Blackin koitos aiemmin samana iltana heijasti modernimpaa, nopeatahtisempaa tyyliä, niin tämä oli enemmän perinteikkäämpi taistelu hyvän ja pahan välillä. Ciampa loistaa koko planeetan vihatuimpana miehenä ja Dream on noussut tähdeksi karismallaan, mutta myös kehätaidoillaan. Jo Hollywood Hogan -tyylisestä sisääntulosta lähtien Dream huokuu karismaa. Kaikin puolin erinomainen kamppailu WWE:n arvokkaimmasta vyöstä. En malta odottaa päärosterin kamppailuja 205 Livessa.

Sijoitus: Top 50

Brock Lesnar vs Daniel Bryan

(WWE Survivor Series, 18.11)

Kaikkien rakastama Daniel Bryan järkytti kaikkia rankaisemalla AJ Stylesin haaruksia ja ryöväämällä itselleen WWE:n mestaruuden. Kaikkien aikojen tuhkimotarinan ei pitänyt päättyä näin. Uskomattoman paluun piti päättyä sankarin juhliin WrestleManian päätteeksi, ei hullun kiilto silmissä Smackdownissa. Mutta hei, Survivor Series on ovella! Saatte vihdoin unelmaottelunne muutaman vuoden takaa! Daniel Bryan ja Brock Lesnar, ensimmäistä kertaa ikinä!

Onneksi olkoon, saitte minut uskomaan viideksi sekunniksi, että Bryan pystyy voittamaan Lesnarin.

Olin myös humalassa.

Ottelu, jonka kaiken järjen mukaan olisi pitänyt olla WrestleManian pääottelu, tapahtui yllättäen marraskuussa. Bryan heelinä toista heeliä vastaan oli tietenkin typerää, mutta sen kanssa nyt vaan piti elää. Lesnar toimii kyllä kehässä kun hänellä on motivaattori ja kehässä huippuluokan kyky. Bryan pääsi väläyttämään pitkästä aikaa olevansa edelleen maailman eliittiä pitkän taukonsa jälkeen.

Sijoitus: Top 50

Vili Raato vs Polar-Pekko
Sisu8-finaali

 

(FCF Talvisota XIII, 1.12)

Historian toinen Sisu8-turnaus oli jälleen asettanut kahdeksan nuorehkoa FCF:n painijaa vastakkain, panoksena upea pokaali ja satavarma nousu haastajalistan kärkipäähän. Viime vuoden finalisti Vili Raato oli päättänyt kirkastaa hopeansa voitoksi. Matkalla olivat kaatuneet The San sekä Shemeikka, eikä aivan reilun keinoin. Tuomiopäivän tökkäys kellisti Sanin Raadon liittyessä Mustan Aukon kauhistuttaviin riveihin. Aukon häirintä myös oli avaintekijä välierässä Shemeikkaa vastaan. Vastapuolella oli sitten melkoinen märkäkorva. Polar-Pekko, mies suoraan kylmästä pohjolasta, oli jättänyt painikansan leuat lattiaan Omegassa ja jatkanut samaa rataa koko loppuvuoden. Vasta keväällä ensimmäisen ottelunsa paininut Pekko aikoi tehdä historiaa heti ensimmäisenä aktiivivuotenaan.

No huh huh. Pekon kehäotteita katsoessa on vaikea uskoa, että otteluita on vyön alla vasta alle kymmenen. Niin kypsältä meno näyttää kehässä. Vili Raato oli taas elementissään fyysisesti ehkä heikompana, mutta paljon vastustajaansa sadistisempana ottelijana. Hirvittävä Curb Stomp suoraan köysiin jäi varmasti kummittelemaan monen katsojan painajaisiin. Erittäin kovatasoinen ja intensiivinen ottelu, jossa molemmat pistivät parastaan suomipainin suurimmalla näyttämöllä. Tarkemmat kehut voi kuunnella vaikka tapahtuman Jälkipyykistämme.

Liput FCF:n tapahtumiin osoitteesta wrestling.fi

Sijoitus: Top 50

Viktor Tykki vs Shemeikka
I Quit

 

(FCF Talvisota XIII, 1.12)

Shemeikka ja Viktor Tykki. Kaksi painijaa, joiden urat ovat linkittyneet toisiinsa. Saman koulutuserän kilpakumppanit suuntasivat nopeasti sotajalalle Tykin liityttyä Mustaan Aukkoon ja pilaten Shemöykky-joukkueen silmänräpäyksessä. Taisto oli jatkunut jo kahden vuoden ajan. Hetken jo näytti siltä, että viha oli ohi, mutta tunteet ryöpsähtivät jälleen lokakuussa. Kaksikko pilasi toistensa Sisu8-välierät ja sota oli jälleen käynnissä. King Kong Karhula ei nähnyt muuta ratkaisua kuin asettaa vihamiehet vastakkain vielä kerran. I Quit -ottelussa.

Shemeikka ja Tykki eivät keskenään ole huonoa ottelua vielä otelleet. Mutta ne olivat otteluita, joissa oli tavoitteena vain selätys tai luovutus. Tämä oli puhdasta sotaa. Jo sisääntuloissa oli havaittavissa sitä kuuluisaa suuren ottelun tunnetta. Miehet pistivät toisensa helvetin lävitse kehän ja Tykin tahrautuessa Shemeikan sotamaaleihin. Hienoja viittauksia aiempiin otteluihin, muutama sairaan näköinen spotti ja tietenkin se kuuluisa tarinankerronta. Suomalainen paini on hyvissä käsissä uuden sukupolven ottaessa ohjat, mikäli näihin otteluihin on luottaminen.

Liput FCF:n tapahtumiin osoitteesta wrestling.fi

Sijoitus: Top 50

Hangman Page vs Jeff Cobb
ROH Television Championship

(ROH Final Battle, 14.12)

Jeff Cobb oli saapunut Ring of Honoriin ryminällä. Entinen olympia-atleetti oli suorastaan kössittänyt Punishment Martinezin ja voittanut TV-mestaruuden nopealla aikataululla. Vuoden suurimpaan tapahtumaan haastajaksi asettui jäätävässä nousukiidossa oleva Adam ”Hangman” Page, joka oli raivannut tietään ylös Ring of Honorin kortissa jo vuosia ja todella räjähtänyt suosiossa liityttyään Bullet Clubiin. Hammerstein Ballroom antoikin Pagelle sankarin vastaanoton ja samalla myös jäähyväiset. Kirjoitushetkellä Page on sitoutunut uuteen All Elite Wrestling -liigaan ja tämä jää ainakin toistaiseksi joutsenlauluksi ROH:n kehässä.

Tämän tulisemmin ei voinut Final Battlea aloittaa!

Ai tämä ei ollut avausottelu? Kenny King vastaan Eli Isom? Miksi?

Joka tapauksessa tämä oli mainio ottelu, jolle ei loppujen lopuksi mikään ottelu pystynyt vastaamaan. Page sai tuotua tässä Cobbin parhaat puolet esiin. Todella intensiivinen mättö, jossa ei yhtään tylsää hetkeä ollut. Pagelta myös todellinen voimannäytös Yhdysvaltojen maaperällä ja merkki siitä, että paikka löytyy todennäköisesti AEW:n yläkortista. Cobb saa hallita Ring of Honoria aivan rauhassa, jos nämä otteet jatkuvat.

Tapahtuma tarjolla Fite.tv -palvelussa!

Sijoitus: Top 50

Golden Lovers vs Hiroshi Tanahashi & Will Ospreay

(NJPW Road to Tokyo Dome Day 2, 15.12)

Mikä olisikaan perinteisempi tapa suunnata kohti Tokyo Domea kuin asettaa kahden mestaruusottelun osallistujat joukkueotteluun? Korakuen Hallin uskolliselle yleisölle tarjottiin pääotteluna melkoinen kohtaaminen. Hallitsevat IWGP Heavyweight ja NEVER Openweight mestarit Kenny Omega ja Kota Ibushi kohtasivat haastajansa kyseisistä mestaruuksista, Hiroshi Tanahashin ja Will Ospreayn.

Vielä aivan vuoden lopussa jaksetaan iskeä vielä ottelu tälle listalle. Voisi luulla että viimeinen kiertue ennen vuoden tärkeintä tapahtumaa otettaisiin rennosti. Tai no, toki Tanahashi otti veteraanina takapenkin paikan. Tämä oli nimittäin täysin Will Ospreayn ottelu ja tervetulotoivotus raskaan sarjan otteluihin. En kyllä tiedä mikä tässä keikauttaa vielä top 25 -luokkaan. Ehkä se on vaan rakkaus hyvää joukkuepainia kohtaan. Samaan aikaan kehässä neljä aivan uskomatonta painijaa.

Sijoitus: Top 25


Se on siinä. Viisikymmentä ottelua viime vuodelta. Saa nähdä saanko revittyä itseni toiseen samanlaiseen kirjoitussavottaan myös ensi vuonna. Kiitos kaikille lukijoille, jotka selvisivät koko savotasta. Mutta aivan lopuksi voidaan kaivaa esiin vielä muutama tilasto.

Eniten otteluita per liiga:

  1. NJPW (12 ottelua)
  2. Progress (8 ottelua)
  3. WWE/NXT (7 ottelua)
  4. PWG, FCF (3 ottelua)
  5. Dragon Gate, MLW, DDT, wXw, OTT, Impact (2 ottelua)
  6. EVE, GCW, All In, Beyond, ROH (1 ottelu)

Eniten otteluita per painija:

  1. Walter (7 ottelua)
  2. Kenny Omega, Will Ospreay (6 ottelua)
  3. Johnny Gargano (4 ottelua)
  4. Zack Sabre Jr, Tyler Bate, Ilja Dragunov, Tommaso Ciampa, Kazuchika Okada (3 ottelua)
  5. Marty Scurll, Hiromu Takahashi, David Starr, Shingo Tagaki, Timothy Thatcher, Shane Strickland, Vili Raato, Jordan Devlin, Tomohiro Ishii, Kota Ibushi, Hiroshi Tanahashi, Yamato (2 ottelua)

 


WWE:n ja NXT:n löydät WWE Networkista.

New Japanin löydät NJPW World -palvelusta.

Ring of Honorin tapahtumat Honor Clubissa.

PWG:n levyjulkaisut PWG:n sivuilta ja vanhat tapahtumat Highspots Networkista.

MLW:n viikoittaiset jaksot Youtubessa.

Progress Wrestlingillä on oma suoratoistopalvelu.

Dragon Gaten löydät täältä.

DDT Universe niille hetkille kun haluat kolmemetrisiä pandoja.

FCF Wrestlingin liput ja muut tarvittavat tiedot kotisivuilta.

Pro Wrestling EVE:n suoratoistopalvelu.

Irlannin OTT:n suoratoistopalvelu

Saksan wXw Now, myös englanniksi.

Avaimet Impactin pöllölaaksoon löydät GWN-palvelusta.

GCW:n tapahtumat SmartMarkVideosta.

Beyond Wrestlingin tapahtumat Independent Wrestling TV:ssä.

Lisää...
Semi Salmikannas

Semi Salmikannas

Ammattimainen tyhjäntoimittaja. Ähisee myös Smarksiden Soundcloud-kanavalla. Viettää myös aivan liikaa aikaa painimaailman päättymättömän uutisvirran parissa. Valmiina avautumaan brittipainin tilasta kaikille kiinnostuneille.

Previous post

Jälkipyykkinaru #20: NJPW Wrestle Kingdom 13

Next post

Viisi pointtia: Impact Wrestling Homecoming (2019)

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.