#maanantainmatsiJuttusarjat

#MaanantainMatsi – Doi Darts (2016)

#MaanantainMatsi on viikoittainen juttusarja, jossa Smarksiden toimitus nostaa esiin ja esittelee lyhyesti jonkin kiinnostavan ottelun YouTubesta tai vastaavasta videopalvelusta.


Joulu on monelle täynnä perinteitä, oli se sitten joulukuusen varas- koristelu, jouluruuasta nauttiminen, haudoilla vierailu, suvun kanssa juhlan viettäminen tai jotain aivan muuta. Myös Dragongatella oli oma vuosikymmenen mittainen joulun ajan perinteensä!

Vuodesta 2011 alkaen Naruki Doi kärräsi vuoden toiseksi viimeisessä Korakuen Hallin tapahtumassa paikalle oman pyörivän tikkataulunsa, johon oli kiinnitetty kaikkien Dragongaten painijoiden nimet. Yleisöstä pyydettiin lapsia heittämään tikkaa ja näiden heittojen tuloksena saatiin yleensä kasaan kaksi viiden hengen joukkuetta, jotka kohtaisivat vuoden viimeisessä ottelussa seuraavassa Korakuen Hallin tapahtumassa. Itse tikanheitto oli usein melkoinen vuoden kohokohta. Painijoiden on pitänyt väistellä lentäviä tikkoja, El Lindamanin nimeen osuttiin kerran kuudesti, Punch Tominaga on pitänyt soittaa töihin ja kerran painijakattaus oli niin kehno, että Doi ja Masato Yoshino joutuivat ilmoittamaan itsensä mukaan ettei ottelusta tulisi täyttä katastrofia.

Puhtaasti lottoamalla päätetystä painijakattaus ei kuitenkaan tee itse ottelusta puhdasta sekoilua. Jako yleensä vie tallikaverit toisiaan vastaan ja heel-joukon edustajat halveksumiensa painijoiden joukkuepareiksi. Otteluiden dynamiikka on siis huippuluokkaa ja vaikka kyseessä onkin yleensä vuoden viimeinen ottelu, se vedetään kunnialla ja ammattitaidolla pakettiin.

Internetin villistä maailmasta on kovin niukasti löydettävissä Doi Darts -otteluita, joten tällä erää silmäparienne eteen on valikoitunut ottelu vuoden 2016… tammikuulta. Mitä hittoa, tässähän on jouluperinteet ihan retuperällä! Joka tapauksessa mukana menossa ovat supersuosittu Akira Tozawa, heel-joukko Verserkin edustajat Shingo Takagi, YAMATO ja Cyber Kong, pitkäaikaiset veteraanit Masaaki Mochizuki, CIMA, Gamma, Yasushi Kanda ja Don Fujii sekä komediakuningas Stalker Ichikawa.

Fanien suureksi harmiksi Doi Dartsia ei ole enää muutamaan vuoteen nähty ja Doin itse siirryttyä freelanceriksi tuntuu perinteen palaaminen vuosi vuodelta toivottomammalta. Ehkä joku kaunis päivä tikkataulu palaa vielä Dragongaten kehään.

Shingo Takagi, CIMA, Gamma, Masaaki Mochizuki & Yasushi Kanda vs Don Fujii, Akira Tozawa, YAMATO, Cyber Kong & Stalker Ichikawa (Dragon Gate Open The New Year Gate 2016 – Day 4, 13.1.2016)

Semi Salmikannas

Semi Salmikannas

Ammattimainen tyhjäntoimittaja, jonka elämässä showpaini on roikkunut mukana sitkeän torakan lailla yli vuosikymmenen ajan. Toimii vakioäänenä Smarksiden ääniaalloilla ja onnistuu unohtamaan velvoitteensa kirjoitetun sisällön tuottajana. Kaikin puolin stereotyyppinen paininörtti, jonka naama kelpaa vain ja ainoastaan radioon.

Previous post

#MaanantainMatsi – Shinobu Kandori vs Akira Hokuto (1993)

Next post

WWE- & AEW-veikkaus 2024: AEW Worlds End

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *