ReportaasitSLAM Wrestling Finland

SLAMfestin kortti muuttui, kun Georges Khoukazin matkanteko pysähtyi Helsinki-Vantaan lentoasemalle – Toni Tammiselle avautui mainio tilaisuus

Joku on joskus jossain sanonut, että asioita oppii arvostamaan vasta, kun ne menettää. Tämä oli fiilis itsellä elokuun pimeässä illassa poistuessa vesisateen saattelemana Helsingin Vallilasta. Slam Wrestling Finlandin SLAMfest – One Night Riot -tapahtuma oli juuri päättynyt. Livepaini oli palannut Suomeen pitkän koronakevään ja -kesän jälkeen, ja ai jumalauta, miten sitä olikaan kaivannut. Taas osaa olla vähän kiitollisempi siitä, että meillä Suomen kokoisessa maassa on jopa kaksi promootiota tarjoamassa mähinää.

SLAMfest järjestettiin Konepaja Biergarten -nimisellä tapahtuma-alueella. Kehä ja penkit pöytineen oli aseteltu valtavan telttakatoksen alle, jolloin sateen uhkakaan ei haitannut. Venue oli suoraan sanottuna upea valoineen, ja tunnelma parani entisestään pimeän laskeuduttua. Teltasta löytyi myös pari erillistä baari- ja ruokatiskiä. Katsojia paikalla vaikutti olevan vähän reilu 50 ja toinen mokoma olisi vielä mahtunut. Nyt kuitenkin turvavälit pysyivät suhteellisen mukavina.

Ensimmäinen kritiikki täytyy esittää aikataulun epäselvyydestä. Itse en ainakaan löytänyt mainintaa etukäteen mistään muusta kuin että ovet aukeavat viideltä ja show alkaa kuudelta. Kellon lyödessä kuusi, kehäkuuluttaja tuli ilmoittamaan, että esiintyväksi bändiksi mainostettu Thy Row oli joutunut perumaan keikan sairastapauksen vuoksi. Ei siinä mitään, näitä sattuu ja varsinkaan vallitsevassa tilanteessa ei voi olla liian varovainen, mutta olisin mielelläni halunnut tietää etukäteen, että painien oli tarkoitus alkaa vasta seitsemältä. Nyt paikalla tuli istuttua pari tuntia tyhjänpanttina kuunnellen ”Radio Rockin soittolistaa”.


Kellon lyödessä seitsemän alkoi vihdoin tapahtua, ja StarBuck saapui totuttuun tapaan kehään avaamaan illan. Heti alkuun hän kertoi valitettavan uutisen, että tapahtuman pääotteluun mainostettu syyrialaispainija Georges Khoukaz oli käännytetty Helsinki-Vantaalla muutamaa päivää aiemmin muuttuneiden koronavirusrajoituksiin liittyvien EU-säädösten vuoksi. Tämä oli itselleni todella surullinen takaisku, sillä miehen fanina Khoukaz oli iso syy sille, miksi saavuin paikalle. Tästä johtuen saimme muutamia muutoksia korttiin Viktor Tykkin siirtyessä joukkueotteluun Khoukazin tilalle ja Tammisen Tonin ottaessa paikan Tuckerin vastustajana. StarBuck valmistautui jo laittamaan homman käyntiin, kun hänen illan vastustajansa, ranskalainen Tom La Ruffa saapui kehään soittamaan suutaan. Miesten promottelu kotimaidensa paremmuudesta huipentui heidän ottelunsa muutokseen No DQ -otteluksi.


Illan avausotteluna nähtiin raumalaisen Tammisen Tonin ja irlantilaisen NXT UK -painija Tuckerin välienselvittely, ja voi jehna, millainen ottelu saatiinkaan. Molempien miesten taidot korostuivat mielestäni jo siinä, että ottelu oli lyöty kasaan samana päivänä. Tucker otti yleisön omakseen jo sisääntulonsa aikana joratessaan Scooterin tahtiin. Tucker oli itselle ennestään vieras tapaus mutta vakuutti siihen malliin, että täytyy varmaan etsiä enemmänkin miehen matseja tulevaisuudessa. Huomionarvoisena on nostettava Tuckerin mielettömän kovaääniset chopit, jotka tuntuivat katsomossa asti. Tucker voitti ottelun Swanton Bombilla. Loistava aloitusottelu, joka sai yleisön lämpimäksi.


Seuraavana kehään saatiin mystinen nahkamies Dr. Sadism Antonio Vivaldin Kevään tahtien saattelemana. En välttämättä halua tietää, millaisista sairaista perversioista Tohtori on syntynyt, mutta onhan mies kerrassaan vaikuttava ilmestys kokovartalokumipuvussaan, pömppömahassaan ja gimp-maskissaan. Sadismia vastaan asettui Suomen oma Polar Pekko. Ottelu oli vähän ehkä hämmentävästi vahvaa Sadismin hallintaa, mutta Pekko otti lopulta voiton pelottavan SSP:n jälkeen. Pelottavan siksi, että kehäköydet olivat jälleen aivan liian löysällä, ja vaikutti siltä, ettei Pekko saanut hyppyyn tarpeeksi ponnistusvoimaa, jolloin miehen jalat takertuivat köysiin alastulossa. Onneksi ei sattunut pahemmin. Tämä oli mielestäni kortin huumoriottelu, joka on suhteellisen outo paikka kortissa Pekolle, joka vasta Quarantine Combatissa tavoitteli suomipainin kruununprinssin asemaa.


Ensimmäisen puoliskon viimeisessä ottelussa päästettiin naiset irti, kun kehään astuivat Heidi Katrina Englannista ja Helena Sixt Ruotsista. Molemmat olivat itselle kehätaidoiltaan täysin vierailta, ja odotin kohtaamista mielenkiinnolla. Katrina otti alusta asti yleisön erittäin hyvin haltuun ja oli erittäin karismaattinen persoona. Sixtiltä nähtiin perinteisempää heel-työskentelyä yleisön nälvimisen, puremisen ja hiusten repimisen muodossa. Tämä taistelee openerin kanssa illan parhaan ottelun tittelistä omissa kirjoissani. Katrina voitti ottelun komealla top rope leg dropilla.


Lyhyen väliajan jälkeen kehään saatiin kesän SLAM Boot Campin tähtioppilaat debyyttiottelussaan (tosin miehet olivat kohdanneet jo pari tuntia aiemmin Porvoolaisen nyrkkeilyseuran avajaistapahtumassa). Kehässä nähtiin tamperelainen TT Suosalo sekä suomalaisista kehistä jo useamman vuoden ajalta seeprapaidassa tuttu kanadalainen Dylan Broda. Molemmat miehet näyttivät, miksi he olivat kurssin priimuksia, ja jano nähdä miehiä kehässä lisää vain kasvoi. Brodasta kyllä huomasi, että kokemusta kehässä työskentelystä on jo ennestään, mutta ei Suosalo kauas taakse jäänyt. En vastustaisi, jos miehiä nähtäisiin myös FCF:n kehässä tulevaisuudessa. Broda voitti ottelun schoolboylla.


Oli toisiksi viimeisen ottelun aika. Suomalaiset Heimo Ukonselkä ja Stark Adder kohtasivat norjalaisen Björn Semin ja suomalaisen Viktor Tykin. Ottelu oli melkoinen isojen miesten mähinä, jota olisi mielellään katsellut pidempäänkin. Tämän ottelunhan piti olla mainostetusti illan pääottelu, mutta ilmeisesti StarBuck puolustamassa koto-Suomen kunniaa ilkeää ranskalaista vastaan nosti kyseisen ottelun panoksen riittävän korkeaan asemaan vaihdosta varten. Ottelu oli ehtaa ryminää ilman, että mikään tietty osuus olisi jäänyt sen suuremmin mieleen. Lukuun ottamatta tietenkin sitä, kuinka over Heimo on suomalaisen yleisön edessä.


Sitten oli illan pääottelun aika. Ensimmäisenä kehään saapui Ranskan kansallislaulun saattelemana ja Ranskan lippua heiluttaen Tom La Ruffa. Tämän jälkeen tutut tahdit raikasivat teltassa, kun kansan sankari ja puolustaja StarBuck saapui paikalle Eye of the Tigerin tahtiin Suomen lippu hulmuten. Ennen ottelun alkua kuunneltiin vielä molempien painijoiden kansallislaulut. Omassamme ei kuitenkaan päästy juuri alkua pidemmälle, kun Ruffa kunnon ketkuna kävi lipputangon avustuksella StarBuckin kimppuun. Gimmick-otteluiden ystävänä stipulaatiota käytettiin harmittavan vähän, ja ottelu jätti itseni hieman kylmäksi. Lopulta sankarimme StarBuck iski Ruffalle piledriverin ja onnistui puolustamaan kansamme kunniaa.


Loppujen lopuksi tapahtuma oli erittäin onnistunut pienistä takaiskuista huolimatta. Ottelujärjestys oli toimiva, ja niin kutsutut kusitaukomatsit jäivät onneksi puuttumaan. Edelleen on pakko nostaa esille ne liian löysät köydet, jotka ovat olleet Slamin kirous jokaisessa tapahtumassa, jota olen ollut katsomassa. Kuitenkin, mahtavaa, että livepaini on palannut Suomen maahan, ja nyt sormet ristiin, että tilanne pysyy sellaisena, että tapahtumia voidaan järjestää jatkossakin.


Tulokset:

Tucker voitti Tammisen Tonin 7/10

Polar-Pekko voitti Dr. Sadismin 4/10

Heidi Katrina voitti Helena Sixtin 7/10

Dylan Broda voitti TT Suosalon 6/10

Björn Sem & Viktor Tykki voittivat Stark Adderin & Heimo Ukonselän 6/10

Starbuck voitti Tom La Ruffan 5/10

Lisää...
Eetu Torikka

Eetu Torikka

Painifani vuodesta 2009. Vastikään WWE:n vahvasta otteesta vapautunut sielu. Pienet hyppypavut ovat lähellä sydäntäni.

Previous post

WWE-veikkaus 2020: Payback

Next post

Eläköön Humpuuki! #27: WWE:n Thunderdome, yleisön paluu showpainitapahtumiin, Dwayne Johnson ostaa XFL:n

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.