Summer Smash 2015: Teuvon tulikaste

Kuvat: Marko Simonen

Helsinki 8.8.2015. ”Säpinää!” kuuluu vihainen huuto kaiuttimista, kun rämäpäinen ja rakastettu Vili Luupää syöksyy verhon takaa esiin energisenä kuin The Ultimate Warrior 1980-luvulla konsanaan. Samalla käynnistyy Fight Club Finlandin historian kaiken kaikkiaan neljäs Summer Smash -tapahtuma, jonka on tällä kertaa ottanut sisuksiinsa Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan Sokos Hotel Presidentin yökerho Pressa. Aikaisemmin Summer Smash on nähty vuosina 2009, 2010 ja 2012, joten nyt tapahtuma tekee paluunsa FCF:n ohjelmistoon muutaman vuoden tauon jälkeen. Tunnelma on kohdallaan ja yleisö hereillä, eikä ihme, sillä punk-kulttuuria edustava Luupää saa katsomon kuin katsomon liekkeihin – ja sitä kuuluisaa säpinää himoitsemaan.

Vaan sitten estradille ilmestyy kyseenalainen mies, joka pilaa yleisön fiiliksen. Kyseessä on Tohtori Ioni, tuo omituinen tiedemies (kenties hullu sellainen), joka on kävelemässä kohti uransa ensimmäistä yksilöottelua. Yleisön fiiliksen hän pilaa siksi, että Ionin matemaattisena suunnitelmana on Luupään päihittäminen ja näin ollen Pressan kansan kiusaaminen. Lämmintä elokuista lauantai-iltaa viettävä sakki on sulloutunut yökerhon uumeniin etsimään säpinää – ei suinkaan minkään sortin tiedettä! Siitä ei ilkeä Ioni piittaa, ei, vaan Vilin letkeä fanikunta on kaikesta päätellen joutumassa vastentahtoisesti takaisin koulun penkille kemiaa ja fysiikkaa opettelemaan.

Alkuun tulevaisuus tosiaan näyttää synkältä. Ioni paiskoo Viliä voimalla mattoon, ja Luupää on pahasti vaikeuksissa. Entistä synkemmäksi tilanne muuttuu silloin, kun Ioni vetäytyy kehäkulmaukseensa salaperäistä vihkoaan lukemaan. Emme ehkä saa koskaan tietää, mitä ihmettä Ionin muistiinpanoissa lukee, mutta uskallan epäillä, että miehen yhtälöt ja laskutoimitukset vetävät vertoja jopa Scott Steinerin matematiikalle. Heti sen jälkeen Vili saa kaiken lisäksi maistaa vanhaa kunnon atomic dropia, joka sekin luo välittömästi konnotaation yliopistojen matemaattis-luonnontieteellisiin tiedekuntiin tai jonkinlaisiin laboratoriotiloihin, joissa kehitellään atomipommin kaltaisia aseita. Science City, bitch! Matsi jatkuu Vilin lyhyellä joutsenlaululla, joka loppuu siihen, että Ioni iskee kyynärpäällään Viliä ohimoon ja nappaa Luupäästä selätysvoiton. Tapahtuman virallinen tuomari, Teemu, nostaa silloin Ionin käden ilmaan ja julistaa väkivaltaisen seminaarin päättyneeksi.

Hyvä debyytti Ionilta, jonka mielenkiintoinen hahmo nousee paremmin esiin yksilö- kuin joukkueotteluissa. Hieno suoritus myös Vililtä, jota yleisö rakastaa kannustaa. Kaikin puolin onnistunut matsi ja startti tälle tapahtumalle.

 

 

Tohtori Ioni ei kuitenkaan ole ainoa suomalainen painija, jota voi pitää kyseenalaisena henkilönä. Seuraavaksi kehän valtaavat nimittäin FCF:n naiset, joista eräs on enemmän kuin omintakeinen tapaus. Puhun tietenkin Julia Kyystä, joka tykkää kiljua kuin Vickie Guerrero ja käyttäytyä yhtä oudosti kuin Bray Wyatt. Vain paholainen yksin tietää, minkä sortin kauhuja voisikaan toteutua, jos kohtalo sattuisi johdattamaan Kyyn ja Ionin yhteen. Tärykalvojemme pelastukseksi kehässä seisovat myös Regina ja Sara Elektra, jotka vihaavat Kyyn kiljumista tasan yhtä paljon kuin me kaikki. ”Tukkikaa sen turpa!” karjuu joku, ja Regina ja Sara tekevät työtä käskettyä. Hetken käärme onkin vaiti ja sihisee kanveesissa kuin pesässään, vaan ennemmin tai myöhemmin olento on taas jaloillaan ja valmiina rääkymään. Se alkaa – taas…

Viihdyttävä ja roolissaan mainio Julia Kyy ei kuitenkaan ole tämän ottelun keskipisteessä, vaan valokeila on täysin ansaitusti Sara Elektran. Kehäkuuluttajamme Leo Lemmetty nimittäin ilmoittaa ennen ottelun alkua, että tämä on tältä erää Saran viimeinen matsi Suomessa. Isku on kova, mutta se on pakko niellä miehen lailla. Vaikeaa se on silti, sillä jäähyväiset kuin jäähyväiset menevät aina tunteisiini. (Kaksi ihan ehdotonta suosikkiotteluani on WrestleMania 24:n Shawn Michaels vs. Ric Flair ja WrestleMania 7:n Randy Savage vs. Ultimate Warrior.) En ole eläessäni nähnyt kuin ehkäpä vain neljä tai viisi Saran matsia, mutta silti jo mm. X-Factor on muuttunut mielessäni ”Saran liikkeeksi”. Niinpä tunnelma on omalta osaltani haikea, kun näen nimenomaan sen Saran tekemän X-Factorin paukahtavan mattoon kukaties vihoviimeistä kertaa.

Herään kuitenkin takaisin todellisuuteen, kun Regina alkaa kiduttaa Saraa ja Juliaa väkevillä potkuillaan. Vaikuttaa siltä, että Regina on opiskellut muuan Daniel Bryanin matseja – ja sehän on ainoastaan hieno juttu se! Regina tappelee ylipäätään vakuuttavasti; ei ole ihme, että naisella on kokemusta mm. nyrkkeilystä ja vapaaottelusta. Tajuan todistavani kerrassaan hienoa showpainiottelua, jossa jokaisella painijalla on oma merkittävä roolinsa: Julia pitää yleisön kuumana, Sara on sympaattinen sankari ja Regina tahtoo ainoastaan tehdä vastustajistaan selvää jälkeä. Vaan yhtäkkiä ottelu jo päättyy, kun Regina pamauttaa Saran kanveesiin ja saa naisesta selätyksen. Yllätys on yhtä kaikki myönteinen, sillä nyt Julialla on hyvä syy haastaa Regina revanssiin. Saralta niin ikään hieno ele lähteä FCF:stä pois Pressan kattovaloja katsellen, vaikka olisihan mimmin voittokin hyvältä tuntunut. Kiitokset siis Saralle hyvistä otteluista ja rutkasti onnea tulevaisuuteen!

 

 

Mitä tapahtuu kun punkkari, rokkari, bodari ja reservin jääkäri astuvat samaan kapakkaan sisään? En itse asiassa edes tiedä vastausta tähän vitsiin, mutta kehässä vastaus on simppeli: lätty lätisee. Tällainen ottelu ei sen syvempää tarinaa tarvitse, vaan katsojan on ilo vain katsella sitä, mitä nuoratussa neliössä sattuu ja tapahtuu. Bodari, Murskaaja Mieto, dominoi hartiavoimin. Rokkari, Johnny McMetal, nauttii esiintymisestä ja tahtoo kommunikoida yleisön kanssa. Jääkäri (sellaisena ainakin tänä iltana esiintyvä), Make Smooth, pitää hauskaa ja vetää kättä ivallisesti lippaan kesken ottelun. Punkkari, Jake Luupää, on puolestaan oman itsensä herra ja valmis lyömään ketä tahansa turpaan. Syntyy dynamiikka, joka kiinnostaa, vaikkei ottelu välttämättä niitä erityisen päräyttäviä painisuorituksia pysty tarjoamaan. Parasta tässä matsissa on siis sen rento fiilis ja villi meno, jonka voittajaa on vaikea veikata.

Voiton vie lopulta Mieto, joka kuristaa Tazzmissionilla vastustajaltaan tajun kankaalle. Murskaajan kehitys kiehtoo, vaikka tällaisessa ottelussa ”Mietaan” hahmo väistämättä jää värikkäämpien yksilöiden varjoon. On silti hyvä, että kaiken maailman persujen, tiedemiesten ja kantasuomalaisten seasta löytyy myös maanläheisiä hahmoja, jotka tahtovat yksinkertaisesti vain painia ja voittaa. Murskaajan ongelmana on ainoastaan se, että tällä hetkellä FCF:ssä vaikuttaa myös eräs toinen murskaaja, joka on noussut todella kuumaksi puheenaiheeksi ja mm. tämän tapahtuman pääottelijaksi…

 

 

Show’n on määrä jatkua vakavalla tag team -ottelulla, kunnes yhtäkkiä kehäkuulutuksen keskeyttää muuan pahaenteinen biisi, joka vaihtuu pian Bonnie Tylerin kappaleeseen ”Holding Out For a Hero”. Kyllä, mestarimme Valentine tekee sen taas – H.C. Andersen, Barbie ja FCF:n mestaruusvyö seuranaan. Pressan väki pillastuu. ”Vallu on typerä!” raikaa huuto mantralauseen lailla, mihin ylimielinen mestarimme reagoi puhumalla ruotsia. Jokaista lausetta en kykene kääntämään, mutta ainakin sen verran tajuan, että olemme köyhiä ja idiootteja. Why you little! Vallun mielestä ei ole mikään ihme, ettemme ymmärrä ruotsia, koska emme ole ”kielimiehiä” – eikä Valentine viittaa ainoastaan lingvistiikkaan, vaan myös makuuhuoneen taitoihin. Mieleni tekee taputtaa, sillä Vallu esiintyy niin hiton hyvin, mutta eihän tuolle ylimieliselle limanuljaskalle voi muuta kuin buuata!

Ja samalla kaiuttimista alkaa soida tuomiopäivän sävelet. Valentinen haastaja, perkeleellinen The Beast, ilmestyy uhkaavasti paikalle ja tuijottaa mestariamme silmiin, vaikka se jäätävä katse taitaa tosiasiassa porautua suoraan Vallun sieluun. Jokainen askel, jonka Beast kehää kohti ottaa, tärisyttää yökerhoa Godzillan tai jonkin muun vastaavan hirviön lailla, ja Vallun naama valahtaa vitivalkoiseksi. Peto on nälkäinen – ja valmis syömään. ”Kill, Beast, kill!” vaatii fanikunta, joka on hyväksynyt Pedon pelastajakseen. ”Kill, Beast, kill!”

Beast ei kuitenkaan tapa eikä Valentine kuole, sillä Vallu onnistuu tökkäämään sormellaan Petoa silmään ja karkaamaan paikalta pois. Beast on ehkä voimakkaampi ja uhkaavampi kuin Valentine, mutta Vallu on otellut jo kymmenen vuotta ja tietää joka ikisen niksin ja kepulikonstin. Alan ajatella vastikään katselemaani Roddy Piper -dokumenttia, jossa Piper rääkyy päin André the Giantin naamaa, että iso kroppa tarkoittaa pikkuruisia aivoja. Ehkä Valentine uskoo samoin ja koettaa päästä Pedon päähän sisään, jotta Beast sortuu tekemään illan pääottelussa jonkin sortin virheen – tai ehkä hän sittenkin leikkii vain hengellään…

 

 

The Constrictors eli Stark Adder ja Ricky Vendetta vastaan Aaltoisku eli Joey Impact ja Jami Aalto saa luvan toimia show’n seuraavana matsina. Ottelu on mielenkiintoinen kahdesta eri syystä: se on näyttävä ja jännittävä. Näyttävyys johtuu tietenkin painijoiden taidoista ja yhteisestä historiasta, mutta jännitys on sen sijaan tarinankerronnan ansiota. Adder ja Vendetta ovat näet rähisseet toisilleen jo pitkään, ja ”Suomen parhaimman tag teamin” status on ollut sen vuoksi vaakalaudalla kuukaudesta toiseen. Sama kinastelu ja rähinä jatkuu tässä ottelussa, jossa eripuraa aiheuttaa mm. kehävuorojen vaihtaminen. Erityisesti Vendetta tekee alinomaa päätöksiä, jotka lyövät kapuloita koko Constrictorsin rattaisiin. Nuoremman kaksikon eli Impactin ja Aallon yhteistyö sujuu sen sijaan moitteettomasti, ja Pressan kansa yhtyy innoissaan Impactin tuttuun huutoon: ”Is-ku-a! Is-ku-a! Is-ku-a!”

Matsi äityy lopulta todella nopeatempoiseksi meiningiksi, joka tarjoaa spottia spotin perään. Eritoten Stark Adder väläyttelee todella atleettista ja hienoa kehäosaamista. Myös Jami eli ”Lapin luchador” Aalto vakuuttaa hyvin, ja Joey Impact on noussut todella nopeasti yleisön suosikiksi. Vendetta vetää puolestaan omaa rooliaan mainiosti, ja erityisen ilkeältä hän vaikuttaa ottelun jälkeen, kun mies käy toveriinsa Adderiin käsiksi. Matsi siis päättyy Impactin ja Aallon voittoon, taas, ja ilkikurinen apina takertuu entistä tiukemmin Constrictorsin selkään kiinni niin, etteivät Adder ja Vendetta pääse siitä millään eroon. Niinpä Vendetta antaa vaistojensa puhua puolestaan ja ryhtyy murjomaan Adderia armotta naamaan. ”That’ll be all”, sanoo Constrictorsin haamu, ja tiimi on virallisesti historiaa. Adder saa onnekseen apua Impactilta ja Aallolta, jotka palaavat takaisin kehään (entistä) vihamiestään auttamaan. Vendetta ottaa jalat alleen, ja Adder uhoaa huutaen, että tästä Ricky saa vielä maksaa.

 

 

Vartin mittaisen väliajan jälkeen äksöni jatkuu toisella tag team -ottelulla, kun ”Häijy” Heimo Ukonselkä ja King Kong Karhula muodostavat hirviömäisen joukkueen, joka kolistelee sarviaan Sly ”Suicide Dive” Sebastiania ja Mikko Maestroa vastaan. Tämä riita sai alkunsa Jatkosodassa, kun Ukonselkä raastoi Maestron kasvot verille, ja nyt Mikko on valmis kostamaan tuolle sydämettömälle otukselle aivan kaiken. Verisestä feudista – ja uhkaavasta ottelusta – huolimatta Maestro on yhtä hilpeä kuin aina ennenkin ja käy huolettomalla habituksellaan haudanvakavien hirviöiden hermoille. Se saa Heimon ja Karhulan vaikuttamaan kahdelta vanhalta ja epätoivoiselta möröltä, jotka ihmettelevät, miksei kukaan pelkää heitä enää – ja se puolestaan heittää vain bensiiniä hirviöiden liekkeihin. Karhula ja Ukonselkä tahtovat varmasti näyttää, ettei heitä vastaan voi otella vitsaillen, ja niinpä kaksikko ryhtyy kiduttamaan vastustajiaan kenties tavallista väkivaltaisemmin: iskut vaikuttavat varsin stiffeiltä. Maestron naamalla on huoli toverinsa terveydestä, kun Karhula pamauttaa Sebastiania helvetillisellä voimalla rintaan niin, että lyönti kaikuu Pressassa hyvän tovin. ”Oh dog what done”, Mikko ehkäpä ajattelee, kun Sly eli Slaikka joutuu maksamaan hänen synneistään.

Lopulta ottelu etenee tietysti siihen pisteeseen saakka, että Sly pääsee vaihtamaan Maestron kehään. Seuraa villi osuus, jonka aikana Mikko takoo hirviöitä näyttävästi turpaan ja saa yleisön sekaisin. Erityisen paljon Pressan väki innostuu silloin, kun Karhula ja Heimo rojahtavat vastakkaisiin kehäkulmauksiin istumaan; luvassa lienee vanha kunnon Stink Face. Karhula saa sen kokea (”King Kong tietää!”), mutta Ukonselkä – joka joutui kyseisen kammottavan kohtalon toukokuun Jatkosodassa kokemaan – pääsee tällä kertaa pälkähästä pakenemalla vihollisensa ahterin alta viime sekunnilla pois. Tilanteesta tulee tämän jälkeen niin kaoottinen, että tuomarina toimiva Teemu päättää lopettaa ottelun kesken. Molemmat joukkueet siis diskataan, sillä ottelu on karannut tuomarin käsistä totaalisesti. Se on sääli; mielestäni tämä koitos oli vasta puhkeamassa kukkaansa. Erinomaista jälkeä joka tapauksessa jokaiselta osallistujalta. Maestro muuttuu koko ajan karismaattisemmaksi, Karhulan kehätyöskentely alkaa vaikuttaa jo pelottavan loistavalta, Ukonselkä on kaikin puolin mahtava painija ja Slaikka jaksaa aina yllättää rohkeilla spoteillaan.

 

 

Sitten koittaa se, mitä olen odottanut vesi keskiolut kielelläni koko illan. Kari Tapion, tuon sinivalkoisen solistin, ääni tunkeutuu yökerhoon kuin suomalainen mies saunan lauteille vihta kädessään ja viinapullo toisessa, ja hetken kaikki on kuin unta. Teuvo, perussuomalaisista perussuomalaisin, seisoo silmieni edessä siihen samaan vanhaan sinivalkoiseen verkkapukuun sonnustautuneena kuin aina. Eikä hän tule yksin, ei, vaan mukanaan hän kantaa totta kai kaljapakkaustaan, jonka tölkit sihahtelevat hirvikiväärin lailla. ”Heitä kalja!” vaatii harhaluuloinen yleisö, mutta Teuvo ei ole mikään perkeleen kommunisti helvetti saatana. ”Tiskiltä saa ostaa”, hän vastaa, ja yleisö närkästyy. Ja sitten aukeaa sanainen arkku…

Totean tässä välissä, että (vaikka hahmon arvomaailma sotii minunkin henkilökohtaista arvomaailmaani vastaan) minä rakastan Teuvoa. Mielestäni tällaiset ajankohtaiset ja karikatyyriset hahmot ovat showpainin parhaimmistoa. Parasta Teuvossa on kuitenkin se, että vaikka kyseessä on vain hauska irvikuva perussuomalaisesta henkilöstä, niin se voi silti oikeasti jakaa poliittisia mielipiteitä yleisön keskuudessa ja kirvoittaa vakavahenkistäkin keskustelua – ja mitä ajankohtaisempi aihe, sitä kuumempi peruna. Tasa-arvoisesta avioliittolaista syntyneen keskustelun tähden Jessica Love on siis täydellinen vastustaja ja ylipäätään vastakohta Teuvolle. Parhaimmat tarinat niin kirjallisuudessa kuin vaikkapa televisiossa ovat nimenomaan ajankohtaisia ja peilaavat senaikaisia yhteiskunnallisia tilanteita (mm. Stone Cold vs. Mr. McMahon), joihin pystyy samaistumaan vahvasti. Jessica vs. Teuvo on tästä syystä mielestäni mestarillinen idea, ja jos se näkyisi televisiossa iltayhdeksältä, moni katsoja valitsisi varmasti sen ennemmin kuin Ajankohtaisen kakkosen.

Jessica Love ei Teuvon tilitystä pitkään kuuntele, vaan pomppii iloisesti kehään ja silmäilee naureskellen tuota sanavalmista äijää, joka ei nauti tippaakaan siitä, että joutuu seisomaan Jessican lähellä. Teuvo on arvatenkin kertonut kielteisen mielipiteensä mm. tasa-arvoisesta avioliittolaista ja monesta muusta asiasta, mutta Jessica on silti hyväntuulinen ja rauhallinen ja toteaa kylmänviileästi aikovansa työntää saappaansa syvälle Teuvon suoleen ellei hän tuki likaista suutaan. Teuvo järkyttyy, ja kehäkello soi. Jessica kutsuu Teuvon keskelle kehää, mutta Teuvo on edelleen kauhuissaan. ”This is awesome”, ajattelen, kunnes yhtäkkiä Jessica kaataa Teuvon kanveesiin ja saa selätyksen. ”Ei näin!” on seuraava ajatukseni, mutta mitään ei ole tehtävissä. Ottelu päättyy ennen kuin se ehtii oikeastaan edes alkamaan, ja se, mitä eniten tältä tapahtumalta odotin, on karvas pettymys. Toisaalta ihan hauska vitsi ja niin poispäin, mutta tämä oli jo toinen pettymyksellinen lopetus putkeen. Buu! No, nyt Teuvo sentään #tahtoo revanssin, joka nähdään Snacky Slam -kiertueella Korsossa jo tänä lauantaina.

 

 

Pettymykseni unohtuu kuitenkin heti, kun The Beast talsii verhon takaa esiin. Pedolla on presenssiä ja hiljaista karismaa, joka vetoaa katsojaan kuin katsojaan, ja siksi jo miehen sisääntulo on spektaakkeli itsessään. Spektaakkelina voi ehdottomasti pitää myös Valentinen sisääntuloa, joka on loistava jo Bonnie Tylerin tähden mutta muuttuu vielä paremmaksi, kun Vallu alkaa käyttäytyä todella likaisesti ja seksuaalisesti kehässä. Erityisen huvittavalta se Valentinen seksuaalinen käytös tuntuu nyt, kun vastakkaisessa kulmauksessa seisoo haudanvakava Beast, joka katselee Vallua kuin uhriaan. ”I’m holding out for a hero ’til the morning light”, laulaa Bonnie, mutta ”Beast is gonna kill you!” huutaa Pressan yleisö. Valentinella on ehkä kulmauksessaan seireenimäinen Barbie ja vaarallinen H.C. Andersen, mutta Pedon taustajoukkoina on koko yökerhon väki.

Matsi alkaa juuri sillä tavalla kuin toivoin: Valentine karkaa kehästä, ja Beast jahtaa häntä vihaisesti. Todella yksinkertainen mutta juuri sen tähden erinomainen tarina, joka kiehtoo aina. Valentine siis tiedostaa, että reilu kaksintaistelu Petoa vastaan on mahdollisesti huono ajatus, joten voittoa kannattaa etsiä jollakin toisella konstilla. Beast ajattelee sen sijaan vain yhtä asiaa, Vallun murskaamista. Se johtaa lopulta siihen, että hermostunut Peto ampuu itseään jalkaan tekemällä ajattelemattoman erheen: mies juoksee pää edellä Valentinea kohti, mutta Vallu väistää viime hetkellä, ja Beastin olkapää osuu kovalla voimalla kehätolppaa päin. Nyt mestarimme Valentine, joka on edelleen yleisön mielestä typerä, alkaa varsin fiksusti työstää tätä loukkaantunutta olkapäätä ja kättä, mikä saa Pedon pelikirjan sekaisin. ”Vallu on etevä!” kuuluu eräs huuto katsomosta, ja se tuntuu pitävän juuri nyt paikkaansa.

 

 

Tyypillisen (mutta toimivan) kaaren mukaan tarina johtaa siihen, että Beast pääsee lopulta takaisin niskan päälle. Peto ei kuitenkaan kykene suorittamaan voimaa vaativia heittoja ja nostoja kunnolla, sillä Vallu on telonut miehen kipeän käden tunnottomaksi. Niinpä Valentine luikertelee takaisin ottelun dominoivaksi osapuoleksi ja saa suoritettua jopa Unprettierin, joka ei kuitenkaan riitä voittoon. Pian nähdään pari muutakin jännittävää läheltä piti -tilannetta, kun Beast saa kaadettua vastustajansa mattoon mm. Pouncella ja Jackhammerilla, mutta jos Valentine ei jaksa nousta ylös, niin Barbie tai Andersen häiritsee tuomaria niin, ettei Beast voi voittaa ottelua. Lopulta Valentine lainaa Andersenilta eräänlaista keppiä, jolla hän yrittää lyödä Petoa päähän, mutta Beast estää iskun ja nappaa kepin itselleen. Tilanne johtaa tästä aasinsillan kautta siihen, että tuomari tulkitsee Pedon lyöneen Vallua kyseisellä kepillä ja diskaa näin ollen Beastin. Tapahtuu vääryys, sillä Beast ei todellakaan lyönyt kepillä ketään! Valentine selviää jälleen – ja taas kerran likaisin keinoin.

Pääottelusta voi tehdä kaksi eri havaintoa: Beast on valmis, ja Valentine on uskomattoman taitava. Pressan väki oli täydellä sydämellä Pedon takana ja toivoi todella hänen nousevan mestariksi, ja Peto toimitti koko matsin ajan. Tästä kuuluu iso kiitos kuitenkin Valentinelle, joka on niin mainio roolissaan, että saisi tehtyä varmaan Teuvostakin suuren sankarin itseään vastaan. Kerrassaan erinomainen painija ja ansaitusti Fight Club Finlandin huipulla.

Kokonaisuudessaan Summer Smash 2015 oli jälleen kerran tapahtumarikas ja hauska tapahtuma. Jatkosodan tasolle ei tällä kerralla ihan päästy, mutta ei tosin ihme, sillä Jatkosota oli äärimmäisen kovatasoinen tapahtuma. Tilanteen olisi voinut muuttaa se, että väliajan jälkeiset matsit olisivat päättyneet puhtaasti ja ratkaisevasti; nyt niistä ainoastaan Teuvo vs. Jessica loppui puhtaasti ja sekin heti ottelun alussa ja pelkkään selätykseen. Matsit olivat kuitenkin hyviä, ja moni painija nosti tapahtumassa osakkeitaan. Täytyy taas kerran olla onnellinen siitä, että Suomessa järjestetään näin hyvää showpainia.

FCF:n seuraavat tapahtumat pidetään jo tänä viikonloppuna. Lisätietoa: fightclubfinland.fi