Talvisota X: Ja ilmassa oli taikaa…

Kuvat: Timo Muilu

Alunperin messu- ja näyttelytilaksi vuonna 1935 valmistunut Töölön kisahalli on 81 vuoden aikana nähnyt yhtä jos toista. Asemiesillat, Suomen ensimmäinen ammattinyrkkeilytapahtuma, koripallon loppuottelut Olympialaisissa, Presidentti Svinhufvudin 75-vuotissyntymäpäiväjuhlat…

19. maaliskuuta 2016 sai “Kisis” jälleen kunnian toimia paikkana, jossa kirjoitettiin luku kotimaista historiaa, kun FCF Wrestling järjesti kaikkien aikojen suurimman tapahtumansa – Talvisota X:n.

TNA:lla on Bound for Glory, Ring of Honorilla Final Battle ja WWE:llä tietysti WrestleMania. Suuria, vuosittain järjestettäviä tapahtumia, joissa käydään kaikkein tärkeimmät ottelut. Tapahtumia, joissa vanhat kaunat ratkaistaan lopullisesti ja uusia laitetaan mahdollisesti tulille. Menneen vuoden sato korjataan ja uudet siemenet kylvetään itämään. Kaikki pistävät itsestään peliin 110 prosenttia.

FCF:llä kyseisenlaatuinen tapahtuma on Talvisota.

Järjestyksessään jo kymmenes “Suomen WrestleMania” oli saanut ennakkoon osakseen kovaa hypeä mm. normaalia tasokkaampien promovideoiden ja ykköshaastaja King Kong Karhulan sielunmaisemaa peilaavien blogipäivityksien ansiosta. Läheisen anniskeluravintolan kautta tapahtumapaikalle suunnannut monipäinen joukko meitä painifaneja törmäsikin ovella reilun mittaiseen jonoon. Odottaminen tuntui suorastaan piinalta, sillä hinku päästä näkemään kisahallin puitteet oli kova.

Odotus onneksi palkittiin. Sali suorastaan huokui sitä kuuluisaa suuren urheilujuhlan tuntua. Videonäyttö, ehta sisääntuloramppi, hyvä valaistus ja katonrajassa kisahallin historiasta muistuttavat mustavalkoiset valokuvat menneiden aikojen urheilijoista. Nyt oltiin jo kunnon areenalla.

Eturivin paikat oli harmiksemme jo ehditty valloittaa, joten tyytyminen oli kakkosriviin. Niin permannolle kuin yleiskatsomoihin virtasi jatkuvana virtana lisää väkeä, ja tapahtuman jälkeisenä päivänä lyötiinkin vaikuttavia numeroita tiskiin: kisahalliin oli saapunut huikeat 488 katsojaa, ja kyseessä oli FCF:n toistaiseksi suurin yleisömäärä.

Suurta show’ta juonnettiin peräti kahden henkilön voimin, ja niinpä Leo Lemmetyn rinnalle luikerteli jälleen Koopra – ensimmäistä kertaa sitten vuodentakaisen Talvisota IX:n. Harmillisesti kaksikon kuulutukset ja ylipäätään kaikki muukin audio kantautui permannolle melko huonosti, mutta syynä taisi vain olla sijaintimme suoraan kaiuttimien alapuolella. Lemmetyn ja Koopran tervetulotoivotusten ohella tapahtuman avauksessa kuultiin myös huolestuttavia uutisia: StarBuckin ottelu oli vaakalaudalla, sillä hänen vastustajansa, tanskalaisen Chaoksen lento suomeen oli viivästynyt. Liekö syynä ollut pelikaani turbiinissa vai mikä, mutta joka tapauksessa Chaoksen lupailtiin ehtivän paikalle nipin napin mikäli viivästyksiä ei tulisi lisää.

Oli aika ensimmäisen ottelun, eivätkä ämyreistä kajahtaneet punkriffit ja ilmassa leijaillut kiljun katku jättäneet arvailujen varaan, ketkä verhojen takaa astuisivat iltaa avaamaan. Luupään veljekset Jake ja Vili pogosivat kehään, ja kisahalliin saatiin kerralla aimo annos säpinää! Velikultia haastamaan saapuivat FCF:n epätavalliset herrasmiehet, kalmankalpea H.C. Andersen ja hiukkaskiihdyttimien herra, Tohtori Ioni. Tätä “The League of Extraordinary Gentlemanina” – tai kavereiden kesken ihan vaan Liigana – tunnettua kollektiivia täydensi myös ruotsalaisvahvistus, jo syksyllä Rumble In Rauma II:ssa kauhua levittänyt The Strangler.

Liiga katsoi tulleensa huijatuksi koettuaan karvaan tappion Luupäille edellisessä tapahtumassa, tammikuun Wrestling Show Live!:ssä, joten heidän ehdotuksestaan tämän ottelun voitto irtoaisi vasta kahdella ratkaisusuorituksella. Ioni oli laskelmoinut kisahallin ilman tavallista haitallisemmaksi, ja saapuikin kehään poikkeuksellisesti vähän järeämmällä turvavarustuksella. Perinteisten suojalasien sijaan Tohtori käveli kehään kaasunaamarissa.

Tämä ottelu oli juuri se avaus, jota tapahtumalle odotin ja toivoin. Kaksi nuorista ja nälkäisistä painijoista koostunutta joukkuetta pistivät pystyyn vauhdikkaan ottelun, joka sytytti yleisön vuorotelleisiin “Säpinää! Ioni!” -huutoihin. Ensimmäinen selätys kirjattiin Liigan nimiin, kun Anderen selätti Jaken, The Stranglerin hämäyksen avustamana.. Luupäät eivät kuitenkaan jääneet tuleen makaamaan, ja Vili selätti pian Andersenin aina yhtä säväyttävän Moonsaultin myötä. Tuo ei jäänyt Vilin ainoaksi ilmalennoksi, sillä keesipää laittoi tapansa mukaan pelotta kroppaa likoon niittaamalla vastustajat kumoon komealla voltilla köysien päältä lattialle.

Mutta punkkareiden rämäpäinen koheltaminen ei tällä kertaa riittänyt. Tohtori Ioni onnistui kaaoksen keskellä löytämään paikan iskeä, jolloin Ionikanuunana tunnettu kyynärpääisku kajahti Jaken kalloon matemaattisen tarkasti. Debyytistään saakka Ioni oli yrittänyt takoa Luumäen poikien kalloihin tieteen mahtia, ja nyt oli ultimaattinen oppitunti tullut päätökseensä. Liiga oli saanut kostonsa.

 

 

Tappio kirveli erityisesti Vilin sielussa, joka ajautui ottelun jälkeen sanaharkkaan veljensä kanssa, jopa läimäyttäen tätä poskelle. Sen kummemmin tilanne ei vielä eskaloitunut, mutta räjähdysherkäksi Luupäiden välit kuitenkin – ainakin hetkellisesti – muuttuivat. Ehkäpä ylimääräisiä höyryjä vielä päästellään veljesten välisessä ottelussa? Toivottavasti välit eivät katkea lopullisesti, sillä osaavalle ja suositulle joukkueelle on aina tarvetta. Myös Liigaa on syytä pitää silmällä, sillä he ovat voiton myötä kovassa nosteessa, ja varmasti valmiina dominoimaan FCF:n joukkutanteretta. Ryhmän persoonat tukevat hyvin toisiaan, ja erityisesti Andersen, joka vielä debyyttinsä jälkeen oli melko väritön (no pun intended), on löytänyt viimein oman juttunsa Ionin rinnalla.

Yhteen kysymykseen jäin tosin kaipaamaan vastausta. Mitä myrkkyä mahtoi Liigalla olla purkissaan ennen tapahtumaa julkaistulla videolla?

Väriä ja persoonaa löytyi myös seuraavasta ottelusta, sillä mitäpä olisi Talvisota ilman isänmaallisuuden ja patriotismin sinivalkoista ruumillistumaa? Kuin ihmeen kaupalla vanha kunnon TEUVO oli välttänyt joutumasta kisahallin putkan pahnoille, ja puhkui paikalle valmiina vetämään suvakkeja turpiin kuin Odinin soturi konsanaan. Kaljakaupan sekä epäilemättä myös aiemmin päivällä Kampissa pidetyn “Rajat kiinni” -mielenosoituksen kautta.

Vastakkaiseen kulmaukseen asettui Teuvon arkkivihollinen ja vastavoima, jin tämän jangille, värikäs antiteesi tämän mustavalkealle maailmankuvalle – Jessica Love. Euroopan ainoa transsukupuolinen painija ja maailman ainoa perussuomalainen painija olivat ottaneet matsia toisiaan vastaan viime vuoden puolella pariinkin kertaa, ja kyseisissä kohtaamisissa Teuvo jäi joka kerta Jessican jyräämäksi. Kaksikon ensimmäisessä ottelussa ratkaisu tuli jopa niin nopeasti, että kyseessä on pakko olla jonkin sortin ennätys. Hämmästys olikin siis suuri, kun Teuvo tämän ottelun alussa sai liikkeitä sisään ja pääsi niskan päälle.

 

 

Niin hauskaa kuin Teuvoa onkin kieli poskessa kannustaa, kaipaisi kyseinen renttu jo rehellisesti sanottuna hieman uutta puhtia hahmoonsa. Ottelussa nähty tempaus, jossa Teuvo hallitessaan matsia kävi nappaamassa mikrofonin ja alkoi suoltaa ahdasmielistä manifestiaan, on mielestäni askel oikeaan suuntaan. Hahmo kaipasi kuitenkin lisää uskottavuutta kehässä toimiakseen täysillä.

Jessica vastasi sanoihin teoilla, napaten kiinni “pikku-Teuvosta”. Muuan Joey Ryan olisi tuonkin tilanteen kääntänyt voiton puolelle, mutta Teuvolle ei jäänyt juuri muuta vaihtoehtoa kuin nöyrtyä, ja jäädä lopulta Jessican Swanton Bombin liiskaamaksi. Juopon tuuri ei riittänyt tälläkään kertaa.

Äänite-ennakossamme meteorologi Enskan povaamaa “täydellistä myrskyä” ei tästä ottelusta missään nimessä syntynyt, mutta alakortin nopeana viihdemättönä Jessican ja Teuvon kohtaaminen lunasti paikkansa. Harmi, ettei karaokehulluna tunnettu kansa liittynyt yhteislauluun Teuvon sisääntulokappaleen, tai matsin aikana viritellyn Leevi & The Leavingsin klassikon tahtiin. Ehkäpä Teuvon olisi pitänyt tarjota kierros kaikille?

Joukkue- ja yksilöotteluiden jälkeen tapahtumaa jatkettiin Suomen kamaralla hieman harvinaisemmalla ottelumuodolla, jossa neljä painijaa kamppailivat voitosta kaikki kaikkia vastaan -periaattella. Nelikon muodostivat “Lapin luchador” Jami Aalto, Murskaaja Mieto, Periscopen kanssa häröillyt Make Smooth, sekä vierailijana Liigan ruotsalaisedustus The Strangler, joka pääsi nyt tositoimiin silkan kehän laidalla hiippailun sijaan.

 

 

Murskaaja Mieto oli hankkinut uudet pöksyt, ehkäpä melkoisesta painonpudotuksesta johtuen. Mieto on sosiaalisesta mediasta päätellen salil eka ja salil vika, eikä tuollaiselle omistautumiselle voi kuin nostaa hattua. Mieto myös esiintyi mielestäni muutenkin aiempaa pirteämmin, ja on kiristänyt otettaan kehässä. Ottelun komein spotti nähtiin kun Murskaaja nappasi kulmauksessa Smoothille superheittoa viritelleen Stranglerin vyötäröstä kiinni, ja junttasi molemmat rytinällä mattoon.

Vaikka matsissa tiimellyksessä muutama botchi nähtiinkin, paikattiin teknisen osaamisen mahdollisia vajeita tekemisen meiningillä, joka nosti tämänkin ottelun omissa silmissäni plussan puolelle. Ylipäätään tämä ottelu tarjosi hyvän vaihtoehdon vaikkapa joukkueottelulle, johon osallistujat olisi yhtä hyvin voitu heittää – ovathan Smooth ja Aalto viime aikoina tavallisemmin otelleet yhdessä. Ottelun tähtiä olivatkin tuo Smooth & Stoned Connectionina tunnettu parivaljakko, erityisesti Aalto, joka aiheutti myös katsomossa nimensä veroista liikehdintää. “Lapin luchador” korjasi voiton kotiin näyttävällä, korkkiruuvimaisella loikalla, katkaisten Smoothin otteen jolla “Keravan komein” yritti saada The Stranglerin luovuttamaan.

Aallon voitto kaverinsa nenän edestä ei kuitenkaan jäänyt kaivelemaan, sillä tiimi sai heti uuden vihollisen. The Stranglerin jouduttua selätyksen uhriksi hyökkäsi Liiga täydessä vahvuudessaan kehään, ja Smooth pistettiin nippuun The Shieldilta lainatulla kolmen miehen voimapommilla. Smooth & Stoned Connection on nyt selkeästi Liigan tähtäimessä, ja jännityksellä odotan mihin tilanne kehittyy. Käyvätkö Make ja Jami taistoon erikoisia herrasmiehiä vastaan kahden, vai löytyykö heidän rinnalleen vahvistuksia? Smooth, Stoned & Crushing Connection?

Pian valkokankaalla pyörähti käyntiin tunnelmallinen video. Viisas ja varttunut sensei puhuu hänestä erkaantuneelle koulutettavalleen, tuolla nälkäiselle ja röyhkeälle nuorukaiselle, joka on valmis todistamaan olevansa ei vain yhtä hyvä vaan parempi kuin mestarinsa. Pelissä on veteraanin perintö ja nuorukaisen tulevaisuus. Opettaja Stark Adder kohtaisi viimein oppilaansa Ricky Vendettan.

 

 

Mikäli tätä edeltäneet ottelut olivat turvanneet ehkä enemmän hyvään meininkiin kuin tekniseen taituruuteen, oli jälkimmäistä nyt tarjolla yllin kyllin. Eikä tästä tunnelmaa puuttunut, sillä ottelijoiden historia ulottuu aina vuoden 2012 lopulle, jolloin Stark Adder otti Vendettan siipiensä suojaan. The Constrictors -nimen alla Adder ja Vendetta dominoivat FCF:n joukkuekenttää vielä viime vuonna, kunnes sisäiset ristiriidat ja tappiot tulokkaille raastoivat tehokkaan kaksikon erilleen elokuun Summer Smashissa. Kunnianhimoinen Vendetta käänsi selkänsä Adderille, ja kaiken päättävää ottelua saatiin odottaa kuukausitolkulla tähän iltaan saakka.

Adderin ja Vendettan kohtaaminen tuskin jätti paininsa teknisenä nauttivaa katsojaa kylmäksi. Vääntö oli kovaa, ja kehäosaamisen lisäksi molemmat näyttivät enemmän persoonaa kuin ehkä koskaan aiemmin. Ricky nautti täysin rinnoin roolistaan tarinan antagonistina, räkäisten buuavan yleisön niskaan ja kurittaen Adderia kehän reunalla riippuneilla mainoslakanoilla. Oppilaansa pettämää mestaria kannustettiin innokkaasti kovilla “Stark! Ad-der!!” huudoilla. Kyseessä oli kuitenkin painiottelu eikä mielipidemittaus, ja mittelö eteni intensiivisesti ja tasaisesti, molempien hakiessa paikkaa ratkaisevalle iskulle tai lukolle.

Vaaka olisi voinut heilahtaa kumman puolelle tahansa, mutta tällä kertaa nuorukaisen raivo paino kupissa enemmän. Adderin pää kolahti kanveesiin, ja Rickyn käsi nostettiin ilmaan voiton merkiksi. Kyseessä oli Rickyn tähänastisen uran merkittävin voitto, ja Vendetta on nyt ilmiliekeissä. “Suomen dobermannin” uraa alusta saakka seuranneena on hienoa nähdä miten korkealle hän noussut, ja kuinka nopeasti! Talvisodan perusteella Vendettan suunta näyttäisi jatkossakin olevan vain ylöspäin.

 

 

Lyhyeltä väliajalta palattiin toiminnan pariin naisten välisellä ottelulla. Uuteen tyylikkääseen kehäasuun verhoutunut Ludvig-voittaja Regina sai lämpimän vastaanoton, erityisesti omilta “vangeiltaan” joita parveili kehän laidalla runsain mitoin paitoineen ja kyltteineen. Suomalaisen naispainin kultakimpaleen vastustajaksi oli kutsuttu Euroopan kehiä Isosta-Britanniasta käsin valloittava Toni Storm. Uudessa-Seelannissa syntynyt ja Australiassa kasvanut Storm käänsi katsojien päitä paitsi pirteälle persoonallaan, myös muodoillaan. Ei ole kyykkyjä unohdettu punttiksella

Mutta miten Storm suoriutui kehässä Reginaa vastaan? Lyhyesti sanottuna hienosti. Kyseessä oli nimittäin mielestäni paras ottelu Reginan uralla tähän mennessä, ja ylipäätään yksi viihdyttävämpiä naisten otteluita, joita olen FCF:n kehässä nähnyt. Heti alkuun nähtiin hieno sarja selätysyrityksiä, ja sitkeä Regina taisi jopa päästä Stormin ihon alle. Iloinen ulkokuori säröili hieman, ja Storm ryhtyi sanelemaan matsin tahtia, käyttäen aseena myös kookkaita istumalihaksiaan.

Regina laittoi kunniakkaasti vastaan, mutta olisiko se riittänyt voittoon saakka, jäi arvailujen varaan. Stormin mäjähdettyä kehästä kisahallin parketille ja tuomarin keskittyessä hänen tarkistamiseensa, ilmestyi kehään pahantahtoinen punapää, joka laittoi Reginan maihin komealla stunnerilla. Aurora, pohjoismaisen naispainin pioneeri, oli pilannut vihaamansa Reginan mahdollisuudet suureen voittoon.

 

 

Taju kankaalla Regina oli kehässä kuin tarjottimella, joten Storm – hetken emmittyään – nappasi tästä helpon selätyksen. Aurora oli aikeissa jatkaa konnankoukkujaan vielä kellon soitua, mutta Storm ei katsonut tämän temppuilua enää läpi sormiensa, vaan yhteistuumin Reginan kanssa muilutti tulistuneen punapään takaisin takahuoneeseen. Ottelijat paiskasivat vielä kättä hyvässä urheiluhengessä, eli loppu hyvin, kaikki hyvin. Auroran ja Reginan vihanpito käy kuumana ja tämä hyökkäys kaatoi lisää bensaa liekkeihin, joten on kiinnostavaa nähdä mihin tie vielä näiden kahden kohdalla vie. Aurora on jo turvautunut kättä pidempään, voitaisiinko tulevaisuudessa nähdä ottelu hardcore-säännöin?

Seuraavana kortissa oli tiedossa kaksi yhtä vastaan tasoitusottelu, jossa FCF:n toimitusjohtaja Ville “Tuho” Torvinen aikoi näyttää Herra Tapaturmalle sekä Pyöveli Petroville, eli Musta Aukko-ryhmälle, että tässä lafkassa ei hypitä auktoriteetin varpaille. Tammikuun Wrestling Show Live!:ssä Petrov ja Tapaturma käänsivät selkänsä King Kong Karhulalle, ja yhdessä norjalaisten Björn Semin ja Hannibalin kanssa löylyttivät entisen johtajansa perinpohjaisesti. Torvinen yritti palauttaa järjestyksen kehään, joutuakseen ainoastaan Tapaturman kendokepin uhriksi.

Musta Aukko saapui kehään täydessä vahvuudessaan, sillä mukana oli jälleen myös ongelmanuori Julia Kyy. Yrittipä heidän seuraansa liittyä myös yleisöstä rynnännyt vale-Pyöveli, joka ehkä aiheutti huvitusta jossain, mutta ei ainakaan Mustan Aukon jäsenissä. Torvisen sisääntulo sitten räjäyttikin kisahallin melkoiseen hurmokseen. Lihamyllyt ja pyllyt pyörivät vasaran tahdissa kun yleisön kestosuosikki nousi kehään.

 

 

Painijoita verrataan usein supersankareihin, ja kyllä tässä ottelussa selkeitä yhtäläisyyksiä sarjakuvien maailmaan löytyi. Pikkutakin trikoisiin vaihtanut Tuho oli kuin Batman, valmiina jakamaan oikeutta ja pistämään konnia turpaan. Myös Musta Aukon jäsenille löytyy myös helposti vastineet DC:n maailmasta, sillä tuovathan Tapaturma ja Julia Kyy mieleen Jokerin ja Harley Quinnin, massiivisen Petrovin puolestaan muistuttaen Banea. Onneksi kuitenkin Kellokosken Lepakkomiehen selkä säilyi ehjänä.

Itse ottelu olikin aikalailla juuri sitä mitä odottaa sopikin, eli isojen miesten mörssäystä. Tapaturma poikkesi välillä kehässä iskemässä haaskalinnun lailla Petrovin saatua Tuhon maihin, ottelun ratkaisu syntyi Tapaturman temppujen avustuksella. Kun karmea klovni oli joutua Tuhon liiskaamaksi, tempaisi hän taskustaan silmälasit ja esitti klassisen moraalisen kysymyksen: “Et kai löisi rillipäätä?” Hämäys tehosi, ja Tapaturma teki iskulla vyön alle Tuhosta helppoa riistaa Pyövelin kuolettavaa iskua varten.

Musta Aukko sai tärkeän voiton, mutta se ei heille vielä riittänyt. Torvista tuhottiin vielä ottelun jälkeenkin, ja Tapaturma kätyreineen lähetti näin viestin vaarallisuudestaan koko FCF:n miehistölle. Mutta mikä on Mustan Aukon perimmäinen missio? Onko suunnitelmissa vallankumous, silkka anarkian aiheuttaminen, vai onko suunnitelmaa ollenkaan? Toinen mielenkiintoinen kysymys on mahtuuko saman katon alle kaksi pahaenteistä ryhmää Liigan ja Mustan Aukon muodossa – menevätkö agendat ristiin vai voisivatko molemmat ryhmät vahvistua fuusioitumalla toisiinsa? Elämme mielenkiintoisia aikoja, ystävä hyvä!

Näytöllä pyörähti jälleen käyntiin klippi, jossa kerrattiin seuraavaan otteluun johtaneita tapahtumia. “Häijy” Heimo Ukonselän ääni jylisi kaiuttimista, puhuen kunnioituksesta – tai pikemminkin sen puutteesta – vastustajalleen Mikko Maestrolle. Heimo oli ottanut tehtäväkseen opettaa mielestään röyhkeälle Maestrolle nöyryyttä, ja kun puheessa vilahteli sellaisia sanoja kuin “tuska”, “veri” ja “tulikaste”, oli selvää, ettei mitään kevyttä läpsyttelyä ottelussa nähtäisi. Myös Maestron itsensä valitsema ottelumuoto enteili julmaa koitosta, sillä kyseessä oli pahamaineinen Last Man Standing -ottelu. Voitto ei ratkeaisi selätyksellä, luovutuksella, uloslaskulla tai diskauksella, vaan vastustaja olisi murjottava sellaiseen kuntoon, ettei tämä kykenisi nousemaan jaloilleen tuomarin kymmenlaskun aikana.

 

 

Ukonselän astellessa kehään kiinnittyi huomio tämän vyöllä roikkuneeseen pahaenteiseen pussukkaan. Sen sisältö jäi vielä mysteeriksi Heimon asettaessa sen odottamaan kulmaukseen, sekä levähtäen jälleen risti-istuntaan yleisön tykittäessä tuttua “Heeimo, Heeimo” -mantraansa. Rampille ilmestynyt Maestro oli jättänyt normaalin huolettoman olemuksensa takahuoneeseen, ja skippasi normaalit yläfemmat yleisön kanssa syöksyen suin päin Heimon kimppuun.

Näin pitkän ja tulisen vihanpidon kulminaatioksi ei voinut odottaa muuta kuin väkivaltaista mättöä, ja sellainen myös nähtiin. Onneksi osallisina olivat Maestron ja Ukonselän tasoiset persoonat, joten ottelussa oli myös hieno draaman kaari – käteen jäi enemmän kuin pelkkä spottijuhla. Ottelu levisi pian kehän ulkopuolelle alettuaan, ja kissa-hiiri leikki katsomossa eskaloitui metallisen kolahduksen kaikuessa kisahallissa. Ukonselkä oli saanut käsiinsä taitettavan tuolin, tuon painiaseista klassisimman, ja iskenyt sillä Maestroa päähän.

Verta pulppusi Maestron otsasta, aiheuttaen déjà vun viime vuoden Jatkosodasta, jossa Ukoselän mutiloima ja vuotava Mikko talutettiin kehästä. Vaikka kyyti oli kylmää, sai Mikko itsensä kammettua jaloilleen kerta toisensa jälkeen ennen kuin tuomari ehti laskea kymmeneen. Kun uskomattoman sisun ja yleisön kannustuksen voimalla taistellut Maestro ei suostunut pysymään maissa, turvautui Heimo mukanaan tuomaansa nyyttiin. Ukonselkä kumosi pussin sisällön kehään, ja pahat aavistukset osoittautuivat oikeiksi: sadoittain teräviä nastoja.

Ukonselkä saneli Maestrolle vaihtoehdot: antaudu tai kärsi seuraamukset. Vastaus tuli kansainvälisin käsimerkein, ja uhmakas käytös johti rajuun junttaan jolla Maestro lensi selälleen nastakasaan. Edes tämä toimistotarvikkeiden väärinkäyttö ei pitänyt Mikkoa maissa, ja ottelussa nähtyyn välinearsenaaliin lisättiin vielä selostuspöytä. Dudleyn veljesten suosikkihuonekalu roudattiin kehään, ja siitä, kumpi junttaisi vastustajansa sen läpi taisteltiin kiihkeästi – jopa yläköydellä saakka. Maestro veti lopulta pidemmän korren, ja rysäytti Ukonselän pöydän läpi komealla Rock Bottomilla. Mikko sai vedettyä itsensä köysien avulla pystyyn, mutta Ukonselkä jäi elottomana pöydän palasten sekaan ottamaan lukua aina kohtalokkaaseen kymmeneen saakka.

 

 

Maestro, viiden laudaturin ylioppilas, oli viimein päihittänyt “Tuhansien järvien alfahauen” – vaka vanhan Ukonselän. Ottelu oli yksi illan kirkkaimmista kohokohdista, ja Maestron nousua vaikeuksista voittoon oli – brutaaliudestaan huolimatta – ilo seurata. Kaikin puolin onnistunut päätös tämän kaksikon saagalle, jonka myötä Maestrosta on kasvanut yksi FCF:n vetonauloista. Tämä oli nyt se ehdoton “Mikko Klassikko”, jota ei missään nimessä tule jättää mainitsematta kun Maestron uran hienoimpia otteluita puidaan tulevaisuudessa.

Kortissa oli jäljellä enää kaksi ottelua, ja koska Chaos ei ollut vielä selviytynyt Töölöön asti, oli aika illan pääottelulle. Katkolla olivat ei ainoastaan FCF:n mestaruus ja sitä edustava fyysinen palkinto, mutta se kaikkein arvokkain aineeton pääoma: asema Suomen parhaana painija.

Massiivinen mestaruusottelu oli synnyttänyt ennennäkemätöntä hypeä, ja täysin ansaitusti. Ottelun taustat ylsivät yli kymmenen vuoden taakse, kun Valentine, ja tuolloin vasta teini-ikäinen Karhula ryhtyivät opiskelemaan painin saloja samassa koulutuserässä. Vaikka molempien urapolut ovat kulkeneet lähekkäin, on Valentine ollut lähes aina askeleen kollegaansa edellä. Valentinelle suomenmestaruuksia oli kertynyt jo viisi, Karhulan onnistuttua siinä ainoastaan kerran (vaikkakin tämä ainokainen kausi oli vielä tovi sitten historian pisin). Mutta nyt Karhula, vasta 26-vuotias mutta jo päälle vuosikymmenen paininut konkari, oli valmis näyttämään niin itselleen kuin myös kaikille kisahalliin saapuneille olevansa parempi kuin rakas vihollisensa. (Lue lisää: King Kong Karhula: ”Tavoitteeni on WWE”).

Upean videopaketin jälkeen sähköinen tunnelma sai kertaheitolla lisälatausta, kun Karhulan uusi sisääntulomusiikki kajahti kaiuttimista, ja karismaattinen haastaja nousi kehään. Yleisössä levisi hokema “Parempi kuin Vallu!”, eikä ennakkosuosikki jäänyt kenellekkään epäselväksi. Kisahalli oli Kuninkaan valtakuntaa.

 

 

Haastajan kansansuosio ei kuitenkaan hallitsevaa mestaria näyttänyt häiritsevän. Valentine saapui Barbien ja limaisten maneeriensa saattelemana kehään yhtä itsevarmana kuin aina. Tuomari Teemu otti mestaruusvyön haltuunsa ja kohotti sen ilmaan näytille, ja kellon kun soi, lensi yleisöstä kehään sini-valko-kultainen sade paperinauhoja, jotka olimme aiemmin jakaneet. Tämä on Japanista lähtöisin oleva painiperinne, jolla osoitetaan erityistä kunnioitusta tärkeää ottelua kohtaan. Tunnelma nousi taas aavistuksen.

Kello löi ja h-hetki koitti. Suomen painihistorian suurin ottelu oli alkanut.

Alku oli rauhallinen, suorastaan kiusoitteleva. Hätiköinti olisi saattanut antaa vastustajalle mahdollisuuden päästä niskan päälle, ja nyt virheisiin ei ollut varaa. Lähes jokaista liikettä seuraa vastaliike; uransa alkutaipaleella yhdessä taitojaan hioneet ottelijat tuntevat toisensa läpikotaisin. Karhulan nimeä huutavat fanit järisyttivät kisahallin perustuksia, mutta haastaja jäi pian alakynteen, saaden iskun toisensa jälkeen käsivarteensa, jonka strateginen mestari otti maalitaulukseen.

Jännittävä ottelu oli taianomaista katsottavaa ja immersoi katsojansa kokonaisvaltaisesti. Pian paikallani ei enää istunut se 25-vuotias smarkki, joka tiedostaa lajin luonteen ja luulee tietävänsä jostain jotakin. Sisäinen lapsi, joka haluaa vilpittömästi nähdä suosikkinsa voittavan otti vallan, ja eli ottelussa mukana niin että sukat pyörivät jalassa. Myös monista muista ympärillä olevista saattoi huomata saman vaikutuksen. Kehän tapahtumat herättivät suuria tunteita, jotka ilmenivät kovaäänisesti.

Valentine iskee voimakkaasti. “EI, NOUSE NOUSE!”

Karhula pistää vastaan ja yrittää selätystä. “YKSI! KAKSI!”
Valentinen hartia nousee matosta. “EIH!”

Haastaja imee voimaa yleisön huudoista.
“KING KONG KARHULA! PAREMPI KUIN VALLU!”

Katala Barbie nousee kehän laidalle ja tuomarin huomio herpaantuu.
“EI! MEE POIS, SÄ ET SAA PUUTTUA TÄHÄN!”

Valentine nappaa Karhulan harteilleen, ja pudottaa tämän rajusti niskoilleen.
“EEI!”

Tuomarin käsi osuu mattoon kerran. Toisen. Ja kolmannen. Valentine säilyttää mestaruutensa.
“MITÄ?! EI VOI OLLA TOTTA! BUU!”

 

 

Olo on kuin puulla päähän lyöty. Tunteiden sekamelskassa vuorottelevat hämmennys, suru, ja silkka kiukku. Ei tämän näin pitänyt mennä.

Kaikesta huolimatta olimme juuri todistaneet loistokkaan ottelun, jonka voin sanoa olevan paras mitä olen FCF:n kehässä koskaan nähnyt käytävän. Vaikka Karhulan tappio tuntuikin tuolla hetkellä riipaisevalta, voi jälkeenpäin ajatella matkan olevan määränpäätä tärkeämpi. Ehdottaisinkin, että kisahallin seinälle nostettaisiin historiallisten otosten jatkoksi uusi kuva. Tämä tosin väreissä, jotta siitä erottuu suomensininen kehä, jonka vastakkaisissa kulmauksissa seisovat mustaan ja pinkkiin verhoutuneet viholliset.

Lopputulos herätti paitsi tunteita, myös kysymyksiä, mutta saattoikin tulevaisuuden kannalta olla ehkä jopa Karhulan yksinkertaista voittoa järkevämpi ratkaisu. Valentinen mestaruuskausi on ollut hieno, mutta kuka sen voi katkaista jos ei elämänsä vedossa oleva Karhula? Tai mitä Karhulan on vielä tehtävä voidakseen nousta rinnalle ja ohi?

Vaikka Karhulan ja Valentinen eeppinen koitos oli tapahtuman pääottelu, yksi koitos vielä odotti. Chaos oli nimittäin mestaruusmatsin aikana kiitänyt taksillä Helsinki-Vantaan lentokentältä Töölöön, ja oli valmis kohtamaan suomipainin pioneerin, StarBuckin. Heidän oli ollu tarkoitus kohdata jo viime kesänä Tanskassa, peräti teräshäkin sisällä. Tuolloin Chaoksen vastustajaksi oli kuitenkin vaihtunut Ken Anderson – joka myös nimellä Mr. Kennedy (Ken-nah-dyyyyy!) on tunnettu. StarBuckin oli silloin tyytyminen vain vierailevan tuomarin rooliin, ja tämä päätti manipuloida ottelun lopputulosta potkaisemalla Chaosta leukaan aiheuttaen tälle tappion. Nyt oli aika maksaa potut pottuina.

 

 

Rajuista otteistaan tunnettu Chaos laittoikin matsin kiireellä käyntiin ja keskeytti StarBuckin sisääntulon hyökkäämällä terästuolin kera tämän kimppuun takaapäin. Yleisö sai jälleen olla tarkkana, kun ottelijat rymysivät pitkin yleisöä pistäen istumajärjestystä uusiksi. Chaos pyöritti pitkään StarBuckia mielensä mukaan, mutta “The Canadian Rebel” pääsi kuitenkin pikkuhiljaa pistämään vastaan. Tanskalainen putosi kehästä eteemme, ja StarBuckin kerätessä höyryä kehässä oli välitön reaktiomme “alta pois ja nopeasti”. Komea Baseball Slide töytäisi Chaoksen voimalla yleisön penkkirivien sekaan, juuri siihen kohtaan jossa muutamaa sekuntia aiemmin itse istuin. Kuten indiepainin veteraani Mike Quackenbush hiljattain totesi erinomaisessa puheessaan: “Kirja ei voi heittää kanssasi yläfemmaa tai elokuva reagoida hurraukseesi, mutta painija voi laskeutua syliisi.” Toden totta.

Ottelun loppu mentiin “tupla tai kuitti” -funktiolla, kun ensin Chaos yritti napata voiton kahdella takaperinvoltilla – tuloksetta. StarBuck vastasi omalla bravuurillaan, painiliikkeistä yksinkertaisesti upeimmalla, Piledriverilla. Pistävää lopetusliikettä vaadittiin peräsi kaksin verroin ennen kuin Chaoksen ruho viimein suvaitsi pysyä maassa. StarBuck puski itsensä hurjasta selkäsaunasta huolimatta läpi harmaan kiven voittoon.

Tappiosta suivaantunut Chaos pisti ennen poistumistaan vielä tuomari Attea pataan, ja riehui penkkirivi käsissään niin holtittomasti, että ympäröivä yleisö oli vähällä saada siitä kuonoonsa. Reaktio jätti hänen osaltaan vaikutelman, ettei tämä ollut vielä tässä.

Vaikka kyseessä ei missään nimessä huono ottelu ollutkaan, joutui se epäonnisen aikataulumuutoksen uhriksi. Valitettavien viivästysten takia viimeiseksi jäänyt ottelu kärsi paikastaan, sillä Valentinen ja Karhulan eeppinen koitos oli juuri puristanut katsomosta lähes kaikki mehut. Tilannetta voikin verrata esim. WrestleMania X8:aan, jossa yleisö oli ilmiliekeissä kahden ikonin – Hulk Hoganin ja The Rockin – kohdatessa toisensa, ja sitä seurannut Chris Jerichon ja Triple H:n ottelu poltteli enää lämpimällä hiilloksella.

 

 

Kokonaisuutena show oli vahvaa näyttöä, ja hyvä läpileikkaus lajin tilasta maassamme tällä hetkellä. Talvisota X esitteli monipuolisen kattauksen showpainin eri ulottuvuuksia, tarjoten varmasti jokaiselle jotakin. Värikkäitä hahmoja ja suuria persoonia. Teknistä taituruutta ja näyttävää toimintaa. Hauskoja hetkiä ja hulluttelua. Uskomatonta draamaa ja tunteiden vuoristorataa.

Kriitikkiä voisi antaa aavistuksen pitkästä kestosta, joka vielä venymisen vuoksi oli jo ähkyn rajamailla, ja myös tapahtuman rytmityksestä. Mieluummin yksi pitkä väliaika, jonka aikana olisi ehtinyt käydä ottamassa yhden pitkän, kuin kaksi lyhyttä paussia jolloin nippanappa kerkesi saniteettitiloihin ja takaisin.

Toisaalta oli myös hyvä, että rahoille ja erityisesti melko hintaville ringside-lipuille sai kunnolla vastinetta. Alkukorttiin ei onneksi oltu bookattu jotain persoonatonta Battle Royalia, ainoana tarkoituksenaan saada koko rosteri esiintymään. Tällaisessa ottelussa tuskin kukaan olisi päässyt nousemaan kunnolla parrasvaloihin. Vaikka alkupään matsit venyttivät tapahtuman kestoa, oli hienoa nähdä kuina nuoret talentit kuten Ioni, Aalto, Smooth ja jopa Teuvo vahvistivat asemaansa, ja ainakin omasta mielestäni jokainen lunasti paikkansa kortissa. Paineen alla ne timantit syntyvät.

Myös keskikortin jyrät Vendetta ja Maestro, jotka jo pitkään ovat olleet tasaisen varmoja suorittajia, ottivat jälleen uuden askeleen urallaan ja osoittivat olevansa valmiita kärkitason kahinoihin. He tuntuvat myös luontaisilta vastustajilta toisilleen, ja näkisin heidät mielellään piakkoin taas kilpasilla – vaikkapa ykköshaastajan paikasta. Kummasta tahansa tulisi oiva vastus Valentinelle, vaikka rahkeet eivät välttämättä vielä aivan riittäisikään voittoon saakka.

Mestaruusottelu oli puolestaan ehdoton klassikko, joka toivon mukaan leviää tallenteena myös maailmalle osoituksena siitä, ettei Suomi ole mikään painin kehitysmaa. Mestaruuskuviot ovat tällä hetkellä myös herkullisesti auki, ja jännityksellä odotan mitä tuleman pitää. Karhulan revanssiin en ainakaan kovin nopealla aikataululla usko, vaikka Barbien sekaantumisesta johtuen uusintaottelua voisikin periaattessa viritellä jo nyt. Tosin moisesta vääryydestä nillittäminen ei oikein istu Karhulan nykyiseen hahmoon. Potentiaalisin haastaja olisikin ehkä tällä hetkellä StarBuck, jolta löytyisi eniten uskottavuutta Valentinen monumentaalisen kauden katkaisemiseen.

Kuviot etenevät ja kysymyksiin saadaan toivottavasti vastauksia toukokuun 21. päivä, kun FCF Wrestling palaa yökerho Pressaan seuraavan 21.5. Wrestling Show Live!:n merkeissä – älä siis missaa! Suomalaisella showpainilla menee nyt todella lujaa, ja tulevaa vuotta kannattaa seurata erityisen tarkasti.

Lisätietoja: wrestling.fi