FCFReportaasit

Talvisota XI: Kuninkaan kruunajaiset

Kuvat: Tomi Karppinen


Perinteikäs Talvisota, FCF Wrestlingin vuosittainen päätapahtuma ja Suomen oma WrestleMania, järjestettiin 18. helmikuuta Helsingissä. Vuosien mittaan Talvisota on järjestetty lukuisissa eri paikoissa, kuten Kisahallissa, Kaivohuoneella, jo edesmenneessä Dante’s Highlightissa, Kallion Urheilutalolla sekä FCF:n “kotipesässä” Pressassa. Nyt oli vuorossa Hietalahdessa kohoava kulttuuri- ja monitoimitalo Nosturi, johon FCF teki paluun lähes seitsemän vuoden jälkeen. Pääsääntöisesti keikkapaikan virkaa toimittavan Nosturin klubimainen miljöö oli melko vaatimaton edellisen Talvisodan näyttämön – Töölön Kisahallin – areenamaiseen tunnelmaan verrattuna, mutta toimi omalla tavallaan. Tapahtuman tunnelma oli intiimi ja tiivis, ja toiminta tuotiin lähelle katsojaa.

1

Tapahtumassa nähtiin yhteensä seitsemän ottelua, joista osa toimi pitkien, jopa vuoden mittaisten tarinoiden loppuhuipennuksena. Näiden tarinoiden sekä kotimaisen talentin vetovoimaan selkeästi luotettiin, sillä tapahtumaan oli tuotu vain yksi vieraileva ulkomainen painija, joka hänkin oli lopulta varsin pienessä roolissa.

Mutta mitä kaikkea tuo helmikuinen ilta pitikään sisällään? Tapahtumaa kommentoivat ja analysoivat tässä artikkelissa Ville ja Enska.

Kuuden miehen joukkueottelu

Liiga (Tohtori Ioni, HC Andersen & The Strangler) vs. Make Smooth, Jami Aalto & Isku-Jokke

2

Kunnian tapahtuman avaamiseen sai kuuden miehen joukkueottelu, jonka perustukset valettiin jo edellisessä Talvisodassa. Tuolloin Liigan kolmanneksi jäseneksi liittyi mystinen The Strangler Ruotsista, ja kauhukolmikko päätti ottaa tähtäimeensä Make Smoothin ja Jami Aallon joukkueen. Nokkapokka jatkui pitkin vuotta niin joukkue- kuin yksilöotteluissakin – sekä sosiaalisessa mediassa, jossa varsinkin Ioni ja Smooth heittivät usein herjaa toisilleen.

Nosturissa The Strangler palasi Ionin ja Andersenin rinnalle ensi kertaa sitten edellisen Talvisodan, mutta myös Aalto ja Smooth olivat saaneet rinnalleen vahvistusta. Joey Impact, nykyään ihan vaan Isku-Jokke, hyppäsi jälleen kehään tammikuun Wrestling Show Livessä oltuaan rajun loukkaantumisen johdosta poissa kuviosta puolitoista vuotta. Tuolloin Jokke lähti soitellen sotaan ja vastasi Salomon Stridin avoimeen haasteeseen – mutta hävisi melko nopeasti. Tästä huolimatta yleisö otti miehen avosylin vastaan, ja Jokke vaikutti itsekin olevansa onnensa kukkuloilla päästyään viimein taas tositoimiin.

Myös Nosturissa enemmistö oli selkeästi Joken, Aallon ja Smoothin puolella, vaikka muutamia soraääniä myös Liigan tueksi sieltä täältä kuuluikin. Itse ottelu oli hyvin hallittu kokonaisuus, joka noudatti melko perinteistä, joskin toimivaa kaavaa. Liiga jarrutteli vikkeliä ja lennokkaita vastustajiaan ja hallitsi ottelua useaan otteeseen. Mutta kun Aalto, Smooth ja Jokke pääsivät iskemään, iskivät he näyttävästi ja nopeasti. Voltteja, syöksyjä ja muita vauhdikkaita liikkeitä riitti, ja lopulta tämä pyöritys oli Liigalle liikaa. Smooth käänsi Ionin selätysyrityksen edukseen, ja nappasi Tohtorin nimikkolukkoonsa, Make Overiin. Kun pakotietä ei löytynyt, Ionin kohtaloksi jäi taputtaa mattoa luovutuksen merkiksi, kuten kävi myös Glorian Wrestling Show Livessä joulukuussa. Liiga vetäytyi häntä koipien välissä nuolemaan haavojaan voitokkaan trion juhliessa mylvivän yleisön säestämänä.

Ville: Tämä oli mielestäni nappivalinta avausotteluksi. Hyvin toimiva kokonaisuus, jolla saatiin yleisö hyvin lämpimäksi, mutta ei kuitenkaan poltettu välittömästi loppuun. Ottelu oli myös mielestäni hyvä läpileikkaus vuoden 2014 koulutusryhmän kehityksestä. Ioni, Andersen, Aalto ja Smooth ovat sementoineen paikkansa olennaisena osana FCF:n rosteria, ja varsinkin viimeisenä mainittu on todella puhjennut kukkaansa niin hahmona kuin painijanakin viimeisimpien yksilöotteluidensa myötä. Myös Joken paluu kehiin on ollut hieno juttu, ja tämä ottelu oli juuri oikea paikka hänelle tällä hetkellä. Jokke pääsi hiomaan kehäruostettaan ilman tarvetta olla ottelun keskiössä koko aikaa, vaikka tosin ei sitä ruostetta ainakaan minun silmääni juuri yhtään osunut. Karikatyyrimäisen kärjistetty ja juuri sopivan juustoinen The Strangler oli jälleen viihdyttävä ilmestys, vaikka lopulta jäikin melko pieneen rooliin. “Kuristajaa” näkisi mielellään useamminkin FCF:n kehissä. Lauttamatkat Tukholmasta Helsinkiin eivät kuitenkaan paljoa maksa.

Enska: Piristävän raikas avausottelu, joka sai yleisön heti kuumaksi. Sopi nimenomaan Talvisotaan, sillä nyt on syytä toivoa, että nämä painijat lähtevät tämän kuvion kulminoitumisen myötä uusiin kuvioihin. Tohtori Ioni on mielestäni koska tahansa valmis nousemaan seuraavalle tasolle, ja esimerkiksi Jami Aallon vierailu mestaruuskuvioissa voisi olla erittäin mielenkiintoinen siirto.

Kaikki vastaan kaikki

Teuvo vs. Murskaaja Mieto vs. Toni Tamminen

3

Tapahtumaa jatkettiin kolminottelulla, jolla ei juurikaan ollut tarinaa taustallaan. Murskaaja Mieto oli Isku-Joken tavoin tehnyt paluun sairastuvalta tammikuun Wrestling Show Livessä, tosin vain lyhyen puheenvuoron merkeissä. Nyt oli kuitenkin vuorossa paluu tositoimiin, ja vastassa olivat moottoriturpainen tulokas Tammisen Toni sekä perussuomalaisista perussuomalaisin, Teuvo.

Raumalta saakka saapuneella Tammisen Tonilla oli ennen ottelua muutama sananen sanottavaan, kuten hieman osattiin odottaakin. Omien sanojensa mukaan FCF:n lahjakkain ja työteliäin painija antoi hesalaisten kuulla kunniansa ja oli jopa sitä mieltä, että Talvisotien numerointi tulisi aloittaa alusta nyt kun Tammisen aikakausi on alkanut. Vastustajat jättivät puheenvuorot väliin, vaikka yleisö vaati Teuvolle mikkiä, ja ottelu polkaistiin käyntiin.

Kolmikko kävi melko lyhyen koitoksen, jossa ei juuri yllätyksiä tarjoiltu. Tamminen ja Teuvo muodostivat pienimuotoisen liittouman Murskaajaa vastaan mutta taipuivat lopulta lukuisten junttien ja heittojen paineessa. Murskaaja nappasi lopulta voiton selätettyään Tammisen ja saaden näin uutta tuulta purjeisiinsa.

Ville: Nopea ja ihan mukava välipala, josta ei kuitenkaan lopulta hirveästi jäänyt käteen. Paremmin mieleen jäi Tammisen ottelua edeltänyt juttutuokio, sillä kyseessä on kerrassaan erinomainen mikkimies. Tammisen puheessa ja esiintymisessä on vahvasti läsnä tärkeä elementti, luonnollisuus. Tamminen ei yritä emuloida kenenkään tyyliä tai maneereita, vaan puhuu reilusti omalla tyylillään, ja Rauman murre on kuin kirsikka kakun päälle. Kun tähän lisätään vielä atleettisuus, on kasassa paketti, josta voi kehittyä tulevaisuudessa vaikka mitä. Tammisessa on mielestäni hieman samoja elementtejä kuin Teuvossa, mutta jalostuneemmassa muodossa. Teuvo on äärimmilleen vedetty karikatyyri, joka puhuu mitä sylki suuhun tuo, kun taas Tamminen hieman hillitympi ja hallitumpi, sanoisinko jopa hienostuneempi versio tästä. Myös Murskajaa alkaa löytää itseään, ja vaikka hän ei minulle henkilökohtaisesti vielä oikein hahmona klikkaakaan, nostan hattua kovalle työlle, jota hän jaksaa paiskia. Se “jokin” määrittelemätön viimeinen silaus antaa vielä odottaa itseään, mutta ei Juntankylää päivässä rakennetakaan.

Enska: Ottelusta jäi vahvimpana mieleen ehdottomasti Toni Tammisen puhe, joka löi kaikki ällikällä. Usein sanotaan, että suomen kieli kuulostaa tönköltä esimerkiksi valkokankaalla, mutta raumalainen Tammisen Toni on elävä todiste siitä, että myös suomea voi puhua luontevasti näyttämöllä. Hyvää läppää hyvin artikuloituna, mikäs sen hienompaa. Myös matsi itsessään oli mielenkiintoinen, vaikka Murskaaja Mieton voitto tuli kieltämättä hieman kehnoon paikkaan. Miehellä ei ollut tippaakaan momentumia Teuvoon tai Tammiseen verrattuna, ja niinpä Murskaajan voitto sai varsin ankean vastaanoton.

Street Fight

Vili Luupää vs. Jake Luupää

4

Rämäpäinen punkkari Vili Luupää teki debyyttinsä FCF:ssä vuonna 2011. Kolme vuotta myöhemmin myös tämän velipoika Jake liittyi remmiin. Veljesten joukkueesta tuli FCF:n pitkäikäisin – ja yksi suosituimmista. Mutta sitten tapahtui Talvisota X. Luupäät hävisivät ottelun Liigaa vastaan, ja tappio kaiveli Viliä niin, että tämä läpsäisi veljeään avokämmenellä. Veljesten rivit alkoivat rakoilla, ja vaikka välillä kaikki vaikutti olevan jälleen hyvin, pinnan alla kuohui. Lopulta välit kuumenivat niin, että paluuta entiseen ei ollut, ja joulukuussa Gloriassa veljekset eivät enää olleet kehässä rinnakkain, vaan vastakkain. Raju ottelu luisui täydeksi tappeluksi, ja kun tuomari ei enää saanut tilannetta haltuun, päättyi matsi molempien Luupäiden diskaukseen. Tulistunut toimitusjohtaja Leo Lemmetty täten määräsi Talvisotaan Street Fight -ottelun, jossa sääntöjä ei tunneta, ja Luupäät saisivat selvittää välinsä lopullisesti.

Tunnelma oli suorastaan sähköinen, kun Luupäät astelivat parrasvaloihin. Molemmilla oli mukanaan myös kättä pidempää: nimittäin kansallislajissamme pesäpallossa käytettävät mailat. Vili oli turvautunut perinteiseen malliin, Jake taas kietonut omansa ympärille runsaan kerroksen piikkilankaa.

Kun kello soi, kaasupoljin lyötiin välittömästi pohjaan, eikä ottelu ehtinyt kauaa vanhenemaan, kun Vilin otsasta alkoi tihkua verta Jaken piikkilankamailan takia. Ottelun arsenaaliin lisättiin myös tuoleja ja Alkon muovikassi, josta ilmestyi pahaa jälkeä Jaken otsaan tehnyt raastinrauta – ja nastoja. Paljon, paljon nastoja.

Ottelijat ottivat rajua osumaa minkä ehtivät, ja ottelu yltyi täydeksi death matchiksi molempien vuotaessa verta kanveesiin kuin pistetyt siat. Ja juuri kun olisi voinut luulla, että meno ei voi mennä hullummaksi, vedettiin esiin melkoinen loppuhuipennus: piikkilangalla vuorattu puulevy. Tuo kammottava kapistus viritettiin kahden tuolin päälle odottamaan viimeistä niittiä Luupäiden kiivetessä kulmaukseen taistelemaan siitä, kumpi lentäisi sen lävitse.

Tuon kohtalon koki lopulta Jake, joka rysähti rajusti alas yläköydeltä Vilin voimapommin lennättämänä. Selätys oli enää pelkkä muodollisuus, ja Vili oli nujertanut veljensä. Mutta ei siinä vielä kaikki. Voitokas Vili nappasi mikrofonin ja ilmoitti, että ottaa käyttöönsä äitinsä tyttönimen. Vili Luupää tunnetaan jatkossa Vili Raatona.

Ville: Tämä oli illan otteluista itselleni kenties odotetuin, ja odotukset paitsi lunastettiin myös ylitettiin moninkertaisesti. Näin rajua ottelua en ole FCF:n kehissä nähnyt sitten Talvisota VI:ssa käydyn Jessica Loven ja Ibo Tenin (eli “King Kong” Karhulan) legendaarisen Tables, Ladders and Chairs -matsin. Meno oli kuin suttuiselta, moneen kertaan kopioidulta CZW-videokasetilta, ja oli suorastaan absurdi kokemus todistaa tällainen mättö lihassa ja veressä (pun intended). Ultraväkivaltainen roskapaini on vähän kuin roskaruokaa, harvoin nautittuna virkistävää ja herkullista vaihtelua, mutta vakituiseksi ruokavalioksi sitä ei kannata ottaa. Luupäiden vihanpidon (oletettavasti) viimeiseksi otteluksi tämä oli nappivalinta, mutta toivottavasti jatkossakin tällaista tarjoillaan riittävän harvoin ja vain tarpeeseen, sillä muuten makuun kyllästyy ja ähky iskee.

Enska: Villen roskaruokavertaus on erinomainen. En todellakaan halua katsella tällaista painia usein, mutta voi pojat, kuinka hyvältä tällainen paini tuntuu aina tarpeeksi harvoin nautittuna. Erityisen hienolta tämä ottelu tuntui siksi, että tämä oli mielestäni Jake Luupään lopullinen läpimurto-ottelu. En ollut aikaisemmin nähnyt Jakea erityisen vakavasti otettavana painijana, mutta tämän hurjan suorituksen myötä miehestä kuoriutui painija, joka voi haastaa kenet tahansa. Jakeakin suuremman vaikutuksen teki kuitenkin Vili Raato, joka on mielestäni täysin valmis nousemaan FCF:n mestaruuskuvioihin. Raato on puhjennut kukkaansa sekopäisenä pahiksena, ja olen varma, että mies saisi aivan uskomattomia matseja aikaan Juhana Karhulan kanssa.


Lyhyen väliajan – jonka aikana rikospaikkaa muistuttanut kehä siivottiin verestä – jälkeen oli aika palkita edeltävän vuoden parhaimmisto Smarksiden Ludvig-gaalan muodossa. Ylläpitotiimimme sai toistamiseen kunnian astua kehään paljastamaan ketkä FCF:n rosterista olivat keränneet teiltä, lukijoilta, eniten ääniä viidessä kategoriassa. Vuoden 2016 parhaan kotimaisen tapahtuman palkinto meni odotetusti Talvisota X:lle. Paras vierailija oli entinen WWE- ja NXT-talentti Kazma Sakamoto, joka vieraili FCF:ssä syyskuun Wrestling Show Livessä. Vuoden tulokas -palkinnon korvasi tällä kertaa vuoden kehittynein, ja palkinnon pokkasi Salomon Strid. Juhana “King Kong” Karhula puolestaan oli tällä kertaa Ludvigien tuplavoittaja, sillä painifanit olivat äänestäneet hänen ja Valentinen välittömään klassikko-statukseen nousseen kohtaamisen Talvisota X:stä vuoden otteluksi ja sen lisäksi Karhulan vuoden kotimaiseksi painijaksi. Karhula saapui kehään nappaamaan kunniakirjat kouraansa, mutta juhlallisuudet keskeytti Salomon Strid, joka muistutti, että illan ottelussa ei ole kyse kunniakirjoista, vaan siitä kaikkein tärkeimmästä – FCF:n mestaruudesta. Smarksiden ylläpidon ei tällä kertaa onneksi tarvinnut rynnätä pois kehästä fyysisen konfliktin tieltä, vaan Karhula ja Strid säästivät paukut illan otteluun.

5

Ville: Kiitokset jälleen FCF:lle, että saimme kunnian piipahtaa kehässä. Segmentti sujui mielestäni varsin hyvin, vaikka omalle kohdalleni osuikin karmea jäätyminen ja sanat katosivat täysin. No, irtosihan siitä jonkinlaiset naurut, ja kieltämättä kyllä huvittaa nyt kun asiaa jälkeenpäin muistelee. Onneksi kollegat vieressä hoitivat oman osuutensa kunniakkaasti, kiitos vielä teillekin!

Enska: Kiitos tosiaan FCF:lle tästä mahdollisuudesta. On aina erittäin, erittäin suuri kunnia nousta kehään. Lisäksi täytyy sanoa, että olen oikein onnellinen siitä, kuinka lämpimästi yleisö on ottanut Ludvig-palkinnot vastaan.

Yksilöottelu

“Häijy” Heimo Ukonselkä vs. Stark Adder

6

Toiminnan pariin palattiin uusintaottelun muodossa. FCF:n veteraanit kohtasivat tammikuun Wrestling Show Livessä, jolloin Ukonselkä diskattiin suljetun nyrkin toistuvasta käytöstä. Revanssi määrättiin Talvisotaan, mutta vastoin “Wanhan Wrestlahmentin” opetuksia otteluun ei yllättäen lisätty mitään erikoissääntöä. Konkarit kohtaisivat siis jälleen tavallisessa yksilöottelussa.

Kun edellisessä ottelussa oli nähty kovia iskuja, odotettiin myös tästä raisua menoa. Mutta konkarit lähtivät täysin päinvastaiseen suuntaan ja kävivät hyvin teknisen matsin. Stark Adderin suorastaan tieteellisen tarkat kehätaidot ovat toki kaikkien tiedossa, mutta suoraviivaisempia ja karumpia otteita käyttävä Heimo oli erikoista nähdä tällaisessa varvaslukkomatsissa. Veteraanien vääntö ei tälläkään kertaa päättynyt aivan puhtaasti. Stark Adder junttasi Ukonselän hartiat mattoon takavyöheitolla, mutta koska silta puuttui, olivat molempien hartiat matossa, kun selätys laskettiin. Tuomarit Teemu ja Aki selvittelivät tilannetta, ja lopulta tuomioksi julistettiin Nosturin yleisön pettymykseksi tasapeli. Tästä huolimatta Adder puhui ottelun jälkeen ylväästi soturiudesta ja ylisti vastustajaansa. Hyvässä kilpailuhengessä paiskattiin myös kättä, ja kevensipä Heimo vielä lopuksi tunnelmaa pistämällä tanssiksi.

Ville: Olin jo kuvailemassa tätä illan yllättävimmäksi otteluksi, mutta hämmentävä taitaa olla osuvampi sana tämän jättämään fiilikseen. Tammikuun pohjustuksen jälkeen olisi voinut kuvitella että tässä olisi mukana jokin stipulaatio, vaikka “ei diskauksia” tai “suljetut nyrkit sallittu”. Tavallinen ottelu, ja vieläpä hyvin tekninen sellainen, oli siis melko erikoinen liike. Henkilökohtaisesti pidän kovasti teknisestä ja urheilullisesta painista, mutta tässä kohtaa se oli mielestäni väärä valinta – vaikka kehätoiminta olikin erinomaisen laadukasta. Matsia seurannut veljeily voisi mahdollisesti vihjailla sitä, että Adder ja Heimo muodostaisivat joukkueen tulevaisuudessa. Tämä voisi olla hyvä suunta, sillä mitä kuvioihin tulee, molemmat ovat olleet aavistuksen tyhjän päällä sen jälkeen kun Heimon vihanpito Maestron – ja Adderin Stridin – kanssa tulivat päätökseen.

Enska: Ville kuvaili tämän ottelun antia “erinomaisen laadukkaaksi”, mutta minun täytyy sanoa, etten kyllä syttynyt tälle matsille alkuunkaan. Kummallisesti toteutettu matsi, joka tuntui jälkeenpäin ajateltuna jonkinlaiselta inside-vitsiltä. Heimo ja Adder tekivät kirjaimellisesti varvaslukkoja kehässä, ja matsi päättyi antikliimaksin lailla tasapeliin, minkä jälkeen Adder piti erittäin juustoisen puheen ja Heimo ryhtyi viihdyttämään yleisöä pistämällä tanssiksi. Jos tämän oli tarkoitus olla jonkinlainen postmoderni komediamatsi, niin sitten annan kymmenen pistettä ja papukaijamerkin päälle, mutta jos tämä oli mitä tahansa muuta, niin vihkoon meni ja pahemman kerran.

Yksilöottelu

StarBuck vs. Mikko Maestro

7

Seuraavana vuorossa oli ottelu, jonka osapuolilla riitti historiaa. Suomipainin isähahmo StarBuck otti nuoren Mikko Maestron siipiensä suojaan vuosia sitten. Mutta viime syyskuussa, pettyneenä mentorinsa muuttuneeseen käytökseen, heitti Maestro ilmoille ajatuksen ottelusta, jossa oppilas kohtaisi opettajansa. Ennen kuin tämä ottelu konkretisoitui Talvisotaan, pyysi Maestro vanhojen, hyvien päivien kunniaksi StarBuckin tuekseen kohdatessaan venäläisen Ivan Markovin joulukuussa. StarBuck suostui sillä ehdolla, että Maestro jättäisi repertuaaristaan “suorastaan homomaisen” liikkeen stink facen, jolla Mikko on perinteisesti nöyryyttänyt vastustajiaan. Mutta niinhän siinä kävi, että Maestro ei malttanut jättää tilaisuutta käyttämättä, vaan tälläsi hanurinsa keskelle Markovin naamataulua. Tästä tulistunut StarBuck antoi Maestron kuulla kunniansa ja käänsi lopullisesti selkänsä tähtioppilaalleen. Tammikuussa Maestro kohtasi välivastustajana Teuvon, ja tuon matsin tapahtumilla oli vaikutusta myös Talvisotaan. Teuvo nimittäin teki terästuolilla tuhoa Maestron käteen, joten Mikko saapui Talvisotaan kyynärpää tukevasti paketoituna.

Nosturin yleisö oli selvästi Maestron puolella, eikä StarBuckin osakkeita nostanut tämän selustaa turvaamaan tullut Teuvo, jolla oli mukanaan ytimekäs kyltti “Maestro on perseestä”. Kello kilahti, ja painiklinikka laitettiin pystyyn. StarBuck yritti alussa viivytellä ja saada Maestron näin tekemään virheen, jonka myötä saisi matsin haltuunsa. Ottelu kulki kuitenkin melko tasaisissa merkeissä, vaikka Teuvo yrittikin häiriköidä kehän laidalta aina kun mahdollista. Kun taistelu kehässä kiihtyi, sai myös tuomari osansa. StarBuck kiepahti vauhdilla pois Maestron hyökkäyksen alta, ja tuomari Aki jäi jyrätyksi. Teuvo käytti tilaisuutta hyväkseen ja säntäsi kehään, mutta Maestro onnistui pitämään pintansa ylivoiman edessä. Pian StarBuck löysi itsensä kulmauksesta, ja Maestro kiskaisi kankkunsa esiin ja lähti peruuttamaan valmiina nöyryyttämään mentorinsa. Viekas veteraani kuitenkin potkaisi selkänsä kääntänyttä Maestroa ensin polvitaipeeseen ja sitten lujaa takaraivoon. Tietysti tuomari virkosi tässä vaiheessa, ja matsi päättyi kun StarBuck selätti Maestron.

Ville: Oikein toimiva kohtaaminen, jossa molemmat näyttivät hyviltä. Mikko Maestro on parin vuoden aikana karaistu niin Ukonselkää kuin monia kovia ulkomaisia karjujakin vastaan, eikä suotta ole noussut FCF:n kärkikastiin. Ja kuten aiemmin on tullut todettua, myös StarBuck on nykyisessä roolissaan mainio hieman kuivaksi käyneen hyviskautensa jälkeen. Myös paritus Teuvon kanssa on erinomainen. Kaksikko muistuttaa hieman jopa Disney-elokuvien antagonisteja. Itsevarma ja koppava pääpahis sekä koominen ja tumpeloiva sidekick. Toivottavasti tästä revitään jatkossa mahdollisimman paljon irti, eikä pelätä lipsahtaa hieman myös koomisuuden puolelle. Kaiken ei aina tarvitse olla niin kauhean vakavaa!

Enska: Erinomainen ottelu – illan paras heti Luupäiden jälkeen. Tämä oli taas kerran osoitus siitä, minkälainen taito ja kokemus StarBuckilla on. Lisäksi tämä osoitti sen, että Mikko Maestro on valmis nousemaan Suomen huipulle. Velmuilevasta huumorihahmosta on viimeistään nyt kuoriutunut puhdasverinen pääottelija, joka osaa käsitellä yleisöä upeasti. Olen silti onnellinen siitä, että voiton vei StarBuck. Kanukin uusi hahmo on yksinkertaisesti loistava, ja toivon, ettei miestä voiteta liian usein.

Joukkueottelu

Möykky & Shemeikka vs. Pyöveli Petrov & Dr. No

8

Vielä ennen illan loppuhuipennusta saatiin nauttia joukkueottelusta. Vuodenvaihteen molemmin puolin debytoineet tulokkaat Möykky ja Shemeikka löivät hynttyyt yhteen ja saivat vastaansa Dr. No’n ja Pyöveli Petrovin. Massiivinen Möykky valloitti FCF:n fanit välittömästi rynnätessään December Rumble -otteluun yllätysosallistujana joulukuussa. Myös Shemeikka sai runsaasti kannatusta debyytissään osana kahdeksan henkilön joukkueottelua tammikuussa. Nyt kaksikko pääsi kuitenkin toden teolla näyttämään mitä ovat FCF:n painikoulussa oppineet.

Pyöveli Petrov sai niskaansa melkoisen buuausmyrskyn astellessaan kehään, ja Dr. No’ta kuumoteltiin jälleen Daniel Bryanialta lainatuilla “Yes! Yes!” -huuteluilla. Shemeikka ja varsinkin Möykky olivat jälleen kovaa valuuttaa fanien keskuudessa, ja Nosturi oli revetä liitoksistaan kun jätti ja maskimies astuivat esiin.

Shemeikka joutui matsin alkupuolella kärvistelemään vastustajien kurimuksessa tovin, mutta kun tämä sai vaihdettua Möykyn sisään, tasaantui ottelun kulku. Möykky otti Dr. No’n olkapäätöötit vastaan hievahtamatta kuin vuori, eikä perääntynyt edes kookkaamman Petrovin edessä, vaan junttasi tämän mattoon kuin Hogan Andrén aikoinaan. Tulokkaat esittelivät näyttäviä liikkeitä: etenkin säväyttivät Shemeikan HBK-henkinen kyynärpääpudotus yläköydeltä ja Möykyn tykinkuula kulmaukseen (varsinkin kun miettii, millainen määrä lihaa vastustajan päälle rojahtaa). “Shemöykky” joutui kuitenkin vilunkipelin uhriksi, kun Dr No roikkui kiinni Möykyn jalassa eikä tämä päässyt pelastamaan Petrovin kuristusjunttaamaa Shemeikkaa selätykseltä. Mutta ei tässä vielä kaikki, sillä ottelun jälkimainingeissa tapahtui kummia. Täysin yllättäen Möykky hyökkäsi Shemeikan kimppuun, ja tuhosi tämän hurjalla juntalla. Kaiken huipuksi Möykky päätti liittoutua Pyöveli Petrovin kanssa, ja jättiläiset poistuivat kehästä yhtä matkaa jättäen taakseen lyödyn Shemeikan.

Ville: Lyhyt, mutta ihan hyvin toiminut ottelu, joka kuitenkin loppupeleissä tuntui vain toimivan alustana Möykyn kääntymiselle. Möykky, Shemeikka ja Dr. No toimittivat kehässä sen mitä matsi kesti, mutta Petrovin patsastelu ei jaksa vieläkään sytyttää. Möykyn kääntyminen pimeälle puolelle oli yllättävä ratkaisu varsinkin siksi, ettei sille ei tullut oikein mitään pohjustusta. Shemeikka toki hävisin ottelun, mutta matsin aikana tai sitä edeltäneessä videopätkässä ei “Shemöykyn” välillä ollut kitkaa. Möykky sai lyhyessä ajassa taakseen paljon kannatusta, joten on mielenkiintoista nähdä, miten hän uudesta roolistaan suoriutuu – ja onnistuuko hän saamaan yleisön vihat niskaansa.

Enska: Shemeikka ja Möykky tarjosivat juuri sitä, mitä ennakkoon uskallettiin odottaa – El Genericon ja Kevin Steenin kaltaista yhteistyötä. Siksi onkin valtava sääli, että tässä päätettiin lähteä jyrkästi toiseen suuntaan ja asettaa tulokkaat sotajalalle keskenään. Yleisö rakastaa Möykkyä, joten tuntuu hullulta liittää hänet yhteen Pyöveli Petrovin kaltaisen hahmon kanssa. En tosin tuomitse mitään etukäteen, mutta kaiken järjen mukaan Möykyn ja Shemeikan olisi nyt kannattanut pysyä joukkueena.

FCF-mestaruusottelu

Juhana “King Kong” Karhula vs. Salomon Strid (c)

9

Lopulta oli aika illan pääottelun. FCF:n mestaruus oli kulkenut vaiheekkaan matkan sitten viime Talvisodan. Tuolloin hallitseva mestari Valentine onnistui päihittämään haastajansa “King Kong” Karhulan. Samoin kävi myös uusintaottelussa, ja tuon myötä niljakas Valentine häipyi Ruotsiin mestaruus mukanaan. Pyöveli Petrov matkusti Tukholmaan haastamaan Valentinen mestaruudesta arkkuottelussa, ja kaikkien yllätykseksi palautti “pojan” kotiin. Petrov ei kuitenkaan kauaa ehtinyt nauttia mestaruudesta, vaan hävisi sen entiselle joukkuekaverilleen Karhulalle joulukuussa Gloriassa. Mutta Karhulan mestaruuskausi jäi vielä lyhyemmäksi kuin Petrovin. Salomon Strid, joka vielä tuolloin tunnettiin Ricky Vendettana, oli aiemmin voittanut December Rumble -ottelun ja sen myötä “Money in the Bank” -salkun eli oikeuden haastaa mestaruudesta milloin tahansa. Vendetta lunasti salkun välittömästi Karhulan voiton jälkeen, ja tuore mestari oli rankan matsin jälkeen helppoa riistaa. Vendetta ryösti mestaruuden ja julisti, että uusi aikakausi oli alkanut – Salomon Stridin, suomipainin messiaan aikakausi.

Karhula voitti tammikuussa ottelun ykköshaastajan paikasta ja tavoitteli Talvisodassa kolmatta suomenmestaruuttaan. Haastaja nousi kehään itsevarmana, tuttu peli-ilme kasvoillaan, raikuvien suosionosoitusten saattelemana. Siniristilippuun kääriytynyt mestari huokui myös itsevarmuutta, vaikka nyt panoksena ei ollutkaan pelkkä mestaruus. Stridin oli nyt lunastettava suuret puheensa ja näytettävä, että mestaruusvoittonsa ei ollut vain salkun tarjoama onnenkantamoinen. Tuomari Teemu kohotti mestaruusvyön ilmaan, kello soi ja ilmassa kipinöi.

Strid yritti päästä Karhulan pään sisään luikahtamalla toistuvasti tämän kourien ulottumattomiin. Pienen ajojahdin jälkeen sai Karhula muutaman kovin iskun sisään ja sinkosi Stridin kehästä lattialle napakalla pyykkinarulla. Karhula vetäisi seuraavaksi melkoisen yllätyksen repertuaaristaan ottaen vauhtia ja loikaten yläköyden kautta alhaalla odottavan Stridin niskaan kuin kevytsarjalainen konsanaan. Tästä huolimatta Strid löysi pian vireensä, ja otti ottelun hetkeksi hallintaansa. Karhula ei jäänyt tuleen makaamaan, ja matsin kontrolli heilahteli puolelta toiselle ottelijoiden vastaiskujen myötä. Näyttäviä heittoja, junttia, potkuja ja lyöntejä riitti, mutta kumpikaan ei saanut vastustajan hartiota pysymään matossa. Ottelu huipentui komeaan liikesarjaan, jossa kumpi tahansa olisi voinut saada yliotteen, mutta pidemmän korren veti lopulta Karhula. Codebreaker tärisytti Stridin leukaperiä, ja “coup de grâcena” Karhula iski nimikkoliikkeensä Karhunkaatajan. Juhana “King Kong” Karhulan kolmas mestaruus oli todellista.

Messias oli lyöty ja oikeus tapahtunut. Kuningas nousi valtaistuimelle, ja valtakunnassa kaikki hyvin. Ainakin toistaiseksi.

Ville: Tulinen ja oikein onnistunut mestaruusottelu, joka ei kuitenkaan aivan noussut Valentinen ja Karhulan maagisten kohtaamisten tasolle. Karhula on kiistatta pienen kotimaamme kovin painija tällä hetkellä, ja tuntuu että “King Kong” ei edes pystyisi huonoa matsia ottelemaan. Strid on toki myös ansaitusti kärkikahinoissa mukana, ja on ollut hienoa seurata miehen uraa ja taitojen kehittymistä aina debyytistä saakka. FCF:n mestaruuden katoamista Ruotsiin sekä kliseistä Money in the Bank -lunastusta voisi tietysti kritisoida (ja on jo aiemmin kritisoitu Smarksiden kanavilla), mutta hyvän ottelun ja uuden mestarin myötä suuntaan mieluummin katseeni tulevaan. En osaa sanoa mitä tuleman pitää, mutta ainakin hyviä ehdokkaita haastajiksi riittää. Stridin revanssi, Vili Raato, Mikko Maestro tai StarBuck olisivat kaikki mielenkiintoisia vaihtoehtoja Karhulan ensimmäiseen puolustukseen.

Enska: Pätevä ottelu, mutta pakko se on sanoa, että tämä jäi pahemman kerran Karhulan ja Valentinen matsien varjoon (mikä ei sinänsä ole mikään häpeä, sillä Karhulan ja Valentinen ottelut olivat suorastaan taianomaisia). Enkä oikeastaan edes tiedä, ketä tai mitä siitä syyttäisi. Karhulakin pani kaikkensa likoon loikkien kehästä ulos, mutta ottelun tunnelma ja laatu olisivat siitä huolimatta voineet olla asteen tai kaksi kovemmat. Toisaalta tämä saattoi kärsiä ennalta-arvattavuudesta: Karhulan voitto tuntui itsestään selvältä. Se oli joka tapauksessa oikea ratkaisu, ja nyt on syytä toivoa, ettei Kuninkaan kausi tule päättymään pitkään aikaan. Karhula on todellakin mestaruutensa ansainnut.


FCF Wrestlingin seuraava tapahtuma Wrestling Show Live! lauantaina 27.5.2017 klo 17 Helsingin Pressassa. Liput Tiketistä 16,50 € / 11,50 €. Lisätietoa: wrestling.fi.

Lisää...
Ville Vuohtoniemi

Ville Vuohtoniemi

Rauha, rakkaus, showpaini.

Previous post

WWE-veikkaus: Backlash 2017

Next post

Ennakko: FCF Wrestling Show Live! (27.5.2017)

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.