FCF WrestlingReportaasitSuomipaini

Wrestling Night Lahti – ”Den glider in”

Lahti 9.10.2015. Vain vajaa viikko Rumble in Rauman jälkeen oli jälleen aika lähteä odysseialle Kehä III:n ulkopuolelle, ja tällä kertaa #painiturismi houkutteli Suomen Chicagoon eli tietysti Lahteen. Viimeksi Lahtea löylytettiin vuonna 2012, jolloin paikkana toimi 8-sali, mutta tällä kerralla näyttämöksi oli valikoitunut Suomen moottoripyörämuseo tai tarkemmin sanottuna sen aulabaari Ace Corner. Kun saavuin paikalle, takaraivossani kummitteli jälleen pelko siitä, löytyykö tapahtumalle katsojia, mutta onneksi noin 60 uteliasta ihmistä oli saapunut katsomaan, mistä on kyse – eikä pikkuiseen Ace Corneriin juuri sen enempää ihmisiä olisi edes mahtunut. Tila loi tapahtumalle intiimin ja tiivistunnelmaisen ympäristön, ja ainakin itsestäni tuntui siltä kuin olisin ollut paikalla hyvissä kotibileissä.

Ilta alkoi uhkaavissa tunnelmissa, kun Mustan Aukon kirkon ylipappi King Kong Karhula ja apulaispiispa Pyöveli Petrov nousivat kehään tuomiopäivän sanomaa saarnaamaan. Karhulan ja Pyövelin lisäksi kehän laidalle saapui Niuvanniemestä viikonloppulomalle laskettu villikortti Herra Tapaturma pakkaa sekoittamaan. Vastaan asettuneet Jessica Love ja Jami Aalto säntäsivät kuitenkin pirteinä kehään, eivätkä he tuntuneet olevan moksiskaan Mustan Aukon uhitteluista tai mielipuolisen Tapaturman heiluttelemasta piikkilangalla vuoratusta pesäpallomailasta.

Jälleen hyvä avausottelu, jossa jokainen pääsi esille ja näyttämään taitojaan. Jessica voitti yleisön nopeasti puolelleen valoisalla persoonallaan, ja Aalto väläytteli jälleen kekseliästä puolustusta – ”Lapin luchador” nimittäin onnistui kapuamaan karkuun Petrovin tukalasta karhunhalauksesta käyttämällä apunaan matalan katon teräsrakenteita! On se melkoinen epeli. Myös Petrovin rooli tehokkaana murskaajana toimii, mutta mies saisi jättää puhumisen tiimikaverilleen ja keskittyä ydinosaamiseensa. Petrov olikin tällä kertaa ratkaiseva tekijä ja onnistui mestaamaan sitkeän Aallon voimakkaalla kuristusjuntallaan.

 

King Kong Karhula & Pyöveli Petrov w/ Herra Tapaturma vs. Jami Aalto & Jessica Love

 

Herraa nimeltä King Kong Karhula ei tietenkään sovi unohtaa. Olen jo hehkuttanut Karhulaa aikaisemmissa kirjoituksissani paljon, mutta vaikka kuulostaisin rikkinäiseltä levyltä, niin totean taas, että kyseessä on ilmiömäinen esiintyjä, joka ottaa tilan haltuun heti astuessaan verhon takaa esiin. Ei voi kuin toivoa, että tulevaisuudessa se haltuun otettava tila löytyisi Full Sail Universityltä; näillä taidoilla vain taivas on rajana, mikäli motivaatiota riittää.

Kun Musta Aukko oli juhlinut voittoaan riittävästi ja poistunut paikalta, kehäkuuluttaja Leo Lemmetty pudotti melkoisen pommin, joka aiheutti runsaasti pettymystä yleisössä. Ruotsalainen The Beast, jonka oli määrä painia illan pääottelussa valmentajaansa StarBuckia vastaan, oli joutunut perumaan tämän ja muut lähitulevaisuuden painiesiintymisensä nykyisen sponsorinsa asettamien rajoitusten takia. Tuuraajaksi oli kuitenkin lyhyestä varoitusajasta huolimatta löydetty eräs Ruotsin ykköstykeistä, Steinbolt.

StarBuck nousi sen jälkeen kehään jakamaan ajatuksiaan tähtioppilaansa tilanteesta ja oli vahvasti sitä mieltä, että Beastilla on – and I quote – ”paskat housuissa”. Beast oli nimittäin kokenut painiuransa ensimmäisen häviön elokuussa, kun StarBuck peittosi hänet häkkiottelussa Tanskan Dansk Pro Wrestling -promootion tapahtumassa. Pitkään ei StarBuck kuitenkaan ehtinyt puhumaan, kun Steinbolt jo saapui keskeyttämään juttutuokion – ja mitäpä veikkaatte yleisön reaktioksi, kun kehään nousee ruotsalainen painija sellaisissa pöksyissä, joissa on Tre Kronorin kuva? Jo sillä Steinbolt sai kiitettävästi yleisön vihaa niskaansa, mutta ”The Ambassador of Swedish Wrestling” heitti lisää vettä kiukaalle herjaamalla yleisöä ja StarBuckia osoittaen huimaa kehitystä parin vuoden takaisesta edellisestä Suomen-visiitistään, jolloin hän oli vielä hieman hajuton ja mauton peruspainija. Verbaalinen kohtaaminen oli eskaloitua käsirysyksi, mutta Steinbolt koki viisaammaksi vetäytyä paikalta ja antaa fyysisen kohtaamisen vielä odottaa itseään.

 

Steinbolt från Sverige

 

Illan toisessa ottelussa teoria kohtasi käytännön, kun useaan kertaan voimansa joukkueena yhdistäneet Tohtori Ioni ja Murskaaja Mieto asettuivat toisiaan vastaan. Murskaaja ei vakuuttunut Ionin ultimaattisesta kaavasta, ja niinpä ”Lahen Mieto” oli valmis näyttämään mielipuoliselle Tohtorille, että kotikenttäetu olisi se tärkein muuttuja, joka Ionin laskelmista oli unohtunut.

Ioni löysi pian ottelun alettua Murskaajan Akilleen kantapään eli tämän jo valmiiksi loukkaantuneen nilkan. Mieto manaili nivelsiteitään ja joutui lopulta riisumaan oranssin painisaappaansa painetta helpottaakseen, jolloin paljastetusta nilkasta tuli entistä helpompi maalitaulu Ionin hyökkäyksille. Kuin ihmeen kaupalla Murskaaja onnistui kuitenkin kääntämään tilanteen ja sai paiskattua Ionin kanveesiin, vaikka otteli käytännössä vain yhdellä jalalla. Tohtorin kohtaloksi koitui lopulta ihmiskoe, jossa Murskaaja testasi, mitä tapahtuu, kun hapen kulku katkaistaan kaulan kohdalta – eikä Ionilla ollut muuta vaihtoehtoa kuin taputtaa mattoa ennen kuin hänen ylivertainen tajuntansa pimentyisi. Oli mukavaa vaihtelua nähdä tämä kaksikko kohtaamassa toisensa, ja varsinkin Mieto onnistui nyt nousemaan yksilönä paremmin esille kuin ainaisissa joukkueotteluissa.

 

Tohtori Ioni vs. Murskaaja Mieto

 

Siinä missä edellisen ottelun osallistujat edustivat suomipainin nuorempaa sukupolvea, seuraavaksi saatiin todistaa kahden kokeneen kehäketun taisto FCF:n mestaruudesta. Metallisoturi Stark Adder oli valmis riistämään mestaruusvyön Valentinen öljytyiltä vyötäisiltä, joita limainen mestarimme yritti houkutella yleisöstä huudellutta naista öljyämään lisää.

Ottelun ensimmäisillä minuuteilla vaikutti kovasti siltä, että haastaja Stark Adder onnistuisi nappamaan mestaruuden toista kertaa urallaan. Voimasuhteet kääntyivät kuitenkin vaaleanpunaiseen verhoutuneelle Valentinelle, kun Adder kapusi köysille ja mätkähti häijyn näköisesti rähmälleen mattoon. Se ei tapahtunut kuitenkaan Adderin omasta syystä, vaan asialla oli Valentinen manageri Barbie, joka pisti rakennekyntiset näppinsä peliin. Vaikka Adder yritti pistää kovasti hanttiin ja hakea erilaisia lukkoja, loppu matsista meni selkeästi Valentinen komennuksessa. Mestari muun muassa sitoi haastajansa pään jalkojensa väliin ja ryhtyi paukuttamaan tämän kasvoja kanveesiin lantioliikkeellä, joka toi mieleen vauvantekohommat. Adder sai maistaa myös hieman omaa lääkettään, sillä Valentine taivutti rajulla luovutusliikkeellä haastajan käden sellaiseen asentoon, johon ihmisen käden ei vain kuulu taipua. ”The Spray Tanned, Pink Clad Douchebag” säilytti lopulta mestaruutensa onnistumalla yllättämään vastustajansa nopealla selätyksellä.

 

Valentine vs. Stark Adder

 

Hyvä ottelu, kuten näin kokeneelta kaksikolta sopii odottaa. Stark Adderin huutelut ennen bäkkärille katoamista pistivät miettimään, olikohan tämä kuitenkaan vielä tässä. Adder on tehnyt jo pitkän uran, ja hänelle soisi vielä mestaruuskauden, mutta toisaalta taas en tahtoisi Valentinen vielä häviävän vyötään, sillä ”Kaunista Petoa” on vain niin mahtavaa vihata tapahtumasta toiseen. Adderilla on tosin myös vielä välit selvitettävänään Ricky Vendettan kanssa, mutta mistäpä sitä tietää vaikka tämä vihanpito kulminoituisi taisteluun mestaruudesta joskus tulevaisuudessa.

Kun väliaika oli lusittu, kehään saatiin lisää paikallisväriä – tosin tällä kertaa vain mikrofonin varteen. Niittykummun Snacky Slamissa jalkansa katkaissut Joey Impact kapusi kainalosauvojen tukemana kehään purkamaan sydäntään. Impact oli harmissaan, koska ei loukkaantumisensa vuoksi pystynyt painimaan kotikaupungissaan Lahdessa. Hän piti tunteikkaan puheen, mutta kesken kaiken paikalle saapui ilonpilaaja Ricky Vendetta valmiina hieromaan suolaa Impactin haavoihin. Juuri Vendetta oli selättänyt Impactin samaisessa joukkueottelussa, jossa tämä loukkaantui, ja tunteet kehässä kävivät niin kuumina, että sama selkäsauna uhkasi toistua. Jalkapuolen Impactin apuun riensi kuitenkin Vendettan illan vastustaja, saksalainen Marius Al-Ani, ja seuraava ottelu pistettiin lennosta käyntiin.

 

Ricky Vendetta ja Joey Impact

 

Vauhdilla Vendettan kimppuun syöksynyt Al-Ani oli vakuuttavan näköinen karju. Parrakas, tatuoitu sakemanni muistutti ulkoiselta habitukseltaan jonkin verran The Beastia. Melko petomaisia olivat myös Al-Anin otteet, sillä mies rupesi murjomaan Vendettaa eurooppalaisilla yläkoukuilla turpaan. Saksalainen vaikutti pysäyttämättömältä kuin panssarijuna karkuteillä, mutta Vendetta onnistui lyömään tälle kapuloita rattaisiin taktisella arm breakerilla. Vendetta jatkoi hyökkäystensä kohdistamista samaiseen käteen, eikä Al-Ani pystynyt pistämään vastaan ennen kuin ottelua kehän laidalta seurannut Joey Impact puuttui peliin huitaisemalla Vendettaa kainalosauvallaan selkään. ”Suomalainen dobermanni” oli sen jälkeen kuin tarjottimella Al-Anin viimeisteltäväksi, mutta Vendetta pystyi kuitenkin vetämään takataskustaan vastaiskun ja päättämään ottelun Final Flashiin.

Erinomainen matsi, jossa pistettiin menemään ja lujaa. Tämä oli varmasti yksi stiffeimmistä koitoksista vähään aikaan Suomen kehissä. Molemmat näyttivät ottelussa vahvoilta, ja Vendettan vakuuttava voitto tuntui suurelta, koska hän joutui todella tekemään töitä sen eteen. Vendettalla on vielä hieman kehittymisen varaa mitä mikkityöskentelyyn tulee, mutta kehätaitojensa puolesta hän on kyllä valmista kamaa mihin tahansa – ja onkin tällä hetkellä kovassa nosteessa. Al-Ani oli jälleen erittäin hyvä löytö FCF:n kykyjenetsijältä, ja kun viime aikoina on nähty näin erinomaisia ulkomaalaisvahvistuksia, odotukseni seuraaville vierailijoille ovat kovat. Wunderbar!

 

Ricky Vendetta vs. Marius Al-Ani

 

FCF:n naisväki on ollut tukkanuottasilla viime helmikuun Talvisodasta lähtien, mutta yksilöottelussa he ovat kohdanneet toisensa vain kerran, Korson Snacky Slamissa. Tosin tuolloin asetelma muistutti ennemmin tasoitusottelua, sillä Julia Kyyn tukena olivat King Kong Karhula ja Pyöveli Petrov, ja matsi muuttui lennosta joukkueotteluksi. Tälläkään kertaa Julia ei saapunut paikalle yksin, vaan Herra Tapaturma oli jälleen pesäpallomaila ojossa kehän laidalla pelleilemässä.

Julia hyökkäsi heti Reginan kimppuun psykoottisella boogiellaan ja tietysti raastavalla kiljumisellaan höystettynä. Yleisö oli pian Reginan puolella, ja häntä kehotettiin muun muassa potkimaan Juliaa kohtuun, jotta se karmea rääkyminen loppuisi. Regina oli jo lähellä päihittää arkkivihollisensa pudotettuaan tämän mattoon ylimmältä köydeltä mutta erehtyi sitten kiinnittämään huomionsa Herra Tapaturmaan. Kyy luikerteli silloin rullaamaan Reginan hartiat mattoon, ja tuomarin silmän välttäessä haki selätykseen lisää vipuvoimaa nostamalla jalkansa kehäköydelle. Voitto lipui Reginan sormien välistä, ja vaikka aluksi tällainen kusetusvoitto harmitti, oli se tulevaisuuden kannalta järkevä veto. Kun Regina onnistuu viimein peittoamaan Mustan Aukon kosmisen voiman, se tulee olemaan suuri hetki. Lisäksi odotettavissa on kovatasoinen ottelu, kun nämä naiset pääsevät kohtaamaan toisensa ilman häiriötekijöitä; osaamista heiltä ehdottomasti löytyy.

 

Julia Kyy vs. Regina

 

Jäljellä kortissa oli enää Suomi–Ruotsi-maaottelu, ja tunnelmaa riitti niin kuin länsinaapuria vastaan otellessa kuuluu. Steinbolt saapui kehään ensimmäisenä kunnon showmiehen elkein ja veti stereotyyppisen ruotsalaisen mulkvistin rooliaan niin tunteella, että buuaaminen oli suorastaan nautinto. Myös StarBuck asteli kehään tuttuun tapaansa isännän elkein ja oli valmis pistämään Steinboltin luovuttamaan, kuten oli aiemmin illalla uhkaillut.

”Kanadan kapinallinen” yritti useampaan kertaan lukita Steinboltin Sharpshooteriin, mutta liukas svenssoni onnistui kerta toisensa jälkeen pääsemään karkuun. Ottelu levisi pian myös yleisöön, ja Ace Cornerin henkilökunta pääsi siivoushommiin, kun ottelijat myllyttivät menemään niin, että tuopit hajoilivat. Yrittipä Steinbolt luikkia myös backstagelle, mutta karkumatka jäi lyhyeksi, kun vastustajansa palautti hänet niska–perse-otteella takaisin kehään. Vaan kun StarBuck itse oli nousemassa kehään, Steinbolt teki törkeän tempun potkaisemalla köyttä, jolloin Starba otti osuman kulkusilleen. Vaikka Steinbolt hallitsi ottelua hyvän aikaa sikailunsa johdosta, StarBuck oli lopulta tälle liian kova vastus ja onnistui viimein lukitsemaan vastustajansa Sharpshooteriin – ja ruotsalainen taputti mattoa nopeasti ennen kuin ehti taittua kahtia. Erittäin hyvä ottelu, mutta eipä ihme, sillä Starba painisi hyvän matsin vaikka perunasäkin kanssa. Steinbolt oli kuitenkin järkyttävissä liekeissä koko illan ja tasapainoili onnistuneesti huumorin ja uskottavan painin kultaisella keskitiellä.

 

Starbuck, Steinbolt ja yleisö.

 

Viihdyttävä iltama jälleen kerran, ja maisemanvaihdos tekee välillä hyvää. Ace Corner oli mukavan tiivis ja tunnelmaltaan kotoisa paikka, ja tähän kuppilaan matkustaisi mieluusti myös toiste painishow’ta todistamaan. Seuraavan tapahtumansa FCF järjestää kuitenkin Helsingissä, kun painia nähdään pitkästä aikaa Gloriassa 5. marraskuuta. Samana päivänä järjestetään Night Visions -festivaalit, joilla ensi-iltansa saa kauan odotettu Spandex Sapiens -elokuva. Lisätietoa: wrestling.fi

Ville Vuohtoniemi

Ville Vuohtoniemi

Töölön CHIKARA-spesialisti, joshi-intoilija ja deathmatch-maanikko. Ääntelehtii usein podcasteissa, toisinaan selostuspöydän takana. Luultavasti jonain päivänä hautautuu elävältä Smarksiden VHS-kirjaston alle.

Previous post

Kymmenen parasta Hell in a Cell -ottelua

Next post

Ennakko: Hell in a Cell 2015

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *