Smarkside

Haemme uusia kykyjä – oletko sinä seuraava Dave Meltzer?

Haluatko olla mukana edistämässä kotimaista showpainikulttuuria? Etsimme nyt joukkoomme lisää sisällöntuottajia ja osaajia, joilla on rutkasti motivaatiota.

Ensisijaisesti haussa on uutisten ja mielenkiintoisten juttujen kirjoittajia, mutta oma vahvuutesi voi olla jotain aivan muuta. Kaikenlainen osaaminen mediatuotannon saralla huomioidaan.

Voit toimia esimerkiksi sisällöntuottajana Smarksiden sosiaalisessa mediassa, kuten Instagramissa tai Twitterissä. Voit yhtä lailla toimia vaikkapa kolumnistina, podcast-äänenä tai uutisankkurina – vain Vince McMahonin kuuluisa lasikatto on rajana!

Etsimme myös sellaisia sisällöntuottajia, jotka haluaisivat tehdä videoita Smarksiden YouTube-kanavalle.


Smarkside on talkoovoimin toimiva yhteisö, eli työmme ei ole palkallista. Tarjoamme kuitenkin tilaisuuden näyttää osaamistasi verkkomediassa, mistä voi olla hyötyä esimerkiksi aloittelevan journalistin uralla. Ennen kaikkea tarjoamme kuitenkin innostavan ja ammattitaitoisen työyhteisön. Sivuston perustaja ja ylläpitäjä työskentelee paikallislehtitoimittajana.

Jos kiinnostuit, lähetä meille viestiä osoitteeseen info@smarkside.com ja kerro, mitä haluaisit tehdä. Voit myös nykäistä ylläpitäjiä hihasta Smarksiden Discord-serverillä.

Tule mukaan tekemään ja luomaan suomalaista showpainikulttuuria!

Lisää...
Smarkside

Smarkside

Eläköön showpaini!

Previous post

Ennakko: WWE Elimination Chamber 2019 – Lue, mitä Eetu, Lauri, Pauli, Tomi, Toni ja Ville odottavat

Next post

#MaanantainMatsi – "Luscious" Larry Heiniemi vs. Gama Singh (1975)

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.