Veikkaus

WWE-veikkaus 2016: NXT Brooklyn II

Lue veikkauksen ohjeet ja säännöt ennen osallistumista.

Pistepörssi: Kokonaistilanne / Battleground / Money in the BankTakeOver: The End / Extreme RulesPayback /WrestleMania 32 / TakeOver: Dallas / Fastlane / Royal Rumble.


WWE:n Raw’ssa ja SmackDownissa on tapahtunut kesän aikana suuria muutoksia, mutta heinäkuun Battleground oli siitä huolimatta tapahtuma, jonka veikkaaminen osoittautui suhteellisen helpoksi; moni osallistuja ansaitsi yli 20 pistettä eikä yksikään jäänyt alle kymmenen pisteen. Jopa kahdeksan veikkaajaa saavutti 30 pisteen rajan.

Battlegroundin helppoja kohteita olivat etenkin Rusevin (93,1 %) United States -mestaruusottelu Zack Ryderiä (5,2 %) vastaan (1,7 % uskoi, ettei ottelussa ole voittajaa laisinkaan) sekä Sasha Banksin ja hänen mysteeripartnerinsa eli Bayleyn voitto (87,9 %) Charlottesta ja Dana Brookesta (10,3 %; tässäkin 1,7 % uskoi, ettei ottelussa ole voittajaa). Myös se, että nimenomaan Bayley oli Sashan mysteeripartneri, osoittautui ennalta arvattavaksi yllätykseksi. Valtaosa veikkaajista kykeni niin ikään ennustamaan sen, ettei Brock Lesnar esiintynyt tapahtumassa (93,1 %).

Vain kaksi kohdetta onnistui yllättämään veikkaajat perin pohjin. Niistä toinen oli Natalyan (22,4 %) voitto Becky Lynchistä (77,6 %) ja toinen puolestaan se, että Darren Youngin ja The Mizin ottelu Intercontinental-mestaruudesta päättyi tasapeliin; tätä ei yksikään veikkaaja osannut ennustaa. Myös Sami Zaynin (46,6 %) voitto Kevin Owensista (44,8 %) aiheutti veikkaajille harmaita hiuksia. Jopa 8,6 % uskoi, ettei ottelussa olisi ollut voittajaa ollenkaan.

Seuraavana on vuorossa NXT:n TakeOver: Brooklyn II, joka järjestetään lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Veikkaus sulkeutuu näin ollen lauantai-iltana klo 23. SummerSlamin veikkauslomake julkaistaan huomenna eli perjantaina.


Veikkausvuorossa: NXT Brooklyn II (20.8.)

Lomakkeeseen pääset myös tästä, jos se ei näy alla (esim. koska et ole vielä kirjautunut Gmailiin).

 

Smarkside

Smarkside

Eläköön showpaini!

Previous post

Spandex Sapiens Tour: Eurogames

Next post

WWE-veikkaus 2016: SummerSlam

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *