WWE-veikkaus 2020: WrestleMania
Muutama kuukausi sitten Saudi Supershown kohdalla vitsailin, että meno on suurempaa ja hienompaa kuin vaikkapa WrestleManiassa. Kukapa olisi arvannut, että se ei ollutkaan vitsi. Vuoden suurin kohokohta ei juuri suurelta kohokohdalta tunnu näin kansainvälisen pandemiakriisin aikana. Vaan yksi pieni pandemia ei Vince McMahonin sirkusta kaada, vaan The Show Must Go On. Ja jos WWE:n koulutuskeskuksessa järjestetty tapahtuma ei ole tarpeeksi outoa, niin tämänkertainen WrestleMania on jaettu kahtia kaksipäiväiseksi spektaakkeliksi ensimmäistä kertaa historiassa. Kortissa on tällä hetkellä 16 ottelua, joten todellakin tuhti paketti on luvassa. On myös outoa, että kyseinen tapahtuma on käyty jo, mutta ainakaan itse en löytänyt mitään varmuutta itse tapahtuman tuloksista, joten kaipa tästäkin voi veikkauksen järjestää. Jotain huhua olen kuullut, että kaikki veikkauksessa olevista otteluista eivät välttämättä olisi kuitenkaan itse WrestleManiassa, mutta jos näin on, niin kyseiset ottleut luonnollisesti diskataan.
Huom! Veikkaus menee kiinni lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 00:00, sillä ensimmäinen WrestleManian ilta on jo silloin.
Elimination Chamberissa 4 eri nimimerkkiä veikkasi onnistuneesti mahtavat 27 pistettä. Marauderi, TeMeZ, Villezka ja Blackheart näkivät Vincen metkujen läpi mallikkaasti. Sen sijaan Kanalla on selvästi mennyt usko Vince McMahonin visioon – hän veikkasi jokaisen ottelun voittajaksi ”Ei voittajaa/muu” – ja näin keräsi vaivaiset 4 pistettä. Oliko Tuwaiq-pystin meneminen Undertakerille viimein liikaa?
Kokonaispisteissä tämä tarkoittaa sitä, että TeMeZ on tällä hetkellä johdossa 87 pisteellä. Hyvä TeMeZ!
Täydellisen pistepörssin näet täältä.
Mikäli on jotain kysyttävää tai erimielisyyksiä, niin nimimerkki ”Les_Pebles” vastaa Smarksiden Discord-severillä.
Lisätietoja veikkauksesta ja esimerkiksi sen entisistä voittajista löydät täältä.
Veikkausvuorossa WrestleMania (4.4.2020 – 5.4.2020)
Lomakkeeseen pääset myös tästä, jos se ei näy alla.
No Comment