MLWViisi pointtia

Viisi pointtia: MLW Fury Road (1.6.2019)

Päivämäärä: 1.6.2019

Sijainti: Waukesha, Wisconsin, Yhdysvallat (Waukesha County Expo Center)

Katso tapahtuma YouTubessa!


MLW (Major League Wrestling) järjesti vuoden viidennen erikoistapahtumansa kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Tapahtumassa kummittelivat samat ongelmat kuin MLW:n edellisissäkin erikoistapahtumissa, mutta näimme silti kolme viihdyttävää joskin lyhyttä ottelua. Niille, jotka eivät MLW:tä ennestään tunne, kerrottakoon, että MLW on New Yorkin New Rochellessa majaansa pitävä painipromootio, joka kiertelee pitkin itärannikkoa kuvaamassa show’taan. MLW on suurin piirtein seuraavaksi suurin ”pikkupromootio” Yhdysvalloissa heti Impact Wrestlingin (entinen TNA) jälkeen. MLW:n viikoittaisia voi katsoa ilmaiseksi YouTubesta.


1. Tuotanto on valitettavan retuperällä

MLW:n tuotantoarvot ovat erittäin tasokkaat nauhoitetuissa lähetyksissä, mutta suorassa lähetyksessä on vielä reilusti treenaamisen varaa.

Isoimmat ongelmakohdat ovat äänityöskentelyssä. Erityisesti sisääntulot ja otteluiden loput olivat todella aneemisia sisääntulokappaleiden lähes totaalisen puutteen vuoksi. Suhteellisen kuollut yleisö ei myöskään juurikaan auttanut asiaa.

Myös kehäkuuluttajan mikrofoni oli jätetty liittämättä lähetykseen, joka oli yksi suurimmista virheistä. Välillä äänimaailma oli kuin show olisi kuvattu fanin kännykkäkameralla. Show esitettiin kuitenkin beIN Sports -urheilukanavalla, joten luulisi heillä olevan homman hallussa.

Kiitosta täytyy kuitenkin osoittaa selostustiimille eli Rich Bocchinille ja Jim Cornettelle, jotka olivat liekeissä koko tapahtuman ajan.


2. Tapahtuma oli buukattu epäloogisesti

MLW rakentelee tapahtumia kiitettävästi viikoittaisten aikana, mutta suurin kompastuskivi on se itse tapahtuma.

Tähänkin tapahtumaan oli buukattu kymmenkunta ottelua, joista nähtiin varsinaisessa lähetyksessä kokonaiset kolme. Loput jäivät tuleviin viikoittaisohjelmiin.

Lisäksi katsojalle jäi täysin mysteeriksi se, mitkä ottelut kortilta tullaan näkemään. Onneksi sentään molemmat mestaruusottelut olivat osa show’ta. Tapahtuman ennakolta ehkä suurin ottelu eli ”Filthy” Tom Lawlor (promootion päämestari), Marshall von Erich ja Ross von Erich vastaan Contra Unit (Jacob Fatu, Josef Samael ja Simon Gotch) kuitenkin jäi jostain syystä tulevaisuuden viihteeksi.

Von Erichin nimellä saatiin mahdollisesti enemmän katsojia show’lle, mutta vastaanotto ei varmasti ollut kovinkaan mairitteleva, kun ottelua ei ikinä nähty.

Myöskään Austin Ariesin MLW-debyyttiä ei tässä tapahtumassa nähty. Hypeä miestä kohtaan oli kuitenkin nostettu useilla pätkillä viime viikkojen aikana.

Se, että erikoistapahtuman kesto on sama kuin viikoittaisella (eli noin tunti), ei välttämättä ole MLW:n vika, vaan televisiokanava on yksinkertaisesti tarjonnut heille näin pienen aikaikkunan. Tässä voi toki miettiä, olisiko aika vaihtaa alustaa esimerkiksi Fite.tv:lle.


3. National Openweight -mestaruus – hitti vai huti?

Tapahtumassa käytiin mestaruusottelu täysin uudesta mestaruudesta. Alexander Hammerstone pääsi pienimuotoisen turnauksen finaaliin voittamalla tapahtuman ensimmäisessä ottelussa nähdyn Gringo Locon. Hammerstonen vastustaja Brian Pillman Jr. puolestaan voitti finaalipaikan arvoisesti Rich Swannin.

Hammerstone ja Pillman ottelivat oikein mukavan mähinän, josta ainakin itse nautin. Nämä kaksi voivat hyvin olla 2020-luvun suurimmat indy-tähdet. Hammerstonella on aika lailla kaikki kohdallaan tätä silmällä pitäen, mutta Pillman, joka painii vasta toista vuottaan, joutuu vielä tekemään töitä karistaakseen isänsä varjon yltään.

Mutta sitten National Openweight -mestaruuden ongelmista. Isoimpana ongelmana näen MLW:n mestaruuksien määrän. National Openweight -mestaruus on jo promootion neljäs mestaruus. Tämä tuntuu aika hurjalta määrältä promootiolle, jolla ei ole muuta kuin tunnin viikoittainen show. Ohjelma-aika ei vain yksinkertaisesti riitä kaikelle.

Openweight-mestaruus tekee myös Middleweight-mestaruudesta aika lailla turhan. MLW:llä on joka tapauksessa suuri osa rosterista keskivertoa pienempää kaveria, joten muutenkin lähes olemattomat painorajat eivät sorsi pieniä kavereita ennestäänkään. Itse toivon todella paljon, että Middleweight-mestaruus lakkautetaan.


4. MLW osoittaa ihailtavaa elpymiskykyä

MLW on kokenut todella kovia viime aikoina, kun promootion isoja tähtiä on lähtenyt niin Ring of Honoriin, All Elite Wrestlingiin kuin WWE:hen. MLW:n on täytynyt alkaa rakentaa uusia tähtiä lähes tyhjästä. Tässä he ovat mielestäni kuitenkin onnistuneet. Uusia nimiä nostetaan parrasvaloihin lähes viikoittain, ja varsinkin myöhemmin tänä vuonna täysipäiväisesti AEW:n riveihin siirtyviä tähtiä aletaan siirtää sivuun nostamalla uusien kavereiden momentumia.

Tästä hyvänä esimerkkinä toimii muutaman viikon takainen Air Wolfin voitto Rey Fenixistä. MLW:n pelastavana enkelinä voinee pitää Impact Wrestlingiä, jonka kanssa promootiolla on tiivistä yhteistyötä ja todella laaja yhteinen rosteri. Hyvänä esimerkkinä esimerkiksi Ace Austin, Rich Swann ja Sami Callihan. Näitä – ja monia muita – tähtiä on hyvä rakentaa Low Ki’nTeddy Hartin ja La Parkin kaltaisten luottonimien avustuksella.


5. Contra on paras!

Niin, Contra Unit. En ole saanut aiemmin juurikaan tarttumapintaa tähän kolmikkoon, ja minulle on jopa ollut vähän epäselvää, keitä joukkueen jäsenet edes ovat. Tässä tapahtumassa nähty segmentti kuitenkin myi porukan minulle täysillä.

Katsoin silmät pyöreinä, kun tämä MLW:ssä jo aiemmin paljon tuhoa aikaan saanut kolmikko spontaanisti kaappasi Tom Lawlorin ja leikkasi tämän hiukset sen kummempia kysymättä.

Toivottavasti kolmikkoa nähdään jossain vaiheessa ehkä jopa Impactin riveissä.


Tulokset:

  1. Gringo Loco voitti Myron Reedin. Arvosana: 5/10
  2. Alexander Hammerstone nousi ensimmäiseksi National Openweight -mestariksi päihittämällä Brian Pillman Jr:n. Arvosana: 7/10
  3. Teddy Hart säilytti World Middleweight -mestaruutensa Jimmy Havocia vastaan. Arvosana: 6/10

MLW Fury Road -tapahtuman arvosana: 6/10

Lisää...
Eetu Torikka

Eetu Torikka

Painifani vuodesta 2009. Vastikään WWE:n vahvasta otteesta vapautunut sielu. Pienet hyppypavut ovat lähellä sydäntäni.

Previous post

Ennakko: WWE Super Showdown 2019

Next post

Viisi pointtia: WWE Super ShowDown (7.6.2019)

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.