Viisi pointtiaWWE

Viisi pointtia: WWE Hell In A Cell (6.10.2019)

Päivämäärä: 6.10.2019

Sijainti: Sacramento, California, USA (Golden 1 Center)

Katso WWE Networkissa!

Yhdysvalloissa on vietetty painin superviikkoa ja sen päätteeksi WWE järjesti syksyisen Hell In A Cell- tapahtumansa. Parina edeltävänä vuonna kyseinen tapahtuma on ollut varsin viihdyttävä, mutta tällä kertaa limbottiin riman alta.


1. Matsit ilmoitetaan Twitterissä

Menneellä viikolla Hell In A Cell oli kaikkea muuta kuin WWE:n prioriteettilistan kärjessä. Pitkään aikaa mentiin sillä, että tapahtumaan oli ilmoitettu vain kolme ottelua ja ilmeisesti keskellä viikkoa sinne ilmestyi neljäs. Kaikki loput julistettiin muutamaa tuntia ennen show’n alkua WWE:n Twitter-tilillä. Samaisella somealustalla myös kyseltiin katsojilta, että voittaako The Fiend vai Seth Rollins Universal-mestaruusottelun vai päättyykö se kenties diskaukseen? Tämänhän ei pitäisi olla sääntöjen puitteissa mahdollista, mutta kuten Michael Cole varmasti sanoisi — ”everything is possible in WWE.”

On ymmärrettävää, että WWE:n fokus menneellä viikolla oli NXT:n ja Smackdownin tuottamisessa. Siltikin markkinajohtajalta pitäisi löytyä sen verran ruista ranteesta, että erikoistapahtuman rakenteluunkin löytyisi vielä vähän paukkuja. Ala-arvoista suorittamista.

2. Alku oli lupauksia herättävä

Joskus viestihiihdossa noudatetaan taktiikkaa, jossa mennään terävä pää edellä. Tarkoituksena on tietysti repiä kahden ensimmäisen hiihtäjän voimin sellainen etumatka, että jälkimmäiset hieman heikommat hiihtäjät pystyvät sen turvin silti voittamaan kilpailun. Yhtä lailla WWE lähti tähän terävä pää edellä, sillä illan parhaat kaksi ottelua nähtiin heti alussa.

Becky Lynchin mestaruuskausi on kärsinyt uskottavien ykköshaastajien puutteesta, mutta loppukesästä palannut Sasha Banks on pitkästä aikaa täyttänyt tuon aukon. Hell In A Cell naisten välillä oli kaikin puolin varsin viihdyttävä ottelu, johon mahtui muutamia varsin innovatiivisia spottejakin. Becky voitti ottelun, joka tuntui hieman oudolta ratkaisulta. Tämä feudi ei kaiken järjen mukaan jatku, enkä oikein tiedä kuka olisi seuraava järkevä haastaja Beckylle. Nähdäkseni nyt olisi ollut oikea hetki asettaa vyö Sashan lanteille.

3. Tornado pyöri vauhdilla

Daniel Bryanin ja Roman Reignsin epäkonventionaalisen liittouman taistelu Luke Harperia ja Erick Rowania vastaan oli maistuvaa viihdemättöä tai amerikkalaisittain oikein toimiva entertainment brawl. Matsi onnistui olemaan yhtä aikaa hauska, mutta myös vakava — olihan taustalla kuitenkin pitkäaikainen iso juonikuvio.

Osasyy ottelun viihdyttävyydelle voi tietenkin olla, että Roman Reigns nautti Smarksiden piirissä tietynlaisesta kulttimaineesta, mutta kyllä tässä oli paljon enemmän kuin pelkkää Reigns-meemeilyä. Daniel Bryan sopivasti tasapainotti menoa kolmen ison miehen välissä ja ottelun jälkipyykit halauksineen olivat myös viihdyttävää katsottavaa.

4. Yhdentekevää höttöä

Kun suurin osa otteluista parsitaan kasaan Twitterissä pari tuntia ennen tapahtuman alkua niin ei voi olettaa, että yleisö tekisi kovinkaan suurta emotionaalista sijoitusta näihin otteluihin. Ali kohtasi Randy Ortonin täysin yhdentekevässä ottelussa, jossa oli yksi siistin näköinen RKO:n välttäminen. Isoa nyrkiniskua myynyt AJ Styles oli ihan hauska, mutta silti The OC:n ja Viking Raidersin sekä Braun Strowmanin ottelu oli täysin unohdettava tapaus. Chad Gable kohtasi jälleen kuningas Corbinin puuduttavassa revanssissa, jossa vitsailtiin Gablen lyhyydellä. Tuo läppä ei ole ”hauska” edes esikoulussa, mutta ilmeisesti herra VKM:n päässä on.

Sasha Banks jäi ilman mestaruutta, mutta Charlotte Flair puolestaan voitti vyön 10. kertaa. Loogisempana ja parempana olisin nähnyt, jos Bayley olisi säilyttänyt mestaruuden ja Becky menettänyt. Toivotaan, että draftissa keksitään jotain järkevää näiden osalta. Ulkoa tuleva paine kuitenkin pakottaa panostamaan viikoittaisiin, joten toivoa ei ole täysin menetetty.

”Twitter-matseista” ainoa, jolle peukku kääntyy varovaisesti ylöspäin on naisten joukkuemestaruusottelu, jossa Asuka ja Kairi Sane voittivat Nikki Crossin ja Alexa Blissin. Mestaruusvaihdos toki tapahtui ilman mitään rakentelua, mutta ottelun aikana sentään hahmonkehitystä ja Kabuki Warriors mitä ilmeisemmin jatkaa heeleinä eteenpäin. Asukan sylkäisemä myrkkyruiske oli yksi laimean ppv:n muistettavimpia hetkiä.

5. Vapise Vince Russo!

Smarksiden discordissa käyttäjä Merovingi vihjaisi, että tämän vuoden WWE on kerrassaan hullumpaa kuin vuoden 2000 WCW. Kelataanpa hieman mitä tänä vuonna on tapahtunut:

  • Shane McMahon on ollut koko vuoden keskeisessä roolissa aktiivipainijana
  • Brock Lesnar voitti Money In The Bankin, vaikka ei ollut ottelussa mukana
  • Goldberg ja Undertaker ottelivat Death Matchin Saudi-Arabiassa
  • Hulk Hogan ja Ric Flair feudaavat keskenään
  • Luotto Baron Corbiniin on täysin ehtymätön luonnonvara
  • Hell In A Cell päättyy diskaukseen

The Fiend on jotain uutta ja erilaista. Monelle hän on ollut koko vuoden parasta antia. Näin ollen ainoa järkevä tapa ratkaista tämä ottelu oli Fiendin selkeä voitto Seth Rollinsista suhteellisen lyhyessä ajassa suhteellisen ylivoimaisella tavalla. Sen sijaan tässä tehtiin ihan kaikki väärin.

Esimerkiksi Rollinsin Curb Stomp on ollut pitkään varsin suojeltu liike ja välillä sitä pidettiin niin vaarallisena, ettei Rollins saanut koko iskua suorittaa moneen vuoteen. Clash of Champions- tapahtumassa Rollins spämmäsi sitä Braun Strowmania vastaan, mutta nyt mentiin aivan uudelle naurettavuuden tasolle — Rollins iski Curb Stompin 10 vitun kertaa, jonka jälkeen Fiend ponkaisi ykkösellä ylös. Kuka ottaa tämän jälkeen Curb Stompia mitenkään uskottavana liikkeenä?

Ottelu toden totta päättyi diskaukseen, kun lekan käyttäminen aseena oli tuomarille liikaa ja hän vihelsi pelin poikki. Vielä rahtusen verran olisi ollut pelastettavissa, jos tuota olisi myyty Fiendin ”kuolemana” ja säälimättömän tekonsa seurauksena Rollins olisi liukunut pimeälle puolelle. Vaan ei. Tuokin kulma mentiin sössimään, koska Fiend vielä no-sellasi kaiken tämän ja show päättyi puistattavaan gore-kohtaukseen, jossa verta pulppusi Rollinsin sieraimista ulos.

Örgh. Olen sanaton.


Tulokset

1. Becky Lynch voitti Sasha Banksin Hell In A Cell- ottelussa ajassa 21:24 ja säilytti Raw’n naisten mestaruuden. Arvosana: 7/10

2. Daniel Bryan ja Roman Reigns voittivat Luke Harperin ja Erick Rowanin Tornado-joukkueottelussa ajassa 16:47. Arvosana: 7/10

3. Randy Orton voitti Alin ajassa 12:13. Arvosana: 4/10

4. The Kabuki Warriors voitti Alexa Blissin ja Nikki Crossin ajassa 10:26 ja nousi uudeksi WWE:n naisten joukkuemestariksi. Arvosana: 5/10

5. The Viking Raiders ja Braun Strowman voittivat The OC:n ajassa 8:16. Arvosana: 3/10

6. Chad Gable voitti Baron Corbinin ajassa 12:41. Arvosana: 1/10

7. Charlotte Flair voitti Bayleyn ajassa 10:15 ja nousi uudeksi Smackdownin naisten mestariksi. Arvosana: 5/10

8. Seth Rollinsin ja The Fiendin Hell In A Cell- ottelu päättyi ratkaisemattomaan ajassa 17:08. Rollins säilytti WWE Universal- mestaruuden. Arvosana: 1/10

 

WWE Hell In A Cell tapahtuman kokonaisarvosana: 3/10

 

survey service

Lisää...
Matti Koskinen

Matti Koskinen

Duunarista aikuisopiskelijaksi muovautunut oman elämänsä Rocky Balboa. Showpainiin ensikosketukset vuonna 2002. WWE:hen päin hieman kellallaan.

Joensuu / Eastern Finland

Previous post

Jälkipyykkinaru #65: FCF Wrestling Show Live! (5.10.2019)

Next post

#MaanantainMatsi - Genichiro Tenryu vs Keiji Muto (2001)

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.