Viisi pointtiaWWE

Viisi pointtia: WWE WrestleMania 35 (7.4.2019)

Päivämäärä: 7.4.2019

Sijainti: Met Life Stadium, New Jersey (USA)

Yleisömäärä: 82 265

Katso tapahtuma WWE Networkissa!

Painifanin jouluyötä vietettiin 35. kertaa ja näyttämönä toimi massiivinen Met Life Stadium New Yorkin kupeessa. WrestleManiaa voi nykyään kuvata viikon kestäväksi festivaaliksi, mutta siltikin kaikki oheistoiminta on vain esimakua ja valmistelua tähän yhteen taianomaiseen yöhön.


1. Spektaakkeli ja sen rakenne

Arkipäiväisessä toiminnassaan WWE on omaksunut sauliniinistömäisen talouskurin ideaalin. Ilotulitteet eivät enää pauku, titantron videoita ei kustannusten säästämiseksi jakseta tehdä ja erikoistapahtumissakin kustomointia ovat lähinnä eri väriset ledivalot. Onneksi WrestleMania on oma lukunsa ja puitteissa ei oltu säästelty. Met Life Stadium oli visuaalisesti lumoava näky ja pieniinkin yksityiskohtiin oli selkeästi kiinnitetty huomiota. Erikoisuuden tuntua loivat myös painijoiden normaalista poikkeavat sisääntulot ja asustevalinnat. Tämän puolen WWE on aina osannut, on vaan sinällään sääli, että tätä spektaakkelimaisuutta ei juurikaan nähdä WrestleManian ulkopuolella.

Royal Rumblen pääshow venähti tänä vuonna muutamaa minuuttia vaille 5 tunnin mittaiseksi, joka herätti huolen siitä kuinkahan pitkä WrestleMania mahtaa olla? Vastaus: 5 tuntia ja 24 minuuttia, johon päälle toki kahden tunnin mittainen Kickoff. Tällä kertaa tapahtuman massiivinen kesto oli mielestäni otettu huomioon varsin hyvin. Ilta oli rytmitetty siten, että pitkien ja raskaiden otteluiden välissä nähtiin kevyempiä ja lyhyitä matseja. Uskon tämän ajattelun myös vaikuttaneen siihen miksi Brock Lesnar ja Seth Rollins avasivat WrestleManian. Hyvä lisäsäväys oli, että useammassa ottelussa käytettiin vierailevia kommentaattoreita, se toi tv-katsojallekin vaihtelua ja tarjosi vakiokommentaattoreille sentään vessatauon mahdollisuuden. Onhan tuo kesto joka tapauksessa liikaa, mutta mielestäni toteutus oli kuitenkin varsin hyvä.

2. Kofin riemun hetki

Moneen kertaan on tullut todettua, että matka WrestleManiaan oli tänä vuonna poikkeuksellinen mutkainen ja kuoppainen. Kofi Kingstonin tarina ansaitsee kuitenkin vilpittömät kehut, vaikka Mr. McMahonin osuus ja loputon Gauntlet-otteluiden sarja välillä ehättikin jo nostaa epätoivon pintaan. Kofin tarina oli reagointia ja fanien kuuntelemista, joka ei valitettavasti ole mikään itsestään selvyys ollut. On sinällään uskomatonta ajatella, että tästä mitään ei olisi tapahtunut, ellei (Mustafa) Ali olisi loukkaantunut juuri Elimination Chamberin alla. Ilman Alin tälliä Kofi ei olisi koskaan ollut mukana siinä ottelussa ja #KofiMania ei olisi koskaan saanut mahdollisuutta syntyä. Mitä todennäköisimmin Kofi olisi otellut New Dayn kanssa Smackdownin joukkuemestaruuksista. Sattuman osuus elämässä on joskus suuri.

Daniel Bryanin ja Kofi Kingstonin ottelu oli kuuman ja freesin juonikuvion huipentuma ja painilaadultaan odotetun hyvä. Kruununa toimi se, että Kofi todellakin voitti ottelun puhtaasti ilman mitään epäselvyyksiä. Jotenkin koko ottelun ajan rinnassani pusersi epämiellyttävä tunne siitä, että Kofin tarina päättyy Big E:n ja Xavier Woodsin kusetukseen. Luojan kiitos näin ei käynyt. Sen sijaan näimme pitkän ja tasaväkisen laadukkaan painiottelun, joka puhutteli varmasti kaikkia lapsista hikisiin painipuristeihin. Tämän kauniimpaa WrestleMania-hetkeä on hankala löytää.

 

Kofi juhlii mestaruuttaan

kuva: wwe.com

3. Batistan ja Triple H:n sota toimi

Triple H:n ottelut Undertakerin kanssa vuoden 2018 loppupuolella olivat niin surullista katsottavaa, että melkein menetin jo toivoni hänen suhteensa. Eritoten se surullisenkuuluisa Saudi-Arabian ottelu, jossa HHH myös loukkaantui pahoin, oli kamalaa katsottavaa. Yleisesti ottaen olen suhtautunut HHH:n jokavuotisiin WrestleMania-otteluihin valtavirtaa positiivisemmin, mutta tänä vuonna epäilykset olivat suuret. Oliko aika sittenkin tehnyt tehtävänsä?

Batistalla ja Triple H:lla on aina ollut todella hyvä kemia keskenään ja suosittelenkin tutustumaan miesten brutaaleihin otteluihin vuodelta 2005. Erityisesti heidän Hell In A Cell on aliarvostettu klassikko. En kuitenkaan uskonut, että viisissäkymmenissä olevat papat enää vuonna 2019 kykenisivät kovinkaan mielenkiintoiseen otteluun.

Olin väärässä. Ottelu oli yhtä aikaa vatsaväänteitä aiheuttava nenärenkaan poistoineen kaikkineen, mutta jollain kierolla tapaa myös hauska ja täynnä positiivista nostalgiavärettä. Batista on koko 2010-luvun ajan ollut aivan uskomattoman hyvä hahmotyöskentelijä ja HHH näytti yllättävän terävältä kehätyöskentelyssään. Matsin edetessä nähtiin useita viittauksia miesten yhteiseen historiaan, joista selkein oli tietenkin ottelun lopetus, jossa Ric Flair auttoi Triple H:n voittoon. Tämä palautti uskoni siihen, että Triple H:lla on vielä jotain annettavaa kehässäkin ja oli varmasti Batistalle mieluinen joutsenlaulu. Ottelu onnistui yli kaikkien odotusten.

4. Kurt Anglen viimeinen Moonsault

Kurt Angle oli syy miksi alun perin aloin Smackdownia katsomaan ja hänen uraa olen seurannut läpi Rhaka Khanin, rattijuopumusten, avioerojen ja Hall Of Famen. Anglen merkitys minulle showpainin fanina on ollut mittaamattoman arvokas, joten arvaatte varmaan, että nämä jäähyväisten kuvajaiset kyllä nostavat katkeran ja happaman maun suuhun.

Hieman toisella tapaa tehtynä Anglen jäähyväiskiertue olisi helposti voinut nousta koko kevättalven kantavaksi tarinaksi ja WrestleManian tähtihetkeksi. Ihan viimeisinä viikkoina sentään hieman yritettiin, kun Angle otteli Chad Gablea, AJ Stylesia ja Samoa Joeta vastaan viikottaisjaksoissa, mutta tämä oli liian vähän liian myöhään.

On mahdotonta ymmärtää mitä Vince McMahon ja muut valtaa pitävät Baron Corbinissa oikein näkevät. Hänelle on annettu loistavia mahdollisuuksia kerta toisensa perään, mutta aina karisman musta aukko Corbin on onnistunut vajoamaan takaisin mitättömyyksien joukkoon, jonne hän eittämättä myös kuuluu. Tämä ottelu ei kiinnostanut yhtään ketään. Jäi sellainen maku, että tämä koko kuvio oli kuin joku perverssi McMahon-perheen kostoisku Anglelle siitä, että hän aikoinaan lähti WWE:stä ottelemaan muualle. Tämä saa melkein toivomaan, että Angle vielä kertaalleen ottelisi jossain muualla (vaikkapa sitten AEW:ssa) jotain oikeaa painijaa vastaan kunnollisen jäähyväisottelunsa. Mitenkään kauniisti tätä ei voi sanoa, joten en edes yritä: tämä oli paskaa.

5. Becky Lynch sai kaivatun kruununsa

2018 oli WWE:ssä monessa mielessä naisten vuosi. Ronda Rouseyn debyytti keräsi valtavan määrän mediahuomiota myös valtavirrassa ja naiset ottelivat useamman kerran erikoistapahtumien parhaat ottelut. Lokakuun lopussa järjestettiin Evolution nimeä kantanut spesiaali, joka koostui pelkästään naisten otteluista. Tämä olikin eräs koko vuoden parhaista tapahtumista. Todellinen käännekohta oli kuitenkin SummerSlam, jonka aikana Becky Lynch kääntyi Charlotte Flairia vastaan. Tuon jälkeen Beckyn suosio räjähti ja irlantilaisesta naisesta kasvoi eräänlainen oman sukupolvensa vastine Stone Cold Steve Austinille. Loukkaantuminen juuri Survivor Seriesin alla osoittautuikin onneksi onnettomuudessa, sillä tämä entisestään nosti Beckyn suosiota ja odotusarvoa kohtaamisesta Ronda Rouseyn kanssa. Momentum kantoi ja Royal Rumblessa Becky lunasti paikkansa WrestleManian pääotteluun. Jo varhaisessa vaiheessa huhuttiin, että ottelu tulisi päättämään WrestleManian ja muutamaa viikkoa ennen tapahtumaa tieto myös virallistettiin.

Road To WrestleMania eli aika Royal Rumblesta itse loppuhuipentumaan osittain onnistui tappamaan innostuksen. Syynä oli, että Charlotte Flair ujutettiin kuvioon ikään kuin puoliväkisin mukaan. Charlotten kevättalvi oli kyllä erinomainen, mutta silti hänen pakottamisensa tähän otteluun oli yksinkertaisesti väärä ratkaisu. Erinäisen McMahon draaman seurauksena Becky laitettiin hyppimään mitä kummallisempien vesiesteiden yli ja tässä tohinassa hänen voittonsa Royal Rumblessakin tuli mitätöidyksi. Lopulta Becky ansaitsi paikkansa, koska Ronda Rousey kävi lyömässä häntä Fastlanen ottelun aikana, aiheuttaen diskauksen. Tuossa kohtaa ei voinut muuta kuin huokaista syvään.

Kaikesta huolimatta Flairin, Rouseyn ja Lynchin kolminottelu kuitenkin kiinnosti. Siinä todellakin oli sellaista ison ottelun tunnelmaa, jota ei aina WrestleManiankaan pääottelussa ole ollut. Painilaadultaan ottelu oli myös ihan hyvä. Hieman harmillista oli, että ottelulla oli tönköt hetkensä, eikä se koskaan lähtenyt samalla tavalla lentoon kuin kolmikon parhaat kohtaamiset viime vuoden puolella. Ottelun päättyminen hieman kyseenalaiseen selätykseen ikään kuin korosti sitä faktaa, että ihan nappiin tämä ei siltikään osunut.

Loppusanat

Tämän arvostelun loppua kohden negatiivisuus alkoi puskea esiin, mutta kokonaisuutena WrestleMania 35 oli kuitenkin onnistunut tapaus. Mielestäni se oli rakennettu ja buukattu varsin järkevästi ja ennen kaikkea tärkeätä oli, että Kofi Kingstonin ja Becky Lynchin upeat tarinat saivat arvoisensa loppuhuipennuksen ilman mitään likaista McMahon draamaa. Mammuttimaisesta kestostaan huolimatta WrestleMania soljui mukavasti eteenpäin eikä pahemmin puuduttanut missään vaiheessa. Kurt Anglen kurja kohtalo oli kamala pettymys, mutta useampi ottelu myös yllätti positiivisesti ja iltaa piristävät Hulk Hoganin ja Dr. of Thuganomicsin riemastuttavat pikaesiintymiset. WrestleManiasta jäi päällimmäisenä mukava fiilis.

Tulokset

  1. Seth Rollins voitti Brock Lesnarin ajassa 2:32 ja nousi uudeksi WWE Universal- mestariksi. Arvosana: 5/10
  2. AJ Styles voitti Randy Ortonin ajassa 16:13. Arvosana: 7/10
  3. Jey Uso ja Jimmy Uso voittivat Aleister Blackin ja Ricochet’n, Rusevin ja Shinsuke Nakamuran sekä The Barin Fatal 4-Way joukkueottelussa ajassa 10:05 ja säilyttivät Smackdownin joukkuemestaruudet. Arvosana: 5/10
  4. Shane McMahon voitti The Mizin Falls Count Anywhere- ottelussa ajassa 15:29. Arvosana: 7/10
  5. The IIconics voitti Bayleyn ja Sasha Banksin, Nia Jaxin ja Taminan, sekä Beth Phoenixin ja Natalyan Fatal 4-Way joukkueottelussa ajassa 10:48 ja nousivat uusiksi naisten joukkuemestareiksi. Arvosana: 5/10
  6. Kofi Kingston voitti Daniel Bryanin ajassa 23:45 ja nousi uudeksi WWE:n mestariksi. Arvosana: 9/10
  7. Samoa Joe voitti Rey Mysterion ajassa 1:03 ja säilytti United States- mestaruuden. Arvosana: 4/10
  8. Roman Reigns voitti Drew McIntyren ajassa 10:13. Arvosana: 6/10
  9. Triple H voitti Batistan No Holds Barred ottelussa ajassa 24:48. Arvosana: 8/10
  10. Baron Corbin voitti Kurt Anglen ajassa 6:00. Arvosana: 2/10
  11. Demon Bálor voitti Bobby Lashleyn ajassa 4:04 ja nousi uudeksi Intercontinental mestariksi. Arvosana: 5/10
  12. Becky Lynch voitti Ronda Rouseyn ja Charlotte Flairin Triple Threat ottelussa ja nousi uudeksi Raw’n sekä Smackdownin naisten mestariksi. Arvosana: 7/10

 

WWE WrestleMania 35- tapahtuman arvosana: 8/10

 

bike trail guide

Lisää...
Matti Koskinen

Matti Koskinen

Duunarista aikuisopiskelijaksi muovautunut oman elämänsä Rocky Balboa. Showpainiin ensikosketukset vuonna 2002. WWE:hen päin hieman kellallaan.

Joensuu / Eastern Finland

Previous post

Jälkipyykkinaru #31: NXT Takeover New York & Blackcraft Wrestling No Apologies

Next post

Jälkipyykkinaru #32: G1 Supercard

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.