Arvio: The Resurrection of Jake the Snake (2015)

Dokumentti (2015, Yhdysvallat). Ohjaus: Steve Yu. Pääosissa: Jake Roberts, Dallas Page, Scott Hall. Kesto: 93 minuuttia.

Darren Aronofskyn The Wrestler – Painija (USA, 2008) on fiktiivinen elokuva ikääntyvästä painijasta, joka koki tähdenlentonsa 1980-luvulla ja ajautui sen jälkeen alamäkeen. Steve Yu’n ohjaama The Resurrection of Jake the Snake (USA, 2015) on sen sijaan dokumenttielokuva samasta aiheesta.

Jake ”The Snake” Roberts muistetaan legendaarisena ja poikkeuksellisen nerokkaana 1980-luvun painijana, joka aina kantoi Damien-nimisen käärmeensä kehään ja aiheutti pelottavilla puheillaan painajaisia monille lapsille. Todellisuudessa ja 2010-luvulla Jake ”The Snake” on kuitenkin Aurelian Smith, Jr. -niminen mies, isä ja isoisä, joka käy helvetillistä ja raadollista taistelua alkoholismia vastaan.

Juuri alkoholismi on The Resurrection of Jake the Snaken keskeinen aihe. Elokuvan teema on puolestaan muutos. Roberts – joka on ajautunut elämässään ja ihmissuhteissaan sivuraiteille – ei nimittäin tahdo, että hän jää historiaan tragikoomisena luuserina, joka kompasteli kännipäissään kehässä ja haukkui ihmisiä inhottavasti. Elokuvan alkupuolella hän toteaakin tiedostavansa, että hänellä on jäljellä enää vain yksi ja ainoa mahdollisuus nousta surullisesta kuopastaan ylös. Sen mahdollisuuden suo Diamond Dallas Page, Robertsin vanha ystävä ja niin ikään entinen showpainija, joka on keskittynyt painiuransa jälkeen ihmisten henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin ja on valmis auttamaan Robertsia kaikkine voimavaroineen. Niinpä hyväntahtoinen Dallas kutsuu Robertsin asumaan luokseen, jotta he voisivat yhdessä kääntää Robertsin elämän suunnan.

Roberts ei piilottele tunteitaan kameralla.

Yu, elokuvan ohjaaja, taltioi Robertsin taistelua objektiivisesti. Elokuva ei siis maalaa Robertsista persoonaa, joka on yksiselitteisesti hyvä tai paha. Se realisoituu silloin, kun Roberts – joka on juuri voittanut katsojan puolelleen avautumalla raskaasti virheistään ja sydänsuruistaan ja vannomalla aikovansa muuttua, paitsi itsensä, myös lastensa ja lastenlastensa vuoksi – ratkeaa taas kerran ryyppäämään. Addiktio, tuo viheliäinen vihollinen, saa ensimmäisen tuopin myötä pikkusormen ja lopulta koko käden – ja se kallisarvoinen työ, jota hyväsydäminen Dallas on tehnyt, valuu silloin lavuaarista alas kuin kulahtanut eilinen kalja, jonka joku on avannut mutta unohtanut juoda loppuun.

Roberts ei kuitenkaan suostu luovuttamaan, vaan noudattaa mieluummin sanomaa, joka lukee hänen paidassaan: “never give up” – älä luovuta koskaan. Viina vie ja viehättää, mutta vielä enemmän Roberts on yhtä kaikki kiinnostuneempi raitistumisesta. Helppoa se ei ole eikä välttämättä edes mahdollista ilman Dallasia, joka on ikään kuin Robertsin auktoriteetti. Jake ei kuitenkaan luovuta, vaan julistaa, ettei menneisyys tule koitumaan hänen kohtalokseen.

Robertsin ja Dallasin lisäksi elokuvassa keskitytään seuraamaan ja haastattelemaan Jaken lapsia, joita on yhteensä kolme, sekä WWE:stä tuttua Scott Hallia eli Razor Ramonia, joka muuttaa Robertsin tavoin Dallasille asumaan päästäkseen demoneistaan eroon. Pian Dallasin talosta muodostuukin pienimuotoinen parantola, jossa on Robertsin ja Hallin lisäksi muitakin potilaita. Fokus pysyy silti Robertsissa, vaikka myös Hallin tarinaa taltioidaan jonkin verran.

Roberts ei ole aina samalla aaltopituudella Dallasin kanssa, vaikka tämä yrittää ainoastaan auttaa.

Elokuvana The Resurrection of Jake the Snake on todella liikuttava katsaus ”kuolemattoman legendan” henkisesti raskaaseen todellisuuteen. Roberts on pohjimmiltaan todella herttainen ja hyväntahtoinen mies, joka sattuu kärsimään erilaisista piruista, jotka ovat saada hänestä niskalenkin. Ajatus paremmasta tulevaisuudesta, siitä, että saisi yksinkertaisesti elää kauemmin voidakseen viettää enemmän aikaa jälkikasvunsa kanssa, pitää kuitenkin Robertsin jaloillaan – ja iskee iljettävät pirut DDT:llä kanveesiin. Kyyneleet virtaavat viimeistään silloin, kun Roberts astelee pitkästä aikaa WWE:n kehään Monday Night Raw’ssa tammikuussa 2014 tai kun Roberts – ja Hall – pääsee WWE:n Hall of Fameen saman vuoden huhtikuussa. On vaikea ymmärtää, mitä nämä seikat todella merkitsevät, ellei ole tietoinen siitä, kuinka paljon Robertsin kaltaiset ihmiset, entiset addiktit, ovat joutuneet taistelemaan päästäkseen peikoistaan irti.

The Resurrection of Jake the Snake on surullinen ja synkkä elokuva, joka kuitenkin päättyy aurinkoisen onnellisesti. Se inspiroi, motivoi ja voimaannuttaa sekä kertoo siitä, että koskaan ei ole liian myöhäistä muuttua. Muutos ei kuitenkaan synny itsestään, vaan sen eteen on tehtävä töitä. Siihen tarvitaan sisua, tahdonvoimaa ja tervettä järkeä – ominaisuuksia, jotka voivat olla syystä tai toisessa piilossa. Ne kuitenkin löytää, jos tietää Jake Robertsin ja Scott Hallin tavoin, mistä etsiä.

”Tuhlasin liikaa aikaani peruutuspeiliin tuijottaen, kunnes oivalsin, että katseeni pitäisi olla tuulilasissa. Se selittää, miksi peruutuspeili on niin paljon pienempi [kuin tuulilasi].”

– Scott Hall

Elokuvan arvosana: ★★★★

The Resurrection of Jake the Snake IMDb:ssä.

Elokuvan viralliset kotisivut.