Arvio: ECW Hardcore Heaven 1999
Päivämäärä: 16.5.1999
Sijainti: Poughkeepsie, New York (Mid-Hudson Civic Center)
Yleisömäärä: 2 800
Katso tapahtuma WWE Networkissa!
Hardcore Heaven oli ECW:n kolmas ppv vuonna 1999. Ensimmäisen kerran tätä nimeä kantanut ppv nähtiin vuonna 1997, jolloin ppv järjestettiin elokuussa, ja se oli kaikkien aikojen toinen ECW-ppv. Tämän jälkeen vuonna ’98 ei Hardcore Heavenie nähty. Nyt HH oli palannut kalenteriin mutta vaihtanut ajankohtansa elokuusta toukokuuhun. Selostajana totutusti Joey Styles, mutta nyt Cyrus The Virus toimi color commentatorina noin puolessa otteluista. Jotkut olivat kai kovasti color commentatorin tuontia vastaan, mutta minun mielestäni Cyruksen tulo kommentoimaan piristi tapahtuman selostusta selvästi ja näytti pistävän Stylesinkin pistämään taas parastaan. Hänen selostuksensa taso oli laskenut vähän parhaista ajoista mutta sai tässä taas uutta nostetta.
ECW World Heavyweight Championship
Taz (c) vs. Chris Candido
Tämä ppv alkoi hyvin poikkeuksellisesti, kuten openerin panoksista voikin päätellä. Joey Styles oli kehässä pitämässä perinteistä show’n-aloituspromoaan, joka oli nähty aina ppv:issä ennen virallisen aloitusvideon pyörähtämistä. Normaalisti ensimmäinen ottelu nähtiin, kun aloitusvideo oli loppunut. Nyt kuitenkin päämestaruuden haastaja Chris Candido saapui keskeyttämään Stylesin aloituspromon. Hän kertoi, kuinka aikoo voittaa Tazilta ECW WHW-mestaruuden ja kuinka hän oli hankkinut rahaa vastaa lisätukijoukoikseen Dudley Boyssit. Dudleyn porukka saapuikin kehään, ja porukka puhui yhdessä ylivertaisuudestaan, kun ECW World Heavyweight -mestari Taz ryntäsi paikalle. Taz päätti, ettei hän jaksa odottaa enää hetkeäkään sitä, että hän pääsee pieksemään Candidon. Niinpä tämä päämestaruusottelu, jonka piti olla illan Main Event, alkoikin saman tien.
Kivana pikkuhuomiona mainittakoon, että myös vuoden ’97 Hardcore Heaven alkoi Tazin ja Candidon ottelulla. Silloin se tosin käytiin TV-mestaruudesta, eikä sitä edeltänyt näin poikkeuksellista järjestelyä. Itse ottelukin oli hyvin erilainen verrattuna tähän, joka ei kunnolla edes ehtinyt lähteä käyntiin. Olihan tämä hauskaa katseltavaa, ja ne pari nähtyä painiliikettä olivat varsin näyttäviä, mutta minuutissa ei oikeaa ottelua kuitenkaan saada aikaan.
*
ECW Tag Team Championship
The Dudley Boys (c) vs. Balls Mahoney & Spike Dudley
Varsin erikoisen openerinkaan jälkeen show ei lähtenyt käyntiin vielä normaalisti, sillä edellisen ottelun jälkimainingeissa Buh Buh Ray Dudley ja D-Von Dudley hyökkäsivät Tazin kimppuun ja tekivät tälle tuhoisan 3D:nsä, joka oli lähettänyt mm. Beulah McGillicuttyn ja The Sandmanin pysyvästi pois ECW:stä. Tazille ei käynyt ihan yhtä kehnosti, mutta joka tapauksessa hän joutui pois kehästä lääkintähenkilökunnan saattelemana. Kun molemmat openerin osanottajat olivat poistuneet kehästä, eivät Dudleyt päästäneetkään show’ta käynnistymään normaalisti, vaan he esittivät avoimen haasteen kenelle tahansa joukkueelle, jolla olisi munaa (balls) haastaa heidät joukkuemestaruuksista. Ensin haasteeseen vastasikin yksin Balls Mahoney, mutta kun Mahoneyn taistelua Dudleyita vastaan oli kestänyt minuutin tai pari, saapui sukulaistensa kanssa ikuisuusfeudissa oleva Spike Dudley joukkuepariksi Ballsille.
Tämäkin ottelu oli aika kaukana perinteisestä joukkueottelusta, mutta harvoinpa nämä Dudleyiden avoimet haasteet kovin normaaleihin joukkueotteluihin johtavatkaan. Hyvä puoli tässä oli sentään se, että kumpikaan haasteeseen vastanneista ei ollut New Jack. Ehkä juuri osittain sen takia tämä olikin ihan hauskaa mättöä, jossa nähtiin muutama tosi näyttävä bumppi mutta ei ollenkaan painia. Niinpä en voi tälle kovin korkeaa arvosanaa antaa, sillä tämä oli lähinnä vain muodollisesti painiottelu mutta hoiti silti roolinsa varsin mallikkaasti.
* *
Singles Match
Super Crazy vs. Taka Michinoku
Vihdoin ppv pääsi alkamaan ”suunnitellusti”, kun joukkuemestaruusottelun jälkeen saatiin pyöräytettyä käyntiin aloitusvideo, jonka jälkeen Super Crazy tekikin jo kovaa vauhtia tietään kehää kohti. ECW:ssä vakuuttavia otteita esittäneen Crazyn taistelu paremmuudesta toisen facen Yoshihiro Tajirin kanssa oli päättynyt edelliseen ppv:hen. Tämän jälkeen yhdeksi Crazyn uusista vastustajista ilmoittautui edellisenä vuonna WWF Light Heavyweight -mestaruutta pitkään kantanut Taka Michinoku. Michinoku oli palannut väliaikaisesti ECW:hen nyt katsojia ja vastustajiaan halveksivana heelinä. Michinoku oli voittanut Crazyn miesten aikaisemmassa kohtaamisessa, ja nyt Crazy haki revanssia.
Odotin tältä ottelulta aikamoisen paljon, koska niin Crazyn kuin Michinokunkin loistavat taidot olivat tiedossa. Lisäksi Crazy oli osoittanut pystyvänsä vetämään hienoja otteluita hyvin pitkälti Michinokun painityyliä vastaavan Tajirin kanssa kahdessa edellisessä ppv:ssä. Niinpä oli vähintäänkin lievä pettymys, että tämä oli ”pelkästään” hyvä ottelu. Toki täytyy huomata, ettei aikaakaan ottelulla ollut mitenkään liikaa, mutta jotenkin epäilen, että enempi aikakaan ei olisi arvosanaa ainakaan huipputasolle nostanut, sillä jotenkin nämä eivät vain klikannut niin hyvin yhteen kuin olisi odottanut. Jotenkin meno oli koko ajan pikkaisen puolinaista, eikä todellakaan parasta, mitä herrat pystyvät tarjoamaan. Hankala sanoa, mistä se johtui. Joka tapauksessa oli tämä hyvä ottelu ja kivaa katseltavaa. Parempaa olisi vain voinut toivoa.
* * *
Singles Match
Little Guido vs. Yoshihiro Tajiri
Little Guidon ja Tracy Smothersin FBI-liittouma oli historiaa, ja niin oli ilmeisesti myös Smothersin ja ”Big Don” Tommy Richin ECW-ura. Little Guido oli päättänyt jatkaa FBI:n kunnian vaalimista yhdessä Big Sal E. Grazianon kanssa. Guido oli pidemmän aikaa esittänyt varsin vakuuttavia ja agressiivisia otteita kehässä todistakseen, ettei ole mikään naurunalainen komediahahmo, vaan vakavasti otettava painija. Tällä kertaa hänen vastustajakseen oli valikoitunut Yoshihiro Tajiri, joka oli myös tehnyt varsin vakuuttavaa jälkeä ECW-urallaan.
Jos Crazyn ja Michinokun ottelu oli vähän heikompi kuin odotin, niin tämä puolestaan odotti odotukset selvästi. Little Guido osoitti tosiaankin tässä ottelussa, että pystyy olemaan muutakin kuin komediaheel-joukkueen pienempi osapuoli. Samalla nämä kaksi näyttivät, kuinka light heavyweight -ottelu voi olla oikein viihdyttävä ilman, että siihen kuuluu suurempia high flying -liikkeitä. Kyllä tässäkin nähtiin pari näppärää high risk -liikettä, kuten Guidon Springboard Guillotine Leg Drop rampilla olleelle Tajirille, mutta pääpaino oli viihdyttävässä ja näyttävässä teknisessä painissa, jossa tärkeässä osassa olivat Tajirin aina yhtä vakuuttavut potkut ja iskut. Vaikka siis alussa kehuinkin Guidoa, pitää todella suuri maininta antaa myös Tajirille hienoista otteista. Ihan huipputasolle ei silti tämäkään ottelu yltänyt. Siihen olisi ehkä tarvittu hiukan enemmän aikaa ja vielä huikeampi lopputaistelu. Hieno kamppailu silti.
* * * ½
Singles Match
Lance Storm vs. Tommy Dreamer
Vuorossa oli illan ensimmäinen ottelu, jolla oli kunnon taustatarina. En tosin osaa varmaksi sanoa Taz vs. Candidon taustasta, mutta tuskinpa se kummoinen oli, kun ottelu päätettiin hoitaa squashina. Ylimielinen Lance Storm ja yleisön suosikki Tommy Dreamer eivät olleet tulleet toimeen pitkään aikaan, ja tilanne oli vain pahentunut, kun Storm yhdessä Crediblen kanssa oli alkanut uhitella Shane Douglasille, ja Dreamer saapui Douglasin avuksi näitä kahta nuorukaista vastaan. Sen lisäksi, että Dreamer ja Storm olivat ottaneet yhteen useamman kerran väkivaltaisesti, oli mukana myös mind gameseja. Stormin valettina toimiva Tammy Lynn Bytch (Dawn Marie) oli pidemmän aikaa kutsunut itseään Beulahiksi, vaikka hänessä ei mitään suurempaa samaa näköä Tommy Dreamerin (ex-)tyttöystävän kanssa.
Tämä ottelu oli laadultaan jopa positiivisen yllättävä. Uskalsin odottaa tältä hyvää (***) tasoa, mutta en yhtään sen enempää, koska esimerkiksi Crediblen ja Dreamerinkaan ottelut eivät olleet tuota karkeampaan laatuun koskaan yltäneet. Toisaalta tiesin Stormin taidot, ja olihan Dreamer loistava omassa roolissaan, mutta silti oli tämä pieni positiivinen yllätys. Kokonaisuutena juuri sopivan raju ja brutaali ottelu, kuin näin henkilökohtaisen feudin ottelun kuuluu ollakin. Lopetuksessa oli taas mukana ECW-tyylistä ylibuukkausta, mutta tässä se ei edes pahemmin häirinnyt. Todella hyvä suoritus.
* * * ½
ECW Television Championship
Rob Van Dam (c) vs. Jerry Lynn
ECW Television-mestari Rob Van Dam ja Jerry Lynn painivat Living Dangerouslyssa aivan erinomaisen ottelun, jossa Lynn viimeistään nousi ECW-fanien suureen suosioon ja vakavasti otettavaksi yläkortin tekijäksi. Samalla Lynn sai ottelussa uuden ”New F’n Show”-lempinimensä. Aluksi ottelu päättyi 20 minuutin aikarajan jälkeen, mutta ottelun tuomari ei meinannutkaan antaa mestaruutta RVD:lle, vaan julistaa tuomarin päätöksellä Lynnin ottelun voittajaksi ja uudeksi TV-mestariksi. Lynn ei kuitenkaan tahtonut voittaa mestaruutta niin, joten hän vaati viittä lisäminuuttia RVD:tä vastaan, ja lopulta Van Dam onnistui selättämään Lynnin Five-Star Frog Splashinsa jälkeen. Heti ottelun jälkeen itseriittoinen RVD osoitti todella harvinaisen kunnioituksen eleen kättelemällä lyhyesti Lynnin kanssa ottelun jälkeen. Myöhemmin LD:ssä RVD haastoi Lynnin uusintaotteluun Hardcore Heaveniin, jottei kukaan pääsisi väittämään, ettei Rob Van Dam pysty voittamaan Jerry Lynniä suoraan ilmaan mitään jatkoaikoja.
Odotin tältä ottelulta jopa varteen otettavaa MOTY-tasoa, koska tiesin, että tänä vuonna yli neljän tähden ottelut tulisivat olemaan tosi harvassa ja että tämä voisi olla yksi niistä harvoista. Ikävä kyllä jouduin pettymään. En tiedä, oliko kyse nyt vain minusta, mutta en syttynyt tälle ottelulle niin paljon kuin olin toivonut. Jotkut ovat antaneet tälle ihan viittäkin tähteä, mikä on minusta aikamoista yliarviointia. Edellytykset viiteenkin tähteen olivat, mutta niitä ei käytetty hyväksi. Ehkä koko ongelma tässä olikin se, että kaikki, jopa miehet itse, odottivat tältä niin paljon, että kaikessa jännityksessä sorruttiin yliyrittämiseksi. No, tiedä häntä. Joka tapauksessa otteluhan oli laadultaan huipputasoa kaikkine mahtavine ja näyttävine spotteineen, joita en ala tässä luettelemaan, sillä ne pitää itse nähdä. Silti itse tykkäsin ehkä ihan hitusen enemmän siitä edellisestä miesten ottelusta. Ei siis MOTY, mutta mahtava kamppailu kuitekin.
* * * *
Singles Match
Justin Credible vs. Sid
Yllättävän kauan oli Sid pysynyt ECW:ssä. Itse oletin, että hän olisi heittänyt yhden ottelun ja lähtenyt WCW:hen, mutta vielä hän oli mukana. Tuskin kuitenkaan kauaa. Sen sijaan Justin Crediblen alkuperäiseksi vastustajaksi tarkoitettu Shane Douglas ei ilmeisesti ollut enää mukana. Nämä vuosituhannen vaihteen ajat olivat todella karuja aikoja, koska firma menetti tappavan tasaiseen tahtiin huippunimiään. Jos jotkut (Sandman, Whipwreck) sitten palaisivatkin, niin samalla toiset (Dudleyt, Taz) alkaisivat lähteä. Nyt oli kai Shane Douglasin lähdön vuoro, ainakin Joey Styles sanoi, että miestä tuskin enää tullaan näkemään ECW:ssä. Alun perin Crediblen piti siis saada vastaansa Douglas, jonka kanssa hän oli feudannut jo useamman kuukauden. Kayfabessa Crediblen oli kuitenkin tuhonnut Douglasin jalan niin, että hän tuskin pystyy koskaan enää painimaan. Tämän jälkeen Crediblellä oli ongelmia Sabun kanssa, mutta Crediblen ansiosta Sabulta oli kielletty pääsy kaikkiin USA:n painitapahtumiin. Niinpä Credible päätti vain tulla kehään kertomaan, ettei ECW:stä löyty ketään, joka voisi pysäyttää hänet, kunnes Sid, jonka Joey Styles luuli jo lähteneen ECW:stä, saapui paikalle.
Sid sai jälleen kerran ECW-yleisöltä valtavat popit, mutta paljon muuta kehuttavaa, tai edes mainittavaa, ei tässä ottelussa ollut. Sid ei mikään monipuolisin painija ollut, ja nämä ottelut alkoivat mennä jo vähän tylsäksi. Erityisesti kun tässä ei edes nähty niin näyttäviä power-liikkeitä kuin aiemmin, ja ”ottelun” lopetuskin oli todella typerä.
½
ECW World Heavyweight Championship
Falls Count Anywhere Match
Taz (c) vs. Buh Buh Ray Dudley
Tämä spoilaa nyt sitten tapahtuman alun lopputuloksia. Hardcore Heaven oli alkanut siis todella poikkeuksellisesti, kun tapahtuman Main Eventiksi mainostettu ottelu aloittikin show’n. Ottelu itsessään kesti minuutin, mutta sen jälkeen alkoi tapahtua. Candidon turvajoukoikseen palkkaamat Dudley Boyssit hyökkäsivät nimittäin mestaruutensa säilyttäneen Tazin kimppuun ja tekivät tälle 3D:n. Myöhemmin pitkin iltaa Dudleyt jatkoivat jo kuukausia toteuttamaansa terroria hyökäten mm. Novan ja oman ystävänsä Jack Victoryn kimppuun, koska heidän oli pakko noudattaa porukan johtajan Joel Gertnerin antamaa hitlistiä. Samalla Taz oli toipunut Dudleyiden hyökkäyksestä, ja raivoissaan oleva ECW-mestari haastoi molemmat Dudleyn veljekset ottelemaan häntä vastaan, jotta Taz saisi viimein tuotua rauhan ECW:hen Dudleyiltä. Dudleyt hyväksyivät haasteen, mutta vielä ennen ottelun alkamista he pieksivät backstagella Tazin serkun Chris Chettin, ja tuossa hyökkäyksessä D-Von mursi kätensä, joten ottelusta tuli sittenkin 1 on 1 -kamppailu Tazin ja Buh Buh Rayn välillä. Todella poikkeuksellinen Main Event, mutta samalla todella mielenkiintoinen, koska Dudleyita oli kuukausien ajan buukattu todella ylivoimaiseksi, eikä heillä joukkuedivisioonassa ollut enää mitään saavutettavaa.
Saatan ehkä vähän yliarvostella taas tämän ottelun, mutta olin tosi hyvillä mielin tästä kamppailusta. Aluksi pelkäsin tästä todella vaisua ottelua (ainakin siinä vaiheessa, kun luulin tämän olevan Handicap Match), eikä alku ollutkaan tässä kauhean vahva. Homma muuttui kuitenkin huomaamatta todella intenssiiviseksi ja sopivan hardcoreksi tappeluksi Tazin ja Buh Buh Rayn välillä. Buh Buh tuntui oikeasti ihan varteenotettavalta haastajalta Tazin vyölle. Painillisesti ottelu ei ollut tosiaankin klassikko, mutta tämä oli kaikin puolin viihdyttävää ja toimivaa hc-mättöä hyvällä lopetuksella. Lisäksi tuoreet ideat ME-kuvioissa on aina hyviä, vaikka ne sitten johtuisivat rosterin vajaavaisuudesta. Tykkäsin.
* * *
Aluksi vaikutti, että tästä taitaa tulla varsin vaisu ECW:n välippv, mutta loppujen lopuksi tämä poikkeuksellisella ja tuoreella kortilla varustettu tapahtuma tarjosi oikein hyvää menoa. Kritiikistäni huolimatta Lynnin ja RVD:n ottelu oli ensiluokkainen, ja esimerkiksi Dreamerin ja Stormin sekä Tajirin ja Guidon ottelut olivat todella hyviä. Valittamista ei ollut myöskään Buh Buh-Tazissa tai Crazy-Michinokussa, vaikka jälkimmäinen hieman petti odotukset. Kokonaisuutena tapahtuma oli minusta kivasti rakenneltu, kun ensimmäinen 20 minuuttia muuttivat ”alkuperäisen” line-upin, ja korvaavan ME:n rakentelu kesti koko tapahtuman ajan. Tämä jäi pikkaisen kahden muun vuoden ’99 ECW-ppv:n taakse, mutta se kertoo enemmänkin ECW:n kovasta tasosta. Tämä ppv oli Hyvä.
Wikipedia: ECW Hardcore Heaven 1999
Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 10.7.2011
No Comment