Arvio: ECW Heat Wave 1999
Päivämäärä: 18.7.1999
Sijainti: Dayton, Ohio (Hara Arena)
Yleisömäärä: 3 400
Katso tapahtuma WWE Networkissa!
Heat Wave oli varsin perinteinen ECW-tapahtuma, sillä se järjestettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1994. Ppv:nä se järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1998, jolloin ppv räjäyttikin koko potin. Tapahtuma oli kirkkaasti vuoden paras ppv ja reippaasti yksi parhaista koko tämän projektin aikana, ellei jopa kaikkein paras. Kun tähän vielä yhdistää sen, että ECW oli ollut vuonna ’99 tähän mennessä yhtä-kahta poikkeusta lukuun ottamatta ainut jenkkiläinen promootio, joka oli pystynyt tarjoamaan edes ok:ita ppv:itä, oli vuoden ’99 Heat Wavella aikamoiset onnistumispaineet. Selostajana Joey Styles, ja jälleen hänen apurinaan suurimman osan ppv:stä oli hienosti hommansa hoitanut Cyrus The Virus.
Tag Team Match
Danny Doring & Roadkill vs. Chris Chetti & Nova
Kuten kuvasta näkyy, muuan Amy Dumas teki tässä ppv:ssä ppv-debyyttinsä Danny Doringin tyttöystävänä. Myöhemmin hänet tultaisiin tuntemaan ECW:ssä Miss Congenialityna ja WWF/E:ssä Litana. Tässä ppv:ssä hänelle ei annettu nimeä vielä ollenkaan, mutta mielestäni Doring kutsui häntä yhdessä vaiheessa Amyksi. Olkoon siis Amy. Danny Doringin ja Roadkillin hyvin erikoinen parivaljakko oli taggaillut ECW:n kehissä jo vuodenpäivät, mutta mihinkään kummempaan he eivät olleet toistaiseksi yltäneet. Samaa voi sanoa myös Novasta ja Chris Chettistä, jotka olivat hiljattain yhdistäneet voimansa. Näillä joukkueilla ei mitään kummempaa feudia ollut taustalla, mutta motivaatio paremmuuden osoittamiseen molemmilla kaksikoilla oli taatusti korkealla. Chettin ja Novan joukkueella vaikutti tosin olevan omat ongelmansa Chettin egon takia.
Tämä ottelu oli kiva opener, ja suurin kiitos siitä ehdottomasti kuuluu Novalle. Tämä kehu ei nyt johdu minun suuresta Nova/Simon Dean/tiesmikä-markituksesta, vaan tämä oli ensimmäinen kerta tämän projektini aikana, kun Nova pääsi ottelussaan oikeasti osoittamaan, kuinka hiton taidokas painija hän on. En väitä, etteivätkö varsinkin Doring ja Chettikin olisi hoitaneet hommiaan oikein mukavasti, mutta Nova oli ottelun kirkkain tähti. Silti tämä ei mielestäni ollut mitenkään erityinen huippuottelu (en tajua, miten tälle oli jossain annettu neljä tähteä), sillä ensinnäkään tämä ei kestänyt mitenkään hirveän pitkään. Lisäksi ottelussa oli kuitenkin myös muutamia hetkiä, jolloin se ei kulkenut mitenkään kauhean sujuvasti, eikä tämä nyt millään tavalla minusta ollut erityisen hienosti mieleen jäävä kamppailu, vaan ennemminkin ECW-tyyppinen avausottelu pienine huumorihetkineen (Chettin tanssikohtaus). Openerina ottelu silti hoiti hommansa oikein kivasti ja sai minut hyvälle tuulelle. Ei siis huono suoritus.
* * ½
Intergender Match
Jason vs. Jazz
Vuosi ’99 oli selvästi aikaa, jolloin kaikilla jenkkipainipromootioilla oli joku pakottava tarve buukata miesten ja naisten välisiä otteluita. ECW:llä tässä kategoriassa oli tarjolla Jazzin ja Jasonin välinen ottelu. Molemmat henkilöthän olivat kuuluneet kuukausien ajan (Jason varmaan vuosien ajan) Justin Crediblen Entourage-porukkaan. Jason oli pitänyt itseään aina Crediblen ykkösmiehenä, eikä ollut antanut kovin suurta arvoa porukan muille henkilöille – erityisesti Jazzille, joka pyöri porukassa vähintään puolen vuoden ajan niin, ettei hänen nimeään edes kerrottu katsojille. Lopulta Jazz kyllästyi tähän alistamiseen ja päätti, että hänen on aika näyttää entiselle ECW Television-mestarille (jostain vuodelta ’94) Jasonille, kumpi heistä on se kovis.
Tämä ottelu kuulosti idealtaan varsin hauskalta, eikä minulla koskaan ole ollut mitään hyvin buukattuja mies vs. nainen otteluita -vastaan. Tämä kuului siis niihin ihan hyvin buukattuihin, mutta silti epäilin aika suuresti, mitä tästä oikein tulee. Jason ei kuitenkaan ollut mikään ECW:n virallinen kehäpsykologi. Lopputulos yllätti minut ihan positiivisesti, sillä nämä kaksi saivat aikaan varsin toimivan ja sopivan tiiviin taistelun. Harvoin nämä Intergender Matchit sentään mitään huippuotteluita ovat, ja tämäkin oli lähinnä ok, mutta hoiti roolinsa silti juuri niin hyvin kuin tarvitsikin.
* *
Singles Match
Little Guido vs. Super Crazy
ECW:lle alkoi selvästi muotoutua tämä oma light heavyweight -porukka, joka jokaisessa ppv:ssä viihdytti jonkin ottelun muodossa katsojia. LHW-divarin ydinporukka koostui näiden kahden herrasmiehen lisäksi Yoshihiro Tajirista, joka oli tässä kortissa hieman ylempänä. Siitä myöhemmin lisää. Little Guido ja Super Crazy eivät vielä olleet ottaneet ppv-tasolla yhteen, joten nyt oli sopiva hetki sille. Little Guido pyrki edelleenkin osoittamaan kaikille sen, kuinka hän oli aina ollut se parempi osapuoli hänen ja Tracy Smothersin FBI:ssä.
Täytyy jälleen sanoa, kuinka kivaa on nyt näissä parissa viimeisimmässä ECW-ppv:ssä ollut huomata se, että Little Guido osaa puhtaan taidokkaan ja viihdyttävän painin todella kiitettävästi, kunhan hänelle vain annetaan mahdollisuus osoittaa se pelkän huumoritaggailun sijaan. Oikeiden vastustajien kanssa Guido saa todellakin aikaan hienoja otteluita, joista yksi nähtiin siis tässä Crazya vastaan. Eivät nämä nyt ihan mitään MOTYC-tasoa ole, mutta silti todella viihdyttäviä ja hyviä LHW-otteluita, joita katselisi enemmänkin nyt, kun WWF:n LHW-divisioona oli kuollut kokonaan ja WCW:kin päättänyt lopettaa cruiserweight-divisioonan järkevän buukkaamisen.
* * * ½
ECW Tag Team Championship
Dudley Boyz (c) vs. Balls Mahoney & Spike Dudley
Hauska knoppitieto: tämä oli Dudley Boyzien ensimmäinen virallisesti etukäteen buukattu ottelu vuoden ’99 ppv:issä. Kaikki aikaisemmat olivat olleet otteluita, jotka olivat syntyneet, kun Dudleyt olivat tulleet uhoamaan kehään ja asettaneet avoimen haasteen kenelle tahansa. Hassua kyllä, jokaisessa noissa otteluissa toinen Dudleyiden vastustajista oli ollut heidän velipuolensa Spike. Niin oli myös tässä. Spike ja muut Dudleyt olivat siis käyneet ties kuinka kauan tätä omaa ikuisuusfeudiaan, ja edellisessä ppv:ssä Hardcore Heavenissa Spike oli löytänyt itselleen vakituisemman joukkueparin, eli Balls Mahoneyn. Mahoneyn kanssa Spike oli yrittänyt pidemmän aikaa viedä joukkuevöitä Buh Buh Raylta ja D-Vonilta. Helppoa se ei ollut ollut, sillä Dudleyn veljekset olivat pariinkin kertaan pistäneet vastustajansa läpi palavista pöydistä. Nyt oli aika päättää tämä varsin karu joukkuemestaruusfeud.
Tämä oli selvästi illan pettymys. En toisaalta tältä ihan kauheasti odottanutkaan, koska Dudleyiden meno ECW:ssä vuonna ’99 oli alkanut käydä aika tylsäksi (lukuun ottamatta sitä päämestaruusottelua), koska he olivat jämähtäneet niin pahasti paikalleen. No, tämä alkoikin olla heidän viimeisiä esiintymisiään ECW:ssä. Hardcore Heavenin Mahoney & Spike vs. Dudley Boyz oli ollut kuitenkin ihan hauska mättö, mutta sen suurin ongelma oli ollut se, ettei koko tappelu ollut edes kunnon ottelu, vaan enemmänkin kasauma näyttäviä bumppeja. Silloin se harmitti, mutta nyt ymmärrän, miksi ottelu oli buukattu niin. Nyt nimittäin nämä neljä yrittivät rakentaa ihan oikean ottelun, eikä lopputulos ollut yhtään tuota edellistä koitosta parempi. Taaskaan ei puhuta siis huonosta ottelusta, mutta yli ”ihan ok”-tason ei silti päästä millään. Muutamia tosi mukavia hetkiä, mutta myös useita tylsiksi käyviä kohtia.
* *
Tässä välissä Tommy Dreamer tuli kehään vetämään yhdessä Francinen kanssa varsin tylsän promon siitä, kuinka WWF:n ja WCW:n viimeisimmät ppv:t olivat olleet täyttä paskaa (no, se oli kyllä pitkälti totta, mutta olin ehtinyt todeta sen jo itse) ja kuinka ECW tulisi lopettamaan tämän paskansyötön, kun sen valtakunnalliset tv-show’t alkaisivat elokuun lopussa TNN:llä. Onneksi homma muuttui mielenkiintoiseksi siinä vaiheessa, kun Steve Corino tuli keskeyttämään Dreamerin promon. Corino ja Dreamer vetivätkin oikein hyvän verbaalisen välienselvittelyn, joka päättyi siihen, että Corino yritti hyökätä Dreamerin kimppuun, mutta sen sijaan Corino kolkattiin maahan ja Francine selätti tämän anti-hardcoresankarin.
ECW World Heavyweight Championship
Taz (c) vs. Yoshihiro Tajiri
Kyllä, ECW World Heavyweight -kuvioissa pyöri tosiaan varsin mielenkiintoista porukkaa. Se johtui yksinkertaisesti siitä, että ECW:llä ei ollut paljon ketään oikeasti overeita kavereita Tazin lisäksi päämestaruuskuvioihin, kun kaikki olivat joko lähteneet tai jumitettu TV-mestaruuskuvioihin, kuten tätä seuranneen ME:n neljä osanottajaa. Joka tapauksessa hieman ennen ppv:tä Broklynissä järjestetyssä show’ssa Taz kutsui Tajirin kehään ja veti promon siitä, kuinka Tajiri oli vakuuttanut hänet suuresti otteillaan ja tarjosi tälle mahdollisuutta otella häntä vastaan Heat Wavessa päämestaruudesta. Tällöin paikalle saapuivat Steve Corinon ja tämän kanssa liittoutuneet Jack Victory ja uusi tulokas Rhino. Corino oli havitellut mahdollisuutta päästä ottelemaan Tazin päämestaruudesta. Keskeytyksen turvin Corino yritti hyökätä Tazin kimppuun, mutta siitä ei tullut mitään, varsinkin kun Tazilla oli Tajiri apunaan – paitsi ettei ollutkaan! Tajiri nimittäin kääntyi Tazia vastaan, liittoutui Corinon porukan kanssa ja auttoi näitä pieksemään Tazin tuona iltana. Nyt Taz janosi kostoa.
Taz vs. Tajiri kuulosti varsin hyvältä paperilla, eikä se huono ottelu ollut käytännössäkään. Ihan silti sille tasolle tämä ei yltänyt, mitä olisin ehkä voinut toivoa. Toisaalta se oli ihan ymmärretävääkin, sillä ottelua ei ollut buukattu ihan tyypilliseksi päämestaruuskamppailuksi, eikä se olisi ollut järkevääkään, sillä Tajiri oli sen verran paljon alempana kortissa käytännössä. Kuitenkin kokonaisuutena ottelu oli vauhdikasta ja viihdyttävää menoa muutamalla ihan mukavalla bumpillakin, joten mielellään tätä katsoi. Hyvä ottelu, mutta päämestaruusotteluiden toki toivoisi olevan jotain todella erikoista. Toisaalta ei pidä valittaa, kun katsoo vaikkapa WCW:n tilannetta.
* * *
Tag Team Match
Impact Players vs. Rob Van Dam (c) & Jerry Lynn
Ensimmäiseksi täytyy huomauttaa, että nyt Dawn Marie oli vihdoin ottanut käyttöön ring-nimekseen Dawn Marien kaikkien Beulahien ja Tammy Lynn Bytchien jälkeen. Ei sen enempää Dawnista, kun ottelun taustatarinastakin on puhuttavaa. Justin Credible ja Lance Storm olivat siis joitakin kuukausia sitten löytäneet toisensa, kun he molemmat olivat tavoitelleet paikkaa ECW:n uutena ”Franchisena” sen jälkeen, kun Shane Douglas oli ilmoittanut ripustavansa painibuutsit naulakkoon. Pian nämä kaksi omahyväistä nuorukaista alkoivatkin otella joukkueena, ja lopulta he muodostivat yhden ECW:n tunnetuimmista joukkueista, Impact Playersin. Crediblellä ja Stormilla oli ongelmia suurimman osan ECW:n pukuhuoneesta kanssa, mutta yksi suurimmista Impact Playersin ongelmista oli taidokas Jerry Lynn. Lynn ja Impact Playersit olivat ottaneet siis yhteen jo hyvin. Lopulta omahyväinen kaksikko haastoi Lynnin joukkueotteluun, johon Lynn saisi itse valita joukkueparinsa. Lynn suostui ja pyysi kaikkien yllätykseksi joukkueparikseen Rob Van Damin, jonka kanssa hän oli ottanut yhteen koko vuoden ’99 kevään ajan, kun he olivat yrittäneet selvitellä keskinäistä paremmuuttaan upeissa otteluissa. Myös RVD yllätti kaikki, sillä hän suostui mielellään ottelemaan Lynnin parina. Erityisen nyrpeästi tähän suhtautui RVD:n virallinen joukkuepari Sabu, joka ei tosin ollut ikuisuuksiin tullut toimeen kovin kummoisesti RVD:n kanssa. Yhtä kaikki nyt yleisön kaksi suurta painijasuosikkia ottelisi yhdessä kahta omahyväistä retkua vastaan.
On tullut todettua useaan kertaan näissä parissa viimeisimmässä ECW:n ppv-arvostelussa, että firman rosteri ei tosiaan tässä vaiheessa ollut mikään laajin. Varsinkaan kun ottaa huomioon, että D-Von ja Buh Buh Raykin olivat lähtökuopissaan, eikä Tazkaan ECW:ssä enää kauaa viihtyisi. Toisaalta Tazin lähtöön mennessä tilanne olisi muutenkin jo muuttunut selvästi. Joka tapauksessa tässä yhdessä ottelussa olikin ECW:n suurimmat tähdet Tazia, Tommy Dreameria ja Sabua lukuun ottamatta. Sabukin otteluun sekaantui. Kun vielä ottaa huomioon, että kaikki nämä neljä suurta tähteä olivat myös erittäin viihdyttäviä kavereita omalla osa-alueellaan, sopi tältä ottelulta odottaa aika paljon, ja aika paljon tämä myös antoi. Ihan mitään MOTYC:tä ei tästäkään kuoriutunut, eikä tämä ihan tismalleen kahdessa edellissä ppv:ssä nähtyjen Lynn/RVD-koitosten tasolle yltänyt, mutta huippuluokan ME-joukkueottelu tämä oli silti. Tarina oli kunnossa, ottelun rakenne oli kunnossa ja näyttäviä liikkeitäkin oli tarjolla ihan riittävästi. Ei tässä suuremmin parane siis valittaa.
* * * *
Niinhän siinä kävi, että ei tämä vuoden ’99 Heat Wave voinut millään yltää viimevuotisen HW:n tasolle. Toisaalta kävi myös harmillisesti niin, että vuoden ’99 Heat Wave ei yltänyt ihan samaisen vuoden muiden tähän mennessä näkemieni ECW-ppv:eiden tasolle. Pientä tasonlaskua oli siis jälleen havaittavissa, sillä kokonaisuutena tämä jätti taas astetta vaisumman fiiliksen kuin vielä hyväksi rankkaamani Hardcore Heaven. Koko vuoden tasoon verrattuna tämäkin ppv oli ehdottomasti parhaassa kolmanneksessa, kun WCW ja WWF rypivät paskatasollaan, mutta ECW:lle vuosi ’99 oli ollut sen verran hyvä, että Ok ppv on heidän toistaiseksi vuoden huonoin. Suurta hätää ei siis vielä ole.
Wikipedia: ECW Heat Wave 1999
Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 17.8.2011
No Comment