Arvio: NWA TNA Weekly PPV #2
Päivämäärä: 26.6.2002
Sijainti: Huntsville, Alabama (Von Braun Center)
Myös historian toinen NWA: Total Nonstop Actionin viikottainen ppv lähetettiin Von Braun Centeristä Alabamasta. Tämänviikkoinen jakso aloitettiin edellisviikon ppv:n kertaamiselle. Pätkässä keskityttiin tietenkin ME-kuvioihin, Gauntlet Matchiin, Ken Shamrockin mestaruusvoittoon ja erityisesti Jeff Jarrettin julmaan kohtaloon. Ensin Toby Keith pilasi Jarrettin mahdollisuuden mestaruusvoitosta, ja sitten Scott Hall vielä hyökkäsi hänen kimppuunsa show’n lopussa. Jarrettilla avattiin myös tämän viikon ppv sen jälkeen, kun Mike Tenay, Don West ja Ed Ferrara olivat toivottaneet meidät tervetulleiksi. Jokunen aika sitten yleisissä kysymyksissä pohdittiin muuten ppv:eiden hintoja. Nämä ensimmäiset TNA-ppv:t maksoivat 9,95 dollaria (kiitos Don Westille siitä, että hän mainitsi asian show’n aikana ainakin 10 kertaa), joten onhan tuossakin hintaa, jos oletettaisiin, että katsojan pitää joka viikko maksaa tuo rahapussistaan.
Singles Match
Jeff Jarrett vs. Scott Hall
Tämän viikon jakso aloitettiin varsin räväkällä tavalla, kun viime viikon lopuksi nähty Scott Hallin ja Jeff Jarrettin yhteenotto sai jatkoa virallisen ottelun muodossa. Hall oli siis hyökännyt Jarrettin kimppuun sen jälkeen, kun Jarrett yritti piestä Jackie Fargon ja muut NWA-legendat kostona siitä, että hänelle oli annettu Gauntlet Matchissa sisääntulonumero 1. NWA-partojen puolia pitänyt Hall pelasti tilanteen, ja Jackie Fargo buukkasi tälle viikolle ottelun miesten välille. (Mike Tenayn mukaan) tämän piti olla alun perin illan Main Event, mutta Jarrett vaati, että tämä ottelu käydään saman tien. Passaa minulle oikein hyvin. On muuten jännä seurata sitä, kuka käyttää kayfabessa buukkausvaltaa TNA:ssa. Ilmeisesti NWA-hemmoista ainakin Jackie Fargolla, Bill Behrensillä ja Ricky Steamboatilla on oikeus näissä ensimmäisissä jaksoissa tehdä buukkauksellisia päätöksiä.
Tykkäsin siitä, että show aloitettiin kahden oikeasti ison nimen kohtaamiselle, mutta siihenpä hyvät asiat melkein jäivätkin. Alkupuoli ottelusta näytti sellaiselta perusbrawlaukselta, jota ollaan monesti aikaisemminkin nähty näiltä kahdelta. Ei siinä mitään suurta vikaa ole, mutta ei niillä perus Sleeper Hold-, Back Suplex- ja Forearem Shot-meiningeillä nyt kuuhunkaan päästä. Hall ja Jarrett ovat kuitenkin sen verran karismaattisia tyyppejä, ja yleisö oli niin hyvin mukana ottelussa, että olisin ollut ihan tyytyväinen tuohon perusmenoon ja antanut sellaisenaan tälle arvosanaksi tv-ottelutasoisen (vaikka tällä firmalla ei tv-ohjelmia olekaan) kaksi tähteä. Sitten TNA päätti ruveta sähläämään, ja lopetukseen sekoitettiin K-Krush, Brian Christopher ja ennen kaikkea Toby Keith. Jos viime viikolla Keithin Suplex oli hieno hetki, nyt hänen sekaantumisensa ja sitä seurannut ottelun lopetus näyttivät lähinnä typerältä. Miksi tuomari ei diskannut Hallia? Ainiin, koska hän on face. Vaisu fiilis jäi lopetuksen takia.
* ½
Singles Match
Cheex vs. Frank Parker
Cheex oli siis tämä noin 200-kiloinen lihamöhkäle, joka paini edellisviikon lähetyksen Dark Matchissa ja onnistui tuhoamaan kehäköydet niin, että show’n alkua jouduttiin muokkaamaan. Jostain syystä TNA ei tajunnut tuon jälkeen olla buukkaamatta Cheexiä enää ikinä uudestaan, vaan nyt tämä uskomattoman kokoinen ihrakasa (joka näytti lyhyytensä vuoksi vielä isokokoisemmalta kuin oli) pääsi näyttämään taitonsa ppv-lähetyksessä. Cheex tanssahteli kehään ja näytti etäisesti Brodus Claylta ennen Suurimpaan pudottajaan osallistumista. Managerinaan hänellä oli Ruskeasilmäinen Tyttö (kyllä, se oli Mike Tenayn mukaan Cheexin managerin nimi), ja vastustajanaan Joku Paikallinen Jobberi (kyllä, se voisi olla Frank Parkerin nimi).
Viime viikolla kääpiöitä, tällä viikolla 200-kiloinen pallero hyllymässä ympäri kehää kaljun jobberin kanssa. Nämä ovat juuri niitä hetkiä, joissa toivon TNA:n tajuavan mahdollisimman nopeasti virheensä. Kääpiöpaini on vielä omalla tavallaan pieninä annoksina ihan hauskaa, mutta tässä ei ollut yhtään mitään hupaisaa. Täyttä kuraa, ja toivon ettei minun enää ikinä tarvitse nähdä Cheexiä kehässä. Onneksi ottelun ajasta puolet käytettiin siihen, että kuvassa näkyi, kuinka jo viime viikon show’ssa nähty Alicia (WWF:stä tuttu Ryan Shamrock) pyöri taas ringsidellä ja vaati tällä kertaa rahaa Jeremy Borashilta. Mihin tämä kuvio johtaakaan? Olen kiinnostunut! No, totuuden nimissä olen nyt kiinnostunut mistä tahansa, mihin ei liity Cheexin katsomista.
DUD
Singles Match
K-Krush vs. Brian Christopher
Viime viikolla TNA-katsojia viihdytettiin NASCAR-pojujen (Marlin ja Sadler) haastattelulla. Ikävä kyllä Iso Paha K-Krush keskeytti huipputärkeän haastattelun ja latoi NASCAR-jätkille faktat tiskiin: NASCAR ei ole urheilua, ja ketään ei kiinnosta katsella NASCAR-äijiä painikehässä. Jostain syystä paikalla ollut alabamalaisyleisö ei ollut Krushin kanssa samaa mieltä, ja niinpä heidän päivänsä oli pelastettu, kun Brian ”Jerry Lawlerin poika” Christopher saapui paikalle ja antoi K-Krushille turpasaunan. Lisäksi Christopher haastoi K-Krushin otteluun seuraavalle viikolle, ja tietenkin Krush suostui haasteeseen. Ostolukujen lisäämiseksi Christopher vieläpä lupasi, että ihanat NASCAR-kaverit ovat hänen ringsidellään tässä ottelussa. Krush ja Christopher olivat muuten ottaneet yhteen jo illan openerissa, kun Krush oli yrittänyt auttaa kaveriaan Jeff Jarrettia ottelussa Scott Hallia vastaan, ja Mike Tenayn mukaan ensi viikolle oli jo buukattu joukkueottelu Hall & Christopher vs. Jarrett & Krush. Kukahan tuon buukkauspäätöksen teki?
Muuten ottelu oli ihan viihdyttävää katsottavaa, mutta NASCAR-homojen sekaantuminen oli yhtä paljon kaivattua kuin valmiiksi paistettu jauheliha. Tajuaako TNA edes buukkaavansa facejaan kuin heelejä? Toby Keith auttoi Hallia openerissa, ja tässä NASCAR-kaverit estivät Krushin varman voiton. No, onneksi kehäotteet pelastivat tältä buukkaukselliselta aivopierulta ainakin jonkin verran. K-Krush on ehdottomasti taitava kaveri ja kehittynyt lisää sitten WWF-aikojensa. Tässä vaiheessa voi jo nähdä, että Krushista tulisi yksi merkittävimmistä TNA-nimistä. Krush vastasi nopeista ja näyttävistä liikkeet. Christopher puolestaan oli oma tuttu itsensä ja hoiti oman osuutensa rutiinilla. Ihan kiva pläjäys siis, ja menisi vielä paremmaksi, jos Krushille annettaisiin enemmän aikaa näyttää kykynsä ja jos NASCAR-hemmot jätettäisiin kokonaan pois.
* *
9 Woman Lingerie Battle Royal
Participants: Tyler, Francine, Joanie, Shannon, Alexis Laree, Sasha, Erin, Elektra, Taylor Vaughn
Jipii! Yhdeksän naisen alusvaate Battle Royal… Paitsi, että missä ne alusvaatteet ovat? Ahaa, tämä ei olekaan perinteinen ”heitä vastustajasi ulos kehästä” -Battle Royal. Sen sijaan naiset saapuvat kehään kaavuissa, ja eliminoinnit tapahtuvat riisumalla nämä turhat vaatteet pois. Hurmaavaa. Panokset ovat ottelussa kovat, koska voittajalle on tarjolla Miss TNA -titteli ja sopimus TNA:n kanssa. Osallistujat esiintyivät lyhyesti edellisviikon lähetyksessä, mutta kerrataanpa silti, kuka on kuka. Tyler, Joanie ja Sasha ovat jotain täysin satunnaisia nättejä tyttöjä, joilla ei ollut selvästi mitään painitaitoja mutta tissit löytyivät. Shannon paini WCW:ssä Daffneynä. Francine ja Elektra ovat tuttuja ECW:stä. Alexis Laree oli uusi indyjä kiertävä naispainija, joka tultaisiin myöhemmin tuntemaan Mickie Jamesina. Erin oli jonkun paikallisen NFL-joukkueen cheerleader. Taylor Vaughn oli hetken aikaa vuosituhannen vaihteen aikoihin WWF:n palkkalistoilla ja esiintyi nimellä B.B. (yhden kerran ppv:ssäkin, Armageddon 1999), vaikka hänellä ei mitään painitaitoja ollutkaan.
Eipä tästä paljoa ole sanottavaa. Kääpiöiden ja läskien lisäksi TNA päätti kosiskella yleisöä myös pehmopornolla. Kieltämättä osa naisista oli oikeasti aika mukavan näköisiä, mutta menetin kaiken kiinnostukseni tähän touhuun viimeistään siinä vaiheessa, kun kehätapahtumien sijaan meille näytettiin minuutin ajan Francinea pieksemässä Ed Ferraraa nahkavyöllä. Voittajavalintakin oli täysin käsittämätön, kun kehässä oli myös ihan oikeita painijoita. No, ainakin TNA lunasti nimensä antamat lupaukset tässä ottelussa. Ei silti lisää tätä, kiitos. Tai ainakin jotain järkevämpiä tapoja buukata näitä otteluita. Tällainen Battle Royal on vain rasittava.
DUD
Singles Match
Apolo vs. David Young
Puertoricolainen Apolo esiintyi jo ensimmäisessä TNA-ppv:ssä ja oli mukana NWA World Heavyweight -mestaruudesta käydyssä Gauntlet Matchissa. Vuonna ’99 uransa aloittanut Apolo oli tähän mennessä paininut indyissä, erityisesti International Wrestling Associationissa. Nyt tämä nuori ja lupaava kaveri yritti tehdä nimeä TNA:ssa. Ensimmäinen esiintyminen oli mennyt varsin vakuuttavasti, sillä Apolo eliminoitiin ottelusta toiseksi viimeisenä, ja hän oli painijoista pisimpään kehässä. Vastaansa Apolo sai David Youngin, joka oli varsinainen indyveteraani: Young oli tehnyt painidebyyttinsä jo vuonna 1989 ja paininut viimeisen 13 vuoden aikana monissa indypromootioissa, erityisesti NWA Wildsidessä. Youngin manageri oli Bobcat, random valetti, jonka merkittävin hetki painimaailmassa oli tähän mennessä ollut Godfatherin Ho’n rooli ja tuolloin hetken aikaa WWF HC-mestaruuden hallussa pitäminen. Ennen ottelua Bobcat oli osoittanut onnettomat näyttelytaitonta raivoamalla haastattelija Goldielocksille siitä, että tämä ei ollut haastatellut Youngia ennen ottelua.
Painissa ei ollut mitään suurta vikaa, ja erityisesti Apolo täräytti pari jopa oikeasti hienoa liikettä, kuten Sprinboard Tornado DDT:n ja näyttävän TKO:n. Tämä olisikin toiminut ihan kivasti kahden uuden indypainijan kohtaamisena, ellei vähintään puolet ottelun ajasta olisi käytetty sen kuvaamiseen, kuinka Bobcat ahdisteli seksuaalisesti Jeremy Borashia. Mitään selitystä tälle käsittämättömälle käytökselle ei ollut (no okei, kyllä Borashkin näytti paremmalta kuin koneinsinöörin näköinen David Young), mutta sitä silti näytettiin vähintään yhtä paljon kuin painia. Kun kehätoimintakin lopulta keskittyi ringsiden tapahtumien ihmettelyyn, ottelun taso kärsi merkittävästi kehässä olleiden painijoiden hyvästä yrityksestä huolimatta.
* ½
Tag Team Match
Rainbow Express vs. James Storm & Chris Harris
Rainbow Express on siis Joel Gertnerin manageroima homojoukkue, jonka mainitsin lyhyesti jo viime viikon jaksossa. Kuulostaako idea heeleistä homoista jotenkin tutulta? Ei ihme, sillä Lenny ja Lodi ovat esiintyneet tuolla samalla gimmickillä vuodesta 1999 lähtien. Mike Tenay muistutti meitä ennen ottelun alkamista, että tämä gimmick oli liian kontroversiaali jopa WCW:llä, minkä pitäisi mielestäni automaattisesti tarkoittaa sitä, ettei kenenkään pitäisi käyttää sitä missään. Jos WCW:lläkin oli sen verran itsesuojeluvaistoa, että pahiksina esitetyt homot (ja face-commentator haukkumassa homojoukkuetta koko ottelun ajan) kuulostaa niin absurdilta, että heidät pitää vetää pois TV:stä, luulisi kaikkien muidenkin tajuavan sen. Ikävä kyllä näin ei ollut. Rainbow Expressin toinen jäsen oli siis alun perin Lodi, mutta hän loukkaantui juuri ennen ensimmäistä TNA-show’ta, ja hänen paikkansa otti Bruce, jonka edellinen rooli oli ollut WWA:ssa Hulk Hogan -imitoija. Vastaansa tämän kaksikon piti alun perin saada viime viikolta tutut Duppit, mutta he eivät suostuneet painimaan ”vaihtoehtoisen elämäntavan” edustajia vastaan. Niinpä juuri kreivin aikaan backstagella pyörivät toisilleen ennestään lähes tuntemattomat James Storm ja Chris Harris, ja NWA-viranomainen Bill Behrens pyysi heitä paikkaamaan Duppeja ottelussa. Kyllä, näin oli saanut alkunsa joukkue, joka tultaisiin tuntemaan America’s Most Wantedina.
Storm ja Harris osoittivat jo toisena viikkona putkeen osaavansa painia, ja se on hyvä asia, koska juuri heidän kaltaisiaan tyyppejä tämä promootio tarvitsee. Sen sijaan olen aivan varma, että TNA ei tarvitse yhtään mihinkään Rainbow Expressiä. Tämäkin olisi voinut olla Harrisin ja Stormin ansiosta hyvä ottelu, jos tässä olisi keskitytty painimiseen. Sen sijaan huomio oli alusta loppuun mukahurjassa homoprovosoimisessa ja Don Westin idioottimaisissa huuteluissa. Minua tämä ottelu alkoi oikeasti ottaa päähän. Niinpä käteen jäi pettynyt fiilis ja pari kivaa liikettä Harrisilta ja Stormilta.
*
Ennen Main Eventiä oli vuorossa illan ainut kunnon segmentti. Kieltämättä tässä show’ssa käytettiin aikaa paljon enemmän painiin ja paljon vähemmän puhumiseen kuin edellisessä jaksossa. En rupea moittimaan TNA:ta tuosta ratkaisusta, jos puhujat ovat NWA World Heavyweight -mestari Ken Shamrockin tasoisia. Shamrock saapui siis kehään juhlistamaan historiallista voittoaan, ja viime viikon erikoistuomari Ricky Steamboat haastatteli häntä. Shamrock höpisi jotain, mikä kuulosti aika vaivaannuttavalta, koska hän ei tosiaan ole varsinainen promojumala. Onneksi Disciples of the New Church -stablen johtaja James Mitchell (ECW:stä Sinister Ministerinä ja WCW:stä James Vandenburgina tunnettu hyypiö) saapui paikalle ja näytti Shamrockille, miten todellinen promoaminen hoidetaan. Saatanallisen stablensa ja siihen kuuluvien painijoiden hehkuttamisen jälkeen Mitchell esitti Shamrockille haasteen mestaruusottelusta Shamrockin ja Mitchellin manageroiman painijan välillä. Shamrock suostui tähän, ja tuolloin viime viikon Gauntletissa tuhoa kylvänyt ja lopussa Shamrockia vastaan mestaruudesta paininut Malice saapui kehään ja pieksi Shamrockin. Yllättävän hyvä angle, ja kieltämättä odotan ainakin hiukan tuota seuraavalla viikolla nähtävää mestaruusottelua. Hyvä, että TNA on alkanut saman tien rakennella muutamia juonikuvioita.
NWA X Championship
Double Elimination Match
AJ Styles vs. Psicosis vs. Low-Ki vs. Jerry Lynn
NWA X Championship oli siis nimi, jolla nykyisin TNA X Division -mestaruutena tunnettua vyötä kutsuttiin alun perin. TNA oli heti ensimmäisen show’nsa openerissa näyttänyt, että heidän ohjelmistossaan X Divisionilla tulisi olemaan todella merkittävä rooli, ja tuota vaikutelmaa korosti tietenkin se, että tämän toisen viikon ppv:n Main Eventinä nähtiin historian ensimmäinen X-mestaruusottelu. Samalla kuultiin Mike Tenayn suusta legendaarinen ”X Division is not about weight limits, it’s about no limits” -määritelmä. Tämä Double Elimination -ottelumuoto tarkoitti siis sitä, että kaksi ensimmäistä painijaa (Styles ja Psicosis) aloittivat ottelun, ja ensimmäinen selätys tai luovutus tarkoitti ensimmäistä eliminointia, jolloin eliminoitu painija joutuisi ringsidellä ja seuraava painija (Low-Ki) nousisi kehään. Ensimmäisestä eliminoinnista ottelu ei ollut kuitenkaan vielä ohi, vaan vasta kahden eliminoinnin jälkeen joutuisi poistumaan paikalta. Lopulta jäljellä olisi kaksi viimeistä painijaa, ja voittaja olisi se, joka saisi eliminoitua lopullisesti viimeisenkin vastustajansa.
Klassikko-ottelu. Ei tähän ole muuta sanottavaa. Tätä tykityksen määrää ei ihan oikeasti voi tiivistää mihinkään sanoihin, se pitää nähdä itse. Tämä oli se ottelu, joka määritti X Divisioonan suunnan pitkäksi aikaa ja jonka jälkeen tältä divarilta on ollut lupa odottaa aivan mitä tahansa. WCW CW-divisioonan parhaiden vuosien (1997-1998) jälkeen mikään promootio ei ole pystynyt tarjoamaan tällaista meininkiä, jossa täydellisesti toteutetut spotit, huikea painitaito ja sopivan erilaiset painityylit yhdistyvät täydellisesti keskenään. Oli Low-Ki’n MMA-potkuja, Psicosiksen lucha libre -meininkiä, Lynnin kokemusta ja teknistä taitoa sekä Stylesin silkkaa nuoruuden hulluutta. Ottelutyypistä voivat jotkut puristit mutista mitä haluavat, mutta minusta se toimi tässä kamppailussa aivan täydellisesti, tarjosi erilaisia vastustajapareja ja jaksotti ottelun kulkua hienosti. Lopputaistelu kahden viimeisen painijan välillä oli silkkaa kultaa. Mahtava ottelu ja helposti vuoden parhaita otteluita. Täydelliseen viiteen tähteen tämä ei kuitenkaan yllä, koska hetkittäin tämä yltyi ymmärrettävistä syistä spottia toisen perään -menoksi. Silti minä nautin tästä aivan täysillä.
* * * * ½
Olen varmasti todella poikkeuksellinen tapaus arvostelijoiden joukossa, mutta minusta edellisviikon jakso oli tätä parempi. Juu, siinä ei nähty yhtään oikeasti hienoa ottelua, ja tässä puolestaan nähtiin yksi vuoden parhaista, mutta kokonaisuutena show’t olivat aivan erilaisia. Tässä jaksossa ei ole mitään muuta kuin Main Event. Kaikki muu on joko täyttä kuraa, yhdentekevää tai muuten vain sellaista, jonka suosittelen skippaamaan. Tämä ppv ei ollut siis oikeastaan kokonainen show vaan lähinnä yksi ottelu. Viimeviikkoinen jakso oli taas kokonaispaketti, joka herätti mielenkiinnon siitä, mitä seuraavalla viikolla tapahtuu. Nyt minua ei kiinnosta mikään muu kuin X-Divisioonan jatko. Onneksi kuitenkin X-Divari pelasti tämän jakson, koska muuten tämä olisi ollut heittämällä vuoden huonoin show. Kehno.
Noniin, kuten ensimmäisen viikottaisen ppv:n jälkeen sanoin, en aio arvostella kaikkia TNA:n viikottaisppv:eitä yhtä tarkasti. Katson kyllä jokaikisen, mutta koostan aina yhden kuukauden ppv:eistä (yhtä lukuunottamatta) kokonaispostauksen, jossa tiiviisti arvostelen kaikki jaksot. Kuitenkin jokaisen kuukauden viimeisestä TNA-ppv:stä postaan pidemmän arvostelun. Tämä kaikki siis sen takia, että projektini jämähtäisi ikuisesti paikoilleen, jos kirjoittelisin jokaisesta yksityiskohtaisen ja kerran viikossa ilmestyvän arvostelun.
Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 10.3.2013
No Comment