2003ArkistoTapahtumatTNA

Arvio: NWA TNA Weekly PPV #71

Päivämäärä: 26.11.2003

Sijainti: Nashville, Tennessee (TNA Asylum)


Don West ja Mike Tenay selostivat marraskuun viimeisen TNA-ppv:n, kuten kaikki muutkin tämän vuoden TNA-ppv:t. Show aloitettiin varsin räväkästi, kun ensin Jimmy Hart ilmestyi ruutuun katsomosta käsin hehkuttamalla illan Main Eventiä, joka oli historian ensimmäinen Fan’s Revenge Match Dusty Rhodesin ja Jeff Jarrettin välillä. Ottelun stipulaatio oli se, että 10 onnekasta fania toimisi ottelussa lumberjackeina, ja Jimmy Hart valitsisi nuo lumberjackit. Jostain syystä Jimmy Hart ei alkupuheessaan maininnut mitään Hulk Hoganista, vaikka vielä viime viikolla hän oli luvannut seuraavalla viikolla uutta tärkeää tietoa Hoganista ja parin kuukauden ajan hehkutetusta Bound For Glory -super-ppv:stä, joka piti muuten ensimmäisten tietojen mukaan järjestää marraskuun lopussa…

…Tuo syy sitten selvisikin aika nopeasti, kun Jeff Jarrett saapui kehään Don Callisin ja Red Shirt Securytien kanssa promoamaan. Heti alkuun Jarrett ilmoitti, että hän oli vihdoin saanut varman tiedon siitä, ettei Hogan ole saapumassa ollenkaan TNA:han ja että Hogan ei tule koskaan ottelemaan NWA World Heavyweight -mestaruudesta. Samalla kertaa Jarrett julisti virallisen lopun Hulk Hoganin uralle, mitä kunnioitettiin hiljaisella hetkellä ja kymmenellä kellonlyönnillä. Toivon todella, että TNA oli vihdoin luopunut toiveistaan Hoganin osalta ja että Hogania ei enää tämän jälkeen mainita lähetyksissä. Seuraavaksi Jarrett alkoikin yhdessä TNA Managing Consult Callisin kanssa linjaamaan uutta suuntaa TNA:lle. Jarrett julisti, että TNA:ssa alkaa uusi aika, jossa hän ja Callis johtavat koko lafkaa. Kaikkien on oltava joko heidän puolellaan tai muussa tapauksessa Jarrett mieltää heidät vihollisekseen. Lopulta Jarrettin promottelun keskeytti Erik Watts, joka jatkoi Jarrettin piinaamista kysymällä jälleen, miksi tämä luovutti ottelun Hogania vastaan Bash At The Beach 2000:ssa. Tämän jälkeen Watts ilmoitti, että kaikki ongelmat Jarrettin tiellä viime viikkoina (Jimmy Hartin saapuminen, Stingin hankkiminen, Stylesin ja Hartin parittaminen ja Stylesin mestaruusottelu) olivat Wattsin ansiota: Watts oli tehnyt kaikkensa saadakseen savustettua Jarrettin (ja samalla Callisin) ulos päämestaruuskuvioista. Tämän promon pointti meni vähän ohi. En ymmärrä, miksi tämä Wattsin ja Callisin turhuusfeud pitää sekoittaa päämestaruuskuvioihin. Angle päättyi siihen, että Callisin uusin hankinta Abyss hyökkäsi Wattsin kimppuun, mutta lopulta AJ Styles, America’s Most Wanted ja Raven saapuivat Wattsin avuksi.

Singles Match

Kid Kash vs. Low Ki

Kid Kash oli ilmeisesti tekemässä pientä paluuta X-Divarikuvioihin, sillä viime viikolla hän kohtasi Shark Boyn ja nyt hänen vastaansa asettui yksi TNA:n X-Divarin alkuaikojen ykkösnimistä Low Ki, joka on ilmeisesti tekemässä ihan vakinaisempaa paluutaan TNA:han. Loistava asia, kunpa Ki nyt vain oikeasti jää pidemmäksi aikaa. Toki Kashilla oli muitakin kuvioita edelleen menossa: Kash oli nimittäin kehittänyt kärhämän TNA:n face-turvamiesten ykkösnimen Don Harrisin välillä. Viime viikolla Kash oli juossut pakoon, kun Harris oli yrittänyt hyökätä hänen kimppuunsa sen jälkeen, kun Kash yritti riistää Shark Boyn maskin heidän ottelunsa jälkeen. Tällä viikolla Kash saapui kehään ”I Don’t Fear Anyone, Especially Don Harris” -kyltin kanssa. Selostamossa ottelua seurasi Low Ki’n entinen joukkuepari Christopher Daniels. Daniels ja Ki olivat jo näyttäneet sopivan riitansa, kun heidän parin viikon takaisen ottelunsa jälkeen miehet olivat lyöneet kättä päälle, mutta tuon jälkeen mysteerinen X hyökkäsi Danielsin kimppuun, ja Ki jätti Fallen Angelin taistelemaan yksin. Erimielisyyksiä oli ilmassa siis edelleen entisen Triple X:n jäsenten välillä.

Olipa kivaa nähdä pitkästä aikaa kahden X-Divarin konkarin välinen kohtaaminen. Tai no, pitkästä aikaa, vastahan toissaviikolla nähtiin tuo mainitsemani Low Ki’n ja Christopher Danielsin ottelu, muttei näitä silti liikaa ole ollut. On näissä aina ihan erilainen tekemisen meininki, kun kaksi oikeasti hommansa hienosti osaavaa tyyppiä pistetään ottelemaan kunnon energinen X-Divarin ottelu. Kid Kashkin on ollut viime kuukausien aikana vähän alavireessä, eikä mieheltä ole nähty montaakaan mainittavan hyvää ottelua. Nyt siihen oli hieno mahdollisuus, kun vastaan asettui Low Ki. Ottelu olikin oikein viihdyttävää ja mukavaa katsottavaa, eli se hoiti openerin roolin vallan mainiosti. Silti olin ehkä hieman pettynyt erityisesti lopetukseen (olisin kaivannut vielä viittä minuuttia lisää aikaa), joten mietin hetken, kallistuuko arvosana kuitenkin vain **½:een, koska ei tämä millään tavalla erityisen huikeaksi koitokseksi kuitenkaan yltänyt. Annan kuitenkin hyvän arvosanan, koska kyllä tätä sen verran mielellään katsoi. Ottelun jälkeen sekä Ki ja Daniels että Kash ja Harris ottivat yhteen.

* * * 

Singles Match

Shark Boy vs. Abyss

Tämä jos mikä oli tarinaltaan ja muutenkin täysin tarpeeton ottelu ppv:ssä käytäväksi. Eikö näitä voida käydä ihan tarpeeksi siellä pikkukanavilla lähetettävässä Xplosionissa? TNA:lla oli tosiaan tässäkin vaiheessa jo tv-show, joka oli kuitenkin varsin mitäänsanomaton lähetys, joka näkyi vain joillain paikalliskanavilla. No, tässä ottelussa tarinana oli tietenkin se, että Don Callis ja hänen pomottamansa Abyss janosivat edelleen kostoa ykköshaastaja AJ Stylesilta. Abyss ei ollut viime viikkona onnistunut tuhoamaan Stylesiä, mutta jonain päivänä hän sen vielä tekisi. Nyt Abyss tahtoi treenata AJ Stylesin pieksemistä ottelemalla TNA:n vakiojobberiface Shark Boyta vastaan. Callis oli saanut lietsottua Abyssin sellaiseen mielentilaan, että hän kuvitteli Shark Boyn itse asiassa olevan Styles.

Tämä oli kaikin puolin turha ja mitäänsanomaton squash. Ikävä kyllä tällaisia tulee aina välillä näissä TNA:n viikottaisissa ppv:eissä vastaan, koska nämä paikkaavat sitä puuttuvan ykköstv-ohjelman paikkaa ohjelmistossa, joten sitten välillä ppv:hen on iskettävä jotain storylineä jatkava squash. Tai minun mielestäni se ei olisi mitenkään pakollista, mutta ilmeisesti TNA kokee sen välttämättömäksi. Oli miten oli, tässä siis pyrittiin jatkamaan Abyssin ja AJ Stylesin sekä laajemmin koko Don Callisin poppoon ja AJ Stylesin / Erik Wattsin poppoon feudia. Ottelusta itsestään ei ole paljoa kerrottavaa, vaikka squashiksi se oli poikkeuksellisen pitkä ja siksi ei myöskään huonoimpia squasheja missään tapauksessa. Shark Boy myi Abyssin voimaliikkeet pirun vakuuttavan näköisesti, ja Sharky sai myös oman huippuhetkensä hallittuaan ottelua hetken aikaa ja hauskuutettuaan yleisöä omalla tutulla tyylillään. Näistä hyvistä puolista huolimatta tämä oli silti vain squash, eikä siksi mitenkään erityisen kiinnostava.

*

Singles Match

X vs. Chris Sabin

Mysteerinen X-Divisioonan dominoija, yli 350-paunainen X oli tehnyt debyyttinsä tämän kuun alussa järjestetyssä X-Divarin Battle Royalissa. Kerrottakoon vielä kerran, että X:n maskin takaa löytyi oikeasti siis Carl Ouellett (tunnettu muun muassa WWF:stä Quebecers-joukkueen toisena osapuolena), mutta tätä ei TNA:ssa mainittu. Kayfabessa X oli vain täysin mysteerinen mörssäri, joka oli pyrkinyt ottamaan X-Divarin haltuunsa. Heti ensimmäisessä esiintymisessään X oli voittanut koko Battle Royalin, ja viimeisenä häntä vastassa oli ollut juurikin Chris Sabin, joka kärsi X:n ottelun lopussa tekemästä järisyttävästä Piledriveristä niin pahasti, että hän joutui olemaan viikon sivussa loukkaantumisen takia. Sabin teki viime viikolla comebackinsa, ja nyt hän oli ottanut suureelliseksi tavoitteekseen päästä kostamaan X:lle 1 on 1 -ottelussa.

Ihan kiva ottelu muttei yhtään enempää. Suurin ongelma oli se, että viimeistään tässä ottelussa X todisti, että hän ei ole millään tavalla tarpeellinen osa X-Divisioonaa tai oikeastaan ylipäänsä TNA:n rosteria. Ymmärrän kyllä TNA:n idean, että he halusivat jonkun ison monsterin osaksi X-Divariaan (koska no limits jne.) mutta olisitte nyt odottaneet sitä Samoa Joeta tai vastaavaa sen sijaan, että palkkaatte kehäraaki Carl Ouellettin ja pistätte tälle maskin päähän. Ouellet ei ole missään vaiheessa uraansa ollut varsinaisesti X-Divari-tyylinen painija, ja nyt hän on sitä erityisen vähän. Plussaa pitää toki antaa miehelle siitä, että kovasti hän tässäkin ottelussa yritti parhaansa, mutta kun puolet hommasta on botchattua, kiinnostus katoaa nopeasti. Onneksi Sabin teki hurjasti töitä ottelun aikana ja sai tästä revittyä irti ihan kivan koitoksen. Kunniaa on myös annettava X:lle lopussa nähdystä tosi rajusta Senton Bombista yläköydeltä sisääntulorampille.

* * 

2 on 1 Handicap Gauntlet Match

Red Shirt Security vs. Raven

Ravenin sota TNA:n punapaitaisten heel-turvamiesten kanssa oli alkanut pian sen jälkeen, kun Raven oli saanut lopetettua ikuisuuskamppailunsa James Mitchellin ja Disciples of the New Churchin kanssa. Heti seuraavalla viikolla Raven ilmoitti ottavansa seuraavaksi tavoitteekseen sen tehtävän, jonka takia hän alun perin saapuikin TNA:han: Raven tahtoi nousta vihdoin NWA World Heavyweight -mestariksi. Tämä idea ei kuulostanut Jeff Jarrettin ja Don Callisin mielestä hyvältä, ja niinpä Callis pisti henkivartijansa Red Shirt Securityt pieksemään Ravenin mahdollisimman pahasti. Tämän jälkeen Raven onkin ottanut punapaitojen kanssa yhteen moneen kertaan varsin väkivaltaisesti, sillä Ravenilla ei selvästikään ole pääsyä päämestaruuskuvioihin, ennen kuin hän on saanut tuhottua punapaidat tieltään. Yhden kolmesta Raven on tosin saanut jo suistettua tieltään, sillä edellisessä show’ssa Raven onnistui murtamaan Ryan Wilsonin käden, joten nyt jäljellä olivat ”vain” Kevin Northcutt ja Legend, jotka Raven tahtoi piestä samalla kertaa, jotta hän pääsisi nopeammin eteenpäin tavoitteessaan. Lisäkäänteenä Ravenin kuvioihin oli se, että jo parin kuukauden ajan Raven on yrittänyt päästä eroon häntä seuraavista Julio Dinerosta ja CM Punkista (Gatheringistä), sillä Ravenin sanoin hän tahtoo nyt edetä urallaan yksin. Dinero ja Punk eivät ole kuitenkaan tahtoneet hylätä johtajaansa. Kun Raven jälleen kieltäytyi Punkin ja Dineron avusta tässä show’ssa, kaksikko ilmoitti tekevänsä oman roolinsa selväksi tämän illan aikana.

Olipa taas turha ja mitäänsanomaton ottelu. Olin jo etukäteen aika varma, etten tule suuremmin nauttimaan tämän ottelun katsomisesta, mutta silti tämä onnistui alittamaan odotukseni. Varmaan jollain tavalla alitajunnassani olin silti elätellyt toivon kipinää siitä, että Raven onnistuisi saamaan tästäkin koitoksesta mielenkiintoisen, mutta turhaa oli tuo toivoni. Ottelu oli yksinkertaisesti tylsä ja huono. Harmittaa vähän se, että Ravenilla on tavallaan meneillään mielenkiintoinen kuvio päämestaruussotkussa, mutta se ei vain näy millään tavalla otteluissa. Tästä saa suurimmaksi osaksi syyttää sitä, että Ravenin roadblockiksi on pitänyt buukata Red Shirt Security -porukka, joka on aika lailla epäkiinnostavinta paskaa, mitä TNA:n rosterissa tällä hetkellä on – siitäkin huolimatta, että ainakin Legendissä on hitusen potentiaalia. Tämän ottelun voi tiivistää kahteen sanaan: kankeaa brawlia. Raven teki parhaansa, ja sen ansiosta tämä ei DUD-tasolle joudu, mutta huonolta arvosanalta tätä ei pelasta mikään. Ottelun jälkeen Gathering pelasti Ravenin heel-poppoon beatdownilta, mikä oli aikamoinen antikliimaksi tuoksi Punkin ja Dineron lupaamaksi ratkaisevaksi käänteeksi. Olin jo varma, että Punk ja Dinero kääntyisivät heeleiksi kyllästyttään Ravenin yhteistyökyvyttömyyteen.

NWA X Division Championship

Michael Shane (c) vs. Sonjay Dutt

Michael Shane ei ole paininut TNA:n lähetyksissä kuukauteen. Itse asiassa edellinen ottelu oli juuri kuukausi sitten, ja silloinkin vastassa oli Sonjay Dutt. Tällä kertaa pelissä oli kuitenkin Shanen hallussa pitämä X-Divisioonan mestaruus, jonka ykköshaastajuudesta oli viimeisen kolmen viikon aikana järjestetty Shanen ideoima turnaus. Ensin kahdeksan X-Divarin painijaa otteli Battle Royalissa, jonka voittaja pääsi suoraan turnauksen finaaliotteluun. Kaksi muuta paikkaa tuohon finaaliotteluun ratkaistiin siten, että Battle Royalin toinen kohtasi viidennen ja kolmas neljännen. Alun perin Sonjay Duttin ei olisi pitänyt päästä ollenkaan jatkoon turnauksessa, koska hän oli Battle Royalin kuudes, mutta Chris Sabinin loukkaannuttua Dutt sai hänen paikkansa. Ensin Dutt voitti Chad Collyerin, ja kolmen painijan välillä käydyssä finaalissa Dutt hämmästytti kaikki selättämällä X:n. Dutt oli tehnyt TNA-debyyttinsä vasta pari kuukautta sitten, mutta hän on jo nyt pelottavan kovassa iskussa. Shanen tilanne oli sen sijaan paljon epäselvempi, koska kuukauden tauko ei voi tehdä kenellekään hyvää. Lisähuomiona mainittakoon, että Shane Douglas ja hänen uusi apurinsa Tracy olivat jälleen seuraamassa tätä ottelua, kuten he olivat olleet katsomassa kaikkia edellä mainitsemani turnauksenkin koitoksia. Douglasilla oli edelleen meneillään uuden ”Franchisen” rakentaminen.

Jälleen Shane ja Dutt pelasivat enemmän kuin mallikkaasti yhteen ja tarjoilivat hemmetin viihdyttävää ja vauhdikasta X-Divisioonan painia, mutta ikävä kyllä ottelu jäi aivan liian lyhyeksi. Ottelua ehti kulua vain pikkaisen rapiat viisi minuuttia, kunnes hommaan sekoitettiin Shane Douglas ja tämän Franchise-kuvio. Tuota storylineä oli ilmeisesti ollut pakko venyttää ylimääräisen kuukauden ajan (minkä takia Shanekin oli varmaan poissa ruudusta sen kuukauden), ennen kuin tämä ilmiselvä käänne vihdoin saatiin. Olen aika varma, että kuvio venyttäminen johtui siitä, että joku TNA:n työntekijä kusi homman pahasti pistämällä silloin noin kuukausi sitten vahingossa Michael Shanen sisääntulomusiikiksi Franchisen pätkän, joten kaikki tiesivät koko ajan, että Shanesta se uusi Franchise tuli, vaikka TNA yrittikin epätoivoisesti saada tilanteen näyttämään toisenlaiselta. No, oli miten oli, ottelu oli itsessään tosiaan oikein kivaa menoa, ja molemmilta nähtiin jopa ihan uusia liikkeitä, joita ei ole aikaisemmissa kohtaamisissa nähty. Harmi vain, että aikaa oli liian vähän ja lopetus oli huono. Kunnon pituudella (vähintään 15 minuuttia) ja buukkauksella näiden kahden ottelusta voisi tulla huippulaatuinen, nyt jäätiin ikävän kauas siitä.

* * ½ 

NWA Tag Team Championship

Simon Diamond & Johnny Swinger & Glenn Gilberti vs. 3 Live Kru

Tämä oli TNA:n alle puolitoistavuotisen historian kolmas kerta, kun mestaruusvyöt vakatoitiin täsmälleen samasta syystä. Kaksi tuomaria laski samaan aikaan kaksi eri selätystä, ja toinen julisti mestarin voittajaksi ja toinen haastajan voittajaksi. Tästä seuranneen sekavuuden takia vyöt vakatoitiin. Kuulostaako omaperäiseltä idealta? Minusta se ei ollut sitä edes ensimmäisellä kerralla, mutta jatkuvasti toistettuna se on jo aivan täysin idioottimaista, koska kuvio on täsmälleen identtinen jokaikisellä kerralla. Joukkuemestaruuskuvioiden lisäksi sama sotku on nähty ainakin kerran X-Divarin mestaruuskahinoissa, ja olen aika varma, että tuota tuplaselätystä on haettu myös pariin muuhunkin otteeseen joukkuemestaruuskahinoissa, koska se tuntuu toistuvan ihan jatkuvasti. Tämän omaperäisen buukkauksen ansiosta joukkuemestaruusvyöt oli nyt siis vakatoitu, ja nyt niiden kohtalo ratkaistaisiin kuuden miehen joukkueottelussa. Vastakkain olivat siis viime viikolla toisensa kohdanneet Diamond & Swinger ja 3 Live Kru, mutta tällä kertaa otteluun oli buukattu mukaan myös Diamondin ja Swingerin manageri Glenn Gilberti ja 3LK:n kolmas jäsen Konnan, jotteivät he pilaisi ottelua sekaantumisillaan.

Yhden asteen parannus viimeviikkoisesta ottelusta ihan jo sen takia, että tällä viikolla ottelulle saatiin kunnollinen lopetus. Toisaalta ei tämänkään viikkoisessa lopetuksessa ollut liikaa kehuttavaa, sillä homma meni lopussa ihan turhan sekavaksi, kun soppaan piti sekoittaa America’s Most Wantedin sählääminen. Muuten tämä kohtaaminen oli aika peruspullajoukkuepainia, mikä ei ole kovin hyvä kehityssuuntaus, sillä nyt puhutaan firman joukkuemestaruusdivisioonasta, jonka pitäisi tarjota huipputasoisia otteluita. Viime kuukausina huippuottelut ovat kuitenkin olleet erittäin vähissä, ja tilalla on ollut suhteellisen laiskaa suorittamista. Tässäkin ottelussa tuntui, että lähinnä Ron Killings teki parhaansa saadakseen otteluun edes vähän kunnollista nostetta. Muut vetivät todella rutiininomaisen suorituksen, ja erityisesti Konnan oli taas ihan pihalla. En ole kovin innostunut tästä suunnasta, mihin TNA:n joukkuedivari on menossa. Mestaruusotteluissa pitäisi pystyä parempaan kuin tv-ottelutasoisiin koitoksiin.

* * 

Tässä välissä nähtiin taas vaihteeksi Roddy Piperin esiintyminen etukäteen nauhoitetussa videoanglessa. Nyt Piper puhui jo siitä, kuinka hän tekee paluunsa minä hetkenä hyvänsä, kun sen enempää Vince Russo kuin Hulk Hogankaan eivät ole häntä estämässä. Russon ja Hoganin mainitsemista huolimatta Piper ensisijaisesti sanansa Don Callisille, joka oli edellisen kerran ajanut Piperin pihalle TNA:sta. Piper sanoi, että Calliskaan ei pysty tekemään enää mitään sille, että Piper ilmestyy TNA:han takaisin hetkenä minä hyvänsä. Jaa-a, saa nähdä, mitä Roddy saa aikaan TNA:ssa.

Fan’s Revenge Match

Jeff Jarrett vs. Dusty Rhodes

Tämä oli kieltämättä ottelu, jota TNA oli rakennellut pitkään. Harmi vain, ettei se kiinnostanut minua pätkän vertaa ja että olin koko ajan toivonut, ettei tarvitsisi nähdä. Jarrett oli tehnyt Dusty Rhodesin kanssa yhteistyötä TNA:ssa siitä lähtien, kun Rhodes teki TNA-debyyttinsä vuoden 2003 alussa liittymällä sotaan Vince Russoa vastaan. Rhodesilla ja Jarrettilla oli historiaa takanaan WCW:stäkin roppakaupalla, ja niinpä he vähitellen kuukausien aikana hitsautuivat yhteen niin, että Rhodes toimi tietyllä tavalla Jarrettin mentorina sodassa Russoa vastaan. Välillä Rhodes katosi kuvioista mutta palasi aina takaisin. Kaikki meni hyvin, kunnes Jeff Jarrett alkoi syksyllä käyttäytyä koko ajan heelmäisemmin. Samalla Rhodes otti varsin merkittäviä voittoja Russon joukoista, ja hän alkoi vihjailla haluavansa otella maailmanmestaruudesta Russon manageroimaa AJ Stylesiä vastaan. Styles oli saman tien suotuvainen tuohon otteluun, mutta Russo ei tahtonut, että sitä käytäisiin… Eikä tahtonut Jeff Jarrettkaan, joka oli alkanut olla sitä mieltä, että Dusty on koko ajan käyttänyt häntä hyväkseen vain päästäkseen vielä kerran maailmanmestaruuskuvioiden huipulle, jonne hän ei enää raihnaisena paskana kuuluisi missään tapauksessa.

Dustyn mielestä Jarrettin harhaiset kuvitelmat olivat typeriä, ja lopulta ottelu American Dreamin ja Stylesin välille myös buukattiin. Samalla Jarrett sanoi irti ystävyytensä Dustyn kanssa, ja hän mollasi pariinkin otteeseen entistä mentoriaan promoissa (erityisesti sen jälkeen, kun Dusty epäonnistui mestaruuden voittamisessa). Lopullinen sota syttyi, kun Dusty saapui haukkumaan Jarrettia kesken tämän promon kuukausi sitten ja haastoi Jarrettin otteluun, mutta Jarrett ei suostunut ja nöyryytti Dustya lyömältä tämän lakin päästä. Tuon välikohtauksen jälkeen Dustya ei nähty pariin viikkoon, kunnes viime show’ssa hän teki paluunsa ja hyökkäsi kunnolla Jarrettin kimppuun. Nyt Jarrett ja Dusty vihdoin kohtaavat toisensa ottelussa, jossa Jimmy Hart ja kymmenen fania toimivat Lumberjackeina. Kun Jarrett joutuisi ringsidelle, nämä onnekkaat fanit saisivat läimiä häntä nahkavöillä.

En yleensä anna otteluille kovin heppoisesti DUDia, koska mielestäni tosi onnettomassakin suorituksessa on yleensä joku ihan ok juttu, jonka ansiosta juuri ja juuri voin laskea ottelun vielä painikamppailuksi. Tämän takia esimerkiksi Jeff Jarrett vs. Rick Steiner edellisen kuun viimeisessä ppv:ssä oli sentään vielä puolikkaan tähden arvoinen. Ikävä kyllä tässä ottelussa ei ollut yhtään mitään, minkä ansiosta tälle voisi antaa edes puolikasta tähteä. Ensin meinasin kyllä laittaa ½:n arvosanaksi, mutta sitten rupesin miettimään, tykkäsinkö tässä ottelussa yhtään mistään edes hitusen, eikä mitään tullut mieleen. Tunnelma? No, kai se oli ihan ok silloin kun Jarrett sai vyöstä, mutta eipä se silti kovin kummoinen ollut? Tarinankerronta? Paskat, ei tässä mitään sellaista ollut. Buukkaus? Aivan p****estä. Jarrett saatiin näyttämään idiootilta, ja parin minuutin sekoilun jälkeen hommaan piti sotkea tuhat sekaantumista. Miksi Dustyä edes buukataan näihin otteluihin yhä? Niin ja sitten tietenkin se painin laatu… Harmi vain, että tässä ottelussa ei taidettu nähdä yhtään painiliikettä tai mitään siihen viittaavaakaan. Pelkkää Jarrettin karkailua, Dustyn egoboostailua ja satunnaisia vyöniskuja + ne tuhat sekaantumista. Tästä ottelusta ei ollut kenellekään mitään hyötyä, kaikkein vähiten tästä paskasta kärsineille katsojille. Tiesin, että tämä Dusty vs. Jarrett -feud päättynee kamalasti, mutta siltikin tämä alitti odotukseni.

DUD


En oikeastaan jaksa enää edes kommentoida, kun TNA tuuttaa tämmöistä taspaksua paskaa viikosta toiseen ulos. Periaatteessa esim. ME-kuvioissa on ihan toivoa, ja X-Divarissakin on taitavia kavereita taas roppakaupalla, mutta jotenkin mikään tämä ei näy show’iden tasossa ollenkaan. Jospa vaikka vuoden loppu toisi taas jonkun huipputapahtuman, kuten viimeeksi. Tämä oli todella Surkea.

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 17.2.2014

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: NWA TNA Marraskuu 2003

Next post

Arvio: WWE Armageddon 2003

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.