2004ArkistoTapahtumatTNA

Arvio: NWA TNA Weekly PPV #78

Päivämäärä: 28.1.2004

Sijainti: Nashville, Tennessee (TNA Asylum)


Selostajinamme ketkäpäs muut kuin Mike Tenay ja Don West. Show’n alkuun Erik Watts julisti etukäteen nauhoitetussa videossa, kuinka piratismi on p****estä ja kuinka TNA:n ppv:eiden (”They’re not called pay-per-view for nothing”) ilmaislataajat kuuluisivat alimpaan helvettiin. Tuli paha mieli.

Singles Match

Abyss vs. D-Lo Brown

Edellisen show’n Main Event oli päättynyt siihen, kun kesken Jeff Jarrettin ja El Leonin ottelun AJ Styles ryntäsi kehään ja hyökkäsi Jarrettin kimppuun. Jarrettin ja AJ:n tappelua jatkui jonkun aikaa, kunnes Jarrettin uusi järkälemäinen apuri Abyss saapui paikalle, pieksi AJ:n ja heitti tämän lopulta ulos kehästä suoraan pöydän läpi. Ilmeisesti Styles oli nyt loukkaantunut niin pahasti tuon bumpin seurauksena, ettei häntä tultaisi näkemään tässä show’ssa ollenkaan. Sen sijaan AJ:n best buddy D-Lo Brown oli paikalla, ja hän oli valmis kostamaan ystävänsä kohtalon Abyssille, jonka syytä koko tilanne oli. Ihailtavaa ystävyyttä.

Tämähän oli yllättävän toimiva avaus illalle! Etukäteen ajattelin, että Brownin ja Abyssin kohtaaminen kuulostaa aika tylsältä, mutta kaksi midcard-jyrää järjestivät tosi energisen rymistelyn. Abyss ei ole tähänastisen TNA-uransa aikana vakuuttanut vielä mitenkään älyttömästi, mihin merkittävä syy on myös huono buukkaus. Tässä ottelussa monsteri näytti kuitenkin juuri siltä, miltä piti, ja vakuuttavat power-liikkeet jysähtelivät juuri toivotulla tavalla. Brownkin oli paljon energisempi kuin viime viikolla. Kehuista huolimatta on todettava, ettei tämä mitään ainutlaatuista tai millään tavalla häkellyttävän erikoista tarjonnut. 7 minuutin kestonkin vuoksi jäätiin lähinnä ihan mukavalle tasolle, mutta oli se silti enemmän kuin olin odottanut. Ottelun jälkeen jatkettiin sitten kuviota, kun Abyss tuhosi myös Brownin paiskaamalla hänet pöydästä läpi. Lopulta mysteerinen muskelimainen maskimiehemme El Leon saapui paikalle ja hyökkäsi Abyssin kimppuun.

* * ½ 

NWA X Division Championship

Chris Sabin (c) vs. Michael Shane

Vuoden ensimmäisessä ppv:ssä X-Divari räjäytti taas vaihteeksi potin, kun Michael Shane, Chris Sabin, Christopher Daniels ja Low Ki ottelivat upeassa Ultimate X -ottelussa X-Divarin mestaruudesta. Tuossa ottelussa Sabin voitti takaisin mestaruusvyönsä, jonka hän oli sattumoisin hävinnyt Michael Shanelle historian ensimmäisessä Ultimate X:ssä. Ympyrä oli siis nyt sulkeutunut, ja Sabin oli takaisin X-Divarin huipulla. Tämä tilanne ei kuitenkaan passannut Michael Shanelle, joka tahtoi nousta takaisin mestaruuskantaan. Niinpä Shane onnistui mentorinsa Douglasin ja managerinsa Tracin avulla nousemaan ykköshaastajaksi toissaviikolla. Nyt oli aika ratkaista vihdoin näiden kahden välit rehellisessä 1 on 1 -ottelussa. Sabinin ja Shanen feudaaminen oli jatkunut kesän lopuilta saakka, joten tarinaa ei ottelusta puuttunut.

Tällä ottelulla olisi ollut ehdottomasti potentiaalia enempäänkin, mutta tämmöisenä 10-minuuttisena versiona tämä oli tasoltaan vain hyvä. Suurin ongelma oli se, että ottelua katsoessa tuntui siltä, että tämän kaiken oli jo nähnyt aikaisemmin. Sinänsä tuossa tunteessa ei ollut mitään vikaa, koska kaikki nähty oli oikein tasokasta painia (erityisesti loikat kehän ulkopuolelle olivat hiton nättejä), mutta semmoinen erikoisuus ja ainutlaatuisuus tästä jäi puuttumaan. Tuttua ja turvallisen viihdytävää X Divarin meininkiä kuitenkin. Ottelun jälkeen Michael Shane ja Shane Douglas selvittelivät keskinäisiä erimielisyyksiään, mutta New Franchise pysyi vielä turvallisesti yhtenäisenä porukkana.

* * * 

Seuraavaksi nähtiin Mike Tenayn haastattelu Jonny Fairplayn kanssa. Melkein jokaisessa TNA:n ppv:ssä oli siis tarjolla yksi Tenayn etukäteen (”aikaisemmin viikolla”) tekemä haastattelu jonkun jollain tavalla merkittävän TNA-henkilön kanssa. Tällä kertaa tuo merkittävä henkilö oli tietenkin viime viikolla debyyttinsä tehnyt Jonny Fairplay, jonka Tenay antoi ensin kehua itseään ja lätistä muutenkin turhaa paskaa. Sitten kuitenkin tässä segmentissä tuotiin esille kaksi mielenkiintoista seikkaa. 1) Tenay kysyi Fairplaylta tämän aikaisemmasta historiasta painin parissa: Tenayn tietojen mukaan Fairplay oli nimittäin tehnyt jonkinlaista yhteistyötä Roddy Piperin kanssa. Tämä hermostutti Fairplayn täysin, sillä hän ei omien sanojensa mukaan halua puhua enää ikinä Piperistä. Jaaha, mitähän tästä seuraa. 2) Vihdoin ja viimein Tenay esitti sen kysymyksen, mihin odotin vastausta jo viime jaksossa: Miksi Fairplay oli ylipäänsä tullut TNA:han? Fairplay kertoi tulleensa auttamaan ystäväänsä Don Callista pelastamaan TNA:n ratingsit. Ja saavuttaaksen tuon tavoitteen, hän aikoo tästä lähtien sopivina hetkinä järjestää TNA:n lähetyksissä talk show -segmentin. Kun Tenay kysyi, tarkoittaako hän talk show -segmentillä Piper’s Pitin kaltaista osiota, Fairplay poistui paikalta raivostuneena. Hmm, no nyt odotan jatkoa Fairplaylta ainakin vähän enemmän kuin viime viikon jälkeen.

Tag Team Match

The Gathering vs. Sandman & Mikey Whipwreck

Gatheringin sota Sandmanin kanssa jatkuu edelleen, koska Raven on ollut kateissa vuoden ensimmäisessä ppv:ssä nähdystä beatdownista lähtien. Koska Sandman ei pärjää yksin tätä James Mitchellin kanssa operoivaa heelkaksikkoa vastaan, on hän ottanut tehtäväkseen roudata kaikki työttömät ex-ECW:läiset yksi kerrallaan vierailemaan TNA:n lähetyksissä. Viime viikolla kiertoajelusta sai nauttia Balls Mahoney, tällä kertaa puhtaat vaatteet ja kuuman suihkun itselleen ansaitsi Mikey Whipwreck. Whipwreck oli siis Sandmanin yllätysvastustaja illan otteluun: Sandman ei siis ollut suostunut Gatheringin esittämään haasteeseen siitä, että tämä toisi Ravenin takaisin. Sandmanilla ei ollut omien sanojensa mukaan mitään hajua, missä Raven oli. Whipwreckistä täytyy sanoa, että häntä oli kyllä oikeasti kiva nähdä, ja olisi kiva, jos Whipwreck esiintyisi enemmänkin TNA:ssa.

Höh, tämän ottelun kohtalo harmitti pahasti. Whipwreckiä oli nimittäin todella kiva nähdä pitkästä aikaa, ja mies vaikutti olevan jopa aika hyvässä iskussa, vaikka ei parhaassa mahdollisessa fyysisessä kunnossa ollutkaan. Sandmankin tuntui pirteämmältä kuin pariin viimeiseen viikkoon, ja Gathering otti parin ekan minuutin ajan facejen iskuja tosi näyttävästi vastaan. Sitten tapahtui kuitenkin nopea käänne, ja ottelu lopetettiin aivan seinään. Aikaa ehti kertyä lopulta kolmisen minuuttia, ja lupaavasti alkanut ottelu jäikin vain vaisuksi pikapyrähdykseksi. Ei sitten. Ottelun jälkeen Raven jatkoi taas mind gamesien pelaamista Gatheringin ja James Mitchellin kanssa.
* ½ 

Tämän illan odotettu kohokohtahan oli siis hetki, kun Erik Watts ja Don Callis asettuisivat vihdoin toisiaan vastaan ja ratkaisisivat, kumpi jatkaisi TNA:n pomona ja kumpi saisi lähteä. Tuota ottelua oli jo aikaisemmin illalla pohjustettu mm. videoilla ja ennen tätä anglea nähdyllä Simon Diamondin ja Johnny Swingerin haastattelulla, jossa Scott Hudson yritti selvittää, kumpi kaksikosta oli liittoutunut Jarrettin porukan kanssa, kuten Gilbertti väitti. Diamond ja Swinger molemmat vakuuttivat, että Gilbertti puhui paskaa. Mutta nyt oli aika pohjustaa tuota illan ME:tä vielä lisää: Callis, Redshirtsit ja Fairplay saapuivat kehään kertomaan, että Erik Wattsin avukseen hankkima NFL:n joku tunnetuin pelinrakentaja tai jotaineivoisivähempääkiinnostaa Brian Urlacher ei sittenkään saisi olla illan ME:ssä Wattsin ringsidellä. Niinpä Callis vaati Urlacheria saapumaan kehään, jotta hän voisi virallisesti häätää hänet areenalta. Urlacher teki työtä käskettyä, esiintyi ja promosi puisevammin kuin kukaan ikinä TNA:n kehissä ja lopuksi pieksi Redshirtsit ja Fairplayn. Urlacher vieläpä botchasi tuossa lyhyessä pieksennässä köysiin juoksemisen… Ja silti yleisö kävi aivan villinä. Huoh.

Eight Man Tag Team Match

Shark Boy & Matt Stryker & Chad Collyer & Eric Young vs. Juventud Guerrera & Hector Garza & Mr. Aguila & Abismo Negro

Tämä ottelu oli tietenkin pohjustusta kahden viikon päästä odottavaan America’s X Cupiin, jossa tässä nähtävä neljän meksikolaisen joukkio kävisi TNA:n X-Divarin valiojoukkiota (Jerry Lynn, Elix Skipper, Chris Sabin ja Sonjay Dutt) vastaan. Tuo valiojoukkio nähtiin ennen ottelua haastattelupisteessä, ja ilmeisesti Skipper on tosiaan kääntynyt täysin faceksi (ja samalla kääntänyt Christopher Danielsinkin, jota ei tosin tässä show’ssa nähty). Team TNA seurasi sisääntulorampilta tätä ottelua, jossa siis TNA:n X-Divarin niin sanottu B-Team asettui Team AAA:ta vastaan. Ennen ottelua myös nöyryytettiin taas kerran Kid Kashia, kun tämä yritti saada TNA:n edustajia allekirjoittamaan sopparin, mutta sen sijaan he häätivät Kashin kehästä, minkä jälkeen Kash sai köniinsä Tiny the Timekeeperiltä, Jeremy Borashilta ja Sarah the Ticket Ladyltä. En jaksa enää edes sanoa mitään.

Tämä oli pahin pettymys pitkään aikaan. Kehässä oli neljä TNA:ssa epäsäännöllisesti esiintynyttä mutta lahjakasta nuorta X-Divarin painijaa, ja heitä vastaan asettui kokenut AAA:n nelikko. Kaikkien ennakkokäsitysten mukaan tämän olisi pitänyt olla hieno ottelu, jossa pohjustetaan hyvin America’s X Cupia. Aikaakin oli lähes 10 minuuttia, joten kaikki ainekset onnistumiseen olivat olemassa. Toisin kuitenkin kävi: jostain syystä meno oli yllättävän laiskaa, suurin osa ottelijapareista ei tuntunut klikkaavan keskenään, ja lopussa nähdyt spotitkin olivat tyylikkyydestään huolimatta vähän plääh. Ei tämä siis paskaa missään tapauksessa ollut, mutta odotuksiin nähden aikamoisen kehno suoritus. Toivottavasti X Cupissa meksikolaiset ovat paremmassa iskussa.

* * 

NWA Tag Team Championship

3 Live Kru (c) vs. Redshirts

Callisin valiojoukkoihin kuuluvat Kevin Northcutt ja Joe Legend (joka oli saanut etunimensä takaisin) olivat feudailleet nyt hyvän tovin NWA:n ykkösjoukkuetta America’s Most Wantedia vastaan. Viime viikolla nämä joukkueet ottelivat vihdoin ykköshaastajuudesta, ja Redshirts onnistui voittamaan tuon ottelun, kun Naturals teki comebackinsa ja aiheutti tappion AMW:lle. Niinpä punapaitaiset turvamiehet olivat nyt ykköshaastajina 3 Live Krulle, joka oli pysytellyt tästä NWA vs. TNA -sodasta vähän sivussa. Viime viikon etukäteen nauhoitetussa anglessa he olivat esimerkiksi haukkuneet kaikki TNA:n joukkueet ja kiinnittäneet tuossa promossa huomionsa erityisesti Shane Douglasin ja Michael Shanen kaksikkoon. Nyt heidän kannatti kuitenkin kiinnittää huomionsa Redshirtseihin.

Ei tämä itse asiassa ollut niin huono kuin olin etukäteen ajatellut. 3LK on ollut viime aikoina aikamoisen vaisu, ja Redshirtsit eivät koskaan kummoisia painijoita ole olleet, joten näiden kahden porukan kohtaaminen joukkuemestaruusottelussa ei luvannut kummoisia. Koko nelikko oli kuitenkin pistänyt työbuutsit jalkaan, ja kyllä tästä ihan mestaruuskamppailu saatiin aikaan. Suurin ongelma oli se, että kenelläkään (edes Killingsillä tai Jamesilla) ei tuntunut olevan hajua kunnon tarinankerronnasta. Se näkyi kaikkein parhaiten siinä, kun Legend veti tyylipuhtaan Top-Rope Moonsaultin, jollaista hänenkokoisiltaan kavereilta ei lähes koskaan nähdä, mutta tuotakaan spottia ei ollut rakennettu mitenkään, ja se tuntui ottelussa rakentelun puutteen takia täysin perusliikkeeltä. Lopussa Killings sitten väläytteli hienoa osaamistaan, minkä ansiosta ottelun viihdyttävyys pysyi aika hyvänä, vaikka laimea lopetus vähän innostumistani söi. Ihan ok mestaruustaisto kuitenkin, kaukana joukkuemestaruuksien huippuajoista. Shane Douglas ja Michael Shane sekaantuivat otteluun loppupuolella, joten kauna 3LK:n kommenteista elää.

* * 

Ennen tätä anglea promottiin jo ensi viikon show’ta, kun Sandman ilmoitti haastattelupisteessä tuovansa ensi viikolla mukanaan Terry Funkin Gatheringia vastaan. Sitten kuitenkin mentiin kehään, jonne saapui viime viikolla katsomossa TNA-debyyttinsä tehnyt Insane Clown Posse. Pellekuvioilla naamansa maalaavat Violent J ja Shaggy 2 Dope olivat toki tuttu WCW:stä mutta kaikkein parhaiten rap-skenestä. Aluksi ICP hehkutti TNA:ta, Mike Tenayta ja tätä jostain syystä TNA-fanien keskuudessa merkittävän suurena porukkana näyttäytyvää ICP-fanien joukkioita, joita kutsutaan Juggaloiksi. ICP:llähän on myös oma painipromootionsa, Juggalo Championshit Wrestling. Sen jälkeen ICP siirtyi haukkumaan Jeff Jarrettia, mutta tuon touhun keskeyttivät Glenn Gilbertti ja David Young. Gilbertti yritti saada ICP:tä liittymään Jarrettin joukkioihin, mutta yllättäen kaksikko ei tuohon suostunut. Niinpä nelikko ajautui nyrkkitappeluun, joka tietenkin päättyi ICP:n voittoon. ICP haastoi Gilbertin ja Youngin ensi viikolle otteluun.

Falls Count Anywhere Match

Don Callis vs. Erik Watts

Noniin, tässä sitä sitten oltiin. Don Callis ja Erik Watts olivat sotineet toisiaan vastaan siitä lähtien, kun Callis oli saapunut promootioon mukaan TNA:n Managing Consultina. Tilanne oli kärjistynyt Callisin johtaman TNA:n ja sports entertainmentin puolella olevan porukan ja Wattsin johtaman NWA:n ja perinteistä painia edustavan porukan sodaksi. Tavallaan tämä oli siis vain jatkoa aiemmalle SEX vs. NWA -sodalle, jossa vain osa henkilöistä oli vaihtunut. Nyt kuitenkin oli tultu tilanteeseen, jossa NWA:n nimittämä authority (Director of Authority Watts) ja TNA:n nimittämä authority (Managing Consult Callis) eivät enää pystyneet tulemaan toimeen keskenään. Niinpä miesten välille oli buukattu Falls Count Anywhere Match, jonka voittaja jatkaisi TNA:n ainoana authoritynä. Jotta kukaan ei sekaantuisi otteluun, kaikki tämän kuvion kannalta merkittävät painijat oli lukittu toisiinsa kiinni käsiraudoilla: esimerkiksi Jerry Lynn oli käsiraudoissa Kid Kashin kanssa, Chris Harris Kevin Northcuttin kanssa jne. jne. Ainut poikkeus oli se, että Sonny Siaki ei ollut käsiraudoitettu Trinityyn, vaikka se oli alkuperäinen suunnitelma, sillä Kid Kash ja Trinity olivat piesseet Siakin backstagella tajuttomaksi. Ennen ottelua Watts veti vielä hyvän promon siitä, kuinka paini on hänen elämänsä. Hän kertoi olevansa niin varma voitostaan, että lupasi yleisölle jo ensi viikoksi käytävän päämestaruusottelun Jeff Jarrettin ja yllätysvastustajan välille.

Mitäpä tästä nyt kertoisi? Aikalailla niin kamalaa roskaa kuin etukäteen saattoikin kuvitella. Koko homma oli ylibuukattu heti ensisekunnista lähtien, mikä oli toki ainut järkevä vaihtoehto tässä tapauksessa, koska ei kukaan halua nähdä Erik Wattsin ja Don Callisin puhdasta painiottelua. Harmi vain, että kukaan (ainakaan allekirjoittanut) ei olisi halunnut nähdä koko ottelua yhtään missään muodossa, koska laatu oli jo etukäteen tiedossa. Annan ottelulle puolikkaan ihan vain siitä syystä, että kieltämättä jännitin ottelun lopputulosta, koska sillä voi olla merkittäviä muutoksia TNA:n tuleviin kuvioihin. Niin ja oli se Wattsin loikka turvavallin yli katsomon puolelle ihan nätti. Muuten paini olikin täyttä paskaa, buukkaus kamalaa kuraa, ringsidellä olevien painijoiden rooli todella typerä – ja homma nyt oli muutenkin hoidettu niin epäuskottavasti kuin mahdollista. Kuvion tärkeimmät painijat oli laitettu toisiinsa kiinni käsiraudoilla mutta sitten kuka tahansa muu saattoi kyllä kävellä paikalle ja sekaantua otteluun? Juuri näin. Lopetus oli ennalta-arvattavuudessaan ja typeryydessään kunnon kirsikka koko paskan päälle. Hyvää työtä TNA.

½


En jaksa pidempiä romaaneja tälläkään kertaa kirjoittamaan, sillä tähän mennessä koko vuoden 2004 jokainen show on ollut edellistä huonompi. Ei todellakaan oikea kehityssuunta. Surkeaa, tehkää jotain tälle tilanteelle TNA.

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 6.4.2014

Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: NWA TNA Tammikuu 2004

Next post

Arvio: WWE No Way Out 2004

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *