Arvio: NXT TakeOver: Brooklyn II

Päivämäärä: 20.8.2016

Sijainti: Brooklyn, New York (Barclays Center)

Yleisömäärä: 15 671

Katso tapahtuma WWE Networkissa.

Tunnelma oli epätodellinen noin vuosi sitten, kun Triple H:n johtama NXT valtasi Barclays Centerin ensimmäisen kerran. Yleisössä istui silloin 15 589 painifania, jotka lauloivat ja huusivat tapahtuman aikana niin, että NXT:stä syntyi ilmiö. Nyt se ilmiö palasi takaisin Barclays Centeriin – ja vielä vahvempana kuin viimeksi, sillä faneja oli tällä kertaa 15 671. TakeOver: Brooklyn II olikin niin ollen kaikkien aikojen suurin NXT-tapahtuma, ja atmosfääri oli jälleen kerran kohdallaan.

Singles Match

No Way Jose vs. Austin Aries

Ilta käynnistyi mielenkiintoisella kohtaamisella, kun Karibianmeren saarten Dominikaanisesta tasavallasta kotoisin oleva No Way Jose kolisteli sarviaan kehäveteraani Austin Ariesia vastaan. Mielenkiintoisen tästä teki se, että sankarin roolissa oli rutkasti isokokoisempi Jose, kun taas pieni mutta pippurinen Aries veti konnan roolia. Vielä kummallisemmaksi tämän dynamiikan teki se, että Barclays Centerin valveutunut yleisö tahtoi mieluummin kannustaa arvostettua Ariesia kuin vielä suhteellisen tuntematonta Josea, joka teki debyyttinsä vasta vuonna 2013 eikä ole siis ehtinyt varastaa yleisön sydämiä niin kuin Aries, joka on pitkän uransa aikana kyennyt nousemaan Ring of Honorin ja Total Nonstop Actionin maailmanmestariksi ja otellut ikimuistoisia matseja mm. Bobby Roodea vastaan.

Vaikka tykkään No Way Josesta, ja minua harmitti se, kuinka yleisö buuasi hänelle, niin pakko silti alleviivata, että nämä Barclays Centerissä järjestetyt NXT:n TakeOver-tapahtumat ovat aivan huikeita painitapahtumia siksi, että ne muistuttavat kaikista eniten alkuperäisen Extreme Championship Wrestlingin fiilistä. Enkä siis tietenkään viittaa otteluihin tai niiden tyyleihin, vaan siihen, kuinka yleisö on matseissa läsnä. Kun uusi NXT-painija – kuten Jose – astuu verhon takaa Brooklynissa esiin, luvassa on suora, suodattamaton palaute, joka kielii jotakin joko ottelijasta, hänen hahmostaan tai siitä, miten häntä on buukattu. Se tuo mieleeni ECW:n atmosfäärin, jossa palaute oli samantyylistä – jos kohta reilusti jyrkempää. Juuri tunnelma nosti siis tätä Josen ja Ariesin koitosta korkeammalle tasolle.

Pelkkä tunnelma ei kuitenkaan riitä tekemään ottelusta mestariteosta, vaan siihen tarvitaan lisäksi hyvä tarina ja hyvä flow, eikä tämän nimenomaisen ottelun tunnelma loppujen lopuksi edes ollut mikään uskomattoman erityinen. Vaikka Aries ottelee todella upeasti ja sulavasti ja edustaa vanhan koulukunnan painityyliä, mies ei ole onnistunut vielä kertaakaan vetämään katsojilta jalkoja alta NXT:ssä. Ehkä sopiva ratkaisu olisikin se, että mies siirtyisi joukkuedivisioonan puolelle tai mahdollisesti Raw’n cruiserweight-divisioonaan. Josessa sen sijaan näen paljonkin potentiaalia, mutta se pitäisi vaan lunastaa oikealla tavalla. Nyt mies oli ohjattu umpikujaan, kun vastassa oli Ariesin kaltainen kunnioitettu veteraani valveutuneen yleisön edessä. Keskinkertainen matsi, joka ansaitsi pari ylimääräistä pistettä yleisön luoman tunnelman ansiosta.

7/10

Singles Match

Billie Kay vs. Ember Moon

WWE:n Hall of Fame -jäsen Booker T:n painikoulun oppilas Ember Moon teki siis debyyttinsä tässä ottelussa, jossa hän sai vastaansa australialaisen Billie Kayn. En ollut nähnyt aikaisemmin ainuttakaan Emberin ottelua, joten en osannut odottaa ottelulta yhtään mitään.

Varsin pian kävi kuitenkin ilmi, että tämä ottelu oli väärässä paikassa väärään aikaan. Eritoten Billie Kay vaikutti todella jännittyneeltä ottelun aikana, eikä tilannetta auttanut se, että myös yleisö oli vähän pihalla katsellessaan kahta verrattain nimetöntä painijaa NXT:n ”WrestleManiassa”. Parhaiten matsissa onnistuivatkin ottelijoiden sisääntulot, joista etenkin Billie Kayn oma oli suorastaan hypnoottinen – siitä hatunnosto NXT:n estetiikalle, joka on mielestäni paras koko painimaailmassa. Varsinainen matsi oli kuitenkin pettymys, enkä usko, että ottelijat olivat erityisen tyytyväisiä siihen, minkälainen heidän ottelustaan tuli. Osasyy pettymykseen oli se, että TakeOver-tapahtumissa on nähty todella suuria debyyttejä (mm. Shinsuke Nakamuran ikimuistoinen debyytti), minkä vuoksi tätä saattoi automaattisesti verrata parempiin debyytteihin, jotka jättivät tämän pahemman kerran varjoonsa. Emberin lopetusliike on kyllä hieno; sitä on pakko hehkuttaa erikseen.

3/10

Singles Match

Bobby Roode vs. Andrade Almas

Jokainen pitkäaikainen tai entinen TNA-fani voinee samastua siihen, että oli todella, todella hienoa ja tietyllä tavalla myös palkitsevaa nähdä Bobby Roode astelemassa – korjaan: laskeutumassa – yli 15 000 ihmisen eteen New Yorkissa niin, että ihmiset lauloivat hänen sisääntulobiisiään ja ottivat hänet kirjaimellisesti avosylin vastaan. Niin monesti on vanha kunnon Roode viihdyttänyt meitä monia Impact Zonella, että hän todellakin ansaitsi kaiken sen rakkauden, jota Brooklynin yleisö hänelle antoi.

Jotkut voivat ehkä pitää Rooden hahmoa liian koomisena, mutta minun mielestäni tämä hauska irrottelu nimenomaan sopii hänelle tällä hetkellä. Roode on kuin 2000-luvun alun Kurt Angle – viihdyttävä ja rakastettu painija, jonka viehätysvoima piilee erinomaisissa painitaidoissa ja hupsuttelussa. Myöhemmin hän ehtii kyllä vetämään sitä tiukkapipoista rooliaan, jonka hän vei huippuunsa TNA:n maailmanmestarina vuonna 2012.

Vaan niin hieno ja ennen kaikkea hyvä painija kuin Roode onkin, myös Andrade Almas ansaitsee ruusuja. Jos TakeOver: The End tarjosi matsin, joka oli ikään kuin Eddie Guerreron (Almas) ja Lance Stormin (Tye Dillinger) taistelu, tämä oli ikään kuin Kurt Anglen ja Eddie Guerreron kohtaaminen. Rooden ja Almasin flow oli tietysti kaukana Eddien ja Anglen vastaavasta, koska Eddie ja Angle lukeutuvat painihistorian ylimpään eliittiin, mutta samoja viboja tästä hassuttelevan Rooden (kirjoitin ensin vahingossa Reignsin – Smarktube tietää) ja viekkaan Almasin matsista syntyi. Ne vibat ikävä kyllä katosivat jonnekin ottelun puolivälin tienoilla, ja lopulta ottelu loppui kuin seinään, kun yleisö ei osannut reagoida Rooden uuteen lopetusliikkeeseen eli Glorious Bombiin oikealla tavalla. Potentiaalia siis oli, mutta lopulta matsista kuoriutui pettymys. Hieno ja ikimuistoinen debyytti Roodelta yhtä kaikki, mutta Almas oli kuitenkin ehkäpä vähän väärä vastustaja tässä vaiheessa.

6/10

NXT Tag Team Championship

The Revival (c) vs. Johnny Gargano & Tommaso Ciampa

The New Day on mielestäni aivan huikea poppoo, jonka jokainen segmentti on mainio, ja American Alpha on jättänyt lähtemättömän vaikutuksen tänä vuonna, mutta sanon sen silti: The Revival on vuoden paras joukkue.

Minä yksinkertaisesti rakastan kaikkea sitä, mitä Revival edustaa. Fanitus syntyy jo sisääntulomusiikista, jonka huuliharppu palauttaa mieleen 1980-luvun amerikkalaisen painikulttuurin ja nimenomaan eteläisen sellaisen: Georgian, Teksasin, Tennesseen ja niin edelleen. Se taas kietotutuu Revivalin iskulauseeseen – No Flips, Just Fists (suom. Ei voltteja, vain nyrkkejä). Mielikuvat liittyvät Stan Hansenin, Tully Blanchardin ja Arn Andersonin kaltaisiin ottelijoihin, ja ne kuvat vain vahvistuvat kehässä, jossa Dash ja Dawson ottelevat rajusti mutta myös järkevästi.

Ynnätään siihen Johnny Gargano ja Tommaso Ciampa, ja edessämme on ottelu, joka yksinkertaisesti ei voi olla huono. Eikä ollutkaan, vaan Revival otteli jälleen kerran ilmiömäisen TakeOver-matsin, jo kolmannen sellaisen putkeen. Siitä iso kiitos kuuluu Garganolle ja Ciampalle, joita Brooklynin yleisö tunteikkaasti kannusti ja jotka pistivät Dashin ja Dawsonin tavoin parastaan.

Tämä oli mielestäni illan paras matsi. Ottelussa oli selkeä tarina, joka iski yleisöön vahvasti ja joka rakentui hienoista osasista, kuten Revivalin hauskasta taktikoinnista. Malliesimerkki matsista, johon voi uppoutua helposti ja joka vie sen jälkeen mennessään. Yksinkertaisesti kaunista ja perinteistä taistelua – painia parhaimmillaan. Kaiken lisäksi matsin lopputulos oli kaikkea muuta kuin ennalta arvattava, joten ottelussa sai jännittää ihan kunnolla. Todella upea joukkueottelu, vain inan verran huonompi kuin Revivalin mahtava taistelu American Alphaa vastaan TakeOver: The Endissä.

9/10

NXT Women’s Championship

Asuka (c) vs. Bayley

Tämä ottelu oli siis revanssi TakeOver: Dallasista, jossa Asuka nousi NXT:n naistenmestariksi kuristamalla Bayleyn tajuttomaksi. Nyt Bayley yritti välttää ne virheet, jotka hän Dallasissa teki, ja nousta jälleen NXT:n naistenmestariksi nimenomaan Brooklynissa, jossa hän kykeni vuosi sitten peittoamaan Sasha Banksin. Sasha ja muut NXT:n ”Hevosnaiset” eli Charlotte ja Becky Lynch istuivatkin yleisössä ottelua katsomassa ja Bayleyä kannustamassa, mikä loi ottelun tarinasta tunteikkaan.

Tarinana tämä Asukan ja Bayleyn ottelu ja oikeastaan koko feudi olikin likipitäen täydellinen. Viaton Bayley kykeni ensin nousemaan mestariksi päihittämällä ylimielisen Sashan, minkä jälkeen hän joutui väkivaltaisen hirviön eli Nia Jaxin kynsiin mutta kykeni kuin ihmeen kaupalla päihittämään hänetkin. Asuka oli kuitenkin liikaa. Johtuiko se lopulta siitä, että Bayley oli huonompi kuin Asuka, vaiko siitä, ettei Bayleyllä ollut sydäntä potkia ja hakata vastustajaansa kylmäverisen Asukan elkein?

Täydellinen, oppikirjan mukainen lopetus Bayleyn NXT-tarinalle, jonka loppu oli kaikesta huolimatta onnellinen. Samalla täydellinen tarina Asukalle, joka tuntuu nyt entistä kovemmalta soturilta. Tarinankerronnallisesti siis hieno ottelu ja juonikuvio, mutta otteluna tämä kärsi ikävä kyllä samasta vaivasta kuin kaksikon Dallasin-kohtaaminen: matsi ei missään vaiheessa lähtenyt kunnolla lentoon. Oikeastaan ainut poikkeus tähän oli matsin lopputaistelu, jossa oli hienoa draamaa ja joka onnistui täydellisesti. Saattaa olla, että odotin ottelulta liikoja, mutta joka tapauksessa painillisesti tämä kalpeni pahasti Bayleyn ja Sashan Brooklynin-matsin rinnalla.

7/10

NXT Championship

Samoa Joe (c) vs. Shinsuke Nakamura

Tuntuu uskomattomalta kirjoittaa, että Samoa Joe puolusti NXT:n mestaruutta Shinsuke Nakamuraa vastaan, mutta totta se on.

Tuntuu sen sijaan harmilliselta kirjoittaa, että se kyseinen puolustus oli yllättävän vaisu, kun huomioi sen, kuinka uskomattomia ottelijoita Joe ja Nakamura voivat parhaimmillaan olla. Alan vähitellen uskoa, että kyseessä on jonkin sortin kirous, joka estää Joeta ottelemasta ikimuistoisia matseja NXT:ssä. Tämä oli yksinkertaisesti täydellinen tilaisuus räjäyttää pankki totaalisesti, mutta yhä edelleen Joen paras NXT-ottelu on eräässä satunnaisessa viikoittaisjaksossa nähty ottelu Tommaso Ciampaa vastaan. Samoin Nakamuran paras ottelu (eli Dallasin TakeOverissa nähty matsi Sami Zaynia vastaan) oli huomattavasti hienompi ja ikimuistoisempi kohtaaminen kuin tämä vääntö, joka oli kyllä ehdottomasti hyvä, muttei missään nimessä loistava.

Ongelmia oli kolme: liian hidas alku, yllättävän vaisu yleisö ja liian nopea loppu. Tällainen strong style -tyylinen mättö olisi toiminut paremmin niin, että matsi olisi ollut heti alusta asti aivan saakelinmoista hakkaamista ja potkimista, minkä jälkeen ottelijat olisivat vähitellen väsyneet ja joutuneet turvautumaan epätoivoisiin tekoihin. Nyt ottelu alkoi niin verkkaisesti, ettei yleisö osannut olla matsissa hyvin mukana, ja samalla matsin tarina kärsi. Kansa selkeästi janosi räjähtävää mättöä, jossa Nakamura ja Joe olisivat potkineet toisistaan ilmat pihalle, mutta sen sijaan näimme liian teknisen ja hidastempoisen koitoksen, jonka draaman kaari ei lopulta noussut kovinkaan korkealle. Parempi silti kuin yksikään Samoa Joen ottelu Finn Báloria vastaan, mutta pettymys joka tapauksessa. Toivottavasti kaksikko saa kohdata toisensa uudestaan seuraavassa TakeOverissa, jossa sitten näkisimme sen väkivaltaisemman matsin.

P.S. Nakamuran sisääntulo oli jotain todella kaunista. Olisi hienoa, jos WWE:ssä nähtäisiin enemmänkin tällaisia taiteellisia suorituksia ja spektaakkeleita.

8/10

---

Kokonaisuudessaan NXT TakeOver: Brooklyn II oli ehdottomasti hieno ja kihelmöivä painitapahtuma, mutta viime vuoden tasolle ei tällä kerralla päästy eikä kortin kaikkea potentiaalia saatu syystä tai toisesta hyödynnettyä. Erittäin vahvaa suorittamista joka tapauksessa, ja odotukseni NXT:n tulevaisuutta kohtaan ovat edelleen äärimmäisen korkealla. Ainakin mestarikolmikko on todellakin kohdallaan: Revival, Asuka ja Nakamura muodostavat kullanarvoisen kokonaisuuden.

Tapahtuman arvosana: 8/10