Arvio: Royal Rumble 2016

Päivämäärä: 24.1.2016

Sijainti: Orlando, Florida (Amway Center)

Yleisömäärä: 15 170

Katso tapahtuma WWE Networkista!

Royal Rumble, tuo painivuoden jännittävin tapahtuma, sisälsi tuttuun tapaan yllätyksiä, käänteitä ja suurta draamaa. Toisaalta mukaan mahtui myös tylsiä matseja, joista ei juuri jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Kokonaisuutena tapahtuma ei siis välttämättä ollut täydellinen, mutta jotain oikein ilmiömäistä siinä kyllä nähtiin.

WWE Intercontinental Championship
Last Man Standing Match

Dean Ambrose (c) vs. Kevin Owens

Totesin ennakossani, etten ole koskaan lämmennyt järin paljon Owensin ja Ambrosen matseille. No, nyt lämpesin, sillä kaksikko pisti pystyyn oikein viihdyttävän rymistelyn, joka piti otteessaan alusta loppuun saakka. Toisinaan ottelun tempo kyllä muuttui turhan hitaaksi, mutta muutoin matsissa oli koko ajan vaihde vitosella – ja komeita spotteja nähtiin vähän väliä. Erityisen rajuna hetkenä pidin sitä, kuinka Owens loikkasi turva-aitaa vasten nojanneen Ambrosen päälle. Myös matsin kliimaksi oli tietysti hieno hetki, josta täytyy kyllä nostaa hattua Owensille. Ei nimittäin ihan joka ikinen Owensin kokoinen mies suostuisi taatusti ottamaan moisia riskejä kehässä.

Täytyy muuten erikseen nostaa esiin eräs osuus, joka säväytti oikein vahvasti. Se alkoi siten, että Ambrose asetti terästuolin Owensin päähän ja alkoi sen jälkeen nyrkkeillä Kevinin kanssa. Owens vastasi tähän potkaisemalla Deania päähän, minkä jälkeen Owens koetti tehdä pop-up powerbombin. Ambrose kuitenkin torjui yrityksen muuttamalla sen hurricanranaksi, jonka jälkeen Dean vielä iski Dirty Deedsin. Varsin näyttävä sarja, jollaista en ehkä uskaltanut odottaa näiltä kahdelta.

8/10

WWE Tag Team Championship

The New Day (c) vs. The Usos

Olen New Dayn fani. Kyseinen poppoo on itse asiassa jopa ollut erään Fave Five -listaukseni ykkönen. Nyt on kuitenkin pakko myöntää, että kolmikko alkaa vähitellen maistua puulta. Kofi, Xavier ja Big E ovat yhä edelleen erittäin hienoja ja karismaattisia esiintyjiä, mutta he tarvitsisivat hahmoihinsa jotain uutta, joka pitäisi heidät mielenkiintoisina. New Dayn tilanne ei tosin ole mitään verrattuna Jimmy ja Jey Usoon, jotka ovat olleet täysin samanlaisia jo monta pitkää vuotta. Ei siis ole mikään ihme, ettei yleisö jaksa kannustaa heitä.

Tämä ottelu kärsi siis hyvän juonikuvion puutteesta. Se vaikutti tunnelmaan, joka ei ollut tarpeeksi hyvä. Orlandon yleisö jaksoi sentään ihan kiitettävästi kannustaa New Daytä (huutaen esim. ”Play Francesca!”), mutta Jimmy ja Jey eivät herättäneet juuri minkäänlaista reaktiota – eivät ainakaan toivottua sellaista. Kehnon tunnelman lisäksi matsia vaivasi kehätoiminnan laatu, joka ei noussut missään vaiheessa kovinkaan korkealle. Ehkä nämä tiimit eivät sitten vaan yksinkertaisesti toimi keskenään, sillä viimeistään tässä vaiheessa joukkueiden olisi pitänyt vetäistä kova matsi hihastaan. Se on toisaalta hankalaa, jos juonikuvioiden kehittäminen on tätä tasoa.

3/10

WWE United States Championship

Alberto Del Rio (c) vs. Kalisto

Inhoan olla kielteinen, mutta pakko sanoa, että myös tämä ottelu jätti suuhuni huonon maun. Ehkä osasyynä oli se, että odotin kaksikolta liikoja, mutta kyllä tämä jäi kaikesta huolimatta pitkälle siitä, mihin Del Rion ja Kaliston pitäisi pystyä kehässä. Hienoja liikkeitä matsissa nähtiin toki, ja Kalisto on jokaisessa ottelussaan ihmeellinen, mutta se flow tässä tökki pahemman kerran. Matsi ei missään vaiheessa imaissut mukaansa, vaan koko ottelu koostui vain erilaisista liikkeistä, jotka nekään eivät yhdistyneet toisiinsa järin hyvin.

Lopetus oli sentään hieno, sillä Kaliston voitto oli toteutettu hyvin. Tässä olisi kuitenkin voitu hyödyntää paljon paremmin Del Rion ja Kaliston erilaisia painityylejä siten, että Del Rio olisi dominoinut ottelua alusta loppuun pitäen Kaliston aisoissa. Silloin Kaliston voitto olisi tuntunut vielä paremmalta. Tarinankerronnallisesti siis pettymys, mutta uskon silti, että Del Rio ja Kalisto voivat otella hienoja matseja tulevaisuudessa – tällä kerralla he eivät siinä vaan onnistuneet.

4/10

WWE Divas Championship

Charlotte (c) vs. Becky Lynch

Jos Del Rion ja Kaliston ottelussa plussana oli kehätoiminta ja ongelmana juoni, tässä tilanne oli päinvastainen. Charlotte ja Becky eivät nimittäin kyenneet ottelemaan ihan niin kovatasoista matsia kuin olin kuvitellut, mutta tarinankerronta tässä oli kyllä kunnossa. Charlotten ja Ric Flairin dynamiikka toimii äärimmäisen hyvin ja tuottaa otteluihin samanaikaisesti sekä jännitystä että huumoria. Esimerkiksi tässä matsissa parhaimpia hetkiä olivat ehdottomasti ne, joissa Ric oli tavalla tai toisella mukana: joko lentämässä Charlotten potkaisemana maahan tai heittämässä pikkutakkiaan Beckyn kasvoille.

Ottelu ei kuitenkaan onnistunut viihdyttämään painillisesti ihan niin hyvin, mikä saattoi johtua matsin liian pitkästä kestosta, joka hidasti tempoa. (Sama seikka muuten vaivasi Charlotten ottelua Paigea vastaan Tables, Ladders and Chairsissa.) Tämä olisi ollut parempi, jos ottelusta olisi leikattu kolme tai neljä minuuttia pois. Koen, että matsi oli silti selkeästi parempi kuin New Dayn ja Uson veljesten vääntö tai Del Rion ja Kaliston matsi, mistä suuri kiitos tosiaan Ric Flairin läsnäololle. Plussaa myös Sasha Banksin paluusta: nainen sai ”kotiyleisöltään” (NXT:tä nauhoitetaan Orlandossa, ja Sasha teki läpimurtonsa nimenomaan NXT:ssä) oikein hyvän vastaanoton.

5/10

WWE World Heavyweight Championship
Royal Rumble Match

Heti alkuun on pakko todeta, että Royal Rumble -matseja on hankala arvioida; ottelut kun ovat niin erilaisia kaikkiin muihin matseihin verrattuna, että niitä on vaikea verrata keskenään. Samalla totean, että hyvän Rumble-ottelun kyllä kykenee erottamaan huonosta, ja tämänvuotinen tapaus oli ehdottomasti plussan puolella, vaikkei matsi silti ihan siihen kuuluisaan napakymppiin osunut.

Ottelu oli siis erityinen jo siksi, että siinä oli panoksena WWE:n mestaruus. Se loi matsiin tavallista suurempaa mielenkiintoa: jos mestari, Roman Reigns, putoaisi kehästä, tulisimme kruunaamaan uuden mestarin. Niinpä kaikkien katseet olivat koko ajan Reignsissä… tai ainakin siihen saakka, kunnes muuan AJ Styles käveli sisään. Huh sentään, mikä hetki – vaan tapahtuiko se liian aikaisin?

Stylesin aikainen osallistuminen oli kaksiteräinen miekka. Toisaalta se teki Rumble-ottelusta äärimmäisen kiinnostavan heti alkumetreistä saakka, mutta toisaalta se söi valtavasti jännitystä ottelun muista sisääntulijoista. Kukaan tai mikään olisi tuskin voinut nousta AJ:tä suuremmaksi pommiksi (pois lukien Daniel Bryan, jota emme kuitenkaan koskaan nähneet), joten se ottelun suurin yllätys tuli tietyllä tavalla väärin puun takaa.

Pakko silti sanoa, että matsin rakenne oli looginen. Kun AJ putosi, Dean Ambrose tuli heti sisään. Niinpä yleisö ei ryhtynyt mellakoimaan ”systeemiä” vastaan, vaan siirtyi kannustamaan toista suosikkiaan Ambrosea. Myös se, että nimenomaan Sami Zayn sai oikeuden pudottaa AJ:n eliminoineen Kevin Owensin ottelusta ulos, oli järkevä ratkaisu. Roman Reignsin rooli oli niin ikään hoidettu hyvin: lämmin hatunnosto Attitude Eralle, vaikkei yleisö rakasta Reignsiä ”ihan” yhtä paljon kuin silloista sankaria Stone Coldia…

Draaman lisäksi ottelussa oli hyvää huumoria, kuten Curtis Axelin visiitti ja R-Truthin sekoilu. Ottelun tähtiä olivat ehdottomasti Brock Lesnar, Chris Jericho ja Styles, joista jokainen jätti oman jälkensä matsin tarinaan. Myös Rusev oli liekeissä riepotellessaan Reignsiä kehän ulkopuolella: bulgarialainen on kyllä erinomainen esiintyjä.

Täydellisenä en matsia kuitenkaan missään nimessä pidä, sillä ottelu lässähti suurin piirtein sen jälkeen, kun Zayn oli saapunut kehään. Lesnarin dominanssi oli toki hienoa katseltavaa, mutta se tuli mielestäni liian myöhään. Lopulta emme nähneet matsin lopussa mitään suuria pommeja (paitsi toki Triple H:n, jota en kuitenkaan pitänyt minään myönteisenä yllätyksenä), vaan kaikki Lesnarin jälkeen kehään saapuneet osallistujat olivat enemmän tai vähemmän pettymyksiä. Huomattavasti parempi Rumble-ottelu joka tapauksessa esimerkiksi viime vuoden katastrofiin verrattuna, vaikken vieläkään saanut voittajaa, joka olisi luonut Road to WrestleManiasta kertaheitolla mielenkiintoisen.

8/10

---

Kokonaisuudessaan Royal Rumble 2016 oli yllättävän huono tapahtuma. Potentiaalia olisi ollut paljon parempaankin show’hun, mutta tällä kerralla kaikki ei yksinkertaisesti mennyt nappiin. Onneksi sentään Rumble-ottelu oli järkevästi suunniteltu ja toimiva kokonaisuus, joka ei herättänyt vastaavanlaista kritiikkiä tai suoranaista raivoa kuin muut viime vuosien Rumble-matsit. Myös Ambrosen ja Owensin matsi yllätti myönteisesti, mutta muut ottelut eivät kyenneet lunastamaan odotuksiaan.

Tapahtuman arvosana: 6/10