Arvio: TNA Final Resolution 2007

Päivämäärä: 14.1.2007

Sijainti: Orlando, Florida (Impact Zone)

Yleisömäärä: 900

TNA:n vuosi 2007 alkoi siis edellisen vuoden tapaan Final Resolutionilla. Lyhyesti myös TNA:n puolelta siis muistutukseksi, missä oikein oltiin menossa, koska vähän on aikaa kulunut vuoden 2006 viimeisestä arviosta. TNA oli siis vuonna 2006 tehnyt koko yhtiön historian isoimman hankinnan, kun Kurt Angle oli loikannut WWE:stä TNA:han juuri ennen vuoden päätapahtumaa, Bound For Glory -ppv:tä. Samalla BFG:ssä päättyi TNA:ssa noin vuoden ajan käynnissä ollut Jeff Jarrettin ja Stingin feud, jonka jälkeen yhtiön ykkösnimenä käytännössä alusta lähtien toiminut Jarrett oli kadonnut tv-ruudusta, eikä häntä ollut nähty BFG:n jälkeisen Impactin jälkeen kertaakaan. Main Event -niminä TNA:ssa vaikuttivat muun muassa Kurt Angle, Samoa Joe, Sting, Christian Cage ja Abyss. Taloudellisesti TNA oli edelleen varsin kaukana WWE:stä, mistä kertonee jotain esimerkiksi se, että tämän Final Resolutionin ostoluvut olivat noin 35 000, kun taas WWE:n koko historian huonoimmat ostoluvut kerännyt joulukuussa 2006 järjestetty totaalinen floppi-ppv December To Dismember oli kerännyt ostoluvukseen 90 000. Tammikuun New Year’s Revolution puolestaan keräsi ostoluvukseen 220 000. Eli aika kaukana oli TNA vielä WWE:n haastamisesta.

Vaikka TNA ei enää kuulunut NWA:han, sillä oli vielä NWA:n kanssa sopimus, jonka perusteella TNA saisi pitää NWA World Heavyweight- ja NWA Tag Team -mestaruuksia firmansa mestaruusvöinä. TNA:n omistaja oli näihin aikoihin edelleen Panda Energy, ja valtaa piti Dixie Carter. Buukkausvaltaa pitivät hallussaan ensisijaisesti Jeff Jarrett, Dutch Mantel ja tietenkin Vince Russo, joka oli palannut vuonna 2006 TNA:n buukkaustiimiin ja jota monet smarkit syyttivät tähän aikaan (luultavasti täysin aiheesta) kaikista älyvapaista ideoista TNA:n buukkauksessa. Vaikka Jim Cornette oli palkattu kesällä 2006 TNA:n on screen -authorityhahmoki, ilmeisesti Cornette ei kuitenkaan kuulunut varsinaiseen buukkaustiimiin.

Näillä askelmerkeillä sitten kohti Final Resolutionia. Selostajinamme tietenkin TNA:n kultakauden ainut oikea kaksikko Mike Tenay ja Don West. Backstage-haastattelijoina Jeremy Borash ja Leticia.

Last Man Standing Match

AJ Styles vs. Rhino

Ei, AJ Styles ei todellakaan ollut face tähän aikaan TNA:ssa, vaikka omissa mielikuvissani Styles tuntui olleen face koko TNA-uransa ajan. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan Styles oli tehnyt vuoden 2006 lopussa heel-turnin kääntymällä ensin ystäväänsä ja joukkuepariaan Christopher Danielsia vastaan, minkä jälkeen hän oli käynyt Rhinon kimppuun, kun Rhino oli yrittänyt tulla puhumaan Stylesille järkeä. Tästä alkoikin Rhinon ja Stylesin tulinen vihanpito, ja miehet kohtasivat ensimmäisen kerran vuoden 2006 viimeisessä ppv:ssä Turning Pointissa. Ensimmäinen ottelu ei ollut kuitenkaan ratkaissut vielä mitään, ja miesten feud oli muuttunut vain entistä rajummaksi, joten tähän Final Resolutioniin buukattiin heidän välilleen Last Man Standing -ottelu. Sen säännöt oli TNA-versioitu, eli ennen kuin tuomari alkaisi laskemaan vastustajaa ulos kymmeneenlaskun verran, olisi vastustajan saatava selätettyä vastustajansa tai pantua tämä luovuttamaan.

No äh, olipa ankea lopetus. Ehdin jo innostua tästä AJ Stylesin ja Rhinon ottelusta, ja pidinkin tätä kaikin puolin oikein hyvänä mäiskintänä. Odotin kuitenkin, että tämä ottelu saattaisi nousta vähintäänkin hienon ottelun tasolle, ehkä jopa huippuluokkaan, jos vain aikaa olisi tarpeeksi. Lopulta tähän ei kuitenkaan ylletty, ja suurin syy siihen oli tosiaan ankea lopetus. Storylinen kannalta se oli toki ihan toimiva ratkaisu, kun Stylesin ja Rhinon feudia haluttiin selvästi vielä jatkaa, mutta itse ottelun kiinnostavuudesta se vei paljon pois. Nyt meiltä jäi tylsän lopetuksen takia näkemättä kokonaan intensiivinen ja brutaali lopputaistelu, jota oli pohjustettu vahvasti ottelun aikana. Kokonaisuutena Rhino ja Styles siis toki vetivät silti hyvän ja viihdyttävän openerin tälle vuoden 2007 ensimmäiselle ppv:lle, mutta päällimmäinen fiilis oli kuitenkin pettymys siksi, että ehdin jo toivoa enemmänkin.

* * *

TNA X Division Championship

Christopher Daniels (c) vs. Chris Sabin vs. Jerry Lynn

Tätä ottelua mainostettiin lauseella ”The past, the present and the future of the X Division”. Menneisyys oli tietenkin Jerry Lynn, nykyhetki Christopher Daniels ja tulevaisuus Chris Sabin. Vasta 24-vuotias Sabin oli noussut todella nopeasti X-Divisioonan huipulle, ja kun hän oli voittanut X-Divisioonan mestaruuden Bound For Gloryssa, oli hänestä kuoriutunut ylimielinen kusipää. Erityisesti Sabin katkeroitui siinä vaiheessa, kun hän hävisi mestaruutensa vain pari viikkoa sen voiton jälkeen AJ Stylesille, joka puolestaan hävisi vyön Christopher Danielsille. Daniels oli puolustanut mestaruuttaan jo kahdesti Sabinia vastaan ppv:ssä, eikä Sabin ollut onnistunut voittamaan vyötään takaisin, mutta nyt hän sai vielä yhden mahdollisuuden, kun Jerry Lynn lisättiin tähän soppaan. X-Divisioonan pioneeri Jerry Lynn oli pysynyt poissa TNA:n kehistä lähes puolitoista vuotta ja yrittänyt lähinnä toimia nuorien nimien mentoreina, mutta nyt hän oli saanut tarpeekseen Sabinin ylimielisydestä ja halusi antaa tälle opetuksen. Samalla kuitenkin myös Lynnin ja Danielsin välit alkoivat rakoilla, koska ”Fallen Angel” Daniels ilmoitti, että hän ei tarvitse Lynniä avukseen taistelussa Sabinia vastaan eikä Lynnin tukea noin ylipäänsä muutenkaan. Nyt sitten tämä kolmikko sai ratkaista X-Divarin mestaruuden kohtalon.

Takuuvarmaa suorittamista X-Divarin painijoilta, kuten olettaa sopi. Jerry Lynniä ei ole tosiaan nähty pitkään aikaan kehässä painimassa, koska yli nelikymppinen Lynn oli kärsinyt viime aikoina pahoista loukkaantumisista. Nyt Lynn oli kuitenkin palannut kehään, eikä tästä suorituksesta olisi voinut millään päätellä, että Lynn on ollut pidemmän aikaa poissa. Lynn väläytti pari näyttävää high flying -liikettä, jyräsi vastustajia kanveesiin näyttävillä heitoilla ja otti itse vastaan kovaa iskua. Samoin tietenkin myös Daniels ja Sabin näyttivät tässä hyvältä, ja kokonaisuutena tämä matsi olikin ehdottomasti hienoa painiviihdettä. Sellaista toki on totuttu näkemään jo pidemmän aikaa X-Divisioonan painijoilta, ja oikeastaan tällainen kolmen ja puolen tähden ottelu on melkeinpä normaalisuoritus X-Divarilta. Huippuluokan matsi olisi vaatinut vielä jotain spesiaalimpaa ja suurempaa. Sellainen jäi nyt puuttumaan, mutta tyytyväinen voi tähänkin otteluun olla.

* * * ½

Paparazzi Championship Series Final Match

Alex Shelley vs. Austin Starr

Tähän matsiin liittyy niin monta hämärää käännettä, että en tiedä, osaanko selittää niitä kaikkia. Kevin Nash oli siis saapunut TNA:han kesällä 2006 ja alkanut ensin feudata koko X-Divaria vastaan (paitsi Alex Shelleytä, jonka kanssa Nash oli liittoutunut). Syksyllä Nash kuitenkin loukkaantui ja joutui pois kehätoiminnasta, ja samalla koko hänen kuvionsa suunta muuttui. Nash ilmoittikin yhtäkkiä ryhtyvänsä X-Divisioonan suojelijaksi ja tuovansa X-Divisioonaan ”enemmän väriä”, jotta X-Divarin painijoista tulisi ”kiinnostavampia”. Ensimmäisen näytteenään Nash järjesti Bound For Gloryssa avoimen Gauntlet-ottelun kaikille halukkaille X-Divarin painijoille. Tuon ottelun voitti TNA-comebackinsa tehnyt Austin Starr, eli Austin Aries, joka esitti ylimielistä filmitähteä. Nash nappasi myös Starrin suojatikseen, ja Starr sekä Shelley alkoivat Nashin toiveesta painia yhdessä joukkueena, vaikkeivat tulleet erityisen hyvin toimeen keskenään. Seuraavaksi Nash pääti järjestää Shelleylle, Starrille, Senshille, Sonjay Duttille ja Jay Lethalille ”Paparazzi Championship Series” -turnauksen (Paparazzi-nimi oli viittaus alun perin Alex Shelleyn ja Johnny Devinen paparazzi-gimmickillä toimineeseen Paparazzi Productions -joukkueeseen), jossa X-Divarin painijat kilpailivat muun muassa hyppykepillä pomppimisessa, limboamisessa ja pokerissa.

Nyt oli vihdoin painin aikana, kun turnauksessa eniten pisteitä saaneet Shelley ja Starr kohtasivat toisensa finaalissa, joka oli 10-minuuttinen ottelu. Turnauksen aikana Nashin suojatit Shelley ja Starr olivatkin ajautuneet pahoihin riitoihin, ja Shelleystä oli vähitellen kuoriutunut sympaattinen face. Eikä tässä vielä kaikki: jos ottelu ei ratkeaisi 10 minuutissa, voittajan päättäisivät Nashin määräämät tuomarit. Tuomareina toimivat ”Samolian Joe” (maskipäinen hahmo, joka oli siis tietenkin TNA:n oma vitsi Samoa Joesta), ”Big Fat Oily Guy” (TNA:n tapa tehdä pilkkaa WWE:n vastaavasta hahmosta, smarkkien vihaamasta Big Dick Johnsonista oli siis tuoda samanlainen hahmo myös TNA:han, jepjep) ja… BOB BACKLUND! Kyllä, painilegenda Bob Backlund teki tässä show’ssa TNA-debyyttinsä ilmestymällä ottelun kolmanneksi tuomariksi. Nash oli koko PCS-turnauksen ajan puhunut ”vanhasta ystävästään” Bob Backlundista, mutta nyt kun Backlund saapui paikalle, ei hän oikeastaan tuntunut olevan ollenkaan sitä mieltä, että hän ja Nash olisivat olleet ystäviä. Yhtä kaikki, Backlund oli kuitenkin kolmas tätä ottelua tuomaroimaan saapunut henkilö.

Tällä ottelulla olisi ollut ehdottomasti mahdollisuuksia enempäänkin, mutta Alex Shelley ja Austin Starr tekivät kyllä aika lailla sen, mikä heidän oli mahdollista tehdä tässä ajassa ja näissä puitteissa. Aikaa oli siis vain 10 minuuttia, ja lisäksi erityisesti ottelun alussa keskityttiin aivan turhan paljon ”ottelun tuomareihin” ja heidän läsnäolollaan hassutteluun. Sinällään minulla ei ole mitään oikein ajoitettuja huumoriannoksia vastaan, ja huumori voi sopia hyvin myös X-Divarin otteluihin, mutta varsinkin Big Fat Oily Guy oli kyllä niin kaukana huumorista kuin vain saattoi olla. Onneksi parin ensimmäisen minuutin jälkeen matsissa huomio keskittyi kuitenkin täysin kehätoimintaan, ja siinä Shelley sekä Starr todellakin pistivät parastaan. Jos vain aikaa olisi ollut vähän enemmän, olisi tämä ollut ehdottomasti hieno ottelu, ja potentiaalia tällä olisi ollut ihan huippuotteluksi saakka. Ottelun jälkeen nähdyt tuomariarvioinnit ja erityisesti Bob Backlundin sekoilu oli tavallaan jopa hauskaa katsottavaa. Backlund veti kyllä roolinsa tässä aivan loistavasti.

* * *

Singles Match

James Storm vs. Petey Williams

America’s Most Wanted oli ollut koko TNA:n historian merkittävin joukkue tähän saakka, ja AMW oli toiminutkin yhdessä käytännössä heti TNA:n syntymästä lähtien. Vihdoin kuitenkin vuoden 2006 lopussa tapahtui se hetki, jota oli monesti jo pelätty aiemmin: AMW hajosi kahtia. Lopullinen käänne saatiin Turning Pointissa todella yllättävästi, kun kesken AMW:n ja LAX:n tulisen Flag Matchin James Storm löi Homicidea takaraivoon tavaramerkkivälineellään kaljapullolla. Kaljapullon sirpale lensi kuitenkin iskun seurauksena suoraan Stormin joukkueparin Chris Harrisin silmään, minkä vuoksi AMW lopulta hävisi ottelun. Storm ei suinkaan osoittanut katumusta tai pyytänyt Harrisilta anteeksi, vaan sen sijaan hän alkoi raivota Harrisille ja syytti tätä tappiosta. Kun Harris ilmestyi seuraavan kerran Impact-lähetykseen, hänellä oli toisensa silmänsä suojana edelleen silmälappu. Vammasta huolimatta Harris paini Homicidea vastaan Impactissa vielä yhdessä ottelussa. Tuon ottelun aikana Storm juoksi kehään ja viimeisteli heel-turninsa lyömällä Harrisia nyt täysin tarkoituksellisesti kaljapullolla päähän niin, että pullo rikkoutui Harrisin kasvoihin. Harris joutui tämän jälkeen sairaalaan ja ilmoitti myöhemmin Impactissa esitetyssä promossaan, ettei välttämättä koskaan enää pystyisi painimaan. AMW:n managerina toiminut Gail Kim piti kaikkien fanien tavoin Stormin uutta käytöstä todella kuvottavana ja vastenmielisenä, mutta hän jatkoi Stormin managerina vastentahtoisesti, koska hänellä ei ollut muutakaan vaihtoehtoa. Koska Harris ei ollut siinä kunnossa, että voisi puolustaa itseään, Harrisin puolustajaksi ja Stormin vastustajaksi nousi face-turnin loppuvuodesta 2006 tehnyt Petey Williams, joka halusi opettaa Stormille, että tällainen käytös ei ole ok.

Tämä ottelu oli sitten illan ensimmäinen selvä pettymys. Heel-Stormin ja face-Williamsin ottelu kuulosti etukäteen mukavan raikkaalta ja kiinnostavalta matsilta – varsinkin kun sekä Storm että Williams tietävät kyllä, mitä tehdä kehässä. Jostain syystä tämä ottelu ei kuitenkaan lähtenyt käyntiin toivomallani tavalla oikein missään vaiheessa, ja lopputuloksena olikin lähinnä tv-ottelutasoinen mäiskintä. Toki osasyy ottelun yllättävän heikolle laadulle oli myös se, että tämä tuntui loppuvan kesken kaiken. Aikaa ei ollut tarpeeksi, mutta toisaalta Storm ja Williams eivät kyllä hyödyntäneet myöskään saamaansa aikaa parhaalla mahdollisella tavalla. Oikeastaan ottelun post match -meiningit olivatkin kiinnostavampia kuin ottelu itse, joka tosiaan jäi lähinnä sellaiselle ok-tasolle. Ei mitään suurta ongelmaa, mutta ei mitään erityisen kiinnostavaakaan. Ottelun jälkeen TNA-debyyttinsä teki tosiaan TNA-paluunsa parin vuoden tauon jälkeen tehnyt konkarinaispainija Jacqueline, joka hyökkäsi Gail Kimin kimppuun juuri, kun Kim oli pieksemässä Stormia.

* *

Ai että minä vihasin Voodoo Kin Mafiaa. Mutta ilmeisesti TNA:n fanit ihan oikeasti pitivät VKM:stä, joten… TNA:n fanit ovat idiootteja. Vuoden 2006 lopussa oli nähty siis jotain varsin älytöntä, kun konkarijoukkue James Gangin jäsenet BG James (Road Dogg) ja Kip James (Billy Gunn) olivat ottaneet uuden suunnan urallaan. James-kaksikko oli ilmoittanut, että heidän joukkueensa uusi nimi oli Voodoo Kin Mafia (jonka lyhenne VKM oli siis suora viittaus Vincent Kennedy McMahonin nimeen) – ja samalla he julistivat sodan WWE:lle. Kyllä. TNA päätti käyttää maailman vanhinta buukkauskikkaa niin, että BG James ja Kip James tekivät käytännössä kaikki samat temput kuin olivat tehneet kymmenen vuotta aikaisemmin New Age Outlawseina silloin WCW:tä vastaan WWF:n puolesta. Ainut ero on se, että silloin nuo temput olivat oikeasti ihan kekseliäitä. Nyt ne olivat vain… idioottimaisia. BG ja Kip James olivat siis sitä mieltä, että WWE oli pöllinyt kaikki heidän ideansa, kun ”Michael” (Shawn Michaels) ja ”Paul” (Triple H) esittivät WWE:ssä D-Generation X:ää käyttämällä NAO:n läppiä. Siksi VKM oli ensin haukkunut Vinceä, Michaelia ja Paulia viikkojen ajan telkkarissa, kunnes he olivat julistaneet Vincelle ”miljoonan dollarin haasteen”: he painisivat ”oikeassa” ottelussa ketä tahansa WWE:n kaksikkoa vastaan, ja voittaja saisi miljoona dollaria. Vince ja WWE eivät tietenkään reagoineet TNA:n epätoivoiseen huuteluun mitenkään, joten sitten VKM meni häiriköimään WWE:n headquartersin pihalle ja kävi huudattamassa faneja ennen WWE:n livetapahtumaa. Ok, missään ei vain ollut mitään pointtia.

Tästä tullaan sitten tähän angleen, joka alkoi VKM:n sisääntulolla. Harmillisesti VKM:n DX-pilkka oli hieman menettänyt uskottavuutensa ja tyylikkyytensä (jos sillä sellaista oli ollutkaan), kun Triple H loukkaantui pahasti New Year’s Revolutionin ottelussa. Niinpä James-kaksikko saapuikin ilmoittamaan, että sota on ohi ja että he olivat voittaneet sen, koska Vince ja koko WWE olivat liian pelkureita vastaamaan heidän haasteeseensa. Aaaaaaaivan. Nämä olivat siis Jamesien mukaan ”voitonjuhlat”. Voitonjuhlat koostuivat lähinnä siitä, että Jamesit pilkkasivat WWE:tä ja sitä, kuinka edellisessä Raw’ssa oli nähty järisyttävän kamala ottelu Donald Trumpia esittävän näyttelijän ja Rosie O’Donnelia esittävän näyttelijän välillä (kieltämättä yksi koko painihistorian kamalimmista otteluista, onneksi ei ppv:ssä). Tuon ottelun aikana yleisö oli Jamesien mukaan chantannut TNA:ta, mikä oli osoitus siitä, että TNA oli jo isompi kuin WWE. Aaaaaaaaivan.

Sitten tämän anglen (ikävä kyllä) paras osuus kuitenkin päättyi, kun yhtäkkiä paikalle juoksi hermostuneen ja hätääntyneen oloinen Christy Hemme. WWE:stä TNA:han keväällä 2006 loikannut Hemme oli viime aikoina alkanut vetää feminististä naispainin puolestapuhujan gimmickiä (vuoden 2019 Stephanie McMahon olisi ylpeä), jonka mielestä oli häpeällistä muun muassa se, että TNA:lla ei ollut ollenkaan naistendivisioonaa. Nyt Hemme saapui keskeyttämään VKM:n promon, koska hänen mukaansa oli järkyttävää, että sen enempää Triple H ja Shawn Michaels kuin BG ja Kip Jameskaan eivät olleet maininneet DX:n oikeasti merkittävintä jäsentä: Chynaa. Hemmen mukaan se johtui siitä, että Chyna on taas yksi esimerkki siitä, millaista on olla nainen miesten maailmassa. Jostain syystä Hemme oli lähes itku kurkussa koko promonsa ajan, jossa hän muun muassa mainitsi Litan häpeällisen uran päättymisen WWE:ssä ja sanoi haluavansa painia TNA:ssa. Katsojat kyllästyivät tähän nopeasti ja chanttasivat ”We want wrestling”. Lopulta Hemme päätti promonsa sanomalla, että saa varmaan potkut sanomalla tämän, mutta sanoo silti: Naiset ansaitsevat kunnioitusta painimaailmassa. Vau. Siis tämänkö takia Hemmen pitäisi saada potkut? Mitä? En tajua yhtään. Ei näyttänyt tajuavan myöskään BG James, joka yritti rauhoitella Hemmeä ja sanoa, että he ovat samalla puolella Hemmen kanssa, kunnes Kip James nappasi mikin, haukkui Christyn huoraksi, ilmoitti että naisten paikka ei ikinä ole painikehässä ja oli muutenkin jatkamassa sovinistisen paskan huutelua, kunnes Hemme raivostui ja läimäisiä Kip Jamesia kasvoihin. Tämän jälkeen Hemmey poistui kehästä, ja BG esteli Kipiä hyökkäämästä tämän kimppuun. Tämä angle… Tässä ei ollut mitään vitun järkeä.

NWA Tag Team Championship

LAX (c) vs. Team 3D

Brother Ray ja Brother Devon olivat saapuneet TNA:han jo lähes puolitoista vuotta sitten, mutta hämmentävää kyllä, he eivät olleet vielä kertaakaan voittaneet NWA Tag Team -mestaruuksia. Nyt oli Team 3D:n mielestä korkea aika, ja kun mestarijoukkue LAX oli saanut feudinsa America’s Most Wantedin kanssa päätökseen, nousi konkarikaksikko heidän uusiksi haastajikseen. Homicide ja Hernandez eivät kuitenkaan aikoneet luopua vöistään helpolla, ja heillä oli tietenkin vielä apunaan managerinsa Konnan. LAX aloitti Team 3D:n piinaamisen hyökkäämällä Impactissa Rayn ja Devonin veljen Brother Runtin kimppuun. Runt oli ilmeisesti kärsinyt viime aikoina alkoholiongelmista, koska Runt oli saapunut Impactiin sekavan oloisena, viinapullo kädessään ja joulupukiksi pukeutuneena. LAX ei ollut tästä välittänyt, vaan oli piessyt Runtin sairaalakuntoon. Kostoksi Team 3D oli kaapannut Konnanin ja piessyt Konnanin puolestaan niin pahaan jamaan, että Konnan ei päässyt ollenkaan tähän ppv:hen. Tämä oli ensimmäinen kerta kun LAX joutui painimaan ilman johtajaansa Konnania, joten Team 3D:llä oli kieltämättä etulyöntiasema.

Eihän tämä kieltämättä vastannut ollenkaan niitä odotuksia, mitä tälle ottelulle oli etukäteen tullut asetettua. Oikeastaan tämän lähtökohtainen ongelma oli sama kuin Storm vs. Williamsin: ottelu päättyi täysin kesken, minkä takia tästä jäi puuttumaan kokonaan se intensiivinen lopputaistelu, mitä olin odottanut. Paljon enemmän itseäni silti häiritsi ottelun idioottimainen lopetus, johon piti jostain käsittämättömästä syystä sekoittaa ”humalainen” Brother Runt joulupukkiasussa. En tajua, kenen mielestä tällainen lopetus tälle ottelulle oli muka hyvä. Jos nämä heikkoudet jätetään huomioimatta, oli tämä kuitenkin ihan hyvää joukkuerymistelyä. Team 3D ja LAX pelasivat ihan kivasti yhteen, minkä takia ottelusta jäi tosiaan se olo, että läheskään kaikkea potentiaalista ei vielä nähty. Paremmalla lopetuksella ja muutenkin paremmalla buukkauksella tämä olisi ollut enemmän, nyt lähinnä ok.

* *

NWA World Heavyweight Title Shot
30 Minute Iron Man Match

Samoa Joe vs. Kurt Angle

Tämä oli kolmas TNA-ppv putkeen, jossa nämä kaksi kohtasivat toisensa. Kaikkien TNA-fanien märkänä unena pidetty feud oli saanut alkunsa siis käytännössä heti, kun Kurt Angle oli saapunut TNA:han. Aluksi feud oli alkanut vain intensiivisenä kilvoitteluna paremmuudesta, mutta vähitellen se oli muuttunut henkilökohtaisemmaksi. Ratkaiseva käänne nähtiin oikeastaan Turning Pointin jälkeen. Turning Pointissa Joe nimittäin voitti Anglen THE Rematchissa – ottelussa, jonka mainostettiin olevan ainut uusintaottelu ikinä näiden kahden välillä. Angle oli siis voittanut miesten ensimmäisen ottelun ja katkaissut Joen puolentoistavuoden voittamattoman putken, mutta Joe oli onnistunut viemään voiton uusintaottelussa. Tuo Joen voitto oli saanut Anglen aivan raivon partaalle, ja Angle vaati Joeta antamaan vielä uusintaottelun, mutta Joe ei halunnut suostua siihen, koska heidän Turning Point -ottelunsa piti olla ainut rematch. Niinpä Angle oli mennyt Turning Pointin jälkeen täysin sekaisin ja alkanut käydä kaikkien kimppuun TNA:ssa, kunnes vihdoin hänen ja Joen välille buukattiin nyt se aidosti viimeinen ottelu. Tämä ottelu päätettiin kuitenkin käydä 30 Minute Iron Man -säännöillä – ja ottelun voittaja pääsisi painimaan NWA World Heavyweight -mestaruudesta helmikuun ppv:ssä Against All Oddsissa.

Kahden edellisen Joe vs. Anglen näkemisestä on nyt sen verran aikaa, että ihan täysin vedenpitävää vertausta niihin en uskalla tehdä. Silti väitän, että tämä oli näistä kolmesta Joen ja Anglen välisestä ottelusta selvästi se huonoin. Eipä siinä, tämäkin oli siis ehdottomasti huippuottelu mutta ei enää MOTYC-tasoinen matsi. En oikeastaan osaa edes selittää, mikä tällä kertaa oli toisin. Ehkä suurin juttu oli juuri se tunne, että mitään uutta annettavaa ei vain ollut jäljellä. Ensimmäinen ottelu oli luultavasti niin hyvä ottelu kuin alle 15-minuuttinen matsi vain voi olla, ja toinen ottelu oli puolestaan ihan äärimmäisen lähellä viiden tähden arvosanaa. Tämä sen sijaan oli minun kirjoissani neljän tähden koitos, mikä on siis edelleenkin erittäin hyvä suoritus. Olin vain ehtinyt toivoa, että tämä olisi viimein se potin täydellisesti räjäyttävä matsi, mutta siihen tässä ei nyt ylletty. Jotenkin matsi tuntui vähän toistavan itseään eikä päässyt missään vaiheessa ihan täydellisen menon tasolle, joten tähän nyt jäätiin.

* * * *

NWA World Heavyweight Championship

Abyss (c) vs. Christian Cage vs. Sting

Ja sitten illan Main Event, jonka kuvio olikin aikamoinen soppa. Abyss oli siis voittanut Stingiltä NWA World Heavyweight -mestaruuden marraskuussa, ja tuosta lähtien Sting oli yrittänyt puhua Abyssiä (tai kuten Sting häntä nyt kutsui hänen oikealla nimellään: ”Chrisiä”) hylkäämään managerinsa James Mitchellin, unohtamaan pimeän menneisyyteensä ja kääntymään hyvien puolelle. Mitchell puolestaan yritti tehdä kaikkensa, jotta nämä Stingin tavoitteet eivät toteutuisi ja jotta Abyss pysyisi Mitchellin manipuloimana aivottomana monsterina. Tällä hetkellä Abyss oli jakautunut niin kahtia tässä tilanteessa, ettei tiennyt mitä tehdä. Lopullisesti soppaa sitten sekoitti Christian Cage, joka oli tuonut vuoden 2006 lopulla TNA:han henkivartijakseen Tomkon. Cage ja Tomko väittivät, että Tomko tiesi Abyssin menneisyydestä synkän salaisuuden, joka ilmeisesti jotenkin liittyi Abyssin aikaan vankilassa, jossa Abyss ja Tomko olivat ehkä olleet samaan aikaan. Mitchell puolestaan väitti, että Cage ja Tomko tiesivät vain pintaraapaisun koko asiasta, ja fanit puolestaan eivät tienneet mistään mitään. Tämän kaiken henkilökohtaisen sopan keskellä oli kyse kuitenkin NWA World Heavyweight -mestaruudesta, jota Abyss yhä kantoi ja jonka sekä Sting että Christian Cage halusivat takaisin. Nyt tämän kolmikon välille oli buukattu eliminointisäännöillä käytävä Three Way Dance, ja Cagen henkivartija Tomko oli suljettu ottelun ajaksi häkkiin.

En voi väittää nauttineeni tästä ottelusta erityisen paljon. Oikeastaan suurin ongelma oli se, että tämä ottelu ei tuntunut missään vaiheessa OTTELULTA. Siis sellaiselta kunnon matsilta, jossa olisi ollut kunnollinen tarina ja jota olisi jännittänyt tosissaan. Koska aikaa oli niin vähän, tässä skipattiin suoraan kaikki rakentelu ja normaali paini ja siirryttiin suoraan ”lopputaisteluun” ja finisherhuoraukseen, mikä teki tästä kohtuullisen yksipuolista katsottavaa. Kun sitten vielä tähän lisättiin se, että ensimmäinen eliminointi tuli ihan puskista ja että kahden viimeisen painijan lopputaistelu oli sekaantumisten kanssa kunnon sekoilua, oli tässä paljon heikkoja puolia. Toisaalta taas kaikki kolme kyllä osasivat tällaisen entertainment brawl -tyylisen painimisen oikein mallikkaasti, ja siinä mielessä tämä oli ehdottomasti ihan mukavaa katseltavaa. Juuri ja juuri päästään siis erityisesti Christian Cagen loistavan työskentelyn ansiosta ihan hyvän puolelle, mutta ei sen enempää.

* * ½

Yksi huippuottelu, yksi ***½-ottelu ja kaksi ***-ottelua. Aivan hyvä aloitus vuodelle 2007 TNA:lta, vaikka todellista tykittelyä ei nähtykään ja vaikka osa otteluista hieman petti odotukset. Kamalinta antia oli oikeastaan painin sijaan VKM-angle, ja kieltämättä juuri anglet olivat näihin aikoihin usein TNA:lle suurin heikkous. Joka tapauksessa kokonaisuutena sellainen Ok-suoritus, ei sen enempää.

Wikipedia: TNA Final Resolution 2007

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 8.9.2019

Lisää...

Arvio: TNA Final Resolution 2007