Arvio: TNA Unbreakable 2005

Päivämäärä: 11.9.2005

Sijainti: Orlando, Florida (Impact Zone)

Yleisömäärä: 775

Tämän PPV-projektini aikana on nähty jo Unforgiven (WWE), Uncensored (WCW) ja Unleashed (WOW). Nyt on sitten vuorossa TNA:n oma Un-etuliitteellä tarjoiltu ppv: Unbreakable. Tämä tosin jäi historian ainoaksi kerraksi, kun Unbreakable-niminen ppv järjestettiin. Tiedä sitten, oliko kyse siitä, että tämä 11. syyskuuta järjestetty ppv oli omistettu amerikkalaisten patrioottiselle murtumattomuudelle WTC-iskuista huolimatta tai että Un-etuliitteisiä ppv:eitä nyt oli jo ihan tarpeeksi. Joka tapauksessa selostajanamme tälläkin kertaa DW ja Tenay. Haastatelutiimiin oli Shane Douglasin lisäksi liitetty nyt Traci. Scott Hudson sen sijaan oli tainnut poistua kokonaan TNA:sta.

Six Man Tag Team Match

Diamonds In The Rough vs. 3 Live Kru

Sacrificessa nähty Konnan & Killings vs. Kip James & Monty Brown -ottelu oli siis päättynyt siihen, kun BG James valitsi vihdoin puolensa läimäisemällä Kip Jamesia turpaan ja auttamalla 3LK-kavereitaan voittamaan ottelun. James oli siis sittenkin hyvis ja jatkoi Konnanin sekä Killingsin kanssa hengailua. Nyt kun 3LK vietti taas onnellisia aikoja ja Kip James -kuviot oli unohdettu kokonaan (lue: ei todellakaan ollut), saattoivat James, Konnan ja Killings siirtyä feudailemaan TNA:n alakortin merkittävintä heel-porukkaa Diamonds In The Roughia vastaan. Mitään kunnon syytä näiden kahden porukan erimielisyyksille ei ollut: molemmat vain tahtoivat päästä merkittävämpään rooliin TNA:ssa. Toistaiseksi Simon Diamondin, Elix Skipperin ja David Youngin porukka ei ollut onnistunut menestymistavoitteessaan kovin kummoisesti, mutta ehkä 3LK:n voitto siivittäisi heidät ylöspäin.

Olipa turhin avaus ppv:lle pitkiin aikoihin ja kököin opener ainakin koko vuoden 2005 aikana. Mitä tämä tarjosi sellaista, että tämä oli pakko saada ppv:hen? Muuta kuin, että ilmeisesti TNA:n oli jatkettava 3LK-kuviota osoittamalla, että nyt nämä kolme tulevat taas erittäin hyvin toimeen ja ovat parhaita kavereita. Jotenkin pelkästään 3LK:n näkeminenkin masentaa jo nykyisin, mutta toivoin silti salaa, että kovalla Killingsin työnteolla yhdessä Diamonds In The Roughin painijoiden kanssa tästä olisi voinut syntyä jotain. Sen sijaan Killingsiä nähtiin kehässä parisenkymmentä sekuntia, ja muun ajan hoitivat todella puuduttavasti ja tylsästi superkaksikko BG James & Konnan. Näitä äijiä vastaan Diamond, Skipper ja Youngkin onnistuivat näyttämään varsin avuttomilta ja heikoilta, joten lopputuloksena oli ihan vain puhtaasti heikko 6-Man Tag Team Match. Jonkinmoisen yrityksen ansiosta ei sentään ihan täyttä kuraa, mutta ei kovin kaukana siitä.

* ½

Singles Match

Austin Aries vs. Roderick Strong

Austin Aries oli tehnyt TNA-debyyttinsä viime kuun Sacrificessa päästyään ottelemaan TNA:n X-Divisioonan mestaria Christopher Danielsia vastaan. Tuossa ottelussa Aries teki todella kovan vaikutuksen TNA:n faneihin, joten ei ole ihme, että hänet haluttiin painimaan TNA:n show’hun myös uudestaan. Paikan ottelussa Danielsia vastaan Aries oli saanut voittamalla yleisöäänestyksen, jossa Ariesin lisäksi vaihtoehtoina olivat Jay Lethal, Matt Sydal – ja Roderick Strong. Nyt TNA päätti sitten miellyttää smark-fanejaan lisää pistämällä Ariesin otteluun äänestyksessä toiseksi tullutta painijaa Roderick Strongia vastaan. Strong ja Aries tunsivat toisensa erittäin hyvin ROHista, joten tässä oli nyt heidän todellinen näytönpaikkansa TNA:ssa. Strongille tämä ei tosin ollut aivan TNA-debyytti: mies oli paininut vuonna 2004 yhdessä TNA:n viikottaisessa ppv:ssä.

Miksi tämä ottelu ei voinut olla illan opener? Miksi ylipäänsä 3LK vs. Diamonds In The Roughia tarvittiin, ja jos se nyt oli pakko buukata ppv:hen, oliko se muka TNA:n mielestä oikeasti paras tapa avata ilta ja saada yleisö sytytettyä mukaan? No, onneksi heti toisena otteluna tarjottiin sitten puhdas ROHin showcase-ottelu, jossa kaksi ykkösindypromootion ykköspainijaa pääsi painimaan toisiaan vastaan ppv:ssä. Aika poikkeuksellinen tilaisuus, josta Strong ja Aries ottivat selvästi ilon irti. Harmi vain, että ottelun aika oli sen verran rajallinen, että mihinkään tajunnanräjäyttävään menoon tässä ei ehditty päästä. Sen sijaan molemmat näyttivät parasta osaamistaan: Aries hämmästyttävän nopeaa liikkumistaan ja Strong muun muassa häikäisevän monipuolisia Backbreakereitaan. Olen niin monesti ennenkin kehunut TNA:n X-Divarin monipuolisuutta, että voin tehdä sen varmaan tässä taas kerran, vaikka nyt kyse ei ollut edes vakkaridivarilaisista vaan lainakavereista. Joka tapauksessa hienoa työtä ja hyvä ottelu.

* * *

Tag Team Match

Kip James & Monty Brown vs. Apolo & Lance Hoyt

Nauran joka kerta hieman sille, että Kipin ja Montyn joukkueen nimi olisi sukunimet yhdistämällä James Brown. Heh. Se olikin hauskinta tämän ottelun taustatarinassa. James oli tosiaan vetäytynyt nyt hetkeksi 3LK:n kanssa feudaamisesta (Ei ilmeisesti kiinnostanut kostaa BG:lle? Täh?), mutta hän jatkoi silti taggailua Monty Brownin kanssa. Se on todella sääli, koska Brownista olisi ollut TNA:ssa niin paljon enempäänkin kuin Jamesin yhdentekevänä joukkueparina toimimiseen. j******ta, tämä mies olisi voinut olla teidän päämestarinne. No, nyt Brown ja James kohtasivat sitten edelleen TNA:n rosterissa roikkuvan Apolon ja koko ajan kulttisuosiotaan menettävän Lance Hoytin. Ilmeisesti feud oli alkanut siitä, että James ja Brown olivat murtaneet Apolon varsinaisen joukkueparin Sonny Siakin ihan vain siksi, että he olivat ilkimyksiä. Nyt Apolo oli löytänyt uudeksi joukkueparikseen Hoytin (jota vastaan feudasi vielä puoli vuotta sitten), jonka kanssa hän saattoi kostaa Siakin puolesta. Siaki oli jo saapumassa ottelun ringsidelle, mutta Apolo ja Hoyt häätivät hänet pois, jottei mitään vakavampaa kävisi.

Aika yhdentekevä ottelu. Ikävästi näyttää olevan nyt Hoytin ura laskusuunnassa, eivätkä yleisöreaktiotkaan ole enää parin kuukauden takaisia. Silti tässä ottelussa Hoyt oli (Brownin ohella) ehdottomasti ottelun virkistävin esiintyjä. Kip Jamesin ja Apolon meininki oli taas totutun kankeaa brawlailua, josta ei jäänyt yhtään mitään käteen, mutta kehään päästessään Hoyt ja Brown nostivat sentään ottelun tempoa jonkun verran ja tarjosivat ihan kivaa brawlailua. Silti heidänkin tarjontansa jäi tällä kertaa aika perinteiseksi, eikä minkäänlaisia yllätyksiä ollut tosiaan tarjolla. Ottelu oli vieläpä hämmästyttävän pitkä: tämä kokonaisuus olisi kyllä pystytty hoitamaan kasaan myös reilusti alle 10 minuutissa. Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, etten enää edes muista hirveästi ottelun yksityiskohtaisempia tapahtumia, mikä kertookin kaiken oleellisen koko matsin tarpeellisuudesta. Brownin ja Hoytin ansiosta tv-ottelutasoinen koitos, mutta se siitä.

* *

Singles Match

Petey Williams vs. Chris Sabin

Sitten toisensa kohtasivat TNA:n kaksi luotto X-Divarilaispainijaa, joista kumpikin oli harhaillut käytännössä koko vuoden 2005 ilman mitään kunnollista tavoitetta, suuntaa tai feudia. Ok, Sabinilla oli se feud Michael Shanen kanssa ja Williams oli mukana Team Canadassa, mutta mitään merkittävää heille ei ollut tapahtunut sen jälkeen, kun he… kas, lopettivat keskinäisen feudinsa. No, nyt oli sitten aika verestää muistoja puhtaassa filler-ottelussa. Alun perin Sabininin piti otella tässä tapahtumassa Shockeria vastaan, mutta AAA:n aikataulumuutosten takia Shocker ei ollut ehtinyt paikalle, ja niinpä Williams otti hänen paikkansa. En pistä muutosta ollenkaan pahakseni.

Tämän TNA kyllä osaa. Jos korttiin jää ylimääräistä tilaa tai jos yleisön fiilistä tarvitsee hilata kattoon, vastauksena on X-Divarilaisten filleriottelu. Sinänsä on hieman harmi, ettei sitten muillekin X-Divarin painijoille mestaruuskuvioiden ulkopuolella voida kehitellä kunnon juonikuvioita, koska tällainen täysin tyhjästä nyhjäisty ottelu kahden vanhan feudkumppanin välillä tuntuu vähän jotenkin laimealta ratkaisulta. Onneksi Williams ja Sabin kuitenkin tietävät, miten saada tuollainen laimea fiilis unohtumaan: perhanan viihdyttävällä spottailulla ja vauhdikkaalla painilla. Williams ja Sabin ovat kyllä oikein malliesimerkki X-Divarin parivaljakosta, joiden kemiat pelaavat hyvin yhteen ja joiden ottelut ovat aina takuuvarmasti viihdyttäviä. Nytkään ottelussa ei sinänsä nähty mitään järisyttävän harvinaisia jippoja tai muita hullutteluja, mutta saatuaan yli 10 minuuttia aikaa nämä kaksi vain pistivät taas kaikkensa likoon, esittelivät parhaat liikkeensä ja saivat aikaan hienon X-Divarin kamppailun. Näin simppeliä tämä loppujen lopuksi on. Ottelun jälkeen kehään ryntäsi Matt Bentley (ent. Michael Shane), joka pieksi molemmat painijat ja ilmoitti sitten, että hänen johdollaan Bound For Gloryssa käydään Ultimate X Match. Ilmeisesti Bentley oli ollut tässä välissä poissa TNA:sta ja mahdollisesti jopa solmimassa WWE-sopimusta, koska selostajat viittasivat Bentleyn saapumiseen yllättävänä comebackina.

* * * ½

No DQ Match

Abyss vs. Sabu

Abyss ja erityisesti tämän manageri James Mitchell olivat edelleen raivoissaan siitä, kuinka Abyss ei ollut saanut No Surrenderin jälkeen uutta mestaruusottelua Ravenia vastaan. Lopulta kaksikko oli kyllästynyt odottamaan mestaruuskomitean päätöksiä, ja he kävivät henkilökohtaisesti Ravenin kimppuun. Päämestarin pieksemisen keskeytti kuitenkin Ravenin viimeaikainen apuri Sabu. Tämä ei suvainnut sitä, että Abyss noin vain meinasi tuhota Ravenin, vaikka Sabu itsekään ei mikään Ravenin ylin ystävä ollut. Mitchell ja Abyss eivät tietenkään sulattaneet sitä, että Sabu tunki nenänsä mukaan soppaan, ja lopputuloksena oli arvatenkin brutaaleja yhteenottoja, jotka oli tarkoitus ratkaista tässä ottelussa. Ennen matsin alkua James Mitchell ilmoitti, että tämä ottelu käytäisiin No DQ -stipulaatiolla.

Jos TNA osaa X-Divarin otteluiden buukkaamisen, ei se ole kovin huono myöskään HC-rymistelyn tarjoamisessa. Erityisesti kun rosterista löytyy Abyssin ja Sabun kaltaisia painijoita, jotka ovat käytännössä valmiita tekemään HC-ottelussa mitä tahansa. Toki mihinkää kovin ainutlaatuisiin tai hätkähdyttäviin bumppeihin ei tällaisessa väli-ppv:n keskikortin HC-ottelussa edes pyritty, mutta roolinsa tämä hoiti enemmän kuin toimivasti. Sekä Abyss että Sabu pistivät kertaheitolla kroppansa likoon, ja lopputuloksena oli viihdyttävä mättö, jossa yleisölle tarjottiin pari todella kovaa bumppia ja muuten perusvarmaa suorittamista. Yksi hienoimmista bumpeista oli Abyssin Belly To Belly Suplex ulos kehästä kahden pöydän läpi, mutta toki lopun nastakikkailutkin olivat aina yhtä kivuliasta katsottavaa. Eipä tässä, pitää vain nostaa hattua näille kavereille, että jaksavat tehdä tätä kuusta toiseen. Otteluna hyvä, mutta paremmat arvosanat vaatisivat jo jotain oikeasti uniikkia.

* * *

Singles Match

Bobby Roode vs. Jeff Hardy

Vihdoin ja viimein Jeff Hardy teki paluunsa ppv-painikehiin. Edellisen kerran Hardya oli nähty painimassa ppv-tasolla Lockdownissa, joten poissaoloa ehti kertyä jo lähes puoli vuotta. Ja ilmeisesti Hardy kärsi Hard Justicessa tapahtuneesta no show -tempustaan edelleen jonkinlaista koirankoppirangaistusta, koska Hardya ei ollut päästetty paluunsa jälkeen päämestaruuskuvioihin, vaan sen sijaan hänet tungettiin midcardiin – eikä edes mihinkään varsinaiseen feudiin. Tämä Team Canadan voimanpesän Bobby Rooden ja Jeff Hardyn kohtaaminen oli lähes tulkoon puhdas filleri. Ilmeisesti Hardy ei vain tykännyt Team Canadasta, ja Team Canada ei tykännyt siitä, että Hardy oli tullut takaisin. Niinpä Roode oli päättänyt tehdä lopun Hardyn TNA-urasta.

Tämä oli illan ensimmäinen pettymys, vaikka ei silti mitenkään erityisen huono ottelu. Bobby Roode oli oikein mainiossa iskussa ja näytti jälleen kerran nauttivan tilaisuudesta päästä ottelemaan isossa ottelussa. Rooden power-liikkeet näyttivät uskottavilta, ja miehen heel-työskentelyä on muutenkin ilo katsella. Kokonaisuutena Roode oli siis ottelun ehdoton tähti. Sen sijaan Hardy oli comebackissaan harmillisen vaisu, eikä oikein tuntunut pääsevän hommaan mukaan kunnolla. Tiedä sitten oliko kyse ring rustista vai motivaatio-ongelmista. Hetkittäin Hardy tosin väläytti ihan hienon liikkeen, kuten todella näyttävän Whisper In The Windin, jonka Roode otti täydellisesti vastaan. Silti kokonaisuutena nämä kaksi eivät pelanneet mitenkään maagisesti yhteen, joten lopputuloksena oli ainoastaan ihan kiva koitos (Rooden ansiosta). Lisäharmituksena oli myös ottelun lopetus: Petey Williamsin sekaantumista oli turhan paljon, ja lopun Jeff Jarrett -interference oli täysin turha.

* * ½

NWA Tag Team Championship

The Naturals (c) vs. Team Canada vs. Alex Shelley & Johnny Candido vs. America’s Most Wanted

Illan ensimmäinen mestaruusottelu. The Naturalsin, AMW:n ja Team Canadan keskinäisiä kaunoja tuskin tarvitsee enää selittää. Nämä kolme joukkuetta ovat olleet koko TNA:n joukkuedivisioonan selkäranka (vuoden 2004 lopussa hajonneen Triple X:n ohella) viimeiset puolitoista vuotta, ja kaikki mahdolliset feud- ja taggauskombinaatiot oli tähän päivään mennessä nähty. Enää oli jäljellä selvitettävänä lopullinen keskinäinen paremmuus. Mukana oli kuitenkin villikortti: Alex Shelleyn ja Sean Waltmanin joukkue! Ei vaan, hetkinen. Sean Waltman oli juuri tehnyt kuukausitolkulla hienoa työtä TNA:ssa, yllättänyt katsojat kerta toisensa jälkeen… ja sitten tehnyt taas waltmanit. Waltmanin piti siis painia tässä ppv:ssä Alex Shelleyn parina joukkuemestaruusottelun neljäntenä joukkueena, sillä Waltman ja Shelley olivat voittaneet Chris Candido Memorial Tag Team Tournamentin. Sen sijaan Waltman ei päättänyt ilmestyä ollenkaan paikalle, eikä häneltä kuultu ikinä järkevää selitystä poisjäännilleen. Itse asiassa Waltman oli vielä show’n alkaessa sanonut TNA:n henkilöstölle puhelimessa, että oli parhaillaan saapumassa paikalla ja että hän olisi vain vähän myöhässä. Niinpä TNA tuntui viimeiseen asti toivovan, että Waltman sittenkin ilmestyisi paikalle, mutta niin ei koskaan tapahtunut. Waltmania ei nähty enää vuoden 2005 aikana TNA:ssa, ja hänen paikkansa kesken ottelun otti Chris Candidon 10 vuotta nuorempi veli Johnny Candido, jolla oli parin vuoden painijatausta.

Ei päässyt joukkuemestaruusottelu tälläkään kertaa vajaan vuoden takaisen huippumeiningin tasolle. Hieman harmi, koska ajattelin, että tässä neljän joukkueen ottelussa olisi nyt voinut olla jopa mahdollisuuksia pankin räjäyttävään joukkuerymistelyyn, jos kaikki menee putkeen. Toisin kuitenkin kävi, kun ongelmat alkoivat jo siitä, että Sean Waltman ei vaivautunut tulemaan paikalle ollenkaan. No, Shelley hoiti kyllä osuutensa erinomaisesti itsekseenkin, kunnes sitten Candidon veli pistettiin vähän häröilemään otteluun. Kolme muuta joukkuetta hoiti kyllä osuutensa taas kerran tutun varmalla ammattitaidolla, mutta jotenkin sen enempää Team Canada, AMW kuin Naturalskaan eivät olleet nyt ihan siinä parhaassa iskussaan. Meininki oli hetkittäin vähän semmoista haparoivaa, eikä todelliseen taistelumeininkiin ja huippusuorituksiin oikein ylletty missään vaiheessa. Hyvää painia kyllä nähtiin roppakaupalla koko ottelun ajan, ja tätä oli ehdottomasti jälleen viihdyttävää seurata, mutta semmoinen erikoisen hieno meno jäi puuttumaan. Niinpä arvosanakin jää vain sille hyvän tasolle.

* * *

NWA World Heavyweight Championship
Raven’s Rules Match

Raven (c) vs. Rhino

Sacrificessa Raven ja Sabu olivat kohdanneet Jeff Jarrettin ja Rhinon No DQ Matchissa, jossa oli kovat panokset. Jos Raven olisi selättänyt Jarrettin, Jarret ei olisi saanut mestaruusottelua vuoteen. Jos Jarrett olisi selättänyt Ravenin, olisi hän saanut mestaruusottelun Unbreakableen. Lopulta kävi kuitenkin niin, että Jarrettin uusi yhteistyökumppani ”Man Beast” Rhino onnistui selättämään NWA World Heavyweight -mestari Ravenin. Mestaruuskomiteata johtavan Larry Zbyszkon mielestä tämä tarkoitti tietenkin sitä, että Rhino oli ansainnut itselleen mestaruusottelun Unbreakableen. Jarrett ei ollut tästä päätöksestä tyytyväinen. Hän yritti suostutella Rhinoa luovutamaan mestaruusottelupaikkansa pois, mutta Rhino ei tietenkään tällaiseen suostunut. Sen sijaan Rhino lupasi Jarrettille (joka ei paininut tässä ppv:ssä ollenkaan), että tämä saisi kyllä mestaruusottelunsa – kunhan Rhino oli ensin tuhonnut Ravenin. Ottelustipulaatioksi määrättiin klassinen Raven’s Rules Match.

Heh, on kyllä hauskaa kuinka TNA:n päämestaruuskuviot ovat siirtyneet alkuvuoden WCW-meiningeistä (Jarrett, Nash, DDP, Waltman) Stylesin lyhyen välikauden kautta ihan tyylipuhtaaseen ECW-menoon. Aikamoinen muodonmuutos siis päämestaruusmeiningeillä, mutta minua se ei ainakaan haittaa yhtään. Katson nimittäin tuhat kertaa mieluummin näitä Ravenin ja kumppaneiden HC-mäiskintöjä kuin enää yhtään ylibuukattua Jarrett vs. Nashia. Tämäkin oli kokonaisuutena aivan pirun vahva HC-ottelu. Ihan tämän vuoden parhaimmistoa TNA:n Hardcore-otteluista. Rhino oli todellakin syttynyt aivan uusiin liekkeihin päästyään TNA:ssa, ja tässäkin häneltä nähtiin monia tosi rajuja bumppeja. Rhino muun muassa otti vastaan Powerbombin tikkaiden päälle niin, että tikkaat taittuivat kahtia. Loppupuolella Rhinolta nähtiin myös Gore ostoskärryjä päin. Lisäksi molemmat miehet tietenkin vuosivat verta ja keksivät tosiaan varsin innovatiivisia tapoja hyödyntää HC-stipulaatiota niiden tyylikkäiden peruskikkailuiden lisäksi. Kokonaisuutena tämä oli kova ja erittäin viihdyttävä päämestaruusottelu. Illan parhaimmistoa.

* * * ½

TNA X Division Championship

Christopher Daniels (c) vs. Samoa Joe vs. AJ Styles

Kyllä vain. Illan Main Event ei tosiaan ollut päämestaruusottelu vaan X-Divisioonan mestaruuskamppailu, käsittääkseni ainoan kerran TNA:n kuukausittaisten ppv:eiden historiassa. Tämä ottelu jos mikä oli ansainnut ME-paikkansa. Mutta kerrottakoon nyt ensin lyhyesti tämän ottelun taustatarina kaikessa lyhykäisyydessään. Samoa Joe ja AJ Styles olivat siis Sacrificessa kohdanneet toisensa Super X Cup -turnauksen finaalissa, jonka voittajalle oli luvassa mestaruusottelu Christopher Danielsia vastaan. Joe voitti tuon ottelun Danielsin hienoisella avustuksella, mikä tietenkin raivostutti Stylesin täysin. Niinpä Styles oli Joen ja Danielsin kimpussa niin pitkään, kunnes myös hänet oli reiluuden nimissä pakko lisätä tähän mestaruuskamppailuun. Niinpä TNA:lla oli käsissään todellinen klassikko. X-Divisioonan historian pitkäaikaisin mestari Daniels kohtasi voittamattoman Samoa Joen ja kaksinkertaisen Triple Crown -mestarin AJ Stylesin. Kuten me kaikki tiedämme, tämä ottelu on yksi TNA:n isoimmista klassikoista. Monet pitävät tätä jopa koko TNA:n historian parhaana otteluna.

Mitä tästä nyt oikeasti voi sanoa? Tämän täydellisemmäksi tuskin X-Divisioonan paini enää menee. On sitten kyse ihan puhtaasti tyylilajista tykkäämisestä ja tulkinnanvaraisuudesta, onko tämä puhdas viiden tähden ottelu vai jotain vähän vähemmän. Meinasin itse antaa tälle arvosanaksi ensin ****½, mutta se johtui kyllä puhtaasti siitä, että katsoin tämän nyt ehkä vähän väärään aikaan ja ärsyynnyin hiukan siitä, että lopussa kolmikko mäiski turhan paljon toisiaan nyrkeillä eikä vetänyt sen sijaan mahtavaa finisher-kikkailua. Sitten kun tuota alkaa miettiä tarkemmin, oikeastaan tuo lopetuskin oli aivan täydellinen. Kerrankin X-Divari ei vetänyt spottailu ja no-sellausta yli, vaan lopussa kolmikko oli ihan oikeasti täysin puhki. Siksi he eivät enää pystyneet finisher-iloitteluun vaan raakaan ja yksinkertaiseen tappeluun, jolla he vain pyrkivät siihen, että voittaisivat vihdoin ja viimein tämän ottelun. Huikeaa tarinankerrontaa siis loppujen lopuksi. Muuten ottelu oli sitten – kuten jo sanoin – niin mahtavaa X-Doivisioonan painia kuin mikään vain voi olla. En jaksa edes luetella spotteja, koska niitä huikeitakin oli niin paljon. Silti oma ykkössuosikkini oli se Joen mieletön Suicide Dive kehäköysien yli puhtaasti Stylesin ja Danielsin päälle. Tästä ei Main Event parane. Tai painiottelu ylipäänsä.

* * * * *

Jos PPV:ssä on viiden tähden ottelu, on se jo puhtaasti sen takia katsomisen arvoinen. Sitä paitsi tämä tapahtuma oli (erityisesti väli-ppv:ksi) muutenkin todella onnistunut: hieno päämestaruusottelua, pari hyvää X-Divisioonan ottelua alakortissa, toinen hyvä HC-rymistely, toimiva joukkuemestaruusottelu… Harmi vain, että mikään tuota ME:tä lukuun ottamatta ei kuitenkaan ollut mitenkään ainutlaatuista, ennennäkemätöntä tai älyttömän säväyttävää. Lisäksi korttiin mahtui kuitenkin pari turhaa hetkeä, joten tämä ei ihan nouse Hienoksi ppv:ksi. ME:nsä ansiosta tämä on kuitenkin todella lähellä sitä. Vuoden paras TNA-ppv tähän mennessä. Hyvä.

Wikipedia: TNA Unbreakable 2005

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 7.6.2015

Lisää...

Arvio: TNA Unbreakable 2005