Arvio: WCW Great American Bash 2000
Päivämäärä: 11.6.2000
Sijainti: Baltimore, Maryland (Baltimore Arena)
Yleisömäärä: 7 031
Katso tapahtuma WWE Networkissa!
The Great American Bash oli WCW:n kesän suurin tapahtuma ja samalla yksi WCW:n neljästä suuresta ppv:stä. Samoin kuin kaikki muutkin WCW:n loppuvuoden ppv:t, myös tämä jäi viimeiseksi WCW:ssä nähdyksi tätä nimeä kantaneeksi ppv:ksi. GAB kuitenkin tekee poikkeuksen muihin WCW-ppv:eisiin siinä, että samaa nimeä kantanut ppv teki paluun ppv-kentälle vuonna 2004, kun WWE otti sen käyttöön ostettuaan vuonna 2001 kaikkien WCW-tapahtumien nimien käyttöoikeudet. Toistaiseksi GAB on ollut ainut, jonka WWE on ottanut käyttöönsä. Selostajinamme jälleen Tony Schiavone, Mark Madden ja Scott Hudson. Madden ärsyttää joka ppv:ssä enemmän, mutta Hudson on alkanut tuntua ihan siedettävältä ja ehdottomasti parhaalta tästä kolmikosta.
WCW Cruiserweight Championship
Lt. Loco (c) vs. Disco Inferno
Jos kuvasta ei voi päätellä, Lutenant Loco oli siis Chavo Guerrero, joka oli muiden Misfits In Action -painijoiden tapaan saanut uuden nimen uudessa satblessa. MIA oli siis tämä WCW:n stable, johon oli koottu painijat, jotka eivät Vince Russon mielestä olleet valmiita tekemään töitä tullakseen overeiksi. Porukkaa johti Captain E. Rection (Bill DeMott), ja jokunen aika ennen GABia porukan luutnanti Loco oli onnistunut voittamaan Cruiserweight-mestaruuden. Nyt hän joutui puolustamaan sitä uudestaan henkiin herätetyn Filthy Animals -stablen jäsentä Disco Infernoa vastaan. Inferno ei ollut alkuperäisessä FA:ssa mukana, mutta nyt hän oli hyljännyt manageroimansa Mamalukesit ja liittynyt tähän porukkaan. FA:lla ja MIA:lla oli ollut jo jonkun aikaa kränää toistensa kanssa, sillä FA edusti New Bloodia ja MIA oli Millionaire’s Clubin puolella.
Periaatteessa tällä ottelulla olisi ollut potentiaalia olla ihan kiva show’n avaava cruiserweight-koitos, sillä niin Chavo kuin Infernokin ovat ihan hyviä painijoita, ja olen aina pitänyt heidän otteistaan. Jostain syystä tämä ottelu ei kuitenkaan lähtenyt missään vaiheessa kunnolla käyntiin, ja se vieläpä päättyikin sen verran aikaisin, ettei siitä käyntiin lähtemisestä olisi ollut paljon apuakaan. Lopetuskin oli vielä heikko, ja huomio kiinnittyi lopussa ihan muuhun kuin kehätoimintaan. WCW:n CW-divisioona tarvitsisi nyt jotain räjähtävää, vauhdikasta ja taitavaa painia, joka vetäisi niitä ***½-otteluita missä tahansa, mutta heidät kaikki on sidottu joihinkin muihin kuvioihin. Nämä kuukaudesta toiseen toistuvat turhat ja lyhyet ottelut vain vahvistavat vyön nollaimagoa.
* ½
WCW Tag Team Title Shot
The Mamalukes vs. Kronic
Kronic (tultaisiin myöhemmin tuntemaan kirjoitusasulla KroniK) oli WCW:n uusi joukkue, joka oli tehnyt debyyttinsä Spring Stampedessa tuolloin New Bloodin uusina jäseninä. Brian Adams (WWF:ssä Crush, WCW:ssä pitkäaikainen nWo:n jäsen) ja Bryan Clark (WWF:ssä Adam Bomb, WCW:ssä Wrath) tekivät comebackinsa WCW:hen muodostamalla uuden vakuuttavan joukkueen. Isokokoiset korstot eivät kuitenkaan tulleet kauan toimeen Russon ja Bischoffin kanssa, ja he lähtivät pois New Bloodista alle kuukaudessa. Tuon jälkeen he olivat feudanneet muun muassa entisten joukkuemestareiden Buff Bagwellin ja Shane Douglasin kanssa ja voittaneet heiltä mestaruusvyötkin hetkeksi. Sittemin he olivat hävinneet vyöt eteenpäin, mutta halusivat ne nyt takaisin. Tässä heillä oli mahdollisuus siihen, jos he voittaisivat New Bloodia edustaneet Mamalukesit, jotka olivat sivumennen sanoen voittaneet HC-mestaruuden yhdessä ppv:tä edeltävässä Thunderissa.
Olen positiivisesti yllättynyt siitä, että tämä oli laadultaan kivan tv-ottelun tasoinen, koska kukaan näistä neljästä painijasta ei ollut varsinaisesti tunnettu kyvyistään hyviin otteluihin (vaikka Johnny The Bullia olenkin aina markittanut). Ajattelin, että parhaimmillaan tämä voisi olla todella puuduttavaa paskaa tyyliin kaikki Lugerin ottelut. Onneksi näin ei kuitenkaan ollut, vaan yleisölle tarjottiin mukiinmenevä neljän ison miehen rymistely. Ei mitään häiritsevää muttei mitään, mistä kertoisin kummilapsilleni, jos minulla sellaisia olisi. Hoiti oman tonttinsa.
* *
Ambulance Match
Mike Awesome vs. Diamond Dallas Page
Edellinen ppv Slamboree oli saanut dramaattisen päätöksen, kun New Bloodin Mike Awesome hoitti Diamond Dallas Pagen parhaan ystävän Chris Kanyonin suoraan teräshäkin päältä korotetun sisääntulorampin läpi. Kanyonia ei ollut nähty televisiossa tuon jälkeen ennen tätä ppv:tä, jossa DDP toi pyörätuolissa olleen Kanyonin yllätyksenä takaisin. Awesomea sen sijaan oli nähty ruudussa, ja hän oli jatkanut Slamboreen jälkeen myös muiden vähempipätöisten painijoiden urien tuhoamista. Niinpä Awesome olikin saanut tähän ppv:hen tultaessa lisänimen Carreer Killer, ja nyt Diamond Dallas Page tahtoi päättää hänen uransa kostoksi siitä, mitä Awesome oli tehnyt Kanyonille Slamboreessa.
Samoin kuin olin odottanut paljon Awesomen ja Kanyonin ottelulta Slamoboreessa, odotin myös paljon tältä ottelulta. DDP oli ehdottomasti WCW:n taitavimpia ME-kavereita, ja Awesome oli muuten vain hemmetin kovassa iskussa ja koko bisneksen parhaita isoja miehiä. Niinpä oli harmi, että tämä jo pelkästään typerällä Ambulance Match -gimmickillä (kaikki ottelut tästä lähtien aina ME:hen olisivat muuten stipulaatio-otteluita) osittain pilattu ottelu jäi muutenkin aika vajaavajaiseksi. Awesome ja DDP olisivat kyllä pystyneet parempaan, mutta buukkaus ei antanut siihen mahdollisuuksia. Onneksi DDP ja Awesome tekivät kuitenkin parhaansa ja vetivät siinä puhtaalle painille pyhitetyssä osuudessa ihan kivan koitoksen, joka ei kuitenkaan riitä kovin kummoiseen arvosanaan muiden typeryyksien ja ennen kaikkea idioottimaisen lopetuksen takia. Kiitos taas WCW.
* *
Boot Camp Match
G.I. Bro vs. Shawn Stasiak
Jos G.I. Bro näyttää kuvassa etäisesti tutulta, se johtuu siitä, että olette saattaneet tuntea hänet paremmin nimellä Booker T. Kyllä vain, Booker oli joutunut varsin mielenkiintoiseen elämänvaiheeseen tämän New Blood vs. Millionaire’s Club -kuvion alettua. Alun perin Booker oli vastahakoisesti osa New Bloodia, mutta hän ei tullut toimeen Russon ja Bischoffin kanssa ja ajautui pois porukasta pian Spring Stampeden jälkeen. Tämän jälkeen Booker tekikin täydellisen gimmick-vaihdoksen, liittyi openerissa esillä olleeseen Misfits In Actioniin ja otti nimekseen G.I. Bron. G.I. Bro oli MIA:n vaarallinen suoran toiminnan mies, joka pisti vastustajansa nippuun millä keinolla tahansa. GABissa G.I. Bro sai vastaansa toisen puoliskon WCW:n joukkuemestareista ”The Perfect One” Shawn Stasiakin. Stasiak oli voittanut joukkuevyöt yhdessä Chuck Palumbon kanssa, mutta mestaruuspuolustuksen sijaan hän lähti haastamaan Bron tämän omassa erikoisottelussa Boot Camp Matchissa. Stasiak tahtoi osottaa Brolle, että hän on tätä täydellisempi myös Bron omalla kotikentällä.
Kuten jo Slamboreen arvostelussa totesin, en voi edelleenkään ymmärtää sitä, miksi WCW koki tarpeelliseksi napata WWF:stä kaikella tapaa aivan yhdentekevän Shawn Stasiakin ja antaa tälle suurempaakin pushia. Tässäkin ottelussa Stasiakin olisi voinut korvata aivan kenellä tahansa, ja lopputulos olisi ollut vähintään yhtä hyvä ja luultavasti vieläpä selvästi parempi. Ei sillä, että tämäkään olisi ollut huono ottelu, mutta kaikki kiitos ottelun laadusta kuuluu kyllä Bookerille, joka teki taas uskomattoman työn ja osoitti jälleen olevansa WCW:n kirkkaimpia talentteja. Bro kiskoi Stasiakista kokonaisuudessaan aika mukavan ottelun. Ongelmiksi kuitenkin koituivat Stasiakin kaikella tapaa täysin vajaavaiset kehätaidot ja typerä ottelumuoto. WCW:ssä Boot Camp Match ei nimittäin tarkoittanut perus HC-ottelua vaan käytännössä Last Man Standing Matchia, ja se ei sopinut tähän otteluun ollenkaan. Parilla muutoksella tämä olisi ollut jo kolmen tähden ottelu, nyt tämä jäi hitusen siitä vajaaksi.
* * ½
Best of 5 Tables Match
The Franchise vs. The Wall
Huolimatta siitä, että The Franchise (Shane Douglas) oli voittanut Ric Flairin Slamboreessa (vaikkakin täysin ulkopuolisen avun ansiosta), ei hän ollut vakuuttanut New Bloodin Eric Bischoffia ja Vince Russoa viime aikoina. Franchise oli kokenut karvaita tappioita viikottaisissa lähetyksissä, ja nyt egoistinen rääväsuu tahtoi osoittaa ehkä hiukan Bischoffille ja Russolle mutta ennen kaikkea koko painimaailmalle, että hän oli yhä Franchise ja yhä WCW:n vaarallisimpia painijoita. Franchise ei siis suinkaan ollut anelemassa takaisin paikkaa New Bloodin kärkijoukkoon, vaan hän aikoi ottaa sen omilla ansioillaan ihan ilman anelemisia. Niinpä Franchise oli ilmoittanut, että häntä vastaan voi laittaa kenet tahansa. Nyt GABissa vastustajaksi asettui kuukausien ajan tuhoa WCW:ssä kylvänyt The Wall. Alun perin ottelun piti olla Tables Match, mutta Douglasin vaatimuksesta se muutettiin Best of 5 Tablesiksi.
Tämä ottelu osoitti selvästi, kuinka WCW:kin oli alkanut (vihdoin) menettää uskonsa The Wallin pushauksen järkevyyteen. Itse kamppailu oli varsin yhdentekevä, ja hc-painin tai kunnollisen taistelun sijaan pääroolin nousivat tyhjästä tulleet ja varsin yhdentekevät pöytäspotit. Tämä ottelu osoitti taas hienosti, kuinka Russo & co. eivät tajunneet, ettei Tables Matchinkaan pointti ollut pelkästään niissä pöydissä, vaan koko siinä kovassa ottelussa, joka niiden pöytien ympärille voidaan rakentaa. Tässä ottelussa taistelu jäi täysin sivuseikaksi, ja ilman Douglasin hienoa myymistä, elehdintää ja muutenkin kovaa yrittämistä tämä olisi jäänyt täysin onnettomaksi koitokseksi. Nyt Franchise sentään pelasti vähän ottelua. Erityisesti ottelun lopetus oli kaikessa ennatta-arvattavuudessaan ja etukäteen täysin typerässä rakentelussaan niin kökkö, että sitä ei pelastanut edes se, että itse pudotus kyllä näytti ihan hienolta.
* ½
WCW United States Heavyweight Championship
2 on 1 Handicap Asylum Match
Scott Steiner (c) vs. Tank Abbott & Rick Steiner
New Bloodin välit olivat alkaneet hajota vähitellen käsiin, sillä Kronicin, Bookerin ja Franchisen lisäksi myös Scott Steinerilla oli ollut Slamboreesta lähtien selviä erimielisyyksiä Vince Russon ja Eric Bischoffin kanssa. US-mestarin mielestä Bischoffia ja Russoa ei kiinnostanut tarpeeksi kiinnittää huomiota porukan lahjakkaimpaan painijaan, eli Steineriin itseensä. Niinpä Steiner lopulta kyllästyi New Bloodin pelleilyyn ja kääntyi koko porukkaa vastaan. Tämän jälkeen Steiner olikin joutunut monenlaisiin vaikeuksiin, joita Bischoff ja Russo olivat kasanneet hänen tiellensä. Tässä ppv:ssä Steinerin piti alun perin kohdata pelkästään New Bloodin Tank Abbott, joka oli yhä niittänyt mainetta MMA-taistelijaimagollaan, vaikka hänenkin täysin puutteelliset painitaidot olivat hidastaneet pushia (ja Abbott oli myös hävinnyt ensimmäisen ottelunsa pari viikkoa sitten). Kuitenkin juuri ennen ottelun alkua ilmoitettiin, että ottelu oli ”tasapuolisuuden nimissä” muutettu 2 on 1 Handicap Matchiksi niin, että Abbottin lisäksi Steiner joutui kohtaamaan oman veljensä Rickin. Ottelumuoto Asylum Match tarkoitti sitä, että painijat joutuivat ottelemaan ympyränmuotoisessa häkissä, joka oli halkaisijaltaan varmaan parin metrin mittainen. Käytännössä tuo pieni häkki esti siis kaikki kunnolliset painiotteet – ihan niin kuin niitä oltaisiin muutenkaan tässä nähty. Ottelun saattoi voittaa vain luovutuksella.
Onneksi tämä ottelu oli lyhyt. Paljon muuta hyvää sanottavaa tästä täysin turhasta koitoksesta ei olekaan. Minun on todella vaikea ymmärtää sitä, mitä WCW koki saavuttavansa buukkaamalla ppv:hen tällaisia täysin idioottimaisia otteluita, jotka oli vieläpä rakennettu täysin vajaaälyisesti. Ei näin. Ainut hyvä puoli ottelussa oli se, että Scott Steiner näytti kyllä kuukausi toisensa jälkeen entistä vakuuttavammalta tulevaisuuden ME-tähdeltä. Sen sijaan hänen veljensä Rick osoitti taas sen, miksi häntä ei ollut nähty moneen kuukauteen ppv:ssä painimassa. Turha ottelu, idioottimainen stipulaatio, painia ei nimeksikään ja buukkauskin oli täysin älyvapaata. Hyvää työtä.
½
Retirement Match
Special Referee: Horace Hogan
Billy Kidman vs. Hollywood Hulk Hogan
Billy Kidmanin ja Hulk Hoganin feud oli jatkunut Slamboreen jälkeen entistä rajumpana. Bischoff ja Kidman olivat piinanneet Hogania ja saaneet jopa Hoganin sukulaispojan Horacenkin kääntymään (jälleen kerran) Hulkia vastaan. Toisaalta Kidman oli menettänyt viimeisen kuukauden aikana tyttöystävänsä Torrie Wilsonin. Lopulta Kidmanin ja Bischoffin piinaus oli mennyt niin pitkälle, että he buukkasivat GABiin uusintaottelun Kidmanin ja Hoganin välille. Ottelun stipulaatioksi pistettiin se, että ottelu jäisi Hoganin uran viimeiseksi, jos hän häviäisi. Toisaalta jos Hulk voittaisi, hän saisi päämestaruusottelun Bash At The Beachissa. Parisen kuukautta katuvaatteissa paininut ja perinteisestä red & yellow -meiningistä poikennut Hulk oli alkanut tämän feudin aikana muistuttaa koko ajan enemmän rajua Hollywood-persoonaansa ainoastaan sillä erotuksella, että nyt hän oli tylsästi voittamaton face. Niinpä Hogan saapui tähän ppv:hen taas vanhalla Hollywood-lookillaan ja valkomustaksi värjätyllä parrallaan. Hogan tahtoi voittaa, mutta helppoa se ei olisi, sillä ottelun tuomariksi oli määrätty Horace Hogan. Kidman ei tosin tästä ratkaisusta pitänyt, sillä hän ei edelleenkään luottanut Hoganin sukulaiseen.
Kaikki ylistys kuulukoon Billy Kidmanille siitä, että tästä tuli ihan kiva ottelu. Hulk teki nimittäin jälleen parhaansa myymällä Kidmanin pari tärkeintä liikettä uskomattoman huonosti ja olemalla muutenkin taas oma onneton ja kömpelö itsensä. Onneksi Kidman kuitenkin teki töitä Hulkin edestäkin ja otti bumppia, myi upeasti ja väläytti muutaman todella hienon liikkeen (joihin ei tarvittu Hulkin apua). Jopa buukkauskin oli ottelussa tavallaan jännittävä, paitsi että lopetus oli toki taas äärettömän idioottimainen. Niinpä kokonaisuutena tästä jäi ihan jees vaikutelma, mikä lienee parasta, mitä vuoden 2000 Hoganin ottelulta voi edes odottaa.
* *
Retirement Match
David Flair vs. Ric Flair
Ja jotta eläköitymispanokset ja sukulaisten keskenäiset ongelmat eivät jäisi yhteen otteluun, oli tarjolla seuraavaksi isän ja pojan välinen kiista, jossa oli panoksena Ric Flairin ura. David Flair oli kääntynyt isäänsä vastaan ja uudestaan isänsä puolelle koko puolitoistavuotisen WCW-uransa aikana niin monta kertaa, etten pysy enää laskuissa tai ole edes millään tavalla enää kiinnostunut. Viimeisin käännös tapahtui Slamboreessa, jossa Sting-maskinen David auttoi Shane Douglasin voittoon Flairista. Samalla Flair liittyi New Bloodiin ja liittoutui Vince Russon kanssa. David alkoi kutsua Russoa ensimmäiseksi oikeaksi isähahmoksi, joka hänellä on ollut, sillä Ricillä ei ole ollut missään vaiheessa olla isä Davidille, koska hän on aina pistänyt uransa perheensä edelle. Viikkojen mittaisten kovien yhteenottojen jälkeen vihdoin GABiin buukattiin ensimmäinen Davidin ja Ricin välinen ottelu, jota saapuivat ringside-paikoille katsomaan koko Flairin muu perhe. Jos David voittaisi, Ric joutuisi eläköitymään.
Olen välillä ollut jo varsin kyyninen Ricin WCW-uran loppuaikojen otteita kohtaan, sillä välillä on tosiaan näyttänyt siltä, ettei Ricillä ollut enää mielenkiintoa vetää millään tavalla kummoisia otteita WCW:ssä. Tässä ottelussa hän kuitenkin osoitti taas kerran olevansa totisen paikan tullen WCW:n ikälopun ME-kaartin ehdottomasti kirkkaimpia tähtiä. Ric silminnähden kantoi lähes tulkoon painitaidottoman poikansa oikeasti mielenkiintoiseen ja laadultaan aika hyvään otteluun, joka olisi saanut minulta vieläpä korkeammankin arvosanan, ellei lopulta suurta osaa fiiliksestä olisi pilannut jälleen kerran täysin turha ylibuukkaus. Tämä ottelu ei olisi tosiaankaan tarvinnut mitään idioottimaisia sekaantumisia ja muuta sähläystä, sillä Ric olisi yksinään pystynyt vetämään Davidin mielenkiintoiseen ja henkilökohtaiseen vääntöön. Nyt ylibuukkauksen takia tästä jäi vain kivan tv-ottelun fiilis. Muuten tämä olisi ollut vielä enemmän. Hienoa työtä Riciltä.
* *
Human Torch Match
Vampiro vs. Sting
Vampiron ja Stingin äärimmäisen henkilökohtainen feud oli kestänyt nyky-WCW:n mittapuulla jo puoli ikuisuutta, eli lähemmäs kolme kuukautta. Niinpä tämä kahden mysteerisen persoonan brutaali taisto oli vihdoin aika saattaa päätökseen historian ensimmäisessä Human Torch Matchissa, joka oli WCW:n versio Inferno Matchista. Ottelun saattoi voittaa siis vain sytyttämällä vastustajansa tuleen, mutta toisin kuin WWF:ssä, niin tässä tuli ei ympäröinyt painikehää. Sen sijaan sisääntulorampin lähettyvillä oli yksi iso soihtu, jolla vastustaja piti koittaa saada roihahtamaan liekkeihin. Tämä ottelu ei päättyisi ennen kuin tilanne on selvitetty lopullisesti.
Minun täytyy tehdä poikkeus arvosteluihini ja spoilata ottelun lopputulos arvostelutekstissäni (tosin spoilereiden sisällä), koska ainut syy koko tälle ottelulle tuntui olevan tuo lopetus. Sitä ennen toki nähtiin parin minuutin ajan hyvin kömpelöä painia (ja surkuhupaisa ”bensakanisteri”spotti), joka käytännössä vakuutti minut peloistani siitä, etteivät nämä kaksi painisi koskaan sitä oikeasti hyvää ja mielenkiintoista ottelua, jota olin näiden kahden välille toivonut kuukausien ajan. Täytyy myöntää, että olo oli aika pettynyt, koska olin varma, että Stingistä ja Vampirosta olisi siihen todellakin ollut. Toki kyse voi olla taas vain surkeasta buukkauksesta, sillä (tästä alkaa ottelun lopputulosta spoilaava osuus)
½
WCW World Heavyweight Championship
Special Enforcer: The Cat
Jeff Jarrett (c) vs. Kevin Nash
Tuon äskeisen aivopiereskelyn jälkeen onkin tosi luonnollista siirtyä illan ”Main Eventiin”, jossa ei tuntunut olevan pohjustusta nimeksikään. Jeff Jarrett oli firman päämestari virallisesti, mutta kaikki isot ja tärkeät kuviot tuntuivat pyörivän oikeasti muiden nimien ympärillä. Silti WCW:llä ei tuntunut olevan edes munaa myöntää tätä tosiasiaa buukkaamalla illan Main Eventiksi joku oikeasti tärkeä ottelu. Alun perinhän Jarrettin piti kohdata GABin ME:ssä Ric Flair, mutta kuviot muuttuivat, kun Ric alkoi feudata poikansa kanssa. Niinpä uudeksi haastajaksi nousi Millionaire’s Clubin Kevin Nash. Kun Nash oli ansainnut itselleen ykköshaastajuuden, joutui hän puolustamaan sitä jokaisessa tv-show’ssa eri New Bloodin painijoita vastaan aina ppv:hen saakka. Nash voitti kaikki haastajansa ja pääsi vihdoin yrittämään mestaruusvyön voittamista takaisin itselleen.
Eipä ollut Kevin Nashia näkynyt WCW:n painikehissä tammikuun jälkeen, mikä olikin ollut poikkeuksellisen mukavaa katseltavaa. Samalla päämestaruusotteluiden keskimääräinen taso oli noussut vähintäänkin yhdellä tähdellä, mutta tässä ottelussa se sitten laski takaisin tutulle tasolleen. Tämä ottelu oli kaikella tavalla täysin yhdentekevä, eikä sitä pelastanut edes se, että Jeff Jarrett yritti epätoivoisesti ME-statuksestaan kiinni pitäessään tehdä tästä ottelusta mahdollisimman hyvän yrittämällä niin kovaa kuin pystyi. Jarrettille kaikki kunnia yrityksestä, joka pelasti tämän ottelun aivan järkyttävältä surkeudelta, mutta ei se silti tästä hyvää tehnyt. Hyvää tästä ei tehnyt myöskään se, että otteluun pistettiin miljoona New Blood -hännystelijää (mm. The Cat ja Filthy Animals) kaikkiin turhiin ”toimitsijatehtäviin”, jotta ottelusta ilmeisesti saataisiin mielenkiintoinen. Hyvää tästä ei tehyt myöskään ottelun lopetus, joka oli Russon ja Bischoffin mielestä selvästi uuden vuosituhannen kovin swerve ja shokeraavuudessaan ja mahtavuudessaan vähintään nWo:n perustamisen luokkaa. Joo, kyllähän tuo kieltämättä varmasti paikalla olleet katsojat sai ymmälleen, mutta harmillisesti WCW:lle ei tuntunut olevan mitään ideaa, miten tuosta shokeerauksesta jatkaa. Varsinkin kun ilman tätä shokkikännöstä firmalla olisi ollut mahdollisuuksia tehdä tällä muuan painijalla vaikka kuinka paljon rahaa siinä ihan alkuperäisessä roolissa. Malliesimerkki siitä, että yllätyksellisyys ei tee jostain päätöksestä vielä hyvää. Ottelu turha, lopetus p**ka.
*
Tapahtuman kolme parasta painijaa löytyivät kolmesta eri ottelusta, mikä kertoo siitä, että WCW:llä olisi halutessaan potentiaalia buukata tapahtumiinsa usemapiakin oikeasti kovatasoisia otteluita. Millainenkohan olisi ollut esimerkiksi Ric Flair vs. Billy Kidman näiden Hogan-Kidmanin ja Flair-Flairin sijaan? Jaa-a. Sitä saamme tuskin koskaan selville, koska WCW ei ollut kiinnostunut tässä vaiheessa paininsa tasosta. Siitä huolimatta promootio onnistui tässä tapahtumassa ilmeisen puolivahingossa tarjoamaan muutaman ihan kivan ottelun ja osoittamaan, että jonkinlaista potentiaalia voisi olla tarjolla. Harmi vain, että se kaikki potentiaali hukkui lopulta sitä ympäröivään paskaan. Niin kävi myös tässä ppv:ssä. Pienet hyvät hetket eivät pelasta sitä, että kokonaisuus oli järkyttävää kuraa. Parin kivan ottelun takia ei ihan vuoden huonoin ppv muttei kovin kaukanakaan siitä. Surkea.
Wikipedia: WCW Great American Bash 2000
Alkuperäinen arvio julkaistu 22.4.2012
No Comment