Arvio: WCW Mayhem 1999

Päivämäärä: 21.11.1999

Sijainti: Toronto, Kanada (Air Canada Centre)

Yleisömäärä: 13 839

Katso tapahtuma WWE Networkissa! 

---

Perinteisesti WCW:n viimeinen ppv ennen vuoden suurinta tapahtumaa Starrcadea oli ollut World War 3. WW3 oli yleisesti ollut aina jollain tapaa aikamoinen floppi, koska tapahtuman pääotteluna toiminut 60 miehen ja 3 kehän Battle Royal oli pääsääntöisesti täyttä roskaa. Niinpä Vince Russon saavuttua paikalle oli WW3 heitetty romukoppaan, ja tilalle oli kehitelty Mayhem, joka kantoi samaa nimeä kuin WCW:n syksyllä ’99 julkaisema videopeli. Normaalisti painipelit on nimetty jonkun tapahtuman tai show’n mukaan, mutta WCW päättikin nimetä ppv:nsä pelin mukaan. Selostajina tässä sekamelskassa olivat taas Tony Schiavone ja Bobby Heenan. Kaipaamme sinua Mike Tenay.

WCW World Heavyweight Championship Tournament Semi Final Match

Jeff Jarrett vs. Chris Benoit

Kuten Mayhemin taglinestäkin saattoi päätellä, oli WCW:n päämestaruuskuvioissa tapahtunut todellinen mullistus sitten Halloween Havocin. HH:han päättyi siihen, että Stingin tyhjästä luodussa Main Eventissä voittanut Goldberg juhli kehässä päämestaruusvyön kanssa, vaikka selostajat olivat ensin väittäneet, että ottelu ei olisi päämestaruudesta. Goldberg oli samana iltana voittanut myös US-mestaruuden, joten hän näytti olevan taas uransa huipulla. No, seuraavassa Nitrossa sitten ilmoitettiin, että Goldberg ei ollut WCW World Heavyweight -mestari, sillä WCW ei ollut hyväksynyt hänen ja Stingin ottelua viralliseksi otteluksi missään vaiheessa. Vyötä ei kuitenkaan palautettu Stingillekään, vaan päämestaruudesta luotiin 32 painijan turnaus, joka uuteen WCW-tyyliin pikakelattiin kuukaudessa läpi. Tämä tiesi sitä, että suurin osa turnausotteluista oli todella lyhyitä ja heikkoja. Yhtä kaikki nyt jäljellä oli enää neljä parasta, joista Jeff Jarrett ja Chris Benoit ottelisivat ensimmäisessä välierässä. Jarrett oli anonyymin ”Powers That Be”-kaksikon (Russo & Ferrara) valittu yksilö, ja selostajat uskoivat vakaasti siihen, että Jarrett saisi apua päästäksen finaaliin. Jarrett oli turnauksen aikana voittanut Booker T:n, Curt Hennigin ja Buff Bagwellin. Benoit puolestaan Dean Malenkon, Madusan ja Scott Hallin.

Tämä ottelu lähti tosi hyvin käyntiin, ja olin jo innostunut siitä, että hyvä openerhan saattaa lupailla jopa ihan ok:ta ppv:tä. Toki otin huomioon, että kyseessä oli Benoit’n ottelu ja vieläpä päämestaruusturnauksen semifinaali, mutta saahan sitä silti olla WCW:nkin kanssa vähän toiveikas… No, ei kannattaisi. Homma oli kyllä hyvää (vaikkei mitenkään erityisen mahtavaa) painia, kunnes minulle taas iskettiin päin pläsiä fakta siitä, mikä promootio taas oli kyseessä. Ensin paikalle ryntäsi Jeff Jarrettin henkivartija-apulaiskaksikko Creative Control (tunnettu aikaisemmin WWF:ssä Disciples of Apocalypsen 8-Ballina ja Skullina) ja sen jälkeen Jarrettin kanssa feudannut Dustin Rhodes, joka oli tehnyt vähän aikaa sitten hyvin mielenkiintoisen WCW-comebackinsa, jossa hän haukkuu worked shootissaan muun muassa Goldust-hahmon. Kannattaa katsoa, ehtaa Russoa. Rhodesin piti siis alun perin debytoida pelottavana ja mysteerisenä Seven-hahmona, mutta suunnitelmat hieman muuttuivat. No, se Rhodesista. Yhtä kaikki kun nämä kaverit sekaantuivat otteluun, alkoi kaikki mennä perseelleen. Typerää buukkausta ja vieläpä sekava ja ilmeisesti hiukan botchattu lopetuskin. Harmi, koska pitkään homma näytti oikein hyvältä. Mutta tottahan toki ottelulle pitää kunnon sekava lopetus saada.

* * ½ 

WCW Cruiserweight Championship

Disco Inferno (c) vs. Evan Karagias

CW-kuvioissaa ollaan siirretty entistä turhempaan meininkiin. Disco Inferno oli siis yhä CW-mestari, mutta viime aikoina hänellä oli alkanut olla ihmeellisiä rahaongelmia. Ne liittyivät jotenkin hänen seurassaan nykyisin viihtyvään mafioosoon Tony Marinaraan (joka aikanaan tulisi tutuksi Tony Mamalukena). Inferno oli 65 000 dollaria velkaa Marinaralle ja tämän mafiajengille. Infernolla alkoi olla kiire rahojen kasaan saamiseksi, koska Marinara oli uhkaillut, että muuten Infernolle käy huonosti. Niinpä tässä ottelussa oli panoksena suuri summa rahaa, jonka häviäjä joutuisi luovuttamaan voittajalle. Niin, Evan Karagias oli tosiaan CW-divisioonan uusia nimiä. ’90-luvun rap-villitys näkyi Karagiasin gimmickissä varsin selvästi. Karagiasin ura oli lähtenyt viime aikoina selvään nosteeseen, ja samalla hän oli saanut managerikseen Madusan, joka oli ollut mukana myös WCW:n päämestaruusturnauksessa (ja itse asiassa jostain kumman syystä pääsi ottelemaan kaksi kertaa turnauksessa vaikka hävisi ensimmäisen ottelunsakin). Takana ei siis tosiaan ollut mitään feudia, ja miksipä olisikaan. Tämähän on vain CW-mestaruus.

Kuten toisessa arvostelussa jo todettiinkin, niin ottelun paras painija oli harmillisesti ringsidella. Sen sijaan, että Marinara olisi ollut vaikkapa painimassa Infernoa vastaan, oli hänet isketty ottelun ajaksi selostuspöydän taakse. No, Marinaran kommentit olivat ihan hauskoja, joten niistä kyllä plussaa jo tälle ottelulle itsessään. Lisäksi plussaa voi antaa siitä, että kaiken tämän CW-divisioonafarssin keskellä Inferno edelleenkin yritti ja veti tässäkin ottelussa roolinsa hyvin ja piti ottelun kohtuullisesti kasassa niin, että tätä voi sanoa katsottavaksi koitokseksi. Muuten ottelu saakin sitten pelkkää miinusta, ja siitä voi syyttää ennen kaikkea Evan Karagiasia, joka oli ainakin tässä todella p**ka. Minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia Evanin otteista, mutta ehkä olisi pitänyt olla, että olisin osannut varautua tähän kuraan. Pari nättiä dropkickiä ei pelasta, jos ei ole mitään hajua ottelun rakentamisesta tai edes high flying -spottien lähellekään oikein tekemisestä. WCW:llä olisi toista kymmentä oikeasti hyvää high flying -painijaa pushattavaksi CW-divisioonan huipulle (tai oli ainakin jos Russo & co ei ole heille kaikille antanut kenkää), joten miksi perkeleessä jotain Karagiasia pitää pistää divarin huipulle? En voi tajuta. Kiitos Maranero. Kiitos Inferno. Mene kotiin Karagias.

* ½ 

WCW Hardcore Championship
Hardcore Match

Brian Knobbs vs. Norman Smiley

Kyllä vain, WCW:hen oli tuotu oma Hardcore-mestaruus. Jännä sattuma, että tämä tapahtui pari kuukautta sen jälkeen, kun WWF:ssä myös HC-divisioonasta vastanneet tyypit saapuivat WCW:hen. Toki WCW oli myös alkuvuoden puolella koittanut vastata WWF:n HC-divarikilpailuun tarjoamalla ppv:issän hardcore-meininkiä. Harmi vain, että silloin heillä oli oikeasti HC:ta osaavia painijoita, kuten Hak, Raven ja Bam Bam Bigelow. Nyt Hak ja Raven olivat takaisin ECW:ssä ja Bigelow jossain täysin turhissa kuvioissa, mutta HC-divisioona oli silti saatava pystyyn. Kaiken tarpeellisen tämän divisioonan HC:n tasosta kertookin se, että mestaruudesta käydyn turnauksen finaalissa kohtaavat Brian v***n Knobbs ja Norman ”turhake” Smiley. Ei näin.

Ottelu oli ihan siedettävää katseltavaa, ja ”Screaming” Norman Smileyn kiljunta oli tavallaan jopa ihan hupaisaa. Tämä oli niin perus roskapainia kuin mikään vain voi olla, mutta tietyllä tavalla se toimii aina. Ei siis niin, että ottelusta tulisi automaattisesti hyvä, kun se roskapainia (koska hyvä tämä ei tosiaankaan ollut), mutta kyllä sen aina jollain tapaa jaksaa katsoa. Tiivistettynä voitaneen sanoa, että tämä oli kehno suoritus, mutta en muuta odottanutkaan. Backstage-mättö oli ihan ok.

* ½ 

Elimination Tag Team Match

Revolution (Dean Malenko & Saturn & Asya) vs. Filthy Animals (Kidman (c) & Eddie Guerrero & Torrie Wilson)

Revolution ei siis suinkaan ollut kohdannut loppuaan, kuten Halloween Havocin alussa näytti, vaan porukka oli vahvistunut uudestaan, kun Dean Malenko kääntyi HH:ssa Chris Benoit’ta vastaan ja liittyi takaisin Revolutioniin. Lisäksi porukka oli saanut vahvistuksekseen aikaisemmin vuoden aikana Ric Flairin kanssa henganneen Asyan. Flairista voinkin siirtyä sopivasti taas ihmettelemään Filthy Animalsin sijoittumista face/heel-akselille. Filthy Animals oli siis ihan puhtaan heelimäisesti piessyt HH:ssä loukkaantunutta Flairia ja sitten vielä kaapannut tämän ambulanssiin. Tässä feudissa Revolutionia vastaan Filthy Animals ja heidän managerinsa Torrie Wilson olivat taas puolestaan puhtaasti faceja. He olivat joutuneet viime viikojen aikana Revolutionin halpamaisten hyökkäysten kohteeksi ja tahtoivat nyt kostaa ne.

Dean Malenko, Kidman, Eddie Guerrero ja Saturn samassa ottelussa kuulostaa aika hyvältä. Silti tästä ei tullut mitään kummoisempaa, mistä voidaan kiittää taas pitkälti bookkausta. Homma hajosi heti alussa sekavaksi menoksi, ja yksi nopea eliminointi sekoitti hommaa vain entisestään. Lopulta kuitenkin hommaan saatiin, kiitos erityisesti Eddien, joku tolkku. Tästä tuli lopulta ihan kiva ottelu, mutta sitten taas arvosanaa rokotti typerä lopetus. Mitenpä muutenkaan. No, oli tämä nyt sentään ihan kiva tv-ottelutasoa.

* * 

Retirement Match

Curt Hennig vs. Buff Bagwell

Tämä on yksi niistä hetkistä, jolloin en voi olla rakastamatta WCW:n järjettömyyttä. Tosiaan ensinnäkin kaikki näyttää puhuvan sen puolesta, että molemmat tämän Retirement Matchin osapuolet olivat faceja, vaikka milläpä näistä asioista tässä Russolandiassa voi ottaa selvää. Toiseksikin miehillä ei ollut keskenään minkään sortin feudia, vaan molemmilla oli omat ongelmansa Powers That Be -kaksikon kanssa. Silti heidät oli buukattu toisiaan vastaan otteluun, jonka häviäjä joutuu eläköitymään. Tämän hulluuden lisäksi vielä ennen ottelua nähtiin, kuinka Jeff Jarrett hyökkäsi Creative Controlin kanssa Bagwellin kimppuun. Powers That Be -kaverukset olivat show’n alussa pettyneet Jarrettiin ja olivat kehottaneet tätä osoittamaan kykynsä, ja sen jälkeen Jarrett oli aiheuttanut tuhoa pitkin iltaa. Nyt hän siis oli piessyt Bagwellin niin pahasti, että ensin näytti siltä, ettei Bagwell pääsisi ottelemaan ollenkaan vaan että kehään saapunut Jarrett ottaisi hänen paikkansa ottelussa. Viime hetkellä Bagwell kuitenkin saapui paikalle ja hääti Jarrettin pois paikalta. Siis mitä hittoa tässä nyt tarkalleen tapahtuukaan? Toki täytyy todeta, että tässä taustalla oli kuvio siitä, että Powers That Be oli ilmoittanut HH:n jälkeen, että Hennig joutuisi eläköitymään, kun hänet seuraavan kerran selätettäisiin. Se ei silti selitä

a) sitä, miksi myös Bagwellin ura oli ottelussa panoksena.
b) sitä, miksi tähän ppv-tason otteluun Hennigin vastustajaksi ei voitu kehitellä jotain oikeaa feudkumppania.
c) sitä, miksi ihmeessä Jarrett haluaisi väen vängällä osallistua tähän otteluun.

Kerrassaan upea taustatarina, josta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon. Ottelusta ei ole ihan niin paljon sanottavaa, koska tämä oli kaikin puolin aika yhdentekevä. Kaikille oli varmaan tässä vaiheessa käynyt jo selväksi, että Buff Bagwell ei tosiaan ollut mitään kaikkein taitavimpia painijoita. Samoin lienee selvää, ettei Curt Hennigkään ollut tässä vuosituhannen vaihteessa enää uransa huippukunnossa. Toisaalta tietyt asiat, kuten ottelun rakentamisen taidot, eivät olleet kadonneet miehen muistista edelleenkään mihinkään, ja ihan niiden pohjalta hän sai väännettyä Bagwellin kanssa siedettävän ottelun. Ei siis tosiaan millään asteella hyvä ottelu mutta ei mitenkään järkyttävän huonokaan. Lähinnä vain turha. Lopetuskaan ei ollut muuten typerä kuin siten, että se tuli huonolla tapaa ihan tyhjästä.

* ½

WCW World Heavyweight Championship Tournament Semi Final Match

Bret Hart vs. Sting

Vuorossa päämestaruusturnauksen toinen välierä. Sting oli viimeistään Russon saapumisesta lähtien alkanut muistuttaa aika paljon facea, vaikka hän oli tehnyt (surkeasti epäonnistuneen) heel-turninsa vasta kuukautta aiemmin Fall Brawlissa. Tässä ppv:ssä hän kuitenkin vaikutti taas lookiltaan ja olemukseltaan aika heeliltä, ja veti hän ennen ottelua myös pienen heel-promon backstagella. Bret Hart oli turnauksen aikana voittanut Goldbergin (kyllä, Goldbergin uran toinen häviö), Saturnin ja Kidmanin. Sting puolestaan Brian Knobbsin, Mengin ja The Total Packagen.

Stingin heelmäisyyttä korosti hienosti myös se, että hän teki ottelun aikana low blow’n Bret Hartille. Ei siinä ole mitään erityistä, mutta siinä on, että low blow tehtiin aivan tuomarin nenän edessä. Eikö siitä pitäisi tulla diskaus? Siis kaikkien yleisten sääntökirjojen mukaan? No, ei kai sitten. Muuten tämä ottelu oli ok. Bret teki taas hienosti työtä homman onnistumisen eteen, eikä Stingkään ollut millään tavalla paskasäkki, vaikkei ehkä elämänsä kunnossa ollutkaan. Tykkäsin muuten aika paljon tästä Stingin hieman uudistuneesta lookista. Kaikesta työstä huolimatta ei tämä siis missään vaiheessa erityisen hyvältä vaikuttanut, ja sitten taas osa hommasta pilattiin täysin, kun soppaan piti sekoittaa Total Package ja idioottimaiset lopetukset. No, oli tämä kuitenkin ok.

* *

Chain Match

Vampiro vs. Berlyn

Tämä ottelu se vasta hienolta vaikuttikin. Ensin minun tosin vain pitäisi tietää, miksi tämä käytiin. Ainakin Vampiro ja Berlyn olivat kohdanneet toisensa päämestaruusturnauksen ensimmäisellä kierroksella. Ehkä sillä on sitten jotain vaikutusta asiaan. En tiedä, ehkä minua ei pitäisi edes kiinnostaa. En vain voi sille mitään, että markkaan Vampiroa siitä huolimatta, että hänet on buukattu pyörimään jonkun hemmetin Misfits-kitaristi Jerry Onlyn kanssa. Onlyn palkkaus on loistava esimerkki WCW:n rahankäytöstä. Lisäksi epäilin, että tällä pitäisi olla jokin kunnon tarina, kun tälle oli buukattu stipulaatiokin. Sitten muistin, että kyseessä on WCW. Chain Match tarkoitti siis tässä tapauksessa Dog Collar Matchia. Tai siis olisi periaatteessa tarkoittanut. Harmi vain, että missään vaiheessa ottelua kaulapanta ei ollut samaan aikaan kiinni molempien miesten kaulassa. Ai niin, The Wall on siis se sama Berlynin henkivartija. Nyt hänelle oli vain annettu nimi.

Ottelun suurin ongelma tulikin jo selitettyä tuossa pari riviä ylempänä. Tämän piti siis olla Dog Collar Match, mutta tämä ei kuitenkaan ollut mitään sinne päinkään. Miksi siis ylipäätänsä buukata tälle tuollainen stipulaatio, jos sitä ei meinattu mitenkään hyödyntää? Aargh, saan tästä päänsärkyä! Tai no, kyllä sitä hyödynnettiin tasan yhdessä kohtaa, joka olikin ottelun näyttävin hetki ja ansaitsi tälle puolikkaan tähden. Kaulapanta taisi olla kiinni Vampiron kaulassa, kun hän nousi yläköydelle, jolloin The Wall kiskaisi hänet sieltä alas, ja Vampiro lensi kanveesiin kieltämättä vaikuttavassa kaaressa. Siinä oli siis ottelun huippukohta. Muuten kaikki oli täyttä paskaa, sillä stipulaation päällekusemisen lisäksi hommassa ei ollut muutenkaan mitään järkeä. Kehässä pyörivät kaikki neljä miestä, vaikka tämän piti olla Berlynin ja Vampiron ottelu, ja juuri Berlyn ja Vampiro eivät ottaneet yhteen oikein missään vaiheessa. Sen sijaan The Wall mm. yritti selättää Vampiron, ja tuomari laski kiltisti tämän selätysyrityksen. Lisäksi lähes tulkoon kaikki yritetyt painiliikkeetkin olivat kömpelöitä tai muuten vain onnettomia. Pahin asia oli kuitenkin se, että ennen ottelun alkua selostuspöydän taakse käveli Oklaholma, joka oli Ed Ferraran esittämä Jim Rossia parodioiva selostajahahmo. Varmasti Ferraran mielestä todella hauskaa, minun mielestäni täyttä kuraa. Vaikka siis kehässä olisi sattunutkin jotain mahtavaa, en olisi saanut varmaankaan tietää siitä, koska Oklaholma pilasi kaiken kiinnostuksen.

½

Singles Match

The Total Package vs. Meng

En tiedä, oliko Meng ollut oikeasti poissa vai eikö häntä vain ollut buukattu ppv:hen puoleentoista vuoteen, eikä minua ihan rehellisesti sanottuna kauheasti kiinnostakaan. Tässä vaiheessa uraansa Meng oli kaikella tapaa täysin yhdentekevä painija minulle, eikä missään tapauksessa niitä nimiä, joita toivoisin näkeväni ppv:ssä. Nyt hän kuitenkin oli siellä, ja tälle ottelulle oli jopa ihan oikea syy. Homma oli saanut alkunsa siitä, kun ensin Total Package pilasi Mengin mahdollisuuden päämestaruusturnauksessa aiheuttamalla tämän tappion Stingiä vastaan, ja Meng sitten palautti palveluksen auttamalla Stingin voittoon Packagesta puolestaan seuraavalla kierroksella. Lugerilla oli kuvassa näkyvä niskatuki Lugerin omien sanojensa mukaan sen takia, että hän loukkaantui yrittäessään sekaantua Stingin ja Hartin väliseen otteluun. Selostajat uskoivat tämän olevan vain tekosyy Mengin välttämiseksi. Samoin teki myös Powers That Be, joka käski Lugerin silti ottelemaan Mengiä vastaan.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä ottelu oli huono. Ei kuitenkaan ihan täyttä kamelin kuraa, koska Meng täräytti ottelun alussa pari yllättävänkin näyttävää potkua ja muuta liikettä. Lisäksi Total Package tuon niskatuen kanssa oli jotenkin aika surkuhupaisaa katsottavaa. Ei siis tässä ollut todellakaan kyse mistään sellaisesta ottelusta, jota kehottaisin ketään katsomaan, muta ei kai kukaan sellaista odottaisi TP:n otteluilta. Huono, mutta on tämä firma vielä paljon pahempakin tarjonnut.

* 

WCW United States Heavyweight & Television Championship

Scott Hall (c) (c) vs. Booker T

Kuten kuvasta näkyy, oli Scott Hall tosiaankin palannut taas WCW-kehiin. Itse asiassa tarkkaavaisimmat lukijat bongasivat tämän tiedon jo Halloween Havocin raportista, sillä tuossa ppv:ssä Outsiders hyökkäsi Goldbergin kimppuun juuri ennen Goldbergin ja Sidin ottelun alkua. Outsidersit olivat siis tehneet paluunsa WCW:hen yhdessä hieman ennen Halloween Havocia, ja he olivat jatkaneet vanhalla kunnon tuhon kylvämisellä ja ”We’re taking over” -julistuksella. Russolla oli tosi tuoreita ideoita! Tätä Hallin meininkiä on kyllä todella harmillista katsoa, kun muistaa vielä, missä kunnossa hän oli tämän projektin alkuvuosina 1995-1996. Yhtä kaikki Hall oli voittanut itselleen ensin US Heavyweight -mestaruuden, ja alun perin hänen pitikin otella tässä ppv:ssä Championship vs. Championship -ottelu TV-mestari Rick Steineria vastaan. Steiner loukkaantui kuitenkin ppv:tä edeltäneessä Nitrossa niin pahasti, että hän ei pystynyt tässä ppv:ssä ottelemaan, ja niinpä TV-mestaruus annettiin tuosta vain Hallille. Nyt Hall sitten joutui puolustamaan molempia mestaruuksiaan yllätysvastustajaa vastaan. Yllätysvastustajaksi paljastui Booker T, joka oli palannut taas singles-uralle, kun hänen veljensä Stevie Ray oli loukkaantunut.

Täytyy myöntää, että tämä ottelu yllätti tasollaan minut. Ei tässäkään siis ollut kyse millään tavalla hienosta ottelusta, mutta minusta tämä oli kaikin puolin ok ottelu, joka on jo tietynlainen saavutus. En nimittäin ollut ollenkaan varma, oliko Hallista tässä vaiheessa uraansa vetämään edes ok:ta ottelua, mutta ainakin Booker T:n kanssa hän pystyi siihen. Mikään ottelussa ei ollut millään tavalla erityisen säväyttävää mutta toisaalta koko kuusiminuuttinen oli kaikin puolin perustoimivaa painia, jonka panoksena oli kaksi mestaruusvyötä. Lopetukseenkaan ei tarvittu minkäänlaisia idioottimaisia run-inejä tai muuta vastaavaa, niin en minä löydä tästä mitään suurta moitittavaa.

* * 

Intergender Match

David Flair vs. Kimberly

Noniin, sitten päästiin todelliseen huippumeininkiin. Kyseessä on siis jatketta Halloween Havocissakin esillä olleeseen DDP vs. Flairs -feudiin, mutta tottahan toki sitä ennemmin katselee Kimberly vs. David Flair -ottelun kuin Ric Flair vs. DDP -matsin. Halloween Havocissa DDP oli siis piessyt Ric Flairin sairaalakuntoon, ja kun seuraavalla viikolla Nitrossa DDP vielä pilkkasi Davidia tästä röyhkeästi, oli David saanut tarpeekseen. Davidilla selvästi naksahti jokin päässä, ja niinpä seuraavassa Nitrossa hän pieksikin Diamond Dallas Pagen sorkkaraudan avulla niin pahaan kuntoon, ettei DDP:tä ollut nähty tuon jälkeen ruudussa ollenkaan. Davidille ei kuitenkaan riittänyt vain DDP:lle kostaminen, vaan seuraavaksi hän alkoi vainota tämän vaimoa Kimblerlyä. Kimberly hankki avukseen miehensä Jersey Triad -kaveri Bam Bam Bigelowin, mutta David pieksi hänetkin sorkkaraudalla. Samaan aikaan Kimblerlylla oli omat ongelmansa Nitro Girls -tanssiryhmän kanssa, koska hän ei halunnut enää osallistua siinä tanssimiseen, ja niinpä Powers That Be pakotti Kimberlyn painijapuolella. Kun nämä kaksi asiaa yhdistettiin, oli lopputuloksena se, että Kimberly joutuisi kohtaamaan Mayhemissa täysin sekopääksi muuttuneen David Flairin.

Niinpä niin. Jos joku vielä jollain tapaa saattoikin tykätä ottelun taustarinasta (no, en minä tiedä onko se edes mahdollista), niin tästä ottelusta nyt tuskin edes vajaamielisinkään painifani pystyi tykkäämään. Täyttä kuraa alusta loppuun. Painia tässä sekoilussa ei ollut nimeksikään, eivätkä kaiken maailman sekaantumiset ja idioottimaisesti buukatut post match -kuviot kiinnostaneet minua yhtään. Ei lisää tätä. Mutta milloinpa meidän mielipidettä kuunneltaisiin.

DUD 

’I Quit’ Match

Sid Vicious vs. Goldberg

Goldberg oli voittanut US Heavyweight -mestaruuden Sidiltä Halloween Havocissa varsin epäselvissä merkeissä, koska tuomari oli keskeyttänyt ottelun siinä vaiheessa, kun Sid vuoti niin paljon verta, että ottelun jatkaminen ei tuomarin mielestä ollut enää mahdollista. Sid ei ollut missään vaiheessa luovuttanut tai tullut selätetyksi, ja Vicious olikin aivan varma, ettei Goldberg saisi koskaan häntä luovuttamaan. Goldbergin janon uusintaotteluun Vicious sai herätettyä, kun hän yhdessä Outsidersien kanssa aiheutti Goldbergille tappion Bret Hartia vastaan ottelussa, jossa oli panoksena sekä seuraavalle mestaruusturnauksen kierrokselle pääseminen että US Heavyweight -mestaruus. Niinpä nämä kaksi korstoa olivat jälleen sotapolulla, ja tällä kertaa Sidin vaatimuksesta ottelumuodoksi määrättiin I Quit Match, jonka voisi voittaa vain laittamalla vastustajansa sanomaan, että hän luovuttaa. Etukäteen ottelu kuulostikin varsin jännittävältä, koska kummankaan suusta ei noita kahta sanaa voisi olettaa kuulevansa.

Etukäteen olisi voinut odottaa, että näiden kahden I Quit Match vaatisi paljon aikaa, koska vaatisi todella suuria tuhotöitä, että toinen saisi toisen sanomaan nuo kaksi sanaa. Tämän ottelun alkaessa toivoin kuitenkin salaa, että noin ei kävisi, koska tämän jälkeen oli vuorossa vielä illan huikea ME, ja tämän ottelun alkaessa aikaa oli jäljellä enää puolisen tuntia. No, WCW täytti kerrankin toiveeni ja osoitti, kuinka Sidin ja Goldbergin ’I Quit’ Matchin voi buukata päättymään viidessä ja puolessa minuutissa. Niinpä. Onhan se totta, että ei näistä mihinkään pitkään ja hulppeaan otteluun olisi, mutta toisaalta tämänlainen buukkaus oli kaikella tapaa ihan täyttä perseraiskausta. No, Goldberg ja Vicious rymistelivät kyllä aika näyttävästi sen aikaa kun tätä kesti, mutta mitään muuta hyvää tästä ei oikein voikaan sanoa. Kaikkein vähiten lopetuksesta.

* 

WCW World Heavyweight Championship Tournament Final Match

Chris Benoit vs. Bret Hart

Jos jotkut ihmettelivät, niin tässä oli se syy, miksi toivoin illan toiseksi viimeisen ottelun olevan mahdollisimman lyhyt ja ME:n alkavan mahdollisimman nopeasti. WCW:n ME:issähän ei yleensä ollut mitään odotettavaa, koska ne saattoi jo etukäteen tietää painilliselta anniltaan täydeksi kuraksi. Nyt asiat olivat kuitenkin kerrankin aivan toisin. Minä odotin tätä ottelua paljon enemmän kuin monia WWF:nkään otteluita, sillä tässä oli WCW:n paikka loistaa. Tässä oli WCW:n paikka osoittaa, että hekin pystyisivät tarjoamaan huippuluokan otteluita vieläpä ME:ssään. Tässä oli WCW:n paikka pelastaa muutan varsin surkea ppv. Tässä oli WCW:n paikka tarjota ensimmäinen ****-rajaan yltävä ottelunsa vuonna ’99. Tämä oli se hetki. Tiesin jo etukäteen, että pahimmillaan tämä voi myös pettää odotukseni raskaasti, ja siksi tämä olikin minusta aika lailla ”Nyt tai ei koskaan” -hetki WCW:lle. Tämän avulla WCW voisi vielä muuttaa monta asiaa.

…Niin. Mitä tästä nyt sitten sanoisi. Nämä kaksihan olivat siis otelleet jo reilua kuukautta aikaisemmin Nitrossa ottelun Owen Hartin muistolle. Tuo ottelu oli ollut samalla Bret Hartin paluuottelu WCW:ssä, ja se kuuluu kaikkien mielestä kirkkaasti vuoden ’99 MOTYC-kategoriaan. Niinpä kukaan ei voisi väittää, että nämä kaksi huippupainijaa eivät pystyisi ottelemaan keskenään loistavaa ottelua, jos heille vain annettiin oikeat edellytykset. Ja silti jokin mätti tämän ottelun painillisessa puolessakin. Älkää käsittäkö väärin: Hartin ja Benoit’n paini oli ehdottomasti oikein hyvää ja viihdyttävää, mutta… Ihan se huipputaso tuntui puuttuvan. Ehkä se oli vain se, että loppukin tuli jotenkin aika yllättäen ilman huikeaa lopputaistelua, mutta jotenkin minä en syttynyt tälle toivotulla tavalla. Tämä ei toki ollut suurin ongelma. Ei, suurin ongelma oli buukkaus. Ehkä se buukkaus oli myös syynä painillisen puolen pieneen vaisuuteen. Ei kai voida olettaa, että miehet pystyvät painimaan puhtaan mahtavan painiottelun, jos he joutuvat kaksi kertaa ottelun aikana keskeyttämään meiningin päästessään vauhtiin ja aloittamaan alusta, kun ensin Dean Malenko ja myöhemmin Outsiders sekaantuu otteluun. Tiesin, että sekaantumisia voidaan nähdä, mutta toivoin silti loppuun asti, että WCW ymmärtäisi kunnioittaa tätä ottelua ja jättää ne pois tästä. No, eipä ymmärtänyt. Niin että ehkä se, että paini ei tuntunut ihan niin mahtavalta kuin toivoin, johtuikin vain siitä, etteivät Hart ja Benoit päässeet oikeasti missään vaiheessa siihen vauhtiin, mihin he olisivat päässeet, jos heidän olisi annettu painia rauhassa. Niin että kiitos vain Russo ja Ferrara. Tämä olisi voinut olla vuoden paras ottelu. Nyt tämä oli vain hyvä. Toki jos teille riittää tieto siitä, että tämä oli silti vuoden paras WCW:n päämestaruusottelu, niin mikäs siinä. Minulle se ei riittäisi.

* * *

---

Kaikki oleellinen tullee esille siinä, että illan ainut kolmeen tähteen yltänyt ottelu oli Main Event. Tämän lisäksi ppv:ssä nähtiin pari muuta kivaa ottelua ja taas hävytön määrä kaikenlaista paskaa. Onneksi olkoon Russo ja kumppanit. Te tosiaan onnistuitte buukkaamaan ppv:n, jossa oli 12 ottelua. Harmi vain, että se tarkoitti, ettei oikein millekään ottelulle jäänyt aikaa. Olisin voinut antaa tuon anteeksi, jos kaikki 12 olisivat olleet jotenkin merkittäviä koitoksia, mutta… Kimberly/David Flair, Total Package/Meng, Vampiro/Berlyn? Niinpä. Ei tässä ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin julistaa taas yksi WCW-ppv Surkeaksi. Ihan vuoden huonoimpiin tämä ei sentään lukeutunut, sillä kerrankin päämestaruuskuviot oli (kaikesta kritiikistäni huolimatta) hoidettu varsin hyvin, ja kerrankin ne olivat oikeasti illan parhaat ja tärkeimmät ottelut.

Wikipedia: WCW Mayhem 1999

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 23.11.2011