Arvio: WCW Slamboree 1997

YuSijainti: Charlotte, Pohjois-Carolina (Independence Arena)

Päivämäärä: 18.5.1997

Yleisömäärä: 9 643

Katso tapahtuma WWE Networkista!

Slamboree oli siis yksi näistä WCW:n välitapahtumista. Vuonna 1996 PPV:ssä järjestettiin ideana aina yhtä idioottimainen BattleBowl-turnaus, jossa siis painijoita laitettiin painimaan satunnaisina joukkueina toisiaan vastaan, ja lopulta parhaiden joukkueiden jäsenet pääsivät taistelemaan maineesta ja kunniasta battle royal -ottelussa. Tuo turnaus oli WCW:ssä järjestetty useaankin kertaan, mutta viimein tuon edellisen Slamboreen jälkeen idea todettiin niin tylsäksi ja typeräksi, ettei sitä enää toistettu. Nyt Slamboree palasi siis normaalin välitapahtuman asemaansa. Spring Stampede oli päättynyt nWo:n erimielisyyksiin, mutta pienten välienselvittelyiden (ja tiettyjen henkilöiden poistumisen) jälkeen new World order oli tässä tapahtumassa taas yhtä vahvana rintamana kuin aikaisemmin. Hollywood Hogania ei kyllä taaskaan PPV:ssä näkynyt. Sen sijaan selostajina näkyivät jälleen kerran Tony Schiavone, Bobby ”The Brain” Heenan ja Dusty Rhodes.

WCW World Television Championship

Steven Regal vs. Último Dragón (c)

Vielä Spring Stampede -tapahtumassa siis WCW:n Television-mestarina oli Prince Iaukea, jolla oli omat ongelmansa Lord Steven Regalin kanssa. Kyseisessä tapahtumassa Iaukea säilytti vyönsä Regalia vastaan käydyssä ottelussa, mutta seuraavassa Nitrossa Regal hyökkäsi julmasti Iaukean kimppuun loukkaannuttaen hänet (juonikuvio). Samana iltana Iaukean oli kuitenkin tarkoitus puolustaa vyötään Último Dragónia vastaan, mikä ei loukkaantuneena tietenkään kovin kummoisesti onnistunut. Niinpä Dragón veikin mestaruuden itselleen, ja totta kai Regal alkoi vaatia itselleen mestaruusottelua, koska Dragónin mestaruusvoitto oli Regalin mielestä hänen ansiotaan. Vielä ennen Slamboreeta Regalin hahmo muuttui niin, että hän tiputti nimestään sanan ”Lord” pois (aatelinen Blue Bloods -joukkue kun oli ajat sitten kuopattu) myöntäen sen, ettei hän välttämättä niin kuninkaallinen oikeasti ollut.

Tällä kertaa show ei siis suoranaisella kevytsarjalaisten toiminnalla alkanut, koska Regalia nyt ei tuohon divisioonaan hyvällä tahdollakaan voi luokitella. Jännittyneenä odotin, mitä nämä kaksi täysin erityyppistä painijaa keskenään saisi aikaan, ja lopputulos olikin oikein viihdyttävä! Ehkä paikoitellen lukottelu yms. tuntui vähän tylsältä ja itsetarkoitukselliselta, ja toisaalta Dragónilta olisi enemmän voinut lennokasta painia toivoa (ottelun tarina oli nimittäin selvästi se, että Dragón yritti piestä Regalin ”tämän omalla maaperällä”), mutta pääasiassa tämä oli yllättävän viihdyttävä ja jännittävä tekniikkavääntö. Dragón osoitti pystyvänsä muuhunkin kuin pomppiseen (ja väläytti toki myös pari ilmavaa liikettä), Regal loisti roolissaan ja lopetusta sai oikeasti innostuneena jännittää. Ei siis nyt mikään erinomainen koitos, mutta todella mallikas tapa aloittaa show: Television-vyö tuntui oikein tärkeältä.

Arvosana: * * * ½

Singles Match

Luna Vachon vs. Madusa

Kaikkihan varmaan tietävät mm. Shawn Michaelsia, Bam Bam Bigelowia ja Goldustia WWF:ssä manageroineen naishirviön nimeltä Luna Vachon? Hyvä. No, tämä oli nyt Lunan lyhyen WCW-uran (nainen palasi WWF:ään jo vuoden 1997 lopulla) aikaa, jolloin hän oli koko ajan WCW:n naisdivisioonan kultakimpaleen, Madusan, kimpussa. Naisilla oli jo aikaisemmilta vuosilta historiaa takana kiistakumppaneina, ja niinpä WCW päätti tuoda tätä historiaa taas esille pistämällä Lunan Madusan kimppuun, mistä esimerkkinä toimikoon se, miten Spring Stampede -tapahtuman naistenmestaruusottelu päättyi: Luna hyökkäsi Madusan kimppuun estäen hänen mestaruusvoiton.

Kyllä, jo toisessa WCW:n maksulähetyksessä putkeen naisten ottelu, ja tällä kertaa ei ollut edes mestaruutta pelissä! Samalla toisaalta tästä ottelusta tuli vielä lyhyempi kuin Starrcaden tai Spring Stampeden naistenmatseista: tämä kohtaaminen sai hurjat viisi minuutta aikaa. Tuostakin tietenkin suurin osa ajasta oli toisen osapuolen (jokainen voi päätellä kumman) hallintaa, kunnes lopussa Madusan annettiin väläyttää oikein tyylikkäitä otteita. Olihan tämä tavallaan buukattu ihan fiksusti, Madusa oli vakuuttava ja lopetus kiva, joten ei tämä hirveä ollut, mutta ei tuossa ajassa silti paljon mitään ehditä tekemään.

Arvosana: * ½

Tässä välissä nähtiin sitten onnistunutta jatkoa Diamond Dallas Pagen ja Randy Savagen feudille, kun DDP:n hyvän ja viihdyttävän puheen keskeytti puolet nWo:sta (mukana ei siis ollut esim. Hogania, joka loisti poissaolollaan). Lopussa DDP:n pelasti selkäsaunalta suuri yleisönsuosikki The Giant. Kokonaisuudessaan varsin kiva kohtaus. DDP:n ja Savagen feudi oli yksi parhaimmista näinä aikoina.

Singles Match

Rey Mysterio, Jr. vs. Yuji Yasuraoka

WCW:llä näitä tuoreita kevytsarjalaisia riitti. Yuji Yasuraoka on siis japanilainen painija, joka niitti mainetta mm. Dragon Gatessa promootion alkuaikoina ja vuonna 1997 kävi siis lyhyellä vierailulla WCW:ssä esittelemässä taitojaan. Yasuraoka oli vasta tehnyt debyyttinsä WCW:ssä tätä PPV:tä edeltäneen päivän WCW Saturday Night -ohjelmassa, ja nyt hän yritti tehdä suuren vaikutuksen ottelussa WCW:n cruiserweight-divisioonan kulmakiveä, Rey Mysteriota, vastaan. Mysterio puolestaan haki tästä ottelusta kimmoketta saada vielä yksi ottelu Syxxiä vastaan WCW:n Cruiserweight-mestaruudesta.

Itse ottelu oli viihdyttävä, mutta ei silti varsinainen klassikko. Ehkä syynä oli ennen kaikkea se, ettei yleisö tuntenut Yasuraokaa ollenkaan, ja vaikka Yasuraoka varsin vakuuttavasti rooliaan veti, ei mies kummoisia buuauksia silti kerännyt. Painia tämä japanilainen kyllä osasi, ja yhdessä Mysterion kanssa kaksikko tarjosi juuri sopivan pituisen (15 minuuttia) vauhdikkaan ottelun, jossa nähtiin muutamia oikein vakuuttavia spotteja ja sopivasti yhdisteltynä lennokasta ja teknistä painia. Kaikin puolin oikein mainio ottelu, muttei tässä mitään aivan ennennäkemätöntä tai huikeaa siis ollut.

Arvosana: * * * ½

Singles Match

Mortis vs. Glacier

Tämän varsin surkuhupaisan feudin tarinan jo kerroin miesten ensimmäisen PPV-kohtaamisen (Uncensored 1997) arviossa, joten en sitä enää toista. Tuon kyseisen ottelun jälkeen oli siis Uncensoredissa debyyttinsä tehnyt iso, pelottava korsto nimeltä Wrath (eli KroniK-joukkueen Bryan Clark eli WWF:n Adam Bomb) liittynyt Mortisin ja Vandenbergin friikkisirkukseen. Lisäksi ennen Slamboreeta tuo kolmikko oli onnistunut ryöstämään Glacierilta hänen mystisen kypäränsä. Hurjaa.

Itse ottelu ei ollut oikeastaan edes ottelu, koska se kesti noin minuutin. En silti pidä tätä suutarina, koska Mortis oli niin hulvaton näky, että yksin koko tuo hahmo (ja Glacierin aina vakuuttavat potkuhyökkäykset) ansaitsee puolikkaan tähden. Lisäksi ”ottelun” jälkeinen teloitus oli ihan vakuuttavan näköinen, mutta toisaalta sen loppuvaiheet olivat taas aika kamalaa kuraa. Ernest ”The Cat” Millerin debyytti, yh.

Arvosana: ½

WCW United States Heavyweight Championship

Jeff Jarrett vs. Dean Malenko (c)

Tämän ottelun taustatarina joko jäi minulle täysin mysteeriksi, tai sitten en sitä enää muista. Joka tapauksessa Malenko viime PPV:ssä puolusti mestaruuttaan toista Hevosmiestä (Benoit’ta) vastaan, joten kai sillä jotain tekemistä asian kanssa on. Enemmän tämä ottelu tuntui oikeastaan jatkavan Jarrettin ja Steve ”Mongo” McMichaelin kuviota.

Vielä Spring Stampeden kohdalla kehuin U.S. Heavyweight -vyön imagoa vuoden 1997 aikana: oikein viihdyttäviä PPV-otteluita kuukaudesta toiseen. Sitten tulee Jeff Jarrett. Jokin siinä vain on, mutta tämän ajan Jarrett on vain niin kamalaa teennäistä myrkkyä, etten miehen otteluita senkään takia kauheasti siedä. Eikä niissä matseissa kauheasti mitään kyllä edes tapahdu. Tässä tietenkin paljon pelasti Dean Malenko, ja Malenkon ansiosta tästäkin U.S. Heavyweight -mestaruusottelusta tuli kuitenkin ihan kiva ottelu, vaikkei mitään erityisen hyvää. Jarrett roikkui perässä ja yritti vähän jotain tekniikkapainia näyttää, eikä Malenkon ansiosta edes näyttänyt liian tyhmältä. Vähän vaisu fiilis tästä ottelusta silti jäi, mutta oli tämä ihan kiva kamppailu. Ei silti edellisten U.S. Heavyweight -mestaruusotteluiden tasolla.

Arvosana: * * ½

Death Match

Meng vs. Chris Benoit

Tämän ottelun taustalla oli jälleen Chris Benoit’n ja Kevin Sullivanin (eli The Taskmasterin) ikuinen feudi, joka ei siis vieläkään ollut ohi. Benoit oli vienyt Sullivanin naisen eli Womanin (myös todellisuudessa, ei ainoastaan juonikuvioissa), ja sitä Sullivan ei koskaan antaisi anteeksi (oikeassakaan elämässä). Tässä PPV:ssä Benoit ei kuitenkaan kohdannut Sullivania, vaan Sullivanin johtaman Dungeon of Doom -klaanin kenties hurjimman jäsenen: aina yhtä pelottavan Mengin! Ottelun gimmick-nimi oli ”death match”, mutta todellisuudessa tässä ei nähty edes hardcorea, ja ottelun sääntönä oli, että se saattoi päättyä ainoastaan silloin, kun toinen ei syystä tai toisesta enää pystynyt jatkamaan ottelussa.

Vaikka hardcorea ei tässä death matchissa tosiaan nähty (en tiedä, olisiko se kauheammin tähän edes sopinut), niin intensiivistä tappelua kyllä sitten sitäkin enemmän. Minä jotenkin viihdyin tätä katsoessani todella paljon: sekä Meng että Benoit pistivät parastaan peliin. Kumpikin hyökkäsi toisen kimppuun jatkuvasti todella rajusti, ja näimmekin rajuja heittoja, iskuja, lyöntejä, pyykkinaruja ja juuri sopivassa määrin toisen kurittamista rajuissa luovutusliikkeissä. Lähinnä hämmennystä aiheutti se, että selostajien täytyi silti jostain syystä hypettää myös tätä jotenkin brutaalina otteluna, ja odotin hetkeä, kun ne aseet otetaan käyttöön. No, sitä hetkeä ei tullut, mutta se ei oikeasti sitten edes haitannut, kun kaksikko tarjosi näin hyvän puhtaan tappelun, jossa kuitenkin nähtiin myös hyvää kunnon painia. Lopetuskin oli pirun nerokas, eikä saanut häviäjää näyttämään huonolta. Nyt saattaa iskeä taas pieni yliarvostelu, mutta menköön.

Arvosana: * * * ½

Tag Team Match

Konnan & Hugh Morrus vs. The Steiner Brothers

Lisää Dungeon of Doomin väkeä nähtiin myös siis tässä ottelussa, kun kyseisen tallin jäsenet Konnan ja Hugh Morrus kohtasivat Steinerin veljekset. Ottelun taustalla ei vissiin kummempaa tarinaa ollut: kunhan Steinerit tahtoivat taas nousta tag-divisioonan portaissa korkeammalle, että pääsisivät ottelemaan Outsidersia vastaan joukkuemestaruudesta. Aika samanlainen tilanne siis kuin Rey Mysterion ja Yuji Yasuraokan ottelussa.

Itse ottelu oli kivaa, sopivan vauhdikasta ja toimivasti buukattua joukkuetoimintaa, mutta ei sitten mitään sen kummempaa. Steinerin veljekset muodostivat tässä vaiheessa yhden kovimmista joukkueista, joka kyllä aina pystyi pistämään pystyyn vähintäänkin hyvän väliottelun, kuten tässä tapauksessa. Rick ja Scott esittivät taitojaan, eikä varsinkaan Morruskaan tässä huono ollut. Kokonaisuudessa periaatteessa ehkä vähän turha ottelu, mutta kuitenkin ihan hyvän mielen jättänyt kiva koitos. Dungeon of Doomin välisiä kuvioitakin sitten edistettiin matsin jälkeen. Olisihan tämä ehkä paremmin sopinut Nitroon, mutta ei siellä näin pitkille (noin 10 minuuttia) otteluille aikaa ollut.

Arvosana: * * ½

Singles Match

Steve McMichael vs. Reggie White

Hollywood Hogania ei näkynyt missään, eikä ykköshaastajuuden edellisessä PPV:ssä voittanut Lex Lugerkaan päässyt näin ollen päämestaruudesta taistelemaan, joten niinpä illan toisena pääotteluna oli jenkkifutareiden taistelu! Jes… Tarinana oli siis se, että McMichael (entinen jenkkifutaaja ja Super Bowl -mestari Chicaco Bearsin joukkueessa) oli ilmeisestikin kateellinen Reggie Whitelle (tuohon aikaan aktiivinen jenkkifutaaja ja tuore vuoden 1997 Super Bowl -mestari Green Bay Packersin joukkueessa) hänen suosiostaan, ja niinpä McMichael sitten tahtoi näyttää Whitelle paikkansa nuoratun neliön sisällä. Tai jotain sinne päin. Ihan rehellisesti sanottuna minua ei pahemmin kiinnostanut ottelun juonikuvio…

Eikä kyllä myöskään itse ottelu. Toivomukseni oli, että tämä olisi osattu pitää lyhyenä, buukattu järkevästi ja kiinnostavasti ja tarjottu vaikkapa jännittävä lopetus. No, mitään näistä toiveistani ei toteutettu. Monet varmasti muistavat WrestleMania 11:n pääottelun Bam Bam Bigelow vs. Lawrence Taylor. Tuo ottelu oli kehno, mutta surkea se ei ollut, koska kehässä oli asiansa osaava Bigelow. Tässä ottelussa kumpikaan kaksikosta ei osannut painia mitenkään mainittavasti, vaikka McMichael oli sitä epätoivoisesti viimeisen vuoden yrittänyt tehdä. Niinpä kaksi körmyä sitten rymisteli, mutta yleisö oli jopa yllättävän hyvin mukana. Aivan hirveä tämä ottelu ei ollut kiitos juuri tunnelman, lievän huumoriarvonsa ja ennen kaikkea Reggie Whiten parin täysin shokeeraavan wrestling-liikkeen (mies muun muassa läjäytti McMichaelia hyppypotkulla, joka toki oli kehnosti tehty, mutta sillä ei ollut mitään väliä). Puhtaasti siis varsin yksinkertaisesti aivan liian pitkä, tylsä, turha ja vain etäisesti painia muistuttanut ottelu, mutta parin lievästi positiivisen seikkansa takia ei ehkä silti vuoden huonoin ottelu. Tai ei kai sitä tiedä.

Arvosana: *

6-Man Tag Team Match

Kevin Greene, Roddy Piper & Ric Flair vs. Syxx & The Outsiders

Siinä missä edellinen ottelu imi raskaasti kiviä, tarjosi WCW jo toista kertaa putkeen oikein mukavan pääottelun! Sattumaa tai ei, tämä oli siis WCW:n toinen maksulähetys putkeen, jossa ei Hulk Hogania nähty. Sen sijaan tässäkin pääottelussa kyllä nähtiin jenkkifutari (Greene), mutta tällä kerralla futarin rooli oli buukattu juuri järkevästi. Greenen sijaan huomio kannattikin tässä ottelussa kiinnittää Ric Flairiin: Four Horsemanin keulakuvaan, joka siis viimein teki paluunsa painikehiin sitten vuoden 1996 syksyn ja vieläpä varsin mainiossa kunnossa! Flair ei ollut unohtanut kaunojaan nWo:ta kohtaan, eikä niitä ollut unohtanut myöskään Roddy Piper. Kaksikko sai seurakseen vielä Kevin Greenen kohtaamaan kolme nWo:n kovaa kaveria: Kevin Nashin, Syxxin ja pieneltä ”lomalta” palanneen Scott Hallin!

Ottelun taustana oli vain siis jo ilmiselvyydeksi muuttunut nWo:n ja WCW:n välinen julma viha, mutta se riitti tarjoamaan hyvän ottelun. Tässä keskityttiin oleelliseen: hyvien painijoiden väliseen hyvään painiin ja niiden heikompien vahvuuksien esittelyyn oivallisella buukkauksella. Lisäksi yleisökin oli upeasti ottelussa mukana (no, tapahtuma järjestettiin Flairin kotikaupungissa, joten totta kai yleisö oli aivan hulluna Flairiin), joten tämä oli tyylikkäällä lopetuksella kuorrutettu sentimentaalinen matsi. Mitään huippuarvosanaa ei tälle voi antaa, koska varsinaisen hyvän painin tai vastaavan osuus jäi aika vähäiseksi (kuten yleensäkin kuuden miehen joukkueotteluissa), ja enemmän tässä juuri pelattiin loistavalla tunnelmalla ja viihdyttävällä tappelemisella. Hyvä arvosana tämä silti on WCW:n PPV:n pääottelulle.

Arvosana: * * *

WCW:n Slamboree 1997 oli varsin vahva tapahtuma. Se tarjosi kolme oivallista painiottelua (Regal vs. Dragón, Benoit vs. Meng, Yasuraoka vs. Mysterio), mutta tämän lisäksi lähetys onnistui muutenkin pitämään hyvän tunnelman kasassa tasaisesti. DDP:n, Giantin ja nWo:n kohtaus sekä erityisesti viihdyttävä ja tunnelmallinen pääottelu auttoivat taas koko nWo-kuviota saavuttamaan edelleen sitä samaa mielenkiintoa, jota siinä oli vielä vuoden 1996 lopussa ja vuoden 1997 alussa ja jonka se oli jo välillä hukannut. Tämän lisäksi PPV:ssä oli pari muutakin kivaa ottelua (Steiners vs. Konnan & Morrus ja Jarrett vs. Malenko), ja vain White vs. McMichael ja Glacier vs. Mortis olivat sitä puhdasta paskaa. Minulle tämä jätti nyt oikeasti tasaisen hyvän tunteen, koska tapahtuman viimeinen ottelu tuntui ihan oikeasti pääottelulta (siinä oli suuria nimiä, ja yleisö oli hienosti mukana), ja se oli myös oikeasti viihdyttävä matsi, ja muutenkin tapahtuma oli siis tasaisen hyvä. Tällaisen tunteen saavuttaminen oli WCW:llä yleensä hankalaa. Silti ne ihan huippuottelut sitten taas tästä puuttuivat, eikä pääottelukaan sitä pirullista kolmen tähden rajaa pystynyt ylittämään. Niinpä kokonaisarvosanaksi ei Ok:ta enempää.

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 9.1.2010.