1994ArkistoTapahtumatWCW

Arvio: WCW Starrcade 1994

Päivämäärä: 27.12.1994

Sijainti: Nashville, Tennessee (Nashville Municipal Auditorium)

Yleisömäärä: 8 200

Katso tapahtuma WWE Networkissa!


Ja näin saadaan myös painivuosi 1994 päätökseen! Vuoden viimeinen ppv oli siis tuttuun tapaan WCW:n Starrcade, joka järjestettiin nyt jo 12. kerran. Tämä oli kuitenkin parempi Starrcade kuin kaikki muut Starrcadet tähän mennessä yhteensä, koska tämä oli ensimmäinen, jossa oli mukana HULK HOGAN. Lisäksi meille olisi tarjolla suorastaan herkullinen TRIPLE MAIN EVENT. Eikä siinä suinkaan kaikki! Vain hieman ennen Starrcadea oli nimittäin paljastunut, että WWF:stä näyttävät jäähyväiset marraskuussa saanut Randy Savage oli tehnyt sopimuksen WCW:n kanssa – ja että Savage saapuisi esiintymään tähän Starrcadeen! Savage ei kuitenkaan painisi vielä tässä tapahtumassa, vaan sen sijaan hän oli luvannut tulla ”kohtaamaan Hulk Hoganin”. Tällä ilmaisulla WCW halusi tietenkin rakentaa mysteeriä sen ympärille, johtaisiko Hoganin ja Savagen kohtaaminen siihen, että Savage hyökkäisi Hoganin kimppuun, vai siihen, että kaksikko asettuisikin samalle puolelle. Tätä suurta jännitystä buildattiin koko ppv:n ajan.

Lisäksi koko Starrcaden ajan WCW hehkutti Pro Wresting Illustrated -lehden palkintoseremoniaa ja näytti siitä pitkiä klippejä, joissa muun muassa Hulk Hogan palkittiin vuoden painijana, Nasty Boys vuoden joukkueena ja Sting fanien suosikkina. Hämmästyttääkö yhtään, miksi painimedia oikeasti valitsi Hoganin vuoden painijaksi ja Nasty Boysit vuoden joukkueeksi? No, ei tarvitse hämmästellä: WCW oli nimittäin OSTANUT nuo voitot itselleen, jotta voisi hehkuttaa niitä Starrcadessa. Vastineeksi WCW oli tietenkin luvannut PWI:lle paljon näkyvyyttä tapahtumassaan. Että jos olette joskus miettineet, kumpia palkintoja kannattaa pitää luotettavimpana: PWI:n vai Observerin, niin tämä tarjoaa tietynlaisen vastauksen asiaan.

Muuten WCW:ssä ei sitten ollutkaan sattunut mitään kovin merkittäviä käänteitä Halloween Havocin ja Starrcaden välillä Savagen palkkaamisen lisäksi (mitä nyt Bischoff oli antanut loukkaantuneelle Ricky Steamboatille kenkää, mutta sehän on ihan arkipäivää), joten mennään itse asiaan. Selostajinamme jälleen Tony Schiavone ja Bobby Heenan. Haastattelijana Gene Okerlund.

WCW United States Heavyweight Championship

Jim Duggan (c) vs. Vader

Niin. Nythän oli todellakin käynyt niin, että yksi WCW:n lupaavimmista painijoista Steve Austin oli loukkaantunut marraskuussa järjestetyssä Clash of the Championsissa otellessaan Jim Duggania vastaan US Heavyweight -mestaruudesta. Tai itse asiassa en ole nyt täysin varma, oliko Austin jo loukkaantunut tuohon matsiin tultaessa, mutta yhtä kaikki matsi jäi torsoksi – ja samala viimeiseksi Austinin merkittäväksi otteluksi WCW:ssä. PPV:ssä häntä ei nähty enää kertaakaan. Austin kyllä ehti vielä toipua loukkaantumisestaan ja painia alkuvuodesta 1995 WCW:n house show -tapahtumissa ja tv-lähetyksissäkin, mutta Eric Bischoffin mielestä Austinissa ei ilmeisesti ollut enää potentiaalia, ja lopulta Austin sai kenkää. Tiedättekö, kenessä Bischoffin mielestä sen sijaan oli potentiaalia? No tietenkin Jim Dugganissa! Ja niinpä painitaidoton Duggan jatkoi edelleen US Heavyweight -mestarina, ja Austinin jäätyä sairaslomalle Dugganin uudeksi haastajaksi oli noussut Vader. Miksikö Vader? Lähinnä kai siksi, koska Vaderilla ei ollut tällä hetkellä parempaakaan tekemistä. Vader oli voittanut WCW World Heavyweight -mestaruuden ykköshaastajuuden jo Fall Brawlissa, mutta backstage-politikoinnin takia hän ei ollut päässyt edelleenkään haastamaan Hogania päämestaruudesta, joten sen sijaan Vader pistettiin sitten haastamaan Jim Duggan firman toiseksi merkittävimmästä vyöstä. Koska miksipäs ei.

Hemmetti, pakko myöntää. Tämäkin päivä sitten koitti. Jim Dugganin ottelu, josta tykkäsin. Ja ei, en sis tarkoita tällä nyt sitä, että tämä ottelu olisi ollut jotenkin megalomaanisen hyvä tai ilmiömäinen. Ei todellakaan. Sen sijaan tämä oli HYVÄ ja viihdyttävä ja intensiivinen braw. Ja bah gawd nämä ovat ensimmäisen kerran sanat, joita voin tämän projektini aikana käyttää Dugganin 1 on 1 -ottelusta. Kyllä, tarkastin oikein erikseen: en ole antanut yhdellekään Dugganin 1 on 1 -ottelulle ennen tätä yli kahden tähden arvosanaa. Nyt se päivä kuitenkin koitti, ja siitä voimme lähes yksinomaan kiittää Vaderia. Vain LÄHES yksinomaan, koska kieltämättä myös Duggan teki tässä poikkeuksellisen paljon töitä, paiskoi Vaderia näyttävästi, otti itsekin varsin hyvin bumppia vastaan ja jumalauta teki jopa todella kummallisen Second Rope Elbow Dropin. Toki sitten vastapalvelukseksi tästä kaikesta Duggan oli buukattu tässä ottelussa näyttämään jopa typerryttävän vahvalta, mutta se siedettäköön, koska ottelu oli muuten hyvä. Vader todellakin teki töitä ihan pirusti ja kantoi loistavalla brawlerin taidollaan jopa Dugganin kaltaisen kankean, vanhan pierun hyvään brawlaukseen. Ei voi mitään, tämä oli ilahduttavan positiivinen yllätys ja kiva alku illalle. Olen toki ilmeisesti ainut ihminen maailmassa, joka on tätä mieltä tästä ottelusta, mutta ihan sama!

* * * 

Singles Match

Jean Paul Levesque vs. Alex Wright

Oi kyllä! Oi kyllä! Tätä olette odottaneet: ALEX WRIGHTIN PPV-DEBYYTTI! Saksalainen painilupaus Wright tunnetaan parhaiten pitkästä urastaan WCW:ssä: Wright debytoi WCW:ssä syksyllä 1994 ja jatkoi firmassa yhtäjaksoisesti aina siihen saakka, kun WCW joutui konkurssiin. Mitään kovin merkittävää hän ei tosin missään vaiheessa WCW-urallaan tehnyt, vaan pyöri parhaimmillaankin midcard-kuvioissa. WCW:n kaatumisen jälkeen Wright palasi kotimaahansa eikä vuosiin paininut ollenkaan. Amerikan painipromootioissa häntä ei ole nähty WCW:n kaatumisen jälkeen. Joulukuussa 1994 Wright oli kuitenkin vasta 18-vuotias, monien mielestä lupaava ja vauhdikkaaseen painiin kykenevä nuorukainen, josta ehkä monikin WCW:n johdossa odotti paljon. Niin ja tekihän tässä ottelussa ppv-debyyttinsä tosiaan myös muuan Paul Levesque, jonka joku saattaa tuntea paremmin nimellä Triple H. Kyllä, Killer Kowalskin kouluttama Paul Levesque oli 25-vuotias, kun WCW teki hänen kanssaan sopimuksen vuonna 1994. Levesque debytoi WCW:ssä ensin Terra Ryzing -nimellä, mutta hyvin nopeasti hänen nimekseen päätettiin vaihtaa Jean Paul Levesque. Samalla nuorukaisesta tehtiin ”ranskalainen aristrokraatti”, joka puhui englantia ranskalaisella aksentilla ja alkoi hengailla brittiläisen aristokraatin Lord Steven Regalin kanssa. Tässä Starrcadessa Levesque sai kuitenkin painia vielä ihan singles-ottelussa ilman Regalia. Levesquen WCW-ura on hieman lyhyempi kuin Wrightin. Levesque oli jo tämän Starrcaden aikaan tyytymätön siihen, mitä suunnitelmia WCW:llä oli hänen varalleen. Häntä ei oikeastaan kiinnostanut joukkueena painiminen Regalin kanssa, vaan hän olisi halunnut pyrkiä singles-uralle. WCW ei kuitenkaan uskonut, että hänellä olisi potentiaalia siihen. Niinpä Levesque jätti yhtiön heti alkuvuodesta 1995 eikä esiintynyt enää koskaan toiste WCW:n ppv:ssä. Tässä projektissa häneen sen sijaan törmäisimme vielä pariin kertaan.

Jos äskeisessä ottelussa tapahtui paljon enemmän kuin olin odottanut, tässä ottelussa tapahtui puolestaan paljon vähemmän kuin olin toivonut. Paperilla tämä kahden nuoren, lahjakkaan ja lupaavan painijan matsi kuulosti jopa potentiaaliselta showstealerilta. Tämä erityisesti sen takia, koska tiedän Wrightin pystyneen myöhemmin urallaan oikein näyttäviin suorituksiin. Ja kai tämä Levesque-kaverikin on jokusen kohtuullisen ottelun myöhemmin urallaan paininut. Siksi oli harmillista, että tämä ottelu ei oikein missään vaiheessa lähtenyt kunnolla käyntiin. Sekä Wright että Levesque väläyttivät kyllä aina hetkellisesti ihan nättejä ja tyylikkäitä liikkeitä, ja matsia katsoessa alkoi muutamaan kertaan tulla sellainen olo, että tästähän voi kuoriutua vielä kova ottelu. Sitten ottelun tempo kuitenkin taas laski, matsi ei oikein lähtenyt kunnolla käyntiin ja meno pysähtyi jonkinlaiseen restholdiin. Niinpä loppujen lopuksi tämä ottelu ei noussut sitä ”ihan hyvä” -tasoa paremmalle missään vaiheessa. Oli tämä toki siis silti ihan kivaa katsottavaa, ja siinä mielessä viihdyin tämän parissa, mutta en olisi odottanut pitäväni Dugganin ottelusta enemmän kuin tästä.

* * ½

WCW Television Championship

Johnny B. Badd (c) vs. Arn Anderson

Voi pojat. Sitten on aika tuottaa kaikille iso pettymys. Tässä Starrcadessa oli nimittäin tarkoitus nähdä Halloween Havoc -uusintaottelu Johnny B. Baddin ja HONKY TONK MANIN välillä. Vielä tämän Starrcadenkin aikana katsojille mainostettiin Baddin ja Honkyn ottelua, mutta toisin kävi. Kun ottelu oli valmis alkamaan, yhtäkkiä paikalle ei kävellytkään viime kuukausina Baddin kanssa feudannut Honky, vaan Stud Stablen saattelema Arn Anderson. Eli mitä kävi? Meltzerin mukaan Honky Tonk Man oli suivaantunut lopullisesti juuri ennen Starrcadea siitä, ettei häntä ollut sittenkään buukattu voittamaan tätä ottelua, ja hän oli kieltäytynyt esiintymästä show’ssa, vaikka oli ilmeisesti jo saapunut paikalle. Tämä oli mahdollista, koska Honkylla ei ollut edelleenkään sitovaa sopimusta WCW:n kanssa, vaan hänelle maksettiin esiintymiskohtaisesti. Samalla Honky oli vihainen juuri tästä, ettei hänen kanssaan ollut tehty edelleenkään pysyvää sopimusta. Näin kuvio siis meni ainakin vuoden ’94 Observerin mukaan. Aikanaan Eric Bischoff on tosin kirjassaan sanonut, että Honky Tonk Manille potkujen antaminen olivat ”nautinollisimmat potkut, jotka hän on antanut”, eli en tiedä, onko tilanne nyt ihan näin yksiselitteinen. Yhtä kaikki, Honky ei tässä ppv:ssä esiintynyt eikä häntä enää WCW:ssä nähty. Hätäpaikkauksena Honky Tonk Manin paikan ottelussa otti company man Arn Anderson.

Äh, vähän pettymys oli tämäkin. Kun kävi ilmi, että Honky Tonk Manin sijaan Baddin vastustaja onkin Arn Anderson, ehdin jo innostua paljon. Arn on parhaimmillaan loistava painija ja saa revittyä heikommistakin painijoista ainakin välillä ihan hyviä otteluita. Kun tähän yhdistää sen, ettei Badd ole erityisen heikko painija, uskalsin toivoa näiden kahden TV-mestaruusottelulta jopa hyvää menoa. Ikävä kyllä sellaista ei lopulta saatu. Tässä oli oikeastaan vähän sama ongelma kuin Halloween Havocin Anderson vs. Rhodes -ottelussa. Silloinkin olin varma, että Anderson olisi pystynyt enempään ja että ottelu ei jostain syystä vain lähtenyt missään vaiheessa kunnolla käyntiin. Nytkin odotin koko ajan, että Anderson pistäisi kaiken peliin ja että ottelussa saataisiin vitosvaihde silmään. Sitä ei saatu, joten lopputuloksena oli ihan hyvää ja kaikin puolin pätevää painia, joka ei kuitenkaan noussut sille hyvälle tasolle.

* * ½

Tag Team Match

Harlem Heat vs. Nasty Boys

Ei, tässä Starrcadessa ei jostain käsittämättömästä syystä nähty joukkuemestaruusottelua, eivätkä joukkuemestarit edes esiintyneet tapahtumassa. Starrcaden aikaan joukkuevöitä piti vielä hallussaan Stars & Stripes, mutta Bagwell ja Patriot jobbaisivat vyönsä pian Starrcaden jälkeen Harlem Heatille. Harlem Heat olikin ollut viime kuukausina jälleen isossa nosteessa sen jälkeen, kun veljekset ”Kole ja Kane” katosivat ruudusta käytännössä kokonaan alkuvuodesta 1994. Syksyllä 1993 debytoinut joukkue ei ollut lähtenyt toimimaan oikein toivotulla tavalla, ja kaksikko oli tippunut lopulta melkeinpä jobberiasemaan. Tähän alkoi tulla kuitenkin muutos siinä vaiheessa, kun Hulk Hogan saapui firmaan. Hogan halusi, että Harlem Heat saa pushia, ja niin myös alkoi tapahtua. Ensin kaksikon nimet vaihdettiin Kolesta ja Kanesta heidän oikeiksi nimikseen: tästä eteenpäin heidät tunnettiin siis Booker T:nä ja Stevie Rayna. Sen jälkeen alkoi pitkä kuvio, jossa Harlem Heatille rakenneltiin mystistä uutta manageria. Lopulta paljastui, että tuo uusi manageri oli Flairin eläköitymisen jälkeen tyhjän päälle jäänyt Sherri, jota kutsuttiin nyt Sister Sherriksi. Samaan aikaan Harlem Heat aloitti feudin yhden WCW:n suosituimman face-joukkueen Nasty Boysien kanssa, ja nyt tuota vihanpitoa selvitetiin Starrcadeen buukatussa ottelussa.

Tätä ottelua kai täytyy pitää jopa jonkinlaisena positiivisena yllätyksenä, koska minulla ei ollut etukäteen minkäänlaisia odotuksia tälle ottelulle. Sen enempää Harlem Heat kuin Nasty Boyskaan ei ollut toistaiseksi osoittanut pystyvänsä kantamaan heikkoa joukkueta hyvään suoritukseen, vaan molemmat joukkueet tuntuivat tarvitsevan joko HC-stipulaation tai hyvän vastustajan (mielellään molemmat) pystyäkseen hyvään suoritukseen. Koska nyt kumpaakaan ei ollut tarjolla, pelkäsin tämän voivan olla todella heikko suoritus. Tuohon pelkoon suhteutettuna tämä ottelu oli lopulta jopa varsin hyvä. Itse asiassa pidin tästä paikoin enemmän kuin kahdesta edellisestä ottelusta, ja jos tämä olisi osattu pitää vähän lyhyempänä, olisin jopa saattanut antaa tälle arvosanaksi kolme tähteä. Suurin osa ottelusta oli nimittäin hämmentävän hyvää intensiivistä tiukkaa brawlausta. Ongelma oli kuitenkin se, että ottelua ei ymmärretty lopettaa ajoissa, vaan se jatkui hämmentävän pitkään, ja lopussa ottelu alkoi menettää vähän otettaan. Kun lopetuskin oli sitten heikko, ei tämä lopulta noussut ihan hyvän arvosanan ylitse. Silti varsin onnistunut suoritus näiltä joukkueilta.

* * ½ 

Singles Match

Kevin Sullivan vs. Mr. T

TRIPLE MAIN EVENT! Niin tätä illan huipentavaa spektaakkelia meille mainostettiin. ”Kolme upeaa Main Event -tasoista ottelua” oli luvassa. Ja tässä niistä oli ensimmäinen. Kyllä. Tässä. Halloween Havoc oli siis päättynyt siihen, kun Hulk Hogania pitkään piinannut maskipää oli paljastanut Brother Brutiksi (Brutus Beefcakeksi), Hoganin parhaaksi ystäväksi. Mikä pahinta, samalla kertaa WCW-debyyttinsä teki Avalanche (Earthquake), ja Avalanchen seurassa paikalle ilmestyi myös Kevin Sullivan. Yhdessä Sullivan, Avalanche ja The Butcheriksi nimensä muuttanut Brother Bruti kävivät Hoganin kimppuun ja pieksivät hänet henkihieveriin… Siihen asti, kunnes Hoganin avuksi ryntäsivät Sting ja Sullivanin veli Dave Sullivan. Voiko tätä paremmaksi enää Main Event -kuviot mennä? Tuskin. Kuka kaipaisi Ric Flairia? Tai esimerkiksi Curt Hennigiä, jota pitkään huhuiltiin maskipääksi ja jonka uskottiin olevan seuraava Hoganin haastaja. Kuka kaipaisi Vaderia, joka oli voittanut ykköshaastajuuden jo syyskuussa? Steve Austinia? Ricky Steamboatia? Pyh. Kyllä Brutus Beefcake, Earthquake, Kevin Sullivan, Hulk Hogan, Dave Sullivan ja Sting olivat juuri oikeat nimet. Kevin Sullivanin johtama heel-porukka otti nimekseen Three Faces of Fear, ja yhdessä he kohtasivat marraskuussa käydyssä Clash of the Championsissa Hoganin, Stingin ja Dave Sullivanin joukkueen. Tuo ottelu ei ollut kuitenkaan päättänyt feudia alkuunkaan, vaan nyt oli aika jatkaa samaa kuviota TRIPLE MAIN EVENTISSÄ. Jostain (minulle täysin epäselväksi jääneestä) syystä Kevin Sullivan ei kuitenkaan kohdannut Starrcadessa veljeään, vaan sen sijaan Sullivanin vastustajaksi asettui Hulk Hoganin vanha ystävä Mr. T. Kyllä: Mr. T, joka oli täysin hyödytön painikehässä jo vuonna 1986. Mr. T, joka oli käynyt tuomaroimassa Halloween Havocin Hogan vs. Flair -ottelun ja esiintynyt sen jälkeen vain hyvin harvoin. Mr. T, JOKA SAAPUI TÄHÄN OTTELUUN JOSTAIN TÄYSIN KÄSITTÄMÄTTÖMÄSTÄ SYYSTÄ TUOMARIRAIDOITETTUUN PYJAMA-ASUUN PUKEUTUNEENA. Ei saatanan saatana. No, nyt Mr. T siis puolusti Dave Sullivanin kunniaa Kevin Sullivania vastaan.

Huoh, onko WCW oikeasti sitä mieltä, että joku nauttisi tällaisesta paskasta? Kevin Sullivanin ja Dave Sullivanin feud on ollut aivan hirveää roskaa (potentiaalinen vuoden huonoin feud), ja nyt tähän sotkuun oli päätetty lisätä Mr. T, joka ei osannut painia senkään vertaa kuin Dave Sullivan. Ja SE on paljon. Se on ihan helvetin paljon. No, tästä ottelusta ei ole oikeasti yhtään mitään sanottavaa. Sullivan toki pystyisi oikeanlaisen vastustajan kanssa ihan mihin tahansa, mutta sen sijaan hänet pantiin ”painimaan” hasbeen-tasoisen action-tähden kanssa, joten lopputuloksen voi varmasti ihan jokainen arvata. Kamalaa kuraa kamalalla lopetuksella. Asiaa ei todellakaan auttanut se, että kesken ottelun Dave Sullivan saapui sekoilemaan sisääntulorampille ja ringsidelle joulupukiksi pukeutuneena. Aaaaaaaaargh. Onneksi tämä oli sentään aika lyhyt, mutta ei sekään arvosanasta pelasta yhtään mitään.

DUD 

Singles Match

Avalanche vs. Sting

WCW oli siis tehnyt loppuvuodesta upeita hankintoja ja palkannut WWF:ssä vuosien ajan Earthquake -nimellä painineen John Tentan rosteriinsa. Koska Tenta ei saanut käyttää Earthquake-nimeä WCW:ssä, tehtiin hänestä ovelasti AVALANCHE. Debyyttinsä Avalanche teki Halloween Havocissa hyökkäämällä Kevin Sullivanin kanssa Hulk Hoganin kimppuun. Siitä lähtien Avalanche oli sitten yhdessä Sullivanin ja The Butcherin kanssa piinannut Hogania, Stingiä ja Dave Sullivania. Koska Hoganilla oli ensisijaisesti kana kynittävänä entisen parhaan ystävänsä The Butcherin kanssa, ei Avalanche ”ikävä kyllä” päässyt painimaan Hogania vastaan Starrcadessa, vaan sen sijaan hän kohtasi 1 on 1 -otelussa Hoganin uuden parhaan ystävän Stingin.

Olipa juuri niin yhdentekevä ottelu kuin saattoi vain pelätä. Karu tosiasia on se, että John Tenta ei ole koskaan ollut kiinnostava Main Event -nimi (ja luojan kiitos häntä ei koskaan ppv-tasolla laitettukaan Hogania vastaan 1 on 1 -otteluihin 1990-luvun taitteen WWF:ssä, vaikka Earthquake jatkuvasti feudasikin Hoganin kanssa). Vielä vähemmän John Tenta oli millään tavalla ME-kaliiberia nyt, kun hän alkoi olla vanha, väsynyt ja aikaisempaa huonommassa kunnossa. Sting puolestaan oli jo usean vuoden ajan osoittanut pystyvänsä kiinnostaviin ja viihdyttäviin otteluihin lähinnä oikeiden (lue: itseään taitavampien) painijoiden kanssa. Stingistä ei todellakaan ollut kantamaan Avalanchea hyvään otteluun. En tiedä, olisiko kenestäkään ollut, mutta ei ainakaan Stingistä. Parhaansa hän toki yritti, ja sitä yritystä selvästi koetettiin buustata hyvin perinteisellä buukkauksella tässä ottelussa. Ikävä kyllä yritys ei kantanut kovin pitkälle, vaan lopputuloksena oli lähinnä siedettävä brawl. Ei kovin kummoinen co-ME.

* ½

WCW World Heavyweight Championship

Hulk Hogan (c) vs. The Butcher

Huh. Huh. Tämä ottelu oli WCW:n vuoden suurimman ppv:n Main Event. Tämä. Hulk Hogan vastaan Brutus Beefcake. Hulk Hogan vastaan Brutus vitun Beefcake. Hulk Hogan tosielämän parhaan ystävänsä kanssa halailemassa keskenään kehässä. Voiko mikään ottelu symbolisoida enemmän backstage-politikointia kuin tämä? Voiko? Ei voi. Jollain käsittämättömällä tavalla Hogan oli ilmeisesti saanut uskoteltua Eric Bischofille ja muille, että hänen ja ”The Butcherin” feud olisi oikeasti kiinnostava Main Event -kuvio vuoden suurimpaan ppv:hen. No, totuus oli tietenkin, että ei se ollut. Tämä Starrcade sai buyratekseen 0.6, joka oli ihan yhtä huono luku kuin WCW:n ppv:eille ennen Hoganin saapumista. Että se siitä Hoganin vaikutuksesta. Tästä feudista selitinkin oikeastaan jo kaiken oleellisen Sullivan vs. Mr. T -ottelun kohdalla. Hogania oli siis kuukausikaupalla piinannut maskipäinen hyökkääjä, ja monesta hyökkäyksestä hänet oli pelastanut hänen paras ystävänsä Brother Bruti. Niinpä oli vähintään KIINNOSTAVAA, että Halloween Havocissa Hogan sai paljastettua, että hänen kimppuunsa hyökännyt mies olikin koko ajan ollut Brother Bruti, joka kutsui nyt itseään nimellä The Butcher. Tätä logiikan riemuvoittoa oli sitten jatkettu lokakuusta lähtien: The Butcher kertoi toimintansa syyksi sen, että Hogan oli vienyt kaiken valokeilan eikä ollut millään tavalla lojaali vanhalle ystävälleen. Selvä homma. Ja nyt The Butcher halusi viedä Hoganilta mestaruusvyön, joka Butcherin mukaan kuuluisi hänelle.

Olihan tämä juuri sitä itseään mitä tältä ottelulta saattoi vain kuvitella. Hulk Hogan ja Brutus Beefcake painimassa keskenään ”vuoden suurimman ppv:n” Main Eventissä. En voi uskoa, että maapallolla on yhtään ihmistä, kenen mielestä tämä saattoi olla edes etäisesti hyvä idea, mutta jossain se ihminen (Eric Bischoff) kai sitten on. Mutta siis. Eihän tämä nyt ollut laadullisesti sentään tuollaista Mr. T vs. Kevin Sullivan -ottelun tasoista totaalista DUD-häränpaskaa, eikä tämä ottelu voita vuoden huonoimman ottelun titteliä. Se ei poista silti sitä tosiasiaa, että tämä oli puhtaasti huono ottelu, jossa ei ollut mitään kiinnostavaa tai mitään niistä asioista, minkä takia tykkään katsoa showpainia. En ikimaailmassa näyttäisi tätä ottelua yhtään kellekään, jolle yritän selittää, miksi käytän aikaani hikisten miesten pellepainin katsomiseen. Ei. Saatana. Hogan teki omat temppunsa. Beefcake teki omansa. Tuttua hommaa näille kahdelle keskenään. Sitten ottelu loppui. Ja hyvä niin.

Ja tietenkin illan päätteeksi saatiin vielä sitten se huipennus, jota oli hehkutettu koko show’n ajan. Ottelun jälkeisen post match -nahistelun keskeytti RANDY SAVAGE. Savage oli etukäteispromoissa luvannut ottaa oman paikkansa WCW:ssä ja selvittää epäselvyydet Hoganin kanssa. Siksi ”monet” ”olivat” ”luulleet”, että Savage kääntyisi tässä Hogania vastaan. Niin ei tietenkään käynyt, vaan hirveän pitkän buildauksen päätteeksi Savage hyökkäsikin Kevin Sullivanin porukan kimppuun, ja näin Mega Powers oli palannut yhteen. Ihanaa. Tämän ikimuistoisen käänteen siirryttiin vielä backstagelle juhlimaan Hoganin voittoa. Siellä Hoganin juhlat keskeytti sitten Vader, joka ilmoitti, että nyt vihdoin olisi hänen aikansa saada mestaruusottelu, joka hänelle luvattiin jo kuukausia sitten. Hoganin ja Vaderin lyhyt kohtaaminen olikin oikeastaan kiinnostavin hetki koko saatanan Starrcadessa.


Huh, olipa TODELLA surullinen ppv. Todella. Monien arvostelijoiden mielestä tämä on kaikkien aikojen huonoin Starrcade, ja ymmärrän hyvin heidän näkemyksensä. Omissa kirjoissani Starrcadet 1999 ja 2000 menevät kyllä aika lailla samalle tasolle, mutta niissä molemmissa oli toki se hyvä puoli, että niissä oli YKSI OIKEASTI HYVÄ (***½-tasoinen) ottelu. Tässä ei ollut yhtään sellaista. Tässä oli YKSI juuri ja juuri kolmeen tähteen yltänyt ottelu. Kaikki muut ottelut olivat joko turhia tai yksinkertaisesti aivan paskoja. Mikä pahinta, ”TRIPLE MAIN EVENTIKSI” hehkutetut ottelut olivat aivan kamalaa paskaa Main Event -kriteereillä mitattuna. Tämä on hirveä tapahtuma. Älkää katsoko. Surkea. Tähän on Hulk Hogan WCW:n alle puolessa vuodessa tuonut.

Wikipedia: WCW Starrcade 1994

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 18.11.2018

Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WWF Survivor Series 1994

Next post

Arvio: WWF Royal Rumble 1995

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.