Arvio: WWE Armageddon 2003

Päivämäärä: 14.12.2003

Sijainti: Orlando, Florida (TD Waterhouse Centre)

Yleisömäärä: 12 672

WWE:n painivuosi päättyy viime vuoden (ja vuosien 1999 & 2000) tapaan Armageddoniin. Koska tämän vuoden kesästä lähtien kaikki väli-ppv:t ovat saaneet kunnian olla jomman kumman brändin eksklusiivista omaisuutta, nähtiin vuoden viimeisessä WWE-ppv:ssä ainoastaan Raw’n painijoita. Näin ollen selostajinamme olivat vanhat tutut JR ja King. Show avattiin Lilian Garcian laulamalla USA:n kansallislaululla ilmeisesti sen kunniaksi, että Jenkkien asevoimat olivat onnistuneet vangitsemaan tänä samaisena päivänä Saddam Husseinin Irakissa.

Singles Match

Mark Henry vs. Booker T

Mark Henry oli tehnyt comebackinsa WWE:hen parin vuoden poissaolon jälkeen loppusyksystä, ja lähes saman tien hän oli liittynyt Theodore Longin johtamaan Thugging and Bugging Enterpriseen, jonka merkitys Raw’n keskikortissa oli jäänyt varsin vaatimattomaksi viimeistään sen jälkeen, kun Jazz oli kadonnut naisten mestaruuskuvioista. Henry oli kuitenkin onnistunut nostamaan porukan profiilia kylvämällä comebackistaan lähtien aikamoista tuhoa. Erinomainen esimerkki siitä nähtiin Survivor Seriesissä, jossa hän paini Eric Bischoffin joukkueessa Stone Coldin joukkuetta vastaan ja tuhosi ottelun alkumetreillä vakuuttavasti Booker T:n. Seuraavina viikkoina Booker ja Henry ottivat monta kertaa rajusti yhteen, mutta joka kerta kokenut Booker jäi alakynteen monsterimaista Henryä vastaan. Nyt Booker sai tässä ppv:ssä vielä yhden mahdollisuuden revanssiin SurSeristä ja kaikista muista viime viikkojen kohtaamisista.

Ohoh, tämähän oli oikeasti positiivinen yllätys! Etukäteen opener Mark Henryn ja Booker T:n välillä kuulosti sellaiselta tavalta, jolla en haluaisi aloittaa yhtäkään ppv:tä. Vielä kun koko feudin tarina oli ollut Henryn hallinnan korostamista, niin pelkäsin itse ottelustakin kunnon Henryn tylsää ja unettavaa hallintaa. Sen sijaan homma aloitettiin ensin tosi energisesti, kun Booker pääsi väläyttämään parasta osaamistaan. Booker täräytti muun muassa Crossbodyn ulos kehästä ja Missile Dropkickin kehässä, joita kumpaakaan ei ole Bookerilta nähty pitkiin aikoihin. Muutenkin homma oli energistä, eikä tuo taso laskenut edes kamalasti, kun Henryn hallinta alkoi. Mark jyräsi Bookeria kanveesiin oikeasti ihan toimivilla liikkeillä. Toki painin taso laski tässä hallinnassa, ja vähitellen homma muuttui asteittan tylsemmäksi, joten toiveet mistään erityisen hyvästä koitoksesta karisivat kyllä samalla – jos niitä nyt oli ollutkaan. Lopetuskin tuli vähän vaisusti (ja sitä ennen nähtiin vielä karu botch), mutta siitä huolimatta kokonaisfiilis oli positiivisesti yllättynyt. Tämä oli kuitenkin parempi kuin perustelkkariottelu, ja se on jo paljon enemmän kuin ajattelin.

* * ½

WWE Intercontinental Championship
Special Referee: Mick Foley

Rob Van Dam (c) vs. Randy Orton

Rob Van Dam oli voittanut Intercontinental-mestaruuden Christianilta kuluneen syksyn aikana. Tuon jälkeen RVD oli puolustanut vyötään aktiivisesti Raw’ssa moninaisia midcardereita vastaan. Erityisen tiiviisti RVD:n kimpussa oli viime aikoina ollut Evolution, joka oli nyt taas täysissä voimissaan, kun Randy Orton oli palannut kuvioihin kesällä ja Batista loppusyksystä. SurSerin jälkeen RVD puolusti vyötään porukan konkaria Ric Flairia vastaan, mutta tuo ottelu päättyi siihen, että Randy Orton sekaantui otteluun ja tiputti RVD:n kanveesiin RKO:lla. Tuon ottelun jälkeen Orton ilmoitti haluavansa otella RVD:tä vastaan mestaruudesta Armageddonissa. Orton myös sai tahtonsa läpi, koska Eric Bischoff oli luvannut jokaiselle SurSer-joukkueensa jäsenelle yhden palveluksen palkinnoksi siitä, että Bischoffin joukkue oli voittanut ja Steve Austinin ura WWE:ssä oli lopullisesti historiaa (yeah, right). Lisähaastetta tämä ottelu sai siitä, että Mick Foleystä tehtiin Raw’n uusi co-GM, ja hän yritti parhaansa mukaan hankaloittaa Evolutionin dominointia (Foley kantoi kaunaa edelleen Ortonille, joka oli piessyt hänet halpamaisesti kesällä). Niinpä Foley teki itsestään tämän ottelun erikoistuomarin. Tässä ppv:ssä Foley saapui openerin jälkeen kehään promoilemaan projektistaan saada Austin takaisin WWE:hen, mutta Orton keskeytti tuon promottelun ja alkoi mollata Foleyta kehässä. Foley vastasi tähän ilmoittamalla, että myöhemmin illalle tarkoitettu mestaruusottelu Ortonin ja RVD:n välillä siirrettiinkin käytäväksi nyt saman tien.

Jos sanoin edellisen ottelun alkaneen vauhdikkaasti, niin tämä alkoi sitten vielä monta asetta räjähtävämmin. Vuoden 2003 aikana RVD:n taso oli alkanut harmillisesti ainakin välillä vähän laskea, ja kaikissa otteluissa ei nähty enää niin mahtavaa tykitystä kuin aikaisemmin Van Damilta on totuttu näkemään. Erityisesti joukkuekuvioissa RVD oli vähän tylsä. Nyt kuitenkin kaikki oli taas toisin, sillä RVD osoitti olevansa vielä hiton hyvässä tikissä tylyttämällä Ortonia perhanan näteillä potkuilla ja upeilla high flying -liikkeillä, kuten vauhdista ulos kehästä hypätyllä Sentonilla. Harmillisesti ottelun tempo laski vähän turhankin paljon Ortonin hallintaosuuden aikana. Kyllä Ortoniltakin nähtiin hienoja liikkeitä, kuten Powerbombista Neckbreakeriksi käännetty liike, mutta vastapainona nähtiin niitä Ortonin myöhemmällä uralla trademarkiksi muuttuneita Headlockeja ehkä yksi tai kaksi liikaa. Alku oli kuitenkin niin kova, että ottelun taso pysyi heikoimpinakin hetkinä hyvänä, ja se muuttui jälleen hienoksi, kun lopputaistelut alkoivat. Sitten Ortonkin pääsi tykittämään, ja molemmat näyttivät taas parasta osaamistaan. Kokonaisuudessaan hieno kamppailu firman kakkosvyöstä. Lisää tätä.

* * * ½

Battle of the Sexes Match

Chris Jericho & Christian vs. Lita & Trish Stratus

Viime viikkoina Raw’ssa oli nähty varsinaista ihmissuhdedraaman riemukulkua. Kaikki oli alkanut siitä, kun Matt Hardy draftattiin Raw’hon. Pian tuon jälkeen hän lemppasi tyttöystävänsä Litan todella halpamaisesti kesken Mixed Tag Team Matchin (Lita & Hardy vs. Molly Holly & Eric Bischoff), jossa panoksena oli sekä naisten mestaruuden ykköshaastajuus että Litan ura. Koska Litan joukkue hävisi (Mattin lähdettyä pois paikalta), Lita sai potkut Raw’sta. Mattin syy Litan lemppaukseen oli se, että tämä ei ollut paluunsa jälkeen saapunut Smackdowniin tukemaan Hardyn uran etenemistä, kuten Litan olisi kuulunut tehdä. Hardyn omahyväisyyden takia Lita oli siis jäädä ilman poikaystävää ja ilman työtä, mutta silloin Christian saapui paikalle valkealla ratsullaan ja ilmoitti käyttävänsä Bischoffin lupaaman palveluksen (jokaisella Team Bischoffin jäsenellä oli yksi vapaasti käytettävä palvelus) palauttamalla Litan työpaikan takaisin. Lita oli ylitsevuotavan kiitollinen Christianin yllättävästä ritarillisuudesta, ja seuraavien viikkojen aikana näille kahdella alkoikin olla hieman vispilänkauppaa. Samanlaista tunnetta oli ilmassa Chris Jerichon ja Trish Stratuksen välillä. Jericho oli tuntunut olevan jo jonkun aikaa ihastunut Trishiin, ja viime aikoina Trish oli alkanut lämmitä enemmän ja enemmän Jericholle.

Tilanteesta teki mielenkiintoisen se, että Jericho ja Christian oli selvästi heelejä mutta Lita ja Trish olivat puolestaan yleisönsuosikkeja. Lopulta Jerichon ja Christianin niljakkuus paljastuikin hieman ennen ppv:tä nähdyssä Raw’ssa, kun Jericho ja Christian puhuivat pukuhuoneessaan siitä, että koko Trishin ja Litan liehittely oli vain osa heidän vetoaan siitä, kumpi pääsisi ensin petihommiin toisen kanssa. Ikävä kyllä Trish sattui kuulemaan koko keskustelun ovenraosta, ja seuraavalla viikolla raivostuneet Lita ja Trish odottivat Christiania ja Jerichoa kehässä. Erityisesti Jericho yritti vielä selittää tilannetta, ja hän myös antoi kukkapuskan ja suklaata Trishille, mutta mikään ei näitä hurjistuneita naisia lepyttänyt. Tilanne eteni sukupuolten väliseksi käsikähmäksi, ja Eric Bischoff innostui tilanteesta niin paljon, että hän päätti buukata näiden rakastavaisten riidan selvittämiseksi ppv:hen Battle of the Sexes Tag Team Matchin, jossa Jericho ja Christian ottelisivat Trishiä ja Litaa vastaan. Ennen ottelua ppv:n aikana oli nähty, kuinka katuvainen Jericho ei näyttänyt olevan ollenkaan innostunut tästä ottelusta, mutta niljakas Christian sen sijaan odotti tilaisuuttaan.

Tämä oli otteluna yllättävänkin viihdyttävä paketti, vaikken välttämättä ole ihan hirveän innoissani tästä storylinestä tai ainakaan siitä, että sitä piti jatkaa ppv-tasolla asti näin erikoisessa ottelussa. Sinänsä kuvio on kyllä ihan mielenkiintoinen, koska sillä on potentiaalia aika moneen suuntaan, mutta tällä hetkellä homma tuntuu aika sekavalta. Onneksi ottelu ei ollut laimea, koska erityisesti naiset pistivät ottelussa oikeasti parastaan. Lita ja Trish väläyttivät näyttäviä liikkeitä, ja high flying -hommat (muun muassa Litan Hurracanranat ja Trishin Stratusfactionit) menivät oikein hyvin nappiin ilman mitään turhia botcheja. Miehet eivät toki tämän erikoisen ottelun takia päässeet jyräämään normaalilla tavalla, mutta hyvin Christian ja Jerichokin hoitivat osuutensa. Monet varmaan nillittävät tämän ottelun osalta siitä, että Jericho ja Christian saatiin näyttämään liian heikoilta, mutta minusta taas naisten hallintaosuudet johtuivat nimenomaan Christianin ja Jerichon omista hölmöilyistä. Sitä paitsi tällaista ottelua ei vain voi buukata ilman naisten hallintaosuuksia: muuten se olisi squash eikä kiinnostaisi ketään. Nyt tasapaino oli juuri täydellinen, ja yleisökin oli hienosti mukana. Nautin tästä yllättävän paljon, vaikka kaukana kaikista huippuarvosanoista oltiinkin.

* * ½

Singles Match

Shawn Michaels vs. Batista

Shawn Michaels oli ollut WrestleManiasta lähtien ikuisessa sodassa Evolutionin kanssa. Oikeastaan Michaelsin ja verinen riita pääpiru-Triple H:n kanssa ei ollut koskaan tullut kunnolliseen päätökseen, ja sitä päästäänkin jatkamaan taas seuraavan vuoden puolelle. Tässä välissä Michaels on kuitenkin otellut Ric Flairia (Bad Blood 2003) ja Randy Ortonia (Unforgiven 2003) vastaan. Lisäksi Michaels on osallistunut SummerSlamin Elimination Chamberiin, jossa mukana olivat myös HHH ja Orton. Survivor Serieisssä Michaels oli Stone Coldin joukkueen ratkaiseva jäsen, joka teki kaikkensa ja taisteli upeasti verissäpäin. Lopussa häntä vastaan oli – kappas vain – Randy Orton. Lopussa näytti jo siltä, että Michaels voittaisi kuin voittaisikin Ortonin ja pelastaisi Steve Austinin työpaikan… Kunnes Batista ryntäsi kehään, jyräsi Michaelsin kanveesiin Batista Bombilla ja pisti Ortonin selättämään Michaelsin. Tuosta lähtien Michaels oli ollut äärimmäisen katkera tuon ottelun lopputuloksesta ja ennen kaikkea Steve Austinin kohtalosta. Batista oli puolestaan leveillyt parhaansa mukaan sillä, että hän oli mies, joka tuhosi Shawn Michaelsin ja lähetti Steve Austinin pois WWE:stä. Lopulta näiden kahden vihanpito muuttui niin fyysiseksi, että homma oli pakko ratkaista kehässä asti.

Ottaen huomioon, että Batista oli tässä vaiheessa vielä aivan uransa alkutaipaleella eikä missään nimessä vielä niin kokenut entertainment-brawlaaja kuin tulisi tulevina vuosina olemaan, oli tämä oikein onnistunut paketti. Etukäteen pelkäsin, että Batistan kokemattomuus näkyisi pahasti miehen hallintaosuuksissa, joita ottelussa oli taatusti luvassa jo pelkästään taustatarinan vuoksi. Odotin tylsää, kankeaa ja hidasta brawlausta, mutta Batista osoitti luuloni vääräksi tarjoamalla näyttäviä ja muutamia oikeasti räjähtäviä power-liikkeitä. Jopa Clotheslinet näyttivät pirun hyvältä. Tästä kaikesta toki suuri kiitos kuuluu Michaelsille, joka yksinkertaisesti myi Batistan liikkeet Spinebustereista luovutusliikkeisiin pirun näyttävästi. Michaels teki muutenkin perhanasti töitä ottelun eteen kertomalla hienon tarinan, väläyttämällä muun muassa upean Moonsaultin ja olevan muutenkin taas kerran hemmetin kovassa iskussa. Vuosi 2003 on ollut tosi kova Michaelsille, joka on päässyt myös kantamaan Ortonin ja Batistan kaltaisia tulevaisuuden lupauksia eteenpäin urallaan. Kokonaisuudessaan tämä ottelu oli hyvä paketti, joka myös loppui viihdyttävästi mutta ei silti Batistan vihreyden takia nouse hyvää paremmaksi.

* * *

Seuraavana piti olla vuorossa ottelu Mavenin ja Matt Hardyn välillä. Viimeksi kun kumpaakaan näistä on nähty ppv:ssä, ovat he olleet osa Smackdownin rosteria. Jossain vaiheessa tätä vuotta muutama SD!:n kaveri kuitenkin siirrettiin Raw’hon, ja Maven sekä Hardy kuuluivat näihin painijoihin. Raw’ssa Hardy oli jatkanut samaa tuttua Matt Hardy Version 1.0 -egoiluaan, mutta nyt hän oli aivan yksin, koska Mattitude-follower Shannon Moore oli jäänyt Smackdowniin. Viimeisimmäksi silmätikukseen Hardy oli ottanut Mavenin, jota hän oli pyrkinyt kiusaamaan mahdollisimman tehokkaasti. Nyt näiden miesten oli tarkoitus selvittää välinsä ottelussa, mutta suunnitelmat muuttuivat, kun Mavenin sisääntulon aikana Batista pyöri edelleen ympäri kehää raivoissaan edellisen ottelun päätöksestä. Batista purki kaiken raivonsa pieksemällä Mavenin tajuttomaksi jo ennen ottelun alkua, ja tämän jälkeen Matt Hardy rynnisti nopeasti kehään. Tuomari julisti, että tätä ottelua ei käytäisi, koska Maven ei ole painikunnossa, mutta Hardy meni silti selättämään Mavenin ja laski itse 3-countin. Ihan hyvää buildia Hardylle.

World Tag Team Championship
Tag Team Turmoil Match

La Resistance vs. The Hurricane & Rosey vs. Mark Jindrak & Garrison Cade vs. Val Venis & Lance Storm vs. Dudley Boyz (c) vs. Scott Steiner & Test vs. Evolution

Dudley Boyz oli pitänyt joukkuemestaruuksia hallussaan syyskuusta lähtien. Tuona aikana heidän eteensä oli asetettu monenlaisia haastajia, mutta nyt oli edessä luultavasti haasteista kovin, sillä he joutuivat puolustamaan vyötään Tag Team Turmoil Matchissa. Alun perin ottelun viimeisen joukkueen piti olla Steinerin ja Testin nykyisin hyvin yhteenpelaava heel-kaksikko, mutta ottelun loppuhetkillä Eric Bischoff saapui ilmoittamaan, että hän oli lisännyt otteluun myös Batistan ja Ric Flairin. Evolution, Steiner & Test, Dudleyt ja La Resistance ovat jo tuttuja juttuja, mutta muut joukkueet vaatinevat hiukan selitystä. Rosey on esiintynyt viimeksi ppv:ssä Jamalin joukkuekaverina 3 Minute Warningissa. Jamal sai kuitenkin kenkää WWE:stä (ja painii nyt TNA:ssa Ekmo Fatuna), ja pian tuon jälkeen Rosey teki face-turnin ja aloitti yllättävän yhteistön supersankari Hurricanen kanssa. Hurricane alkoi koulia Roseysta uutta supersankaria, ja tässä vaiheessa koulutus oli vielä kesken, joten Rosey tunnettiin myös liikanimellä S.H.I.T. (SuperHero In Training). Mark Jindrakin ja Garrison Caden kaksikko teki tässä ppv:ssä WWE-ppv-debyyttinsä. Jindrakhan on tuttu WCW:n loppuajoilta Natural Born Thrillersin riveistä. Heti WCW:n kaatumisen jälkeen WWE hankki myös Jindrakin riveihinsä, mutta tähän asti hän oli viettänyt suurimman osan ajastaan OVW:ssä. Vihdoin kesällä hän debytoi toisen lupaavan nimen Garrison ”tunnetaan myös Lancena” Caden kanssa. Aluksi parivaljakko otteli faceina, mutta aika pian debyyttinsä jälkeen he kääntyivät heeleiksi. Lance Storm oli puolestaan kääntynyt jokunen aika sitten faceksi ja liittounut todella yllättäen Val Venisin kanssa, sillä heillä on kuulema yllättäviä yhteisiä kykyjä… if you know what I’m talking about.

Tag Team Turmoil -otteluiden viihdyttävyys piilee aina siinä, että yhteen otteluun saadaan sisälletettyä kasa erilaisia kamppailuita, joista monet ovat vieläpä oikein viihdyttäviä. Tässäkin ottelussa nähtiin kasa mielenkiintoisia painijoita (muun muassa Hurricane, Storm ja Venis), joita ei ole pitkään aikaan nähty ppv-tasolla, sekä pari aivan uutta tulokastakin (Cade ja Jindrak). Kokonaisuutena tämä Turmoil ei missään tapauksessa noussut Turmoil-otteluiden parhaimmiston joukkoon, koska muutamat eliminoinnit oli buukattu tylsästi ja koska tässä ei nähty yhtään aivan huikeaa kahden joukkueen välistä kamppailua. Heti ensimmäisestä kamppailusta lähtien yleisölle tarjoiltiin kuitenkin monia viihdyttäviä vääntöjä, ja erityisesti Jindrak ja Cade tekivät paljon parempaa työtä kuin olisin uskaltanut odottaa heiltä. Myös Dudleyt olivat oma vakuuttava itsensä, eikä edes Steinerin tai Testin hallinta ollut tylsää. Loppukäänteenä nähty Evolutionin yllätysosallistuminenkin oli hoidettu hyvin, joten kyllä tästä ihan kiva fiilis jäi, vaikkei mistään ainutlaatuisesta painiottelusta puhutakkaan.

* * ½

WWE Women’s Championship

Molly Holly (c) vs. Ivory

Ennen Main Eventiä nähtiin vielä impromptuna naisten mestaruusottelu, jossa Molly Holly puolusti edelleen hallussaan pitämäänsä vyötä Ivorya vastaan. Aikanaan WWF:n naisten divisioonan ykkösnimenä buukattu Ivory ei ollut esiintynyt ppv-tasolla sitten vuoden 2001, mutta nyt hän pääsi vielä kerran parrasvaloihin. Ratkaisu oli aika erikoinen, koska Ivorya ei ollut nähty Raw’ssakaan mitenkään erityisen paljon, eikä heillä ollut mitään kummempaa feudia Molly Hollyn kanssa. Siitä huolimatta Ivory haastoi nyt Mollyn Women’s-mestaruudesta.

Olipa kummallinen ottelu. Oikeastaan koko kohtaamisen pointti jäi minulle aika epäselväksi, koska minkäänlaista tarinaa ei ottelun takana ollut ja koska Ivory ei tosiaan ollut tässä vaiheessa uraansa sellaisessa tilanteessa, että juuri hänet olisi tarvinnut laittaa Molly Hollya vastaan filler-otteluun. Olisitte ennemmin pistäneet uuden ja mielenkiintoisen Gail Kimin. Curtain jerkiksihän tämä kai oli tarkoitettu, mutta ei tunnelma nyt niin katossa edellisen ottelun jälkeen ollut, että tähän olisi jotain jäähdyttelyä tarvittu. No, ottelu kuitenkin buukattiin, ja laadultaan tämä oli harmillisen yhdentekevä. Ei missään tapauksessa maailman huonointa naispainia mutta kokonaisuudessaan tosi tylsä kohtaaminen. Ivory väläytti nätin Sentonin apronilta Hollyn päälle, mutta siihenpä ne varsinaiset huippukohdat jäivät. Perusvarmaa painia, jonka nämä kaksi kyllä osaavat, mutta yhtään ylimääräistä yritystä ei tosiaankaan ollut mukana. Laimea mestaruuspuolustus, jonka olisi aivan hyvin voinut jättää ppv:stä pois.

* ½

World Heavyweight Championship

Goldberg (c) vs. Kane vs. Triple H

Ja tässä oli tämänkertainen Main Eventimme. Triple H:n ja Goldbergin feudi ei tosiaan ollut päättynyt vielä Survivor Seriesiinkään, jossa Goldberg puolusti puolikuntoisenakin mestaruuttaan onnistuneesti HHH:ta vastaan. Ppv:n jälkeisessä Raw’ssa Eric Bischoff oli valmis tarjoamaan Hunterille vielä yhden rematchin, mutta HHH vaatikin 3 on 1 Handicap Matchia, jossa Evolution pieksi Goldbergin, kunnes Kane yhtäkkiä keskeytti pieksentätalkoot. Ensin näytti siltä, että sekopäinen monsteri olisi tullut Goldbergin avuksi, mutta loppujen lopuksi Kane tuhosi myös Goldbergin brutaalisti. Seuraavalla viikolla HHH ja Goldberg ottelivat 1 on 1 -ottelun, jonka jälkimainingeissa Kane saapui taas paikalle ja hyökkäsi molempien kimppuun. Alkoi olla selvää, että Kane oli mielestään tehnyt maskinsa häviämisen jälkeen jo kaiken muun ja että jäljellä oli enää suurimman ja kauneimman voittaminen. Kanen harmiksi sekä nykyinen että entinen mestari olivat asiasta eri mieltä, joten ppv:hen buukattiin kolminottelu näiden miesten välille.

Hohhoijaa, aika yhdentekevällä tavalla päättyi WWE:n ja erityisesti Raw’n vuosi. Kokonaisuudessaan vuosi 2003 oli aivan hirvittävää kuraa Raw’n päämestaruuskuvioille: vuoden aikana nähtiin kaksi ***½-ottelua, ja muuten lähes tulkoon jokainen päämestaruusottelu oli enemmän tai vähemmän paskaa – suurin osa enemmän. Ei kovin mairitteleva saldo. Onneksi on jo tiedossa, että vuosi 2004 tulee olemaan hyvin toisenlainen. Se kuitenkin kokonaiskuvasta, ja mainittakoon jotain lyhyesti tästäkin ottelusta. Kane sekoittamassa pakkaa toi sentään jotain tuoreutta HHH:n ja Goldbergin vääntöön, ja sinnäsä Triple Threat oli paikoitellen ihan viihdyttävä (esim. Chokeslam selostuspöydälle ja sisääntulorampille olivat jees), mutta sitten taas homma oli paikoitellen aivan turhan kankeaa ja mitäänsanomatonta painia siihen nähden, että kyseessä olisi pitänyt olla illan huippuottelu. En myöskään tykännyt ottelun buukkauksesta oikeastaan miltään osin, mutta erityisen onneton saavutus oli todella laiska lopetus, jolla saatiin kaikki kolme näyttämään huonolta. Haukuista huolimatta tämä oli siis ihan perusvarmaa brawlausta ja sellaisenaan ok, eli sentään parempi kuin SurSerin Main Event, mutta ei tätäkään liikoja tarvitse kehua.

* *

Olisihan se WWE:n ppv-vuosi voinut loppua aika paljon paremminkin. Yksi hieno kakkosmestaruusottelu (eikä sekään ***½-otteluiden parhaasta päästä), yksi hyvä Shawn Michaels -ottelu, pari ihan kivaa vääntöä, heikko Main Event ja kehno naisten ottelu. Ei tämä ihan sellaiselta ppv:ltä kuulosta, jonka ostaisin, jos tietäisin laadun etukäteen. Vuosi 2003 voi olla nostalgioitsijoiden mielestä ikimuistoinen vuosi alusta loppuun, mutta ppv:eiden tasolla Armageddon on harvinaisen hyvä esimerkki siitä, miksi olen niin iloinen vuoden vaihtumista projektissani. Kehno.

Wikipedia: WWE Armageddon 2003

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 23.2.2014

Lisää...

Arvio: WWE Armageddon 2003