Arvio: WWE Armageddon 2005

Päivämäärä: 18.12.2005

Sijainti: Providence, Rhode Island (Dunkin’ Donuts Center)

Yleisömäärä: 8 000

Vuoden viimeisen ppv:n tarjosi WWE ja sen sininen brändi Smackdown. Viime vuosien tapaan tämä vuoden päättävä tapahtuma kantoi Armageddon-nimeä. Selostajinamme tutut ja turvalliset Michael Cole ja Tazz. Backstage-haastattelijana nähtiin sen sijaan uusi kasvo, kun haastattelijan roolin oli ottanut vuoden 2005 Diva Searchissa kilpaillut Kristal Marshall.

Singles Match

JBL vs. Matt Hardy

Tämän ottelun virallinen tarina alkoi ppv:tä edeltävästä Smackdownista, kun JBL keskeytti Hardyn backstage-haastattelun, aukoi tälle päätään ja kävi sitten Hardyn kimppuun. Miehet tappelivat toistensa kanssa vielä myöhemmin illalla, ja niinpä ppv:hen buukattiin kaksikon välinen ottelu. Varsinainen filleri siis. Ottelun oikea tausta liittyy kuitenkin siihen, että Hardy oli kussut kuvionsa Survivor Seriesissä ja että nyt hän oli koirankopissa. Kuten muistamme, Hardy saapui takaisin WWE:hen kovalla nosteella kesällä, ja lopulta Matt nappasi jopa ison voiton Edgestä Steel Cage Matchissa. Sen jälkeen Hardyn suunta oli ollut kuitenkin rankasti alaspäin. Ensin Hardy siirrettiin Smackdowniin, ja sitten hän jäi siellä ilman mitään olennaisia kuvioita. Survivor Seriesissä Hardy oli yksi monista Smackdownin midcardereista, jotka onnittelivat Randy Ortonia show’n lopussa, kun Team Smackdown voitti Team Raw’n. Nuo juhlathan päättyivät Undertakerin paluuseen ja koko kehässä olleen painijaporukan tuhoamiseen. Alkuperäisen suunnitelman mukaan juuri Hardyn piti ottaa vastaan ensimmäinen Chokeslam Takerilta, mutta Hardy ei halunnut satuttaa loppujakin uskottavuudestaan. Niinpä Takerin astellessa kehään Hardy kylmänviileästi kierähti paikalta pois ja antoi muiden hoitaa Undertakerin pieksettävänä olemisen. Yllättäen Taker ei pitänyt tästä yhtään. Seurauksena oli se, että viimeisetkin suunnitelmat Hardyn pushista vedettiin pöntöstä alas. Nyt sitten UT:n hyvä ystävä JBL pääsisi vähän opettamaan Hardylle käytöstapoja kehässä.

Aika erikoinen tapa avata ppv, mutta edellä mainituista syistä tämä olikin poikkeustapaus. Oikeastaan tämä oli ottelun sijaan enemmänkin pitkitetty squash, ja sellaisena tämä oli yllättävän viihdyttävää katsottavaa. Painillinen anti ei ehkä ollut kaikkein monipuolisinta, koska JBL hallitsi vähintään 90 prosenttia ottelusta, mutta sen sijaan meno oli hämmästyttävän intensiivistä. Teki oikeasti pahaa katsoa JBL:n iskuja ja erityisesti potkuja, jotka tärähtivät tosi rajun näköisesti Hardya pain. Hardy otti silti kaiken vastaan kuin mies ja vieläpä myi iskut varsin uskottavasti. Välissä Hardy pääsi myös väläyttämään pari omaa liikettään, ja erityisesti tyhjästä repäisty Moonsault oli kyllä pirun nätti. Kokonaisuutena siis tämä 6-minuuttinen squash-tyylinen rykäys toimi roolissaan oikein moitteetomasti, mutta painiotteluna tämän viihdyttävyyttä mietittäessä ei tämä arvosanaltaan ole kuitenkaan tv-ottelutasoista koitosta erikoisempi.

* *

Tag Team Match

MNM vs. Mexicools

Alun perin tämä ottelu oli tarkoitus käydä WWE Tag Team -mestaruuksista, koska vielä viikko ennen tapahtumaa Joey Mercury ja Johnny Nitro kantoivat joukkuemestaruusvöitä. Kuviot kääntyivät kuitenkin päälaelleen, kun MNM hävisi joukkuevyönsä ppv:tä edeltävässä Smackdownissa Batistan ja Rey Mysterion joukkueelle. Niinpä tältä ottelulta hävisi panos kokonaan, mutta koska Mexicools ja MNM olivat ottaneet viikkojen ajan tiiviisti yhteen, annettiin heidän silti ratkaista erimielisyytensä Armageddonin ottelussa. Ennen ottelua Super Crazy ja Psicosis heittivät Melinalle ehdotteluita siitä, että he voisivat perua tulevan ottelun, jos Melina suostuisi hieman lemmiskelemään heidän kanssaan. Tämä johtui puolestaan siitä, että Melina oli käyttänyt naisellisia avuja hyväkseen yrittäessään estää Batistaa painimasta edellisen Smackdownin joukkuemestaruusottelussa.

MNM vastaan Mexicools kuulostaa paperilla sellaiselta ottelulta, jolla yksistään voitaisiin pelastaa WWE:n joukkuedivisioona. Sen enempää Raw’n kuin Smackdowninkaan joukkuekuvioissa ei ole ollut koko vuoden 2005 aikana mitään suurempaa kehuttavaa, mutta yksittäisiä hyviä joukkueita tämänkin vuoden aikana syntyi kuin vahingossa. Raw’ssa vahvimmin edusti Lance Caden ja Trevor Murdochin hämmentävän toimiva kokonaisuus, ja Smackdownissa valokeilan keräsivät puolestaan Mexicools ja MNM, jotka olivat jo oikeasti pirun taitavia ja viihdyttäviä joukkueita. Niinpä oli lopulta hieman pettymys, että kun nämä kaksi joukkuetta pistettiin toisiaan vastaan, ei lopputulos ollut enempää kuin hyvä ottelu. Hyväkin on toki varsin paljon tämän aikakauden joukkuedivisioonalta, mutta silti. Hemmeti soikoon, olen varma että viidellä lisäminuutilla ja vielä hieman toisenlaisella buukkauksella MNM ja Mexicools olisivat voineet tempaista ainakin hyvin lähellä huippuottelutasoa olevan koitoksen. Nyt tuntui hetkittäin siltä, että molemmat joukkueet kuitenkin himmailivat vähän, vaikka toki myös näyttäviä high flying -liikkeitä nähtiin. Summa summarum: hyvä ottelu, mutta enempäänkin nämä pystyisivät varmasti. Harmi, että tämä alkoi olla jo Mexicools-porukan lopun aikaa, koska pian tämän ppv:n jälkeen Juventud lähti WWE:stä ego-ongelmiensa takia.

* * *

WWE United States Championship
Best of 7 Series, Match #4

Booker T vs. Chris Benoit

US-mestaruudesta käytävä ottelusarja oli edennyt Chris Benoit’n kannalta niin kiusalliseen tilanteeseen, että Armageddoniin tultaessa Booker T johti häntä luvuin 3-0. Käytännössä se tarkoitti sitä, että Benoit’n olisi voitettava putkeen kaikki neljä viimeistä ottelua, jotta hänestä tulisi United States -mestari. Bookerin ei tarvitsisi voittaa kuin yksi ottelu neljästä, ja jos Booker T voittaisi tämän Armageddonin ottelun, hänestä tulisi US-mestari saman tien. Totuus oli toki se, että Booker T oli voittanut ottelut huijauksella ja Sharmellin avustuksella, mutta sillä ei ollut tässä vaiheessa enää mitään väliä. Nyt oli kyse vain siitä, pystyisikö Benoit vielä selviämään tästä.

Okei, nyt oli WWE päättänyt väkisin rakentaa Benoit’n ja Booker T:n ottelusta ison ja merkittävän. Ikävä kyllä ongelma oli jo tässä vaiheessa se, että Booker T ja Benoit olivat lyhyen ajan sisällä otelleet niin montaa kertaa toisiaan vastaan, ettei kovin paljon tuoreita kikkoja voinut yksinkertaisesti olla jäljellä. Niinpä 20 minuuttia Bookerin ja Benoit’n ottelulle oli armotta liikaa. WWE ei selvästikään suostunut hyväksymään sitä tosiasiaa, että Benoit ja Booker T ei ole mikään dream match -ottelupari, jonka voi buukata pelastamaan show’n painillisen laadun. No, kaiken kritiikin jälkeen on ehkä hieman hämmentävästi todeta, että tämä oli silti paras näkemäni Bookerin ja Benoit’n ottelu pitkään aikaan. Tässä nimittäin nähtiin kuitenkin muutamia sellaisia jippoja, joita ei ole nähty pitkään aikaan, kuten Bookerin pirun näyttävä Missile Dropkick. Tykkäsin myös siitä, kuinka yhdessä vaiheessa pahasti botchilta näyttänyt tilanne olisi voinut tappaa flow’n, mutta sen sijaan konkarit jatkoivatkin hommasta todella luontevasti. Ottelulla oli myös kieltämättä erittäin tarkka tarina, ja olihan tämä kehäpsykologisesti myös erittäin onnistunut suoritus. Sharmellin sekaantumisetkin pidettiin aika minimissä, ja Benoit osoitti jälleen kerran lahjakkuuttensa. Näistä lähtökohdista tämä oli siis ehdottomasti hieno painiottelu ja jopa positiivinen yllätys – mutta ei sellainen MOTYC, jona WWE yritti tätä myydä.

* * * ½

Koska kyseessä oli joulun alla lähetettävä ppv, oli WWE:n pakko tunkea mukaan taas yksi täysin idioottimainen joulupukkiangle. Tällä kertaa se hoidettiin niin, että GM Teddy Long ja kanavan edustaja Palmer Canon saapuivat kehään ylistämään SD:n voittoa viime kuun Survivor Seriesissä. Juuri kun Long oli kiittelemässä faneja ja höpöttämässä muuta yhdentekevää, Canon (josta Long ei edelleenkään pitänyt) keskeytti hänet ja kutsui kehään buukkaamansa ”joulupukin”. Nopeasti paljastui, että varsin ilkeästi käyttäytyneet joulupukki ja tämän tonttu olivat oikeasti Vito ja Nunzio. Kaksikko muun muassa jakoi hiiliä lapsille. Kuinka omaperäistä. Kehään päästyään Nunzio yritti vaatia heille joukkuemestaruusottelua, mutta sen sijaan Canonilla oli paljon parempi yllätys kaksikon varalle: The Boogeyman. Ja sieltähän se sekopäinen, kelloa päähänsä lyövä hirviömies taas saapui. Boogeyman tietenkin pieksi Nunzion ja Viton. Sitä ennen Vito vieläpä pissasi housuun. Lopulta Boogeyman pisti Viton syömään matoja, mistä tulikin tämän jälkeen Boogeymanin tavaramerkki. Todella tarpeellinen ja viihdyttävä angle kokonaisuudessaan.

2 on 1 Handicap Match

Lashley vs. William Regal & Paul Burchill

Englantilainen Paul Burchill oli kaveri, jota moni IWC:ssä hehkutti tyyliin seuraavaksi Brock Lesnariksi sen jälkeen, kun Burchill oli tehnyt debyyttinsä OVW:ssä ja vakuuttanut kaikki hämmästyttävän akrobaattisilla top rope -liikkeillään. Muistan itsekin, kuinka paljon Burchillin päärosterdebyyttiä odoteltiin ja kuinka odotus muuttui nopeasti pettymykseksi, kun kesän lopussa debyyttinsä tehneestä Burchillista tehtiin nopeasti William Regalin apuri ilman mitään suunnitelmia minkäänlaisesta pushista. Ei Burchillista nyt miksikään uudeksi Lesnariksi olisi ollut (esimerkiksi kokonsa, karismansa ja lookkinsa vuoksi), mutta erittäin hyvä midcarder hänestä olisi voitu leipoa oikealla buukkauksella. No, Burchillista kuultaisiin kyllä vielä. Nyt hänen ja Regalin tehtävänä oli lähinnä ottaa selkään Smackdownin nopeimmin nousevalta tähdeltä (ja WWE:n mukaan siltä oikealta seuraavalta Brock Lesnarilta) Lashleylta. Lashley oli edelleenkin jatkanut vastustajiensa tuhoamista viikottaisissa jaksoissa, ja parin viime viikon aikana hän oli voittanut sekä Regalin että Burchillin singles-otteluissa. Nyt oli sitten tuplahaasteen aika.

Lashleylla oli SurSerin jälkeen edessä paluu arkeen. Kunnollisen 1 on 1 ppv-ottelun sijaan miehelle tarjoiltiin taas yhdentekevä squash, jota yleisö oli nähnyt varmasti aivan tarpeeksi jo Lashleylta. Tässä ppv-projektissa niitä oli nähty tätä ennen vasta yksi, mutta silti homma tuntui turhan paljon itsensä toistolta. Ylimääräisiä pisteitä ottelu kuitenkin saa siitä, että sen ansiosta Regal ja ppv-debyyttinsä tehnyt Paul Burchill pääsivät edes lyhyesti esiintymään ppv:hen, vaikka heidän roolinsa olikin varsin surkea. Regal on heel-esiintyjänä aina yhtä nerokas, ja perhanan taidokas Burchill ehti väläyttää pari oikeasti hienoa liikettä. Lashleykin hoiti hommansa tässäkin ottelussa ihan moitteettomasti, mutta mitään tajunnanräjäyttävää ei hänen otteissaan tällä(kään) kertaa ollut. Ihan kiva squash kuitenkin – kiitos Regalin ja Burchillin.

Koska yksi paska-angle ei ollut tälle illalle tarpeeksi, päätti WWE tarjoilla katsojille vielä koko vuoden kamalimman ppv-anglen, josa on sittemmin tullut suoranainen surullisenkuuluisa klassikko. Kyseessähän on siis tietenkin WWE:n ex-tuomarin Tim Whiten haastattelu tämän omistamassa Friendly Tap -pubissa. Illan aikana WWE oli hehkuttanut moneen otteeseen Hell In A Cellin vaaroja, koska illan Main Eventinä nähtäisiin Ortonin ja Undertakerin HIAC-ottelu. Tim Whiten haastattelu liittyi Hell In A Celliin siten, että hän oli (oikeasti) loukkaantunut pahasti Triple H:n ja Chris Jerichon Hell In A Cell -ottelussa vuonna 2002, ja tuo loukkaantuminen oli myöhemmin päättänyt koko hänen tuomariuransa. Nyt WWE esitteli meille masentuneen, alkoholisoituneen ja pöhöttyneen Tim Whiten, jonka elämän Hell In A Cell oli pilannut. Josh Matthews yritti mukahauskan epätoivoisesti haastatella Whitea, muttei saanut tästä mitään irti. Lopulta White avatui sitten siitä, kuinka HIAC oli vienyt häneltä kaiken. Matthews päätti haastattelun toivottamalla Whitelle ”valkoista joulua” (heh heh)… jolloin White nappasi seinältään haulikon, käveli ruudun ulkopuolelle – ja ampui itsensä. Että tällaista kevyttä viihdettä. Tahtoisin edelleen tänäkin päivänä tietää, kenen idea tämä nerokas White-angle oikeasti oli. Myöhemminhän sitten Tim Whitesta ja tämän ”itsensätappoyrityksistä” tuli suoranainen videosarja WWE:n nettiin, mutta sitten homma hoidettiin jo ihan hauskan itseironisesti. Tämä alkuperäinen angle oli kuitenkin aivan täyttä skeidaa.

WWE Cruiserweight Championship

Juventud (c) vs. Kid Kash

Viime kuukausien aikana CW-divisioonassa oli nähty todellisia vyönvaihtoviikkoja, kun ensin Juventud voitti vyön Nunziolta No Mercyssä, mutta hävisi sitten vyön takaisin Nunziolle Italiassa järjestetyssä house show’ssa. Niinpä muun muassa Suomessa järjestetyssä house show’ssa vyötä kantoi Nunzio. Amerikanitaliaanon uusi mestaruuskausi ei kuitenkaan jäänyt pitkäksi, sillä hän hävisi vyön takaisin Juventudille seuraavassa Smackdownissa. Sen jälkeen Nunzio vähitellen tippui pois CW-kuvioista, mutta Mexicools-Juventud sai uuden haastajan: WWE:n ppv-debyyttinsä tekevän Kid Kashin. Itse asiassa Kash teki ensiesiintymisensä WWE:n järjestämässä show’ssa kesäkuun One Night Standissa, jossa entinen ECW:läinen Kash teki lyhyen pikavisiitin. Pian tuon jälkeen Kash ja WWE tekivät kunnon sopimuksen, ja Kash debytoi vain pari kuukautta myöhemmin Velocityssa. Kunnon WWE-debyyttinsä Kash teki joulukuun alussa rynnätessään yleisön seasta Juventudin kimppuun ja piestessään Juvin pahasti. Seuraavalla viikolla Kash ansaitsi mestaruusottelun voittamalla Super Crazyn Singles-ottelussa.

Tämä oli neljäs kerta vuoden 2005 aikana, kun CW-mestaruutta puolustetaan ppv:ssä, ja samalla tämä saattoi hyvin olla paras noista mestaruusotteluista. Se tosin ikävä kyllä kertoo paljon enemmän tämänhetkisen CW-divarin tilanteesta kuin Kashin ja Juventudin ottelun huikeudesta. On oikeastaan todella surullista, että WWE:llä on Cruiserweight-divisioona, jossa on Kashin, Mexicoolsin ja Paul Londonin kaltaisia nimiä, ja WWE saa näistä lähtökohdista aikaan parhaimmillaankin ”hyvän” ottelun. Paljon voidaan syyttää buukkausta ja ajanpuutetta, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, etteivät painijatkaan ole antaneet näissä otteluissaan parasta. Osittain se johtui tosin tämän aikakauden WWE:n järjettömistä liikerajoituksista, mutta osittain ehkä myös siitä, ettei tämä CW-divisioona ollut mitenkään motivoiva ympäristö työskenellä – kun sitä vertaa vaikkapa TNA:n X-Divisioonaan. No, joka tapauksessa Kash ja Juventud kyllä yrittivät ihan kunnolla, ja heidän 9-minuuttinen tiukka taistelu olikin oikein lennokasta ja kaikin puolin viihdyttävää CW-painia. Ei se silti hyvää paremmaksi yltänyt, koska aineksia ei vain erityisesti ajan puolesta ollut enempään. Tämä tosiaan jäi Juventudin viimeiseksi WWE-esiintymiseksi, koska Juvi kyllästyi WWE:n liikerajoituksiin ja käytti pari viikkoa myöhemmin Smackdownissa monia kiellettyjä liikkeitä (mm. 450 Splashia), minkä jälkeen WWE vapautti hänet sopimuksestaan.

* * *

Tag Team Match

Big Show & Kane vs. Batista & Rey Mysterio

Smackdownin World Heavyweight -mestari Batista oli edelleen puolikuntoinen, ja luultavasti tuosta syystä WWE ei uskaltanut buukata tähänkään ppv:hen ollenkaan päämestaruusottelua. Toisaalta: eipä kunnon haastajiakaan olisi ollut tarjolla. UT ja Orton feudasivat keskenään, samoin Booker T ja Benoit. Batista oli juuri piessyt JBL:n… Kokonaisuutena voi sanoa, että Eddien kuolema sotki monta suunnitelmaa tosi pahasti. No, joka tapauksessa mestaruutensa puolustamisen sijaan Batista liittoutui tässä ppv:ssä ystävänsä Rey Mysterion kanssa ja kohtasi kaksi Raw’sta saapuvaa monsteria. Raw’n ja SD:n sota ei siis ollut vielä täysin ohi, sillä joulukuun alussa Raw’n joukkuemestarit Big Show ja Kane oli kutsuttu Smackdowniin revanssiotteluun, jossa he kohtaisivat JBL:n ja Rey Mysterion. Tuossa ottelussa JBL osoitti halpamaisuutensa pakenemalla ottelusta kesken kaiken pois ja jättämällä Mysterion kahden monsterin tuhottavaksi. Juuri ratkaisevalla hetkellä Batista saapui kuitenkin Mysterion apuun, ja tämä ottelu oli valmis buukattavaksi. Jotta hommaan saataisiin lisähypetystä, päätettiin ppv:tä edeltävään Smackdowniin buukata WWE Tag Team -mestaruusottelu MNM:n sekä Batistan ja Mysterion välille. Batista ja Mysterio siis voittivat vyöt, joten nyt tämä oli ”Champions vs. Champions” -ottelu. Hauskaa muuten, että koko tämän ajan Kane ja Big Show olivat puhtaita faceja Raw’ssa, mutta SD:n puolella he vetivät rajua heel-roolia.

Sitten Smackdownin päämestarin vuoro päästä ottelemaan, onhan kyseessä curtain-jerk -ottelu ennen illan varsinaista ME:tä. No okei, ehkä tämä nyt ei ihan curtain jerk ollut, mutta aika yhdentekevä filleri joka tapauksessa. Myös ottelusta itsestään näki sen, ettei ketään kiinnostanut satsata tähän mitenkään kummemmin: ottelu oli suorastaan hämmästyttävän lyhyt, eikä tähän oltu varattu pienintäkään erikoista buukkauskikkaa tai muuta, joka olisi tehnyt tästä jollain tavalla oleellisen ottelun. Olisi ollut juonikuviollisesti täysin sama, oliko tätä ottelua ollenkaan ppv:ssä tai ei. No, ottelun parasta antia oli sitten Rey Mysterion työskentely, koska Rey todella teki töitä, väläytti näyttäviä liikkeitä ja myi Kanen sekä Big Show’n liikkeet perhanan hienosti. Myös ottelun rakenne oli yllättävän piristävä, sillä tässä ei (osittain lyhyyden takia) nähty pitkiä heelien hallintajaksoja tai muuta, joten ottelu oli yllättävän eloisaa menoa koko ajan. Toisaalta kehässä olivat Batista, Kane ja Big Show, joten painillisesti tämä ei mihinkään hullutteluihin yltänyt. Turhuudestaan huolimatta siis ihan mukava ottelu, mutta tällaiset pitäisi nähdä ennemmin Smackdownin ME:nä kuin ppv:ssä.

* * ½

Hell In A Cell Match

Randy Orton vs. The Undertaker

Ortonin ja Undertakerin feud oli yksi pisimpään vuonna 2005 jatkuneista kuvioista. Kaikki sai alkunsa jo helmikuun aikana, ja ensimmäinen kohtaaminen nähtiin WrestleManiassa. Sitten feud jäi tauolle, kunnes loukkaantumisesta toipunut Orton teki paluunsa kesällä ja kävi jälleen Undertakerin kimppuun. SummerSlamissa Orton voitti uusintaottelun, ja No Mercyssä Orton yhdessä isäukkonsa kanssa lukitsi Undertakerin arkkuun, jonka he sitten sytyttivät palamaan. Ortonit olivat jo varmoja, että he olivat tuhonneet Takerin, mutta toisin kävi. Survivor Seriesissä UT astui esiin palavasta arkusta, pieksi SD:n rosterin ja vaati viimeistä kohtaamista Ortonin kanssa. Vielä SurSerin jälkeenkin Orton pääsi hetkeksi niskan päälle, kun Smackdownin erityislähetyksessä Orton pieksi UT:n, nosti hänet Eddie Guerreron Low rideriin (jonka Mysterio oli ajanut paikalle – lisää Eddie-hyväksikäytöstä ensi vuoden aikana) ja peruutti autolla läpi Smackdownin setistä. Tämäkään ei nitistänyt UT:ta, sillä seuraavassa Smackdownissa hän keskeytti Ortonin promon ja haastoi hänet virallisesti Hell In A Cell Matchiin. Seuraavien parin viikon ajan Orton sitten joutui kärsimään UT:n rajuista mind gameseista, mutta nuorukainen pääsi vielä kerran niskan päälle, kun ppv:tä edeltävässä Smackdownissa yksi Undertakerin druideista kalautti yhtäkkiä UT:n maahan iskemällä tätä Takerin legendaarisella uurnalla. Nopeasti paljastui, että tuo druidi oli oikeasti Ortonin isä Bob Orton. Isä ja poika olivat varmoja siitä, että Armagedonnissa koettaisiin Undertakerin tarun loppu.

Vuoden viimeinen ppv-ottelu ja viimeinen ottelu Ortonin ja Undertakerin välisessä feudissa… Ja kyllä tämä oikeastaan täytti kaikki odotukset, jotka olin tälle ladannut. Palaan koosteviestissä vielä vuoden 2005 tasoon tarkemmin, mutta on jo tässä vaiheessa todettava, että tämän vuoden aikana on nähty niin monta jumalattoman kovaa ottelua, että on hämmentävää, kuinka tällainen huippuluokan HIAC-ottelukaan ei ole edes lähellä top-otteluiden kärkisijoja. Monena muuna vuonna tämä Undertakerin ja Ortonin verinen ja brutaali taistelu olisi voinut mahtua jopa top 5:een. Tässä nähtiin nimittäin nyt juuri sitä hienoa tarinankerrontaa ja kehäpsykologiaa yhdistettynä perkeleellisen vihan sävyttämään taisteluun. Molemmat väläyttivät liikkeitä, joita ei ole pahemmin heiltä nähty: Undertakerilta upea Top-Rope Elbow Drop, Ortonilta puolestaan Frog Splash pöydän läpi. Lisäksi Ortonin Powerslam lennosta Undertakerille päin häkin seinää oli aivan helkkarin hieno spotti. Muutenkin homma oli hoidettu tyylikkäästi. Toisaalta ottelussa silti näkyi yhä se, että Orton ja Undertaker eivät ole ihan se match made in heaven, koska ei näiden kahden kemiat ihan sellaiseen täydellisyyttä hipovaan otteluun yllä. Tämä oli kuitenkin nyt aivan kiistatta parasta, mitä näiltä kahdelta voi nähdä. Erityisen inhottava maininta pitää antaa Bob Ortonille, jolla oli C-hepatiitti ja joka siitä huolimatta bleidasi ottelussa. Bob olisi näin ollen voinut tartuttaa vakavan tautinsa Undertakeriin, mutta näin ei onneksi käynyt. Pian tämän ottelun jälkeen Bob erotettiinkin WWE:stä.

* * * *

Matsilistaa katsoessa tämä oli varsin pätevä väli-ppv. Onnistunut huippuluokan ME, hieno US-mestaruusottelu ja pari muuta hyvää ottelua eikä mitään täyttä paskaa. Ongelma oli kuitenkin se, että tunnelmaa kieltämättä jonkun verran latistivat pari aivan käsittämättömän huonoa anglea. Eikä tämä tapahtuma nyt rehellisyyden nimissä ollut muutenkaan tajunnanräjäyttävä, mutta ihan kiva väli-ppv vuoden päätteeksi kuitenkin. Kokonaisuutena siis Ok.

Wikipedia: WWE Armageddon 2005

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 2.8.2015

Lisää...

Arvio: WWE Armageddon 2005