2007ArkistoTapahtumatWWE

Arvio: WWE Armageddon 2007

Päivämäärä: 16.12.2007

Sijainti: Pittsburgh, Pennsylvania (Mellon Arena)

Yleisömäärä: 12 500

Katso tapahtuma WWE Networkissa!


Sitten oli vihdoin koko vuoden 2007 viimeisen ppv:n aika. Vuosi 2007 oli ollut WWE:lle aikamoista vuoristorataa: vuosi oli alkanut vahvan oloisesti, mutta sen jälkeen oli tapahtunut kaikenlaista. Batistaa ja Randy Ortonia lukuun ottamatta käytännössä kaikki firman vakituiset Main Event -tähdet olivat loukkaantuneet jossain vaiheessa vuotta, mikä oli johtanut monenlaisiin luoviin ratkaisuihin. Kun tähän yhdistettiiin vielä loppukesästä WWE:tä ravisutellut steroidiskandaali (joka ei jostain syystä haitannut Ortonin uraa, vaikka Ortoninkin nimi nousi siinä esille) ja jatkuvat buukkausongelmat, voi melkoisella varmuudella sanoa, että vuosi 2007 ei todellakaan ollut WWE:lle helpoimmasta päästä. Toisaalta sanoisin jo tässä kohtaa, että mainettaan paljon parempi tämä kyllä oli. Loppukeväästä alkusyksyyn tuote oli kieltämättä poikkeuksellisen huonoa (en muista milloin yhtä heikko ajankohta olisi WWE:ssä nähty), mutta alkuvuosi oli suurimmaksi osaksi vahvaa meininkiä ja vuoden lopussa WWE skarppasi jälleen huomattavasti. Nyt vuoden viimeisen ppv:n kohdalla oli vielä luvassa yksi yllätys, kun yli kaksi vuotta firmasta poissa ollut ”Pelastaja” tekisi tässä ppv:ssä paluunsa kehään. Selostajina tutut kasvot: Raw’n JR ja King, SD:n Cole ja JBL sekä ECW:n Styles ja Tazz. Tosin kesken tapahtuman JBL poistui Smackdownin selostamosta, ja illan viimeisen SD-ottelun selostivat Cole ja Tazz. Tämä petasikin tulevia muutoksia WWE:n selostamorintamalle vuodelle 2008. Haastattelijoina Todd Grisham ja Anastasia Rose.

WWE United States Championship

MVP (c) vs. Rey Mysterio

MVP oli pitänyt United States -mestaruutta hallussaan yhtäjaksoisesti jo yli puolen vuoden ajan, ja suurimman osan tuosta mestaruuskaudesta hän oli käynyt mestaruudestaan kamppailua Matt Hardyn kanssa. Kesällä alkanut feud oli ollut yksi WWE:n vuoden kohokohtia monien fanien mielestä, koska sitä oli rakenneltu poikkeuksellisen rauhallisesti ja mukaan oli saatu paljon huumoria. Rauhallinen rakentelu johtui tosin ennen kaikkea siitä, että kesällä MVP:llä oli todettu eräänlainen sydämen rytmihäiriö, minkä vuoksi hän ei pariin kuukauteen saanut painia ollenkaan normaaleita otteluita. Sen sijaan MVP ja Hardy ottivat yhteen kaikenlaisissa kilpailuissa aina nyrkkeilystä ja koripallosta pizzansyöntiin ja punnertamiseen. Lisäksi Smackdownin General Manager Theodore Long pakotti MVP:n ja Hardyn painimaan joukkueena, ja alkusyksystä he voittivatkin mestaruusvyöt Deucelta ja Dominolta. Noita joukkuemestaruuksia MVP ja Hardy pitivät hallussa pari kuukautta, ja vähitellen vihamiehet alkoivat tulla hieman paremmin toimeen keskenään. Se paljastui lopulta pelkäksi esitykseksi MVP:n puolelta, koska ennen Survivor Seriesiä MVP kääntyi Hardya vastaan aiheuttamalla heille tappion joukkuemestaruusottelussa The Miziä ja John Morrisonia vastaan. Tuon tappion jälkeen MVP pieksi Hardyn niin pahasti, ettei Hardy pystynyt osallistumaan Survivor Series -otteluun, jossa hänen oli tarkoitus painia Triple H:n joukkueessa Umagan joukkuetta vastaan. MVP kuului Umagan joukkueeseen. Hardyn ja MVP:n feudia oli siis rakenneltu kuukausien ajan, mutta kunnollista blowoff-ottelua US-mestaruudesta kaksikon välillä ei edelleenkään ollut nähty. Monet toivoivat, että se olisi vihdoin nähty Armageddonissa, mutta ikävä kyllä taas tosielämän ongelmat tulivat vastaan. Pian Survivor Seriesin jälkeen kävi ilmi, että Hardyn piti päästä kiireellisesti umpilisäkkeen poistoleikkaukseen, minkä takia hän ei voinut painia tässä tapahtumassa. Storylinessä syyksi kerrottiin se, että Hardy ei ollut edelleenkään toipunut MVP:n pieksännästä.

Koska Hardy ei ollut kunnossa haastamaan MVP:tä, US-mestari tarvitsi uuden haastajan. Survivor Seriesin jälkeen Smackdownissa Rey Mysterio ilmestyi keskeyttämään MVP:n ja JBL:n jonkinlaisen juhlintaseremonian kehässä ja syytti MVP:tä pelkuriksi. Mysterion mukaan MVP oli kuukausien ajan vältellyt Hardya vastaan painimista, ja nyt hän oli halpamaisesti hakannut Hardyn, ettei hänen edelleenkään tarvitsisi kohdata tätä. Mysterio oli valmis puolustamaan Hardyn kunniaa, ja nämä kaksi kohtasivatkin toisensa US-mestaruudesta Smackdownissa. MVP säilytti mestaruuden huijaamalla, mutta seuraavien viikkojen aikana yhteenotot Mysterion ja MVP:n välillä vain jatkuivat. Mysterio muun muassa pelasti WWE-legenda Michael Hayesin, joka oli vierailemassa MVP:n talk show’ssa ja jonka kimppuun MVP yritti hyökätä kesken haastattelun. Lopulta Armageddoniin buukattiin uusintaottelu Mysterion ja MVP:n välille.

Toisinaan otteluiden lopetukset ovat niin lannistavia, että ne syövät ikävän paljon ottelun viihdyttävyydestä ja samalla myös sen arvosanasta. Tässä on malliesimerkki tällaisesta ottelusta. MVP:n ja Rey Mysterion ottelu oli alusta lähtien vauhdikasta, näyttävää ja erittäin viihdyttävää painia. Mysterio sai selvästi MVP:stä parhaan suorituksen irti: Mysterion high flying -liikkeet näyttivät upeilta MVP:n kanssa tehtyinä, ja MVP näytti itsekin innostuvan väläyttämään hienoa osaamistaan. Erityisesti lopputaistelu oli oikeasti jännittävää katsottavaa. Harmi vain, että jännittävä lopputaistelu jäi sitten kesken, kun tälle ottelulle tarjottiin laiskin mahdollinen lopetus. Olen sitä mieltä, että tämänkaltaisia lopetuksia ei pitäisi tarjoilla ppv:ssä kuin oikeasti hyvästä syystä, ja tässä on vaikea keksiä yhtään hyvää syytä sille, miten matsi loppui. Samalla tuo latistava lopetus vei myös osan ottelun viihdyttävyydestä. Paremmalla lopulla arvosanassa olisi ollut puolikas lisää, nyt tämä oli ”vain” hyvä ottelu. Toki oikein mallikas avaus illalle silti.

* * *

Tag Team Match

CM Punk & Kane vs. Big Daddy V & Mark Henry

Tämän ottelun taustatarinassa on hämmentävän monta käännettä. Alkupisteenä voinee pitää sitä, kun Viscera sai kesällä uuden Big Daddy V -gimmickin ja siirtyi Matt Strikerin manageroitavaksi ECW:hen. Tämän jälkeen syksyllä Big Daddy V feudasi lyhyesti ECW:n mestarin CM Punkin kanssa mestaruudesta, joka oli edelleen Punkin hallussa. Big Daddy V:n ja Punkin feudi jäi kuitenkin hieman taka-alalle, kun Punk palasi kilvoittelemaan John Morrisonin ja uuden haastajan The Mizin kanssa. Samalla Smackdownin ja ECW:n rostereiden välillä lokakuussa 2007 aloitettiin ”talent exchange”, mikä tarkoitti käytännössä sitä, että ECW:n painijat ja SD:n painijat saattoivat alkaa vapaasti esiintyä toistensa ohjelmissa. Tämä oli seuraava askel koko ajan enemmän horjuvan brand splitin purkamiseksi. Talent exchangen alkamisen jälkeen SD:n rosteriin kuulunut Kane aloitti kunnon monstereiden välisen sodan Big Daddy V:n kanssa. Kane jäi kuitenkin pahasti alakynteen siinä vaiheessa, kun joulukuussa Mark Henry sekaantui Daddy V:n ja Kanen otteluun ja auttoi Daddy V:tä Kanen pieksemisessä. Henry oli ollut poissa ruudusta jälleen pari kuukautta sen jälkeen, kun oli hävinnyt Unforgivenin Main Eventissä The Undertakerille, mutta nyt hän näytti muodostaneen uuden tuholiittouman Big Daddy V:n kanssa. Nämä kaksi Strikerin manageroimaa voimanpesää ottivat samalla kohteekseen vanhan tutun CM Punkin, ja ECW:n jaksossa nähty mestaruusottelu Punkin ja Henryn välillä päättyi siihen, kun Daddy V sekaantui otteluun ja aiheutti Henrylle diskauksen. Juuri kun monsterikaksikko oli valmis lopullisesti tuhoamaan Punkin, Kane rynnisti paikalle ja saapui ECW:n mestarin avuksi. Tällä pitkällisellä pohjustuksella syntyi tämä hyvin erikoiselta buukkaukselta kuulostava joukkueottelu.

Tässä oli käsillä oikein klassinen ”Kuka ei kuulu joukkoon” -tilanne. CM Punk on niin eri sarjaa Kanen, Mark Henryn ja Big Daddy V:n kanssa kuin vain ikinä voi olla. Niinpä ei ole ihme, että tämä eri tyylien clash ei myöskään toiminut erityisen hyvin. Ei tämä mikään katastrofaalisen kamala ottelu ollut, mutta… Eipä myöskään mikään erityisen ikimuistettava koitos. Matsissa oli turhan paljon Henryn, Big Daddy V:n ja Kanen keskinäistä hieromista, ja vaikka CM Punk todellakin yritti kaikkensa tässä ottelussa, ei hänestäkään ollut kantamaan Visceraa tai Mark Henryä mihinkään erityisen kummoiseen suoritukseen. Se on tosin todettava, että ottelun lopetus oli pirun näyttävä, ja se oli täysin Punkin ansiota. Pelkästään tuo ottelun näyttävä lopetus antaa tälle ottelulle puolikkaan lisää, minkä ansiosta tämä oli juuri ja juuri ihan ok tv-ottelutasoinen joukkueottelu. Toivoa silti sopisi, että ECW voisi tarjoilla enemmän kuin tämän.

* *

Singles Match

Mr. Kennedy vs. Shawn Michaels

Tämä Armageddonin kortti oli paperilla todella kovan kuuloinen ja täynnä tiukkoja matseja, mistä hyvä osoitus on se, että tällainen täysin tuore paritus Mr. Kennedyn ja Shawn Michaelsin välillä oli oikeastaan tapahtuman filleriosastoa. Toki oli tätäkin buildattu ihan kohtuullisesti siinä ajassa, mitä Survivor Seriesin ja Armageddonin välillä oli ehditty. Michaels oli siis hävinnyt Survivor Seriesissä ratkaisevan mestaruusottelun Randy Ortonille, minkä jälkeen hän saapui seuraavassa Raw’ssa puhumaan vielä tuosta hävitystä ottelusta. Michaelsin promo kuitenkin keskeytyi, kun Mr. Kennedy hyökkäsi hänen kimppuunsa ja haukkui Michaelsin hyökkäyksen päätteeksi. Raw’n GM William Regal buukkasi Michaelsin ja Kennedyn välille ottelun vielä samalle illalle, mutta tuota ottelua ei koskaan nähty, koska se räjähti käsiin villiksi backstage-tappeluksi ennen kuin kelloa edes ehdittiin soittaa. Seuraavalla viikolla Kennedy puhui siitä, miten Michaels on hasbeen ja miten Michaelsin olisi aika siirtyä sivuun ja tarjota paikka Kennedyn kaltaisille nuorille nouseville tähdille. Kennedy myös pilkkasi Michaelsin menneisyyttä tuomalla kehään Marty Jannettyn, Dieselin, Razor Ramonin ja Michaelsin itsensä näköiset imitaattorit. Lopulta Michaels ryntäsi itse paikalle ja pieksi Kennedyn. Vielä ennen tätä ottelua Raw’ssa nähtiin myös aidon Marty Jannettyn paluu, kun hän nousi Raw’n juhlajaksossa kehään Kennedyä vastaan, mutta Kennedy voitti tuon ottelun puhtaasti.

Jotenkin on sääli, että Mr. Kennedy ei lopulta WWE-urallaan yltänyt oikeastaan tätä korkeammalle. Kennedyllä piti olla kaikki edellytykset olla firman seuraava suuri tähti, ja vielä vuoden 2007 alussa näytti siltä, että niin tulisi tapahtumaan. Vuosi 2007 oli kuitenkin ollut Kennedylle kaikin tavoin katastrofaalinen, ja nyt ikään kuin huipennuksena sille hän pääsi ottelemaan yhden uransa isoimman ottelun: Singles-matsi Shawn Michaelsia vastaan. Mutta sen sijaan, että tämä ottelu olisi ollut hienon feudin huipentava Main Event ottelu WWE:n päämestaruudesta, tämä oli keskikortin kohtaaminen ppv:ssä ilman kummempaa pohjustusta. Sääli, muuta ei voi sanoa. Itse otteluhan oli ehdottomasti hieno koitos, mutta ehkä siitäkin hieman paistoi läpi se, että Kennedy tajusi jo junan ajaneen ohitseen. Ehkä vielä vuoden 2007 alussa Kennedy olisi tässäkin ajassa pystynyt repimään itsestään irti Michaelsin kanssa jonkun yliluonnollisen suorituksen, mikä olisi nostanut ottelun jopa huippuottelun tasolle. Nyt ei oltu huippuottelun tasolla. Ennemminkin oli lähellä, että tämä olisi ollut ”vain” hyvä ottelu. Ottelun viimeiset minuutit, erinomainen rakenne ja Michaelsin täydellinen kehätyöskentely nostivat tämän kuitenkin juuri ja juuri hienon arvosanan puolelle. Olihan tämä niin puhdas ja tyylikkäästi toteutettu oppikirjamainen painiottelu kuin vain voi kuvitella. Hienoa työtä.

* * * ½

WWE Championship Title Shot

Jeff Hardy vs. Triple H

Loppuvuoden aikana Intercontinental-mestari Jeff Hardy oli alkanut tehdä tasaista nousua kohti Main Event -kuvioita, ja tuossa nousussa oli auttanut erityisesti se, että Hardy ja Triple H olivat löytäneet yhteisen sävelen. Näin oli tapahtunut siitäkin huolimatta, että miehillä ei ollut – kuten Triple H itsekin omassa promossaan ilmoitti – oikeastaan mitään muuta yhteistä kuin jaettu kunnioitus. Yleisö hurrasi koko ajan enemmän daredevil-tyyliä edustavalle Hardylle, ja WWE selvästi tajusi, että tässä voisi olla mahdollisuus tehdä Hardysta isompi tähti kuin hän oli kertaakaan urallaan ollut. Survivor Seriesissä nimenomaan Triple H ja Hardy olivat olleet oman joukkueensa selviytyjät, kun he olivat voittaneet eliminoitiottelun oltuaan ensin 5 vs. 2 -altavastaajatilanteessa. Survivor Seriesin jälkeen Umaga ja hieman yllättäen hetkellisesti Raw’n yläkortin kuvioihin palannut Snitsky yrittivät piestä Hardyn pahanpäiväisesti, mutta Triple H pelasti hänet tältä selkäsaunalta. Seuraavina viikkoina Raw’ssa nähtiin yhteenottoja Triple H:n ja Jeff Hardyn joukkueen sekä Snitskyn ja Umagan joukkueen välillä. PPV:hen ei (luojan kiitos) kuitenkaan tätä kohtaamista buukattu, vaan sen sijaan GM William Regal sai villin idean: hän määräsi Jeff Hardyn ja Triple H:n painimaan ppv:ssä toisiaan vastaan – ja vieläpä niin, että ottelun voittaja saisi päämestaruusottelun Royal Rumblessa.

Hmm, tämä ottelu oli ehkä pienoinen pettymys. Etukäteen muistikuvissani tämä oli huippuluokan ottelu, joka onnistui yllättämään sillä, miten loistavan ottelun Hardy ja Triple H painivat keskenään. Mutta ehkä muistikuvani liittyvätkin johonkin toiseen Triple H:n ja Hardyn väliseen ppv-otteluun? Ovatko he painineet jossain toisessa tapahtumassa keskenään? Tai ehkä sekoitan nyt vain mielikuvan johonkin muuhun. Tämä Hardyn ja HHH:n ottelu oli siis ehdottomasti hieno painimatsi, jossa oli itse asiassa varsin paljon samaa kuin tätä edeltäneessä Michaelsin ja Kennedyn ottelussa. Tässäkin nousussa oleva ”nuori” tähti (Hardy) kohtasi kokeneen ketun (Triple H). Matsi oli myös rakennettu varsin mallikkaasti, ja molemmat näyttivät ottelussa hyvältä. Lopetus oli toimiva, eikä ottelussa ollut siis oikeastaan mitään suurempaa moitittavaa. Silti jotenkin tästä jäi jo heti alkuminuuteilta sellainen fiilis, että ihan kaikkea ei ollut laitettu peliin ja että… Jotain pientä tästä vain tuntui puuttuvan. Jotain todella erikoista, jotain todella suurta tunnelmaa. Nyt tämä oli hieno painimatsi kahden yleisön rakastaman facen välillä, mutta ei sitten kuitenkaan sen enempää.

* * * ½

Singles Match

The Great Khali vs. Finlay

Survivor Seriesissä oli nähty historiallinen kohtaaminen The Great Khalin ja Hornswogglen välillä. Tämä Hornswogglen isän Mr. McMahonin ideoima ”Tough Love” -ottelu oli päättynyt kuitenkin armollisesti siinä vaiheessa, kun Hornswogglen alun perin WWE:hen tuonut Finlay sekaantui otteluun suojattinsa puolesta ja hyökkäsi The Great Khalin kimppuun. Samalla Finlay teki kuin huomaamatta face-turnin, koska hän oli nyt sympaattisen pikkumiehen pelastaja. McMahon oli tietenkin raivoissaan siitä, että Finlay oli sekaantunut hänen kasvatusmetoidihinsa, ja kostoksi siitä McMahon päätti laittaa Finlayn kärsimään. Niinpä Finlay joutui seuraavina viikkoina kohtaamaan mahdottomia haasteita, mutta kaikkein pahin oli vasta edessä. Nyt Armageddonissa Finlay joutuisi kohtaamaan itse Great Khalin.

Hieman yllättävää kyllä, tämä ei ollut totaalista paskaa. Toisaalta, ei kai sen pitäisi ollakaan yllätys, kun muistaa, että ottelun toinen osapuoli oli Finlay, jonka työtehtäviin on nimenomaan kuulunut auttaa heikkojakin painijoita kehittymään paremmiksi. Siinä mielessä on kai loogista, että hänet iskettiin otteluun The Great Khalin kanssa, koska Khali jos kuka kaipaa edelleen kaiken mahdollisen avun otteluissaan. Ainoat Khalin hyvät tai ainakin siedettävät ottelut ovat olleet onnistuneita ainoastaan buukkauksen tai vastustajan silmittömän työn ansiosta. Tällä kertaa ei päästy edes ihan hyvän tasolle, hädin tuskin edes siedettävään. Se oli silti selvä parannus Survivor Seriesiin, jossa Khali paini yhdessä Hornswogglen kanssa luultavasti vuoden huonoimman ottelun. Tällä kertaa Finlay teki kaikkensa kantaakseen Khalin siedettävään otteluun, ja hyvällä myymisellään ja onnistuneella tarinankerronnallaan hän sai aikaiseksi varmaan aika lailla sen, mikä Khalin kanssa oli mahdollista saada aikaan. Toivottavasti nyt tästä täysin idioottimaisesta juonikuviosta päästäisiin vihdoin eteenpäin.

* ½

WWE Championship

Randy Orton (c) vs. Chris Jericho

Voi pojat. Sitten oli vuorossa illan isoin hetki, joka ei kuitenkaan ollut illan Main Event, koska – noh – WWE. Mutta kyllä vain. CHRIS JERICHO oli palannut WWE:hen. Lähes kaksi ja puoli vuotta sitten kesällä 2005 Jericho jätti WWE:n sen jälkeen, kun oli hävinnyt WWE-mestaruusottelun John Cenalle SummerSlamissa ja kun Eric Bischoff oli sen jälkeen antanut hänelle potkut. Oikeasti mitään potkuja ei tietenkään ollut, vaan Jerichon ja WWE:n sopimus oli päättynyt kesällä 2005, ja Jericho päätti tuon sopimuksen jälkeen keskittyä musiikkiuraansa ja kiertää maailmaa bändinsä Fozzyn kanssa. Hyvän tovin dirt sheeteissä oli kuitenkin huhuttu Jerichon mahdollisesta paluusta painibisnekseen, ja vuoden 2007 aikana hetken aikaa monet tuntuivat uskovan siihen, että Jericho saattaisi loikata TNA:han. Lopulta näin ei kuitenkaan käynyt, vaan alkusyksystä 2007 WWE:n viikottaisissa lähetyksissä alkoi pyöriä mystisiä koodintäyteisiä videopätkiä, joissa vihjaltiin siihen, että joku tai jokin olisi tulossa WWE:hen pelastamaan meidät.

Muistan kun SAVE_US.222-videot alkoivat syksyllä Raw’ssa, ja aluksi oli todella jännittävää miettiä, kenen suuri paluu olisi luvassa. Vähitellen videot alkoivat muuttua enemmän vihjailevaksi, ja samalla alkoi käydä selväksi, että todellakin Chris Jericho olisi palaamassa Raw’hon. Kun sitten koitti Survivor Seriesin jälkeinen Raw, johon SAVE_US.222-huipennus oli luvattu, kaikille faneille oli täysin selvää, että Jericho sieltä olisi tulossa. Se ei silti vähentänyt (ainakaan omissa silmissäni) Jerichon paluun hienoutta. Jerichon comeback oli ehdottomasti vuoden suurin comeback (ja yksi koko vuosikymmenen suurimmista), ja paluupromo oli yksi vuoden parhaista. Varsinainen paluu nähtiin siis Survivor Seriesiä seuranneen Raw’n päätteeksi. Koko illan ajan oli pohjustettu sitä, miten Randy Orton oli mielestään piessyt nyt KAIKKI varteenotettavat vastustajat Raw’sta ja miten tämän show’n päätteeksi nähtäisiin kirjaimellinen soihdun siirtäminen Ortonille, kun Survivor Seriesin tapahtumapaikasta Miamista Raw’n tapahtumapaikalle Ft. Lauderdaleen lähtenyt olympialaistyylinen soihdunkantaja saapuisi areenalle ja ojentaisi soihdun Ortonille. Illan aikana soihdunkantajan etenemistä oli seurattu videopätkillä, ja lopulta illan lähestyessä loppuaan soihdunkantaja juoksi areenan pihaan… Ja silloin mystinen mies kolkkasi hänet maahan. Soihdunkantajaa kehässä odottanut Randy Orton tietenkin häkeltyi tästä, samalla valot sammuivat areenalta – ja kyllä, SAVE_US.222-video sai lopullisen selvyydensä, kun koodi muuttui muotoon SAVE_US.Y2J, ja samalla Chris Jericho marssi sisääntulorampille. Yleisö villiintyi tietenkin Jerichon paluusta, ja paluupromossaan Jericho kertoi saapuneensa Raw’hon pelastamaan meidät kaikki Ortonilta ja ennen kaikkea Ortonin kammottavalta mestaruuskaudelta. Raw oli jälleen Jericho, ja maailma ei olisi never, eeeeeeeeeeeever the same againh, kunhan Jericho saisi vietyä WWE-mestaruuden Ortonilta.

Tämä upea paluuhetki johti siis siihen, että seuraavina viikkoina Jericho ja Orton yrittivät tehdä toisistaan selvää sekä henkisesti että fyysisesti. Jericho muun muassa järkytti Ortonin henkistä tasapainoa auttamalla Ric Flairin voittoon Ortonia vastaan Singles-ottelussa. Orton luotti enemmän perinteiseen selkäsaunaan ja jysäytti Jerichon kanveesiin RKO:lla. Jericho puolestaan esitteli uuden finisherinsä Codebreakerin ja sen lisäksi lukitsi Ortonin Walls of Jerichoon ppv:tä edeltävässä Raw’ssa. Nyt Armageddonissa Jericho tekisi paluunsa kehään, ja hänellä olisi saman tien mahdollisuus nousta WWE:n päämestariksi.

Oi voi. Olisi voinut toivoa, että Chris Jerichon ensimmäinen ppv-ottelu yli kahteen vuoteen olisi ollut MOTYC-tasoinen koitos, mutta ikävä kyllä sitä se ei ollut. Suurin syy siihen ehdottomasti oli ottelun buukkaus: WWE ei halunnutkaan, että tämä ottelu jäisi historiankirjoihin täydellisenä otteluna. Sen sijaan WWE halusi, että tästä ottelusta alkaisi uusi Jerichon ja JBL:n välillä feud, ja vielä näin 12 vuotta tapahtuman jälkeenkin minun on vaikea ymmärtää tätä ajatuksenkulkua. En ensinnäkään tajua vieläkään, miksi paluunsa tehnyt Jericho halutettiin upottaa feudiin kehäpaluutaan suunnittelevan selostajan kanssa? Ja jos Jericho oikeasti haluttiin tuhlata paluunsa jälkeen hukkaamaan momentuminsa JBL-feudiin, olisiko hänen voitu edes sitä ennen antaa painia puhdas mestaruusottelu Ortonin kanssa? Miksi feudi piti aloittaa kesken tämän ottelun? No, näihin kysymyksiin ei saada koskaan vastauksia, ja tässä on lopputulos. Matsi oli ehdottomasti painillisesti hieno, ja Jericho osoitti olevansa paluunsa jälkeen huippukunnossa. Orton on viime kuukausien aikana paininut loistavien vastustajien kanssa vakuuttavia mestaruusotteluita, eikä tämä ollut siihen jatkumoon poikkeus. Sääli vain, että tästä otteluparista ei haluttu ottaa kaikkea irti.

* * * ½

WWE Women’s Championship

Beth Phoenix (c) vs. Mickie James

Vielä ennen oikeaa Main Eventiä nähtiin curtain jerkinä naisten mestaruusottelu, koska sellainen asema naistenpainilla WWE:ssä nyt vielä vuonna 2007 oli – silloinkin kun kehässä oli kaksi firman lahjakkainta naispainijaa. Beth Phoenix oli voittanut WWE Women’s -mestaruuden viime syksynä ja dominoinut siitä lähtien naistendivaria ylivoimaisesti. Loppuvuodesta hänen päähaastajakseen oli noussut entinen WWE Women’s-mestari Mickie James, joka oli valmis tekemään kaikkensa, että ”Glamazon” Phoenixin mestaruuskausi päättyisi Armageddoniin. Sen kummempaa feudia ei tämän ottelun taustalla ollut. James oli ansainnut mestaruusottelun päihittämällä Melinan ykköshaastajuusmatsissa.

Tjaah, niin vain jäi tämäkin ottelu hienoiseksi pettymykseksi. Etukäteen olin ajatellut, että Mickie Jamesin ja Beth Phoenixin välinen kohtaaminen olisi aika lailla laadukkainta naisten painia, mitä WWE:n rosterilla oli näihin aikoihin tarjottavinaan. Hyvänä päivänä näin varmasti onkin. Mickie James ja Beth Phoenix (yhdessä Victorian kanssa) olivat WWE:n naisten divisioonan parhaat painijat. Jos kaikki olisi ollut kohdillaan, he olisivat varmasti voineet painia vähintään samantasoisen ottelun kuin Gail Kim ja Awesome Kong Turning Pointissa. Jostain syystä tänään ei ollut kuitenkaan tämän kaksikon paras päivä. Matsi oli hetkittäin menoltaan hapuilevaa, eikä tätä ollut myöskään buukattu millään tavalla täydellisesti. Niinpä lopputuloksena oli ihan ok naisten mestaruusottelu, mutta oikeastaan tasoltaan tämä ei edes poikennut kovin merkittävästi Beth Phoenixin ja Candice Michellen parhaasta ottelusta, mikä on kyllä sääli.

* *

World Heavyweight Championship

Batista (c) vs. Edge vs. The Undertaker

Illan kiistatta suurin paluu oli tietenkin Chris Jerichon paluu painikehiin yli kahden vuoden tauon jälkeen, mutta myös tämän ppv:n Main Eventissä oli tarjolla paluu, kun loukkaantumisestaan toipunut Edge paini nyt ensimmäisen kerran ppv:ssä sitten Vengeancen. Tosin varsinaisen paluunsahan Edge teki jo Survivor Seriesin Main Eventissä, kun ottelun ratkaisuhetkillä paljastui, että Edge oli naamioitunut kameramieheksi ja päässyt näin ollen häkin sisälle. Kun Undertaker oli selättämässä Batistaa, Edge kiskaisikin tuomarin pois kehästä, hyökkäsi molempien miesten kimppuun ja asetteli sitten Batistan selättämään Takerin. Tämä halpamainen ratkaisu ei tietenkään ollut kenenkään mieleen – paitsi Smackdownin General Managerin Vickie Guerreron. PPV:tä seuranneessa Smackdownissa nimittäin paljastui, että Edgellä ja Vickie Guerrerolla oli suhde ja että Vickie oli ollut auttamassa Edgeä katalan juonen toteuttamisessa. Samalla Vickie julisti, että Undertaker ei saisi mestaruusottelua enää koskaan ja että Edge kohtaisi Batistan World Heavyweight -mestaruudesta, koska hän oli kesällä joutunut luovuttamaan mestaruutensa loukkaantumisen vuoksi ilman, että oli hävinnyt kenellekään. Vickien ja Edgen hieno ilta sai kuitenkin karmivan lopun, kun Undertaker ilmestyi kehään ja iski Vickielle Tombstone Piledriverin. Seuraavalla viikolla Taker sekaantui Batistan ja Edgen mestaruusotteluun, mikä johti ottelun päättymiseen ratkaisemattomana. Tällöin paikalle marssi hetkellisesti asemansa Smackdownin GM:nä takaisin saanut Theodore Long, joka ilmoitti, että Armageddonissa nähtäisiin World Heavyweight -mestaruudesta kolminottelu Batistan, Edgen ja The Undertakerin välillä. Lopulta ennen Armageddonia Vickie Guerrero teki paluunsa Smackdowniin, mutta hänen niskansa oli vahvasti tuettu ja hän joutui kulkemaan pyörätuolissa. Guerrero oli kuitenkin valmis ottamaan takaisin asemansa Smackdownin GM:nä, ja Theodore Long alennettiin takaisin hänen avustajakseen. Itse mestaruusotteluun Vickie ei kuitenkaan voinut tehdä enää muutoksia, joten edessä oli ratkaiseva kamppailu näiden kolmen välillä, jotka olivat taistelleet World Heavyweight -mestaruudesta keskenään koko vuoden ajan.

Tämän illan teema oli selvästi tarjota otteluita, jotka olisivat hyvänä päivänä voineet olla huippuotteluita mutta nyt eivät ihan olleet sitä. Oikeastaan mikä tahansa näistä neljästä ottelusta HBK/Kennedy, HHH/Hardy, Jericho/Orton ja Batista/Edge/Undertaker olisi voinut olla täydellisellä buukkauksella ja täydellisellä painisuorituksella vaikka ihan MOTYC-tasoa. Nyt kuitenkaan annettu aika, buukkaus ja painilliset suoritukset eivät missään ottelussa olleet ihan sillä tasolla, mitä olisi vaadittu, ja niinpä yksikään otteluista ei yltänyt edes huipputasolle. Tämäkin Triple Threat oli oikein viihdyttävää rymistelyä, jossa kolmikko väläytti osaamistaan ihan kunnolla. Lopetuksesta voi olla varmasti montaa mieltä, mutta minä ihan tykkäsin tästä, että kehänlaidalle ilmestyi kaksi ”Edgeä” (Brett ja Brian Major), jotka hämäsivät Takeria ja Batistaa. Ainakin se oli jotain erilaista. Niinpä ottelun suurin heikkous oli sitten se, että tällä ei vain ollut tarpeeksi aikaa. Tuntui, että kaikki tapahtui vähän turhan kiireellä ja että mitään ei ehditty rakennella lopulta tarpeeksi. Niinpä tämäkin jää huippuottelutason alapuolelle, mutta hieno maailmanmestaruusottelu ehdottomasti.

* * * ½


Oikeastaan oleellisin tuli sanottuakin jo tuossa Main Eventin arvostelussa. Tämä kortti oli täynnä otteluita, jotka olisivat hyvänä päivänä täydellisesti buukattuna voineet olla aivan huippuluokan kohtaamisia. Perhana, jos jokaisen ottelun buildi olisi ollut kohdillaan ja kaikki ottelut olisi buukattu täydellisesti, tämä olisi lähes tulkoon voinut olla WrestleManian kortti (tai varmaan huonompana vuotena olisi voinut ollakin). Ikävä kyllä nyt kaikkia paukkuja ei haluttu selvästi tuhlata väli-ppv:hen, ja lopputuloksena oli paljon hukattua potentiaalia. Tästä huolimatta tämä oli aivan Ok ppv, koska ei tässä mitään varsinaisesti heikkoa ollut. On silti sääli, että WWE ei halunnut yrittää tehdä tästä jopa koko vuoden parasta tapahtumaansa, koska edellytyksiä olisi ollut.

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 2.8.2020

Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: TNA Turning Point 2007

Next post

Fave Five – 8/2015

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.