Arvio: WWE King of the Ring 2002
Päivämäärä: 23.6.2002
Sijainti: Columbus, Ohio (Nationwide Arena)
Yleisömäärä: 14 198
Katso tapahtuma WWE Networkissa!
Tämä oli kaikkien aikojen 10. ja samalla myös viimeinen King of the Ring -ppv. KOTR-turnaus palaisi vielä myöhemmin WWE:n ohjelmistoon paljon alkuperäistä laimeampina versioina, mutta ppv:n taru loppui tähän. Syitä on varmasti monia: jotkut ovat muun muassa väittäneet brand splitin olleen syy KOTRin lopettamiselle, mutta aika huonolta selitykseltä se tuntuu, kun tämä vuoden 2002 KOTRikin sujui ilman mitään ongelmia. Puolet turnauksen 16 painijasta oli Raw’n painijoita ja puolet SD:n nimiä. Nyt ppv:ssä nähdyissä välierissä mukana oli 2 Raw’n ja 2 SD:n edustajaa. Brand splitin tuomien muutosten lisäksi tämänvuotinen KOTR poikkesi aikaisemmista siten, että voittajalle oli tarjolla konkreettinen palkinto: turnauksen voittaja pääsisi nimittäin ottelemaan WWE Undisputed -mestaruudesta SummerSlamin Main Eventissä. Selostajinamme tässäkin ppv:ssä olivat JR ja King. Lisäksi Tazz ja Michael Cole olivat taas yläparvella kommentoimassa Smackdownin otteluita ennen niiden alkamista.
King of the Ring Semi Final Match
Chris Jericho vs. Rob Van Dam
Ppv avattiin heti ensimmäisellä välieräottelulla, jossa toisensa kohtasivat Smackdownia edustava Chris Jericho ja Raw’n Intercontinental-mestari Rob Van Dam. RVD oli voittanut IC-mestaruuden vihdoin takaisin itselleen, mutta se ei merkinnyt tässä ottelussa mitään. Y2J oli aikaisemmilla kierroksilla voittanut Edgen ja Val Veniksen, ja nyt hän janosi mahdollisuutta päästä takaisin kiinni Undisputed-mestaruuteen. Van Dam puolestaan oli voittanut kahdella ensimmäisellä kierroksella Eddie Guerreron ja X-Pacin.
Kova opener ja hieno ottelu kahden painitaiturin välillä. Juuri tällaista vauhdikasta ja yleisön mukaansa tempaavaa ottelua minä odotinkin näiltä kahdelta, kun tajusin heidän kohtaavan toisensa KOTRin välieräottelussa ja illan openerissa. Homma lähti käyntiin todella sujuvasti, ja yleisölle tarjoiltiin myös pari todella näyttävää loikkaa kehän ulkopuolelle. Keskikohdilla meno ehkä taantui hetkeksi, ja yleisökin hiljeni joksikin aikaa, mutta kokonaisuutena homma oli silti todella vahvaa suorittamista. Erityiskehun ansaitsevat lopputaistelut, jotka olivat tosissaan jännittäviä, ja tilanteet vaihtuivat sujuvasti toisen etulyöntiasemasta toisen vahvuuksiin. Ainut miinus lopputaistelusta tulee ihan ottelun päättäneelle liikkeelle, sillä sitä edeltänyt asettautuminen näytti ihan liian selvästi siltä, että painija oikein siirtyi ottamaan vastaan toisen lopetusliikkeen. Siis sillä tavalla, että katsojalle tuli typerä olo. Muuten homma oli kuitenkin taattua painiviihdettä, vaikka vieläkään ei Jerichon ja RVD:n ottelu yltänyt huippuarvosanaan.
* * * ½
King of the Ring Semi Final Match
Test vs. Brock Lesnar
Test oli voittanut edellisvuoden Survivor Seriesissä Immunity Battle Royalin, jolloin näytti siltä, että miestä aletaan pushata viimein kohti Main Eventiä. Sen sijaan Test katosi parin seuraavan kuukauden aikana kokonaan ruudusta, eikä häntä ollut nähty Smackdowniin draftaamisen jälkeen ppv-tasolla ollenkaan. Nyt Test oli vihdoin saanut uuden mahdollisuuden nousta suuruuteen. Hän oli aikaisemmilla kierroksilla voittanut The Hurricanen ja Hardcore Hollyn ja tähtäsi kovaa vauhtia kohti KOTR-voittoa. Helpolla se ei kuitenkaan tulisi irtoamaan, sillä vastaansa Test sai Raw’ta edustavan ”The Next Big Thing” Brock Lesnarin. Lesnar oli tähän mennessä voittanut Bubba Ray Dudleyn ja Booker T:n, mutta nyt hän oli kenties uransa kovimman haasteen edessä.
Oho, tämä oli paljon parempi ottelu kuin olin etukäteen odottanut. Tiesin tottakai Lesnarin taidot, mutta hän oli tässä vaiheessa kuitenkin vasta aivan uransa alussa. Test puolestaan oli hyvä mörssäri, jota olen aina markittanut, mutten tiennyt, onko hänestä vetämään mielenkiintoista ottelua näistä lähtökohdista. Tilannetta ei helpottanut sekään, että kyseessä oli heel vs. heel -ottelu. Niinpä ajattelin etukäteen, että tämä saataa olla ihan parin minuutin pikarymistely, mutta nämä äijät vetivätkin lähes 10-minuuttisen kamppailun, joka pysyi alusta loppuun viihdyttävänä! Ei tässä tietenkään mistään mestarillisesta painiteoksesta puhuta, mutta kuitenkin kivasta ja tiiviistä brawlista, joka hoiti asiansa juuri niin hyvin kuin saattoi toivoa. Yleisölle tarjoiltiin useita näyttäviä power-liikkeitä, ja turha hierominen oli jätetty pois. Molemmat vieläpä näyttivät hyviltä ottelun jälkeen.
* * ½
WWE Cruiserweight Championship
The Hurricane (c) vs. Jamie Noble
The Hurricane oli voittanut Cruiserweight-mestaruuden toukokuussa nähdyssä Triple Threat -ottelussa, jossa oli mukana hänen lisäkseen Tajiri ja Billy Kidman. Mestaruusvoitto ei kuitenkaan lämmittänyt kovin paljoa supersankarimme mieltä, sillä samoihin aikoihin Hurricane oli alkanut saada mystisiä viestejä pukuhuoneeseensa. Ilmeisesti Hurricanea vainosi joku, joka tunsi Hurricanen menneisyydestä, mutta Hurricane ei tiennyt, mitä tehdä. Lopulta kesäkuun alussa mystiseksi vainoojaksi paljastui WWF-debyyttinsä tehnyt Nidia, joka oli (kayfaben mukaan) Hurricanen tyttöystävä Shane Helms -ajoilta. Kieroutuneen ja sekopäisen oloinen ”White Trash” Nidia oli selvästi kehittänyt pakkomielteen Hurricanesta, ja nyt hän oli saapunut häiritsemään tätä WWF:ään. Ikäväksi tilanne muuttui siinä vaiheessa, kun Nidia toi kuvioihin mukaan nykyisen poikaystävänsä Jamie Noblen, joka pieksi Hurricanen brutaalisti kehässä. Samalla Nidia varasti Hurricanelta tämän maskin, mutta seuraavalla viikolla supersankari sai sen takaisin itselleen piestyään Noblen kanveesiin. Noble lienee suurimmalle osalle tuttu WCW-arvosteluistani, ja Nidia oli puolestaan ensimmäisen Tough Enoughin naisvoittaja, joka nyt vihdoin pääsi tv-ruutuihin.
Hieno ottelu Hurricanelta ja Noblelta, jotka olivat toki toisilleen tuttuja vastustajia jo WCW:n ajoilta. Tämä ei ollut kuitenkaan samanlainen spotfest kuin WCW:ssä nähdyt 3 Countin ja Noblen väliset ottelut, mutta juuri siksi tämä olikin niin viihdyttävä. Samalla tämä oli myös juuri sopivaa erilaisuutta verrattuna TNA:n ensimmäisen ppv:n X Division -otteluun. WWE osoitti tällä reilusti yli 10-minuuttisella CW-ottelulla, että heidän pienikokoiset painijansa pystyvät oikeasti viihdyttävään ja teknisesti taitavaan otteluun. Toki tässäkin kohtaamisessa oli pari näyttävää spottia, jotka sitten säväyttivätkin yleisöä kunnolla. Alkuun ottelu lähti liikkeelle hiukan hitaasti, mutta parin minuutin kohdalla ringsidellä nähdystä Noblen tappavasta Lariatista lähtien homma parani koko ajan huimalla tahdilla, ja lopputaistelu oli sitten aivan upeaa katsottavaa. Lopetus oli vieläpä oikeasti jännittävä ja yllättävä: ottelu ei päättynyt siihen kohtaan, jonka oletin aivan varmasti päättävän kamppailun. Lisäplussaa ottelu saa vielä siitä, kuinka tämä oli varmaankin ensimmäinen WWF-ottelu, jossa kuultiin ”She’s a crack whore”-chant. Toki saattaa olla, että hieman yliarvostelenkin tätä ottelua, koska tykkään niin paljon WWE:n CW-menosta ja tietenkin Hurricanesta.
* * * ½
Singles Match
Ric Flair vs. Eddie Guerrero
Ric Flairin ensimmäinen heel-run WWE:ssä oli jäänyt torsoksi, sillä WWE joutui muuttamaan suunnitelmiaan sen jälkeen, kun Steve Austin oli lähtenyt lätkimään firmasta. Austinin mielestä feud Eddie Guerreron kanssa ja jobbaaminen Brock Lesnarille olisivat olleet liikaa, ja lisäksi hänellä oli henkilökohtaisia ongelmia perheväkivaltasyytteen osalta, joten emme näkisi Austinia ennen kuin vuonna 2003. Samalla päättyi myös Flairin feud Austinin kanssa, ja niinpä Flair päätettiin kääntää takaisin faceksi ja pistää jälleen napit vastakkain Mr. McMahonin kanssa. Kaksi kuukautta brand splitin aloittamisen jälkeen oltiin tultu siihen pisteeseen, etteivät McMahon ja Flair pystyneet edelleenkään tekemään yhteistyötä, vaikka heillä oli omat brändinsä hallittavana. Niinpä Raw’hon buukattiin miesten välille ottelu, jonka voittaja saisi haltuunsa sekä Raw’n että Smackdownin. McMahon voitti tuon ottelun, ja Flairin ura Raw’n omistajana oli historiaa. Sen sijaan Flair allekirjoitti painijasopimuksen Raw’hon ja julisti aloittavansa viimeisen yrityksensä aktiivipainijana. Helpolla ei Flairin painijaura kuitenkaan alkanut. Hän sai heti kimppuunsa Eddie Guerreron, joka syytti Flairia siitä, ettei hän päässyt koskaan kohtaamaan Steve Austinia, kuten hänen alun perin olisi kuulunut tässä ppv:ssä. Guerreron mukaan oli Flairin itsekkyyden syytä, että Austin oli lähtenyt WWF:stä. Nyt Eddie päätti kostaa Flairille sen, ettei hänellä ollut mahdollisuutta nousta ME-nimeksi voitolla Austinista.
Tämän ottelun arvosana verrattuna edelliseen voi joidenkin mielestä olla aika yllätys, mutta minua tämä ottelu ei onnistunut viihdyttämään toivomallani tavalla. Ehkä minulla oli vain turhan kovat odotukset tälle ottelulle, koska edellinen miesten kohtaaminen vuoden 1996 Hog Wildistä oli klassikko-ottelu. Sellaiseen he eivät tässä pystyneet. Minua häiritsi tässä ottelussa esimerkiksi se, kuinka tökerösti Guerrero lopetti hienosti aloittamansa Flairin jalan työstämisen yhtäkkiä kuin seinään. Samoin lopetus tuntui aika laimealta. Kokonaisuutena ottelussa tuntui lähinnä olevan hiukan vaisuksi jäänyt alkuosuus, viihdyttävä Flairin jalan työstämisvaihe (joka kuitenkin päättyi tönkösti), Flairin hallintavaihe ja lopun sekoilut, jossa nähtiin turhia sekaantumisia. Tässä ottelussa oli toki paljon hyvääkin, ja tunnelma oli aivan loistava näiden kahden karismaattisen kaverin kohtaamisessa. Niinpä tämä oli ehdottomasti viihdyttävä ja hyvä ottelu, mutta olisin vain toivonut puhtaasti parempaa ja kekseliäämpää painia.
* * *
WWE Women’s Championship
Trish Stratus (c) vs. Molly Holly
Molly Hollyn ja Trish Stratuksen feud oli jatkunut samanlaisena aina WrestleManian jälkeisistä jaksoista lähtien. Naiset olivat kohdanneetkin toisensa joukkueottelussa Inssurextionissa, ja Molly oli aikaisemmin sekaantunut ystävänsä Jazzin ja Trishin väliseen mestaruusotteluun. Nyt Mollyllä oli vihdoin mahdollisuus nousta itse mestariksi, sillä hän oli pari viikkoa aikaisemmin voittanut ykköshaastajuuden päihittämällä Trishin Non title -ottelussa. Viime aikoina Mollyn heel-persoonaan oli liitetty varsin omituinen kuvio, sillä monet facet (erityisesti Jerry Lawler) olivat alkaneet pilkata Hollya siitä, että tällä oli iso p**se. Tai siis mukamas oli. Mitään totuuden perää (no pun intended) väitteessä ei ollut, mutta ilmeisesti tällainen lisäkuvio oli siitä huolimatta WWE:n buukkaajien mielestä todella hauskaa.
Judgment Dayn jälkeen Women’s-divisioona on ottanut selvästi taas askeleen oikeaan suuntaan. JD:tä lukuun ottamatta olen koko vuoden ajan kehunut sitä, kuinka otteluiden taso on ollut tasaisessa nousussa ja kuinka ottelut ovat koko ajan lähempänä päästä vielä entistä parempiin arvosanoihin. Jälleen kerran joudun mutisemaan samoja juttuja, koska tämä oli kiistatta paras naisten ottelu tänä vuonna, mutta siltikään en anna tälle vielä **½-arvosanaa. Taistelu oli kovaa ja ennen kaikkea fyysistä, ja Trish väläytti pari upeaa liikettä (erityisesti sen Handspring Headscissorsin Mollyn ollessa yläköydellä). Sitten ottelun lopetus tuli niin yhtäkkiä ja jätti laimean fiiliksen, joten päädyn kuitenkin vielä kahteen tähteen. Silti hyvää suorittamista näiltä kahdelta painijalta, ja jään odottamaan jatkoa. Molly teki tässä ottelussa suuren vaikutuksen.
* *
Singles Match
Hulk Hogan vs. Kurt Angle
Judgment Day ei ollut varsin onnistunut tapahtuma Hulk Hoganille tai Kurt Anglelle. Hogan menetti JD:ssä päämestaruutensa, Angle taas… hiuksensa. Miesten suhtautuminen menetyksiinsä oli myös varsin rajua. Angle alkoi käyttää peruukkia, jonka hän piti päässään kiinni amatööripainijan pääsuojuksella, ja Hogan ilmoitti eläköityvänsä painikehistä. Kukaan ei tuntenut paloa puuttua Anglen peruukkitilanteeseen, mutta sen sijaan Hoganin eläköitymispäätös oli liikaa yhdelle miehelle, Vince McMahonille. Mr. McMahon nimittäin keskeytti Hoganin eläköitymispuheen ja ilmoitti, että hän ei SD:n omistajana salli Hoganin eläköitymistä, sillä Hogan on niin merkittävän suuri nimi WWE:lle. Tämä ei Hogania miellyttänyt, ja niinpä SD:hen suunniteltiin historiallista ottelua Hoganin ja Mr. McMahonin välille. Tuo ottelu kuitenkin jäi näkemättä, sillä ratkaisevalla hetkellä juurikin Kurt Angle hyökkäsi Hoganin kimppuun. Angle selitti sekaantumistaan sillä, että Hogan oli aikaisemmin puuttunut Anglen asioihin auttaessaan Edgen voittoon Steel Cage -ottelussa Anglea vastaan. Lopulta tässä oli kuitenkin kyse vain siitä, kumpi näistä kahdesta miehestä on todella suurempi amerikkalainen sankari. Niin ja oli tässä vähän myös kyse hiuksista: Hogan oli nöyryttänyt Anglea riisumalla SD:ssä tämän peruukin, ja vastapalveluksena Angle oli heittänyt Hoganille hyvin harvoin kuullun kaljuuntumisläpän.
Hyvin poikkeuksellinen ottelupari, mutta tämä toimi itse asiassa paljon paremmin kuin olisin odottanut. Toki painillinen anti oli heikompi kuin tavallisesti Anglen otteluissa, ja keskivaiheilla ottelu tuntui hetken aikaa junnaavan paikallaan, mutta kokonaisuutena tämä oli kuitenkin oikein viihdyttävää katsottavaa. Angle hoiti roolinsa ärsyttävänä heelinä erinomaisesti, ja Hogan otti Anglen Suplexit yllättävän nätisti vastaan. Lopputaistelut olivat oikeasti jännittävää katsottavaa, ja lopetus oli buukattu tosi hyvin. Lisäkiitosta pitää myös antaa mahtavasti mukana olleelle yleisölle. Kokonaisuutena tämä oli Hoganin paras ppv-ottelu Rock-kohtaamisen jälkeen. Anglelle pisteet kotiin siitä, kuinka hienosti hän suoriutui tässä ottelussa, ja Hogankin teki tosiaan paljon enemmän töitä ottelun onnistumiseksi kuin tavallisesti. Pelkästään ottelun lopetuksen takia annan tälle ylimääräisen puolikkaan.
* * * ½
Backstagella nähtiin tässä välissä hieno ja hauska angle Booker T:n, Goldustin ja Rockin välillä. Booker T oli liittynyt nWo:hon juuri ennen Judgment Dayta, mutta hänen kytköksensä porukkaan jäivät lyhyeksi, sillä ennen nWo:hon liittymistä Booker T oli kehittänyt varsin kummallisen ystävyyssuhteen vähintään yhtä kummallisen Goldustin kanssa. Goldust ei tahtonut nWo:n vievän hänen joukkuepariaan, ja niinpä Goldust-kytkökset olivat lopulta liikaa nWo:lle, joka potki Bookerin pois joukoistaan. Niinpä Booker T oli alkanut vakituisesti pyöriä Goldustin kanssa, mutta nyt heidän huumoriangleen toi oman lisänsä Rock, joka oli palannut WWE:hen parin kuukauden mittaisen Scorpion King -kuvaustaukonsa jälkeen. Paluupromossaan Rock oli (Vince McMahonin käskystä) haukkunut Steve Austinin läpikotaisin siitä, kuinka hän oli pettänyt koko WWE:n luottamuksen. Lisäksi Rock oli luvannut saapua paikalle King of the Ringiin, vaikkei hänellä ottelua olisikaan. Tämä esiintyminen ei jäisi Rockin ainoaksi tänä iltana.
WWE Undisputed Title Shot
King of the Ring Final Match
Brock Lesnar vs. Rob Van Dam
Kuten jo alussa sanoin, tämän vuoden KOTR-voittaja saisi palkinnokseen mestaruusottelun SummerSlamissa. Rob Van Dam oli otellut kerran ppv:ssä WWF:n päämestaruudesta, mutta Lesnarilla ei ollut vielä kokemusta yhdestäkään mestaruusottelusta. Joka tapauksessa kyseessä olisi kummalle tahansa kultainen mahdollisuus.
Ihan toimiva tapa hoitaa finaali niin, että häviäjäkään ei näyttänyt varsinaisesti huonolta. Lesnar oli oma vakuuttava itsensä, ja RVD myi selkään kohdistetut iskut niin hyvin, että olin hetken aikaa jo varma, että Van Dam oli oikeasti loukannut selkänsä. Lopussa nähdyssä RVD:n hallintaosuudessa Rob toki hiukan unohti selän myymisensä, mutta toisaalta koko tuon Van Damin vastaiskun idea oli se, että hän kivuistaan huolimatta pystyi pistämään Lesnarin tiukalle. Kokonaisuutena ottelu ei kuitenkaan noussut ihan kivaa paremmaksi, koska kohtaaminen pidettiin varmastikin tarkoituksellisista syistä aika lyhyenä. Oman roolinsa tämä ottelu hoiti kuitenkin moitteetta ja jätti hyvän fiiliksen minulle.
* *
Mainitsin new World orderin tuossa edellisen backstage-anglen kohdalla, ja varmaan heistä pitää kirjoittaa lisää tässä kohtaa, sillä ennen Main Eventiä oli vuorossa backstage-angle, joka jäi nWo:n kaikkien aikojen viimeiseksi ppv-esiintymiseksi. nWo oli tehnyt WWF-debyyttinsä helmikuussa 2002, ja viimeistään WM:stä lähtien lähes tulkoon kaikki mahdollinen oli mennyt pieleen tämän porukan buukkauksessa. Ensin koko porukan kiteyttävä Hogan kääntyi faceksi. Sitten nWo:n tärkeimmäksi vastustajaksi suunniteltu Kane loukkaantui, ja melkein heti sen jälkeen toinen kolmesta alkuperäisjäsenestä (Kevin Nash) loukkaantui ja joutui olemaan sivussa pari kuukautta. Tilannetta paikattiin tuomalla mukaan X-Pac ja Big Show sekä myöhemmin myös Ric Flair ja Booker T. Samalla nWo oli kuitenkin jumittunut feudaamaan Bradshaw’n tapaisten midcard-nimien kanssa, ja toukokuun alussa myös kolmas alkuperäisjäsen Scott Hall lähti pois porukasta ja koko WWE:stä. Flair kääntyi faceksi, ja edes Nashin paluu ei pelastanut tilannetta. WWE:n viimeinen epätoivoinen liike oli se, että Kevin Nash toi porukan uudeksi jäseneksi Shawn Michaelsin, joka oli ollut uranpäättävän loukkaantumisen takia poissa aktiivipainijan roolista yli 4 vuotta. Kun Michaels oli potkaissut Booker T:n pois porukasta, oli nWo:ssa jäljellä Nash, Michaels, X-Pac ja Big Show. Tässä anglessa WWE yritti herätellä vielä ideaa kuviosta, jossa kenties Triple H liittyisi muiden Kliq-kavereidensa joukkoon nWo:hon. Tuo kuvio ei kuitenkaan koskaan johtanut mihinkään, sillä heinäkuun puolivälissä nWo koki loppunsa. Kevin Nash oli loukkaantunut uudestaan heti comeback-ottelussaan (vain Nash voisi loukkaantua juostessaan köysiin), ja X-Pac sai samoihin aikoihin lähtöpassit WWE:stä. Seuraavassa Raw’ssa Vince McMahon saapui kehään nWo-themen soidessa ja ilmoitti, että nWo oli virallisesti kuollut ja kuopattu.
WWE Undisputed Championship
Undertaker (c) vs. Triple H
Undertaker oli voittanut WWE Undisputed -mestaruuden Judgment Dayssä, ja siitä lähtien hän oli ollut WWE:n ykkösnimi ja aiheuttanut runsaasti tuhoa kaikkialla. Yksi mies ei kuitenkaan välittänyt Undertakerin tuhon kylvämisestä, ja tämä mies oli Triple H, jolle Undertaker oli alun perin aiheuttanut mestaruustappion Backlashissa. HHH oli siitä lähtien janonnut kostoa ja mahdollisuutta päästä ottelemaan mestaruudesta, ja nyt hän vihdoin sai molemmat. Hunter oli voittanut Hulk Hoganin ykköshaastajuusottelussa, joten edes Mr. McMahon ei voinut mitään sille, että Triple H:lla oli mahdollisuus nousta takaisin päämestariksi.
Harmittavasti tämä Main Event ei kaikkien hyvien otteluiden jälkeen ollut ihan sillä tasolla kuin olisin toivonut. Olin toivonut ehkä jopa WM X-Sevenin tapaista huippuottelua, mutta sen sijaan UT ja HHH eivät onnistuneet pääsemään edes Briteissä nähdyn ottelun tasolle. Tuohon otteluun tätä koitosta on tosin aika vaikea verrata, koska otteluiden rakenne oli hyvin erilainen. Insurrextionin kohtaaminen oli äärimmäisen intenssiivinen ja viihdyttävä brawlaus. Tämä taas alkoi yllättävänkin perustyylisesti, vaikka alussa nähtiinkin ihan viihdyttävää ringside-tappelua. Homma alkoi muuttua vähitellen kovemmaksi, mutta juuri silloin alkoi kaikki muu show-meininki. Ensin tuli ref bump, sitten hommaan sekaantui Rock. Kohta paikalla oli toinen tuomari, joka piti myös tiputtaa maahan. Viimeiset 10 minuuttia olivatkin lähinnä parin suuren liikkeen odottelua ja paljon maassa makoilua, joka ”huikeasta jännittävyydestään” huolimatta kävi aika tylsäksi. Välillä tuntui, että ottelussa oli enemmän kyse Rockista kuin kummastakaan ottelussa mukana olevasta kaverista. Onneksi yleisö oli sentään varsin hienosti mukana. Sähköinen tunnelma pelasti siis jonkun verran, mutta aika vaisu fiilis tästä silti jäi kokonaisuudessaan.
* * ½
Tämä oli selvä tasonnosto parista edellisestä ppv:stä. On tosin huomioitava, että tässä ei nähty yhtään huipputason ottelua, mutta muuten minusta taso oli paljon tasaisemmin viihdyttävää kuin parissa edellisessä ppv:ssä. KOTR-turnaus toimi tänä vuonna todella hyvin. Ottelut olivat viihdyttäviä, eikä niitä hoidettu ohi liian nopeasti. Ennen kaikkea turnaus tuntui tavallista merkittävämmältä. Turnauksen lisäksi meille tarjoiltiin hieno CW-mestaruusottelu ja hyvin poikkeuksellinen kohtaaminen Hoganin ja Anglen välillä. Naisetkin vetivät vuoden parhaan naisten ottelun, joten ainoaksi miinukseksi jää jälleen päämestaruuskohtaaminen. On todella harmillista huomata, että vuonna 2002 WWE:n päämestaruusotteluiden taso on alempana kuin kertaakaan sitten vuoden 1995. Jos ME olisi ollut odotetulla tasolla, tämä olisi voinut yltää tähän mennessä vuoden parhaan ppv:n tasolle, nyt tämä on vain Hyvä ja vuoden parhaimmistoa.
Wikipedia: WWE King of the Ring 2002
Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 3.3.2013
No Comment