Arvio: WWE Survivor Series 2002
Päivämäärä: 17.11.2002
Sijainti: New York, New York (Madison Square Garden)
Yleisömäärä: 17 930
Katso tapahtuma WWE Networkissa!
Survivor Series oli tyypilliseen tapaan loppuvuoden suurin painitapahtuma. SuSe järjestettiin jo ties kuinka monetta kertaa. En viitsi edes tarkastaa, koska se ei ole kovin oleellinen fakta tämän vuoden 2002 tapahtuman kannalta. Tyypillisesti Survivor Series oli tullut tunnetuksi kymmenen tai kahdeksan miehen eliminointijoukkueotteluista, mutta tämä PPV oli historian toinen Survivor Series, jossa ei nähty yhtään perinteistä Survivor Series -eliminointiottelua. Ensimmäinen kerta oli vuonna 1998, jolloin tapahtumassa kaiken huomion vei WWF-mestaruusturnaus. Tällä kertaa mitään varsinaista syytä ei ollut, ja periaatteessa illan opener oli kyllä eliminointisäännöillä käytävä joukkueottelu muttei kovin tyypillinen selainen. Selostajinamme edelleen JR & King (Raw) ja Cole & Tazz (SD). Tapahtumapaikkana legendaarinen Madison Square Garden.
Tables Match
Bubba Ray Dudley & Spike Dudley & Jeff Hardy vs. 3 Minute Warning & Rico
Tämä ottelu, kuten kaikki kunnon monen miehen Tables Matchit, käytiin siis eliminointisäännöillä. Voittajajoukkue olisi se, joka saisi pistettyä kaikki vastustajajoukkueen jäsenet pöydästä läpi. Varsinainen tarina tämän pöytärymistelyn takana oli se, että… (rumpujenpärinää)… Nämä kolmikot eivät tykänneet toisistaan. Kyllä, siinä se lyhykäisyydessään oli. Roseyn ja Jamalin joukkue oli pian Unforgivenin jälkeen saanut nimekseen 3 Minute Warningin ja managerikseen Ricon. Samalla heidän suurin alkuhype oli alkanut laantua, ja 3MW jatkoi Ricon kanssa tasaista tuhon kylvämistä Raw’n keskikortissa. Jo jonkun aikaa piikkinä heidän lihassaan olivat olleet Dudleyn suvun edustajat Bubba Ray ja Spike sekä heidän kanssaan ystävystynet daredevil Jeff Hardy. Ppv:tä edeltävässä Raw’ssa joukkueiden erimielisyydet etenivät lopulta siihen pisteeseen, että 3MW pieksi koko Dudley-Hardy -kolmikon rajusti ja pisti lopulta Spike Dudleyn pöydästä läpi. Tämä oli tarpeeksi faceille, jotka halusivat antaa opetuksen 3MW:lle ja Ricolle pöytäottelussa, joka oli ollut perinteisesti Dudleyiden ominta osaamista.
Hienolla tavalla poikkeuksellinen carnage-opener illalle. Oli tosi viihdyttävää seurata, kuinka nämä kuusi äijää yrittivät tehdä selvää toisistaan ja siinä samalla koko WWE:n pöytävarannosta. Ottelussa nähtiin monia tyylikkäitä spotteja ja bumppeja. Erityiskiitos pitää vielä antaa sille hyvälle fiilikselle, jonka ottelun ratkaisu ja post match -meiningit aiheuttivat. Silti kaiken kehumisen keskellä on ottelua ikävä kyllä jonkun verran myös kritisoitava. Paikoitellen ottelu tuntui liian selvästi etenevän vain pöytäbumpista toiseen, eikä mitään kunnollista tarinankerrontaa oltu vaivauduttu edes yrittämään. En voi myöskään olla kitisemättä parista harmillisen ärsyttävästä botchista (Jeff Hardy nevöforget) ja siitä, että tässä ottelussa eliminoinnit olivat poikkeuksellisen epärealistisia. Yleensä en viitsi valittaa jostain realismista pellepainin kohdalla, mutta tässä ottelussa suurin osa eliminoinneista oli niin päivänselvästi tehty kaikkein vaikeimmalla tavalla, ettei kenellekään katsomossa taatusti jäänyt epäselväksi, että nämä jutut oli suunniteltu etukäteen. Vähän kieltämättä ärsytti, kun eliminointitilanteet eivät olleet mitenkään luonnolliseksi kuviteltavia. Mutta siis, muuten tykkäsin ottelusta. Hyvää ja viihdyttävää roskapainia. Uppoaa minuun.
* * *
WWE Cruiserweight Championship
Jamie Noble (c) vs. Billy Kidman
Billy Kidman oli ollut viime aikoina uudessa nosteessa Smackdownin cruiserweight-divisioonassa. Ensin Kidman oli liittoutunut yhteen Torrie Wilsonin kanssa ja voittanut Mixed Tag Team Matchissa CW-mestari Jamie Noblen ja Nidian. Seuraavalla viikolla Kidman ja Noble kohtasivat toisensa non title -ottelussa, ja Kidman otti jo toisen peräkkäisen voiton CW-mestarista. Tämän jälkeen kuumapäisellä redneck-Noblella ei ollut muuta mahdollisuutta kuin antaa Kidmanille mahdollisuus otella häntä vastaan mestaruudesta Survivor Seriesissä. Pystyisikö Kidman ottamaan kolmannen voiton Noblesta putkeen?
Tämä oli todellinen tehopaketti WWE:n cruiserweight-otteluksi. Tässä oli nyt juuri sitä vauhtia ja hienoja spotteja, joita olen jo useamman arvostelun ajan toivonut WWE:n CW-divisioonalta. Toisaalta nähtiinhän niitä jo Rebellionissa, mutta tämä oli vielä enemmän semmoinen oikeasti vauhdikas ja hienoihin spotteihin painottunut ottelu. Harmillisesti vain ottelu jäi selvästi alle 10-minuuttiseksi, joten tämä ei millään ehtinyt nousta hyvää paremmaksi. Toisaalta hyväkin on oikein sujuva suoritus, ja katsoisin mielelläni vaikka kuinka paljon tällaisia hyvän fiiliksen aiheuttavia kevyensarjalaisten otteluita. WWE on vähitellen alkanut löytää oman linjansa CW-divarin osalta, eikä tämä ottelu kalvennut yhtään X-Divisioonan loistokkaalle lentelylle. Hyvää työtä Noblelta ja Kidmanilta. Vielä kun nähtäisiin pidempi versio miesten kohtaamisesta.
* * *
WWE Women’s Championship
Hardcore Match
Trish Stratus (c) vs. Victoria
No Mercyn jälkeen näiden kahden naisen feud oli mennyt entistä henkilökohtaisemmaksi ja rajummaksi. Victoria oli alkanut muuttua entistä sekopäisemmäksi, sillä hänen kateutensa Trishiä kohtaan oli mennyt kaikkien järjellisten tasojen ylitse. Victorian mukaan oli Trishin ja WWE:n vika, että heistä kahdesta Trish oli saanut tähän mennessä kaiken haluamansa ja että Victorian pääsy mukaan WWE:n kuvioihin oli työn ja tuskan takana. Victorian mukaan syy oli osittain kaikissa ”blondeissa bimboissa”, ja niinpä hän muun muassa pieksi WWE:n haastattelijan Terrin kehässä ilman mitään syytä. Victoria ilmoitti, että Survivor Seriesissä hän tahtoisi mestaruusvoiton lisäksi tuhota Trishin ulkonäön, jolla hän oli päässyt nykyiseen pisteeseensä. Lopulta Eric Bischoffilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin buukata Trishin ja Victorian välille ensimmäinen WWE:ssä käytävä naisten Hardcore Match yli neljään vuoteen.
Kiistatta vuoden paras Women’s-mestaruusottelu. Samalla myös kiistatta ainutlatuisimpia naisten otteluita, jota WWE:ssä on ikinä nähty. Trish ja Victoria paikkasivat viime kuukauden yllättävän kehnon esityksen pistämällä kroppansa sataprosenttisesti likoon tässä oikeasti rajussa Hardcore-ottelussa. Olen nähnyt monia löysempiä ja vähemmän brutaaleja miesten välisiä HC-otteluita kuin tämä. Siksi tämä onkin ehdottomasti yksi kaikkien aikojen lempiotteluistani naisten otteluista, vaikka tämä ei ihan parhaaseen mahdolliseen arvosanaan ylläkään. Suurin syy kolmen tähden alapuolelle jäämiseen on se, että tästä puuttui kaikki kunnon painiminen ja näyttävät painiliikkeet, jota on edeltävinä kuukausina nähty, kun Trish ja Victoria keskittyivät pelkästään rajuihin bumppeihin. Lisäksi lopussa nähtiin pari harmilliseen saumaan osunutta botchia. Näistä pikkuvioista huolimatta tämä oli ehdottomasti mieleenpainuva naisten ottelu.
* * ½
WWE Championship
Brock Lesnar (c) vs. Big Show
Big Show’n ura oli ollut viime kuukausien aikana aikamoista hakemista. Voittoja karttui tilille vain hyvin harvakseltaan, ja Raw’n GM:llä Eric Bischoffilla ei ollut minkäänlaista mielenkiintoa buukata Show’ta isoihin otteluihin. Lopulta kuukausien ajan kestäneen sietämisen jälkeen Show sai tarpeekseen ja teki diilin Stephanie McMahonin kanssa. Show treidattiin Smackdowniin, ja heti debyyttijaksossaan Show teki lähtemättömän vaikutuksen ja heel-turnin. Ensin Show pieksi Rikishin kanveesiin, ja myöhemmin samana iltana hän keskeytti Brock Lesnarin ja Undertakerin kohtaamisen. Lesnar ja ’Taker olivat otelleet toisiaan vastaan edellisenä sunnuntaina legendaarisen Hell In A Cell Matchin, ja nyt miehet tekivät sovinnon keskenään. Tämä alkoi ounastella Lesnarin face-turnia. Molemmat kertoivat kunnioittavansa toista ja pahoittelivat feudin aikana tapahtuneita henkilökohtaisuuksia. Tämän Show keskeytti ja haastoi Lesnarin mestaruusotteluun. Anglen päätteeksi Show pieksi ’Takerin sisääntulorampilla ja heitti hänet sieltä lopuksi alas. UT kärrättiin paikalta pois ambulanssilla.
’Takerin loukkaannuttamisen jälkeen Show keskitti kaiken energiansa Lesnarin piinaamisen, mutta Lesnarin agentti Paul Heyman tahtoi pitää klienttinsä mahdollisimman kaukana Show’sta. Heyman ei uskonut, että Lesnar pystyisi päihittämään Show’ta, koska hän oli loukannut kylkiluunsa HIAC-ottelussa (myös ihan oikeasti). Lesnar ei Heymanin puheista välittänyt, vaan hän hyväksyi Show’n haasteen. Tämänkin jälkeen Lesnar oli ongelmissa Show’n kanssa, sillä Show onnistui paiskaamaan myös hänet sisääntulorampilta alas. Vasta viimeisessä SD:ssä ennen ppv:tä Lesnar sai maksettua osan iskuista takaisin, kun hän hyökkäsi Show’n kimppuun terästuolin kanssa ja vammautti tämän käden.
Todella poikkeuksellinen WWE-mestaruusottelu. Aikaa oli alle 5 minuuttia, mutta silti Show ja Lesnar saivat aikaan niin viihdyttävän ja intenssiivisen tappelun kuin tuossa ajassa vain voi saada aikaan. Itse asiassa tykkäsin paljon siitä, kuinka tämä ottelu oli buukattu. Tämä jätti odottamaan sitä suurta blow off -kamppailua näiden kahden välillä ja näytti samalla sen, että nämä kaksi isoa järkälettä saavat toisiaan vastaan hienon ottelun. Todella nopeaa liikkumista, kun otetaan huomioon se, ketkä olivat kehässä ja kuinka Lesnarin kylkiluut olivat oikeastikin hajalla. Suuri hatunnosto pitää antaa Lesnarille ja Show’lle myös siitä, miten helkkarin hienoilta he saivat Brockin Suplexit näyttämään. Erityisesti Belly To Belly Suplex oli todella järisyttävä. Kaikista hyvistä puolista huolimatta tämä ottelu oli tosi lyhyt, ja siksi siinä ei ihan kamalasti myöskään ehtinyt tapahtua, joten ei tämä kovin korkeaa arvosanaa saa. Korkeampiin arvosanoihin olisi vaadittu jo kunnon ottelua, mutta roolissaan tämä oli nerokas kohtaaminen. Myös lopetus oli minun mieleeni. Yleisö oli tässä jo täysin Lesnarin puolella, vaikkei hän virallisesti face ollutkaan.
* *
WWE Tag Team Championship
Edge & Rey Mysterio (c) vs. Eddie Guerrero & Chavo Guerrero vs. Chris Benoit & Kurt Angle
Chris Benoit’n ja Kurt Anglen keskinäiset erimielisyydet ja riidat olivat johtaneet siihen, että he hävisivät No Mercyssä voittamansa joukkuemestaruudet Smackdownissa Edgelle ja Rey Mysteriolle. Tämän jälkeen he olivat jatkaneet keskinäistä mittelyään mutta saaneet lopulta sovittua tilanteensa, koska Stephanie McMahon antoi heille ja Guerreron kaksikolle mahdollisuuden joukkuemestaruuksien voittamiseen Survivor Seriesissä, sillä näiden kolmen joukkueen välit olivat edelleen varsin tulenarat. Tämäkin ottelu käytäisiin eliminointisäännöillä, eli voittajajoukkue olisi se, joka jäisi viimeiseksi jäljelle.
Noniin, nyt oli saatu koko legendaarinen Smackdown Six samaan otteluun, ja en voi väittää muuta kuin viihtyneeni suuresti tätä ottelua katsoessa. Silti on jälleen kerran hyvä heti jo alkuun huomauttaa, että tämäkään ottelu ei ollut minun mielestäni MOTYC-luokkaa, vaikka nyt palattiinkin taas Rebellionin säästöliekkiottelusta huippuotteluiden tasolle. Itse asiassa tämä oli samaa tasoa No Mercyn ottelun kanssa. Nämä kolme joukkuetta pistivät taas ihan parastaan ja esittivät huikeita otteita. Erityisesti Mysterio lenteli ja otti bumppia taas sillä tavalla, että heikompaa hirvittää. Myös Edge, Angle ja Benoit loistivat, mutta Guerrerojen otteet jäivät taas itse asiassa hiukan vaisuiksi. Hyvää painia ehdottomasti myös Guerreroilta muttei samalla tavalla ikimuistoista. Välillä ottelu yltyi aivan hillittömäksi spottailuksi, mutta tähän monen miehen rymistelyyn nuokin osiot sopivat kuin nenä päähän. Itse asiassa enemmän minua häiritsivät (ja ottelun huippuarvosanaa söivät) muutamat tylsiltä tuntuneet hitaat vaiheet. Lisäksi ottelun loppuvaiheessa oli harmillisesti säätöä, enkä myöskään innostunut siitä, miten ottelu pysähtyi tosi typerän oloisesti ensimmäisen eliminoinnin jälkeen.
* * * *
Tässä välissä nähtiin legendaarinen comeback-angle, joka alkoi tosin aivan toisen painijan ppv-debyytillä. Kehään nimittäin saapui promottamaan Christopher Nowinski, joka oli Harvardista (ihan oikeasti) valmistunut painijatulokas. Nowinski oli osallistunut Tough Enoughiin mutta tippunut siitä pois. WWE oli silti tehnyt sopimuksen Nowinskin kanssa, ja debyyttinsä hän oli tehnyt kesän lopulla. Nowinskin gimmickiksi muodostui nopeasti ylimielinen nykyajan aristokraatti, joka ylpeili älykkyydellään ja Harvardista valmistumisellaan ja piti kaikkia muita ihmisiä älyllisesti köyhinä. Nyt Nowinski saapui promottamaan tästä samasta teemasta kehään, kunnes Smackdownin Matt Hardy Version 1.0 keskeytti hänet. Hardyn mukaan Nowinski oli ollut promossaan väärässä: Madison Square Gardenin fanit eivät ole tyhmiä, he ovat vain luusereita. Hetken väiteltyään Nowinski ja Hardy päätyivät sopuun: MSG-fanit ovat tyhmiä JA luusereita. Juuri kun angle oli muuttumassa pitkäveteiseksi, yksi tietty sointu räjäytti koko MSG:n yleisön hurraukseen.
Juuri niin. Vihdoin ja viimein koitti se hetki, jota WWE-fanit olivat odottaneet maaliskuusta 2001. Scott Steiner teki WWE-comebackinsa. Maaliskuussa Steiner oli WCW:n ykkösnimi ja yksi kuumimmista painijoista koko bisneksessä. Silti hän oli pyörinyt lähes puolitoista vuotta erinäisissä pikkukuvioissa (muun muassa WWA:ssa), ennen kuin hän vihdoin saapui WWE:hen. Nyt hän oli kuitenkin palannut, ja koko MSG:n kriittinen yleisö söi hänen kädestään. Steiner pieksi yksin Nowinskin ja Hardyn ja sytytti koko areenan hurraukseen parilla punnerruksella ja tutuilla catchphraseillaan. Kieltämättä Steinerin paluu oli buukattu pirun hyvin, ja tämän perusteella olisin pirun innoissani hänen paluustaan. Harmi vain, että tiedän, mitä tulevalta on odotettavissa. Silti tämä angle oli hieno lisä hienoon ppv:hen.
Ja vielä ennen Main Eventiä nähtiin aivan pikkuangle, joka on kuitenkin mainittava siinä esiintyvän henkilön takia. Angle alkoi siitä, että Terri yritti saada haastateltua Shawn Michaelsia illan ME:stä. Ennen kuin Michaels ehti edes vastata mitään, hänet keskeytti Randy News Networkin erikoislähetys. Kyllä vain. Se Randy, jonka sukunimi on Orton. Randy News Networkia pitänee pohjustaa sen verran, että Randy Orton oli tehnyt WWE-debyyttinsä keväällä 2002 muttei ollut saanut mitään kummoista toistaiseksi aikaan. Brändisiirtojen aikana hän loikkasi Smackdownista Raw’hon mutta loukkasi pian Raw-debyyttinsä jälkeen olkapäänsä. WWE ei kuitenkaan tahtonut pitää Ortonia kokonaan poissa ruudusta, sillä he olivat juuri alkaneet rakentaa häntä vakavasti otettavana heelinä. Niinpä Ortonille kehitettiin viikottainen RNN-angle, jossa hän yleensä keskeytti jonkun face-painijaan keskittyneen anglen ”oman kanavansa” erityislähetyksellä, jossa hän kertoi viimeisimmän tilanteensa loukkaantumisensa osalta ja yritti olla mahdollisimman ylimielisen oloinen. Tällainen nähtiin siis tässä välissä SurSeriä. Näitä angleja kesti siihen asti, kunnes Orton pääsi tekemään in ring -paluunsa vuonna 2003.
World Heavyweight Championship
Elimination Chamber Match
Triple H (c) vs. Chris Jericho vs. Booker T vs. Kane vs. Shawn Michaels vs. Rob Van Dam
Tämä ilta oli Elimination Chamberin synty. Tähän mennessä kenelläkään WWE:n katsojalla ei ollut minkäänlaista varmaa käsitystä siitä, millainen tämä ottelu tulisi olemaan. Kaikki sai alkunsa No Mercyn jälkeisessä Raw’ssa, jossa Eric Bischoff ilmoitti, että Survivor Seriesissä hän aikoo ylittää sen riman, minkä Smackdown asetti No Mercyssä nähdyllä Hell In A Cellillään. Bischoff kertoi kehittelevänsä kokonaan uuden ottelumuodon, joka muistuttaisi hiukan Royal Rumblea, perinteistä Survivor Series -eliminointiottelua ja WCW:n WarGames Matchia. Me kaikki tiedämme, millaiseksi tämä Bischoffin Elimination Chamberiksi kutsuma ottelumuoto paljastui, mutta faneille ja myös painijoille se oli täysi arvoitus. Sen Bischoff kuitenkin paljasti, että ottelu sisältäisi kuusi painijaa, jotka ottelisivat Triple H:n hallussa pitämästä World Heavyweight -mestaruudesta. HHH:n lisäksi otteluun buukattiin Rob Van Dam, Kane, Booker T, Chris Jericho ja Shawn Michaels. Michaels oli kadonnut WWE:stä sen jälkeen, kun HHH pieksi hänet sairaalakuntoon heidän SummerSlam-ottelunsa jälkeen. Kukaan ei tiennyt, palaisiko Michaels enää ikinä WWE:hen – varsinkin kun HBK:n ottelun piti alun perinkin olla vain yhden illan paluu. Lokakuun lopussa Michaels kuitenkin räjäytti pankin tekemällä pysyvän paluunsa ja ottamalla heti kohteekseen entisen ystävänsä ja nykyisen vihamiehensä Triple H:n. Michaels ilmoitti, että hänen ensisijainen tavoitteensa ei olisi voittaa mestaruutta itselleen vaan taata, että HHH ei poistuisi Elimination Chamberista mestarina. Ppv:tä edeltävinä viikkoina nämä kuusi painijaa ottivat yhteen useissa monen miehen mäiskinnöissä. Ennen ottelua Eric Bischoff saapui esittelemään katsojille kaikki sadistisen luomuksensa yksityiskohdat (teräslattiat, Plexiglas-kaapit jne.)
Minun on käytännössä mahdoton arvostella tätä mitenkään järkevästi tai analyyttisesti, koska tämä ottelu on ollut yksi kaikkien aikojen lempiotteluistani siitä lähtien, kun näin sen ensimmäisen kerran vuonna 2004 kaverini luona. Kenties vain yksi ottelu (Hart vs. Austin @ WM 13) on koskaan mennyt tämän ohitse, vaikka painillisesti jotkut ovatkin tätä parempia. Tämä on vain niin mieletön kokemus pelkästään jo sen takia, että tämä oli ensimmäinen laatuaan. Nykyisissä EC:issä on vain surkea murto-osa siitä tunnelmasta, mikä tässä oli. Tämä ottelu oli uudenlaisen kokeilun hetki kaikille painijoillekin. Michaelsin comeback toi vielä aivan oman lisänsä. Ottelusta voisi nostaa esille vaikka kuinka monia yksityiskohtia ja upeita bumppeja. Samoin voisi varmaan kritisoida lyhyitä seesteisempiä hetkiä, mutta se ei ole tässä tapauksessa ottelun pointti. Pointtina on se kokonaisuus, se ainutkertaisuus ja se aivan käsittämättömän upea tunnelma, joka tässä ottelussa oli alusta loppuun. Ottelun ratkaisu ja post match -meiningit ovat yksi hienoimpia hetkiä painihistoriassa. Järjettömän suuri hatunnosto kaikille kuudelle, jotka olivat tässä mukana. Minun on tosin kehuttava Rob Van Damia, joka sytytti ottelun liekkeihin heti ensimmäisellä minuutilla ja oli sen kantava voima ensimmäisen vartin ajan. Toisaalta RVD mokasi Five Star Frog Splashin häkin katolta todella pahasti, mikä meinasi jopa päättää Triple H:n uran, koska HHH:n kurkku turposi pahasti RVD:n polven osuttua siihen. Syytän tuosta botchista kuitenkin enemmän suunnittelua, koska Van Dam tai HHH eivät olisi noissa olosuhteissa voineet tehdä paljon mitään toisin. Järkyttävän suuri hatunnosto siis myös HHH:lle, joka pystyi tuossa käsittämättömässä tilassa viemään ottelun loppuun asti. Eikä pidä unohtaa Shawn Michaelsia, joka oli ottelun suurin tähti.
* * * * *
Tässä on malliesimerkki PPV:stä, jota arvostellessa ei voi katsoa vain keskiarvoja. Toisaalta eipä niissäkään ole paljon valittamista, sillä mukana on yksi viiden tähden ja yksi neljän tähden ottelu. Silti tämä show on vielä parempi kuin keskiarvot antavat ymmärtää. Kaikki kuusi ottelua toimivat roolissaan aivan täydellisesti, ja esimerkiksi Victorian ja Trishin ottelu oli paras naisten mestaruusottelu vuosiin. Samoin Show’n ja Lesnarin rutistus oli niin hyvä kuin neljäminuuttinen päämestaruusottelu voi vain olla. Main Event taas oli aivan omaa luokkaansa. Kun tähän vielä lisätään huikean hieno Scott Steinerin comeback ja koko show’n ajan Madison Square Gardenissa vallinnut mahtava tunnelma, ei tätä PPV:tä voi yksinkertaisesti hehkuttaa liikaa. Tämä on yksi minun kaikkien aikojen suosikkipainitapahtumistani. Kiistatta Loistava.
Wikipedia: WWE Survivor Series 2002
Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 26.5.2013
No Comment