Arvio: WWF Backlash – In Your House 28
Päivämäärä: 25.4.1999
Sijainti: Providence, Rhode Island (Providence Civic Center)
Yleisömäärä: 10 939
Katso tapahtuma WWE Networkissa!
Näin oli tullut viimeisen In Your House -leimaa kantavan välippv:n aika. Tähän laitoin IYH:n enää sulkuihin, koska jossain tätä ei enää ole laskettu kuuluvaksi IYH-perheeseen, mutta kyllä tuo titteli pienellä näkyy posterissakin, kun oikein tiirailee. Käytännössähän In Your House ei ollut tarkoittanut enää mitään sen jälkeen, kun WWF luopui siitä kaameasta talolavastuksesta, muutti IYH:tkin kolmetuntisiksi ja alkoi kutsua näitä välippv:itä ensisijaisesti sillä kyseisen IYH:n lisätittelillä tuon IYH-nimen sijaan. Joka tapauksessa tähän asti tätä perinnettä jatkettiin, ja jokaiselle välippv:lle kehiteltiin aina oma nimi. Tähän se kuitenkin loppui, ja WWF vakiinnutti WCW:n tapaan myös välippv:eille vuodesta toiseen samana pysyvät nimet. Monet noista nimistä olivat entisiä In Your House -ppv:eiden titteleitä. Niin myös Backlash tulisi jatkumaan aina 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolelle asti. Tähän viimeiseen IYH:hon oli Kingin selostajapariksi palannut Good Ol’ JR.
Tag Team Match
The Brood vs. Ministry of Darkness
Tämän Backlashin teemaa voisi yleisesti kuvailla muutoksen ajan aluksi muutenkin kuin vain ppv:eiden nimitasolla. WrestleManian jälkeen monet asiat olivat alkaneet muuttua, ja tämä ppv vain vauhditti noita muutoksia. Yksi alakortin muutoksista oli se, ettei Brood kuulunut enää Ministry of Darknessiin. Kaikki sai alkunsa, kun Undertakeria vainonnut Ken Shamrock sai pakotettua Broodin jäsenen Christianin kertomaan hänelle, minne Undertaker oli kaapannut Stephanie McMahonin. Tätä ei Undertaker sulattanut, vaan hän kosti Christianin virheen ensin ruoskimalla tätä ja seuraavalla viikolla aikomalla ristiinnaulita tämän. Silloin kuitenkaan Christianin Brood-ystävät Gangrel ja Edge eivät enää voineet sulattaa tilannetta, vaan he kääntyivät saatanallista porukkaa vastaan ja auttoivat Christianin tilanteesta. Näinpä faceksi kääntynyt Brood sai nyt vastaansa Ministryn vihan, kun vastaan asettuivat Mideon ja Faarooqin sekä Bradshaw’n muodostama Acolytes-kaksikko.
Tämä ottelu oli aikalailla sellainen kuin sopi odottaakin. Ei mitään järisyttävän näyttävää tai mielenräjäyttävää menoa, mutta ihan taidokasta ja erityisesti Edgen ja Christianin ansiosta myös paikoitellen vauhdikasta menoa. Alkupuoli ottelussa ei säväyttänyt niin paljon, mutta loppua kohti homma muuttui paljon energisemmäksi ja jopa jännittäväksi. Lopputuloksena kiva intenssiivinen kuuden miehen mättö, joka avasi show’n ihan hyvin, muttei ollut kuitenkaan mitenkään sen erityisempi.
* * ½
WWF Hardcore Championship
Hardcore Match
Hardcore Holly (c) vs. Al Snow
Hardcore-kuvioissa ei muutosta vielä ollut suuremmin tapahtunut, sillä pääfeudina jatkui yhä sympaattisen sekopään Al Snow’n ja tämän entisen joukkuetoverin ja ystävän Hardcore Hollyn feud. Holly oli siis kääntynyt heeliksi ja Snow’ta vastaan pian helmikuisen mestaruusvoittonsa jälkeen, ja nyt kun HC-mestaruus oli jälleen hänen hallussaan, ei hän siitä tahtonut luopua. Snow oli asiasta aikalailla eri mieltä, sillä HC-mestaruuden voittamisesta oli tullut hänelle pakkomielle. Snow uskoi vakaasti, että Backlashissa hän vihdoin saisi tuon vyön omakseen.
Olen alkanut pelätä näiden useammassa ppv:ssä toistuvien otteluiden kanssa sitä, että seuraavat ottelut lähinnä toistavat sitä ensimmäistä eivätkä tarjoa sinänsä enää mitään uutta. Toisinaan pelko on osoittautunut turhaksi, ja niin kävi esimerkiksi tämän ottelun kohdalla. Hardcore-ottelussa on onneksi miljoona erilaista asetta ja niiden myötä miljoona erilaista tapaa rakennella ottelua. Snow’lla ja Hollylla oli riittänyt taas mielikuvitusta, kun miehet tappelivat sekä ympäri areenaa muun muassa tuotantorekan sisällä ja parkkipaikalla mutta tarjosivat myös liveyleisölle herkkua mäiskien toisiaan HC-meiningillä keskellä kehää. Kokonaisuutena jälleen varsin viihdyttävä ja erityisesti lopussa oikeinkin hyväksi menoksi yltävä mestaruuskamppailu. Taattua hyvää hc-painia, mutta tuskin nämä koskaan huipputasolle kuitenkaan yltävät. Vaikka pituutta oli tällä aika paljon, ei se tuntunut yhtään liialta.
* * *
WWF Intercontinental Championship
The Godfather (c) vs. Goldust
Jos HC-divisioonassa ei WM:n jälkeen ollut vielä tapahtunut suuria muutoksia, niin IC-kuvioissa oli. Mestaruus oli vaihtunut useampaankin otteeseen, kun pian WM:n jälkeen Road Dogg hävisi vyönsä Goldustille. Goldust ei mestaruutta ehtinyt kuitenkaan kauaa pitää, kun hän joutui puolustamaan mestaruuttaan yleisön rakastamaa sutenööriä Godfatheria vastaan. Godfather voitti ottelun ja uransa ensimmäistä kertaa IC-vyön. Nyt hän pääsi puolustamaan sitä ensimmäistä kertaa entistä mestaria vastaan. Täytyy jo tässä vaiheessa sanoa, että WWF:n IC-vyökuviot vuoden ’99 olivat aika mielenkiintoisia, sillä vyötä ehti vuoden aikana pitää todella laaja kirjo erinäisiä WWF:n midcard-nimiä.
Tämän ottelun kohdalla saattaa taas arvostelussani olla pientä yliarvostelun vikaa, mutta jotenkin tämä ottelu vain herätti niin hyvän fiiliksen. Painillisesti ottelu ei tosiaankaan ollut mitenkään huippuluokkaa, vaikkei se toisaalta mitään kamalaakaan ollut. Perus tv-ottelumaista tasoa. Annan tälle kuitenkin hieman korkeamman arvosanan kuin perus tv-ottelulle. Ottelu oli buukattu hauskasti, ja varsinkin Goldust hoiti roolinsa tässä osuvassa buukkauksessa esimerkillisen hienosti. Godfather teki sen, minkä osasi, eli sai yleisön hienosti hommaan mukaan. Tämä jäikin Goldustin viimeiseksi WWF-esiintymiseksi pariin vuoteen, koska mies vastasi WCW:n kutsuun.
* * ½
WWF Tag Team Championship Title Shot
New Age Outlaws vs. Jeff Jarrett & Owen Hart
Myös joukkuemestaruuskuvioissa olivat puhaltaneet uudet tuulet, sillä tammikuusta asti mestaruuksia pitäneet Jeff Jarrett ja Owen Hart olivat hävinneet mestaruusvyönsä WrestleManian jälkeen Kanen ja X-Pacin joukkueelle. Nyt he kuitenkin yrittivät päästä vielä uudestaan mukaan mestaruuskahinoihin, mutta samaan pyrkivät vuonna ’98 joukkuemestaruusdivisioonaa suvereenisti hallinneet Road Dogg ja Billy Gunn. Niinpä nämä kaksi joukkuetta saivat kohdata toisena ottelussa, jossa panoksena oli mestaruusottelu historian ensimmäisessä Smackdownissa. Surullista, mutta totta: tämä jäi Owen Hartin viimeiseksi ppv:ssä käydyksi otteluksi.
Ainakaan Owen Hartin viimeisessä ppv-ottelussa ei ollut mitään hävettävää, sillä tämä oli oikein viihdyttävää ja toimivaa joukkuepainia. Juuri tämmöiseen WWE:n pitäisi edelleenkin pyrkiä, sillä uskon, että oikeilla nimillä siihen on ihan täydet mahdollisuudet. Toki täytyy muistaa, että Owen oli aivan ensiluokkainen painija, mutta muuten tässä ottelussa ei niinkään juhlittu painitaidoilla kuin vaikka nyky-TNA:n joukkuemestaruusotteluissa, vaan enemmänkin loistavalla tunnelmalla, ottelun rakentamisella ja tarinankerronnalla. Juuri näiden tekijöiden takia tämä oli yksinkertaisesti sanottuna hyvää joukkuepainia, jota katseli erittäin mielellään. Lopetus oli muuten harvinaisen tyylikäs. Ei mikään historiankirjoihin jäävä ottelu, mutta hommansa täydellisesti hoitanut kamppailu. Jarrettin ja Hartin joukkue toimi hienosti.
* * *
Boiler Room Brawl Match
Mankind vs. Big Show
Mankindin ja Big Show’n ottelu WrestleManiassa oli päättynyt täysin Mr. McMahonin toiveiden vastaisesti, kun tuomari diskasi Big Show’n, kun tämä teki Chokeslamin Mankindille kahden tuolin läpi. Näin WM:n ME:n tuomarin roolin sai Mankind, joka tosin kuitenkin kuljetettiin ottelussa kokemiensa vammojen takia läheiseen sairaalaan eikä (aluksi) päässyt toimimaan ottelun tuomarina. McMahon raivostui ottelun jälkeen Big Show’lle täysin tämän toilailuista, ja hän kävi huutamaan naama punaisena jätille. Se oli virhe, sillä Big Show pamautti nyrkiniskullaan McMahonin kanveessiin, mistä seurasi se, että McMahonin käskystä poliisipartio pidätti Big Show’n. Kaiken tämän jälkeen Show oli siis kääntynyt faceksi, ja pian WM:n jälkeen hän ja Mankind alkoivat löytää itse asiassa yhteisen sävelen. Silti he sopivat kohtaavansa toisensa tässä brutaalissa ottelussa selvittääkseen kunniallisesti keskinäisen paremmuutensa.
Hehee, minä tykkäsin tästä ottelusta. Täytyy toki myöntää, että ehkä ihan kaikille tämä ei uppoa, mutta minulle kyllä. WWF:n historiassahan on nähty vain kerran aikaisemmin Boiler Room Brawl. Silloin se käytiin Mankindin ja UT:n välillä, ja säännötkin olivat hyvin erilaiset. Nyt homma oli harvinaisen yksinkertainen. Miehet aloittivat tappelun areenan pannuhuoneessa, ja ottelun voitti se, kuka keinolla millä hyvänsä pääsi ensimmäisenä tuosta huoneesta ulos. Tuo Mankindin ja UT:n ottelu vuodelta ’96 muistutti vielä vähän perinteisempää HC-mättöä, mutta tämä oli aika rajua menoa jopa Attitude Eraksi. Luvassa oli toisen mättämistä ihan kaikella mahdollisella, lähtien perus roskatynnyreistä ja metalliputkista päätyen ikkunalaseihin ja polttavaan höyryyn. Hitto, nämä kaksi antoivat tässä brutaalissa mätössä todellakin kaikkensa, ja sille pitää nostaa isosti hattua. Erityisesti Mankindin suoritus oli todella kunnioitettava. Mies antoi mennä kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaikka toinen käsi aukesi tosi pahasti. Painillisesta annista ei toki tässä kannata puhua, mutta näyttävänä suorituksena tämä oli mieleenpainuva ottelu.
* * *
Singles Match
X-Pac (c) vs. Triple H
Paljon oli tosiaan tapahtunut WrestleManian jälkeen mutta niin oli myös jo WrestleManiassa. WM:ssä nimittäin nähtiin DX-kuviossa pääbookkaaja Vince Russon tyyliä heijasteleva monikäänteinen turn. Aikaisemmin illalla DX:ää edustanut Triple H kohtasi Corporationin jäsenen Kanen ottelussa, joka päättyi, kun Kanen puolella ollut Chyna kääntyi tätä vastaan ja auttoi Triple H:n voittoon ottelussa. Näytti siltä, että DX oli palannut yhteen taas entistä vahvempana. Totuus oli kuitenkin toinen, sillä myöhemmin illalla Shane McMahon puolusti European-mestaruuttaan X-Pacia vastaan ja voitti ottelun, kun X-Pacin pitkäaikaiset ystävät HHH ja Chyna puukottivat tätä selkään ja auttoivat Shanen voittoon ottelusta. Corporationiin pysyvästi liittyneiden Hunterin ja Chynan sekä Shanen voitonjuhlat keskeytti porukasta lopullisesti eronnut Kane yhdessä New Age Outlawsin kanssa. Sittemmin Kane ja X-Pac olivat voittaneet joukkuemestaruudet, ja nyt X-Pac sai vihdoin mahdollisuuden päästä kostamaan Triple H:lle.
Tämä ottelu oli hyvä, kuten suurin osa tämän tapahtuman otteluista. Harmi vain, että tämäkään ei ihan vielä sitä korkeammalle tasolle yltänyt. Tämä oli tosin toistaiseksi kaikkein lähimpänä sitä, koska tässä oli sekä hyvä taustatarina että ottelun sisällä X-Pacin niskaongelman avulla kehäpsykologisesti hienosti rakennettu tarina. Pääasiassa ottelu olikin oikein hyvää menoa, ja olisin melkein antanut kolme tähteä ja puolikkaan, mutta vähän ennen lopun hienoa lopputaistelua ottelussa oli harmillinen tylsähkö muutaman minuutin ajanjakso, jossa ehdin jo epäillä, että kuihtuuko homma kasaan. Onneksi hyvä loppu sitten pelasti. Erityisesti Triple H vakuutti tässä ottelussa suuresti.
* * *
Singles Match
Ken Shamrock vs. The Undertaker
En tiedä, saattoiko Ken Shamrockia vielä ihan kutsua faceksi. Ainakaan yleisö ei häntä semmoisena vielä pitänyt. Toisaalta kuitenkin hän oli eronnut Shane McMahonin hallitsemasta Corporationista (tästä kohta lisää) ja pysynyt uskollisena Vincelle, joten ei hän kovin heel ainakaan ollut. Toisaalta Vincenkin status oli tässä kohtaa aika epäselvä. No, ihan sama. Minulle Shamrock oli nyt face, vaikka yleisö ei niin ajatellutkaan. WM:n jälkeen Undertakerin pakkomielle Vince McMahonin tyttäreen Stephaniehen, joka oli nyt siis tuotu myös kuvioihin, oli vain kasvanut entisestään. Hän tahtoi Stephanien itselleen ja alkoi tehdä uhrauksia, ellei hänen toivettaan toteuteta. Yksi Undertakerin uhreista oli Ken Shamrockin sisko Ryan, jonka Undertaker ristiinnaulitsi Raw’ssa. Raivoissaan oleva Ken Shamrock tahtoi tietenkin kostaa sisarensa kohtalon ja lisäksi puolustaa läheisen ystävänsä Vincen tytärtä Stephanieta ’Takerin kauheuksilta. Shamrock lupasi murtaa UT:n jalan tässä ottelussa.
Muistelin etukäteen, että tämä ottelu olisi ollut todella heikko ja tylsä, pitkälti Undertakerin huonon kunnon takia. Niinpä oli kivaa, että tämäkään ottelu, vaikka tapahtuman heikoin olikin, ei jättänyt pahaa makua suuhun, sillä tämä yllätti positiivisesti. On totta, että ottelun ensimmäiset noin 10 minuuttia olivat pääasiassa aikamoisen tylsää vääntöä, jossa Shamrock epätoivoisesti vähän kikkaili Undertakerin jalan kanssa, miehet makoilivat maassa ja mitään mainittavaa ei tapahtunut. Sitten homma alkoi kuitenkin vähitellen herätä henkiin, ja ottelussa nähtiin esimerkiksi muutamia näyttäviä countereita, oikeasti hienoja submission-liikkeitä, kuten Undertakerin Bow and Arrow, ja pari hienoa painiliikettäkin, kuten Belly to Belly Undertakerille. Toki loppupuoleenkin mahtui sitä tylsempää hieromista, mutta nuo lopun kamppailuvat herättivät tämän ottelun ehdottomasti henkiin. Niinpä tästä ei jäänyt kokonaisuutena sittenkään puuduttava fiilis, vaan ihan jees olo. Kokonaisuutena tämä oli semmoinen ok-ottelu.
* *
WWF Championship
No Holds Barred Match
Special Referee: Shane McMahon
Steve Austin (c) vs. The Rock
Kuten olen jo tuhannesti tässä arvostelussa toitottanut, moni asia oli muuttunut WM:n jälkeen. Suurimmat muutokset olivat kuitenkin tapahtuneet ME-kuvioissa. Kaikki alkoi siitä, kun Steve Austin voitti kuuden kuukauden odottamisen jälkeen WWF-mestaruuden WrestleManiassa. Seuraavassa Raw’ssa hän saapui paikalle virallisen mestaruusvyön kanssa ja kertoi ettei pitänyt siitä edelleenkään yhtään ja vaati saada itselleen takaisin edellisenä vuonna WWF:ään tuomansa Smoking Skull Beltin, jonka Vince oli häneltä ryöstänyt syyskuussa, kun Austin oli menettänyt mestarin asemansa. Kaikkien yllätykseksi Vince ei käynytkään vastustamaan arkkivihollisensa vaatimuksia, koska hänen ykköshuolenaiheensa oli hänen perhettään uhkaava Undertaker. Niinpä hän käski Shanea toimittamaan tuon vyön Austinille. Shane ei ollut uskoa korviaan, ja suorasta käskystä huolimatta hän ei antanutkaan vyötä Austinille, vaan luovutti sen ”Corporation Champion” Rockille. Pian tämän jälkeen Shane totesi, ettei Vince ollut enää kyvykäs johtamaan WWF:ää tai Corporationia. Niinpä hän yhdessä suuren osan Corporationin kanssa heitti Vincen pihalle tämän omasta ryhmästä ja nosti itsensä WWF:n johtoon. Samalla Shane otti Rockin kanssa tehtäväkseen sen, että Austin menettäisi mestaruutensa Backlashissa. Austinia ei kiinnostanut mikään muu kuin se, että hän saisi Rockin hallussa pitämän Smoking Skull Beltin vihdoin itselleen. Seuraavien viikkojen aikana nähtiin legendaarisia angleja, kuten Austinin heittäminen jokeen Detroitissa ja Austinin ”hautajaiset”.
Tämä kuvio kaikkine vaiheineen oli Attitude Eraa parhaimmillaan, ja niin oli myös itse ottelu. Tykkäsin paljon Austinin ja Rockin ottelusta WrestleManiassa, vaikkei se ollut ihan niin mahtava kuin olin muistanut, ja oikeastaan täsmälleen samat sanat voi sanoa tästäkin ottelusta. Olin aikaisemmin pitänyt tätä hieman huonompana otteluna kuin ’Manian vastaavaa, mutta nyt on todella paha sanoa, kumman meinaan laittaa toisen edelle vuoden lopussa top 15 -listaa luodessa. Ehkä kuitenkin ihan hitusen paremmaksi menee WM:n kamppailu sen ”ensimmäisen ottelun” tunnelman takia, vaikka itse suorituksesta ehkä tykkäsin ihan vähän enemmän tässä ottelussa. Tästä ottelusta ei paljoa tarvinne sanoa, koska kaikki varmasti uskovat, että loistavaa menoa tämä oli, jos tämäntyyppisestä painista tykkää. Hienoja bumppeja, kuten se kamerakohta, ja aivan mahtava tunnelma. Taas lopun ylibuukkaus harmitti hiukan, koska muuten tämä olisi ehkä voinut olla vielä sen puolikkaan enemmän. Silti, hieno lopetus ppv:lle.
* * * *
Kivaa. Ensin WCW yllätti mukavasti tarjoamalla Ok:n ppv:n, ja sitten WWF pisti vielä astetta paremmaksi. Kyllä, minun kirjoissani tämä oli Hyvä ppv. Arvosanojen osaltahan tämä oli ehkä vain pikkiriikkisen parempi kuin Spring Stampede (en ole keskiarvoja laskenut, tämä siis puhdas arvaus nopealla tarkastelulla), mutta tässä tulee esiin juuri se kokonaisfiilis. Spring Stampedekin jätti kyllä kivan fiiliksen, mutta tämä jätti vielä paremman. Tuntui, että nyt oli tarjolla oikeasti tuoreita kuvioita, ja että hommat olivat muuttumassa vauhdilla. Austinin ja Vincen vihanpito alkoi vihdoin vedellä viimeisiään, ja Triple H:n kaltaisia uusia nimiä oli vihdoin nousemassa ME-kuvioiden porteille. Samalla yksikään ottelu ei jättänyt huonoa fiilistä ja suurin osa ylsi kolmen tähden rajalle, eivätkä allekaan jääneet olleet kaukana. Nämä olivat jännittäviä ja hyviä aikoja. Harmi vain, että muistini mukaan tämä jäi vuoden ’99 parhaaksi WWF-ppv:ksi. Pitää toivoa, että muistini tekee tepposet, sillä muuten WWF:n taso jää kyllä kauas esimerkiksi viime vuodesta. Sen minä tosin tiesin jo etukäteen, mutta on se silti harmillista.
Wikipedia: WWF Backlash 1999
Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 28.6.2011
No Comment