Arvio: WWF In Your House 2

Päivämäärä: 23.7.1995

Sijainti: Nashville, Tennessee (Nashville Municipal Auditorium)

Yleisömäärä: 6 482

Voi veljet. Koska WWF oli päättänyt kasvattaa ppv-kalenteriaan huomattavasti, oli tietenkin myös King of the Ringin ja SummerSlamin väliin ängetty yksi uutta In Your House -konseptia edustava ppv. Normaaleista ppv:eistä poiketen nämä IYH-ppv:t olivat siis vain kaksituntisia ja maksoivat hieman vähemmän. Ensimmäinen In Your House ei ollut mikään supermenestys, mutta sen buyrate oli silti kohtuullinen 0.8. Nyt tämä toinen (jonka lisänimeksi aikanaan ilmoitettiin The Lumberjacks) sai hieman heikomman buyraten, mutta 0.7 oli silti parempi kuin King of the Ringin häpeällinen 0.6. Tämän IYH:n suurin erikoisuus on oikeastaan se, että Bret Hart ei esiintynyt tässä ollenkaan (vaikka oli ihan painikunnossa ja paini tapahtuman Dark Matchissa). Ehkä tämäkin kertoo jotain WWF:n ongelmista löytää järkevää suuntaa: yhdelle firman isoimmista tähdistä ei keksitty edes ottelua ppv:hen. Tämä oli ensimmäinen ppv sitten Royal Rumble 1992:n, jossa Hart ei esiintynyt ollenkaan.

Kuten näistä buyrate-luvuista voi päätellä, WWF:llä ei todellakaan mennyt erityisen hyvin taloudellisesti näihin aikoihin. Itse asiassa kesällä 1995 alkoi liikkua ensimmäistä kertaa vakavia huhuja siitä, että WWF saattaisi olla todellisissa taloudellisissa vaikeuksissa. Nämä huhut liittyivät siihen, että kesän aikana WWF oli irtisanonut säästösyistä useampia pääkonttorillaan työskenteleviä korkea-arvoisia pomoja. Lisäksi säästösyistä WWF:stä oli irtisanottu joukko painijoita ja managereita, kuten Barbarian, Afa, Lou Albano, Doink, Dink ja road agent Tony Garea. Huhuja liikkui myös siitä, että monien muiden alakortin painijoiden kohtaloa harkittiin myös uudestaan. Myös Dave Meltzer myönsi, että WWF:n tilanne oli paha – muttei vielä katastrofaalinen. Ainakaan WWF ei ollut vielä joutunut myymään osuutta yhtiöstä ulkopuolisille taholle eikä se ollut joutunut siirtämään Titan Towers -pääkonttoriaan halvemmalle sijainnille. WWF oli kuitenkin oikeissa taloudellisissa ongelmissa, ja yhtiössäkin oli vihdoin herätty siihen, että jotain pitäisi alkaa tehdä eri tavalla, jotta tulevaisuutta ylipäänsä olisi. Hauskaa, kuinka nopeasti nämä asiat lopulta kääntyvät.

Selostajinamme tällä kertaa Vince McMahon ja vaihteeksi paluunsa selostamon puolelle tehnyt Jerry Lawler. Haastattelijoina Todd Pettengil ja Dok Hendrix. Lisäksi yhden ”haastattelun” teki Barry Didinsky – mies, jota kutsuttiin WWF:n ”Mayor of Merchandiseksi”. Käytännössä Didinskyn tehtävä oli promota kameralle WWF:n uusia fanituotteita, ja siinä samalla hän jututti välillä painijoita. Sanomattakin lienee selvää, että Didinskyn aika WWF:ssä ei jäänyt kovin ikimuistoiseksi.

Singles Match

1-2-3 Kid vs. The Roadie

Tämä 1-2-3 Kidin ja The Roadien feud oli jatkunut oikeasti varsin pitkään. Kid oli ollut Razor Ramonin apuna vuoden 1995 alusta lähtien tämän kamppailussa Jeff Jarrettia vastaan, ja Roadie oli puolestaan ollut Jarrettin apuna tuossa samaisessa taistossa. Alun perin In Your House 1:ssä piti nähdä joukkueottelu, jossa Roadie ja Jarrett olisivat kohdanneet Ramonin ja Kidin. 1-2-3 Kid loukkasi niskansa kuitenkin juuri ennen tapahtumaa ja joutui jäämään parin kuukauden sairaslomalle (aluksi pelättiin paljon pahempaakin). Nyt kesällä hän oli kuitenkin palannut painikuntoon ja halusi vihdoin päästä kohtaamaan Roadien 1 on 1 -ottelussa, jota oli odottanut kuukausien ajan.

Täytyy myöntää, että vuoden 1995 BG James ei ollut ollenkaan huono painija. Nuori Roadie liikkui kehässä yllättävänkin hyvin, ja kun vastassa oli 1-2-3 Kidin kaltainen painija, joka näihin aikoihin oli laskettavissa ihan puhtaaksi high flyeriksi, oli lopputuloksena viihdyttävää meininkiä. Ei tämä ottelu toki mikään huippuluokan matsi ollut, mutta sekä Roadie että Kid kyllä yrittivät parhaansa ja saivat aikaiseksi ihan hyvän openerin. Sen kummempaa ei ehkä tässä ajassa ja näillä edellytyksillä olisikaan ollut mahdollista saada aikaan. Kaikin puolin silti ihan pätevä avaus illalle. Roadielle ilta ei suinkaan ollut vielä tämän jälkeen ohi: ottelun jälkeen hän nimittäin meni säätäämään sisääntulorampille aseteltua keikkasettiä, koska myöhemmin illalla Jeff Jarrett oli luvannut esittää yleisölle livenä uutuuskappaleensa With My Baby Tonight.

* * ½

Tag Team Match

King Mabel & Sir Mo vs. Savio Vega & Razor Ramon

Oi kyllä. Mabel oli todellakin kaikkien painifanien kauhuksi voittanut KIng of the Ring -turnauksen, ja sen seurauksena hänestä oli tullut King Mabel. Mabelin joukkueparista Mo’sta oli puolestaan tietenkin tullut Sir Mo. Nyt nämä kaksi sitten kulkivat ympäriinsä kuninkaallisissa kaavuissa kruunut päällään ja pyrkivät kylvämään mahdollisimman paljon tuhoa. Kovasti vaikutti siltä, että Mabelin King of the Ring -voitto saattaisi johtaa johonkin peruuttamattoman kamalaan Main Event -pushiin. Ennen sitä King Mabel ja Sir Mo keskittyivät kuitenkin tähän midcard-feudiin Savio Vegan ja Razor Ramonin kanssa. Vega oli siis hävinnyt Mabelille King of the Ring -turnauksen finaalissa, minkä jälkeen Mabel oli piessyt vielä hänet pahasti, ja nyt Vega ystävänsä Razor Ramonin kanssa janosi tietenkin kostoa. KOTRin aikaan loukkaantuneena ollut Ramon oli nyt taas painikunnossa. Dirt sheetien mukaan Ramon oli näihin aikoihin urallaan jonkinlaisessa koirankopissa, koska hänen päihdeongelmansa olivat alkaneet käydä ilmeiseksi ja koska hän ei ollut kyennyt tekemään mitään asialle.

Voi olla, että olen vähemmistössä, mutta kerrankin myös Dave Meltzer on kanssani samassa vähemmistössä. Olemme molemmat olleet sitä mieltä, että tämä ottelu on itse asiassa ollut ihan hyvä. Ei siis missään tapauksessa hyvä tai mikään sellainen, mitä erityisemmin haluaisin hehkuttaa, mutta silti… ihan hyvä. Razor Ramon oli toki ratkaisevassa roolissa tässä ottelussa, koska ”Bad Guy” teki kyllä parhaansa saadakseen ottelun vaikuttamaan mahdollisimman viihdyttävältä. Toki asiaan auttoi myös se, että Ramonilla oli niin paljon karismaa, ettei Mabel pystyisi koskaan edes uneksimaan sellaisesta. Myös nuori ja lahjakas Savio Vega hoiti roolinsa tässä ottelussa varsin pätevästi, joten Ramon ja Vega onnistuivat kantamaan Men on a Mission -kaksikon ihan hyvään otteluun. Se olikin parasta, mitä koko King Mabel -runista olisi saatavilla.

* * ½

Tässä välissä nähtiin sitten pitkä, ihan oikea musiikkiesitys, kun Intercontinental-mestari Jeff Jarrett todella esitti oikean bändin ja taustakuoron kanssa country-kappaleensa With My Baby Tonight. Täytyy myöntää, ettei kappale edes ollut countryksi mitenkään erityisen huono. Tätä musiikkiesitystä oli hehkutettu paljon show’n aikana, ja kokonaisuudessaan tämä sai melkein yhtä paljon aikaa kuin alakortin ottelut. Kun tähän yhdistetään vielä se, että Jarrettilla oli edessään myöhemmin illalla IC-mestaruusmatsi, oli hän luultavasti eniten ruutuaikaa koko tässä ppv:ssä saanut painija. Se oli hyvin kiinnostavaa sen takia, että vain päivä tämän ppv:n jälkeen Jeff Jarrett ja hänen tosielämänsä ystävä The Roadie jättivät WWF:n. Siitä lisää myöhemmin tässä arvostelussa.

Singles Match

Henry O. Godwinn vs. Bam Bam Bigelow

Vihainen sikafarmari Henry O. Godwinn oli saapunut WWF:ään jo vuoden 1995 alussa, ja ppv-debyyttinsä hän oli tehnyt Royal Rumble -ottelussa. Sen jälkeen tämä alakorttiin jumahtanut, likasangon kanssa vastustajiaan piinannut törkyinen sikafarmari ei kuitenkaan ollut saanut merkittävästi ruutuaikaa. Kesällä 1995 tämä tilanne alkoi muuttua, koska Henry O. Godwinn halusi epätoivoisesti liittyä Ted DiBiasen Million Dollar Corporationiin. DiBiase ei kuitenkaan ollut kovin kiinnostunut saastaisesta sikafarmarista, mutta päätti antaa tälle mahdollisuuden: jos Godwinn onnistuisi päihittämään Million Dollar Corporationin piinana olleen Bam Bam Bigelowin, DiBiase hyväksyisi Godwinnin osaksi Corporationia. PPV:tä edeltävinä viikkoina Godwinn oli muun muassa aiheuttanut Bigelowille tappion ottelussa Sycho Sidia vastaan.

Muistatteko, kun kirjoitin King of the Ringin arviossa, että Bam Bam Bigelowille oli lupailtu Main Event -tason face-pushia, jos hän häviäisi Lawrence Taylorille WrestleMania XI:ssä? No, nyt voitaneen todeta, että tuo lopetus oli ollut täyttä paskaa. WWF:n Main Event -skenessä tuntui tällä hetkellä olevan tilaa tasan kahdelle facelle: Shawn Michaelsille ja Dieselille. Siksi myös Bret Hart oli äkillisesti tippunut yhdentekeviin midcard-kuvioihin. On tosi sääli, ettei Bigelow koskaan saanut oikeaa mahdollisuutta ME-kuvioissa, koska yleisö piti hänestä paljon. KOTRissa ja vielä tässäkin ppv:ssä Bigelow sai yleisöltä kovat popit, ja hänellä oli sekä kokoa että taitoa pärjätä missä tahansa ME-ottelussa. Sitä mahdollisuutta WWE ei kuitenkaan halunnut antaa Bigelowille, joten niinpä hän jumittui painimaan sikafarmarin kanssa välippv:n keskikorttiin. Ottelu oli itse asiassa ihan siedettävä brawlauspainotteinen ottelu, ja se olisi voinut olla varmasti parempikin, mutta sen suurin heikkous oli se, että Bigelowin motivaation vähyys näkyi pahasti myös matsin tasossa.

* ½

WWF Intercontinental Championship

Jeff Jarrett (c) vs. Shawn Michaels

Jeff Jarrett oli pitänyt Intercontinental-mestaruutta hallussaan suurimman osan vuodesta 1995 tähän saakka, mutta nyt hän oli uransa kovimman haasteen edessä, kun entinen IC-mestari Shawn Michaels haastoi hänet mestaruudesta. Michaels oli siis tehnyt lyhyen taukonsa jälkeen paluunsa toukokuussa 1995, kääntynyt faceksi ja lyöttäytynyt yhteen vanhan ystävänsä/vihamiehensä Dieselin kanssa. Yhdessä tämä Two Dudes With Attitudes -kaksikko pyrki tietenkin mahdollisimman suureen menestykseen, ja niinpä Michaels halusi viedä IC-mestaruuden Jarrettilta. Mitään sen henkilökohtaisempaa ja syvempää feudia ei tämän mestaruusottelun takana ollut.

Tämä oli vihdoin ensimmäinen vuoden 1995 WWF:n ottelu, joka minun täytyi oikeasti katsoa uusiksi tätä projektia varten. En nimittäin ollut päälle 10 vuotta sitten pitänyt tästä mitenkään poikkeuksellisen paljon (olin antanut arvosanaksi ***½), ja siksi olin yllättynyt, kun tajusin, että esimerkiksi Meltzer oli antanut tälle arvosanaksi ****½ ja että tätä pidetään yhtenä koko vuoden parhaimpana WWF-otteluna. Hämmentävää sinänsä, koska tämä on kyllä todellinen ”forgotten gem”, en muista kenenkään puhuneen tästä ottelusta missään huippuotteluiden listauksissa, vaikka varsin moni tuntuu olevan sitä mieltä, että tämä on itse asiassa jopa yksi koko Jeff Jarrettin uran parhaista singles-otteluista. Oli siis pakko katsoa tämä ottelu uudestaan, ja kyllä tämä kieltämättä on huippuluokan matsi. Shawn Michaels oli aivan loistavassa iskussa ja paini mahtavan ottelun, mutta olisi silti väärin sanoa, että Michaels olisi kantanut Jarrettin huippuotteluun. Myös Jarrett oli näihin aikoihin oikeasti varsin viihdyttävä painija (ehkä minulla oli vuonna 2008 näitä arvioidessa päällä aika paha Jarrett-antipatia), ja hän teki tässä ottelussa myös loistavaa työtä. Ehdottomasti huippuluokan matsi ja yksi koko vuoden parhaista tähän mennessä. Ei silti neljää tähteä enempää.

Ottelun jälkeen nähtiin (tai ennemminkin kuultiin) backstagella Jarrettin ja Roadien raju välienselvittely, koska miehet olivat ajautuneet pahoihin erimielisyyksiin matsin jälkeen. Tämän Roadien ja Jarrettin runsaan huomion tässä Jarrettin kotiseudulla Tennesseessä järjestetyssä ppv:ssä oli tarkoitus tietenkin pohjustaa Jarrettin ja Roadien välistä feudia, jonka WWF aikoi aloittaa heti ppv:n jälkeen. Toisin kuitenkin kävi: Jarrett ja Roadie päättivät nimittäin lähteä WWF:stä ppv:n jälkeisenä päivänä, ja molemmat siirtyivät painimaan Jarrettin isän promootioon USWA:han (jonka kanssa WWF – ironista kyllä – teki yhteistyötä). Dirt sheetien mukaan päällimmäinen syy Jarrettin ja Roadien lähtöön oli se, että he eivät olisi halunneet aloittaa keskinäistä juonikuviota. Lopulta tämä Jarrettin ja Roadien lähtö ei kuitenkaan ollut niin dramaattinen kuin olisi voinut luulla: Jarrett palasi WWF:hen jo vuoden 1995 lopussa – tosin toinen vierailu jäi vain parin kuukauden mittaiseksi. Myös Roadie palasi WWF:ään vuoden 1996 aikana, minkä jälkeen hänen uransa ottikin varsin uuden suunnan.

* * * *

WWF Tag Team Championship

Owen Hart & Yokozuna (c) vs. The Allied Powers

Owen Hart ja Yokozuna olivat pitäneet WWF Tag Team -mestaruuksia hallussaan WrestleManiasta lähtien, ja kuluneiden kuukausien aikana he olivat puolustaneet vöitä suurinta osaa WWF:n joukkuedivarista vastaan. Yksi vastustaja löytyi kuitenkin vielä, joita Hart ja Yokozuna eivät olleet päihittäneet. Hartin sukulaismies ja vanha joukkuepari British Bulldog ja Yokozunan vanha vihamies Lex Luger olivat yhdistäneet voimansa jo alkuvuodesta ja luoneet The Allied Powers -joukkueen, joka ei ollut kuitenkaan toistaiseksi nauttinut merkittävää menestystä. Nyt Bulldogilla ja Lugerilla oli kuitenkin mahdollisuus päästä päihittämään itselleen hyvin tutut vastustajat ja nousta samalla joukkuemestareiksi.

Täytyy myöntää, että minä pidin tästä Owen Hartin ja Yokozunan joukkueesta paljon. On toki totta, että Yokozuna alkoi tämän runin aikana olla jo niin isossa kunnossa, ettei hän pystynyt tekemään kehässä kovinkaan paljon asioita eikä varsinkaan jaksanut olla siellä pitkiä aikoja. Yokozuna oli kuitenkin todella vaikuttava näky, ja lisäksi hän hoiti roolinsa jokaisessa ottelussa kyllä perhanan hyvin. Kun tähän sitten yhdistetään se, että Yokozunan joukkuepari oli yksi koko firman parhaista painijoista, oli kasassa varsin vaikuttava kombo. Kun vielä vastassa oli varsinkin British Bulldog, joka pystyi oikeasti hyviin otteluihin, ei tämä mestaruusmatsi ollut ollenkaan pöljempi. Ei nyt mitenkään erityisen hyvä ottelu, mutta ihan hyvä joukkuemestaruusottelu silti kaikin puolin. Tämä muuten jäi myös Lex Lugerin viimeiseksi WWF-ppv-otteluksi ikinä. Ei mennä kuitenkaan vielä Lugerin WWF-uran päättymiseen, koska hän tekisi vielä viimeisen WWF-ppv-esiintymisensä SummerSlamissa.

* * ½

WWF Championship
Lumberjack Match

Diesel (c) vs. Sycho Sid

Ai että mitä ihanuutta. Kukapa ei haluaisi nähdä In Your House 2:n Main Eventissä uusintaa In Your House 1:n puhtaasti huonosta Main Eventistä? Niinpä, WWF:n päämestaruuskuviot olivat todellakin vajonneet varsin synkkään alhoon, kun alkuvuoden Diesel-Hartit ja Diesel-Michaelsit olivat vaihtuneet nyt Diesel-Sideiksi. Mitään merkittävää uutta tässä kahden korston välisessä feudissa ei ollut tapahtunut. Kunhan Sid nyt vain jollain ilveellä oli vielä ansainnut uuden mahdollisuuden nousta WWF:n päämestariksi. Tällä kertaa ottelu käytiin Lumberjack Matchina, ja itse asiassa ottelun kiinnostavin osuus onkin katsoa, keitä painijoita näiden yhteensä 30 tukkijätkän joukossa oli. PPV-debyyttinsä tässä tekivät muun muassa Rad Raford (alias Louie Spicolli), Skip (alias Chris Candido), uudella gimmickillään Jean-Pierre Lafitte (alias Quebecer Pierre), Man Mountain Rock (alias WCW:n Maxx Payne), surullisen kuuluisa Tekno Team 2000 (eli Chad Fortune ja Erik vitun Watts) – sekä muuan Hunter Hearst Helmsley, joka tulisi esiintymään muutamassa arviossa myös tämän ppv:n jälkeen.

Niin, mitäpä tähän nyt voisi oikein sanoa? Dieseliä ja Sidiä ei edelleenkään ollut tarkoitettu painimaan toisiaan vastaan, joten tämä ottelu ei ollut yhtään sen kummoisempi kuin ensimmäinenkään kohtaaminen. Oikeastaan tämä olisi varmaan itsensä toistavuuden ja tylsyytensä takia voinut olla jopa astetta huonompi kuin ensimmäinen ottelu, mutta kehän laidalla aktiivisesti heiluneet ja otteluun säännöllisesti sekaantuneet tukkijätkät toivat matsiin sen verran lisäkiinnostavuutta, että ehkä tämä nyt sitten juuri ja juuri ansaitsee saman arvosanan kuin miesten ensimmäinen kohtaaminen. Onneksi tämä jäi myös viimeiseksi Diesel vs. Sidiksi Main Eventissä, mutta show’n päätteeksi nähty staredown Dieselin ja King Mabelin välillä ei luvannut hyvää Main Event -kuvioiden tulevaisuudelle.

* ½

Hyvää tässä ppv:ssä oli se, että tässä nähtiin yksi vuoden toistaiseksi parhaista otteluista ja että useampi muistakin alakortin otteluista oli ihan hyviä. Huonoa oli sitten se, että tälläkin kertaa vain yksi koko kortin otteluista ylsi edes kolmeen tähteen (tai siitä yli) ja että ppv:n Main Event oli tälläkin kertaa aikamoista paskaa. Kokonaisuutena tämä oli silti astetta onnistuneempi suoritus kuin In Your House 1, joten kyllä tämä kipuaa Kehnon puolelle, mikä alkaa ilmeisesti vuonna 1995 olla jo kohtuullinen saavutus.

Wikipedia: WWF In Your House 2

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 27.1.2019

Lisää...

Arvio: WWF In Your House 2