Arvio: WWF Judgment Day 2000
Päivämäärä: 21.5.2000
Sijainti: Louisville, Kentucky (Freedom Hall)
Yleisömäärä: 16 827
Katso tapahtuma WWE Networkissa!
Muistuttaapas tuo tapahtuman posteri erittäin paljon muuatta Extreme Rules -posteria… Ensimmäinen Judgment Day (eikä Judgement Day niin kuin tapahtumapaikka Freedom Hallin ulkopuolisessa sähkötaulussa luki) -niminen ppv järjestettiin vuoden 1998 lokakuussa. Tuolloin se oli kaikkien aikojen 25. In Your House -sarjan ppv. Nyt, noin puolitoista vuotta myöhemmin, WWF palautti nimen käyttöön ja vakiinnutti JD:n paikaksi toukokuun. Vuodesta 2000 lähtien Judgment Day -niminen ppv nähtiin joka toukokuussa aina 2000-vuosikymmenen loppuun saakka. Selostajinamme tutusti JR ja King.
Six Man Tag Team Match
Kurt Angle & Edge (c) & Christian (c) vs. Too Cool & Rikishi
Kurt Anglen, Edgen ja Christianin liittyminen yhteen tässä ppv:ssä oli alkua jollekin suurelle ja mahtavalle, eli miesten laajemmalle yhteistyölle. Kolmikon porukka tultaisiin tulevaisuudessa tuntemaan Team ECK:na. Tässä vaiheessa yhteistyö oli kuitenkin aivan alussaan, ja nämä kolme heeliä yhdisti ainoastaan se fakta, että heillä kaikilla oli ollut erimielisyyksiä Too Coolin ja Rikishin kanssa. Too Coolkin oli irtautunut ainakin toistaiseksi Dean Malenkon kanssa feudaamisesta, ja nyt vuorossa oli joukkuemestareiden koettelu. Edgen ja Christianin heel-joukkue oli edennyt entistä mahtavammaksi, ja nyt he olivat ottaneet käyttöönsä jo legendaarisen 5 Second Posen. Tällä kertaa kaksikko poseerasi ennen ottelua Kentucky Jug Bandiksi pukeutuneena.
Minun täytyy sanoa, ettei tämä ollut laadultaan mielestäni läheskään niin hyvä kuin oli lupa odottaa. Ajattelin, että parhaimmillaan tämä voisi tarjota 15-minuuttisen todella räjähtävän ja vauhdikkaan aloituksen show’lle, mutta sitä tämä ei tosiaankaan tehnyt. Toki aikaakaan ei ollut kuin 10 minuuttia, mutta suurempi ongelma tuntui olevan se, ettei ottelu vain lähtenyt kunnolla liikkeelle missään vaiheessa. Tämä ei ollut selvästikään paras ilta kenellekään näistä kuudesta miehestä, ja lopputuloksena oli ”vain” mukava ottelu. Oli tämä siis ehdottomasti kiva ottelu ja ihan mukava tapa aloittaa show, mutta parempaakin olisi ollut lupa odottaa.
* * ½
WWF European Championship
Eddie Guerrero (c) vs. Perry Saturn vs. Dean Malenko
Noniin, tämä oli mielenkiintoinen ottelu. Guerrero, Saturn ja Malenko olivat yhdessä Chris Benoit’n kanssa tehneet debyyttinsä WWF:ssä tammikuussa rajuina Radicalzeina. Jonkun aikaa porukka tekikin saumatonta ja erittäin tehokasta yhteistyötä. Malenko voitti (edelleen hallussapitämänsä) Light Heavyweight -vyön jo ennen ’Maniaa, ja Benoit voitti IC-vyön ’Maniassa. Vähitellen homma alkoi kuitenkin hajota käsiin, kun Eddie alkoi viettää aikaa uuden rakkaansa Chynan kanssa, ja Benoit’lla oli omat kiistansa Chris Jerichon kanssa. Lopulta Radicalzien yhteistyö oli muisto vain, ja lopullinen sinetti porukalle saatiin Insurrextionissa, jossa Saturn pieksi Malenkon sen jälkeen, kun miehet olivat hävinneet joukkueottelunsa. Nyt nämä kolme Radicalzia olivat toistensa kurkuissa kiinni, mutta silti kukaan ei tuntunut erityisemmin facelta. Malenko syytti Eddietä ja Chynaa siitä, että porukka oli hajonnut käsiin, ja Saturn taas oli katkera molempien mestaruusmenetyksestä. Mestaruuksista puheenollen, tämä kolminottelu käytiin Eddien hallussaolevasta European-vyöstä.
Koska edellinen ottelu oli pienoinen pettymys, toivoin tämän paikkaavan tilannetta edellisenkin kamppailun edestä. Paskan vitut. Haluan heti alkuun huomauttaa, että tämä oli mielestäni laadultaan ihan mukava ottelu (eli samaa tasoa kuin edellinen), mutta sen ei pitäisi tämän kohdalla riittää todellakaan. Suurin syy oli mielestäni ottelun buukkaus – tai enemmänkin taustatarinan buukkaus. Miten hitossa saatettiin näiden kolmen välille laittaa Triple Threat Match niin, ettei yksikään ole selvästi face? Miten hemmettissä WWF voi silloin olettaa yleisön kiinnostuvan tästä ottelusta? No ei mitenkään. Lopputulos olikin sitten se, että yleisö oli ottelun aikana kuollut. Lisäksi kolmikon ottelu tuntui muutenkin yllättävän vaivaannuttavalta, joten lopputulos oli näiden miesten painitaitoihin nähden heikko. Olen vakaasti sitä mieltä, että kaikki, jotka antavat tälle *** tai enemmän, tekevät sen vain, koska Malenkolle, Eddielle ja Saturnille ei voisi antaa vähempää.
* * ½
Falls Count Anywhere Match
Shane McMahon vs. Big Show
Shane McMahonin ja Big Show’n feud sai alkunsa WrestleMania 2000:sta. Siinä Shane McMahonin manageroima Big Show eliminoitiin ottelusta ensimmäisenä ja ensimmäisen 10 minuutin aikana. Shane ei ollut todellakaan tyytyväinen Big Show’n suoritukseen, ja kun Vince McMahon myöhemmin illan aikana puukotti suojattiaan Rockia selkään ja liittoutui tyttärensä Stephanien ja vävypoikansa Triple H:n kanssa, myös Shane liittyi tähän McMahon-Helmsley factioniin pian WM:n jälkeen. Samalla Shane ilmoitti, ettei tahdo olla enää missään tekemisissä Big Show’n kanssa, sillä Show oli aloittanut omituiset painijaimitaationsa ja muun facemaisen käytöksen. Kosto kuitenkin eli hassuttelevan Show’n sisällä, ja hän tahtoi pistää Shanen maksamaan halpamaisesta käytöksestä. Kostonhimo voimistui, kun Shane hyökkäsi Show’n kimppuun halpamaisesti ja promosi tämän paskoista painitaidoista. Vähitellen Show’n ja Shanen välille oli kehittynyt todella henkilökohtainen feud, jonka huippuhetkiä oli ehdottomasti se, kun Shane vertasi promossaan itseään Leijonakuninkaan Simbaan, joka kukistaa kaikkien ennakko-odotuksien vastaisesti ison pahan Scarin, eli Big Show’n. Ppv:n alussa Vince ilmoitti, että tämä ottelu olisi vieläpä Falls Count Anywhere No Holds Barred Match.
Jos kaksi edellistä ottelua olivat olleet selviä pettymyksiä, niin tämä oli sitten positiivinen yllätys. En odottanut etukäteen Show’n ja Shanen mätöltä mitään mainittavaa menoa, mutta niin vain tästä saatiin oikeasti viihdyttävä ja tarinaltaan erittäin toimiva hc-mäiskintä. Paljon onnistumisessa auttoi jälleen se, kuinka paljon bumppia Shane oli valmis ottamaan. Siinä on kyllä hullu mies. Kaikki kunnioitukseni Shanelle. Toki tämä oli pitkälti ylibuukattua meininkiä, mutta sitä saattoi etukäteen odottaakin, ja jotenkin vain WWF hallitsee tämän viihdyttävän ylibuukkaamisen niin miljoona kertaa paremmin kuin WCW. Kokonaisuudessaan tätä oli siis tosi hauska katsoa, joten painillisen annin hiemasta vajaavaisuudesta huolimatta tämä oli ehdottomasti hyvä ottelu.
* * *
WWF Intercontinental Championship
Submission Match
Chris Benoit (c) vs. Chris Jericho
Näiden kahden kanadalaisen feud ei ota edelleenkään loppuakseen. Taistelu IC-vyön ympärillä jatkuu kuumana, sillä nyt Chris Benoit oli voittanut mestaruuden jälleen takaisin Chris Jericholta. Miehet olivat ottaneet yhteen monissa rajuissa ja brutaaleiksikin yltyneissä kamppailuissa, mutta tämän oli vihdoin tarkoitus päättää koko sota. Kahden luovutusliikemestarin välinen ottelu, jonka voisi voittaa ainoastaan pistämällä toinen luovuttamaan. Tämän voittaja olisi kiistatta parempi näistä kahdesta ja luultavasti koko feudin voittaja.
Harmillista mutta totta: tämä ottelu jatkoi pettymysten linjalla. Olin odottanut, että tämä voisi olla nyt sitä MOTYC-kamaa, sillä siihen nämä kaksi pystyvät aivan ehdottomasti. Backlashissa nähtiin jo ****-ottelu, ja tämä stipulaatio antoi odottaa, että luvassa voisi olla vielä parempaa menoa. Harmillinen tosiseikka oli kuitenkin se, että ottelu sai aikaa vain hiukan reilut 13 minuuttia ja että tämä ei muutenkaan vain ollut näiden kahden parasta painia. En edes osaa sanoa, mikä tästä puuttui, mutta jotenkin meno ei vain ollut miesten parhaiden otteluiden tasolla. Ehkä kuitenkin, niin hullulta kuin se kuulostaakin, Submission-stipulaatio ei ole näille kahdelle parhaiten sopiva ottelumuoto. Ei silti, kaikesta tästä kritiikistä huolimatta pitää taas todeta, että otteluhan oli todella hieno ja ehdottomasti illan paras tähän menessä ilman mitään epäilystyä. Mutta silti… Olin odottanut MOTYC:tä, ja sitä tämä ei ollut. Harmi. Lopetus oli kylläkin oikein hyvin hoidettu.
* * * ½
Tables Match
D-Generation X vs. Dudley Boyz
Dudleyt olivat jo jonkin aikaa esittäneet vahvoja facemaisia piirteitä muun muassa feudissaan T&A:ta vastaan, mutta lopullinen face-turn taisi tulla viimeistään, kun Insurrextionissa Dudleyt liittyivät Too Coolin ja Rikishin kanssa post match -tanssiin. Tämän jälkeen Dudleytkin alkoivat ajautua suuriin ongelmiin McMahon-Helmsley -stablen kanssa. Suurinta päänvaivaa aiheuttivat Road Dogg ja X-Pac, eli D-Generation X:n jäljellä olevat palaset. Dogg ja X-Pac olivat pitkään yrittäneet saada tehtyä Dudleyille samaa kuin he olivat tehneet niin monelle muulle WWF:n rosterista, eli pistää heidät pöydästä läpi. Vastapainoksi Dudleyt tavoittelivat Doggin ja X-Pacin lisäksi myös Torin täräyttämistä puisen syömisalustan lävitse kanveesiin.
Tämä ottelu oli sillä tavalla erilainen kuin pari ensimmäistä tämän show’n ihan mukavaa ottelua, että tältä minä en odottanutkaan yhtään enempää. Ajattelin, että parhaimmillaan tämä voisi olla kiva välipalamättöottelu, ja sellainen tämä juurikin oli. Ei yhtään sen enempää tai vähempää. Kaikki neljä tiesivät, mitä tällaisessa joukkueottelussa kuuluu tehdä ja tekivät sen. Pöydät toivat juuri sopivan lisän kamppailuun. Eipä tästä mitään pahaa sanottavaa jäänyt, vaikkei mistään erikoisesta ottelusta puhutakaan. Tässä on juuri se pettymyksen ja odotuksien täyttämisen ero.
* * ½
WWF Championship
60 Minute Iron Man Match
Special Referee: Shawn Michaels
The Rock (c) vs. Triple H
Tähän oltiin tultu tässä suuressa feudissa, joka oli jatkunut käytännössä viimeistään helmikuusta asti ja josta oltiin nähty jo monia aikaisempia yhteenottoja vuosien 1998 ja 1999 aikana. Tämä oli se suuri ottelu, jonka varaan koko Judgment Day oli rakennettu ja jolla melkeinpä yksistään koko ppv saatiin edes myytyä. Ja mitäpä muuta yhteen ppv:seen oltaisiin oikeastaan tarvittukaan, jos kehässä nähtäisiin 60 minuutin kamppailu firman kahden suurimman tähden välillä ja vieläpä lyhyen WWF-paluunsa tehneen Shawn Michaelsin tuomaroimana? Tämän ottelun oli tarkoitus selvittää lopullisesti se, kumpi näistä kahdesta olisi parempi ja firman suurimman vyön arvoinen. Michaels oli siis toiminut pitkän aikaa vuonna ’99 WWF:n Comissionerina, mutta kadonnut kokonaan elokuussa sen jälkeen, kun hän oli tehnyt Sweet Chin Musicin Rockille. Nyt hän oli palannut, sillä Linda McMahon oli asettanut hänet tämän ottelun tuomariksi. Ottelun lähestyessä suuri keskustelunaihe olikin se, tuomaroisiko HBK ottelun rehdisti, ja jos ei, niin kumman puolella hän olisi. Michaels ei tuntunut varsinaisesti pitävän kummastakaan ottelijoista tällä hetkellä kauheasti.
Täytyy tähän alkuun huomauttaa, että tämä oli juuri se ottelu, josta viime vuonna seurasi kauhea kohu, kun joku fani väitti yli 10 vuotta tapahtuman jälkeen saaneensa vakavia kärsimyksiä ottelun aikana nähdyn yleisössä tappelemisen aikana. Ottelusta itsessään on todella hankala sanoa mitään muuta kuin se, että olihan tämä ihan hemmetin viihdyttävää menoa. Mitään muuta ei sopinut näiltä kahdelta edes odottaa. Triple H ja The Rock ovat otelleet vastakkain niin monta kovaa ottelua, että olisihan se ollut jo synti ja häpeä, jos he olisivat tässä blow-offien blow-offissa epäonnistuneet. Niin ei onneksi käynyt. On tosi hankala ruveta sen tarkemmin analysoimaan tunnin mittaista ottelua, mutta tämä oli sekä painilliselta anniltaan että rakenteeltaan erittäin toimiva kokonaisuus. Muuten tämä voisi hyvinkin olla neljän ja puolen tähden ottelu, mutta lopun sekavuudet (vaikkakin aiheutti suuren mark outin) ja mielestä erittäin typerä tapa päättää ottelu ovat kuitenkin sen verran huonoja seikkoja, että ne laskevat arvosanaa puolikkaalla.
* * * *
Sinänsä tämä ppv oli hieman jopa ongelmallinen. Openerilla, Triple Threatilla ja Benoit-Jericholla oli kaikilla mahdollisuus vielä huomattavasti parempaan, kuin mihin ne pystyivät. Eivät ne toki tällaisenaankaan olleet huonoja (erityisesti Jericho-Benoit, joka oli siis silti todella nautittava ottelu) mutta pettymyksiä kieltämättä. Rock-HHH oli kyllä kova ottelu, mutta senkin ongelma oli vaisu lopetus. Ainoastaan Shane-Big Show ylitti odotukset. Niinpä huolimatta siitä, ettei tapahtumassa ollut yhtään alle **½-ottelua ja että se oli järkevästi rakennettu (ei liikaa otteluita ennen Iron Mania), tämä oli vain Ok ppv. Parempaan olisi tällä kortilla ollut edellytyksiä. Siitä huolimatta olihan tämä nautittava tapahtuma ja jälleen parempi kuin yksikään WCW:n räpellys kyseisenä vuonna.
Wikipedia: WWF Judgment Day 2000
Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 15.4.2012
No Comment