Arvio: WWF WrestleMania XII
Sijainti: Anaheim, Kalifornia (Arrowhead Pond)
Päivämäärä: 31.3.1996
Yleisömäärä: 18 853
Katso tapahtuma WWE Networkissa!
Selostajina Vince McMahon ja Jerry ”The King” Lawler. Tapahtumapaikkana lämmin Anaheim ja tuotantoarvot jälleen kunnossa, vaikka taistelu WCW:n kanssa oli tiukimmillaan ja juuri ennen tätä tapahtumaa WWF näytti olevan jo aika ahdingolla. Erityisesti oli jäänyt mieleen tuo ainut kerta, kun WrestleManian logo oli painettu kehäkankaaseen.
Six-Man Tag Team Match
Camp Cornette vs. Yokozuna & Jake Roberts & Ahmed Johnson
Openerina toimi siis Jim Cornetten manageroiman Camp Cornetten eli British Bulldogin, Owen Hartin ja Vaderin kohtaaminen Yokozunan, Robertsin ja Johnsonin joukkueen kanssa. Ottelun kantavana tarinana oli Yokozunan ja Vaderin feudi, ja alun perin WWF:n tilapäinen presidentti Roddy Piper oli jo ehtinyt luvata WrestleManiaan Vaderin ja Yokozunan ottelun. Onneksi se vaihdettiin myöhemmin tähän. Meno oli oikein viihdyttävää, ja ottelu oli kaikin puolin toimiva opener. En minä tästä sen tarkemmin osaa sanoa mitään. Kaikki painijat toimivat rooleissaan oikein hyvin. Yokozunakaan ei häirinnyt joukkueottelussa, ja varsinkin Camp Cornetten miehet loistivat. Ei mitään ikimuistoista, mutta oikein hyvä alku. Ehkä saatan Vaderin takia vähän yliarvioida. Ottelun panoksena oli se, että Yokozuna saa olla viisi minuuttia kehässä kahdestaan Cornetten kanssa, jos Camp Cornette häviää. Tämä oli muuten Mr. Fujin viimeinen WWF:n PPV-esiintyminen manageriurallaan.
Arvosana: * * *
Muistaakseni tässä vaiheessa nähtiin ensimmäinen osa Roddy Piperin ja Goldustin kohtaamisesta. Siitä myöhemmin lisää.
Singles Match
Savio Vega vs. Steve Austin
Tämä oli siis ”Stone Cold” Steve Austinin WWF-uran alkuvaiheen otteluita ja ensimmäinen WrestleMania-matsi. Tässä vaiheessa Austin oli vaihtanut jo nimensä Ringmasterista Steve Austiniksi, mutta Ted DiBiase oli edelleen hänen managerinaan – ja Austin edelleen Million Dollar Champion. Ottelu ei ollut Austinin mestaruudesta, mutta ei sen tarvinnutkaan, kun Austinilla ja Vegalla oli suuri feudi takanaan. Olen aiemmin antanut tälle ottelulle kaksi tähteä, mutta tarkkemman tarkastelun jälkeen kyllä tämä vähän enemmän ansaitsee. Silti ei mielestäni ollenkaan niin hyvä ottelu kuin näiltä kahdelta olisi voinut luulla: ehkä osan arvosanasta vei se, että ottelun aikana tunnuttiin keskittyvän Goldustin ja Roddy Piperin tilanteeseen. Joka tapauksessa ihan kelvollinen Austinin (ja Vegan) WrestleMania-debyytti. Ihan kiva ottelu, mutta ei mitään erityistä. Austinin alkuaikoja on silti hauska seurata.
Arvosana: * * ½
Singles Match
The Ultimate Warrior vs. Hunter Hearst Helmsley
The Ultimate Warrior palasi ja näytti, kuinka Pedigree todella pitää myydä. Eihän tässä nyt ollut mitään muuta kuin huumoriarvoa. Kyllä kaikkien kannattaa katsoa, miten hiton iso nimi Warrior oli vielä vuonna 1996: katsomo oli täysin Warriorin puolella tämän comebackissa. Otteluna tietenkin ainoastaan huono squash, mutta ei tämä painillisen arvonsa takia kortissa ollutkaan.
Arvosana: DUD
Singles Match
The Undertaker vs. Diesel
Hieno brawl. Olen tätä jo useaan otteeseen kehunut, joten en nyt sen pidempään enää tästä jauha. Joka tapauksessa takana oli yksinkertainen mutta äärimmäisen toimiva feudi kahden ison miehen välillä, ja tietenkin on vain yksi paikka, jossa tämä riita pystyttiin pistämään päätökseen: WrestleMania. Undertaker ja Diesel todella esittivät monipuolista brawlausta, tyylikkäitä liikkeitä ja juuri sopivan vauhdikasta menoa: ei mitään tylsää laahaamista, vaan semmoinen rauhallinen tahti, joka tähän otteluun kuuluu. Paul Bearer toimii kehän laidalla, ja myös lopetus oli kaikin paikoin juuri semmoinen kuin sopi toivoa. Ei tämä siis mikään ikimuistoinen klassikko ole, mutta mahtuu mielestäni 50 parhaimman WrestleMania-matsin joukkoon. WM:n parhaita kahden ison miehen kohtaamisia. Oikein viihdyttävä ottelu, joka osoitti, ettei WrestleMania XII ole vain yhden ottelun show.
Arvosana: * * * ½
Hollywood Backlot Brawl
Roddy Piper vs. Goldust
Tässä välissä sitten tämä ottelu päättyi. Goldust oli siis tähän aikaan Intercontinental-mestari. Piper ja Goldust aloittivat toistensa mätkimisen jossain Hollywoodin takapihalla, jossa piestiin toista kaikella käteensattuvalla, lähinnä roskapöntöillä. Lopulta Goldust yritti ajaa Piperin päälle kultaisella Cadillacillaan ja lähti sitten pakoon: Piper lähti perään autolla, ja saimmekin pitkin show’ta seurata ”livenä” (kaikki pätkät lukuun ottamatta areenalla tapahtunutta lopetusta oli nauhoitettu etukäteen), kuinka miehet ajoivat autoillaan areenalle ja lopettivat tappelunsa siellä. Ihan hauskaa rymistelyä, joka ei vielä vuoden 1996 WWF:ssä ollut kovin tavallista. Kyllä minä periaatteessa jopa viihdyin paikoitellen tätä katsoessa, mutta mahdotonta tätä on normaalilla tavalla arvostella. Jonkinlaisen arvosanan silti tälle annoin. Piperin viimeinen WrestleMania- ja WWF:n PPV-esiintyminen vuosiin.
Arvosana: * *
WWF Championship
60-Minute Iron Man Match
Shawn Michaels vs. Bret Hart (c)
Sitten onkin kyseessä yksi WWF:n kiistellyimmistä otteluista. Kiistellyin tietenkin siltä kannalta, onko ottelu täyttä kultaa vai tylsää varvaslukkoilua. Itse kuulun ehdottomasti ryhmään, joka edustaa ensimmäistä mielipidettä, mutta voin kyllä jotenkin ymmärtää myös toisen mielipiteen edustamisen. Ainakin sen voin ymmärtää, etteivät kaikki pidä tätä parhaimpiin WrestleMania-otteluihin kuuluvana tai neljän tähden otteluna, mutta en minä voi sitä ymmärtää, että jotkut tätä täydeksi roskaksi sanovat. Hart ja Michaels kertovat ottelussa hienon tarinan, matsissa on selvää kehäpsykologiaa, oikein ajoitettuja spotteja, hyvää myyntiä ja ennen kaikkea kerrassaan loistava lopetus. Silti on pakko myöntää, että varsinkin alkupuolella Hartin ja Michaelsin lukottelu tuntuu välillä käyvän turhan tylsäksi, mutta toisaalta se pitää antaa anteeksi: 60 minuuttia täyttä rymistelyä on aivan mahdoton ajatus. Olen nyt katsonut tämän ottelun kaksi kertaa täysin kokonaan, ja kummallakaan kertaa en ole hetkeksikään kunnolla kyllästynyt. Kyllä tämä ottelu on vain minun mielestäni yksi parhaimmista – huikea taidonnäyte kummaltakin mieheltä. Loistavana lisänä tietenkin pitkään rakentunut tarina Shawn Michaelsin ”Boyhood Dreamista” ja vaikeuksista, joita mies oli kohdannut kuluneina kuukausina, ja kuinka hän niistä huolimatta lopulta pääsi sinne minne halusikin. Tämä ottelu ei ole upea sen takia, että siinä on ”Shawn Michaels ja 60 minuuttia painia” tai ”Bret Hart ja 60 minuuttia painia”, vaan sen takia, että se on yksinkertaisesti helkkarin hieno ottelu. Ei täydellinen juuri pienien uuvuttavien jaksojen takia, mutta aika lähellä sitä.
Arvosana: * * * * ½
Totta on, että ilman Bret–HBK:ta tapahtuma olisi jäänyt todella kehnoksi. Nyt kuitenkin tapahtumassa oli yksi klassikko, yksi erittäin viihdyttävä ja täysin WM-tasoinen kahden ison miehen kamppailu, hyvä opener, hyvä tunnelma ja muutamia muita yksittäisiä hienoja hetkiä. Suurin vahvuus tässä WrestleManiassa oli kokonaisuus: tapahtuma oli buukattu järkevästi, kun se oli pitkälti rakennettu pääottelun varaan eikä edes yritetty tunkea alakorttiin liian monia otteluita, jotka eivät olisi saaneet tarvitsemaansa aikaa. Lisäksi kaikki tuntui toimivan ongelmitta, toisin kuin WrestleMania XI:ssä, jossa oli suuria teknisiä ongelmia. Tämä jätti minulle erittäin positiivisen fiiliksen. Kirkkaasti siis asteikollani Hieno tapahtuma.
Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 15.6.2009.
No Comment