Viisi pointtia: NXT TakeOver: Toronto (10.8.2019)

Päivämäärä: 10.8.2019

Sijainti: Toronto, Ontario, Kanada (Scotiabank Arena)

Yleisömäärä: 13 745

Katso WWE Networkissa!

SummerSlam viikonlopun räjähtävästä aloituksesta vastasi tuttuun tapaan NXT:n TakeOver. Ne eivät petä koskaan ja tämä jatkoi samaa hyväksi havaittua kaavaa. Tapahtuma järjestettiin Toronto Maple Leafsin kotipesässä Scotiabank Arenalla Torontossa.

1. Undisputed Era ei putsannut pöytää

NXT:n viikottaisjaksossa sekä erilaisissa ennakoissa nostettiin esiin, että Undisputed Eralla oli mahdollisuus puhdistaa pöytä ja napata haltuunsa neljä eri mestaruusvyötä. Vahva talli, jossa jokainen on mestarina on Wanhan Wrestlahmentin klisee, joten olinkin tyytyväinen ettei tälle linjalle lähdetty. Suunnitelma meni mönkään jo illan ensimmäisessä ottelussa, jossa Street Profits säilytti joukkumestaruuden UE:n Kyle O’Reillya ja Bobby Fishia vastaan. Otteluna tämä ei ollut mikään säkenöivän hyvä, mutta siltikin kovatasoinen ja varsin sopiva avaus illalle.

2. Io Shirai on mahtava; Mia Yim ei vakuuttanut

Mia Yim sai mahdollisuutensa ykköshaastajana Shayna Baszleria vastaan. Ikävä kyllä sinihiuksisen katujen kasvatin otteet eivät itseäni liiemmälti vakuuttaneet. Syynä tähän näen sen, että Baszlerin ja Io Shirain feudi oli pirullisen kovatasoinen ja sen jälkeen kuka tahansa tuntuisi vain välihaastajalta overiutensa huipulla olevalle Baszlerille. Saa nähdä mihin suuntaan Yimin ura tästä lähtee. Kilpailutilanne on kova.

Candice Leraen ja Io Shirain ottelu puolestaan maistui todella makealle. Shirai toimi yleisön suosikkina, mutta on vähintäänkin yhtä hyvä nykyisessä roolissaan heelinä. Leraen esitykset kehässä myös ylittivät kaikki odotukseni ja tämä olikin ehdottomasti eniten positiivisesti yllättänyt ottelu. Erityisesti se Avalanche Spanish Fly oli aivan mielipuolinen ja mieleen painunut spotti.

3. Pete Dunne oli hyvä lisäys

The Velveteen Dreamin kausi NXT North American- mestarina on ollut erinomainen. Eräässä NXT:n viikottaisjaksossa nähtiin kuuden miehen joukkueottelu, jonka päätteeksi Roderick Strong selätti Dreamin puhtaasti ja ansaitsi tällä teollaan mestaruusottelun. Strong oli monien huulilla jo 15 vuotta sitten, mutta ei ole koskaan lopullisesti lyönyt itseään läpi. Syy tähän on selvä — vaikka mies onkin selänmurtajien messias, niin kovin karismaattiseksi häntä ei voi hyvällä tahdollakaan väittää. Näin ollen olikin mielestäni mainio veto, että Pete Dunne teki paluunsa Full Sail Universitylle ja lisättiin tähän otteluun. Dunnekin jakaa mielipiteitä, mutta omasta mielestäni hän suorastaan tihkuu karismaa pelkkiä kulmakarvojaan kurtistamalla.

Otteluna tämä oli todella hyvä, mutta ei aivan erinomaisen tasolle saakka yltänyt. Dreamin mestaruuden säilyttäminen ei ollut yllätys, mutta sen sijaan Dunne nielemässä ratkaisevan selätyksen oli yllätys. Tästä huolimatta uskon ja toivon, että lähitulevaisuudessa vielä näemme Dunnen ja Dreamin yksilömatsin.

4. Sota sai arvoisensa lopputaistelun

Adam Cole ja Johnny Gargano päättivät TakeOverin kolmatta kertaa peräkkäin. Ratkaisu sai myös kritiikkiä osakseen, sillä viikoittaisten puolella lämpö on ollut laskemaan päin. Ei minua Adam Colen mestaruuskiertue ole juurikaan kiinnostanut, mutta olin silti tyytyväinen, kun tämä ottelu julkistettiin. Pidän siitä, että painijat tekevät hullun lailla töitä ja jättävät sielustaan sekä ruumistaan jokaisen pisaran kanveesiin pintaan. Molemmat miesten edellisistä otteluista olivat tällaisia work rate- unelmia ja samaa oli lupa odottaa tältä ratkaisevalta ottelulta. Ottelun stipulaationa oli paras kolmesta tai periaatteessa 3 Stages Of Hell. Cole valitsi tavallisilla säännöillä käytävän ottelun, Gargano katutappelun ja viimeinen osa oli William Regalin valitsemana piikkilangalla vuorattu teräshäkki.

En tiedä miten tämä ottelu olisi enää voinut olla parempi. Sen vuoksi arvosanaksi tulee täysi kymppi. Ottelijat tekivät sen kaiken mitä edellisissäkin klassikkomatseissaan ja vielä vähän sen päälle. Kaukaa vuosituhannen alun syövereistä nousi mieleeni Triple H:n ja Stone Cold Steve Austinin ottelu ja se ei tapahtunut pelkästään samantyyppisen stipulaation vuoksi. Tämä oli aivan yhtä lailla helvetillinen kahden supermiehen taistelu kuin Austinilla ja HHH:lla lähemmäs 20 vuotta sitten. Ymmärrän sen, että kritiikkiä voi antaa ylitsevuotavaisesta kick outien määrästä, mutta tähän lopulliseen taisteluun ne jopa sopivat. Sota sai päätöksensä ja se oli ikimuistoinen.

5. TakeOver ei petä koskaan

NXT ei ole tällä hetkellä niin kuuma brändi, kuin se on parhaimmillaan ollut. Suurin pöhinä käy WWE:n sateenvarjon ulkopuolella. Hype on laskenut erityisesti viikoittaisia jaksoja kohtaan, mutta TakeOverit ovat joka kerta timanttia. Tässäkin oli monta sudenkuoppaa, joihin olisi helposti voinut astua, mutta kaikki taitavasti vältettiin. Tästä olisi saattanut tulla tylsä Undisputed Eran mestaruusvoittojen näytös ja illan viimeisessä ottelussa oli myös kaikki ainekset likaisten wrestling kliseiden väärinkäytölle. Näihin ei sorruttu ja lopputuloksena oli jälleen erinomainen painitapahtuma. Myös välipalana nähty Matt Riddlen ja Killian Dainin tappelu sopi siihen hetkeen kuin mustelma silmään. Ainoastaan Mia Yimin ja Shayna Baszlerin kohtaaminen jätti hieman katkeran jälkimaun, mutta kaikki muut ottelut oikeastaan ylittivät odotuksensa. New Yorkin jälkeen vuoden toiseksi paras TakeOver.

Tulokset:

1. Street Profits voitti The Undisputed Eran (Bobby Fish & Kyle O’Reilly) ajassa 16:59 ja säilyttivät NXT:n joukkuemestaruuden. Arvosana: 7/10
2. Io Shirai voitti Candice Leraen ajassa 15:02. Arvosana: 8/10
3. The Velveteen Dream voitti Pete Dunnen ja Roderick Strongin Triple Threat- ottelussa ajassa 17:17 ja säilytti NXT North American- mestaruuden. Arvosana: 8/10
4. Shayna Baszler voitti Mia Yimin ajassa 14:28 ja säilytti NXT:n naisten mestaruuden. Arvosana: 6/10
5. Adam Cole voitti Johnny Garganon 2/3 Falls- ottelussa ajassa 51:02 ja säilytti NXT:n mestaruuden. Arvosana: 10/10

NXT TakeOver: Toronton kokonaisarvosana: 9/10