EnnakotKatsaus

Pikakatsaus WrestleMania-viikonlopun tarjontaan

WWE:n lippulaivatapahtuma WrestleMania 39 on edessä jo tulevana viikonloppuna. Muutaman koronapandemian hidastaman vuoden jälkeen viikonloppu on ahdettu täyteen enemmän ohjelmanumeroita kuin koskaan ennen. Keskiviikosta alkava hurjastelu kattaa kaiken kaikkiaan yli viisikymmentä painitapahtumaa sekä kourallisen oheisohjelmaa, kuten WWE:n Hall of Fame -tilaisuuden Smackdownin yhteydessä sekä WrestleCon-tapahtuman.

Aikaa ei kuitenkaan ole rajattomasti, joten kaikkeen ei riitä millään aika perehtyä tarkemmin. Vaikka valtaosan katseet ovatkin luonnollisesti viikonlopun suurimmassa tapahtumassa, eli Josh Barnettin Bloodsportissa, mahtuu viiteen päivään poiminta jos toinenkin. Käydään päivä päivältä lävitse merkillepantavimmat tapahtumat ja ottelut.

(Päivämäärät noudattelevat tapahtumien alkamisaikoja Yhdysvaltojen päässä, Suomen aikaa tapahtumat alkavat pääsääntöisesti seuraavana aamuyönä.)

Keskiviikko 29.3.

Kun takavuosina sekoilun odottamista jaksettiin odottaa torstaille asti, niin tänä vuonna ensimmäiset tällit otetaan jo keskiviikon puolella. AEW:n Dynamite vienee kuitenkin vielä painifanin huomion tässä vaiheessa viikkoa. Päivän tarjonta pitäytyykin paikalla olevan painikansan ilona, sillä livelähetyksiä ei nykytiedon valossa ole, tapahtumien päätyessä ehkä myöhemmin promootioidensa DVD-hyllyä, YouTube-kanavaa tai suoratoistopalvelua koristamaan.

Päivän tarjonnasta kaksi tapahtumaa nousevat esiin. Pandemonium: Pro Wrestling TV Volume 4: Best Damn Thing -show on pakattu täyteen kohtuullisen tunnettuja nimiä, vetonaulanaan Johnny Hollywoodin (eli John Morrison/Nitro/Hennigan/Mundo/Elite, rakkaalla lapsella on monta nimeä) ja Impact-tähti Masha Slamovichin välinen mestaruusottelu. Tarjontaan mahtuu myös kolmenkymmenen hengen Rumble-ottelu sekä spottihurjastelua takuuvarmasti tarjoava Jack Cartwheelin ja Andrew Everettiin välinen koitos.

Washingtonin osavaltiosta paikalle suunnistava Relentless Wrestling päättää illan tarjonnan Impact-edustajiensa voimin Chaos in California -tapahtumassaan, kun Chris Bey ja Alan Angels taistelevat Pacific Northwest -mestaruudesta. Alakortista löytyy myös Zicky Dicen avoin haaste sekä oletettavasti tekninen nelinottelu, jossa ovat mukana TJ Perkins sekä Filthy Tom Lawlor. Kaksi osallistujaa edelleen kuitenkin uupuu. Yksi oli jo etukäteen ilmoitettu mysteeriosallistujaksi, mutta Davey Richardsin äkillinen eläköityminen perheväkivaltasyytösten jälkimainigeissa ja todennäköinen vetäytyminen tästä ottelusta aukaisee toisenkin paikan.

Torstai 30.3

Alkulämpöjen jälkeen pistetään pökköä pesään oikein urakalla, sillä torstaille on ahdettu jo kaksikymmentä eri painishowta. Lukemaa paisuttaa reippaasti Circle 6 -promootio, joka uhkailee tarjoavansa 30 tuntia painia läpi viikonlopun yhdentoista tapahtuman kattauksen avulla.

Viikonloppu uhkaa huipentua heti kättelyssä, kun torstain tarjonnan käynnistää GCW Josh Barnett’s Bloodsport. Shoot style -tapahtuma on saavuttanut yhdeksännen iteraationsa ja tarjoaa uniikkia pseudo-MMA:ta verenjanoisille. Edeltävinä vuosina tapahtumasta on irronnut ainakin yksi aivan huippuluokan ottelu ja tänä vuonna tuota viittaa tarjotaan etukäteen Speedball Mike Baileyn ja Kota Ibushin väliselle pääottelulle. Kyseessä ei ole ainostaan Ibushin GCW- ja Bloodsport-debyytti, mutta myös miehen paluu painikehiin vuoden 2021 G1 Climaxin finaalissa kärsityn loukkaantumisen jälkeen. Potkutaitureiden ja samalla DDT-alumnien kohtaaminen on yksi viikonlopun odotetuimpia kamppailuja. Kortin muita helmiä ovat Jon Moxleyn ja Alex Coughlinin ottelu sekä piällysmies Josh Barnettin ja Timothy Thatcherin kamppailu. Davey Richardsin vetäytyminen aukaisi NJPW:n Los Angelesin dojossa marinoituneelle Couglinille näytön paikan ja väkivahvalla atleetilla on nyt mahdollisuus räjäyttää pankki huippuvireessä olevaa Moxleyta vastaan. Barnettin ja Thatcherin ottelu tulee taas olemaan puhdasta mattovääntöä, joka on vähän kuin salmiakkia. Kaikille se ei sovi, mutta niille jotka siitä pitävät, niin siitä ei meinaa saada tarpeekseen.

Samalla kun Bloodsport viihdyttää verenjanoisia, niin samaan aikaan WrestleCon-tapahtuman Mark Hitchcock Memorial Supershow tarjoaa ehkä yhden viikonlopun kokonaisuudessaan vahvimmista korteista. Nimiarvoltaan suurin ottelu, vähintään 25 vuotta liian myöhään nähtävä Ultimo Dragonin sekä lucha-legenda Necro Casasin ensimmäinen koitos sitten vuoden 2013 on etukäteen kortin ehkäpä vähiten kiinnostava kansainvälisiä tähtiä tursuavassa paketissa. Speedball kiitää tapahtumapaikalta toiselle nimensä mukaisesti, sillä Supershowssa vastassa on toinen DDT:stä tuttu veijari, nykyisin GLEATia edustava Shigihiro Irie. Niin hyvältä kuin keilapallon fysiikalla ja tappavuudella varustetun Irien ja rakastettavan Baileyn kohtaaminen kuulostaakin, niin sillä on vaara jäädä vasta Baileyn päivän kolmanneksi parhaaksi otteluksi. Mutta jos kaikki loksahtaakin kunnolla paikoilleen, niin taivaskin voi olla rajana. Taivas ei todennäköisesti riitä rajaksi tapahtuman kahteen lucha-lentelyyn. Trios-puolella Aramis, Rey Horus ja Galeno Del Mal kohtaavat Toxinin, Latigon sekä Arezin eikä tästä tule varmastikaan vauhtia tai hurjia loikkia uupumaan. (Valitettavasti Toxin joutui vetäytymään viikon tapahtumista silmävamman vuoksi, korvaajaa ei kirjoitushetkellä ole vielä ilmoitettu.) Tuosta ottelusta uhkaa kuitenkin pistää paremmaksi vielä sensaatiomaisen Komanderin, Impactin syövereistä paikalle löytäneen Black Tauruksen sekä unelmaottelullaan vihdoin koko maailman huulille nousseen El Hijo Del Vikingon välinen kolminottelu. Komander ja Vikingo pomppivat köysien ja Tauruksen päällä ja härkä itse jyrää hyppypavut tieltään tuttuun tyyliin. Ring of Honor saattaa tarjota tämän ottelun suuremmalle yleisölle ilman Tauruksen lämmintä huolenpitoa, mutta kohtaamisena tällä on potentiaalia kohota Komanderin ja Vikingon yksilökohtaamisen yläpuolelle.

Siihen päälle lisätään vielä TJPW:n tarjoama kymmenen naisen joukkueottelu sekä United Empiren ja Time Machinen trios-ottelu, niin tässähän alkaa nousta vesi kielelle jo kirjoituskoneen ääressä!

TJPW:n edustus ei suinkaan ole ainoa Japanin suunnasta paikalle lennähtävä kirjava joukko, sillä myös sisarpromootio DDT valloittaa Hollywoodin omalla showllaan DDT Goes Hollywood. DDT:n tapahtuma kuului vuonna 2019 viikonlopun parhaimmistoon, mutta riittävätkö rahkeet tällä kertaa samaan? Pääottelu Konosuke Takeshitan sekä Ibushin kloonitehtaasta syntyneen Yuki Uenon välillä on ainakin katsomisen arvoinen ja kortin kirkkain herkkupala. Hädin tuskin täysi-ikäinen Nick Wayne pääsee myös mittaamaan taitojaan, kun joukkueottelussa vastassa ovat vakuuttava ex-mestari Kazusada Higuchi sekä DDT:n tulokaskaartin kirkkaimpiin lupauksiin kuuluva Takeshi Masada. Länsikatsojillekin tuttuja nimiä nähdään, kun Eddie Kingston pääsee liittoutumaan idolinsa Jun Akiyaman kanssa ja viikonlopun hullun neron viittaa harteillaan kantava Joey Janela saa kohdata yhden DDT:n ykköstykeistä Tetsuya Endon. DDT:lle tyypillistä huumoria edustaa puolestaan legendaarinen Yoshihiko ja “huumoria” puolestaan pahamaineinen Pheromones-joukkio, joka todennäköisesti aiheuttaa vähintään pienikokoisen myrskyn Twitterin vesilasissa.

New Japanin ja Impact Wrestlingin yhteinen NJPW & IMPACT: Multiverse United: Only The STRONG Survive ei ole ainoa (eikä edes ensimmäinen) kahden promootion yhteistapahtuma viikonlopun aikana, mutta joukosta selkeästi suurin. Pääottelu Speedballin ja Will Ospreayn välillä lensi valitettavasti romukoppaan Ospreayn loukkaantumisen vuoksi, mutta korvaajaksi löytyi onneksi universumin ässä. Hiroshi Tanahashi ei ole enää voimiensa tunnossa, mutta kohtaaminen Speedballin kanssa saattaa verryttää legendasta vielä parhaan irti. Isojen miesten kategoriassa Moose ja Jeff Cobb päästetään irti ja toistensa kimppuun tapahtuman toisessa ison profiilin yksilöottelussa. Legendaosastoa edustavat KENTA ja Minoru Suzuki puolestaan ottavat miehestä mittaa ja pelissä on NJPW STRONG Openweight -mestaruus. Muuten tapahtumaan on pyritty änkeämään niin monta nimeä kuin mahdollista, kun X-divisioonan mestaruus sekä joukkuemestaruus ovat panoksena monen miehen (tai joukkueen) mähinöissä. Impactin joukkuemestaruuskoitoksessa ovat mukana kuitenkin Aussie Open, Motor City Machine Guns, Bullet Club (Chris Bey & Ace Austin) sekä TMDK (Shane Haste & BAD DUDE TITO), joka astetta heikommasta TMDK-lenkistään huolimatta iskee pöytään melkoisen kattauksen kovan luokan joukkueita. Kasassa voi kuitenkin olla viikonlopun parhaimpia tapahtumia, jos kaikki osuu kohdalleen, vaikka Josh Alexanderin loukkaantumisen vuoksi peruttu mestaruusottelu KUSHIDAn kanssa vähän satuttaakin.

Paperilla Bloodsport kuuluu GCW:n tapahtumatarjontaan, mutta toden teolla promootion Collective-kokonaisuuden käynnistää For The Culture, joka nostaa pääosaan tummaihoiset painijat. Etukäteen mikään ottelu ei uhkaa räjäyttää pankkia, kun kerta läpimurron kynnyksellä oleva Bryan Keith paritettiin kauniisti sanottuna parhaat päivänsä nähneen 2 Cold Scorpion kanssa. Kolminottelu brittilupaus Man Like Dereissin, MLW-vakiokasvo Myron Reedin sekä LA Dojon tuoreimman tuotoksen Kevin Knightin välillä voi olla se ottelu joka nousee ylitse muiden. Tapahtumaa kannattaa kuitenkin pitää silmällä, sillä pinnalle voi ponnistaa useampikin nimi, joka ei suurempaa läpimurtoa ole vielä tehnyt.

Vuoden uniikeimman promootion nimen käy vielä torstaina kuitenkin ryöväämässä Lucha Puroresu Wrestling, jonka voi näin vapaasti kääntää Paini Paini Painiksi. Luovuus ei tosiaankaan ole kuollut.

Perjantai 31.3.

Tahti ei rauhoitu yhtään, sillä myös perjantaina on Los Angelesissa tarjolla kaksikymmentä painitapahtumaa. Päivän suurten tapahtumien varjoon saattaa jäädä Prestige Wrestling: Nervous Breakdown, joka ei koreile kaikista suurimmilla ottelupareilla, mutta on hiljaisesti kasannut sangen mukavan kortin. Shigihiro Irie vs Kevin Blackwood on kohokohta, mutta mahtuu mukaan myös pari muuta kiinnostavaa matsia. Länsirannikon nousevan tähden Titus Alexanderin ja karismaattisen britin Michael Okun kohtaaminen, TJPW-tähti Miyu Yamashitan sekä vastikään AEW:hen siirtyneen Taya Valkyrien ensitapaaminen sekä MCMG:n ja Ultimo Dragonin liittouma Team Filthyä vastaan voivat kukin toimittaa tahollaan.

GCW ei yllä tänä vuonna Circle 6 -tasolle, mutta tarjoaa pelkästään perjantaina neljä erilaista pakettia painin nälkään. Jimmy Lloyd’s Degeneration-F antaa viestikapulan seuraavalle sukupolvelle, sillä kaikki tapahtuman painijat ovat nuoria, nälkäisiä ja mahdollisesti myös lahjakkaita! Huippuluokan kohtaamisia ei ehkä tarvitse odottaa, mutta Titus Alexanderin, Nick Waynen ja Alec Pricen kaltaiset nimet pääsevät esittämään parastaan. Emo Fight on puolestaan täysi kysymysmerkki kirjoitushetkellä, kun ainoa etukäteen ilmoitettu ottelu Jimmy Jacobsin ja Lio Rushin välillä siirtyi hamaan tulevaisuuteen Rushin loukkaantumisen vuoksi. Korvaajaksi astunut Kevin Blackwood on pätevä, mutta ei mikään selkeä vetonaula. Tapahtumassa vastuussa olevalle Jacobsilla on toivottavasti jänis tai muutama rusakko valmiina hatussaan.

Viikonlopun teematapahtumien epäpyhän invaasion aloittanut Joey Janela’s Spring Break 7 ei omaa samaa hypemyllyä kuin koronaa edeltävinä vuosina, mutta sisältää siitä huolimatta muutaman huomionarvoisen koitoksen. Ei, en nyt puhu MAKI DEATH KILL (Maki Ito & Nick Gage) -joukkueen ensimmäisestä ja viimeisestä ottelusta. Speedball Mike Baileyn kuolemanmarssi huippuottelusta toiseen ei osoita hidastumisen merkkejä, sillä tällä kertaa vastassa on omaa via dolorosaansa matkaava El Hijo Del Vikingo. Taivas on jälleen kerran rajana, mikäli molemmat ovat vielä ehjinä ja tarpeeksi motivoituneita kahden päivän ryöpytyksen jälkeen. Kota Ibushi ottelee viikonlopun toisen ottelunsa, kun tällä kertaa vastassa on Joey Janela. Bloodsport-sääntöjä vieroksuvalle tässä on Ibushin varsinainen paluu tositoimiin. Tai sitten mies istuskelee NXT:n eturivissä seuraavana aamuna, ken tietää! Pidä silmällä myös MCMG:n ja East West Expressin (Nick Wayne & Jordan Oliver) välistä joukkueottelua. Chris Sabin ja Alex Shelley ovat edelleen huippuluokan joukkue, Waynessa on potentiaalia ja jotkut väittävät että Oliver on jopa siedettävä Waynen parina.

GCW jaksaa taistella myös vierailevia tähtiä vastaan, kun DDT vs. GCW nakittaa kahden promootioiden edustajat vastakkain. Wayne ja Oliver ovat jälleen tulessa, kun vastaan asettuu yhden illan ajaksi yhteen palaava Moonlight Express (MAO & Speedball Mike Bailey). Jotenkin kyseinen ottelu on samalla ehkäpä se tapahtuman kiinnostavin, sillä muu tarjonta ei suurinta hurmaa etukäteen herätä. Kazusada Higuchin ja Blake Christianin ottelu tulee varmasti olemaan aivan passeli, mutta Higuchille olisi toivonut astetta kovempia vastuksia tälle reissulle. Pheromones herättää varmasti kauhua alakortissa, mutta siitä selvittyään pääsee vilkuilemaan ainakin Ganbare-nimi Mizuki Watasen otteita alakortissa.

TJPW ei tyydy vaan lainaamaan suurimpia tähtiään joka toiseen tapahtumaan, vaan rantautuu paikalle Grand Princessin jälkimainingeissa DDT:n malliin. Tokyo Joshi Pro Wrestling: Live in Los Angeles tuo paikalle kaikki isoimmat nimensä ja varmasti myös mahdollisimman autenttisen TJPW-tapahtuman musiikkiesityksineen. Pääottelu Magical Sugar Rabbitsin (Yuka Sakazaki & Mizuki) ja 121000000:n (Miyu Yamashita & Maki Ito) välillä tarjoaa varmasti sitä tapahtuman laadukkainta painia. Alakortissa Rika Tatsumin ja Billie Starkzin mestaruusottelua sekä Shoko Nakajiman & Miu Watanaben ja Wasteland War Partyn (Max The Impaler & Heidi Howitzer) välistä joukkueottelua kannattaa pitää silmällä. Muualla kortissa Raku käännyttänee vähintään muutaman poloisen katsojan kulttiinsa. Viikonlopun (tämänhetkisten tietojen mukaan) ainoa pelkästään naisten otteluita sisältävä tapahtuma kerää toivottavasti äänekkään fanilauman promootion Yhdysvaltojen debyyttiä varten.

Päivän ehdoton huipentuma on kuitenkin Tony Khanin kynän tuotoksia. ROH Supercard of Honor on pakattu täyteen kiinnostavia otteluita. Claudio Castagnoli ja Eddie Kingston täydentävät jo Chikarassa yli vuosikymmen sitten alkanutta feudiaan päämestaruusottelussa. Kaksikon välinen historia nostattaa kohtaamisen viikonlopun ehkäpä odotetuimmaksi mestaruusotteluksi. AAA:n vastaava mestaruusottelu El Hijo Del Vikingon ja Komanderin välillä ei välttämättä komeile vastaavalla tarinalla, mutta sisältää enemmän mielen räjäyttäviä voltteja ja temppuja kuin perinteiseen vihanpitoon pohjautuva ROH-mestaruuskoitos. Vikingon ja Kenny Omegan välisen ottelun jälkeen on tähän (ja muihin Vikingon viikonlopun isoihin otteluihin) odotukset tapissa. Kansainvälistä väriä on tarjolla myös muissa mestaruusotteluissa. TJPW-edustaja Yuka Sakazaki haastaa Athenan naistenmestaruudesta ja Wheeler Yuta puolustaa Pure-vyötään Katsuyori Shibataa vastaan. Molemmat näistä omaavat valtaisan potentiaalin jopa varastaa koko shown, mikä kertoo kortin syvyydestä. Siihen päälle lätkäistään vielä tunteelliset koitokset, kun Mark Briscoe metsästää jälleen TV-mestaruutta ja Jay Briscoen muistoa juhlistetaan sekopäisessä Reach for the Sky -tikapuuottelussa vakatoidusta joukkuemestaruudesta. Supercard on ennakkoon viikonlopun kovin tapahtuma, jota ei kannata missata.

Lauantai 1.4.

Kahden painiähkyisen päivän jälkeen itse se viikonloppu on sitten kohtuullisen väljä. Kaksipäiväinen WrestleMania pitää huolen siitä, että hirveän moni pienempi organisaatio ei viitsi enää kamppailla katsojista.

WWE NXT 2.75 avaa päivän juhlallisuudet jo aamutuimaan Stand and Deliver -tapahtuman merkeissä. Takavuosien Takeoverien kaltaista menoa on turha odottaa, mutta muutamasta ottelusta on lupa odottaa maailmanluokan menoa. Johnny Gargano on lähetetty paketissa takaisin vanhoille metsästysmailleen ja kohtaa Grayson Wallerin tapahtuman potentiaalisimmassa yksilöottelussa. Otteluun johtanut feudi näyttää sisältäneen tarpeeksi sekoilua, kuten Wallerin hyökkäyksen Garganon kotiin, mutta kehässä toivon käsien tuijottelun jäävän minimiin ja ottelun toimittavan samaan tapaan kuin Garganon huippuvedot viisi vuotta sitten. North American -mestaruusottelussa on mukana kolme kovan luokan painijaa, yksi Speaking Outin aikana parisuhdeväkivallasta syytetty painija sekä myös hallitseva mestari Wes Lee. Porukassa on ehkä yksi liikaa, mutta ainekset on kasassa sangen viihdyttävään kokonaisuuteen. Viikonlopun yksi suurimmista vääryyksistä löytyy alakortista, jonne on haudattu yksi Zack Gibson toiveidensa ja unelmiensa kanssa. Itken itseni uneen muistellen kauniimpia aikoja.

GCW päättää viikonlopun tarjontansa kahdella nimikkotapahtumallaan. Effy’s Big Gay Brunch 6: LA päästää valloilleen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajat. Brunssi ei ole koskaan revitellyt A-luokan otteluilla, mutta tarjonnee pätevää menoa parituntisen kestonsa ajan ja antaa valokeilaa myös astetta tuntemattomimmille nimille. Brunssilla viikonlopun työjuhdan tittelin kaappaa itselleen Kidd Bandit, jonka tilillä komeilee kahdeksan ottelua keskiviikon ja sunnuntain välillä. Keskiyön korvilla kehän valtaavat sitten luchadorit, kun Gringo Loco’s The Wrld on Lucha 2 iskee tiskiin voltin poikineen. El Hijo Del Vikingo ja Laredo Kid tuovat Meksikossa vuosien aikan kehuja keränneen ottelusarjansa myös rajan pohjoispuolelle ja vastannevat illan parhaasta ottelusta. Meksikon ehdottomiin supertähtiin kuuluva Psycho Clown valtaa katsojien sydämet karismallaan ottaen tapahtuman nimimies Gringo Locosta mittaa. Toxinin loukkaantuminen vie yhden palasen pois alakortin pomminvarmasta trios-ottelusta, mutta Taurus, Latigo, Komander, Aramis ja Arez pärjäävät vaikka kuudenneksi pyöräksi istutetaan joku vähemmän taitava kolli. Lucha Underground -traumoista kärsivien ei tarvitse pelätä ottelukortilla leijuvaa Sexy Starin nimeä. Kyseessä ei ole aikansa parhaasta painiohjelmasta tuttu ongelmatapaus, vaan AAA on antanut naamion eteenpäin seuraavalle yrittäjälle, luonnollisesti jättäen tärkeän numeraalisen erottajan (Sexy Star II) nimen perästä pois herättääkseen mahdollisimman paljon hämmennystä.

WrestleMania 39 on jälleen kaksipäiväinen annos planeetan suurinta liikuntaviihdykettä. Ensimmäistä iltaa tähdittävät (ilmeisesti) molemmat naisten mestaruusottelut, kun Charlotte Flair kohtaa jälleen Rhea Ripleyn yksilöottelussa WrestleManiassa ja Bianca Belair puolustaa omaa vyötään Asukaa vastaan. Näistä Belairin ja Asukan ottelu omaa kovemman potentiaalin, onhan Asuka ollut viimeisen vajaan vuosikymmenen ajan WWE:n paras naistenpainija ja Belair on ollut mukana kahden edeltävän WrestleManian kehutuimmissa naisten otteluissa. Illan friikkisirkuskategoriaan solahtaa komeasti Brock Lesnarin ja Omosin kolossaalinen sapelien kalistelu. Voiko Lesnar lähettää kolmemetrisen nigerialaisen matkalle kohti juntakylää? Selviääkö Omos naarmuitta humpasta brutaalin Lesnarin kanssa? Kasassa on joko täysi katastrofi tai Kaiju Big Battelin loiston hetkiin verrattava näytös. Katastrofeista puheen ollen, ammattimainen huijari Logan Paul jatkaa WWE:n valloitustaan kohdatessaan Seth Rollinsin. WrestleManian avausillan atleettisin ottelu lienee tässä. Suuntaako Logan Paul takaisin kohti mestaruuskuvioita vai sittenkin kohti raastupaa? Pääseekö Seth Rollins häviämään pian Cody Rhodesille? Aika näyttää.

Sunnuntai 2.4.

Sunnuntai onkin aika lailla pyhitetty WrestleManian toiselle päivälle ja vain kaksi nimettömämpää promootiota toivovat jonkun jaksavan tulla paikalle ennen kaupungista lähtemistä tai Maniaan suuntaamista.

WrestleMania 39 jatkaa siitä mihin edellisiltana jäi. WALTER/Gunther saa ensimmäisessä Mania-ottelussaan mahdollisuuden toistaa Vuoden Ottelu -voittonsa Ludvig-palkinnoissa, kun vastaan asettuu Sheamus. Soppaa sekoittaa toki kolminotteluun mukaan päästetty Drew McIntyre, mutta kolme eurooppalaista vastaavat varmasti WrestleManioiden kovakouraisimmista ottelusta, mikäli Lesnar ei päädy repimään Omosia kahtia. Vuoden suurimmassa painiaiheisessa isä/poika-feudissa (ennen kuin Masaaki Mochizuki ja Mochizuki Jr. ryhtyvät tukkanuottasille mahdollisesti myöhemmin tänä vuonna) Rey ja Dominik Mysterio selvittävät vihdoin välinsä. Kun jo vuonna 2012 Rey kertoi hakkaavansa lapsiaan WWE 13 -julkaisun alla, niin nyt lapsella on suurin mahdollinen paikka lyödä takaisin! Reiska nostetaan osaksi WWE:n kunniagalleriaa muutamaa päivää aiemmin, joten mikä onkaan parempi tapa juhlistaa tilaisuutta kuin WWE:n historian toisessa isä/poika WrestleMania-ottelussa.

Sunnuntai huipentaa myös (mahdollisesti) kehutun Bloodline-kuvion kahdella ison profiilin ottelulla. Sami Zayn ja Kevin Owens ovat jälleen lyöttäytyneet yhteen ja yrittävät katkaista Uson veljesten massiivisen joukkuemestaruuskauden. Yleisön rakastama Zayn voi hyvinkin olla tapahtuman rakastetuin painija, joten käynee järkeen että jatkuvassa viha/rakkaussuhteessa elävät kanadalaiset pääsevät juhlimaan tunteikasta voittoa jossain keskikortin nurkilla. Illan huipentaa luonnollisesti Roman Reignsin päättymättömän mestaruuskauden potentiaalinen päätöspysäkki, kun Dusty Rhodesin poika Cody Rhodes pyrkii tekemään jälleen sen, mihin hänen isänsä kykeni kerran urallaan eli nousemaan maailmanmestariksi. Rhodes sykähdytti WWE-paluussaan viime vuonna ja paluu loukkaantumisen jäljiltä Royal Rumblessa johdatti odotetusti miehen matkalle kohti tähtiä. Mutta eihän Reignsin kausi voi päättyä entiselle AEW-nimelle, eihän? Heräämmekö maanantaina uuteen aikakauteen vai pysyykö Paul Heymanin suojatti valtaistuimellaan?

UUUAAA itse kullekin säädylle!

Maanantai 3.4.

Maanantaina on pitkän puserruksen jälkeen onneksi jäljellä enää jälkihiki. Kansainväliset tähdet lentävät kohti kotia ja indypainijat suuntaavat takaisin omille suunnilleen. Ainoana painitapahtumana on jäljellä WWE:n maanantai-illan Raw, josta polkaistaan käyntiin liikuntaviihdejätin seuraava “kausi” vuoden todennäköisesti katsotuimmassa jaksossa.

Kuuden päivän mähinäputken jälkeen onkin sitten hyvä aika ottaa hetki rennosti.

Mistä tapahtumat saa katsottua

WWE Network: NXT Stand & Deliver, WWE WrestleMania

Fite: ROH Supercard of Honor, NJPW & IMPACT: Multiverse United: Only The STRONG Survive, TJPW Live in Los Angeles

Fite+ (Fiten kuukausimaksullinen palvelu, 7,99 dollaria kuussa): GCW:n kaikki tapahtumat (mukaan lukien Bloodsport), Santino Bros Wrestling: California Love, DDT Goes Hollywood

Highspots TV: Mark Hitchcock Memorial Supershow, Prestige Wrestling

Youtube: Kaikki Circle 6 -tapahtumat.


Suuri kiitos kuuluu myös Voices of Wrestlingin vuosittaiselle Mania-viikonlopun oppaalle, joka oli korvaamaton apu myös tämän pikaisen artikkelin sorvaamisessa ja josta muun muassa voit käydä tähystelemässä jokaisen tapahtuman tarkempia ottelukortteja.

Semi Salmikannas

Semi Salmikannas

Ammattimainen tyhjäntoimittaja, jonka elämässä showpaini on roikkunut mukana sitkeän torakan lailla yli vuosikymmenen ajan. Toimii vakioäänenä Smarksiden ääniaalloilla ja onnistuu unohtamaan velvoitteensa kirjoitetun sisällön tuottajana. Kaikin puolin stereotyyppinen paininörtti, jonka naama kelpaa vain ja ainoastaan radioon.

Previous post

Jälkipyykkinaru #133: TJPW Grand Princess 2023

Next post

Eläköön Humpuuki! #52: WrestleMania-viikonlopun ennakkotunnelmia, CM Punk heittää löylyä somessa, Vince McMahon hengailee takahuoneissa

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *