ArviotIndyt ja muut

Arvio: Terminus – Haparoivat ensiaskeleet

Korona-aika on tappanut enemmän painifirmoja kuin se on synnyttänyt, niin pandemian (toivottavasti) laantuessa on kiinnostavaa nähdä uusien yrittäjien nousevan pinnalle. Suurimmalla hypellä indyrintamalle debytoi Atlantassa majaa pitävä Terminus. Omistajina toimivat edelleen Ring of Honorissa hallitsevan päämestarin roolissa oleva Jonathan Gresham sekä AEW:n Youtube-ohjelmista tuttu Baron Black. Kaksi ensimmäistä tapahtumaa ladattiin tähtivoimalla painijoiden edustaessa muun muassa Impactia, AEW:ta sekä NJPW:tä.

Suurin keskustelu ei kuitenkaan syntynyt laadukkaasta painijakattauksesta, vaan säännöistä. Nuo mystiset lakipykälät ja tuomarin parhaat kaverit tuotiin merkittävästi esille koko promootion tarjoamaa tuotetta.

Eniten omia kulmakarvoja nostatti sääntö yläköyden ylitse heittämisestä, jonka uudelleenlämmittely oli täysi floppi jo 90-luvun alun WCW:ssä Bill Wattsin hallintokaudella.

Terminus pyrki ilmeisesti täyttämään Evolven ja ROH:n Pure-divisioonan jättämiä aukkoja tarjotessaan puhtaan painin ystäville juurikin sitä itseään.

Mutta miten homma teoreettisesti onnistui kahden ensimmäisen tapahtuman aikana?


Tammikuinen avaustapahtuma, All Roads Lead Here, osoittautui osittain kirotuksi. Atlantaan iskenyt harvinainen lumimyrsky pisti kapuloita rattaisiin painijoiden lentojen peruuntuessa ja yleisön paikalle pääsemisen vaikeutuessa. Kortista muuttui loppujen lopuksi kaksi ottelua liikenneongelmien vuoksi ja vielä kolmas Alex Coughlinin loukkaantumisen takia. Tapahtuma viivästyi lopulta jonkin verran.

Myös tekniset murheenkryynit komistivat kahta ensimmäistä tapahtumaa. Ääniongelmat kiusasivat molempia tapahtumia, mutta ensimmäisessä suurimmat ongelmat rajoittuivat sentään pääosin pre-shown puolelle. Toisella yrittämällä epämääräiset ääniongelmat vaivasivat koko illan selostuksen äänien madaltuessa oktaavia alemmas ja pätkien huomattavasti ärsyttävän säännöllisin väliajoin. Tarkkasilmäisimmät katsojat huomasivat myös varmasti otteluiden aikaisissa grafiikoissa enemmän tai vähemmän ärsyttäviä pikkuvikoja.

Tekniset ongelmat olen vielä armeliaasti laskemassa alkukankeuden piikkiin, etenkin jos vastuussa on porukkaa, jotka eivät ole vastaavia hommia tehneet. Toisaalta olisi ehkä pitänyt harkita suoran Fite-lähetyksen sijaan jälkilähetystä, jos tekninen puoli ei ihan kunnossa ollut. Toinen tapahtuma oli jo kuitenkin (jatkuvia ääniongelmia lukuun ottamatta) iso harppaus ensilennon presentaatioon. Ehkä kolmas kerta toden sanoo?


Mutta eihän tänne olla tultu arvioimaan audioteknistä pätevyyttä, vaan ihan painia!

Harmillisesti ennakko-odotukset eivät ole vielä vastanneet todellisuutta.

Perustaso on pysynyt ihan kelvollisena, mutta mikään ottelu ei ole vielä räjäyttänyt pankkia. Aivan karseita otteluita on ehtinyt olla onneksi vain yksi.

Suurimmasta valttikortista on paljastunut samalla myös suurin kompastuskivi. Painijat ja yleisö eivät ole saaneet vielä tarttumapintaa sääntöihin. Oikeastaan vain ani harva heel edes yrittää hyödyntää sääntöjen rikkomista tuomarin selän takana huijaamiseen tai yhtä sallittua sääntörikettä ottelun hallinnan kaappaamiseen. Useampi rike on tapahtunut “vahingossa”, pääasiassa juurikin typerän yläköysisäännön vuoksi. Pahimmillaan vika langetetaan tuomarin niskaan, minkä ei pitäisi olla painiottelussa tavoitteena (ellei nimesi ole El Hijo del Tirantes).

Toinen mieltä painava asia on niskaan hengittävä viidentoista minuutin aikaraja. Rakastin tiukkaa aikarajaa ennakkoon, mutta todellisuudessa tilanne on toinen. Ruudussa tikittävä kello ei tee palveluksia painijoille tai otteluille itsessään. Toisessa tapahtumassa lähes jokainen ottelu ratkesi vasta aivan kalkkiviivoilla tai sitten 90 sekunnin jatkoajan aikana. Aikaraja ei myöskään näkynyt itse painissa millään tavalla, sillä kukaan ei lähtenyt hakemaan nopeita ratkaisuja tai muuttamaan normaalia painityyliä laisinkaan “normaalia tiukempaa” aikarajaa vastaan taistellakseen.

Tuloksena on ollut siis kourallinen otteluita, jotka ovat samaan aikaan sääntökirjan rajoittamia, mutta eivät samalla saa rajoituksistaan luotua mitään kouriintuntuvan kiinnostavaa.


Mikä pahinta, yritykset nuijia sääntökirjaa katsojien kaaliin ovat onnistuneet jo useampaan otteeseen pilaamaan otteluiden lopetuksia aika brutaalisti. Kukaan ei varmaan oikeasti halunnut katsoa Moosen ja Mike Bennettin välistä ottelua yhtään enempää kuin oli pakko (etenkin Matt Tavenin vieraillessa selostuspöydällä), mutta ottelun ratkeaminen kahteen heittoon yläköyden ylitse tuntui silti kaikin tavoin väärältä ja vei tuulen pois yleisön purjeista.

Toinen esimerkki löytyi Davey Richardsin ja Shane Stricklandin (eli ”Sw3rve the Realestin”) välisestä kamppailusta. Kaikin puolin hyvin sujunut ottelu päättyy kuin seinään viiden sekunnin uloslaskuun. Pettymys oli jälleen käsinkosketeltava. Säännöt on hyvä nuijia yleisön kaaliin, mutta pitääkö se välttämättä tehdä yhdessä illan isoimmista otteluista.

Karseat lopetukset ovat kiusanneet myös pääotteluita. Osaomistaja Gresham on vältellyt Terminus-sääntöjen kanssa painimista (sattumaako) puolustaessaan ROH-mestaruuttaan Pure-sääntöjen mukaisissa otteluissa. Unelmaottelu Josh Alexanderia vastaan päättyi kuitenkin antiklimaattiseen, mutta painipoliittisesti ennalta-arvattavaan tasapeliin, kun taas mielenkiintoinen ottelu Santanaa vastaan päättyi tökeröimpään tuomarivirheeseen vähään aikaan. Asiaa ei lainkaan helpottanut kerrassaan kummallinen kuvio ottelun jälkeen, jossa Gresham ja Santana poimivat yleisöstä fanit pelaamaan erän kivi-paperi-sakset -peliä, jonka voittaja päättäisi saisiko kyseinen tuomari potkut. Anteeksi, eksyinkö katsomaan Chikaraa?

Ohjaksissa tuntuvat olevan kaksi kokematonta buukkaajaa, jotka eivät vaikuta vielä itsekään tietävän mitä kaikkea haluavat konseptiltaan.


Jos joitain painijoita kannattaa pitää silmällä kahden ensimmäisen tapahtuman jälkeen, niin Joe Keysin ja Dante Caballeron nimet kannattaa kirjoittaa muistiin. Molemmat edustavat ROH:n painikoulua ja samalla myös edesmennyttä Future of Honor -kalustoa. Kaksikko on löytänyt toisensa nyt joukkueena ja onkin ollut vastuussa molempien tapahtumien parhaimpiin kuuluvista otteluista. Toki vastustajatkin ovat olleet laadukkaita (Fred Yehi ja Tracy Williams sekä Daniel Garcia ja Kevin Blackwood), mutta ROH-pojat ovat kantaneet oman osana lastista. Keys ja Caballero eivät ole kovin värikäs tai räiskyvä kaksikko, mutta sopivat Terminuksen yleiseen habitukseen paremmin kuin moni muu yrittäjä. Lisäksi kaksikon sisääntulomusiikki Burning Heart on aivan liian hyvä valinta geneeriselle kaksikolle.

Mainittu Daniel Garcia on myös nostettava jälleen esiin. Garcia pomppasi lähes puskista koko indymaailman kohutuimmaksi nimeksi vuonna 2021 ja nappasi samalla itselleen pientä roolia AEW:ssa. Pääotteluita AEW:ssa on kertynyt jo sellaisia pikkunimiä kuten Jon Moxleyta ja Bryan Danielsonia vastaan ja tuntuukin että “Red Deathilla” on urallaan vain taivas rajana. Garcian Terminus-ottelut eivät ole olleet mitään klassikoita (siihen tarkoitukseen pitää odottaa, että Greshamia vastaan käyty PWG-ottelu ilmaantuu tavallisille kuolevaisille katsottavaksi), mutta kaikesta tekemisestä huokuu ammattimaisuus. Garcia painii intensiteetillä ja tarkoituksella, joka jättää monet kokeneemmat ketut varjoonsa. Hän on myös yksi ainoita painijoita, joka on lähtenyt oikeasti hyödyntämään sääntösysteemiä hyväkseen.

Kahden tapahtuman jälkeen on vielä paha sanoa ketkä kaikki painijat ovat jäämässä vakiokalustoon vai onko tähtäimessä enemmänkin “superindy”, joka kerää muutaman vakiokasvon rinnalle aina kiertävän köörin indypainin timantteja ja lupauksia. Keys ja Caballero näyttävät nyt ainakin jäävän mestoille, mutta olisi kiinnostava nähdä löytääkö kukaan muu Terminuksesta uutta kotia itselleen.


Kahden ensimmäisen tapahtuman jälkeen Terminus näyttää vielä projektina raakileelta. Toki katsottavia ja jopa hyviä otteluita on jo syntynyt (molemmat Keys/Caballero -joukkueottelut, toisen shown Terminal Eliminator ja kauheista lopetuksistaan huolimatta molemmat pääottelut), mutta kokonaiskuva on vielä kovin epäselvä. Toinen tapahtuma oli jo selkeä tasonnosto, mutta palasia puuttuu vielä tuntuvasti.

Toivottavasti Terminus selviää alkukankeuksistaan. Yhdysvaltojen indykentälle tekisi hyvää omata puhtaaseen painiin keskittyvä promootio, joka pysyisi pystyssä ja tarjoaisi laadukasta painia.

Semi Salmikannas

Semi Salmikannas

Ammattimainen tyhjäntoimittaja, jonka elämässä showpaini on roikkunut mukana sitkeän torakan lailla yli vuosikymmenen ajan. Toimii vakioäänenä Smarksiden ääniaalloilla ja onnistuu unohtamaan velvoitteensa kirjoitetun sisällön tuottajana. Kaikin puolin stereotyyppinen paininörtti, jonka naama kelpaa vain ja ainoastaan radioon.

Previous post

Eläköön Humpuuki! #42: Cody Rhodes lähtee AEW:sta, Control Your Narrative, Steve Austinin kehäpaluu huhumyllyssä

Next post

WWE- & AEW-veikkaus 2022: AEW Revolution

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *