JuttusarjatMustaa valkoisella

Mustaa valkoisella: ”Kaikesta päätellen Juventud Guerrera ja Black Terry ymmärsivät, että jotain on vialla, joten mitä ihmettä oikein tapahtui?”

Mustaa valkoisella on Smarksiden uusi juttusarja, jossa suomalainen showpainituomari Teemu Kytösaari vastaa toimituksen tai lukijoiden kysymyksiin tuomarin näkökulmasta.


Showpainimaailma järkyttyi toukokuussa, kun kokenut 51-vuotias meksikolaispainija Silver King (oik. César Cuauhtémoc González Barrón) sai sydäninfarktin ottelunsa aikana, tuupertui kehään ja joutui odottamaan minuutteja tajuttomana ennen kuin kukaan hälytti apua paikalle.

Tämä koitui Kingin kohtaloksi, sillä myöhemmin samana iltana levisi tieto, että hän on kuollut.

Ottelu järjestettiin pienessä tapahtumassa Lontoossa, ja King oli otellut toista kokenutta meksikolaispainija Juventud Guerreraa vastaan. Kohtalokkaan ottelun vierailevana tuomarina toimi entinen painija Black Terry, joka debytoi painikehissä jo vuonna 1973.

Lue lisää: Kuollut: Silver King (1968–2019) – Meksikolaisen tähden elämä päättyi karmaisevalla tavalla

Kehässä riitti siis kokemusta, mutta silti Kingin kohtaloon ei puututtu ajoissa, vaan ottelu jatkettiin loppuun asti niin, että Guerrera lopulta selätti tajuttoman Kingin.

Päätimme siksi tiedustella FCF Wrestlingin päätuomarilta Teemu Kytösaarelta, mitä hän ajatteli Silver Kingin tapauksesta.


Smarkside: Minkälaisia ajatuksia Silver Kingin tapaus herätti sinussa, tuomari Teemu? 

”Silver Kingin kuolema ei ollut ensimmäinen kerta, kun painija on kuollut kehässä, mutta jotain erilaista tässä oli aikaisempiin tapauksiin verrattuna.

Edellinen kehässä sattunut kuolemantapaus, joka heti tulee mieleen, on Perro Aguayo Juniorin kuolema vuonna 2015. Aguayo Juniorin kuolema tallentui myös videolle, ylitti uutiskynnyksen ja johti ilmeisesti jopa lakialoitteeseen Meksikossa urheilijoiden turvallisuuden varmentamiseksi.

Aguayo Jr. oli kuitenkin ruumiinavauksen perusteella jo kuollut siinä vaiheessa, kun muut ottelijat huomasivat, että jotain oli vialla; Aguayo Juniorin niska oli murtunut, kun hän jäi sopivasti roikkumaan köysiin ennen Rey Mysterion 619:ää. Mitään ei enää ollut tehtävissä, vaikka apua olisi kuinka nopeasti kehään saatu.

Ehkä se on juuri tämä, joka jäi vaivaamaan meitä Silver Kingin tapauksessa – ainakin minua.

Silver Kingin kuolema ei tapahtunut äkillisesti ottelun flow’hun sattumalta sopineessa tilanteessa, vaan Silver King oli selättämässä Juventud Guerreraa, kun hän yhtäkkiä luuhistuu. Sekä Juventud että ottelun tuomari Black Terry näyttävät molemmat puhuvan vuorotellen Silver Kingin kanssa, kun hän yrittää suurella vaivalla nousta ylös konttausasentoon – mutta sen sijaan, että ottelu keskeytettäisiin sillä sekunnilla ja apua saataisiin paikalle, Juventud potkaisee Silver Kingiä rintaan ja yrittää sen jälkeen selättää hänet.

Juventud yrittää muun muuassa repiä Silver Kingiä varusteista ja pyytää jopa Black Terryä suorittamaan laskun kolmeen, vaikka Silver King makaa vatsallaan – Silver King ei ole enää tässä vaiheessa yhteistyökykyinen. Kun vihdoin ja viimein Silver King saadaan kännettyä selälleen ja Black Terry alkaa laskea selätystä, hän epäröi laskea kolmeen niin kauan, että yleisö alkaa nauraa hänelle ennen kuin hän iskee kämmenensä mattoon viimeisen kerran.

Jos luulit, että Silver King sai tässä vaiheessa apua, olet valitettavasti väärässä. Voittonsa jälkeen Juventud Guerrera nimittäin tuulettaa kehäkulmissa puolitoista minuuttia ennen kuin mitään huomiota kiinnitetään yhä liikkumattomana makaavaan Silver Kingiin.

On ehtinyt mennä kolme minuuttia siitä hetkestä, kun Silver King luuhistuu. Kolme minuuttia, jotka olisivat oikein käytettynä voineet mahdollisesti pelastaa Silver Kingin hengen, ja se on syy, miksi tämä kuolema järkytti niin kovaa.”


Mikä oli ensimmäinen ajatuksesi Silver Kingin kohtalosta?

”Ensimmäinen reaktioni ottelun tapahtumaketjuun oli se, että Juventud ja Black Terry olivat menneet tilanteessa yksinkertaisesti niin shokkiin, että he vain paniikissa yrittivät toimia saadakseen ottelun mahdollisimman pian päätökseensä.

Jälkikäteen ajateltuna – ja videon uudelleen katsottuani – eivät Juventud tai Black Terry näytä olevan shokissa. En usko Juventudin olevan niin sydämetön ja kylmäverinen, että hän tuulettaisi ensin puolitoista minuuttia ja lähtisi sitten kehästä katsomatta edes taakseen, jos tietäisi Silver Kingin oikeasti olevan kuolemaisillaan kehässä.

Samalla kaikesta päätellen Juventud Guerrera ja Black Terry ymmärsivät, että jotain on vialla, joten mitä ihmettä oikein tapahtui?

Uskon, että tässä tapahtui kaksi asiaa, joista ensimmäinen johtui koulutuksen puutteesta ja toinen koulutuksesta.

Koulutuksen puutteella viittaan siihen, että ilmiselvästi Juventud tai Black Terry eivät osanneet tulkita Silver Kingin oireita oikein tai riittävän vakavasti. Heillä ei mitä todennäköisemmin ollut minkäänlaista koulutusta tai ohjeistusta siitä, miten tällaisessa tilanteessa tulee toimia, eivätkä he ikävä kyllä ole siinä yksin.

Showpainiotteluissa harvoin on ambulanssia valmiina paikan päällä odottamassa. Hyvällä tuurilla bäkkärillä on joku, joka osaa antaa ensiapua, mutta mitään sunnitelmaa tai ohjeistusta siitä, miten ja kenen hätätilanteessa tulee toimia, on tuskin tehty tai menty läpi.

Koulutuksella viittaan sen sijaan siihen, että Juventud Guerrera ja Black Terry eivät menneet shokkiin vaan päinvastoin tekivät sen, mitä heidän on koulutettu tekevän. Jopa tällaisessa tilanteessa, joka johti ottelijan hengenmenoon, nämä kaksi henkilöä yritti ylläpitää kayfabea.

Juventud Guerreralla on painiuraa takanaan noin 30 vuotta, Black Terryllä melkein 50 vuotta. He molemmat tulevat maasta, jossa paini on pyhä lehmä. Hyvä veikkaus on se, että heidän päähän on jo koulutuksen alusta asti isketty ajatus siitä, että show’n on jatkuttava – tapahtui kehässä mitä tahansa.”


Minkälaista keskustelua Silver Kingin tapaus herätti showpainituomareiden keskuudessa?

”Tuomarien keskuudessa tämä oli viikon tai pari todella kuuma aihe. Monilta kokemattomilta tuomareilta tuli ymmärrystä sille, ettei Black Terry ehkä tiennyt, miten toimia, mutta kokeneet, nimekkäät tuomarit kritisoivat poikkeuksetta Black Terryn toimintaa.

Keskusteluryhmässä jaettiin ensiapuohjeita ja kannustettiin hankkimaan ensiapukoulutusta. Ryhmä oli myös pullollaan keskustelua siitä, mitä kukin itse tekisi – tai on tehnyt – samankaltaisessa tilanteessa.

Puhe siitä, että ensiapukoulutus olisi pakollinen osa tuomarikoulutusta, sai paljon kannatusta.

Nyt jos koskaan meitä tuomareita muistutettiin siitä, ettei ketä tahansa pidä antaa laittaa raitapaitaa päälle, sillä tuomarin tehtäviin kuuluu paljon enemmän kuin vain laskea kolmeen. Kuten muissa lajeissa, myös showpainissa tuomareilla on velvollisuus keskeyttää ottelu, jos ottelijan henki tai terveys on uhattuna. Vaikka showpainin luonne on täysin erilainen nyrkkeilyyn tai vapaaotteluun verrattuna, showpainin juuret ovat kuitenkin kamppailulajissa, ja monet samoista riskeistä ovat yhä mukana jokaisessa ottelussa.

Ajatus siitä, että showpainia on järjestetty paikoin niin, että tuomarina kehässä on toiminut vapaaehtoinen fani lainattu raitapaita yllään, puistattaa.”


Mitä Silver Kingin tilanteessa olisi pitänyt tehdä toisin?

”Vanhan koulukunnan ajattelu, jonka mukaan menon on jatkuttava, vaikka käsi tai jalka murtuisi, ei legitimoi painia, vaan saa sen päinvastoin vaikuttamaan amatöörimäiseltä.

Sano jokin muu urheilulaji, jossa kilpailu jatkuisi ihmisen hengen ja terveyden uhalla, jos huomattaisiin, että kilpailija tai ottelija on loukkaantunut?

Tästä ajattelutavasta on päästävä eroon ja pikimmiten. Kayfabe on kuollut eikä takaisin tule.

Toisaalta ajattelu siitä, että showpaini on pelkkää show’ta ja viihdettä, on omalla tavallaan vetänyt mattoa sen alta, että ottelijoiden turvallisuus otettaisiin vakavasti. Showpainista puuttuu valvonta ja sääntely, jotka muissa urheilulajeissa ovat nykyään itsestäänselvyyksiä.

Tämä asettaa enemmän odotuksia showpainiskenelle valvoa itse itseään. Painijoiden pitää siis itse alkaa osata vaatia sitä, että nämä puitteet ovat kunnossa, sillä tässä on lopulta heidän henkensä ja terveytensä pelissä.

Jatkoa ajatellen toivon, että showpaini muistaa olevansa sekä show’ta että painia. Se viihdyttävä spektaakkeli, mitä showpaini tarjoaa, on mahdollista vain, kun ottelijat, tuomarit ja muut taustalla toimivat henkilöt kaikki tekevät työnsä ammattitaidolla. Yksi osa-alue, joka koskettaa kaikkia näitä, on ottelijoiden ja otteluiden turvallisuus.

Toivon, että ottelijoiden terveystarkastukset, tuomareiden ensiapukoulutukset, tapahtuman ensiapusuunnitelma ja otteluita valvova vastuuhenkilö olisivat itsestäänselvyyksiä showpainissa tulevaisuudessa. Nämä eivät kuitenkaan tapahdu ilman edellä mainittua asennemuutosta.”


Haluatko sinä kysyä jotakin Teemulta? Lähetä kysymyksesi osoitteeseen: info@smarkside.com

Lisää...
Eetu "Enska" Lehtinen

Eetu "Enska" Lehtinen

Smarksiden ylläpitäjä ja showpainiselostaja, joka on päivisin sanomalehden toimittaja ja öisin oman elämänsä Vince Russo. Taskusta löytyvät myös äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan paperit. Kaikkiruokainen painifani, joka rakastaa draamaa ja suuria tunteita mutta eritoten kultaista 80-lukua.

Previous post

#PerjantainPromo - Katutappelu Minnesotassa (2009)

Next post

All Elite Wrestlingin elokuinen All Out -tapahtuma myi loppuun 15 minuutissa – Kysyntä suurempi kuin millään WrestleManialla historiassa

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.