#perjantainpromoJuttusarjat

#PerjantainPromo – Michael Cole, pieni paskapää (2000)

#PerjantainPromo on viikoittainen juttusarja, jossa Smarksiden toimitus nostaa esiin ja esittelee jonkin kiinnostavan promon tai anglen YouTubesta.


Pitkäaikainen WWE-selostaja Michael Cole on ollut uransa aikana monessa mukana. Monet saattavat muistaa muun muassa sen, kuinka WWE:n suurin sankari John Cena nöyryytti ja kiusasi kylmäsydämistä Colea ottelussa, joka kesti aivan liian kauan. Vuosia aiemmin Cole sai kyytiä myös ”Stone Cold” Steve Austinilta hieman samanlaisella tavalla, joskin tässä tapauksessa Cole oli puhdasverinen uhri.

Yksi hauskimmista Colen kommelluksista sattui kuitenkin vahingossa, eikä sitä varsinaisesti aiheuttanut Cole itse, vaan Bob ”Hardcore” Holly.

WrestleMania 2000 -tapahtumassa – eli WrestleMania 16:ssa – nähtiin nimittäin 13 painijan välinen ottelu WWF Hardcore -mestaruudesta. Tämän ottelun lopetus epäonnistui totaalisesti, ja mestari Crash Holly menetti tittelinsä ”serkulleen” Hardcore Hollylle vastoin suunnitelmia. Crash Hollyn oli siis määrä säilyttää tittelinsä tuossa ottelussa, mutta eräs inhimillinen erehdys johti siihen, että vyö oli ottelun jälkeen Bobin.

WWF joutui silloin vaihtamaan suunnitelmiaan lennosta ja antoi uuden mestarin Hardcore Hollyn puhua mikrofoniin hetimiten ottelun jälkeen. Tätä haastattelua, toisin kuin nykypäivän WWE-puheita, ei todellakaan ollut käsikirjoitettu, vaan Holly sai laukoa sitä, mitä sylki suuhun toi.

Jälki oli myös sen mukaista, ja dialogi äityy haastattelun loppua kohden sen verran roisiksi, että segmentti on ansainnut paikkansa Smarksiden #PerjantainPromona.

Eikä itse asiassa tarvitse odotella edes loppuun saakka, sillä ainakin allekirjoittanut hajoaa aina jo haastattelun alussa:

Michael Cole: ”Well, Hardcore Holly, congratulations on your victory, but, a very controversial victory at that?”

Hardcore Holly: ”What do you mean controversial? What are you trying to say, Michael Cole?”

Michael Cole: ”Well, I mean…”

Hardcore Holly:What are you trying to say?”

Tästä alkaa jäätävä mähinä, jonka aikana Hardcore Holly kehuu itseään ja alistaa Michael Colea. Kaikki kulminoituu suorastaan eeppiseen improvisaatioon, jota seuraa syvä hiljaisuus:

Hardcore Holly: ”You know what I think is wrong with you? I think you wanna be like Hardcore Holly. That’s what I think. You got that little blonde going in your hea… hair, but let me tell you something. You’re never going to be like Hardcore Holly because you don’t have a hardcore bone in that little skippy body of yours!”

Cole kuuntelee tätä emaskuloivaa ja tietyllä tavalla myös seksuaalisesti latautunutta purkautumista varsin alistuneena ja tyynenrauhallisena, kunnes uskaltaa esittää haastateltavalleen uuden kysymyksen – ja saa entistä kylmempää vettä niskaansa:

Michael Cole: ”Well, Hardcore, can I ask you a, a question—serious question? Crash Holly, your cousin, actually put the title on the line 24 hours a day, seven days a week…”

(Dramaattinen tauko.)

Michael Cole: ”I mean, do you have any plans to, to do that?”

Hardcore Holly: ”If he did it 24/7, I’m gonna do it 48/14—and how about I start with you?!”

Michael Cole: ”No, that’s quite alright…”

Hardcore Holly: ”I can start with you right here, right now.”

(Michael Cole ulisee.)

Hardcore Holly: ”It doesn’t matter to me, Michael Cole, because I will break your ass in half, you little shithead!”

Kyllä. Hardcore Holly uhkaa murskaavansa Michael Colen takaliston kahtia ja nimittää sen jälkeen Colea pieneksi paskapääksi suorassa maksutelevision lähetyksessä.

Luit oikein. Hardcore Holly uhkaa murskaavansa Michael Colen takaliston kahtia.

Tuolta kohtalolta Cole taisi kuitenkin välttyä, mutta joitakin vuosia myöhemmin miehellä kävi hieman huonompi tuuri…

Tämän #PerjantainPromon kruunaa yhtä kaikki videon loppu, jossa selostaja Jim Ross saa korvanappiinsa käskyn ja pyytää sen jälkeen WrestleManian katsojilta anteeksi Hardcore Hollyn mautonta kielenkäyttöä.

Tällaiset ikimuistoiset segmentit kääntävät veistä haavassa. WWE-painijoiden promot olivat paljon hauskempia silloin, kun niiden ei tarvinnut noudattaa sanatarkkaa, keinotekoista käsikirjoitusta.


Eetu "Enska" Lehtinen

Eetu "Enska" Lehtinen

Smarkside-universumin ylläpitäjä, joka rakastaa laadukasta showpainia.

Previous post

Kolumni: Ei ole WWE niin kuin ennen

Next post

Eläköön humpuuki! #12 – Suomipainin tötterögate, WWE:n Superstar Shake-up, Ring of Honorin tulevaisuus

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *