Ludvig-palkintoäänestys on päättynyt – Lue tästä, mitä ja keitä Smarksiden sisällöntuottajat äänestivät
Perinteisten Ludvig-palkintojen äänestysaika sulkeutui perjantaina. Tulosten laskemisessa menee vielä hetki, mutta lämmittelyksi pyysimme sisällöntuottajiamme paljastamaan ja perustelemaan omia vaihtoehtojaan vuoden priimaksi.
Näin Lauri M., Pauli, Simo ja Eetu T. vastasivat äänestyksessä.
Kansainväliset palkinnot
Paras sisääntulokappale
Lauri M.: Joey Janela – ”Proto(Re)Vision”
Joey Janelan sisääntulokappale kappale on kuin suoraan 80-luvulta, ja kappaleesta tulee mieleen todella paljon esimerkiksi Miami Vicen äänimaailma ja tunnelma. Pelkästään kappaletta kuuntelemalla voi kuvitella Janelan eteensä, sillä hän on eräänlainen kasariestetiikan huipentuma. Parhaat sisääntulokappaleet kuulostavat hahmoilta, jotka niitä käyttävät, ja ”Proto(Re)Vision” on juuri sellainen.
Pauli: Mandy Rose – ”Golden Goddess”
Hyvin vähän olen tänä vuonna ihastunut uusiin painiteemoihin. Oma katseluni on pääosin jäänyt WWE:n päärosteriin, jossa tuoreita kappaleita on hyvin vähän, NWA:han, jossa kappaleita ei ole käytännössä lainkaan, ja AEW:hen, jossa miksauksen takia oli alkujaan vaikea löytää mitään korvakäytäviä hyväilevää kappaletta. Valinnannvaikeus on siis lähinnä siinä, että löytäisin ylipäänsä biisejä, joista olisin erityisesti tänä vuonna pitänyt. Tällä kertaa se yksi ylitse muiden on Mandy Rosen ”Golden Goddess”, jonka rauhallisen aurinkoinen tunnelma eroittuu edukseen muista nyky-WWE:n biiseistä.
Eetu T.: Cody – ”Kingdom”
Tänä vuonna on kuultu monia debytoivia ja suuremman kansan tietoisuuteen päätyneitä upeita sisääntulokappaleita. Itse haluan nostaa näistä esille Codyn kappaleen ”Kingdom”. Biisi on mielestäni lähes täydellinen sisääntulokappale. Ikoninen, korvamato ja helposti tunnistettava. Lisäksi tässä tapauksessa painija on tehnyt kappaleen eikä kappale painijaa. Näin sen pitääkin mennä.
Paras yksittäinen sisääntulo
Lauri M.: Tyson Fury – WWE Crown Jewel
Vaikka WWE:n järjestämät tapahtumat Saudi-Arabiassa saavat ihan aiheestakin haukkuja, niin jos niissä jokin asia tehdään oikein, se on spektaakkelimaisuus. Nyrkkeilytähti Tyson Furyn sisääntulo Crown Jewelissä oli niin uskomattomasti ylivedetyn mahtipontinen, ettei sitä ylitä mikään tänä vuonna. Sheikiksi pukeutunut Fury astelee kehään valtavien ilotulitusten saattelemana Saudi-Arabiassa. Voiko mikään olla hienompaa?
Pauli: Psycho Clown – AAA TripleMania
Jättimäiset pyrot, liekinheitinkirveskitara ja kaiken sen keskellä sekopäinen klovni. Upeita tuotantoarvoja löytyy myös WWE:n, AEW:n ja NJPW:n ulkopuolelta, joskin AAA:n tapauksessa ne jätetään niihin isoimpiin tapahtumiin.
Eetu T.: Cody – AEW Double or Nothing
Double or Nothingissa nähtiin se kauan odotettu hetki. All Elite Wrestlingin ensimmäinen tapahtuma, joka oli tuova pelastuksen painimaailmaan ison ja pahan WWE:n ikeestä. No, siitä voidaan olla montaa mieltä, onko tässä onnistuttu. Myös tästä sisääntulosta ollaan montaa mieltä. Toiset pitivät sitä todella mauttomana, toiset taas – kuten minä itse – nauttivat siitä. Tällä valtaistuimen tuhoamisella oli ennen kaikkea symbolinen merkitys tarjoamalla vaihtoehto yleisölle ja painijoille.
Paras juontaja
Lauri M.: Don Callis
Don Callis on tehnyt Impactin selostamossa pienen ihmeen ja saanut Josh Mathewsista kuunneltavan. Callis luo selostamoon sekä asiantuntevuutta että myös huumoria aukoessaan jatkuvasti päätään Mathewsille. Hänellä on selostamossa selkeä rooli heel-kommentaattorina, mutta hän kannustaa myös tiettyjä faceja eikä tyypillisen heel-kommentaattorin tapaan vaihda heti käännöksen tultua kelkkaa vaan kyseenalaistaa motiiveja ja syventää hahmoja, kuten hyvän selostajan kuuluukin.
Pauli: Jim Cornette
Myönnän – se Cornetten etiopialaisvitsi oli erittäin huono. Kontroversiaalisesta lopusta huolimatta juuri Jim Cornetten selostuksesta olen pitänyt tänä vuonna eniten niin NWA:ssa (Crockett Cupista lähtien) kuin MLW:ssäkin. Loistava, hyvin artikuloiva radioääni, nokkelat sutkautukset ja laaja painin historiantietämys. Valitettavaa kyllä Cornettella on myös todella lyhyt pinna ja niin vahvat mielipiteet, että ennemmin polttaa sillat kuin myöntää olevansa väärässä.
Paras manageri
Lauri M.: Konnan
Konnan oli LAX:n yhdessä pitävä liima ja pyöri aktiivisesti myös Lucha Brothersin kanssa. Hyvä manageri on sellainen, joka pysyy taustalla ja puuttuu tilanteeseen vasta sitten, kun on tarvetta. Hyvä manageri ei myöskään ota liikaa roolia, vaan antaa painijoiden hoitaa hommat. Dynamiikka niin LAX:n kuin Lucha Brothersinkin kanssa sai Konnanin näyttämään järjen ääneltä kiihtyneen vihanpidon keskellä, ja Konnan toimikin usein välimiehenä estäen joukkueiden törmäämisen liian aikaisin. Hillitty esiintyminen ja perinteinen managerointi riittää paikkaan tällä listalla.
Pauli: Lana
Tämä kategoria on yleensä Paul Heymanin dominointia – toki ihan hyvästä syystä. Managerit ovat useampina viimeisinä vuosina jääneet hyvin vähälle huomiolle, kun painijoiden odotetaan puhuvan itse managerin sijaan. Itse olen kuitenkin ollut jo muutaman vuoden sitä mieltä, että Heymanin jutut ovat toistaneet itseään pahemman kerran, eikä hän ole tehnyt oikeastaan mitään erityisen kiinnostavaa vuonna 2019. Sen sijaan kaksi Bobby Lashleyn manageria ovat päässeet parrasvaloihin ja loistaneet rooleissaan: Lio Rush ja Lana. Lio Rushin loistava keikka jäi valitettavasti jokseenkin tyngäksi, joten Lana, jonka kolmiodraama Rusevin ja Bobby Lashleyn kanssa on ollut loppuvuoden parasta WWE-viihdettä, saa oman ääneni tänä vuonna.
Eetu T.: Johnny Bravo
Johnny Bravo on mainio tossun alla oleva palv… manageri Taya Valkyrien kaltaiselle itseään täynnä olevalle mestarille. Bravo on aina valmis heitettäväksi susille, jos tilanne niin vaatii, ja tekee kaikkensa hurmatakseen Tayan vastustajat pois pelistä. Bravo on varmasti monille vieraampi tuttavuus, mutta itse olen nauttinut hänen edesottamustensa seuraamisesta ylivoimaisesti eniten tämän vuoden aikana.
Kehittynein painija
Lauri M.: Rich Swann
Vuonna 2019 Rich Swann osoitti olevansa muutakin kuin pelkkä keskiraskassarjalainen hyppypapu. Swann osoitti osaavansa painia kaikilla mahdollisilla tyyleillä kaikentyyppisiä vastustajia vastaan ja nousi vuoden aikana aivan main eventin kynnykselle. Swann on vuonna 2020 takuuvarma pääottelija, ja hän osoitti vuonna 2019 kuuluvansa sille tasolle.
Pauli: Sammy Guevara
Tutustuin Sammy Guevaraan muutama vuosi sitten hänen otellessa jokusen ottelun Lucha Undergroundissa ja AAA:ssa. Sammy tuntui kuitenkin erittäin geneeriseltä hyppypavulta, jolla toki on nättejä temppuja muttei oikein hirveästi muuta annettavaa. Paremmalta alkoi näyttää heti, kun Sammy ilmoitettiin osaksi AEW:n rosteria. Siellä Sammy pääsi vilauttelemaan karismaansa kusipäisenä mulkkuna, jonka naama todellakin kaipaisi nyrkkiä. Kunnon läpimurron Sammy teki liittyessään Jerichon Inner Circle -talliin. Sammyn ja Jerichon kemiat toimivat loistavasti, ja he ovat takuuvarmasti lähes jokaisessa Dynamitessa jakson parasta antia.
Eetu T.: Alex Hammerstone
Halusin nostaa Alex Hammerstonen esiin jossakin kategoriassa, ja tämä tuntui sopivalta. Hammerstone on vakuuttanut meikäläisen vahvasti tämän vuoden aikana nousten omalle kolmen suosikkipainijani listalle. Tässä 28-vuotiaassa lihamyllyssä on monta asiaa oikein. Löytyy karismaa ja kehätaitoa, ja ulkonäkö on kunnossa. Tässä kaverissa on tähtiainesta 2020-vuosikymmenelle, ja näen valoisan tulevaisuuden, jos kroppa pysyy kunnossa.
Paras esiintyjä
Lauri M.: Chris Jericho
Jericho saa tehtyä asiasta kuin asiasta overin – oli sitten kyseessä lista, huivi tai shampanjapullo. Jericho kokeneen ketun elkein saa yleisön tekemään mitä vain, ja hän henkii itsevarmuutta ja supertähteyttä. Tärkeitä ominaisuuksia päämestarille.
Pauli: Eli Drake
Yleensä kun mietin loistavia esiintyjiä saan mieleeni vain hauskoja heel-painijoita tai sitten kummallisia gimmickejä, jotka kuitenkin vedetään hyvin. Hyvin harvoin tässä kohtaa tulee mietittyä suhteellisen normaalia face-painijaa, jota rakastan suurimmaksi osaksi hänen tulisten promojensa takia. Eli Drake on se painija.
Paras hahmo
Lauri M.: Eddie Edwards
Eddie on muutamassa vuodessa tehnyt täydellisen muodonmuutoksen pahvinmakuisesta mutta taitavasta painijasta kokonaiseksi hahmoksi vahvuksineen ja heikkouksineen. Ja se taitava painija on edelleen taustalla. Eddie Edwards on siirtänyt hahmollaan ECW:n perinnön nykypäivään.
Pauli: Daniel Bryan
Viime vuonna heel-turninsa tehnyt Daniel Bryan alkoi heti syyllistämään ihmisiä lihansyönnistä ja luonnon pilaamisesta, ja sama hahmo jatkoi matkaansa vielä pitkälle vuoteen 2019. Vihainen ituhippi Daniel Bryan oli ehdottomasti alkuvuoden parhaita asioita WWE:ssä – ja uudistuvista luonnonvaroista rakennettu vegaaninen mestaruusvyö mahdollisesti parhaita hetkiä WWE:ssä koko vuonna.
Eetu T.: MJF
MJF on erityisesti vuonna 2019 nostanut osakkeitaan painimaailmassa ensin dominoiden MLW:n Middleweight- ja joukkuedivisioonaa sekä loppuvuodesta olemalla AEW:n ykkösheelejä. Itse olen mieheen tutustunut vasta viime vuoden aikana, mutta hän on noussut nopeasti omien suosikkieni joukkoon täydellisellä heel-työskentelyllään. MJF pitää roolinsa myös sosiaalisessa mediassa kehän ulkopuolella, mikä on monella painijalla juuri se kompastuskivi. Miehellä on ikää 23 vuotta ja huikea ura edessä.
Paras kehässä
Pauli: El Hijo del Vikingo
Välillä kuvittelen nähneeni jo kaiken, mutta sitten saapuu El Hijo del Vikingon kaltainen virtuoosi, joka yllättää minut ällikällä. Kyseessä on yksi sulavimmin kehässä liikkuvista high flyereista, mitä olen koskaan nähnyt. El Hijo del Vikingo vetää upeita liikkeitä kuin liukuhihnalta.
Paras miesten ottelu
Lauri M.: NXT TakeOver: New York: Adam Cole vs. Johnny Gargano
Adam Cole on ollut koko vuoden NXT:n avainpelaajia, ja TakeOver: New Yorkissa WrestleMania-viikonloppuna hän sai vastaansa viime vuoden avainpelaaja Johnny Garganon paras kolmesta -ottelussa. Ottelu oli jännittävä, ja vielä tässä vaiheessa vuotta Colen tyyli ei ollut vielä niin puuduttava kuin loppuvuonna.
Pauli: AAA TripleMania: Dr. Wagner Jr. vs. Blue Demon Jr.
Kahden legendaarisen luchadoren verinen luchabrawl antoi itselleni yhden vuoden parhaista painikokemuksista. Vaikka kyseisessä matsissa oli paljon, mitä useat ihmiset pitävät huonoina asioina – heti ulos kehästä brawlaamaan, heel-tuomari pikalaskun kanssa, ääretön määrä sekaantumisia, rikottuja maskeja, eikä luultavasti yhtäkään objektiivisesti hienoa painiliikettä –, niin silti tämä ottelu antoi minulle todella paljon. Yksi Blue Demonin vasaranisku kertoi tuhat kertaa enemmän kuin yksikään Adam Colen kickout koko vuonna.
Eetu T.: GWF Battlefield: John Klinger vs. Mike Bailey
Syyskuussa tuli tehtyä mielenkiintoinen pikaloma Berliiniin painin varjolla. Vaihtoehtoja siitä, mitä promootiota menisimme katsomaan, oli useita, joista lopulta päädyimme German Wrestling Federationin Battlefield 2019 -tapahtumaan nimikko-ottelunsa eli Rumble-matsin vuoksi. Mikä olisi parempi tapa tutustua uusiin painijoihin kuin 30 painijaa kehässä samassa ottelussa? Tapahtumaa ei kuitenkaan varastanut Battlefield-ottelu, vaan John ”Bad Bones” Klingerin – saksalaisen 15 vuoden veteraanin – sekä kanadalaisen hyppypavun ”Speedball” Mike Baileyn välinen uskomattoman laadukas mestaruusottelu GWF:n maailmanmestaruudesta. Tänä vuonna on nähty parempia otteluita, jos huomioidaan ottelun takana oleva tarina, mutta tämä vääntö oli uskomaton todistaa livenä. Olen suuri luchatyylin fani, joten Baileyn hyppelyä seurasi nautinnolla. Lisäksi Klingerillä oli pari kaveria kulmauksessaan, mikä pelotti etukäteen. Näemmekö lopussa tylsän sekaantumisen? Ei – Orlando Silver ja Erkan Sultani kyllä sekaantuivat otteluun häiritsemällä Baileytä suoraan tuomarin katseen alla, mutta he eivät koskeneet häneen edes pikkusormellaan. Tällaista ”managerien” sekaantuminen otteluun pitääkin olla. Täydellinen ottelu upeassa miljöössä, upean yleisön edessä.
Paras naisten ottelu
Lauri M.: Tessa Blanchard vs. Gail Kim (Impact Wrestling Rebellion)
Gail Kim, viime vuosikymmenen yksi parhaista, kohtasi Tessa Blanchardin, yhden tämän vuosikymmenen parhaista, ottelussa, joka olisi hyvin voinut olla vaikka pääottelu. Kim näytti, että hänellä on edelleen taidot tallella ja Blanchard oli oma vakuuttava itsensä. Gail Kim pisti soihdun eteenpäin seuraavalle sukupolvelle eikä parempaa vaihtoehtoa varmaan olisi edes ollut. Tämän ottelun jälkimainingeissa Tessa Blanchard myös kääntyi hyvikseksi ja kasvoi koko Knockouts-divaria suuremmaksi. Sen vuoksi siis merkittävä ottelu kaiken kaikkiaan.
Pauli: Women’s Royal Rumble match (WWE Royal Rumble)
Historian toinen naisten Royal Rumble -ottelu pesi edeltäjänsä puhtaaksi. Siinä missä edellisvuoden versio toi ruutuun kaikki mahdolliset entiset painijat vain siksi, että 30 painijaa saataisiin edes kasaan, ei tämänvuotisen version tarvinnut luottaa moiseen, vaan kaikki painijat olivat jostain WWE:n lukuisista brändeistä – osa jopa vain Performance Centeristä. Siitä huolimatta kyseinen Royal Rumble -ottelu oli täynnä erinomaisia hetkiä, joista kirkkaimpana varmasti Kacy Catanzaron erinomainen esiintyminen. Onkin valitettavaa, että Kacy joutui eläköitymään syyskuussa painista selkäongelmien vuoksi.
Paras joukkueottelu
Lauri M.: Lucha Bros vs. L.A.X. (Impact Wrestling Homecoming)
On aivan makukysymys, pitääkö Homecomingin vai Rebellionin kohtaamista parempana, mutta valintani on kuitenkin tämä ensimmäinen kohtaaminen Homecoming-tapahtumassa. Kun kehässä on kaksi maailman kärkikastiin kuuluvaa joukkuetta, ja siis nimenomaan joukkuetta, tuloksena on vuoden paras joukkueottelu. Pentagón ja Fénix saavat ottelun vauhdin hetkessä nollasta sataan, ja L.A.X. toimii yhdessä tehokkaasti kuin öljytty kone. Kertakaikkiaan kaunista joukkuepainia.
Pauli: AAA Mixed Tag (TripleMania)
AEW:n joukkuedivisioona on hyvällä mallilla. Siellä on paljon joukkeita, joita on ainakin yritetty rakentaa relevanteiksi. Siksi onkin outoa, etten ole pitänyt kummemmin mistään AEW:n joukkueottelusta Double or Nothingin joshipainijoiden matsin lisäksi. Parasta joutuu hakemaan jälleen Meksikosta, missä ilahduttavan sekopäinen mixed tag team -ottelu avasi TripleManian. Upeita liikkeitä, telenoveladraama, Scarlett Bordeauxin keikistelyt ja läähättävä Matt Striker selostamossa. En usko, että on olemassa mitään parempaa.
Paras viikoittainen ohjelma
Lauri M.: Impact Wrestling
Impact on yksinkertaisesti parhaiten kirjoitettu painiohjelma tällä hetkellä. Sopiva määrä hyvää painia, jaksoissa on hyvä rakenne ja kuvioita rakennellaan maltilla. Ottelut kestävät sopivasti, ja aikaa jää myös hahmonkehitykselle. Lisäksi jaksoissa käytetään monissa takahuonesegmenteissä hieman elokuvamaisempaa kerrontatyyliä, kokeillaan juttuja valoilla ja taustamusiikeilla ja muuta vastaavaa. Se on jotain sellaista, mihin tykästyin Lucha Undergroundissa, ja on hyvä, että sen perintö elää jossain. Impact myös palkitsee pitkäaikaisia katsojiaan viittaamalla säännöllisesti menneisiin tapahtumiin, ja tapahtumat etenevät loogisesti.
Pauli: NWA Powerrr
Ihan ensimmäisestä NWA Powerrr -jaksosta asti minulla on ollut tarkoituksena kirjoittaa jonkinlainen artikkeli siitä, miten paljon rakastan Billy Corganin NWA:ta, mutta jotenkin se on aina vain jäänyt. Siinä missä muut luottavat mantraan ”enemmän on enemmän”, Corgan on tajunnut, että oikeasti vähemmän on enemmän. Pelkistetyt tuotantoarvot, simppeli painityyli, simppelit mutta silti kiinnostavat tarinat ja harmaan eri väriarvoissa liikkuvat, oikeilta ihmisiltä tuntuvat painijat. Tämä on aikamatka kasarille – ja silti kuitenkin modernilla twistillä, kun kyseinen ohjelma tulee ilmaiseksi Youtubesta.
Eetu T.: MLW Fusion
MLW:n vahvuus on hienoinen painotus luchatyylin painiin, mikä näkyy rosterin koostumuksessa. Fusion on lähes täydellinen painiviikoittainen siltä osin, että se kestää vain noin tunnin ja on ilmaiseksi nähtävissä Youtubessa.
Paras tapahtuma
Lauri M.: WWE NXT TakeOver: New York
NXT:stä puhuessa on totuttu siihen, että TakeOverit ovat yleensä laadukkaita tapahtumia, ja WrestleMania-viikonlopun TakeOver oli täysosuma. Yhtään huonoa ottelua ei ollut. Walterin ja Pete Dunnen ottelu näytti hienosti molempien kyvyt. Velveteen Dream ja Matt Riddle näyttivät osaamistaan, ja pääottelu oli uskomatonta tykittelyä alusta loppuun. Yhtä täydellistä pakettia ei ole sen jälkeen tullut.
Pauli: TripleMania 27
TripleManian Viisi pointtia -artikkelissani kerroin, että hyvää painia jaksan vain tiettyyn pisteeseen asti ja että rakastan, kun painiini liitetään niin kutsuttua roskaa. TripleManiat eivät näillä saroilla koskaan petä, vaikka roskaosuus jäikin valitettavan vähäiseksi. Sain silti Cain Velasquezin painidebyytin ja ikimuistettavat hurricanranat, kaksi vuoden parhaiksi matseiksi nimeämääni ottelua ja Vampiron keskeyttämässä Konnanin oluenjuonnin kesken Royal Rumble -tyylistä ottelua.
Paras liiga
Lauri M.: NXT
Vaikka Impact on parhaiten käsikirjoitettu, niin NXT on tuottanut koko vuoden tasaisemmin parempia erikoislähetyksiä ja otteluita. NXT on ollut koko vuoden ajan tasaisen vahva, ja TakeOverit ovat todella kovia tapahtumia. Keskimääräistä heikompi TakeOver on erinomainen tapahtuma. Se kertoo jotain siitä tasosta, missä ollaan.
Pauli: NWA
NWA:n nousua on tullut seurattua enemmän ja vähemmän aktiivisesti Corganin ostettua NWA:n vuonna 2017. 10 Pounds of Gold oli erinomainen sarja, joskin sen seuraaminen unohtui jossain vaiheessa niin pitkäksi aikaa, että backlogiin palaaminen olisi ollut erittäin raskasta. Lisäksi vaikka 10 Pounds of Gold olikin erinomainen, en missään vaiheessa jaksanut katsoa näiden videoiden hypettämiä otteluita eikä se saanut minua seuraamaan NWA:n yhteistyökumppaneita kuten ROH:ia tai Championship Wrestling from Hollywoodia. Lisäksi olen pitänyt NWA:ta kummallisena projektina, kun rosteriin on lähinnä kuulunut vain Nick Aldis, Tim Storm, James Storm, Jocephus ja muutama muu satunnaisesti esiintyvä henkilö. Siksi yllätyin ja olin alkuun erittäin epäluuloinen, kun elokuussa Corgan ilmoitti, että alkaa nauhoittamaan uuden ohjelman jaksoja. Skeptisyyteni kumottiin kuitenkin heti kättelyssä: NWA Powerrr on paras painiohjelma sitten Lucha Undergroundin.
Eetu T.: Impact Wrestling
TNA:n haamu ja ”LOLTNA” ovat termejä, joita kuulee edelleen usein painikeskusteluissa. Valitettavasti moni on siinä uskossa, että nuo termit ovat edelleen relevantteja kuvaamaan nykyistä Impact Wrestlingiä. He ovat täysin väärässä. Impact on helposti paras painipromootio tällä hetkellä. Kaikenlaista sisältöä on tasaisesti, buukkaus on loogista ja firman tulevaisuutta rakennetaan nuorten tähtien varaan. Toki ECW:n legenda kulkee mukana mutta tällä hetkellä ihan hyvässä roolissa eikä liian pinnalla. Odotan innolla, mitä vuosi 2020 tuo tullessaan.
Paras joukkue
Lauri M.: L.A.X.
Hyviä joukkueita on ollut tänä vuonna yllättävän paljon, mutta yksi joukkue on paininut tasaisesti loistavia otteluita ja se on L.A.X. eli Santana & Ortiz. Parin vuoden aikana kohtuullisen tuntemattomista indypainijoista koostuva tiimi on kasvanut yhdeksi maailman parhaista. Joukkue pelaa yhteen täydellisesti ja liikkuu erittäin sulavasti keskenään. Vastaan voi asettaa minkä vain tiimin, ja tuloksena on hyvä ottelu.
Pauli: The Street Profits
Vaikka AEW onkin pyrkinyt luomaan hyvää joukkuedivisioonaa, niin jotenkin en ole innostunut yhdestäkään heidän joukkueestaan. Lucha Brosin jäsenet olisivat mielestäni parempia yksilöpainijoina, Young Bucksin ottelutyyli ei toimi itselleni lainkaan, Dark Order jää jatkuvasti huonojen bookkauspäätösten jalkoihin ja sitä rataa. Ei sillä, että WWE:kään juhlisi mitenkään erinomaisten tag teamien kirjosta, vaan koko joukkuepaini on luultavasti se asia, mistä WWE:ssä välitetään kaikista vähiten. Street Profits saa kuitenkin kunnian tällä kertaa parhaan joukkueen palkinnosta, vaikka hekään eivät mielestäni ole olleet mitenkään erityisen erinomaisia siirtyessään Raw’n kummallisiksi takahuonesegmenttien vakiokasvoksi.
Paras naispainija
Lauri M.: Io Shirai
Io Shirai on ehdottomasti yksi NXT:n taitavimmista painijoista. Hän on sopivan intensiivinen ja hallitsee myös sen kuuluisan kehäpsykologian. Tahti valitettavasti vähän hyytyi loppuvuonna, mutta jo pelkkä kova alkuvuosi riittää paikkaan tällä listalla. Shirailla on myös ehkäpä tämän hetken komein moonsault.
Pauli: Sasha Banks
Sasha Banks on yksi niistä naisista, jotka ovat jääneet WWE-koneiston uhriksi. Loputtomasti Eddie Guerrerosta puhuva itkevä Sasha Banks aiheuttaa vieläkin painajaisia, vaikka näistä hetkistä on jo pitkä aika. Tänä vuonna Sasha on kuitenkin osunut maaliin useasti. Jo tammikuussa Sasha otteli todella erinomaisen ottelun Ronda Rouseyn kanssa, minkä jälkimainingeissa nähtiin pilkahdus vanhasta kunnon NXT-aikojen ”Ratchet” ”Legit Boss”Sasha Banksista tämän näyttäessä neljän hevosnaisen tunnusta päin Rouseyn naamaa. Aika ensimmäisenä naisten tag-mestarina Bayleyn kanssa taas oli mielestäni erittäin yhdentekevää, enkä yhtään ihmettele, että Banks ottikin sitten WrestleManian jälkeen usean kuukauden vapaat. Palattuaan uuden hiusvärin kanssa pilaamaan Natalyan isän kuoleman muistojuhlan on Sashassa ollut hyvää meininkiä. En väitä, että Sashan vuosi olisi ollut lähelläkään täydellistä, mutta valitettavasti seuraamissani liigoissa naisdivisioonat ovat jääneet valitettavan vaisuiksi, ja Sashasta on tänä vuonna jäänyt parhaat muistot.
Eetu T.: Tessa Blanchard
Impactista puhuttaessa ei voi sivuuttaa Tessa Blanchardin merkitystä promootiolle ja koko painimaailmalle. Tämä vasta 24-vuotias tähti on kasvanut Knockout-mestaruutta suuremmaksi ja rikkonut sen maagisen lasikaton, joka erityisesti suurissa amerikkalaisissa promootioissa on pysynyt vahvana. Tessa painii miehiä vastaan ja vieläpä uskottavia tasaväkisiä otteluita. Mutta miten tämä on mahdollista? Vastaus on looginen ja järkevä buukkaus. Impactissa naisia ei buukata miehiä heikompana, vaan tasavertaisina. Jokaisella painijalla on vahvuutensa, joita hyödyntämällä pystyy ottelemaan millaista tahansa vastustajaa vastaan. Ei ”mikä”, vaan ”miten”. Toivotaan, että vuosi 2020 avaa oven intergender-painiin muuallakin.
Paras miespainija
Lauri M.: Cody
En olisi vielä kymmenen vuotta sitten uskonut, että Harcore Hollyn entinen joukkuepari voisi nousta näin korkealle. Codyn ottelut henkivät hyvällä tavalla vanhan koulukunnan menoa. Hän on kehässä kuin kotonaan ja hallitsee tarinankerronnan ohella myös painimisen. Mutta tarinankerronnassa Cody on vahvimmillaan. Vaikka Cody ei ole tänä vuonna otellut kuin kourallisen otteluita, ne ovat kaikki olleet erittäin hyviä. Cody on täydellinen paketti ja sen vuoksi vuoden paras.
Pauli: Nick Aldis
Nick Aldis on aito maailmanmestari. Hän kantaa itseään kuin aito mestari. Hän puhuu kuin aito mestari. Hän käyttäytyy kuin aito mestari. Lisäksi hänen painiotteluissaan on erinomainen draaman haju. En edes tiedä, mikä Aldisin lopetusliike on NWA:ssa, mikä tuntuu vain ja ainoastaan freesiltä. Aldis on heel-mestari, joka ei alleviivaa pahuuttaan, vaan näyttää sen asenteessaan ja sopivissa paikoissa otteluitaan.
Kotimaan palkinnot
Paras kotimainen tapahtuma
Simo: FCF Wrestling Omega (25.5.2019)
Omega oli FCF:n historian parhaan kauden veroinen päätösshow. Tasapainoisessa kortissa oli vain hyviä, ”ison show’n” veroisia matseja: Salomon Stridin ja Septimuksen parivaljakko vakiinnutti asemansa Estonia Boyzia vastaan, Toni Tamminen ja Polar Pekko ottelivat hyvät matsit ruotsalaisia vierailijoita vastaan, Dynastia syntyi, Suomen Paras Joukkue ja Liiga pistivät pystyyn hulvattoman mähinän ja 5 vs. 5 pääottelu oli historiallinen tapaus Suomessa. Todella hyvä show.
Eetu T.: SLAM Wrestling Finland Wrestle Aid (29.6.2019)
Ehdottomasti suomipainivuoden 2019 kovin tapahtuma oli SLAM Wrestling Finlandin ja Riku Forströmin raumalaisen ostoskeskuksen katolla järjestämä Wrestle Aid. Sen lisäksi, että tuotto meni hyvään tarkoitukseen, näimme kehässä useita nimiä, joita ei vielä vuosi sitten uskonut Suomessa näkevänsä ehkäpä ikinä: Meiko Satomura, Matt Cross, Sadie Gibbs muutamina nostoina. Tapahtuma ei ollut täydellinen, mutta erittäin hyvin onnistunut. Nauttia sai koko illan. Kunniamainintana nostan FCF:n Talvisota XIV -tapahtuman, joka oli kenties paras näkemäni Talvisota. Odotan innolla, mitä FCF ja SLAM tarjoavat meille tänä vuonna.
Paras kotimainen ottelu
Simo: FCF Wrestling vs. Musta Aukko (FCF Wrestling Omega, 25.5.2019)
Omegan 5 vs. 5 ei välttämättä saanut heti tapahtuman jälkeen haukkomaan henkeään, mutta se on niitä otteluita, jotka elävästi muistaa vielä yli puoli vuotta myöhemminkin. Toisin kuin WWE:n pakotetut vuosittaiset 5 vs. 5 -ottelut (tai tänä vuonna 5 vs. 5 vs. 5), tässä oli takana tarina, joka loogisesti johti tällaiseen erikoisotteluun. Pitkä matsi itsessään oli fiksusti rakennettu monista ”otteluista ottelun sisällä”, ja lopputaistelu oli erinomainen. Arvostus onnistunutta ottelua kohtaan kasvoi entisestään nähtyäni Talvisodan, jonka erikoisottelu, viiden hengen tikapuuottelu, näytti, ettei onnistuminen monen ottelijan matsityypeissä ole lainkaan helppoa. Jos FCF:n vuodesta 2019 pitää valita yksi ottelu, joka parhaiten edustaa koko vuotta, on se tämä.
Eetu T.: Ender Kara vs. Viktor Tykki (FCF Wrestling Sideshow: New Year’s Edition, 5.1.2019)
Vuoden ensimmäinen tapahtuma. Koko vuoden paras ottelu. Tuomarina Jake Luupää. Viktor Tykki on tehnyt vakuuttavaa työtä kehässä jo parin vuoden ajan. Innolla siis odotin, kun hänen vastustajakseen päätyi Ender Kara, joka oli tehnyt räväyttävän ensiesiintymisen FCF yleisön edessä edellisvuoden lopun Rumble-ottelussa. Tämä ottelu oli täydellinen Daavid vastaan Goljat. Tykin ja Karan kehädynamiikka oli loistava, ja tämä ottelu teki minusta suuren Ender Karan fanin. Edelleen odottelen, milloin pääsen näkemään miehen uudestaan kehässä.
Paras vierailija
Simo: Stanisław Van Dobroniak
Yhden huippuesiintymisen perusteella parhaan vierailijan pysti matkannee tajunnat nopeudellaan räjäyttäneelle Ender Karalle, mutta Stanisław on saanut esiintymisistään huomattavasti vähemmän suitsutusta kuin ansaitsisi. Omegan 3 vs. 3 -huumorimähinä Liigan ja Suomen Parhaan Joukkueen välillä oli hulvattomuudessaan aivan mahtava, ja ottelun eräänlainen jatko-osa, Jake Luupaan ja Stanisławin HC-matsi Sideshow’ssa, vuoden paras asematsi Suomessa – ja Jaken hienon vuoden kruununjalokivi.
Eetu T.: Ender Kara
Parhaan vierailijan palkinnon ovat useasti haalineet ruotsalaiset tähdet. Se on toki odotettua, koska suurin osa vierailijoista tulee Ruotsista. Ender Kara teki suuren vaikutuksen aiemmin mainitussa vuoden parhaassa ottelussa. Valitettavasti se oli miehen ainoa vierailu Suomessa tänä vuonna. Kaverilla on paketti kunnossa.
Kehittynein kotimainen painija
Simo: Jake Luupää
Kuten pitkin vuotta on tullut toisteltua, vuoden kehittyneimmäksi on FCF:ssä vuonna 2019 todella tunkua. The San ja Reimi ovat parantaneet tasaisesti otteitaan, mutta voi sanoa, että sitä myös odotettiin – ovathan molemmat uriensa alussa. Toni Tamminen otti kehäotteissaan ison loikan heti vuoden alussa ja jatkoi korkealla tasolla siitä lähtien, mutta hahmo ja paikka kortissa olivat loppuvuonna jokseenkin jumissa. Kehittyneimmäksi nousee siis Jake Luupää, alakortin veteraani, jolle todennäköisin suunta oli pieni huumorirooli Suomen Parhaassa Joukkueessa mutta joka on vastoin odotuksia noussut yhdeksi FCF:n rakastetuimmista painijoista selvästi nousseen workraten ja tutun velmun asenteen yhdistelmällään. Haluan Jake Luupään ison mestaruusottelun vuonna 2020.
Eetu T.: Jake Luupää
Tähän kategoriaan oli monia hyviä vaihtoehtoja ja oli vaikea valita. Valitsin kuitenkin Jake Luupään, joka on noussut nopeasti painikansan huulille erityisesti nerokkaalla somettamisellaan. Voi myös huomata, että aikaa on kulutettu treenaten ja että se oma juttu on löytynyt. Ennustan vahvaa vuotta 2020. Kunniamaininnat muille potentiaalisille vaihtoehdoille eli Reimille, Toni Tammiselle ja The Sanille.
Paras kotimainen painija
Simo: Stark Adder
Toisin kuin vuonna 2018, jolloin FCF:llä oli selvä kärkikolmikko (Raato, Shemeikka ja Tykki), on vuosi 2019 ollut huomattavasti tasaisempi: uusia nimiä on noussut pääottelutasolle tai vähintään sen liepeille, ja samalla viime vuoden kärjestä jokaisen vuosi oli edelliseen nähden pienoinen pettymys. Ja jos yksi tarina tasaisesta rosterista nousee muiden ylitse, on se todellisen veteraanin, Stark Adderin, nousu todelliseksi kulttihahmoksi. Pelkkä someen mystisiä videoita postaava kulttihahmo ei vielä tässä skabassa riittäisi, mutta mies on hurjassa tikissä, ottelee paremmin kuin koskaan ja on löytänyt myös kehähahmoonsa uudenlaista pilkettä silmäkulmaansa imiessään energiaa yleisön verenhimoisesta ”Nylje se!” -mantrasta. Adderin hieno vuosi kulminoitui Pohjoismaiden mestaruuden voittoon mainiossa matsissa Talvisodassa, minkä jälkeinen pitkä voitonjuhla todella lämmitti sydäntä. Kun mies vielä otteli yksilöottelut molemmissa SLAM Wrestlingin isoissa tapahtumissa, on selvää, kuka oli vuonna 2019 ”go to guy”, kun haluttiin takuuvarma laatumatsi.
Eetu T.: Viktor Tykki
Viktor Tykki on paininut vasta muutaman vuoden mutta on näyttänyt olevansa FCF:n tulevaisuus. Mies on kiertänyt jo Britanniassa asti työntämässä jalkaansa oven väliin. Saa nähdä, tuleeko katto vastaan jossain vaiheessa, vai mennäänkö läpi siitä kuuluisasta lasikatosta. Tykki koostaan huolimatta hallitsee monenlaiset tyylit ja kykenee työskentelemään kehässä kenen kanssa tahansa. Toivon, että mies pääsee kiinni siihen kirkkaimpaan kultaan vuonna 2020.
Ludvig-palkintojen tulokset julkaistaan 20. tammikuuta 2020.
No Comment